generated by sloganizer.net

29. heinäkuuta 2009

What??




Näillä sävelin lähden Keski-Suomea kohti. Hyvää loppuviikkoa!

28. heinäkuuta 2009

Lomalle lompsis!


Näin viime yönä hiukkasen hämärää unta. Oli Minhin syntymäpäivä ja hänelle oltiin järjestetty isolla porukalla yllätysjuhlat. Minäkin olin siellä. Ja ainakin Gata sekä ex-Rappiotäti, jonka kanssa halasimme jopa epäilyttävän pitkään. Minh oli jostain syystä huonotuulinen (A:n känny oli kiinni eikä siihen saanut yhteyttä), saapui paikalle takaovesta ja yritti luikkia melkein samantien pois bileistä. Yritin vielä lähettää jonkinlaista tekstiviestiä Minhin perään, mutta yritys oli tuomittu epäonnistumaan, koska puhelinnumeron sijasta minun piti muistaa jonkun tutun tutun lapsen nimi ja tietysti se meni väärin.

Ehkä ihan hyvää tekee tämän unen myötä siirtyä hetkeksi viettämään mökkielämää. Poistun siis yllättäin muutamaksi päiväksi nettimaailmasta. Pitäkää peukkuja, että on lämmintä ja aurinkoista. Sii juu!


Ai niin! Olen tänään putsannut ja pakastanut viisi kiloa mansikoita (ihan yksin, köh köh, kiitos vaan apulaiselle) ja vääntänyt mustikka-raparperipiirakan, jota juuri mussutin ja joka on tosi hyvää! Kiikutan lopun piirakkaa mökille huomenna mukanani. Tänään pitäisi vielä pakastaa neljä raparperinvartta sekä loput mustikat. Kyllä nyt on kesä laitettu huolella talteen!

27. heinäkuuta 2009

Won't you be my neighbor?

Olen asunut elämäni ensimmäiset 22 vuotta melkein Tampereen keskustassa. Ennen kotona, kun naapurit lähes vihasivat toisiaan ja hädin tuskin tervehtivät, oli tosi ihanaa. Siellä sai istuskella pihassa ihan rauhassa eikä kukaan tullut sanomaan mitään. Täällä talossa naapurit suorastaan rakastavat toisiaan ja ovat bestiksiä keskenään. Täällä ei voi mennä edes hissiin ilman, että joutuu keskustelemaan naapurin terveydentilasta tai suomen kesästä. Ja täällä ei todellakaan voi mennä rauhassa vaikkapa pihalle istuskelemaan ja lukemaan kirjaa, koska saa välittömästi seuraa. Seuraa joka puhuu taukoamatta ja kyselee. Mp3-soitinta en voi laittaa korvilleni ennen kuin olen poistunut pihapiiristä, koska aina joku alkaa kysellä jotain tyhjänpäiväistä enkä kuule ja joudun ottamaan kuulokkeet pois ja kysymään anteeksi? Ja sitten se kysymys on jotain tosi tärkeää, kuten mihin se kesä oikein meni?

Meidän pihalle rakennettiin penkit ja pöytä tässä kesällä. Tänäkin aamuna yksi naapuri kuskasi sinne aamukahvinsa termospullossa ja nautiskeli ne kauniissa kesäsäässä. Siitä lähtien pihalla on ollut varsinaiset karkelot. Tälläkin hetkellä pöydän ääressä istuu neljä naapuria neljästä eri asunnosta ja keskustelevat asioista. Mikä noita ihmisiä oikein vaivaa? Miksi ne haluavat bondata naapureidensa kanssa?

Kesä on ihanaa aikaa, mutta tunnen olevani jotenkin häkissä täällä. Jos haluan mennä ihan vaan ulos istuskelemaan tai vaikkapa lukemaan kirjaa, niin on pakko lähteä jonnekin kauemmas. Pihaan voi mennä ainoastaan juttelemaan eläkeläisten kanssa (mikä sekin on toki mukavaa joskus, mutta vain joskus).

Kaipaan takaisin kaupunkiin. Pihoille, joissa ihmiset eivät välitä toisistaan.


Ps. Muistakaa nauttia kalsiuminne, etenkin naiset. Eilen yksi naapurin rouva tuli rollaattorin kanssa vastaan hissin ovella ja kertoi sairastavansa niin pahaa osteoporoosia, ettei pysty enää kulkemaan ilman rollaattoria. Ihan yhtäkkiä oli kunto mennyt niin huonoksi ja rouva sanoi, että hävettää mennä ulos sellaisena, mutta pakko on mennä. Sanoin, ettei sitä tarvitse hävetä. Toivon, että minulla vanhana pettää pää ennen kroppaa.

25. heinäkuuta 2009

Wild child full of grace


Olen viime aikoina iltapuhteikseni lueskellut Pamela Des Barresin kirjaa I'm With the Band — Confessions of Groupie (suomeksi: Kuumana Bändiin — Bändärin Tunnustukset). Pamelahan on siis, kuten kirjan nimestä voi päätellä, entinen groupie, joka on pannut suunnilleen kaikkia Mick Jaggerista Jim Morrisoniin. En tokikaan lue kirjaa minään eroottisena iltalukemistona, vaikka siinä aika avoimesti kerrotaankin tapahtumista, vaan se on sisäiselle kukkaislapselleni oikein loistava ajankuvaus 60-luvun Kaliforniasta ja tietysti sen ajan rockmusiikista ja -tähdistä. Tästä huolimatta, kun tuota lukee juuri ennen nukahtamista, niin unet ovat kyllä melkoisen mielenkiintoisia...

Mikä minua lievästi ärsytti tuossa kirjassa, oli Dave Navarron esipuhe. Ei muuten, mutta se päättyi Navarron neuvoon lukijoille: "Miehet, pitäkää lukiessanne käsillä riittävästi paperipyyhkeitä. Naiset, yrittäkää pitää kurissa syvät kateuden ja vihamielisyyden tunteenne... Tiedätte toivovanne, että tämä olisi teidän tarinanne." Uaah... Vihamielisyyden... Minussa ei ollut yhtään vihamielisyyttä ennen tuota lausetta ja sen jälkeenkin se kohdistui pelkästään Navarroon. Ärsyttävää yleistämistä. Tuskin lukisin tuota kirjaa, jos haluaisin jotenkin halveksia Pamela Des Barresia. Kateuden voin kyllä myöntää ihan avoimesti, mutta se ei ole sellaista "ne on vaan sulle kateellisia, Johanna" -tyylistä kateutta vaan enemmänkin "olisinpa minäkin päässyt sänkyyn Jim Morrisonin kanssa" -kateutta. No, onneksi Navarro esipuheineen unohtui aika nopeasti, kun aloin lukea itse kirjaa.

Huomasin hauskan yksityiskohdan etsiessäni tuota kirjan kansikuvaa tähän postaukseen. Tuossa suomenkielisessä kirjassa on kirjan otsikko laitettu peittämään kriittiset kohdat, mutta alkuperäiskielisen kirjan kannesta on olemassa ainakin versio, jossa Pamelan syliin on laitettu kukkapuska peittämään nännin.


Ps. Hiukan samaa aihetta sivuten, tänään klo 21.00 täytyy katsoa Yle Teemalta Easy Rider. Olen nähnyt sen joskus teininä ja silloin se oli ehkä herkälle sielulleni vielä hieman liian hurja. Dennis Hopper muuten soitteli Pamela Des Barresille useita kertoja Pamelankin ollessa vielä nuori ja viaton, mutta Pamela piti Hopperia siinä määrin pelottavana, ettei antanut minkäänlaista vastakaikua tälle. (En ole päässyt kirjassa vielä niin pitkälle, että tietäisin kohtasivatko he sitten myöhemmin elämässä uudestaan).

24. heinäkuuta 2009

Melkein Sopivasti

  • "Jude Law löi kameranaista päähän!"Olipa onni, etten aikanaan Lontoon kadulla Jude Law'hon törmätessäni (en kirjaimellisesti törmännyt, vaikka kosketusetäisyydeltä mentiinkin) mennyt napsimaan siitä kuvaa. Tiedä jos vaikka olisin saanut köniin! (Tuon videon katsottua tuli mieleen, että eikö tuo paparazzien touhu ole vähän kaksinaismoralistista tai jotain. Tyypit tunkeutuvat julkkisten henkilökohtaiseen tilaan ja räpsivät siinä 24/7, mutta annas olla jos julkkiksella menee hermo ja vaikkapa työntää kuvaajan hiukan voimallisemmin pois tieltään tai sylkäisee kameran linssiin, niin jo vain nousee meteli. Aivan kuin toimittajat olisivat jotenkin pyhiä lehmiä, jotka saavat olla missä haluavat milloin haluavat ja julkkiksen on tyytyminen siihen. Pah.)

21. heinäkuuta 2009

Hyvät kengät on parempaa kuin huono seksi

Näin Iltalehden mainoksessa otsikon "Näin saat seksiä useammin" ja tietysti silmät kiiluen klikkasin itseni lukemaan tuota juttua. Tästä se riemu nyt repeää, ajattelin innoissani. Ja voi mikä pettymys! Seksivinkit olivatkin pääosin parisuhteessa eläville tarkoitettuja! Mitä hittoa. Jos on parisuhteessa jo, niin mitään ohjeita enää tarvi... Ainut sinkuille tarkoitettu neuvo oli, että kannattaa unohtaa se pakkomielteinen kumppanin metsästys ja keskittyä pitämään hauskaa. No voi hemmetti, enhän minä ole tajunnut, että pitäisi pitää hauskaa. Otsa rypyssä olen kysellyt mieheltä jos toiseltakin kylillä, että mites olis, sovittaisko hääpäivä. Yksi noista parisuhteellisille tarkoitetuista neuvoista kuitenkin saattaisi sopia myös sinkun tilanteeseen: "Naisen kannattaa vihjailla miehelle tuhmia kesken kauppareissun tai aamupalan." Aamupalasta en niin tiedä, mutta jatkossa voisin alkaa kaupassa kysellä miehiltä, että haluaisivatko he kenties hieman laittaa makkaraa sämpylän väliin. Munaa lihapiirakkaan. Työnnellä patonkia uuniin. Menestys olisi taattu.

Tai sitten laitan uudet kenkäni jalkaan ja lähden ulos näyttämään viehättävältä. Niin, tämähän oli vain todella ovela aasinsilta siihen, että voin esitellä uudet ihkubeibe-kenkäni. Eivätkä maksaneetkaan paljon mitään.




Huomenna taas hyvää seuraa ja rokkia. Jei!

20. heinäkuuta 2009

Sadepäivän jorinoita


Tykkään kovasti Tampereella Koskipuiston Rosson terassista. Sijaintinsa puolesta siis. Voiko olla parempaa paikka syödä ja juoda kuin kosken rannalla? Olen käynyt siellä lukemattomat kerrat nuoruudessani. Nythän Rosso oli kiinni pitkän aikaa ja avattiin ihan vähän aikaa sitten uudistuneena. Tammerfestien aikana kävin siellä sisällä siiderillä ja olihan se sisältä hieno. Sittemmin juttelin yhden entisen työkaverin kanssa, joka ihmetteli miten se terassi on jätetty aivan entiselleen ja siellä on yhä samat vanhat likaiset kalusteetkin. Kävin tämän sitten itsekin todentamassa viime viikolla.

Yhtenä lämpöisenä ja aurinkoisena päivänä yritimme käydä syömässä Rosson terassilla. Kysyin sieltä sisältä tiskiltä, että miten homma toimii ja sain erityiset terassimenut sekä vastauksen, että meitä tullaan palvelemaan sitten pöytään. Etsimme sopivan pöydän terassilta ja menimme istumaan. Odottelimme, mutta tarjoilijaa ei näkynyt. Yhdessä vaiheessa joku kävi pyyhkimässä pöytiä siinä aivan ympärillämme, mutta kun yritin muodostaa jonkinlaista kontaktia tähän tarjoilijaan, niin hän ignorasi meidät täysin. Aivan kuin ei olisi nähnytkään siellä olevan asiakkaita. Ehkäpä hänen toimenkuvaansa kuului sitten pelkästään pöytien pyyhkiminen... Odottelimme hetken ja toisenkin, asiakkaita tuli ja meni terassille, mutta tarjoilijoita ei näkynyt. Suunnilleen puoli tuntia odoteltuamme ajattelin käydä kysymässä, josko olin ymmärtänyt jotain väärin. Menin tiskille Rosson sisäpuolelle. Tiskillä pyöri kaksi tarjoilijaa, jotka keskustelivat melko kärttyiseen sävyyn keskenään ("Niille asiakkaille pitää sanoa, että... Ei ne voi olettaa, että..." "Kyllä mä olen sanonutkin!"). Aloin epäillä olevani näkymätön, koska jälleen minua ei noteerattu ollenkaan. Lopulta toinen sanoi melko kärsimättömänä, että "aivan kohta", jolloin kerroin vain haluavani kysyä onko terassilla palvelua ollenkaan. Tarjoilija vastasi yhä todella kärttyisen kuuloisena, että tarjoilija tulee heti kun ehtii. Sanoin niin ystävällisesti kuin siinä tilanteessa vain kykenin, että olemme odotelleet jo puoli tuntia, jolloin tarjoilija kertoi heillä olevan vajausta työvoimassa ja poistui paikalta. Tässä kohtaa ulkona alkoi jo sataakin, joten päätimme suosiolla vaihtaa Pancho Villaan syömään sisätiloihin.

Ymmärrän kyllä, että se ei ole tarjoilijoiden vika, jos työvoimaa on liian vähän. Ymmärrän myös sen, että hermot voi olla kireällä jos on kiire, vaikka sitä ei ehkä pitäisikään purkaa asiakkaisiin. Mutta sitä en ymmärrä, että miten siellä Rosson sisätiloissa pyöri tarjoilijoita lukematon määrä palvelemassa asiakkaita, mutta terassilla ei yhtään, ja miten pöytien pyyhkiminen on tärkeämpää kuin asiakkaiden palveleminen. Sitäkään en ymmärrä miksi siellä nykyisin on terassilla oma supistettu menunsa, jossa ei saa valita kuin muutamasta eri ruoasta. Pizzavaihtoehdot toki oli fantasiapizzoja, joten täytteet sai valita itse (tai olisi saanut, mikäli jotain olisi kiinnostanut palvella), mutta miten niitä kaikkia ruokia ei voi tuoda sieltä sisätiloista siihen lasiseinän toiselle puolelle terassille. Minun mielestäni se terassi nimenomaan on tämän kyseisen Rosson viehätys. Nyt koko terassi tuntuu olevan ns. kakkosluokan kansalaisten paikka, joita ei silleen tarvitse palvellakaan, ja ne paremmat ihmiset siellä sisällä saavat valita ruokansa koko menusta ja mitä ilmeisimmin saivat palveluakin. Olen oikeasti todella pettynyt.

Voin antaa tähän kohtaan vielä rakentavan ehdotuksen Rossolle: Jos työvoimaa on mahdoton palkata riittävästi, niin eikö voisi olla samanlainen systeemi kuin vaikka Manhattan Steakhousessa, eli ruoka tilataan kassalta ja mukaansa saa sellaisen numeroläpyskän, jonka mukaan ruoka toimitetaan sitten oikeaan pöytään sen valmistuttua. Voisin vaikka lyödä vetoa, että tuokin Rosso menetti aika monta maksavaa asiakasta sinä päivänä, sen verran paljon sinne terassille tuli väkeä ja poistui paikalta kyllästyttyään odottelemaan olematonta palvelua.

Olen kauppikseni aikanaan käynyt ja tiedän sen minkä jokaisen liikkeenharjoittajankin pitäisi tietää. Hyvästä palvelusta kuulee ehkä yksi, kun taas huonosta palvelusta kerrotaan kymmenelle. Siksipä tämä postaus.

18. heinäkuuta 2009

Tämä on viimeinen lause jonka kirjoitan (*

Dailymailin nettisivuilla on kuvia Michael Jacksonin viimeisistä harjoituksista tai jostain vastaavista ennen hänen kuolemaansa. Noissa ekoissa kuvissa on pahasti jotain mätää. Keskittykää Jacksonin haaroväliin. (Tämä on viimeinen kerta, kun pyydän tekemään sellaista).



"In one of the newly-emerged images, taken on Tuesday at the Staples Centre in Los Angeles, the singer points towards the audience as backing dancers perform in front of a huge This Is It banner."




Ai miten niin photoshopattu kuva..?


Ps. PhotoshopDisasters on muuten loistava blogi.

*) Koskien Michael Jacksonin kuolemaa. Ehkä.

17. heinäkuuta 2009

Lehdistökatsaus

  • Bikini-Anette (älkää kysykö kuka se on, en tiedä) epäilee sairastaneensa sikainfluenssan. Bikini-Anette on kyllä käynyt lääkärissä ja verikokeissa, mutta arvelee antaneensa kuumehoureissaan väärän puhelinnumeron lääkärille, koska kukaan ei ole soittanut. Mitäpä sitä soittamaan itse sinne lääkärille ja kuulemaan tulokset, kun voi soittaa toimittajalle ja kertoa, että ehkä on sairastanut jonkun taudin.
  • Crocsien, noiden 2000-luvun purkkareiden, valmistus ehkä lopetetaan! Crocs-tehdas menee konkurssiin! Tämän jälkeen meille jää käteen vain valtava vuori maatumattomia ja millään muullakaan tapaa tuhoutumattomia katiskoja sekä tietysti feikki-crocsit, joille ei kai mikään maailman mahti pysty mitään.

14. heinäkuuta 2009

Naatti

Tänään pääasiallinen ravintoni on koostunut pippurirenkaista. Huomasin kaupungilla pyörähtäessäni sattumalta, että Finnkinolla oli superpäivä, eli kaikki leffat 5,50 euroa. 45 minuutin kuluttua kyseisestä hetkestä alkoi Brünon näytös, joten päätin mennä katsomaan sen. Olin kyllä jo aiemmin ajatellut haluavani käydä katsomassa sen, joten en vaan arponut listalta kaikista huonointa leffaa tai jotain. Eikä se mikään huono ollutkaan. Olisi se toki voinut olla hauskempikin, mutta minä ainakin viihdyin sen 1,5 tuntia ihan hyvin. Siinä mielessä se jopa oli hyvä leffa, että en edelleenkään tiedä olivatko ne useat sivuosatyypit niin hyviä näyttelijöitä vai oikeasti vaan ihan pihalla mistä oli kyse. Reaktiot ainakin olivat niin aidon oloisia. Jos kyseessä taas oli ihan käsikirjoitettu juttu, niin ilmeisesti syvällä Amerikassa on paljon loistavilla näyttelijänlahjoilla varustettuja punaniskoja, jeesus-hihhuleita ja muita vastaavia.

Tänään on ollut lämmin päivä ja pukeuduin aivan liiallisesti kotoa lähtiessäni. Leffa oli siinäkin mielessä hyvä vaihtoehto, että en olisi voinut olla ulkona läkähtymättä. Leffan jälkeen sitten ulkoilmaan poistuttuani iski ihan kauhea väsymys ja vetelyys. Epäilyttää, että olenko tulossa kipeäksi vai miksi on näin uupunut olo. Silmiäkin kutittaa. Toivottavasti tämä menee ohi eikä ole esimerkiksi sikainfluenssaa.

Siitä tulikin mieleeni, että nyt kun Suomessakin on jo yli sadalla tuo possunuhatartunta, niin tulin ajatelleeksi, että tässähän on oiva ratkaisu työttömyyteen. Jos sellaiset parisataatuhatta työikäistä suomalaista kupsahtaisi sikainfluenssaa, niin jo vain vähenisi työttömyys ja alkaisi varmaan työpaikkoja minullekin löytyä. Mikäli siis en kuuluisi niiden kupsahtaneiden joukkoon.

Nyt vatsa kurnii siihen malliin, että on syötävä tänään jotain muutakin kuin pippurirenkaita.

13. heinäkuuta 2009

Heeeeei valonkantaja

Kuten nokkelimmat teistä ehkä ymmärsivät edellisestä kirjoituksestani, vaikken kyennytkään kokonaisiin lauseisiin, olin lauantaina katselemassa ja kuuntelemassa Tehosekoitinta ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Kuten aika moni muukin siellä teltassa. Tapauksen johdosta olen ollut pari päivää niin ekstaattisessa tilassa, että oli pakko hetki sulatella asiaa ennen tätä postausta. Ja silti tästä tulee ihan kauheata hehkutusta, tiedän sen.

Siis Tehosekoitin. Livenä. Aivan mieletöntä. Muistan viime syksynä ja talvenakin ajatelleeni, että minulla on ikävä niitä. Ja että en varmaan ikinä näe niitä enää livenä. Ja sitten PAM! Ne palaakin keikkailemaan. Fiilis on sitä luokkaa kuin olisi tavannut rakkaansa viiden vuoden tauon jälkeen. Keikka oli jotain ihan käsittämättömän mahtavaa. Se tunnelma ja ne biisit ja Otto. Tehiksen Otto eikä mikään runoilija Otto Grundström. Otto on ehkä pienin mies johon olen näin sydämenä, mutta Otolla onkin karismaa ainakin kolmen pilvenpiirtäjän verran. Ihan kuulkaas meinaan pakahtua tähän intoon ja onneen! (Miten nuo kuulostavatkin joltain Dna:n kännyliittymiltä... into ja onni...)

Muistan kun viimeisen kerran näin Tehiksen silloin joskus viisi vuotta sitten. Katselin sitä touhua siellä lavalla ja ajattelin ihan oikeasti, että tyypit taitavat olla tosi kyllästyneitä siihen touhuun. Siitähän ei sitten mennytkään kovin montaa päivää tai viikkoa, kun ilmoittivat, että lopettavat. Voin kertoa, että lauantaina siitä viiden vuoden takaisesta tympääntymisestä ei ollut merkkiäkään. Ja bändi veti ihan tasan yhtä hyvin, jos ei paremminkin, kuin silloin ennen. Ihanaa. Ihanaa ihanaa ihanaa. Tätä lisää minulle, kiitos.

JJ tuolla aiemmalla kommenttipalstalla sanoi, että Apulanta on parempi (jos nyt vertailla täytyy), mutta jos/kun on nähnyt molemmat bändit livenä, niin minun mielestäni ne eivät edes paini samassa sarjassa. Olen joskus nähnyt Apulannan livenä ja meinasin pitkästyä kuoliaaksi sillä keikalla. Tehiksen keikalla ei pysty kuolemaan kuin korkeintaan siihen, että yli-innoissaan vahingossa nielaisee kielensä tai jotain. (Sitä paitsi Apulannan nykyinen tuotanto on ihan hirveätä kuraa, imho. Ehkä niidenkin olisi kannattanut jäädä viisi vuotta sitten lepäilemään laakereille.)

Makuasioistahan ei voi kuin kiistellä. Mutta olipa ihan helvetin hyvä keikka.






Ps. Video ei ole minun.

11. heinäkuuta 2009

Senkin rakkauspallerot



Tänään! Illalla! Livenä! Rakastan! ♥♥♥

10. heinäkuuta 2009

Hämähäkki väärinpäin

Kaikki varmaan olette törmänneet tuohon Oulun ev.lut. seurakunnan uuteen logoon, joka esittää... öh, kirkkovenettä. Eli siis naisen sukupuolielinhän se siinä on levällään. Mielipiteeni on hiukan kahtiajakoinen tästä logosta. Toisaalta minulle on aivan sama mitä joku Oulun seurakunta puuhailee, mutta toisaalta... sehän on vittu! Ensinnäkin vittua pidetään kirosanana, ja mielestäni kirkko ja kiroilu ei oikein sovi samaan lokeroon. Ja toisennakin, onhan kirkkoveneen piirtely aika härskiä. Kolmanneksi tulee mieleen, että onko naisen sukupuolielin jotain yhteistä omaisuutta, että kirkko näkee asiakseen alkaa käyttää sitä hyväkseen (pun intended).

Minun mielestäni kirkkovenepiirustukset, (joita yleensä piirustavat teinipojat, ei aikuiset), on aina olleet tosi rumia, eikä siitä tee sen kauniimpaa joku kristillinen jalo tarkoitusperä. Oikeasti minua kuitenkin ärsyttää tuossa kampanjassa se, että tässä taas selkeästi näkee kuinka joku taho yrittää laskeutua nuorten tasolle. Nuoret kun eroavat kirkosta ja niitä kiinnostaa vaan seksi ja pillu, tihihihi. Niin aletaan sitten puhua nuorille nuorten kieltä, tihihihi, ja otetaan logoksi joku tosi svengaava kirkkoveneen kuva, tihihihi, niin sitten ne nuoret ymmärtääkin että kirkko on tosi seksikäs ja fantsu, niin siihen kantsii yhtyä. Oho, mä sanoin yhtyä, tihihihihi!

Lukekaapa tämä juttu saadaksenne lisää perspektiiviä asiaan (via Kertsin & Kertsin [vähän niin kuin Vaasan & Vaasan]).

Matti Nykästä mukaellen seurakunta voisi ottaa uudeksi sloganikseen: "Pilluhan se aina on mielessä, mutta rukoillaan ensin." Kiitos, kiitos, saa ottaa vapaasti käyttöön tämän nerokkuuteni kulminoituman.

Siinähän tämä kampanja on onnistunut, että se on saanut palstatilaa todella paljon mediassa, mutta onko kaikki julkisuus hyvää julkisuutta? Meinaan vaan, että tuskin kovin monelle tulee mieleen liittyä kirkkoon nähtyään tuon logon. Jos kyseessä olisi Tampereen ev.lut. seurakunta, niin minä lähtisin saman tien kävelemään, koska alentuva kohtelu on yksi asia mitä en jaksa sitten niin yhtään.


No, se siitä. Meitsi lähtee syömään krapulamättöä ja sen jälkeen kuuntelemaan musiikkia Tammerfesteille. Adios, amigos!

Selviämispostaus

Tämä ei ole siis kännipostaus vaan selviämispostaus. Menin tänään käymään "ihan yksillä vaan" tuossa lähikuppilassa. Useathan meistä tietävät mitä tuo termi oikeasti tarkoittaa... En olekaan tuollaista känniä tempaissut sitten viime kerran.

Juttelin baarissa entisen työkaverin kanssa, jota en ollut nähnyt sitten viime kesän ja kuulin, että avioero on vireillä jo neljättä kuukautta. Jotenkin yllätti, vaikka tiesin sen pariskunnan elon olleen kaikkea muuta kuin ruusuista. Sitä vaan ajatteli, että jos ne tuostakin selvisivät, niin sitten eivät kyllä eroa mistään syystä. Vuosituhannen alussa olisin ehkä kiljunut riemusta tuon uutisen kuultuani, nyt olen vain pahoillani. Sekä hiukan myös pelkään saavani tästä henkilöstä jonkinlaisen riesan elämääni. Pidän hänestä niin kovasti, mutta kun eräiden kanssa ei ikinä voi pitää hommaa täysin kaveripohjalla. Tai siis minä voin, mutta toinen ei voi. Enkä halua enempää.

Kauhea hedari iski äsken päälle äsken.

Nyt taidan mennä viskaamaan tuon kylmentyneen pizzanjämän mikroon.


Lisäys: Ensimmäistä kertaa taisi olla sellainen tilanne tuon henkilön kanssa, että minä olin niskan päällä tilanteessa. Ensimmäistä kertaa pystyin olemaan oikeasti vapautunut hänen seurassaan ja sanomaan suoraan mitä asioista ajattelen. Tajusin, että sillä ei ole väliä enää. Olen päässyt siitä yli. Hänestä yli.

Ekstra-lisäys: Pitääköhän tämä postaus deletoida aamulla...

8. heinäkuuta 2009

You know I'm a dreamer...

Olen tänään selaillut vuokraovi.comia. Kauhea hinku olisi päästä muuttamaan johonkin toiseen asuntoon, vaikka ei tässä nykyisessäkään mitään vikaa ole. Olen asunut tässä kahdeksan vuotta ja sinä aikana vuokrat ovat nousseet aivan älyttömästi. Paitsi minun vuokrani. Tuosta viereiseltä kadulta saisi näköjään nelisen neliötä pienemmän asunnon melkein satasen kalliimmalla. Kaikista paras oli kyllä yksi 22 neliön asunto Hämeenpuistossa, vuokra vaatimattomat 755 e/kk. Wtf?!!? Kullastako se on tehty oikein? No, se oli kyllä kalustettu ja vuokraan sisältyi tv-lupa ja kaikkea hienoa, mutta silti...

Oikestaan olisi siis järjenköyhää muuttaa pois tästä, jos lopputulos olisi pienempi ja kalliimpi asunto. Sitten on tietenkin niitä kaupunginosia, joista saisi suhteellisen edullisesti pieniä asuntoja, mutta joihin suhtaudun äärimmäisen negatiivisesti, kuten vaikka Tesoma tai Härmälä tai Nekala. Ainakin minun mielessäni noilla kaupunginosilla on melko huono maine. Enkä näe kovin mielekkäänä hypätä ojasta allikkoon. Nykyinen kaupunginosani on hyvin rauhallinen, hyvin luonnonläheinen ja Näsijärvikin on ihan tuossa rannassa. Kävelymatkan päässä on ihan hyvä lähikauppa ja pari pizza-/grilliruokapaikkaakin on tuossa, puhumattakaan lähipubeista. Mutta... kun kaikki muu on niin kovin kaukana.

Todellisuudessa haluaisin siis muuttaa lähemmäs keskustaa. Olen aina sydämeltäni keskustalainen, paitsi en tietenkään poliittiselta kannaltani. En kuitenkaan voi vaihtaa kalliimpaa asuntoon ennen kuin saan ihan oikean työpaikan jostain, koska nytkin elän ns. kädestä suuhun. Asunto saisi jopa olla tätä nykyistä luukkuani pienempi, mikäli se olisi lähellä keskustaa. Tässä asunnossahan menee varmasti ainakin se 10 neliötä jo eteiseen ja keittiöön, joissa en koskaan vietä aikaani. Suurin tyytymättömyyden kohteeni tässä asunnossa onkin pohjapiirustus. En tajua kenelle on tullut mieleen tehdä yksiö, jossa on aivan tajuttoman iso eteinen. Saman kokoinen kuin alkovi. Muutenkin tämä on jotenkin ahdas ja sokkeloisesti suunniteltu. Pienemmillä neliöillä saisi isomman oloisen kämpän, jos pohjapiirustus olisi avarampi.

Itse asiassa olisi kauhean vaivalloista muuttaa nyt, kun juuri olen saanut tehtyä kelalle asumistukihakemuksen, eikä sitä olla vielä edes käsitelty. No, ainahan sitä saa haaveilla...

7. heinäkuuta 2009

Ja, må hon leva

Kirjoitin äsken tämän päivän päivämäärää yhteen juttuun ja rupesin miettimään, että miksi 7.7. kuulostaa jotenkin merkitykselliseltä päivämäärältä... Sitten tajusin! Tänäänhän on pikkuäpärämme syntymäpäivä! Ctuhtuthutlut täyttää jo 2 vuotta. Hah hah, voi niitä aikoja... Aika suorastaan lentää, kun on hauskaa. Onneksi ollaan äpärän isukin kanssa pysytty hyvissä väleissä, niin on yhteishuoltajuuskin helpompaa.

Ctuhtuthutlutin juhlapäivän kunniaksi julkaisen viimeisen osan Esko Alkuliman tarinaa. Ko. sarjis oli minulta unohtunutkin jo ihan kokonaan, mutta joku parempimuistinen muisti muistuttaa minua siitä jonkin aikaa sitten. Jonka jälkeen se kyllä taas unohtui ja nyt tänään muistui takaisin muistiin. Edelliset kaksi osaa löytyvät täältä.


Klikatkaa isommaksi!


Tämä syntymäpäivä sattuikin ihan hyvään väliin, koska minulta on kaikki järkevä sanottava tällä hetkellä aivan loppu. Tai ainakin edes vähän järkevämpi sanottava. Sen paluuta odotellessa...

5. heinäkuuta 2009

Taas on aika avannon

Tsekataanpas minkälaisilla hakusanoilla tänne blogiin on viime aikoina päädytty.

Ei helvetti, tuo The Virtanen Band on näköjään aiheuttanut jonkinlaisen rynnäkön tänne. No tässä jotain muita hakusanoja...

  • miten naamakarva poistan (no jos niitä todella on vain yksi karva, niin ota pinsetit ja nyppäse pois)
  • minkä värinen vaate käy tummahiuksiset (mieluummin ilman vaatteita, vai mitä pojat?)
  • TANJA SAARELAN KOTITALO (read my lips: EVVK)
  • teksti madonnan levyyn virginia (ihan tolkuttomia hakusanoja)
  • karvoja poskissa (eiköhän meillä kaikilla, toisilla enemmän kuin toisilla)
  • pyörtyminen kramppi (lääkäri)
  • Mars huoneessa III (tviiuu tviiuu)
  • sähköisyys on sitä että kerää pölyä (juu, sitä se on, mun sängynalunen on tosi sähköinen)
  • miia nuutila alasti (senkin tirkistelijä)
  • millä elän kesän (kesällä onneksi luonnosta löytyy paljon syötävää, jos tiukka paikka tulee)
  • ovatko amerikkalaiset tyhmiä (ovat, ja suomalaiset ja ruotsalaiset ja intialaiset ja...)
  • 'ä'*' (todella haluaisin tietää mitä tuolla on haettu ja miten sillä on päädytty tänne)
  • mölkyn teko-ohjeet (no sahaa jotain puupalikoita ja kirjoita numerot niihin)
  • käsipainoharjoitus pojille (mitäpä minä siitä tietäisin)
  • miksi owen wilsonin nenä on (tää on vissiin näitä filosofisia kysymyksiä)
  • pitkä lihaksikas nainen pelottava (pienet naiset ne vasta pelottavia ovatkin)
  • omglolwtf (mene kouluun ja kasva isoksi)
  • lävistykset laittomaksi (no tuskin hei)
  • mölkyn pelaaminen tietokoneella (helpompi sitä puupalikkaa on heittää kuin tietokonetta)
  • my home harmiton (öö... okei?)
  • kaupasta valmis kakkupohja (jep, kaupasta)
  • piisamit söivät aake kallialan (hah hah hah, kuka tunnustaa hakeneensa?)
  • karvat leuassa (sitä kutsutaan parraksi)
  • kikka ja elegia (joku vähemmän tunnettu Eino Leinon runo?)
  • perseeseen ammuttu karhu (minä aamutuimaan)
  • laulu pamela marilyn ukkonen (mielenkiintoista)
  • Hali-rintaliivi (mätsää Pusi-alushousujen kanssa)
  • michael jackson kenelle soitti kuolin iltana (en osaa vastata kysymykseesi)
  • mistä tietää että on tulossa vanhaksi (siitä että etsit siihen vastausta)
  • surffi letti (mitäpä sitä yhdys sanoista)
  • arma mucha fucking geddon (mikä mucha? se on arma-goddamn-motherfucking-geddon)
  • minja tiina (senkin stalkkeri)

Yhdyssanoista muuten tuli mieleen, kun yksi päivä jossain radiossa tai vastaavassa viestimessä keskusteltiin yhdyssanoista ja siitä miten niistä on oikeastaan tullut sellainen kynnyskysymys nykyajan kielioppikeskusteluissa. Joku neropatti siinä sitten virkkoi, että kun kielipoliisit aina itkee jos joku ei osaa kirjoittaa yhdyssanoja yhteen, niin ei hän vaan ole koskaan kuullut kenenkään yhdyssanavammaisen valittavan siitä, että yhteen kirjoitetut yhdyssanat heitä haittaisi. Ihan mieletöntä argumentointia! En enää ikinä häiriinny yhdyssanavirheistä, kerta yhdyssanaurpotkaan eivät häiriinny minun oikeinkirjoituksestani!

4. heinäkuuta 2009

Smells like... meme!

1. Pehmeintä maailmassa... karvat kissanpennun polkuanturoiden välissä.

2. Liian makeaa… Tokaji-viini.

3. Mieluisin ääni… nauru.

4. Järkyttävin haju… useamman päivän suljetussa astiassa lämpöisessä ollut tonnikalasalaatti. Tai pakkasesta sulatetut surviaisen toukat.

5. Himoittavan hyvää… tulee mieleen kaikkea muuta kuin syötävää, mutta jos syötävistä pitää sanoa niin... liha. Kyllä. Joku tosi hyvä ja mehukas liha.

6. Tuoksuu hyvälle... sammunut kynttilä, kesä, tuore leipä tai pulla, kahvi.

7. Oudoin hajumieltymyksesi… Vitalis. Ostin sitä kerran purkin ihan vain nuuskiakseni.

8. Lapsuusajan hajumuisto... mummolan peräkammarin piirongin kaappi.

9. Kutittaa... suupielet, polvitaipeet, pakaroiden alapuoli.

10. Riipii korvia... huono musiikki, ärsyttävän ihmisen loputon kälkätys.

11. Yrjöttävä maku... mustamakkara, veriohukaiset, maksalaatikko.

12. Pelottava ääni... rasahdus tai muu ääni silloin kun on muuten täysin hiljaista.

13. Kylmää vai kuumaa... mieluummin kuumaa. Inhoan palelua.

14. Iljettää koskea... esimerkiksi eritteisiin tai johonkin joka on ollut tekemisissä eritteiden kanssa.

15. Tuntuu hyvältä kädessä... käkikellon punnus. Se on mitä lie rautaa, pitkä kävynmallinen, tuntuu sileältä ja viileältä kädessä.

2. heinäkuuta 2009

Sama se on rakastit minua tai et, sinä huonoa musiikkia kuuntelet

Aika moni on varmaan nähnyt televisiossa sen semi-ärsyttävän DNA:n mainoksen, jossa suomalainen The Virtanen Band nousee maailmanmaineeseen ja Juha Veijonen esittää kyseisen bändin manageria, joka vie tuhkatkin pesästä tai jotain? (Jos ette, niin katsokaa tuon linkin takaa ja tiedätte mistä puhun). No, kanavasurffailin tuossa ja pysähdyin Voicelle hetkeksi. Luulin ensin, että siellä tulee tuo DNA:n mainos, mutta siellä tulikin ihan oikeasti tuon The Virtanen Bandin musiikkivideo. Siis... Onko tuo The Virtanen Band ihan oikeasti joku bändi vai pelkästään DNA:n järjettömällä panostuksella tehty mainoskikka?

Koko touhuhan näyttää hyvältä, etenkin se bändin ns. keulahahmo-kitaristi-laulaja-whatever, mutta miksi sen kappaleen pitää sitten olla niin tylsä? Biisin tylsyyden selittää tietysti se, että The Virtanen Bandin Facebookin fanisivulla kerrotaan bändin saaneen musiikillisia vaikutteita Van Halenilta, Bon Jovilta, Kings of Leonilta ja Fall Out Boylta. Meinaan joka kerta kuolla pitkästymiseen, kun sitä Kings of Leonin renkutusta soitetaan radiossa. Ja ehkä jotkut teistä tietävät tunteeni Bon Jovia kohtaan.

No, pointtini vain oli, että sääli jos homma näyttää hyvältä, mutta kuulostaa huonolta. Vaikka tiedän toki, ettei kaikkea maailman musiikkia (siis läheskään kaikkea, ei juuri ollenkaan) tehdä miellyttämään minun korviani. Mietin myös, että jos kyseessä on ihan oikea bändi eikä mikään mainoskikka, niin miten kauan sillä kestää tulla vakavasti otetuksi yhtyeeksi tuon DNA:n mainoksen jälkeen (joka muuten tulee korvistani ja silmistänikin jo ulos)? Jos kyseessä taas on yksinkertaisesti DNA:n mainostoimiston idea, niin hatunnosto heille, koska saivat minutkin kirjoittamaan tämän postauksen vaikka biisi onkin paska.

Miksikä muuten kutsutaan tätä nykyistä suomirokin (vai popin?) vallitsevaa genreä, jossa kaikki bändit kuulostavat samalta? Happoradio, Disco, Poets of the Fall, Sunrise Avenue jne... Onko se jotain iskelmä-emo-poprokkia? Ja pitäisikö nuo bändit jotenkin erottaa toisistaan? Sitten on tällainen uutuus nimeltänsä Järjestyshäiriö, josta on kyllä järjestyshäiriöt kaukana. Bändissä kuulostaisi olevan iskelmälaulaja, jonka taustalle on laitettu rokkibändi. Mutta onneksi nyt suomipoprockin taivaalle on alkanut ilmestyä tällaisia uusia piristäviä vaihtoehtoja, kuten Anna Puu ja Belle Who. Tulen noista aina hyvälle tuulelle.

Ja miksi en käännä jo televisiotani pois Voicelta?

Nyt se on täällä! Kuuntele ääni!

Siis Alice In Chainsin uusi sinkku A Looking In View.





Maistelen tätä vielä, mutta kai se on pakko sanoa, ettei tuo vallan paskalta kuulosta. Varmaan aika lähelle parasta mitä voi saada aikaiseksi ilman Laynea.


(En tiedä koska pääsen yli tästä asiasta niin ettei minun joka ainoan uuden aic-kappaleen yhteydessä tarvi mainita, että siinä on ihan väärä laulaja!!!)