They say jump, you say how high

Minun lihaksillani on teemaviikot. Joka viikko on aina eri lihasryhmä kipeä. Ensin on pakarat, sitten reidet, seuraavalla viikolla rintalihakset. Viime viikolla oli toinen ojentaja niin kipeä, että harkitsin jo lääkärin puoleen kääntymistä, kunnes se mystisesti parani yhdessä yössä. Tällä viikolla kipeytymisen vuorossa ovat vatsalihakset. Sitten varmaan, kun on kaikki lihasryhmät käyty läpi, niin ei tunnu enää missään? Kaikki tämä johtuu tietysti harrastamastani lihasrääkistä. Minullahan on nykyisin täällä läskikerroksen alla tosi hyvä kroppa. Hauikseni on kova kuin tiiliskivi (jos nyt vähän saan liioitella). Ehkä se jossain vaiheessa alkaa näkyä uloskin päin.

Olen huomannut treenatessani, että olen kauhean huono poistumaan omalta mukavuusalueeltani. Tykkään kyllä, kun lihaksia kipottaa, mutta hommaan tulee heti luovuttamisen maku, jos joku tuntuu vähänkin epämukavalta. Olin eilen bodypumpissa. Jossain kyykkykappaleessa lihakseni anelivat armoa enkä oikein tiennyt olisinko luovuttanut vai alkanut itkeä, reisiin sattui niin paljon. Sillä samalla hetkellä ohjaaja huusi, että älä välitä siitä että sattuu, nyt tehdään tulosta! Joku lamppu varmaan syttyi silloin pääni päälle, kun tajusin, että a) sen kuuluukin sattua ja b) en ole ainoa, jota sattuu. Olen aina jotenkin kuvitellut, että olen täysi luuseri ja ainoa joka ei jaksa mitään, kun muut kyykkäävät ja tekevät kaikki muutkin liikkeet kevyesti, mutta tehokkaasti. Mutta ei, ne muut eivät vaan luovuta siinä vaiheessa kun tuntuu pahalta.

Monesti jumpassa minulla on ollut sellainen olo, että olen aivan poikki enkä jaksa enää mitään, mutta välittömästi jumpan jälkeen on tuntunut siltä, etten olekaan ottanut itsestäni kaikkea irti. Jalat eivät ole olleet riittävän spagettia, koska ole päässyt jumppasalin rappuset alas kompuroimatta. Tarvitsisin varmaankin koko ajan vierelleni jonkun personal trainerin, joka huutaisi, että jaksaa jaksaa, älä luovuta, senkin vetelä taikina!

Bodypump on kyllä aivan mahtava laji, varsinkin jos on hyvä ohjaaja. Parin eri ohjaajan tunneilla käyneenä olen huomannut sen eron, miten ihanan rääkätty olo tunnin jälkeen on, jos ohjaaja jaksaa koko tunnin piiskata parempaan suoritukseen. Eikä varsinaisesti haittaa, jos siinä on myös silmänruokaa samalla.

Ps. Tuo kuva päivässä -haaste on nyt vähän jäänyt. Aiheet ei oikein ole osuneet kohdilleen. Esimerkiksi eilen ei ollut yhtään eläintä näköpiirissä. Tänään sitten taas olisi. Mutta jatkan kyllä vielä jonain päivänä. Kassellaan.