12. toukokuuta 2013

On my door I'd hang a sign Gone fishin' instead of just a-wishin'


Siinä vaiheessa, kun kroppa (ja mieli) alkaa olla niin ylivirittyneessä tilassa, ettei yöunetkaan meinaa enää onnistua, on aika pitää kevyempi treeniviikko. Tuntuu, että olen tällä hetkellä niin kireälle viritetty viulunkieli, että pienestäkin ärsykkeestä katkean ja singahdan jonnekin avaruuteen. Ensi viikko on siis sellainen kevyt viikko. Edellä mainitusta syystä sekä myös hieman olosuhteiden pakosta. Tiedän ensi viikon olevan naisvaivaviikko ja lisäksi loppuviikosta on niin suurta rakkauden juhlan tuntua, etten ehdi treenata.

Kuntosalilla ihmettelen toisinaan, miten huonoryhtisiä osa tyypeistä on. Itse olen (mielestäni) ollut aina hyväryhtinen ja varsinkin nyt, kun lihakset ovat jonkinlaisessa iskussa, niin ryhti on entisestäänkin suoristunut. Harjoittelin äsken peilin edessä huonoa ryhtiä, mutta ei se oikein luonnistunut. Miten kukaan edes kehtaa treenatessa kulkea kuin joku apinanainen? Nainen siksi, koska ne ryhdittömät tapaukset useimmiten ovat naisia. Ehkä isot rinnat vetävät etukumaraan? Vaikea sanoa, kun ei ole kokemusta.

Ja joo, voi olla että olen kirjoittanut tuon edellisen kappaleenkin jo joskus ennen. Tuntuu siltä, että olen. En pysty muistamaan enkä juurikaan kertaa blogini kirjoituksia jälkeenpäin. Eilen olin jo hetken laittamassa lappua tämän blogin luukulle, että lähden kalaan ja palaan syksymmällä. Syystä että minulla ei ole tällä hetkellä mitään mielenkiintoista (tai tuoretta) sanottavaa enkä osaa enää kirjoittaa täydestä sydämestäni tänne. Vai pitäisikö sanoa avoimesta sydämestä. Ja sitten kun hetken fiiliksen pohjalta jotain vuodatan, niin saan kehoituksen mennä terapiaan tai... niin. Ihan sama.

Minulla taitaakin olla elämäni ensimmäinen PMS. Koko viikonlopun on itkettänyt ja vituttanut oikein huolella niin monikin asia. Eikä tilannetta helpota yhtään tämä äitienpäivä. Aiemmin tänään lähdin isän kanssa käymään hautausmaalla ja heti autoon istuessani radiosta rävähti soimaan Äideistä parhain oikein valittavin sävelin: "Luotas jos tie kerran mun vie, suureks kun vartun unhoon jää et, muistot nää mieleen jää, rakkautes tää"... Meinasin ruveta kirkumaan suoraa huutoa, kun en heti saanut radiokanavaakaan vaihdettua.

Joo. Ei paras mahdollinen viikonloppu. Kiitos ja anteeksi.

6 kommenttia:

  1. Omituinen itkuviikko täälläkin ollut. Mielialat tuntuu menevän melkoista vuoristorataa.

    VastaaPoista
  2. Välillä elämä on. Mut tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Se Äideistä parhain on ihan hirveä ulinabiisi noin yleensäkin. Jotain rajaa "musiikin" sentimentaalisuudellekin pliis pyytäis.

    Naisten huono ryhti. Nähdään TVssä joka itsenäisyyspäivä 6.12. linnassa. Aina saa huutaa samasta läppärin äärellä. Huoh.

    Älä Tiina pistä blogia tauolle. Sun blogilla on paikka niin kuin muillakin. Eli sun blogi palvelee myös meidän muiden tarpeita. Tääl on kiva käydä.

    VastaaPoista
  4. Laiza, kohtalotoveri. :)

    Maketsu, jossain joskus oli "don't worry, be happy" suomennettu että "nou hätä, tää on tätä". Tätä tää on. :)

    Zepa, se on kyllä ihan kauhea itkuvollotusbiisi! :D
    Emmää millekään tauolle jäisi kuitenkaan. Sitä paitsi yleensä käy niin, että kun sanon ääneen, ettei ole mitään sanottavaa, niin sitä alkaa pulputa taas jostain (nyt varmaan ei). Mutta joskus vaan väsyttää kaikki, eikä oma itse kaikista vähiten. Tarvitsen varmaan sen kevyen viikon nyt vähän kaikesta, niin taas jaksaa. :)

    VastaaPoista
  5. Saako antaa hyväksi todetun vinkin?
    Annan silti - B12-vitamiini! Kaksi viikkoa ennen kuukauden suosittuja kun sitä napsii, niin pysyy kuosissa. Nimim. kokemusta on

    VastaaPoista
  6. Ton ne radiokanavat osaa. Ne osaa soittaa senhetkisen tilanteen huomioon ottaen pahimmat biisit pahimmassa mahollisessa tilanteessa. Itellä oli aikoinaan tosi kurja fiilis, ku rakas koira lopetettiin (äh ja huoh, tuntuupa tosi tyhmältä puhua koiran menetyksestä, ku toiset puhuu äidistään, sori...). Ehkä tunti ton uutisen kuulemisen jälkeen radiossa pärähti soimaan Ramonesin Pet Cematary. Ja toisen koiran lopetuspäivänä pärähti soimaan Apulannan Armo. Eli:

    Tätä hetkeä kartoin, tätä väistin, tätä niin pelkäsin
    Sen on tultava loppuun
    Nyt on aika
    Viimeiseen tiimaan
    Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista
    Jonka raajat kuolleet on
    Tän täytyy mennä näin
    Vaikka tahtoisin kieltää, koittaa säilyttää
    Mutta tiedän et on turhaa
    Armoo viivyttää

    Ehhehe. Varmaan arvaat, millaisia asioita on tullu mieleen noista biiseistä joka kerta myöhemmin. Tavallaan jopa huvittaa. Ja sitte ei.

    VastaaPoista

Sa sääkin ny jotain!