Törmäsin eilen netissä pyöriessäni sattumalta kysymykseen "pitäisikö laskea rimaa". Siis jos on sinkku eikä seurustelukumppania tunnu löytyvän, pitäisikö laskea rimaa?
En ehkä ole ihan oikea ihminen vastaamaan tuohon kysymykseen, sillä en mitenkään epätoivoisesti etsi poikaystävää. Olen ihan tyytyväinen elämääni näinkin. Totta kai tässä saa pikkuhiljaa heittää kaivoon sen lapsettomuuden tai lapsellisuuden valinnanvapauden, mutta toisaalta maapallon matamista radallaan seuratessa se voi olla ihan hyväkin juttu. Olisin nimittäin voinut tehdä sen valinnan lapsellisuudesta enkä ole ihan varma onko reilua tehdä uusia ihmisiä tähän maailmaan. (Tämä on vain minun inhorealistinen maailmankuvani, kenenkään lapsia tehneen ei kannata siitä pahoittaa mieltään).
Mutta jos nyt laskisin rimaa, niin mistä sitä sitten laskisin? On juttuja, joista sytyn miehissä, kuten riittävä pituus, kauniit silmät, aito nauru, älykkyys, huumorintaju, yleinen miellyttävyys... Ihan perussettiä. Vaikka miehessä olisi nuo kaikki ominaisuudet, niin silti ei välttämättä sytytä. (Jaa no, jos ihan oikeasti olisi mies, joka olisi noita kaikkia edellä mainitsemiani, niin voisiko se olla sytyttämättä?) Tuohon voisi heittää plussaksi vielä innostus ruoanlaittoon ja rockhenkinen musikaalisuus, niin paketti on valmis. Viimeinen tosi-ihastukseni oli muuten jotakuinkin noita kaikkia, paitsi hänen ruoanlaittotaidoistaan en ole tietoinen. On kai sanomattakin selvää, ettei tunne ollut molemminpuoleinen.
Toivomani luonteenpiirteet ovat aika pakolliset. Kuka suostuisi laskemaan rimaansa niin, että kelpuuttaisi tosikon tai tyhmän tai jollain tavalla luonteeltaan epämiellyttävän elämänkumppanin? Jaa, no joku kai nekin kelpuuttaa. Itse en voisi kuvitellakaan tinkiväni noista. Tyhmyyttäkin on monenlaista. En vaadi mitään kirjanoppineisuutta, koska en varsinaisesti ole sellainen itsekään, mutta oikeasti itseäni paljon tyhmempää ihmistä en pystyisi kovin kauaa katselemaan. Tai kuuntelemaan. Siis jos ei mene jakeluun vaikka rautalangasta vääntäisi, niin antaa olla. Akateeminen koulutus ei ole koskaan kuulunut vaatimuslistalleni, tosin omassa elämänpiirissä voi joskus olla todennäköisempää kohdata saman koulutustason omaavia miehiä kuin niitä duunareita. Eksäni oli ihan ammattikoulupohjalta liikenteessä, mutta en itsekään ollut silloin vielä korkeakouluja käynyt. Joka tapauksessa en usko koulutuksen olevan kynnyskysymys kohdallani.
Ulkoiset jututkaan eivät merkitse mitään silloin, kun se joku vaan kolahtaa. Olen aina tykännyt tummista miehistä, mutta hengaillut vain vaaleiden tai perus maantienväristen tyyppien kanssa. Niiden silmätkin ovat olleet ihan tavalliset eivätkä mitenkään drop dead gorgeous. Jokainen on ollut minua pidempi, mahdollisesti vain muutaman sentin tai viisitoista. Se pituus, hmm... Voisinko kuvitella laskevani rimaa niin, että mies olisi minua lyhempi? En ihan suoraan uskalla luvata. Jonkun muun ominaisuuden täytyisi kompensoida puuttuvaa pituutta (enkä puhu nyt sen koosta). Ruma nenä ja pullamössösormet (juu nou, sellaiset kalpeat taikinapötikät) taitavat olla sellaiset oikeat turnoffit, joista en ehkä pääsisi ylitse. Toisaalta oma käsitykseni seksikkäästä nenästä voi olla jonkun muun mielestä ruma.
Perushygienia on juttu, josta en vaan pysty tinkimään. Jos on likaiset hiukset, haisee hieltä, vaatteet eivät ole nähneet pesukonetta mahdollisesti koskaan tai hampaat näyttävät siltä, että ne pikapuoliin putoavat suusta, niin homma on ehdoton nou nou. Toki miehen ja sen vaatteet voisi pestä, mutta en oikein usko jaksavani vaivautua. Ja ne hampaat olisi pitänyt pestä viimeistään siinä vaiheessa, kun maitohampaat vaihtuivat rautahampaisiin. Eli nyt on jo auttamatta liian myöhäistä. Tupakoitsijaa voin suudella, mutta nuuskankäyttäjää en koskaan. Y-äk.
Pointtini kai on se, että en mielestäni oikeasti vaadi mitenkään mahdottomia miehiltä, mutta jos ei kolahda niin ei vaan kolahda. Minulle on sanottu, että sitä parasta mahdollista ei voi saada. Miten niin ei voi? Olen kai mieluummin yksin (kuten olenkin) kuin tyytyisin johonkin. Puistattaa sen sanominenkin. Tyytyä johonkin. Eikä se tarkoita sitä, että odottaisin unelmieni prinssiä valkoisella ratsulla saapumaan. Se tarkoittaa vain sitä, että sen jonkun täytyy naksahtaa kohdalleen. Täytyy ihastua ja sen täytyy olla molemminpuoleista.
Niin, pitäisikö siis laskea rimaa? Ja jos, niin mistä?
7. lokakuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
25 kommenttia:
Ei. Yksinään on aina parempi kuin jonkin uivelon kanssa jota ei pysty kunnioittamaan tai sietämään ilman pinnistelyjä.
Tyytyminen, brr. Riman laskeminen, tuplabrrr.
Ai parasta mahdollista ei voi saada? Että sitten tehdään joku "kunhan on" -tyyppinen ratkaisu?
Ihan hyviä kriteereitä sinulla on (so. pitkälti samoja kuin minulla, eh), mitä noista tinkimään.
Mutta minä(kään) en kai ole mikään sanomaan näistä asioista mitään, näin olen joskus ymmärtänyt. Ja aina sanon, ja vieläpä sitä samaa. Jos en hyvää saa, niin huonoa en huoli.
Jäädä ilman... Minullekin on sanottu niin monta kertaa, ihan niin kuin olisin jotenkin haku päällä? Turha silti yrittää vakuuttaa ketään, että on tyytyväinen kun saa olla itekseen! Joten kyllä, rimaa voi pitää ylhäällä :)
Jos olisin sinkku, tää voisi olla suoraan mun näppikseltä. Ainoa ero, että tiedän, että voisin olla itseäni lyhyemmän miehen kanssa, koska olen ollut. :)
Tämä oli sinällään aika "turha" kirjoitus, että heti alussa itsekin kerroin, etten ole haku päällä. Niin miksi sitten laskea rimaa. Mutta toisaalta tulee sitäkin joskus miettineeksi, että meneekö joku maailman ihanin tyyppi sivu suun sen takia, että en anna edes mahdollisuuksia jonkun hölmön ulkoisen vaatimuksen vuoksi. Taivoitteenani ei kuitenkaan mitenkään ole elää elämäni loppuun asti yksin, mutta toisaalta yksin elely on niin helppoa, että viitsiikö sitä kauheasti ruveta laadusta tinkimään.
Zepa, tommoset uivelot oliskin just pahimpia. Ei pystyisi.
Mymskä, jotenkin kun kaikenlaisia nettikeskusteluja lukee (ei varmaan pitäisi lukea), niin tulee sellainen käsitys, että kaikki miehet (ne jotka ei saa naisia) ovat sitä mieltä, että kaikilla naisilla on ihan kohtuuttomat kriteerit miehelle. Omasta mielestäni minulla ei ole. Yksi niistä miellyttävän luonteen vaatimuksista muuten on se, ettei ole naisvihamielinen...
Kimmeli, miehillähän monesti tuntuu olevan oletuksena, että nainen heti ekoilla treffeillä alkaa suunnitella häitä. Sitten jos viihtyy ilman (avio)miestä, niin on varmaan jotenkin miesvihamielinen. :D
Nollavaimo, mulla on toi pituus jotenkin ehkä omasta koostani johtuen sellainen herkkä kohta. Kun olen ikäni ollut keskivertoa naista isokokoisempi, niin jotenkin sitä ei halua miestä, jonka rinnalla se vielä korostuu. Sellainen suurinpiirtein saman mittainen mies kyllä käy, mutta useita senttejä lyhempi voisi alkaa harata vastaan... Tämä on tietysti se, mistä voisin opetella ns. laskemaan rimaa, koska lyhyissä miehissäkin voi olla varsinaisia helmiä!
Ehkä mun ei pitäisi sanoa tätä, mutta kun ei voi olla hiljaakaan. Teoriassahan olen sitä mieltä, että kaikki mahdolliset luvut (ikä, kengänkoko, pituus, pankkitilin saldo jne.) on pohjimmiltaan vain numeroita. Mutta sitten kuitenkin mulla on olemassa teoria siitä, että lyhyet (=alle 170 cm) miehet on poikkeuksetta vihaisia ja ääreishuonolla itsetunnolla varustettuja, joten sillä pituudella on sittenkin väliä. Vielä en ole tavannut poikkeusta, joka olisi mielipidettäni saanut muutettua.
Niin, tai sitten niistä lyhyistä miehistä tulee koomikkoja (hauskuudella varmaan kompensoidaan huonoa itsetuntoa) tai rocktähtiä. Yllättävän moni rokkari on tosi pieni, kuten vaikka Alexi Laiho. En tosin tiedä onko Laiho myös vihainen. ;D
Tavallaan ymmärränkin sen, että itsetuntoa nakertaa, kun ei varsinaisesti ole mikään alfauros koon jäädessä pieneksi. Se on sitten eri asia mitä siitä huonosta itsetunnosta seuraa. Pahimmassa tapauksessa katkeroituu ja rupeaa naisvihamieliseksi.
Aioin sanoa, että se pelleksi heittäytyminen on toinen ääripää. Mutta kyllä nämä ominaisuudet esiintyvät myös yhdessä. Alexi Laihosta en osaa sanoa minäkään. ;D
Olen myös itse ajatellut, että pienikokoisuus nakertaa heidän itsetuntoaan. Ymmärrän, mutta en silti suostu hyväksymään niitä seurannaisia siten, että huolisin vihaisen pellen pikkumiehen (jos nyt ylipäänsä hakisin jotain). Kerta sille ei mitään voi, niin opettelisivat elämään sen kanssa. Niin meidän muidenkin on yritettävä tehdä omien vajavaisuuksiemme kanssa.
Yritin miettiä omasta tuttavapiiristäni ihan oikeasti lyhyitä miehiä, että millaisia he ovat, mutta hitsi vie, olenko vältellyt lyhyitä miehiä niin tehokkaasti, etten edes tunne yhtään... :D Siis itseni mittaisia, keskivertoa miestä lyhempiä tunnen, mutta oikeasti pieniä en keksi nyt ketään.
Julkkiksia on huono käyttää esimerkkinä, kun he nyt taitavat jo olla kääntäneet lyhyytensä voitoksi.
Saatat siis olla oikeassa, en pysty ainakaan kumoamaan teoriaasi.
Mä tunnen ainakin yhden itseäni(=168,5 cm) lyhyemmän miehen, joka ei oo vihainen, eikä huonolla itsetunnolla varustettu. Eikä myöskään mikään koomikko/pelle. Vaan ihan normaali ja kiva tyyppi. Mut ehkä se tyyppi on se poikkeus säännössä. :)
Näissä kommenteissa pitäis olla muokkausmahdollisuus, kun jotenkin onnistuin laittaan pituudekseni 168,5 vaikka piti olla 169,5 cm. :D
No mun mielestäni 168,5 senttiä nyt ei vielä ole lyhyt vaan suurinpiirtein meitsin mittainen. Ajattelin lähinnä sellaisia 160 cm vähän yli tai alle, jotka tosissaan on lyhyitä miehiä. Varmasti 168,5 cm menisi vielä minunkin seulastani lävitse.
Okei, mä käsitin että se 168,5 cm oli se miehen pituus.
Tää olikin lähinnä viittaus tohon Neon kommenttiin, jossa lyhyeksi määriteltiin alle 170 cm. En muista tarkkaan kyseisen miehen pituutta, mutta muutaman sentin mua lyhempi se on ja joka tapauksessa tuntuu selkeästi lyhyemmältä vierekkäin seistessä.
Se voi olla joko poikkeus sääntöön tai sitten Tampesterilainen erikoisuus. Voihan olla, että vihaiset pikkumiehet ovat kaikki jotain reittiä hakeutuneet Turun seudulle. :D
Ai juu, olin missannut tuon pituusmääritelmän (tai lyhyys-) kun eihän tässä nyt ehdi keskittyä lukemaansa, kun katselee tanssivia tähtösiä samalla. :D
Joo no, en mäkään usko ihan alle 170 senttisten miesten katkeruuteen. Tiedän aika monta ihan normaalia suurinpiirtein itseni mittaista miestä.
Ja kyllä fiksu 160-senttinen mieskin osaa elää vajavaisuutensa kanssa ja kompensoida sitä sitten vaikka kauniilla hymyllä tai viiltävällä älykkyydellä. Näin uskoisin.
Ja joo, turkulaisuus on aina yksi selittävä tekijä... ;)
Lisään turkulaisuuden määritelmääni, niin pysytään alueella, josta mulla on kokemusta. ;)
Samaa mieltä Zepan kanssa: ei.
Ajan myötä varmaan epärealistisimmat tavoitteet kanssakumppanissa ovat poistuneet ja jotkin ominaisuudet muuttavat "olisi kiva olla"-kategoriaan.
Mutta jos tietää että on on olemassa seikkoja joista ei joko suostu tinkimään tai ei halua luopua, niin niistä täytyy pitää kiinni.
Mikään ei ole surullisempaa kuin yhdessäolo jonkun kanssa koska ei pysty olemaan yksin ja todella puistattavaa olisi sellainen epätoivo, että on valmis ihan mihin vaan "tässä iässä".
Jos vaihtoehtona on epämukava olotila jonkun kanssa tai sitten yleisesti ihan kiva ilmapiiri yksin, valitsen aina yksinolon.
Pitää vielä lukitakin se turkulaisuus, koska illalla yhtäkkiä muistin tunteneeni Helsingissä paljonkin pienikokoisia miehiä, jotka eivät olleet pellejä eivätkä vihaisia.
Juu ei. Kai se riman laskeminen koskee niitä, jotka odottavat kumppanin olevan rockmuusikko/filmitähti/nhl-kiekkoilija tai jotain muuta utopistista. Itsehän hukkasin liki kymmenen vuotta miehen kanssa, josta ensimmäisten treffien jälkeen ajattelin, että annanpa sille toisen mahdollisuuden, vaikka ei se ihmeemmin sykäyttänytkään. Miten siinä se kymmenen vuotta meni, sitä oon itekin ihmetellyt... Hukkaan meni joka tapauksessa. Eli siis mieluummin olisin yksin yksinäni, kuin yksin jonkun urpon kanssa.
Toisaalta taas vaatimuksista on mainittava, että exästä eroon päästyäni kirjoitin 54:n kohdan vaatimuslistan seuraavalle mahdolliselle seurustelukumppanille. Don sattui sitten saamaan pisteitä 52/54. :)
Ja mikähän mulla oli se pointti tässä..? Niin juu se, että en usko riman laskemiseen. Ei se olisi reilua ketään kohtaan.
Piirit jos/kun on pienet ja ahtaat, maailmakin tuntuu pieneltä.
Siinä mun ajatelma, ei takuita siitä että liittyisi aiheeseen kovinkaan tiukasti.
Sitten:
Meinasin jo kommentoida siinä vaiheessa kun koko tekstin luin, mutta maltoin skrollata kommentteja siihen saakka kun bloginpitäjä itse sanoo kirjoitustaan "turhaksi". Case closed...?
Ei aivan, koska tietynlaiset stereotypiat elävät ja voivat hyvin (huonosti?) siksi että niissä on jotain mikä on totta.
Mikään ei ole pelkillä oletuksilla totta, mutta eihän sillä olekaan väliä jos ei ole "haku päällä" yms. jne.
Saa olettaa miehistä ja naisista aivan mitä tahansa ilman että kohtaa toisia ihmisiä. Hirmu helppoa. Miksei jokainen akateeminen, nirso ja älykäs nainen tahdo olla helposti sinkku?
Olkoon tämä kommentti kryptinen koska en mä ajatellut että näissä kommentteissa olisi tarkoitus päästä konsensukseen mistään ;)
P.s.
"Ja mikähän mulla oli se pointti tässä..? Niin juu se, että en usko riman laskemiseen. Ei se olisi reilua ketään kohtaan."
Hyvä pointti, huono ratkaisu. Ei se ole jokotai. Ei elämä ole "tyytymistä" tai riman kohottamista. Ei elämä ole suorittamista. Elämä on sitä miltä tuntuu päivän päätteeksi, mahdollisesti yksin pimeässä ennen kuin nukahtaa. Se on todellista se.
Mä en ole noin vuoteen laskenut rimaa koska viimeisin exä oli ja meni, en olisi tahtonut mutta koska nainen valitsee niin vissiin jotain parempaa löytyi. Pitäkööt tunkkinsa. Siltikin; en mä pysty katsomaan preferenssejä jos musta tuntuu että mä tykkään jostakusta. Eikä edes vakavan parisuhteen muodostaminen vaadi plus- sekä miinus-listoja.
Muistatko helmikuussa kun päätin että nyt tuli ero ja Y-mies saa jäädä? Kirjoituksessani maalailin että oli kyllä ihan sellainen mies kun pitkin, mutta nyt näin, ja sä kommentoit että pitää varoa mitä toivoo, koska voi saada sen.
Se oli se sun kommentti, joka sai mut näkemään asiat vähän laajemmassa mittakaavassa, sirottelemaan lapset hoitoon pitkin Uuttamaata ja säntäämään siihen hotelliin, jossa Y-mies majaili puhumaan vähän järkeä.
Aina ei ole kivaa ja välillä vituttaa kuin pientä jyrsijää, mutta koko ajan vähemmän.
Ajattelin vain, että susta olis kiva tietää.
Termostaattori, ymmärrän pointtisi ja olen samaa mieltä. Sitten taas toisaalta pohdin yhä edelleen, että mitä jos annan sen ensivaikutelman vaikuttaa ihan liikaa. Jos se onkin väärä vaikutelma ja oikeasti kyseessä olisikin hiomaton timantti. Itse en yleensä ihastu laakista vaan vaadin totuttelua, jota ei ihan yhden tai kahden treffin pohjalta synny. Lämpenen siis hitaasti ja siksipä työ- tai opiskelukaveri on todennäköisempi ihastuksen kohde kuin joku satunnainen tuttavuus. Mutta niissä satunnaisissahan voi olla vaikka miten hienoja tyyppejä, en vaan ehdi löytää sitä hienoutta niistä. Apua.
Kirsikka, mä vaan olen jostain keskusteluista ymmärtänyt, että kaikilla naisilla on rima liian ylhäällä. Toisaalta ehkä pitäisi itsekin laatia 54 kohdan lista, niin voisi vaikka löytää tyypin, joka saisi edes puolet niistä pisteistä. Ehkä sekin olisi ihan riittävästi.
A.u., niin tuota, mitä tuohon nyt sanoisi. Tälleen naisena tätä maailmaa katsellessa ei kyllä tunnu siltä, että nainen on se joka valinnan tekee, vaikka tuon mantran olen kuullutkin ihan riittävän monesti. Ainakin lähes aina mies on asettunut poikkiteloin valintani eteen. Mutta ehkä tuo koskeekin vain niitä kauniita mallimittaisia naisia eikä meitä muita lasketa.
Kaisa, ohoh. Oli pakko käydä ihan vaklaamassa, että mitä sitä on tullut lausuttua, mutta onneksi se ei ollut mitään niin pahaa kuin pelkäsin. Ja onneksi seuraamukset oli pelkästään positiivisia, uskoisin. :)
On kiva tietää ja vielä kivempaa, että löysitte sen kultaisen keskitien tai toisenne uudestaan tai mitä nyt ikinä teittekään.
Heh, eihän noin 170 cm pituinen nainen ole mikään pitkä vielä. Itse olen 181 cm pitkä mies, ja tuossa vähän epäilen että kelpaanko suurimmalle osalle 170 cm pituisille naisille edes, kun nämäkin vaativat 185 cm pituista miestä mielellään.
Lähetä kommentti