Syöksylaskijoita kaikki tyynni

Suomen nuoriso on nyt pois pilattu. Voimme heittää (tulevaisuuden) toivomme kaivoon ainakin parin tulevan sukupolven osalta. Suomi nimittäin voitti jääkiekon maailmanmestaruuden ja sitten ne pelaajat tulivat Suomeen ja oli kansanjuhla järjestetty torille ja ne oli kännissä!!! Yksi kaatui ja toinen halasi presidenttiä ja loput mokelsivat muuten vaan jotain käsittämätöntä. Ja nyt koko Suomen nuoriso kuvittelee, että sellanen on siistiä ja haluavat tehdä perässä, koska eihän nuorilla ole päässä järjen hiventä tai arviointikykyä ja kaikkihan justiinsa ottavat mallia jääkiekkoilijoista, kun on niin siistiä tapella ja hymyillä harvoilla hampailla ja hohhoijaa...

Onni onnettomuudessa on, että tällaista tapahtuu Suomessa vain noin kerran 16 vuodessa. Hyvällä säkällä jokunen sukupolvi nuorisoa säästyy turmeltumasta siinä välissä. Muistatteko kun sama tapahtui 16 vuotta sitten? Nehän olivat kännissä kuin käet silloin. Minkä ikäinen silloin olit itse? Minä olin 16-vuotias ja tässä näette lopputuloksen. Pilalle menin. Jokin lapsenusko aikuisten käyttäytymiseen ja selväpäisyyteen meni silloin sisälläni lopullisesti rikki.

Onneksi nuoriso ei sentään kuuntele mitään sellaista musiikkia, jossa laulettaisiin, että "mää oon kännissä" ja "hyvästi selvä päivä". Ei kun, hetkinen... Ei, kyllä se on nimenomaan jääkiekon mm-joukkue, joka nuoret turmelee.

Muu, osaaks murot puhuu

Luulin tänään koko aamun ja päivän, että on keskiviikko. Tulikin pienoisena yllätyksenä, kun tajusin tänään olevan torstain. Olen siis hukannut yhden päivän tältä viikolta. Great...

Huomasin siinä samalla päivämääriä itselleni selvitellessä, että tänään on kulunut tismalleen kaksi vuotta siitä, kun ensimmäiset sanani naputtelin täällä blogistaniassa omalla reviirilläni. Ne eivät olleet kovin ihmeelliset sanat, mutta historiallisesti sitäkin merkittävämmät, ja ovat yhä nähtävissä täällä. (Noita vanhoja juttuja ei kannata lukea, ne ovat niin haparoivia ja kaikkea). Tätä ennenhän olin tietysti riekkunut jo muiden kommenttilaatikoissa erinäisillä nimimerkeillä ja Tiina oli jo jokseenkin vakiintunut itseni päässä. Silloin kaksi vuotta sitten emme (minä ja blogini) olleet vielä enimmäkseen harmittomia, vaan aloitin nimellä Tiina vuodattaa. Mistä en oikeasti tykännyt yhtään, eli sillä kertaa hiilestä ei puristunutkaan paineessa timantti vaan ihan... no, hiiliklöntti. Enimmäkseen harmiton syntyi sitten hiukan myöhemmin.

Kaksi vuotta taitaa olla blogien keskimääräisessä elinkaaressa jo aika kunnioitettava ikä, joten tähän onkin varmaan hyvä lop

I love me!

Tein tällaisen maailman parhaan kunniamerkin ja päätin antaa sen omalle blogilleni.




Oih, kiitos, kiitos!

Tämän merkin saat antaa omalle blogillesi jos susta tuntuu, että blogistania on vilissyt viime päivinä ja viikkoina kunniamerkkejä, ja kaikki sun kaverit on saaneet sellaiset, mutta sä et!


Ja samassa hän katoaa yön pimeyteen vetäen marttyyrin viitan kasvoilleen...

Girls, girls, girls

Meillä oli eilen blogityttöjen ilta. Kutsuttuja oli jokunen tyttö ja Wille, luonnollisesti. Paikalla meitä sitten loppujen lopuksi oli vain kolme: minä, Annikki ja Alcinoe. Lopuille ei ajankohta sopinut tai olivat muuten vain kadonneet kuin pieru saharaan (mitäpä sitä suotta ilmoittamaan, jos ei ehdi/jaksa/pysty [ei pahalla]). Mutta meillä olikin varmaan paljon kivempaa kolmistaan (eikä me enää lueta teidän muiden blogeja [ei pahalla, haha]). Olikohan tämä nyt sitä sarkasmia? Minulla ainakin oli kiva ilta ja oli loistavaa nähdä Alccis livenä kaikkien näiden vuosien (tai no ainakin vuoden) jälkeen. Alccishan oli livenä oikeastaan juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin. Ja eihän se kaikki edes ollut pelkän kuvitelman varassa, antennit kun ovat toimineet molempiin suuntiin ja qit olleet kohdallaan. Meillä oli selkeästi joku Japani-teema, koska ensin Annikki pakotti meidät syömään misokeittoa puikoilla (Ihme kyllä saatiin kupit tyhjiksi! Ja ihan ilman haarukoita!) ja sen jälkeen pelattiin (tai ainakin yritettiin pelata) mahjongia. Ihan kiva peli, johon kestää kyllä hetki päästä kunnolla sisälle. En jaksanut eilen olla kovin looginen enkä strateginen, joten en voittanut. (Seli seli...) Kivaa oli, kiitos tytsyt! :) (No niin, joko ylitin ärsytyskynnyksen kiittelemällä ja kehumalla toisia bloggaajia, joille voisin kertoa tämän ihan privanakin?)

Lueskelin tänään ystäväkirjaani ja löysin sieltä uusia vastauksia! (Kiitos kaikille vastanneille ja loput: riprap vastailemaan!) Vastausten innoittamana päädyin kuitenkin Amazoniin shoppailemaan. Tilasin kaksi kirjaa, joista toinen oli hyvin edullinen kirja ja toinen oli aivan helvetin kallis. Ilmeisesti sitä on sen verran vähän liikenteessä, että siitä voi pyytää mitä vain. Suomesta kyseistä kirjaa ei ainakaan löydy mistään. Mutta kerron noista kirjoista enemmän sitten kun ne saapuvat. Pelkään, että jos hehkutan etukäteen, niin joku menee rökälemäisesti pieleen, eikä kirjat koskaan saavu! No, visa siinä vähän vinkui, mutta rahan menoahan ei voi estää...

Sain tänään kännyyni kuvia ystävän muutaman päivän ikäisestä pojasta. On se vaan jotenkin... ei sitä pysty edes käsittämään. Välillä on ihan pakahduttava olo, vaikken ole vielä edes tavannut sitä pikku kaveria. Enkä minä ole edes mikään erityisen vauvarakas ihminen (niin kuin en aikuisrakaskaan, hah). Missä välissä me kasvettiin oikein isoiksi?

Nyt täytyy kyllä lopettaa tai menee ihan hemppikseksi! Sitä paitsi nälkä kurnii.

Hej på er alla!