generated by sloganizer.net

31. maaliskuuta 2012

31: Where you relax


Kesällähän relaksoidun ihan missä vaan, mutta talvella ja tällaisella ihanan keväisellä räntäloskapaskakelillä rentoutuminen tapahtuu lähinnä omassa pesässä. Piikkimatto on mitä oivallisin paikka rentoutua. Montaa kertaa en ole pystynyt siinä nukahtamatta makaamaan.

Sometimes it snows in April

Tänään on maaliskuun viimeinen päivä (jos ette tienneet) ja myöskin maaliskuun kuvahaasteen viimeinen päivä. Huomenna alkaa sitten huhtikuun haaste, mutta jatkossa en aio enää kuvata joka päivä. Oikeasti. En rupea nyhjäämään tyhjästä, jos ei ole ideoita tai kiinnostusta. Ja koska äänestäneistä ainoastaan kolme oli sitä mieltä, että kuvahaasteille tarvittaisiin oma blogi, niin homma jatkuu sitten täällä. Siinä määrin kuin nyt jatkuu, etukäteen ei voi arvata. Ugh, demokratia on puhunut!

Tässä siis huhtikuun haasteet:



Olen muuten tosi yllättynyt siitä, että kukaan ei tunnistanut Mikki Hiiren jalkoja.

30. maaliskuuta 2012

30: Toy


Ihaa soittaa kitaraa niin kuin idolinsa Sepi Kumpulainen. Mutta Ihaan kitarasta on kieli katkennut.

If you get tired of just hanging around, pick up a guitar and spin a web of sound

Totta tosiaan. Lähdin eilen hitaasti mutta varmasti lähestyvää keski-ikäisyyttä uhmaten kesken työviikon Helsinkiin humppaamaan. Menin suoraan töistä rautatieasemalle ja puksuttelin junalla kohti pääkaupunkiamme. Tarkoituksenani oli palata yöbussilla takaisin kotiin ja tulla seuraavana päivänä, eli tänään, töihin väsyneenä mutta onnellisena.

Jo melkein heti junan irrottua Tampereen asemalaiturista, tunsin lähestyvän vessahädän. Inhoan junan vessoja melkein yhtä paljon kuin bajamajoja, joten en helpottanut oloani junassa, vaan päätin säästää sen Helsingin rautatieasemalle. Määräasemassa hätä olikin sitten jo oikein kova ja juosta kipitin aseman vessaan, maksoin euron tädille luukun takana ja pääsin tekemään asiani. Tämä varmasti kiinnosti teitä erityisen paljon.

Rautatieasemalta lähdin kävelemään Korjaamolle. Karttojen mukaan matka oli n. 2,5 kilometriä. Ilma oli ihan mukava, ei satanut eikä mitään. Vähän ennen Korjaamoa vastaani käveli muutama pojankloppi, jotka puhelivat, että no mennään sitten juomaan kännit. Tässä vaiheessa hälytyskelloni eivät vielä soineet, vaikka olisi varmaan pitänyt. Pääsin Korjaamon ovelle, jossa odottikin jokunen pettyneen näköinen fani, pahoillaan olevan näköinen Korjaamon työntekijä sekä kissankokoisin kirjaimin kiljuvat ilmoitukset Korjaamon ovessa:




Oli pakko nipistää itseäni, etten vaan vahingossa ollut nukahtanut junaan ja alkanut nähdä painajaisia. En ollut. Siinä me sitten seistiin ja kyseltiin toisiltamme, että miksi? Kuulemani mukaan Doherty olisi jäänyt lentokentälle jumiin. En tiedä oliko jumituksen taso henkistä vai fyysistä. Jotkut puhuivat Pariisin lentokentästä. Tähän mennessä ainut virallinen selitys on ollut "'unforeseen circumstances". Unforeseen my ass...

Totuushan on se, että olin jo ennalta varautunut tähän tilanteeseen. Töistä lähtiessäni vielä tsekkasin netistä, että missään ei varmasti sanota keikan peruuntuneen. Otin tietoisen riskin ostaessani lipun Dohertyn keikalle. Kyllähän se silti vähän harmitti. Mutta en ole pitkävihainen ja kaipa sitten vaan elän toivossa ja odottelen sitä mahdollista uutta keikkaa. (Peten on muuten paras olla heittämättä veiviään ennen kuin tulee Helsinkiin keikalle!)

Mutta palatakseni tuohon aiempaan vessakertomukseeni, niin täytyy sanoa, että tuli suhteellisen pitkä ja kallis vessareissu Helsinkiin ja takaisin. Yhteensä kulutin siihen kuusi tuntia ja 32 euroa (junaliput 31 euroa + vessamaksu 1 euro).

Voi Peter, Peter, minkä teit.

29: Feet


Tarkoituksenahan oli osallistua tämän päivän haasteeseen Pete Dohertyn jaloilla, mutta koska tyyppi perui keikkansa, niin osallistun sitten tällaisilla randomeilla vauhdissa kuvatuilla jaloilla.



Tai entäs sitten tämän sankarin jalat, kuka tunnistaa? *wink wink*

28. maaliskuuta 2012

28: Trash


One man's trash is another man's treasure?

Työpaikan käytävässä kimmelsi jotain ja minä tietysti harakkana oitis hypin paikalle. Ihan en oikealla kameralla kehdannut mennä tuota kuvailemaan, joten tämä on vain kännykuva (kuten kaksi edellistäkin). Paljon teen kaikkea hullua valokuvaamisen eteen, mutta yritän uskotella työkavereilleni olevani vielä edes jonkin verran järjissäni.

Ps. Olisin halunnut alunperin kuvata tähän haasteeseen Alice Cooperin Trash-levyn (kasetin), mutta valitettavasti en löytänytkään sitä kotoa.

27. maaliskuuta 2012

27: Your name


Irwikissiä matkiakseni: Siitä se ajatus sitten lähti...

Näin kulutan aikaa





Tässä työajalla blogatessani ja myöskin muutamia blogeja lueskellessani, tulee mieleen, miten kauheasti toisinaan lehdissä ja keskustelupalstoilla paheksutaan netissä surffailua työajalla. Monesti kiivashenkisissä nettikeskusteluissa heitetään se viimeinen kortti, että "sinäkin työnantajasi ajalla ehdit täällä jauhaa kakkaa", jos ei enää keksitä parempia vasta-argumentteja.

Mutta ei kaikki työ ole sellaista liukuhihnalla henkensä edestä puurtamista. Minunkin työni on sen luontoista, että välillä on enemmän tekemistä ja välillä vähemmän. Yleensä vähemmän, sillä olen aina muiden loma-ajat töissä (kuten nyt). Minulla on kuitenkin ne kahdeksan tuntia päivässä, jotka minun on pakko kuluttaa täällä työpaikalla, myös niinä hiljaisempina aikoina. Onko se silloin lorvimista, jos sen ylimääräisen ajan käytän netissä? Vai pitäisikö minun vaan pyöriä kuin väkkärä tässä työpisteeni ympäristössä ja yrittää näyttää siltä, että on hirveä kiire? Onhan täällä niitäkin tyyppejä, joilla on (muka) niin kiire, että heidän on syötäväkin seisaaltaan. Ikään kuin se alas istuminen veisi jotenkin ratkaisevasti sitä aikaa.

Itsehän olen erityisen hyvä multitaskaamaan. Alt+tab on ihan älyttömän kätevä näppäinyhdistelmä, kun vaihtelee tietokoneen näytöllä tietojärjestelmän ja internetin välillä. Teen töitä, luen henk.koht. sähköpostiani, blogeja, joskus jopa bloggaan (kuten nyt) ja käyn Facebookissa (kännyllä, sillä sinne työnantaja on estänyt pääsyni). Tähän ei kulu työajastani ainakaan yhtään sen enempää (todennäköisesti jopa vähemmän) kuin niillä, jotka hoitavat sosiaaliset kontaktinsa sähköisen median sijasta puhelimella. Ja minun sähköpostin näpyttelyni on huomattavasti helpompi keskeyttää kuin ne naapurikuution tädin maratonpuhelut lapsille/äidille/parhaalle kaverille.

Tämä nyt ehkä kuulosti siltä, kuin yrittäisin puhdistaa omaatuntoani ja vakuuttaa itselle, että tämä netinkäyttö työajalla on ihan ok. Mutta ei. Tämä nyt vaan tuli jostain mieleeni ja ajattelin joutessani avautua.

Eikös se niin ole, että asialliset hommat hoidetaan ja muuten ollaan kuin Ellun kanat?

26. maaliskuuta 2012

26: Key


Töissä.

Strange days have found us



Aika moni meistä varmaan tietää sen tunteen, kun jossain kerrotaan kansan tehneen sitä tai tätä, eikä itse voisi vähempää tuntea kuuluvansa siihen joukkoon. Sitten sitä miettii, että mikä se oikein on se homogeeninen joukko ihmisiä, jota Suomen kansaksi kutsutaan, joka aina raivostuu milloin mistäkin? Ja mihinkäs minä sitten kuulun, jos en siihen Suomen kansaan?


Perjantaina katselin Voice of Finlandia. Yksi hemmo siinä jollotti sitä jo syntyessään pystyyn kuollutta Ohikiitävää, kenenkähän lie kappale se on, Juha Tapion? Esityksen jälkeen ohjelmassa hehkutettiin, miten kansa itki sitä kuunnellessaan. Jokainen, joka tätä blogiani on lukenut joskus aiemminkin, tietää varmasti tunteeni Juha Tapion ja kaltaistensa musiikintekijöiden tuotoksia kohtaan. Ei kai tarvitse erikseen kertoa, että niitä kuunnellessani ei minussa itke muut kuin korvani, ja nekin verta.


Sunnuntaina oli sitten Idolsin vuoro. Siinä niitä stailattiin ja yhden tyypin tyylillinen esikuva oli kai Bon Jovi (se laulaja, ei koko bändi). Siinä oli joku muotibloggaaja (en tiedä kuka, anteeksi) antamassa arvioita kilpailijoiden tyyleistä ja hän sitten lausui hauskasti, että tämän tyypin kannattaisi pukeutua silleen Suomen kansaan vetoavalla tavalla. Jäin hetkeksi jos toiseksi miettimään, että mikähän se sellainen tyyli voisi olla? Flanellipaita? Reisitaskuhousut? Vai kenties verkkopaita?


Tänä aamuna kävelin bussipysäkille ja siinä matkalla näin jommankumman iltapäivälehden lööpin, jossa "Seppo Taalasmaa" kertoi kansan luulevan häntä juopoksi. No voi kyynel. Taas se kansa ajattelee ja toimii kuin lauma aivottomia lampaita.


No, eipä tässä mitään. Vähän sitä vaan tulee yksinäinen tunne toisinaan, kun ei taaskaan tunne kuuluvansa Suomen kansaan. Olisi hauskaa, jos joskus jonkun kansa raivostui -lööpin sijasta lehdessä olisikin juttu siitä, miten Suomen kansa ei voisi vähempää välittää. Sellaiseen pystyisin samaistumaankin ehkä.

25. maaliskuuta 2012

25: Breakfast


Kahvia ja juggea, joka aamu.

Maailman parasta jogurttia on Ingmanin Perinteinen (tai Rainbow-merkkinen, joka on ihan samaa kamaa) päärynä-vanilja. Mitä enemmän siinä on niitä päärynän palasia, sitä parempaa se on. Palasten määrää ei voi ikinä tietää etukäteen. Yleensä niitä on vähän, mutta välillä tulee positiivisia yllätyksiä, kuten tänä aamuna.

24. maaliskuuta 2012

24: An animal

Päivän haaste oli aika kinkkinen. Omaa eläintä ei ole lähimaastossakaan. En tiedä miten koiranomistajat arvostajat, jos heidän eläimiään tuosta vaan ruvetaan kuvailemaan puistoissa ja kaduilla. Tallipihalla ei ole hevosia eikä poneja eikä mitään muitakaan eläimiä tähän aikaan vuodesta. Lasten eläinpuisto on suljettu. Entäs delfiinit? No delfinaario on suljettu remontin vuoksi. Paljonkos maksaa akvaarioon sisälle? Ai 10 euroa, no unohdetaan sekin sitten. Ahlman on liian kaukana eikä nekään lehmät taida tähän aikaan vuodesta olla ulkona. Mutta sitten muistin...



Täällähän on koski pullollaan näitä räpyläkkäitä kansallislintujamme!




Oli siellä pari telkkääkin.


Harmi, ettei valokuviin saa taustamusiikkia. Nimittäin koko sen ajan, kun hengailin tuolla koskenrannassa sorsia kuvailemassa, niin joku soitti saksofonia yläpuolellani siinä sillalla. Siihen kun lisäsi vielä kosken hiljaisen kohinan ja kostean sumuisen säätilan, niin tunnelma oli kyllä ihan kohdallaan. Se oli kaunista.

23. maaliskuuta 2012

23: Moon


Tämä päivä on kuunkierron kannalta huonoin mahdollinen päivä kuvata kuuta, mutta onneksi täältä sentään löytyy Suuri Kuu -kirjakauppa. Tai löytyi ennen kuin se lopetettiin. (Josta kostoksi erosin Suuresta Suomalaisesta Kirjakerhosta). Onneksi markiisi on vielä kuitenkin paikallaan!

Tämän haasteen osuminen juuri uudenkuun kohdalle oli ilmeisesti täysi vahinko. Fat Mum Slimin sanoin: "I'd love to say I did it on purpose so people would get creative, but the truth is I didn't research. Tsk!"

22. maaliskuuta 2012

22: Kitchen sink

Tämän päivän haaste ei kauheasti jättänyt valinnanvaraa. Tai ehkä olisi, jos mielikuvitus olisi jaksanut laukata tai olisin lähtenyt kuvailemaan vieraita lavuaareja.




Lautanen eilisen jäljiltä.

Kuten jo aamulla kommentoin tuonne eilisen kuvapostauksen kommentteihin, niin en oikeasti ole koskaan ennen eilistä syönyt noita Ben & Jerry'sin jäätelöjä muualta kuin lusikalla suoraan purkista. Enkä aio sitä tehdä tulevaisuudessakaan. Arvelin vain, että jos olisin kuvannut tilanteen realistisesti, niin joku olisi kuitenkin tullut kauhistelemaan, että syötkö KOKO PURKIN kerralla??? No syön. Paitsi että en varmaan kertaakaan ole jaksanut syödä tuota sokeripaukkua loppuun asti, joten siitä menee aina vähän hukkaan. Mutta toisaalta, jos syö Ben & Jerry'siä lautaselta, niin siinä menee KOKO ELÄMÄ hukkaan.

Suicide Snowman

Joskus aiemmin kirjoitin siitä, miten parhaat bloggausideat tulevat aina vessassa. No toiseksi parhaat ideat tulevat sitten iltaisin/öisin juuri ennen nukahtamista. Eilen illalla ajattelin jotain aihepiiriä, jota olisin halunnut käsitellä täällä, mutta olin niin väsynyt etten enää jaksanut nousta sängystä ja ajattelin, että jos aamulla sitten. Arvatkaa muistanko enää mikä se aihe oli? Enpä muista, en. Tää on niin tätä...

...

Nyt jotenkin tuntuu, että se ajatus saattoi liittyä jollain tapaan d-vitamiiniin ja jaksamiseen. Että eron huomaa, kun kesällä jaksaa paljon lyhemmillä yöunilla ja tälleen pimeän talven jälkeen on ihan naatti. Kesällä vedän kevyesti 4-5 tunnin yöunilla, silloin kun aamulla tarvitsee herätä töihin. Nyt, kun olen pari viikkoa töissä, on ihan pakko mennä joka ilta nukkumaan jo ennen Frasieria, koska muuten se kostautuu karmealla tavalla. En siis ole nauttinut mitään d-vitamiinilisää koko talvena, vaikka olisi varmaan pitänyt. Onneksi kesä tulee ihan pian ja maailma on taas hyvä hetken.

Viime yönä minulla oli tästä aiheesta kuitenkin varmaan joku paljon runollisempi lähestymistapa mielessä, mutta sitten nukahdin.

21. maaliskuuta 2012

21: Delicious



Valokuvaaminen...

...

... mikä ihana tekosyy ostaa herkkujäätelöä!


20. maaliskuuta 2012

20: Before / After

Ennen töitä:



Jälkeen töiden:



Noista tuli tyhmästi eriväriset kuvaparit. Ei ollut tarkoitus. Mutta kun ensimmäisessä on käytetty salamaa ja jälkimmäisessä ei. En pystynyt enää korjaamaan tapahtunutta siinä vaiheessa kun sen huomasin. Mutta eikös ilta ole muutenkin vähän hämärämpi kuin aamu...

19. maaliskuuta 2012

19: Funny


Tänään oli niin epä-funny päivä kuin vain olla ja voi, niin sisäisesti (ääretön väsymys ja maanantai) kuin ulkoisestikin (räntäpaska). Onneksi televisiosta kuitenkin tulee taattua hauskuutta mm. Frendien muodossa. Elämäni on tosi tylsää silloin, kun Frendit ja/tai Frasier ei mene uusintakierroksella (ja maapallo luhistuu).

18. maaliskuuta 2012

18: A corner of your home


Kolme pientä elefanttia marssi näin...

17. maaliskuuta 2012

17: Green


Tänään on Pyhän Patrikin päivä, mutta minulla on vain pyykkipäivä eikä ollenkaan vihreätä olutta. Siksipä siis ote pesukoneestani.

16. maaliskuuta 2012

16: Sunglasses



Ostin nämä aurinkolasit viime kesänä, vaikka tuollainen kärpäsmalli olikin silloin varmasti jo
sooooo last season. Nämä kuitenkin olivat niin ihanat ja nätit, että ne oli pakko ostaa. Niissä on kauhean nätit metalliset sangatkin, vaikka neropattina otinkin kuvan, jossa ne sangat eivät näy.

Näytän luonnollisesti näissä aurinkolaseissa ihan ääliöltä, mutta en välitä, koska ne ovat niin kauniit!


15. maaliskuuta 2012

15: Car


Baby you can drive my car
Yes I'm gonna be a star
Baby you can drive my car
And maybe I'll love you

14. maaliskuuta 2012

14: Clouds

Lähdenpäs ulos ottamaan valokuvia pilvistä. Jos löytyisi vaikka joku hauskan muotoinen!




Dumdidum... Hetkinen? Eihän täällä ole pilviä!




Hei, tuolla kaukana on yksi pilvi! Riittääkö zoomi? Riittää...

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa

Kymmenen asiaa, joista minulle tulee hyvä olo:


Tykkään ostella lahjoja ihmisille. Varsinkin, jos ei ole pakko ostaa jollekin jotain, vaan se lahja tulee vastaan ihan odottamatta.


Hyvän elokuvan jälkeen saatan jäädä sellaiseen tilaan, että luulen jonkun ninjan hyökkäävän kimppuuni kadulla tai mistä se elokuva nyt on kertonutkaan. (Okei, en muista katselleeni hyviä ninjaelokuvia, mutta tämä nyt oli vain esimerkki). Kaikista parasta oikein hyvän elokuvan jälkeen on kävellä yksin kaupungin halki kotiin eikä tarvitse puhua kenellekään mitään.


Rakastan sitä tunnetta, kun lentokone nousee ilmaan. Laskuista en tykkää, koska ne sattuvat korviini niin paljon. Paitsi se tunne on myös hyvä, kun lentokoneen pyörät tömpsähtävät maaperään.


Tämä koskee järviuiskentelua kesällä. En muista ikinä uimahallissa saaneeni mitään kiksejä vaatteiden pukemisesta.


Niin monet, niin usein.


Imuroinnissa ei edes ole mitään iloa, jos sitä putkea pitkin ei välillä kilise jotain vähän jämäkämpää tavaraa.


Ooh, odotan tätä niin kovasti. Varpaani kuiskailivat minulle jo yhtenä päivänä: joko, joko?


Luulin pitkään olevani yksin tässä maailmassa, kunnes löysin vertaistukea Nollavaimon blogista. En olekaan ainut, jonka isovarvas alkaa sojottaa kohti taivasta, kun keskityn johonkin toimeen.


Kukapa ei tästä tykkäisi, mutta kun sitä tapahtuu todella harvoin, niin sitä osaa myös arvostaa ihan eri tavalla.


Hajumuisti on todella voimakas. Muistan yhä, miltä mummon kammarin piirongin kaapissa tuoksui. Jonkun satunnaisen tuoksun avulla voi palauttaa muistiin tilanteita, asioita ja ihmisiä, ihan tuosta noin vaan.


Kuvat on täältä.

Pahoin pelkään, että tästä tulee vielä jatko-osa, koska vain kymmenen jutun valitseminen noiden satojen joukosta on täysin mahdoton tehtävä.

13. maaliskuuta 2012

13: A sign


Tykkään tästä vanhasta Triumphin mainoksesta. Siinä haiskahtaa mennyt aika ja olen iloinen, että se on saanut jäädä paikoilleen.

Gallup

Tein tuohon sivuun pienen gallupin, sillä haluaisin tiedustella teidän mielipidettänne asiasta. Kun nyt on niin, että tuolla Fat Mum Slimillä on joka kuukausi tällainen kuva päivässä -haaste ja jos oikein innostun, niin voisin jatkaa sitä tämän maaliskuun jälkeenkin (tosin en lupaa kuvaa joka päivä jatkossa, siitä tulee liikaa stressiä).

Mietin nyt joka tapauksessa, että tämän blogin hengen ja luonteen kannalta olisi varmaankin parempi, jos eriyttäisin valokuvahaasteet jonnekin toisaalle. Kaikkia ei kuitenkaan kiinnosta katsella jokapäiväistä kuvaani. Maaliskuun aion kuitenkin vetää loppuun tämän blogin puolella, mutta mahdollista jatkoa mietin sitten ennen huhtikuun alkua.

Kertokaa siis simppelillä kyllä/ei/mitävälii -vastausmekanismilla, haluatteko valokuvahaasteet pois täältä blogista ja tilalle harvemmin päivittyviä höpinöitäni vai onko valokuvahaasteet mielestänne kiva lisä tänne muuten ei-päivittäin päivittyvään blogiin? Perustella voi kommentilaatikossa, jos haluaa lausua asiasta enemmän kuin gallup antaa mahdollisuuden.

12. maaliskuuta 2012

12: Fork


Too much spooning can lead to forking.

Opettelin samalla vähän käyttämään Gimpin suotimia, kun ei tästä aiheesta tämän jännempää saanut revittyä tänään.

Pane käsi käteen, ollaan hiljaa


Joku varmaan muistaa Jennin, joka kirjoitti blogia Pusnus? Melkein pari vuotta olen pohtinut, mitä tapahtui Jennille, kun blogi vain poistui eikä naisesta sen jälkeen ole kuulunut mitään. Välillä olen googlaillut uutta blogia, mutta en ole löytänyt. Kyllähän bloggaajia katoaa, mutta jostain syystä Jenni jäi kaihertamaan enemmän.

Eilen illalla törmäsin selaimeni linkeissä jälleen Pusnusiin, jota ei siis enää ole olemassa. Päätin googlata uudelleen, jos löytyisi jostain edes jotain merkkejä Jennistä. Että kaikki olisi edes hyvin tai jotain. Loppujen lopuksi löysinkin keskustelupalstan, jossa kyseinen bloggaaja oli toiminut aktiivisesti. Ja sitten löysin Jennin muistoketjun. Kuollut. Oman käden kautta. Kesällä 2010.

Sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin. Tiesin kyllä, että hänellä oli välillä hyvin vaikeata, mutta oli kuitenkin lapset. En ollut osannut epäilläkään, että niin ihana, kaunis ja sitkeä sissi olisi päätynyt sellaiseen ratkaisuun. Ihan hirveän surullista.

Mietin, onko tästä edes korrektia kirjoittaa täällä. Että onko tämä nyt sosiaalipornoa vai saako välittää virtuaali-ihmisestä. Kuitenkin tämä kosketti minua ihan aidosti ja halusin jakaa sen. Siellä keskustelupalstalla ilmeisesti Jennin sisko oli halunnut, että tieto välitetään eteenpäin. Blogistaniaan tieto ei kai koskaan saapunut ja varmasti täällä on lisäkseni muitakin, jotka elivät mukana Jennin ylä- ja alamäissä.

Voi Jenni Darling, minkä teit. Toivottavasti lapsilla on kaikki hyvin. Tai niin hyvin kuin nyt voi olla.

11. maaliskuuta 2012

11: Someone you talked to today

Enhän minä siis tänään ole puhunut kenenkään kanssa. Olen tervehtinyt naapuria, kaupan kassaa ja liikuntakeskuksen henkilökuntaa. Ketään noista en kuitenkaan tohtinut pyytää hymyilemään kameralle.



Tämän päivän kuva sai siis ideansa Facebookista, jossa keskustelin näistä kulmista yhden ulkopaikkakuntalaisen ystävän kanssa.

Näpsin lisäksi kuvia näistä Näsilinnankadun vanhoista puutaloista siinä joutessani.




10. maaliskuuta 2012

10: Loud


Tämä, jos kuka, osaa vaatia kovaäänisesti huomiota itselleen. Mitä vanhemmaksi se tulee, sitä kovemmaksi sen vaativa naukuna käy.

9. maaliskuuta 2012

9: Red


Punaviiniä punaisessa viinilasissa.

8. maaliskuuta 2012

8: Window


Kun kuvaa kymmenen eri ikkunaa, niin tuntuu lähes väkivaltaiselta valita sitten niistä vain yksi. Valitsin nyt sitten tällaisen pyöreän mallin korkeuksissa.


Paitsi ei kun hei. Lisään toisenkin tähän nyt. Kerta kiellonpäälle, vai mitä?

Ooh, well, well, doo, doo, doo, doo, doo


Ihanaa naistenpäivää kaikille siskoille ja niille veljille, joiden mielestä naisen paikka on jossain aivan muualla kuin nyrkin ja hellan välissä.

Rakastetaan toisiamme!

Ps. Otsikko on lainattu John Lennonin kappaleesta Woman