I don't feel the sun's comin' out today, it's staying in, it's gonna find another way

Ilma on kuin morsian. Sikäli mikäli morsian on kuin Esterin perse. Äsken kävelin ruokakaupasta kotiin ja siinä matkan aikana ehti sataa lunta, vettä ja rakeita. Yksitoikkoisuudesta ei voi ainakaan syyttää.

Tässä kaikkia työnhakujuttuja ajatellessani tuli mieleeni yksi kaikkein omituisimmista työhaastatteluista, joissa olen koskaan ollut. Kyseinen haastattelu oli yllättäin Nokialla. Kaikkien omituisten yksityiselämääni tunkeutuvien kysymysten lisäksi haastattelija rupesi nihkeilemään, kun minulla ei ollut peruskoulun päättötodistusta mukana. Siis minulla, silloin jo lähempänä kolmeakymmentä olevalla, miljoonia eri tutkintoja suorittaneella ei ollut ysiluokan todistusta mukana. Voi voi. Sen jälkeen on ollut jokaisessa haastattelussa eikä sitä kukaan ole koskaan halunnut nähdä. Vähän kyllä ihmettelen, mitä työnantaja pystyy edes ammentamaan tällaisen keskiverto-oppilaan peruskoulun todistuksesta. Varsinkin, kun olen elänyt sen jälkeen yhtä paljon (tai nyt jo enemmänkin) kuin sitä ennen. Kyseinen työhaastattelu on myös ainoa, jossa minulta on suoraan kysytty sukulais- tai muita suhteita firmaan.

Oma työnhakuni ja myöskin aiempi ahdistukseni on nyt vähän aikaa jäissä. Sain maanantaina graduuni aiheen ja homma pyörähti siinä määrin isolla vaihteella käyntiin, että jäin jo heti maanantaina neljäksi tunniksi tutustumaan aiheeseen ja sen jälkeen olen istunut yliopistolla pakertamassa. Riviäkään en tosin ole vielä kirjoittanut, mutta sen aika on sitten myöhemmin. Ensin kerätään materiaalia. Vaikka kaipaankin omaa rauhaani ja sitä, ettei tarvitse aamuisin herätä kukonlaulun aikaan (eli puoli kasilta), niin on toisaalta mukavaa, että tässä kaikessa on taas hetki jotain järkeä. Vaikka haaveilinkin, että voisin suorittaa tutkimustyön yksin kotona pyjama päällä, niin todennäköisesti saan jotain ihan oikeasti aikaan, kun olen osa projektia joka etenee, olin sitten mukana tai en. Mitään palkkaahan tästä ei tietenkään saa, joten rahatilanne ei ole parantunut yhtään. Mutta ehkä sitä elää toivossa ja almuilla vielä tämän aikaa.

Vaikka olen vasta kolme päivää ollut tässä graduhommassa mukana, niin olen nyt jo ihan naatti. Kai se on silti pakko lähteä salille punnertamaan, kun siihen kerta on "sitoutunut". Gradun kirjoittamisessakin varmaan tarvitsee vahvoja pakaroita.