generated by sloganizer.net

21. syyskuuta 2015

Pidä mieli kirkkaana ja paita puhtaana

Viime viikkopa olikin melkoista tunteiden vuoristorataa.

Viikko alkoi melko tasaisissa merkeissä, mutta laskujohteisesti. Siinä torstain kohdalla alkoivat suupielet viimeistään mutristua alaspäin ja perjantaina olin jo tanakasti jonkinlaisen syysmasennuksen kourissa. Mikään ei sujunut eikä mistään oikein tullut mitään. Lauantai kuitenkin muutti kurssin suunnan ylöspäin ja sunnuntaina kävin jo niin kierroksilla (silleen hyvällä tavalla), että viime yönä en oikeasti saanut nukuttua juuri ollenkaan, koska en pystynyt rauhoittamaan pääkoppaani. Tältäköhän bipolaarisista ihmisistä tuntuu koko elämänsä?

Lauantai alkoi kivasti yhdellä sähköpostilla. Pikkujuttu, mutta se tsemppasi ja ilahdutti, että joku välittää juuri minusta. Olkoonkin, että maksan siitä välittämisestä, aitoa se on silti. Hyvän treenin jälkeen päivä jatkui hyvällä ruoalla Bistro LePotissa. Ja voi pojat, että ruoka voi ollakin hyvää! Että minä sitten rakastan syömistä. Varsinkin hyvän ruoan syömistä. (Ja hyvän viinin juomista).

Ruoan jälkeen jatkoimme Tampere-taloon kuuntelemaan Jarkko Aholan My Way -konserttia. Pari tuntia meni kuin siivillä, helposti olisin voinut kuunnella toisenkin mokoman. Tampere-talosta jatkoimme irkkupubi Ruby & Fellasiin, jossa oli myöhemmin samana iltana JP Leppäluodon akustinen keikka. Jarkkoa olen hehkuttanut ihan riittämiin (ainakin Facebookissa, jos en blogin puolella?), joten kaikki tietänevät palavan rakkauteni häneen, mutta tuo JP... Voi hyvän tähden! Keikka oli niin täydellinen miestä, ääntä ja biisivalintoja myöten, että sanat eivät riitä kuvailemaan. JP:llekin soisi loppuunmyydyn Tampere-talon! (Tosin itse olen aina vähän enemmän klubikeikkojen ystävä, koska tunnelma vaan on tiiviimpi, kun kaikki eivät istu hygieenisesti omissa penkeissään kaukana artistista). En voi sanoa, että Leppäluoto on aliarvostettu, koska varmasti on arvostettu niiden keskuudessa jotka hänet tuntevat, mutta silti. Tyypin pitäisi olla paljon paljon enemmän esillä!

No, sunnuntaina sitten oli lepopäivä (lue: ei treenejä) ja aikaa toipua lauantain kaikesta ihanuudesta ja elämyksistä (en ole toipunut vieläkään). Matkalla kaupasta kotiin, joku täysin tuntematon hiippari pysäytti minut. Tyyppi oli siis sen verran epäilyttävän näköinen, että odotin sen vähintään ryöstävän minut, jos ei mitään muuta. No ei nyt sentään. Hiippari kysyi minulta neuvoa paikkaan X. En osannut auttaa, mutta pysähdyin kuitenkin esittämään tarkentavia lisäkysymyksiä, joiden avulla saatoin ohjastaa häntä edes hieman oikealle suunnalle. Siinä seistessäni huomasin, että aiempien kesien kesäpoikani käveli suoraan minua kohti, kuitenkaan huomaamatta minua. Lähinnä taisi yrittää kiertää kaukaa sen vieressäni seisovan hiipparin vuoksi. Huikkasin häntä nimeltä, hän tunnisti minut ja jäimme juttelemaan hiipparin vielä kysellessä ärsyttäviä lisäkysymyksiä (osoitin jo oikean kadun, ei, minä en tiedä missä kohtaa katua se numero on, kävele itse katsomaan). Mutta olipas aivan älyttömän kiva nähdä kesäpoika ja jutella oikein hyväkin tovi. Aika tarkkaan vuoteen emme olleet nähneetkään. En edelleenkään pysty ymmärtämään miten joku, jolla on niin täydellisen erilainen maailmankatsomus kuin minulla, voi silti olla niin kiva ja ihana ihminen. Ainakin omaa ajatusmaailmaani tyyppi on avartanut aika paljon. Ja ilman tuota satunnaista hiipparia en olisi pysähtynyt siihen kadulle enkä olisi huomannut lähestyvää kesäpoikaa, vaan olisin jatkanut matkaa suoraan kotiin täysin tietämättömänä mistään.

Siinä perjantaina mököttäessäni kyselin universumilta että eikö oikeasti muka koskaan voi tapahtua mitään hyvää minulle? Ja sitten alkoi tapahtua. Toki nuo kaikki olivat semmoisia pieniä hyviä asioita eikä mitään isoja, kuten työpaikka, parisuhde ja kaikkien murheiden poistuminen, mutta noilla pienillä hyvillä asioillakin jaksaa taas hetken aikaa pimenevässä syksyssä. Jos olisin yhtään taipuvainen uskomaan mihinkään uskonnollisiin tai spirituaalisiin juttuihin, niin saattaisin ajatella, että joku lähetti minulle jotain terveisiä jostain ylemmältä taholta. Mutta koska en ole, niin uskon vain sattumaan (osa noista viikonlopun hyvistä asioista oli toki aivan itse aikataulutettua) ja perhosvaikutuksiin ja sen sellaisiin.

Hakuna matata.



8. syyskuuta 2015

Too drunk to fuck

Ajatuksia alkoholista...

Olen tässä parina peräkkäisenä päivänä törmännyt eri paikoissa juttuihin, jotka ovat herättäneet ajattelemaan alkoholin käyttöä. Muiden ja itseni. Itseni lähinnä siltä osalta, että alkoholilla on ihan mitättömän pieni rooli elämässäni. Ja sitten taas tajuaa, että joillekin "ihan tavallisille" ihmisille se voi oikeasti olla ongelma.

No ihan tavallisesta ihmisestä en tiedä, mutta luin eilen jostain hömppäjulkaisusta Petri Nygårdin haastattelua. Petri siinä tuskaili, että häntä pidetään jonain luuserialkoholistina, koska hän nyt on sattunut tekemään muutaman dokailubiisin. Seuraavassa lauseessa Petri kertoo juovansa kolme kertaa viikossa. VIIKOSSA? Riippuu tietysti mitä kolmella kerralla tarkoittaa (saunaolut vs. kännit), mutta jotenkin itselleni jäi jutusta sellainen kuva, että kyse on ihan rehellisestä dokailusta eikä mistään sivistyneestä siemailusta ruoan kanssa.

Toisaalla taas törmäsin sellaiseen, että ihminen oli ollut juomatta kuusi päivää. Siis kuusi päivää. Ei vielä edes viikkoa. Alussa tipattomuus oli ollut vaikeata, mutta sitten helpottunut. (Joku lukija voi nyt siellä tunnistaa että puhun eräästä blogista, mutta koska kenenkään henkilöllisyys tässä ei ole olennaista, niin en linkittele). Tämäkin hämmästytti minua. Että alle viikon juomattomuus voi tuottaa tuskaa jollekin. Silloinhan täytyy olla kyse oikeasti ongelmasta ja tipattomuus on juuri oikea ratkaisu.

Itse en ole koskaan kokenut tarpeelliseksi kokeilla mitään tipattomia kausia, koska sillä ei yksinkertaisesti ole mitään merkitystä elämässäni. Yleisimmin jos juon, juon viiniä, seurassa ja/tai ruoan kanssa. Viimemmäksi taisin juoda reilu viikko sitten lauantaina ensin lasillisen kuoharia ja illalla tuopin siideriä. Ensimmäisen, koska juhlistin maisterin papereitani ja jälkimmäisen lähinnä estämään pitkästymistäni, koska menin Olavi Uusivirran keikalle vähän liian aikaisin. Sitä ennen... en edes muista milloin. Varmaan kesällä mökillä saunasiiderin.

Tipattomia kuukausia minulla saattaa olla useinkin, en vaan kiinnitä asiaan niin huomiota. Täytyy myöntää, että nykyinen "tervehenkinen" elämäntapani on saanut minut juomaan entistäkin harvemmin. En viitsi enää lauantaina ottaa paria siideriä kotisohvalla, koska kaikki ne kalorit ja turvotus ja huomenna pitäisi treenatakin... Jos alkoholi ei vaikuttaisi dieettiini, treenaamiseeni tai yleisesti terveyteeni millään tapaa, niin joisin kyllä varmasti punaviiniä päivittäin. Tai portviiniä! Apua, nam. Mutta mikään ongelma se ei ole olla juomattakaan.

Baarissakin käyn äärimmäisen harvoin (yleensä keikoilla) ja sielläkin juon tosi vähän. En tiedä tekeekö tämä minusta tosi tylsän tyypin kavereiden keskuudessa, luultavasti kyllä. Eipä niitä baarikutsuja ole hirveämmin viime vuosina sadellut.

Mutta tiedättekö mitä? Se ei haittaa minua yhtään. Melkein mieluummin himailen viikonloppuillat ja menen päivällä treenaamaan, kuin lähden illalla jonnekin baariin kökkimään. Toki rahattomuus on myös yksi osasyy siinä, mutta jos kovasti tahtoisin, niin kyllä sitä rahaa alkoholiin löytyisi.

Toisaalta voihan sekin olla eräänlainen ongelma alkoholin suhteen, jos tuntee huonoa omaatuntoa pienistäkin määristä. Joskus yritän antaa itselleni luvan irroitella, mutta siitä huolimatta se oma pikku PT kummittelee jossain takaraivossani. Olisi varmaan ylpeä, jos tietäisi olevansa mukanani aina ja kaikkialla... Vähän ilonpilaaja kyllä se tyyppi. Ja oikeastihan se tyyppi olen minä itse.

No joo, jutun pointti oli... En tiedä itsekään. Kunhan tunsin tarvetta pohdiskella asiaa. En mitenkään tahdo paheksua kenenkään alkoholin käyttöä enkä korottaa itseäni paremmaksi. Joillain meistä on se himo, josta nopeasti seuraa riippuvuus, ja toisilla sitten taas ei. Vastaus kysymykseen: pystyisinkö olemaan kuukauden tai vaikka vuoden juomatta alkoholia? Kuukauden helposti, vuoden tuskin, koska en edes halua. Juomatta voisin olla hyvästä syystä, kuten raskaus, mutta sitähän meidän ei tarvitse pelätä.


Ps. Huh huh. Mitä harvemmin tänne kirjoittaa, sitä korkeammaksi julkaisukynnys nousee.