Käytiin eilen Artio-karhun kanssa elokuvissa. (Alan ilmeisesti kohta kertoa kuulumisia Artion puolesta, kun ei tuolla blogissa mitään tapahdu, vink vink!) Kävimme siis katsomassa elokuvan Beasts of the Southern Wild, joka on tällä hetkellä täällä Tampereella menossa enää Niagarassa, mutta jota suosittelen lämpimästi kaikille. Siis sekä elokuvaa että Niagaraa.
Olen ehkä ikuisesti kiitollinen Artiolle, että sai minut lähtemään katsomaan tuon elokuvan, koska en varsinaisesti ollut kuullutkaan siitä ja ennakko-odotukseni olivat... no, aina jos elokuva luokitellaan fantasiaksi, niin minä vedän laput silmille ja luukun kiinni. Eipä juuri kiinnosta. Mutta Beasts oli ihan toisenlainen elokuva.
Minä en yleensä koskaan itke elokuvissa (Tuulen Viemää menee kuivin silmin enkä Brokeback Mountainissa edes keksinyt missä kohtaa piti itkeä), mutta eilen oli ihan pakko tirauttaa. Elokuva oli osittain tosi surullinen, mutta samalla niin kaunis, sydäntä lämmittävä ja pari kertaa jopa naurahdin. Yhdellä sanalla sanottuna elokuva on ihana.
Elokuvan päähenkilöä Hushpuppya esittää silloin 6-vuotias Quvenzhané Wallis. Tytön roolisuoritus on 6-vuotiaaksi aivan käsittämätön. Moni aikuinenkaan ei pysty samaan. Tyttö oli Hushpuppy eikä vain näytellyt sitä. Sitä paitsi tunsin järjetöntä lihaskateutta hetkittäin, sen verran oli jäntevyyttä tytöllä. Ja isällään.
Beasts of the Southern Wild oli kyllä yksi parhaita elokuvia mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Siksipä siitä oli pakko purkautua tänne blogin puolellekin. Tunnelma elokuvan jälkeen oli yhtä aikaa jotenkin hyvä ja surullinen ja toiveikas ja niin ylitsevuotavainen, etten tiedä miten sanani asettelisin. Ihan melkein pakahduttavalta tuntui rinnassa.
Elokuva tietysti loppuu silleen kiusallisen nopeasti, että juuri kun olet itkenyt silmäsi punaiseksi ja naamasi irti, niin teatterin valot syttyy. Turha taistella sitä vastaan, se tulee tapahtumaan.
Elokuvan traileri ei anna ollenkaan tarpeeksi kunniaa elokuvan hyvyydelle.
Kaikki kirjoituksen kuvat omistaa Fox Searchligth Pictures.
6 kommenttia:
Talviuneilen. Kyllä minä taas ennen seuraavaa miittiä aktivoidun. :D
Erinomainen leffa, erinomaista seuraa, mitä mainioin tapa viettää lauantai-iltaa. Allekirjoitan kaiken.
Totta. Seuraa unohdin kehua, mutta se nyt on itsestäänselvyys!
Pitääpä tuota alkaa järkätä seuraavia pikkujouluja kohtapuoliin... :D
Tajuan siis, että se ei ollut huono leffa ja aihekin oli vallan erinomaisen erikoinen, mutta emotionaalisesti jätti mut kyllä täysin kylmäksi. Melkein kaduin kun olin "turhaan" mennyt katsomaan isolta kankaalta.
Näin on ihmiset erilaisii.
Tsekkasinkin eilen illalla sun blogistasi, että olitko käynyt katsomassa tuon leffan. Huomasin, että olit, mutta et sen ihmeempää aiheesta sanonut, joten arvelinkin, ettei elokuva ollut tehnyt sinuun yhtä suurta vaikutusta kuin minuun.
Kellon vilkuilu on aika hyvä mittari elokuvan hyvyydessä. Vaikka tuo ei pitkä elokuva ollutkaan, niin ei käynyt kertaakaan elokuvan aikana edes mielessä vilkaista kelloa. Se on aika harvinaista nykyään.
Musta se Hushpuppy oli niin hurmaava, että en käsitä miten se voi jättää ketään kylmäksi. :D
Kellon vilkuilu on hyvä mittari kunhan se suhteutetaan rakon, vatsalaukun ja suoliston täyttöasteisiin..
Hmm, ehkä. No eilen oli rakko riittävän tyhjä, vatsalaukku tyytyväinen ja suoliston täyttöaste oli sopiva.
Lähetä kommentti