Te ehkä luulette, että olen noiden edellisten kirjoitusten jälkeen vain riutunut surussa ja murheessa, mutta ehei! Minulla on ollut niin kivaa, ettei ole pieni tosikaan. Itse asiassa olisi parikin hauskaa anekdoottia kerrottavaksi eräistä muista bloggaajista, mutta aloin yhtäkkiä tuntea suuren suurta suojelunhalua heidän yksityisyyttään ja henkilöllisyyksiään kohtaan, joten olen ihan hiljaa vaan.
Olen kuitenkin viettänyt viimeiset kolme päivää pääkaupunkiseudulla ja mm. nauranut, puhunut ja syönyt paljon. Vähän myös juonut, tanssinut ja tavannut tyyppejä. Helsingissä oli kivoja tyyppejä. Kävin myös katsomassa Soundgardenin ja sielläkin oli kivoja tyyppejä ja ihana Chris Cornell (mikä ei välttämättä tullut yllätyksenä, jos tuntee bändin). Tästä ei kuitenkaan tullut nyt semmoinen perinteinen pus pus, hali hali, kaikki on ihania -tyyppinen blogimiittirapsa. Vaikka ovatkin. Ihania.
Soundgardenia lämmitteli ruotsalainen Graveyard, joka oli yllättävän hyvä (koska en tuntenut yhtään etukäteen). Tuijotin koko keikan ajan bändin rumpalin viiksiä. En tajua miksi, koska en ole viiksinaisia ollenkaan (omanikin vahaan, ennen kuin joku näppärä siellä ehtii leukailla), mutta se rumpali... hot as hell!
Soundgarden oli kova, kuten odottaa saattoi, vaikka ilmeisesti kaikki kriitikot jäivätkin keikasta kylmiksi, mutta minä en. Ja Cornellin ääni oli todella hyvässä kunnossa. Muistan, että joskus tässä 90- ja 10-luvun välissä ei tilanne aina ollut ihan se. Muutenkin Chris on niitä tyyppejä, jotka ikääntyvät hyvin, eli esim. jättävät kuolematta toisin kuin Kurt ja Layne. Ja näyttää vieläkin melkein 50-vuotiaana tooooodella hyvältä. Jännästi itse olen yhä yhtä nuori kuin ostaessani Superunknownin c-kasetilla. No, melkein yhtä nuori.
Olin lähdössä salille ja sykemittarikin on jo vyötetty ympärilleni, kun yhtäkkiä blogiteksti vain pulppusi ulos, joten ei mulla sitten muuta. Moi!
Kiva kuitenkin, kun vihjailit blogimaailman juoruista, joita emme sitten saa kuulla :D Mutta juu, Helsingissä on paljon kivoja tyyppejä. Pus pus, hali hali.
VastaaPoistaJoo no sen voin sanoa, ettei kyse ollut mistään juoruista. Ihan vaan hauskoista sattumuksista, esimerkiksi liittyen historiaani ko. tyypin kanssa. Jotka jutut tuskin edes olisi hauskoja kenestäkään muusta kuin asianosaisista tai ehkä vain minusta.
VastaaPoistaOngelma mulla tässä kohtaa on se, että jos paikassa X puhuu ihmisistä oikeilla nimillä ja paikassa Y nimimerkeillä, niin tyypit on liian helppo yhdistää. Jos vaikka joku nyt vielä ei tiedä kuka kukin on.
Juoruilla tarkoitin kai vain jotain tarinoita, en varsinaisia juoruja. Että lepo vaan, en tässä kärky mitään huimia paljastuksia :)
VastaaPoistaMutta toi on kyllä joskus hankalaa, kun ei aina tiedä, kuka tuntee kenet ja millä nimellä. Puhu siinä sitten niitä näitä, yrittäen välttää puhumista henkilöistä, kun ei tiedä mitkä on suhteet kenenkäkin välillä. Ei siis suhteet, vaan ihan vaan suhteet.
Kunpa mullekin tulisi eteen se päivä, kun blogiteksti vaan pulppuaisi jostain, kun olen jo vyötettynä sykevyöllä. Huoks.
VastaaPoistaKiva, kun on ollut mukavaa. :)
Piti ihan googlettaa tuo Graveyard, kun en uskonut että hottiksia viiksimiehiä on olemassa. Eikä niitä muuten ole. Partamiehiä kyllä, mutta ei viiksimiehiä.
VastaaPoistaUuu, Graveyard! Löytynyt viime aikoina usein mun blogin soittolistasta. Soundgardenista en niinkään välitä... :P
VastaaPoistaMymskä, ah, tää on niin tätä kun kirjoittaa jutut oman eikä lukijoiden pään kautta, niin tulee jätettyä semmoisia ärsyttäviä epätietoisuuksia. :D
VastaaPoistaNeo, mulle käy tosi usein. Myös vessa on vastaavanlainen paikka. Ja sänky, siinä juuri ennen nukahtamista.
Kirsikka, höpsis, onhan niitä: Dalí, Hercule Poirot (no okei, noi kaksi ekaa ei ehkä ole niin hottiksia, Frank Zappa, Eugene Hutz ja nyt vielä tämä Axel Sjöberg. Tosin kuulin luotettavalta taholta, että "se juttu" onkin ehkä toi nenän ja viiksien yhdistelmä, ei niinkään pelkät viikset.
Jarno, Graveyard oli kyllä oikein pätevää rokkipoljentoa. Voisi kuunnella joskus levyltäkin!
(Sä olet liian nuori Soundgardenille). ;)