Ihmisellä koti, talossa ovi, pihassa tie, kauas se vie

Asun talossa, joka on rakennettu 60-luvun alkupuolella. Tämän asunnon ovissa on luonnetta. Ovien kahvat ovat alkuperäiset, kauniit 60-lukulaiset kahvat. Jokainen ovi on luonteeltaan erilainen.

Keittokomeron ovessa on kaunis pystyraitaisesti uurrettu lasi. Keittokomeron ovi ei mene kiinni. Ei sitten millään, vaikka sitä kuinka työntäisi. Se vaan on liian iso noihin karmeihin. Ehkä se joskus on mennyt kiinni, mutta vuosien varrella sen ego on kasvanut oviaukkoa suuremmaksi.

Vaatekomeron ovi menee kiinni, mutta aueta se ei halua. Sitä täytyy joka kerta kiskaista molemmin käsin ja mielellään tukevassa asennossa, jos sen on erehtynyt työntämään kiinni asti. Joskus, varsinkin väsyneenä aamuisin, ei välttämättä osaa arvostaa tuota vaivannäköä, jonka joutuu kohtaamaan vaatteita noutaessa.

Vessan ovi menee kevyesti kiinni ja aukeaa vielä kevyemmin, vaikka sen olisi laittanut kahvasta asti kiinni. Ei tarvita kuin vaikkapa pieni pyllistys kohti vessan ovea ja naks, se aukeaa. Täytyy varoa hengittämästä raskaasti kohti ovea vessassa sisäpuolella ollessa, jos haluaa oven pysyvän kiinni.

Ulko-ovea on mahdoton saada yhdellä kädellä sisäpuolelta auki. Molempien käsien on oltava vapaana, kun täältä ulos haluaa, sillä ovea on vedettävä sisäänpäin samalla, kun kääntää lukkoa auki. Kiinni oven saa ainoastaan joko paiskaamalla kovaa, niin että koko rappu raikaa, tai sitten hiljaisemmin avaimesta tai sisäpuolen vääntönupista kääntämällä.

Muita ovia tässä asunnossa ei sitten olekaan. Ellei lasketa siivouskomeron ovea, joka avautuu ja sulkeutuu kevyesti napsahtamalla. Siinäkin on alkuperäinen kahva/lukitussysteemi, jonka nupissa lukee LEEA^(*.

Tykkään kodista, jonka ovet ovat persoonallisia ja itsepäisiä.

*) Huomasin tuon tekstin vasta äsken näitä kuvia ottaessani. Google kertoi, että kyseinen kahva on Leea-salpa ja niistä näyttää olevan kova kysyntä. Mutta minun Leea-salpojani (2 kpl) ette saa! Eipä sillä, että omistaisin tästä asunnosta neliösenttimetriäkään.