generated by sloganizer.net

31. joulukuuta 2008

Hyvää Uutta Vuotta!!!



Hannalta pölläsin tämmöisen tilanteeseen sopivan meemykäisen.


VUOSI 2008 IHMISET:
- Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - Kaiken kaikkiaan livenä, hmm... varmaan siskon? Sähköisesti taas jonkun toisen.
- Keiden kanssa vuoden parhaat muistot? - Lähes kaikkien. Vanhojen tuttujen ja uusien naamojen. Kaikkien keiden kanssa on ollut kivaa. Jotkut teistä lukeekin tätä. Pus!
- Tapasitko uusia? - Oi tapasin! Varmaan enemmän kuin viime vuosina yhteensä.
- Riitelitkö usein? - Liian usein saman ihmisen kanssa, mutta vähenevästi.
- Riitaannuitko kenenkään kanssa pysyvästi? - En ole tainnut ikinä riitaantua pysyvästi kenenkään kanssa.
- Ihastuitko/rakastuitko? - Joo-o, lähes päivittäin. Sitä en kerro oliko kyseessä sama vai useampi ihminen. ;)
- Oletko enää ihastunut? - Tietysti.
- Petyitkö ihmisiin? - Enpä muista pettyneeni. Ei kai ole odotuksetkaan mitenkään tajuttoman korkealla.
- Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa kenenkään kanssa? - Olisin.
- Vietitkö liikaa aikaa jonkun kanssa? - En viettänyt. Toivottavasti ainakaan kenenkään muunkaan mielestä.

ITSE:
- Mitkä asiat vuodessa olivat tärkeitä? - No mitäpä näitä on, ystävät ja rakkaat. Myös työ ja etenkin vapaa-aika ovat olleet tärkeitä.
- Oletko muuttunut jotenkin? - Olen yrittänyt ainakin jossain määrin. Olen yrittänyt lakata olemasta omistushaluinen ja takertuva bitch, ja olen myös ollut ulospäinsuuntautuvampi.
- Kenties lihonut? - Kenties, en tiedä, toivottavasti en.
- Haluaisitko muuttaa jotain? - Haluaisin päästä erääseen päämäärääni (tai ainakin välietappiin) hiukan nopeampaa.
- Oletko oppinut uutta? - Hmm... Kai jotain?
- Kadutko jotain? - En oikeastaan, ellen jotain pieniä juttuja kuten vaikka asioita joita ei olisi pitänyt sanoa.
- Olisitko jättänyt jotain tekemättä? - Oikeastaan en. Koska tehty mitä tehty ja se tehty on kuitenkin johtanut nyt tähän tilanteeseen.
- Olisitko tahtonut tehdä jotain mitä et tehnyt? - Olisin, moniakin juttuja, mutta ne taitavat jäädä sensuurin kynsiin.
- Tahtoisitko elää jonkun päivän uudestaan? - Joo, voisin elää. Tai sitten ottaa uusia yhtä hyviä tilalle.
- Olisitko tahtonut jättää jonkun päivän elämättä? - Viime lauantain ihan kevyesti.

MUISTOJA:
- Matkustelitko? - Vähäsen.
- Ulkomailla vai kotimaassa? - No ainaskin käväsin Lontoossa. Ja joo, maakuntamatkailua on tullut harrastettua joulukuussa ihan riittävästi.
- Kävitkö festareilla? - En käyny.
- Jokin surullinen asia? - No... No mutta no. En keksi nyt mitään surullista varsinaisesti. Ikäviä juttuja toki, mutta ei tässä itkua tihrusteta.
- Laivalla? - Ei kiitos.
- Rannalla? - Kovin vähän tuli kyllä käytyä.
- Parhaat muistot? - No eikös tätä jotenkin kysytty jo aikaisemmin? Ne muistot niiden kaikkien kanssa keistä aikaisemmin oli puhe. Unohdan kuitenkin liian nopeasti.
- Parhaat päivämäärät? - Oon niin kovin huono päivämäärissä. Ei mitään tiettyä tule mieleen.
- Paskimmat päivät? - Kesäkuun eräs päivä. En vieläkään pysty suhtautumaan tähän ikääni oikein. ;)
- Oletko tyytyväinen tähän vuoteen? - Olen keskimääräisesti, vaikka olisi se parempikin voinut olla.
- Oliko paras kesä? Miksi / Miksi ei? - Ei todellakaan ollut. Siinä oli ainekset siihen, mutta niistä ei syntynyt mitään. Ensinnäkin ilmatkin oli ihan paskat. Ja toisennakin halusin kovasti jotain, mitä en saanut.
- Millainen tulee ensi vuodesta? - Toivotaan, että saan ensi vuonna sen mitä haluan kovasti.

MUUTA:
- Fyysisiä vammoja?- Ei kai mitään mustelmia kummempaa.
- Pitivätkö uudenvuodenlupauksesi?- En jaksa lupailla, kun en pidä kuitenkaan.
- Paras elokuva jonka kävit katsomassa? - Mulla on niin järjettömän huono muisti, etten muista mitä olen käynyt katsomassa ja minä vuonna. No oliko se Juno tänä vuonna? Se sitten.

MYÖNNÄTKÖ
- Kokeilleesi tupakkaa?- En myönnä.
- Kokeilleesi alkoholia?- Se ei jäänyt edes kokeilun asteelle.
- Lintsanneesi koulusta/töistä? - Myönnän. Koulusta, en töistä. Toisaalta ei kai se niin lintsausta ole enää tälleen yliopistossa.
- Harrastaneesi yhden illan juttuja? - En myönnä.
- Suudelleesi vastakkaisen sukupuolen edustajaa?- En valitettavasti voi myöntää. Taisikin olla ensimmäinen vuosi laatuaan sitten ensisuudelman. Järkyttävää, mutta olosuhteiden pakosta sitä ihminen taipuu mihin tahansa.
- Suudelleesi saman sukupuolen edustajaa?- En.
- Tapelleesi fyysisesti? - En harrasta.


The End.






Hauskaa iltaa, ystäväiset, ja olkaa varovaisia niiden rakettien kanssa!

30. joulukuuta 2008

Lue ja nauti - se tekee sinulle terää!

Tämän päivän posti kopsahti oveni taakse päivällä ja siellä oli ainoastaan kaksi kirjettä. Minulla on noista molemmista on vähän sanottavaa.

Ensimmäinen kirje oli lasku Aamulehdeltä. Tällä kertaa en avannut sitä, koska en mennyt enää noin helppoon. Sain nimittäin reilu kuukausi sitten samanlaisen kirjeen kämpän entisen asukkaan nimellä ja kirjoitin siitä silloin täällä. Laitoin kirjeen silloin takaisin postiin ja muistaakseni jopa kirjoitin päälle, että "ei asu tässä osoitteessa", mutta näköjään Aamulehti on kovapäisempi kuin uskoinkaan. Vaikea käsittää miten tänne yhtäkkiä alkaa tippua laskuja tyypille, joka on häädetty tästä asunnosta vuonna 2001. Tällä kertaa otin käyttööni järeämpää rautalankaa.



Voi tietysti olla, että Aamulehdellä ei saada harakanvarpaistani selvää. (Jouduin myös suttaamaan hiukan, koska tein laskuvirheen ja kirjoitin tuohon ensin "yli 8 vuoteen". Mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Oikeasti olen asunut tässä vasta reilut 7 vuotta. Ja se tuntuu jotenkin liian pitkältä ajalta, minulla on kova muuttokuume...)

Toinen kirje taas oli Me Naisten huippuloistokas tilaustarjous. Joopa joo. Jos tilaan nyt kahden kuukauden Me Naiset (hintaan 39,90 €), niin saan kaupan päälle kolmen kuukauden lehdet (arvo 55,80 €), Marimekon pussukkasetin (arvo 45,00 €) sekä jonkun ihkupihkun yllärilahjan (arvo 10,00 €). Sen lisäksi tuossa kehdataan väittää, että kun tilaan nuo kaksi kuukautta tuohon hintaan, niin se maksaa minulle vain 1,99 €/viikko. Matikkapääni ei oikein saanut tuota laskutoimitusta menemään tasan, ellei sitten kahdessa kuukaudessa ole 20 viikkoa. Sitten tajusin, että tuossapa onkin ovelasti jaettu se hinta viidelle kuukaudelle, vaikka niiden kolmen kuukauden piti olla ilmaisia. Siis jos minä saan jotain lahjaksi, niin en kyllä halua maksaa siitä 1,99 €/viikko. Niin että eikö voida sitten rehdisti laittaa, että tilaa nyt 5 kk:n lehdet hintaan 39,90 €. Kuulostaisi minusta ainakin edullisemmalta ratkaisulta. Jos nyt kuvitellaan että kahdessa kuukaudessa on kahdeksan viikkoa ja jos tuon hinnan 39,90 € jakaa sillä, niin yhden lehden hinnaksi tulee noin viisi euroa. Koska ikinä ne irtonumerot maksavat kaupassa niin paljon? Jaa niin, mutta kaupasta ei saa kolmen kuukauden lehtiä ilmaiseksi. No, ehkä tuo olisi ihan hyvä tarjous, jos kiinnostaisi. Mutta kun vihaan noita tyrkytysposteja ja olen myös kehittänyt vihaa noita typeriä naistenlehtiä kohtaan, niin sain tästä nyt hyvän syyn valittaa. Silti ottaisin mieluummin tarjouksen "5 kk hintaan 39,90 €" kuin "2 kk hintaan 39,90 € plus kolme kuukautta ilmaiseksi", koska jälkimmäisestä tulee tunne, että minua pidetään hiukan tyhmänä ja höynäytettävänä...

Huomenna yritän vastailla siihen sellaisen yhteenveto-tyyppiseen meemiin vuodesta 2008.

29. joulukuuta 2008

Valitsemisen sietämätön vaikeus


En oikein tiedä mistä se johtuu, mutta nykyisin kun menen kauppaan ruokaostoksille, niin minun ei tee mieli kerrassaan mitään. Ei niin yhtään mitään. Katselen niitä samoja hyllyjä tuossa lähikaupassa (tai ihan sama missä) ja mikään, mistä osaisin tai jaksaisin mitään valmistaa, ei houkuttele yhtään. Vaikka olisi nälkä ja tekisi mieli ruokaa, niin niiden ainesten näkeminen siellä hyllyssä ei yhtään houkuttele. Blaah. Ongelmahan toki on varmasti siinä, että minun kokkausrepertuaarini on melko suppea. Täytyisi siis opetella tekemään jotain monipuolisempia ja parempia ruokia, mutta kun en oikein jaksa. Yhdelle ihmiselle kokkailuun ei todellakaan viitsi kuluttaa enempää aikaa ja energiaa kuin mitä sen syömiseen menee (tai sen syömisestä tulee, jos energiasta puhutaan). Ihan blaah. Kaikki maistuu jotenkin puulta nykyään. Olenko vioittunut?

Mieleni tekisi hirmusti ottaa tuo joululahjakirja (Sofi Oksasen Puhdistus) ja mennä se kainalossa sänkyyn. Silti jumitan vain tässä koneen ääressä lukemassa teidän blogejanne. Senkin te! Paitsi jos nyt menisin sänkyyn lukemaan, niin nukahtaisin varmasti. Yöunet jäivät viime yönä melko lyhyiksi nimittäin. Lähes tuntui, etten nukkunut lainkaan viime yönä, pidin ainoastaan silmiä kiinni, mutta kai sen nelisen tuntia kuitenkin nukuin oikeasti. Joskaan en välttämättä kauhean syvästi. Kuudelta aamulla piti kuitenkin nousta ja lähteä suorittamaan velvollisuuksia työnantajaa kohtaan. Työpäivä meni kyllä vähän plörinäksi itsestäni riippumattomista syistä, mutta minulla oli ihan kiva päivä silti. Ja hyvä mieli silloin, nyt ja myöhemminkin. Mutta niin, kaipa sitä voisi tänään irroittaa itsensä näistä piuhoista (tietokoneen) hiukan aikaisemmin ja mennä sänkyyn lueskelemaan.

Olen muuten voinut nyt jo paljon paremmin kuin lauantaina. Kiitos vain kovasti osanotoistanne, ei ollut mukava päivä se. Jostain muustakin piti avautua tänään, mutta nyt olen niin väsy, että tuijotan vain tätä näyttöä pää tyhjänä. Palaan asiaan, jos se oli jotakin tärkeätä, ja mikäli se siis edes palaa enää mieleen.

Heippa!


(Postauksen kuva: Natalie Dee)

27. joulukuuta 2008

No uterus, no opinion


Tuossa on nyt tuo koko kuva todisteeksi, että näette noiden eilisten silmien todellakin olevan Johnny Deppin silmät. Ei Brimin. Ei sillä, että jälkimmäisenkään silmissä mitään vikaa olisi.

Minulla on ollut tänään todella tuskainen päivä. Kaikkihan alkoi oikeastaan joskus vuosi takaperin, kun lakkasin syömästä e-pillereitä. Sen jälkeen muutaman kuukauden kuukautiseni tulivat säännöllisesti kuukauden välein, sitten ne alkoivat harveta ja nyt viime huhtikuun jälkeen niitä ei enää näkynyt eikä kuulunut. Kunnes sitten jouluaattona. Nyt olenkin sitten varmaan vuotanut lähes kuiviin ja olo on ollut todella tuskainen. Tänä aamuna heräsin ja olin ihan normaalisti, kunnes sitten yhtäkkiä vessassa istuessa alkoi tulla tosi heikko olo. Meinasin oikeasti jotakuinkin menettää tajuni siinä istuessa ja olin aivan hiestä märkä. Kompuroin takaisin sänkyyn ja makasin siellä hetken. Nousin ottamaan aamupalaa, kun olo alkoi helpottaa, mutta saman tien heti välittömästi alkoi heikottaa ja kylmä hiki pukkasi pintaan. Otin kahvimukin ja jugurttipurkin yöpöydälle ja kävin maate viestitellen samalla puhelimella ihmisille, että viikatemies taitaa tulla nyt noutamaan minut. Olo oli niin surkea, etten pystynyt edes kuvittelemaan nousevani ylös ja meneväni käymään kaupassa saati apteekissa. Onneksi isä sattui olemaan liikenteessä jo valmiiksi ja lupasi käydä apteekissa ja tulla poikkeamaan. Hörpin siinä sen kahvin ja söin jugun puolimakuulla, ja olo alkoikin parantua. Lähdin kuitenkin isän mukana heidän luokseen ylläpidettäväksi ja täältä käsin nyt bloggailen. Olen taas melkein inhimillisessä olotilassa ja aion tästä kotiutua yöksi. En tosiaan kyllä kestä tällaista, joten tuo kahdeksan kuukauden välein on varmaankin ihan hyvä tahti mikäli oireet on joka kerta yhtä pahat. (Aiemmin ei ole ollut, toim.huom.)

Miehet! Olkaa onnellisia! Teidän ei tarvitse kokea tällaisia helvetillisiä tuskia eikä ikinä synnyttääkään. Seuraavan kerran kun meinaatte alkaa mussuttaa jostain miesten syrjinnästä ja miehenä olemisen vaikeudesta, niin pyytäkää jotakuta vaikkapa potkaisemaan teitä munille päivän ajan kerran kuussa vartin välein, niin muistatte millaista on olla nainen.

Eipä tässä muuta tilitettävää tällä kertaa. Paitsi että törmäsin naamakirjassa tällaiseen mainokseen yksi päivä. (Klikkaamalla saa isommaksi).



Voi noita käännöskukkasia...

Parempaa viikonloppua teille muille!


Ps. Voi ääk. Jollain mystisellä näppäinyhdistelmällä tämä postaus meni julkaistumaan ennen kuin oli edes valmis. Tiedoksi niille, jotka ehtivät huomata ja ihmetellä minne tämä sitten katosi...

26. joulukuuta 2008

Helvetin hyvin menee

Hei kaikki Ylppö-fanit ja muutkin!





Olettekos tätä kuulleet?

I looked at you, you looked at me, I smiled at you, you smiled at me...



Olen miettinyt tässä silmiä ja katseita. Joillain ihmisillä on niin kauniita silmiä, että tuntuu kuin niihin uppoaisi. Niitä voisi tuijotella tunteja, eikä yhtään kyllästyttäisi. Mutta sitten kun ne silmät katsovat takaisin, niin tapahtuu outoja.

Minulla on ollut kummallisia katsekontakteja yhden ihmisen kanssa viime aikoina. Niin, siis miehen, kuten varmaan arvata saattaakin. Tässä ei ole mitään sen kummempaa (siis oikeasti), hän on onnellisesti kihlautunut, minä olen onnellisesti muuten vaan, enkä ole aikeissa tehdä mitään uudelleenjärjestelyjä kenenkään elämässä. Mutta ne silmät ovat ihan tavattoman kauniit. Ja syvät. Eikä ole kerta eikä kaksi, kun olen tavoittanut ne silmät katsomasta omiini. Käännän katseeni häneen ja huomaan hänen katsovan minua silmiin, hämmentyvän ja kääntävän katseensa pois. Ja sama toisinpäin. Se katsekontakti tuntuu jotenkin todella intensiiviseltä, vaikka se kestäisi vain sekunnin murto-osan. Tuntuu kuin siinä olisi joku ihan ihmeellinen yhteys suoraan toisen pään sisään, tai jotain, millaista ei kovinkaan monen kanssa tapahdu. Tämä katsekontakti tapahtuu myös tietysti meidän keskutellessa, jolloin kumpikaan osapuoli ei hämmenny. Toisella osapuolella (minä) alkaa korkeintaan polvet tutista. Toisinaan tapahtuu taas katseen välttelyä, mikä sekin ehkä kertoo jotain jostain. En kuitenkaan usko, että on kyse mistään ihastumisen tunteista. Itse katselisin niitä kauniita silmiä ihan ilokseni, joten voihan se ehkä olla, että hän pitää minun silmiäni yhtä kauniina.

Oletteko koskaan tavanneet ihmistä, jonka kanssa tuntuu ensitapaamisesta alkaen siltä kuin teidän välillänne olisi joku aivan kummallinen vetovoima? Itse olen muutaman kerran ollut tekemisissä sellaisen miehen kanssa. Se on vähän niin kuin olisi kaksi magneettia, jotka vetävät toisiaan puoleensa. Sitä on vaikea sanoin kuvailla, mutta kaikki varmaan tiedätte mistä puhun. Sittenhän on tietysti niitä ihmisiä, joiden kanssa ne magneetit hylkii toisiaan. Olen vaan miettinyt, että mistä se johtuu, että joskus tuntee alusta asti niin voimakasta vetoa toiseen ihmiseen (tai tarkemmin sanottuna kaksi ihmistä tuntee vetoa toisiinsa), jota ei oikeastaan edes tunne kunnolla? Yleensä se vetovoima ei edes ole mitään harhaa tai ohimenevää. Se vaan on. Onko ne ne feromonit? Mutta mikäs sitten selittää sen, että sitä samaa vetovoimaa voi tuntea täällä netissäkin? Saa olla aika hirmuiset hormonit, jos ne kulkevat bittien mukanakin tuolla verkoissa.

Feromoneista tuli vielä mieleeni, että niillähän usein selitetään sitä, miksi mies valitsee itseään lyhyemmän naisen. Koska siis niitä feromoneja välittyisi naisen päälaelta. Mutta mikäs selittää sen, että minä saan aina satoja pieniä, kun mies on minua pidempi? Välittyykö miehillä feromoneja jostain leuan alta? Vai olenko vain pakkomielteinen? (:D)

Teemalta tulee Ylpeys ja ennakkoluulo -putki. Siinä sitä onkin katsekontaktia kerrakseen. Oih, miksi tuo nainen antoi nyt rukkaset Herra Darcylle?


Ps. Kuka tunnistaa kenelle nuo kuvan silmät kuuluvat?

24. joulukuuta 2008

24. luukku



***
I, Petteri, Vertti, Rudolf sekä hänen poronsa laskeutuivat aattoaamun jo kajastaessa Joulukollin lentokentälle. Tunnelma oli melko apea, koska joulumieli oli tiessään. Rudolf joukkoineen hyvästeli suomalaiset ystävänsä, sillä heidän täytyi palata kotiin. Mikäli heillä nyt siellä mitään tekemistä olisi joulupäivänä. Ehkä koko joulu jouduttaisiin perumaan. Edes kulkuset eivät kilkattaneet reen singahtaessa pois näkyvistä. I ja Petteri lampsivat masentuneina kohti Joulukollin taloa, Vertti istuskeli masentuneena Petterin sarvissa. Kun he olivat jonkin matkan päässä Joulukollin talosta, he kuulivat kulkusten kilinää. Kyllä, se oli aivan selvästi kulkusten kilinää. "Oi voi voi," I voivotteli, "nuo eivät edes vielä tiedä, että joulu on peruttava." He avasivat oven ja heitä vastassa oli melkoinen meteli. Kuului kulkusten kilinää, häntien huisketta, tassujen töpsötyksiä ja iloista naurua. Joulukolli tuli heitä vastaan ovelle. "Siinähän te olette! Missä te olette vetkutelleet? Nyt on kiire, tänään on jouluaatto!!!" "Voih," huokaisi Petteri. "Voi Joulukolli," I sanoi hyvin pienellä äänellä, "kun me emme löytäneet joulumieltä. Etsimme joka paikasta. Kaikki on nyt pilalla. Joulu on peruttava!" Joulukolli katsoi heitä hetken silmät lautasen kokoisina, sitten lätkäisi tassulla otsaansa ja alkoi hohottaa. "Voi ei! Voi antakaa anteeksi! Unohdin tässä kiireessä kokonaan ilmoittaa teille, että joulumieli on ollutkin täällä koko ajan!" "Anteeksi kuinka?" kysyi I. "Niin. Pahoittelen kovasti. Muori olikin laittanut joulumielen vain pesuun. Olen nykyisin niin hajamielinen"... "Me olemme etsineet sitä vaikka mistä ja kuinka kauan!!!" I:n kädet puristuivat nyrkkiin ja naamalle nousi kirkas puna, mutta joukko tonttuja syöksähti pitelemään häntä. Eihän Joulukollin rökittäminen nyt ollut sopivaa jouluaattona. Joulukolli hohotti, halasi vielä kerran joukkojaan ja kehotti heitä istahtamaan pöydän ääreen, jonne muori oli kattanut runsaasti jouluherkkuja. "syökääpä nyt kunnolla, että jaksatte," muori hymyili heille. Sillä edessä oli pitkä ilta.

***


♥♥♥

Oikein hyvää joulua kaikille!!!


♥♥♥


Toivottavat

Tiina, I, Petteri, Vertti, Rudolf, Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Dunder ja Blitzen


23. joulukuuta 2008

23. luukku



***

"Voi itku ja turaus!" voivotteli I. "Mitä me nyt teemme?" tuskaili Petteri. "Oi voi voi voi," valitteli Vertti. Rudolf ja loput kahdeksan poroa myöskin puistelivat päätään ja kuopivat maata. Kaikki yrittivät keksiä ratkaisun. "Kuulkaa," I sanoi, "jouluaatto on jo huomenna. Meidän on pakko palata Joulukollin luokse." "Oi voi voi, miten nyt käy Joulun," voivottelivat kaikki yhteen ääneen. Kaikki yrittivät vielä tähyillä ympärilleen nähdäkseen ehkä vilauksen joulumielestä tai muuten vain keksiäkseen ratkaisun, mutta mistään ei löytynyt apua. Tämän eriskummalliseen joukkion, joka koostui tontusta vihreissä spandexeissa, porosta punaisissa spandexeissa, pienestä hiirestä ja yhdeksästä amerikkalaisesta porosta, ei auttanut kuin lampsia pää painuksissa takaisin reen luokse. Kaikki asettuivat paikoilleen ja matka jatkui hiljaisissa tunnelmissa. Lukuun ottamatta aina välillä kuuluvaa hiljaista "oi voi voi" -valitusta. Oi voi voi, miten nyt käy joulun?

***

Oma lahja ojassa

Joulupukki toi minulle etukäteen jo yhden lahjan tuossa päivänä eräänä. Paketissa oli muutakin, josta vaikenen kuin muuri, mutta tästä oli ihan pakko laittaa kuva tänne. Tiina on nyt rummimaitseline marmelaadikompvek.




Tänään kiltti postisetä toi myöskin yhden joululahjan minulle... minulta itseltäni. Päätin lahjoa itseäni näin joulun alla, kun olen kerta käynyt kiltisti töissäkin koko joulukuun. Tilasin Levykauppa Äxästä tuollaisen sairaan päheen t-paidan sekä pari A Perfect Circlen levyä.




Sain tänään jouluntoivotustekstarin kummisedältäni. Se oli, ööh... mielenkiintoinen. Aiempina vuosina kummisedän tekstarit ovat olleet aivan selkokielisiä, mutta tällä kertaa siinä oli jotain aivan merkillisiä kirjaimia ja merkkejä lopussa. Jäin miettimään, että käyköhän kyseinen heppu enää ihan täysillä vai onkohan hänellä kenties vain uusi kännykkä. Ei voi tietää.

Tein muuten eilen hyvän työn. Olin Anttilassa jouluostoksilla ja huomasin, että siinä ihmisvilinässä joltain putosi jotain maahan. Huomasin, että kyseessä oli kympin seteli. Katsoin ensin nostaako joku sen, mutta kun kukaan muu ei reagoinut seteliin mitenkään, niin kävin noukkimassa sen. Ehkä sekunnin murto-osan (tai pari) harkitsin rahan sullomista taskuun, paikalta juosten pakenemista ja ulkomaille matkustamista, mutta se rehellinen puoli otti sitten minusta kuitenkin voiton ja lähdin katselemaan josko eksyneelle rahalle löytyisi omistajaa. Siinä vähän matkan päässä olikin joku ulkomaalaisen näköinen ukkeli, joka kaiveli taskujaan ja käsiään melko eksyneen näköisenä, joten väläytin kauneimman hymyni (vähänkö vihaan jos jossain kirjoitetaan noin) ja ojensin rahan hänelle. Kovasti hän ainakin tuntui ilahtuneen siitä kympistä ja selitti jotain, josta en sanaakaan ymmärtänyt. Oletan rahan siis kuuluneen hänelle, tai jos ei kuulunut, niin taisi tulla tarpeeseen.




(A Perfect Circle - Judith)


Eipä tässä muuta näin joulun alla sitten. Vielä pari jaksoa joulukalenteria jäljellä. Hyvää joulua niille, jotka eivät enää huomenna pyörähdä näillä nurkilla!

22. luukku



***

Sillä aikaa kun Petteri ja I vaihtoivat tietojaan Vertin kanssa, oli pöydän takana istuva ukko ottanut muutaman puhelun. Vaikka hän olikin työhönsä leipääntynyt, hän ymmärsi kuitenkin joulumielen tärkeyden ja suostui tekemään äärimmäisen suuren sekä harvinaisen poikkeuksen työssään. Ilman tilausnumeroa ei kukaan koskaan ennen ollut saanut häneltä minkäänlaista tietoa mistään. Hän asetteli silmälasejaan paremmin ja rykäisi, niin että sai tontun, poron ja hiiren huomion itseensä. Tämän jälkeen hän kertoi - hyvin itseensä tyytyväisenä - että joulumielen huolto oltiin suoritettu nopeasti, mutta laadukkaasti, ja että joulumieli oltiin noudettu heiltä jo aivan marraskuun lopussa. "Ei se voi pitää paikkaansa!" Petteri puuskahti. "Kyllä se pitää. ME emme tee virheitä," ukko murahti. Ukko kaivoi pinostaan esiin paperin, johon oltiin raapustettu joulumielen huoltotoimenpiteet ja luovutuspäivämäärä. Paperin alla oli vastaanottajan kuittaus ja siinä luki "Petteri Punakuno" haparoivin kirjaimin (no, koittakaapa itse kirjoittaa sorkilla). I katsoi Petteriä syyttävästi. "Sinä! Oletko sinä hukannut joulumielen?!" "En aivan taatusti ole. Ihan varmana sen olen toimittanut takaisin paikoilleen sitten, jos... kerta..." Petteri vakuutteli kuono punaisempana kuin koskaan.

***

Ps. Löydättekö kuvasta joulupukkeja?

22. joulukuuta 2008

21. luukku



***

Petteri ihmetteli mistä oli kyse, kun I palasi tuolilleen istumaan. I selitti, että tilausnumero puuttuu ja täytyy taas odotella. Petterin mielestä tässä olisi ollut nyt protestin sekä äläkän nostamisen paikka, mutta I kertoi jonkun hänen sisällään sanovan, että nyt kannattaa odotella ihan rauhassa vaan. "Mikä?" kysyi Petteri. "Mitä mikä?" kysyi I. "Niin että mikä siellä sinun sisälläsi puhuu?" Petteri toisti. "Tuota... En minä vaan tiedä," vastasi I, "eikös se ole joku järjen ääni tai jotain semmoista." "Sinulla? Järjen ääni?" toisti Petteri hyvin hitaasti ja selkeästi artikuloiden, jonka jälkeen hän puhkesi omaan hirnuvaan nauruunsa useammaksi minuutiksi. I näytti hiukan loukkaantuneelta, ikään kuin häntä muka oltaisiin tarpeettomasti solvattu. Petteri nyppäsi tonttulakin pois I:n päästä ja sieltä alta paljastui hiiri, joka lehahti aivan punaiseksi tultuaan paljastetuksi. "No arvasinhan minä, ettei sinulla mitään järjen ääntä ole. Sehän on Vertti!" Petteri hohotti. Vertti oli Joulukollin pajan päähiiri ja ensimmäinen neuvonantaja. Vertti selitti, että hänen oli pakko lähteä I:n mukaan, koska... no, tiedättehän te. I oli niin kiivas ja äkkipikainen.

***

Huomenta!

Jipii! Tampereella on satanut lunta yön aikana! Tosin nyt näyttäisi olevan plussan puolella taas lämpömittari, joten eiköhän tuo lumi saada aatoksi järjestettyä pois.

Laitoin tuohon sivupalkkiin äänestyksen liittyen tuohon eiliseen pahennusta herättäneeseen postaukseen kinkun näköisistä kasvisklönteistä. Korostan vielä, että tarkoitukseni ei ollut kritisoida kenenkään valintoja tai mitään muutakaan. Kirjoitin sen ihan kieli poskessa, kun törmäsin peräjälkeen pariin "kasviskinkku"-juttuun netissä. Niin että pistäkääpä äänestäen mikä on suosikkinne näistä joulun perinneruokahässäköistä.

Minulla on nyt vapaata tämä viikko, joten pidelkää hatuistanne, tuo joulukalenteri ilmestyy nyt aika tiuhaan. Luulen, että olen iltaan mennessä päässyt ajantasalle noissa luukuissa. Sisäpiirin tietona voin paljastaa, että puoli viiden aikaan illalla on ajastettu ilmestymään eilinen jakso. Sitten myöhemmin illalla toivon mukaan ilmestyy tämän päivän jakso ja sitten ei olekaan enää kuin kaksi luukkua jäljellä! Mitenkähän siinä käy? Löytyykö joulumieli? Jännää, kun ei oikein itsekään tiedä. Erityiskiitos niille harvoille, jotka ovat jaksaneet kommentoida siihen (tiedätte keitä olette, Elegia ja Ilkka). Olette kivoja! ♥

Nyt minä lähden jouluostoksille! Jaa miten niin viime tippaan?


Edittiä hetkeä myöhemmin: No voi paskeli, ei se galluppi nyt sitten toimikaan. Ärsyttävää. No nyt se toimiikin. Kai. Toivottavasti.

19. & 20. luukku



***

Porovaljakko laskeutui tyhjälle pellolle lähelle joulumielen virallista korjauspajaa. I ja Petteri hypähtivät pois reen kyydistä ja lähtivät kulkemaan kohti pajaa. He ottivat välillä jopa muutaman juoksuaskeleen, koska heillä oli kiire noutaa joulumieli kotiin ja aika oli käymässä vähiin. He rymysivät tuon pienen ja hämärän pajan ovesta sisään. Pöydän takana istui hiukan harmaantunut ukko, joka mulkaisi heitä silmälasiensa ylitse, ja viereisellä tuolilla nukkui kerällä kissa. Kissa oli epäilemättä pajan johtaja. Ukko jatkoi paperiensa pläräilyä ja taustalla kuului kiivas kilkatus, kun ihmiset työskentelivät pajassa. I rykäisi hieman. Kukaan ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota. I rykäisi hieman kuuluvammin ja pöydän takana papereita pläräävä ukko nosti katseensa. Hän mulkaisi I:tä ja Petteriä kärttyisen oloisena ja murahti: "No mitäs te haluatte?" "Meillä on täällä eräs... No tuota, joulumieli on ollut korjattavana ja tarvisimme sen pian," I selitti. Ukko katsoi heitä hetken kuin vajaamielisiä ja sitten osoitti sormellaan seinustalla olevia tuoleja käskien I:tä ja Petteriä istumaan ja odottamaan. Eikä heidän auttanut muu kuin istua alas ja odottaa.

***


Kun I ja Petteri olivat odottaneet tovin jos toisenkin, he alkoivat jo hieman hermostua. "Kuulkaa," I huikkasi ukolle pöydän takana, "joko te palvelette meitä kohta?" "Oletteko ottaneet jonotusnumeron?" kysyi ukko. Samalla he huomasivatkin seinän vieressä pienen automaatin,josta saattoi saada jonotusnumeron. Koko paikassa ei ollut ketään muuta asiakasta. Petteri puuskahti ja nousi hakemaan jonotusnumeron. Se oli 0001. Taulussa pöydän yläpuolella luki numero 0000. "Teillä taitaa olla täällä melko kiireistä näin joulun alla," I irvaili, mikä sai ukon mulkaisemaan häntä silmälasiensa ylitse vieläkin pahemmin. "Älä nyt suututa sitä!" Petteri kuiskutti kauhistuneena I:lle. Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen ukko vihdoin nosti suuren karvaisen kätensä, asetteli sitä hetken napin päälle ja mäjäytti kouransa alas, niin että jonotusnumero vaihtui. Kling! I nousi ylös ja käveli pöydän luokse. "Niin?" kysyi ukko ja katsoi I:tä kuin ei lainkaan tietäisi mistä on kyse. "Niin," I toisti, "meillä on ollut joulumieli täällä korjattavana ja tarvisimme sen nyt. Jouluun ei ole enää montaa yötä." "Tilausnumero?" "Öömmm... Ei minulla ole nyt sitä mukana," I pahoitteli. Mies mulkaisi häntä jälleen ja osoitti sormella tuolia, jolta I oli juuri noussut. Kiivasluonteisena tonttuna I meinasi jo protestoida kovaäänisesti, mutta jokin hänen sisällään sanoi, että nyt olisi oikea hetki pitää mölinät mahassaan.


***

21. joulukuuta 2008

The hardest button to button


Nyt kun tuo joulu tuossa tulla jollottaa, niin olen törmännyt netissä erilaisiin kasvis- tai tofukinkkujen ohjeisiin. Tahtoisinkin nyt kysyä, että... siis mitä helvettiä? Jos on kasvissyöjä tai jopa vegaani, niin miksi ihmeessä pitää väsätä joku "kinkku" joulupöytään? Koittaisivat nyt päättää. Jos ei halua syödä possua, niin miksi pitää simuloida possun syömistä? Jos ollaan kasvissyöjiä, niin syödään sitten niitä kasviksia. Joko mennään ulos tai ollaan sisällä, mutta ei rampata! Tyhmät.

Hiukan hämmentävää sekä yllättävää. Tsekkailin noita linkkejä, joiden kautta tänne blogiin on tultu ja huomasin, että tämä blogi on sijalla 98 jossain Twinglyn Top 100 (The most popular blogs written in Finnish) -listalla. Ei mitään käsitystä mikä tuo Twingly on ja miten se nuo listansa laatii, mutta ihan hauskaa.

Meinasin mennä tänään jouluostoksille, mutta ulkona käy armoton vesisade, joten taidan sittenkin siirtää shoppailun huomiselle. En ole hankkinut oikeastaan vielä yhtään joululahjaa. Ei niitä onneksi montaa tarvitse ostaakaan, mutta ne vähät ovat sitten sitäkin hankalampia. Ja kun ei kuitenkaan haluaisi ostaa kenellekään mitään turhaa, joka jää pölyttymään kaapin nurkkaan vuosiksi. Olen usein jouluna antanut itse tehtyjä villasukkia ihmisille, mutta nämä työkuviot ovat vieneet aikaa sen verran paljon, etten ole ehtinyt neuloakaan.

Sain eilen ihan ehdan poikakalenterin ensi vuodelle. Kyseessä on entisten työkaverien hyväntekeväisyystempaus. Tyypit poseeraavat niin miehekkäinä tuossa, osa jopa yläosattomissa. Ja voin kertoa, että en ole ollut töissä missään mallitoimistossa. Paitsi yksi noista janttereista(* on kyllä ihan oikea malli (niin nätti... onko tämä nyt taas esineellistämistä?), ajattelinkin pitää kalenterin huhtikuun kuvassa koko vuoden. Suurin osa noista ukoista on siis keski-ikäisiä, karvaisia ja enemmän tai vähemmän möhiksen omaavia, mutta tuo kalenteri on aivan ihana! Laitan sen seinälle sata kertaa mieluummin kuin jonkun Hunks-kalenterin (josta minulle saisi kyllä maksaa, että sen ripustaisin).





*) Opin uusia sanoja, kun hengailen päivät pitkät parikymppisten poikien kanssa. Jantteri on uusi jamppa.

20. joulukuuta 2008

17. & 18. luukku



***

Tapahtui viime jaksossa: Petterin amerikanserkku Rudolf saapui paikalle auttamaan Petteriä ja I:tä logistisissa ongelmissa ja I sai tahtonsa lävitse stylistisissä ongelmissa. Nyt he olivat valmiit jatkamaan joulumielen etsintää kiiltävissä trikoohousuissaan. Ja tarina jatkuu...

***

Niinpä I, Petteri, Rudolf, Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Dunder ja Blitzen lähtivät matkaan. Yksitoistakko (vrt. kaksikko) pohti mistä joulumielen voisi parhaiten löytää. "Yrittäkääpäs muistella missä viimeksi näitte sen?" kehotti Rudolf. "Minä näin sen aivan varmasti vielä marraskuun alussa Joulukollin suuressa salissa lasikuvun alla," sanoi I, "muistan kiillottaneeni kupua lähestyviä pikkujouluja varten." "Minä puolestani muistan kyydinneeni joulumielen korjattavaksi marraskuussa. Se tarvitsi vain pientä hienosäätöä", Petteri kertoi. "Niin eikö kukaan muista sitten nähneensä joulumieltä sen hienosäädön jälkeen?" ihmetteli Rudolf. "Kyllä... Ei... En muista... Ihan varmasti sen noudinkin huollosta ja palautin lasikuvun alle", mumisi Petteri epävarmana. "Mahdatkohan muistaa missä tämä huolto tapahtui?" Rudolf kysyi. "En muista sen paikan nimeä", Petteri sanoi nenä entistäkin punaisempana, "mutta muistan kyllä miten sinne ajetaan." "No mennään sitten!" huikkasivat loput porot.

***

Joulumielen virallinen huoltopaja sijaitsi aivan siinä reunamilla, missä Turku oli sijainnut tuhat vuotta aikaisemmin. Niin, siis oli sijainnut. Jossain vaiheessa Suomessa sai vallan antiturkulainen puolue ja lopulta, vuosien propagandan jälkeen, Turku poistettiin Suomesta. Teon tarpeellisuudesta ja oikeellisuudesta oltiin montaa mieltä ja siitä käytiin monia kapinoita, mutta se onkin jo ihan toinen tarinansa. Oli miten oli, porovaljakko kilkatteli nyt ilmojen poikki tuota aluetta. Amerikkalaisen porovaljakon nopeus saattoi olla peräti 300 km/h, mikäli ilmassa ei ollut ruuhkia, joten matkan taittamiseen ei mennyt kovinkaan kauaa aikaa. Petteristä alkoi tuntua, että he olisivat nyt lähellä, ja antoi laskeutumiskäskyn valjakolle.

***


Ps. Tarina kulkee yhä hiukan jälkijunassa, mutta yritän saada luukut kohdilleen viikonlopun aikana. Tänään muuten minulla alkoi joululoma, jipii!

Pps. Kuvassa Alppeja kaukaa kuvattuna. Kliketi kuva isommaksi, jos haluaa nähdä tarkemmin.

18. joulukuuta 2008

Sorppa

Pahoittelen, että tuo joulutarina on nyt vähän vaiheessa, mutta olen ihan überväsy. Kyllä se vielä ennen aattoa kuitenkin ratkeaa. Ei paniikkia!

Olin töissä tänään ja sen jälkeen tapasin yhden kivan tytön. Olen muuten nyt jouluhauen onnellinen omistaja. Se on ihan aito Annikki ja tahkoan sillä vielä omaisuuksia. Paitsi etten aio myydä sitä, lällällää. Meidän piti käydä syömässä japanilaisessa ravintolassa, mutta sielläpä perhana olikin yksityistilaisuus. Mentiin sitten siihen viereiseen thaimaalaiseen syömään ja olipa muuten tosi hyvää ruokaa! Positiivinen ylläri sinänsä, kun en ole tainnut ennen thaimaalaista sapuskaa syödäkään. Ja vatsa rutisee tyytyväisyyttään.

Se pöllö juttu muuten, se mistä avauduin tuossa tiistaina, niin kaikki on ihan ok nyt. Joko se kaikki oli vain korvieni välissä tai sitten ei, mutta viime päivät on ollut taas kivvaa. Alles ist gut, kuten saksalaiset ehkä sanoisivat (mikäli tuo meni oikein). Paitsi itse en kyllä ole älyllä loistanut tässä ihan kauheasti (opin tänään töissä esimerkiksi, että joskus kannattaisi ensin ajatella ja sitten vasta puhua), mutta laitetaan se vaikka väsymyksen piikkiin. Ärsyttävää, kun en viitsi kirjoitella asioista niiden oikeilla nimillä, mutta kun olen hiukan vainoharhainen kuka tätä lukee tai on lukematta.

Tänään voisi tietty mennä vähän aikaisemmin nukkuzzzZZZzzz...

16. joulukuuta 2008

16. luukku



***

Paikalle karauttanut porovaljakko laskeutui maahan ja Rudolf esitteli toverinsa I:lle ja Petteri. "Tässä on Dasher, Dancer, Prancer, Vixen, Comet, Cupid, Dunder ja Blitzen" (kiitos yhä sille eiliselle kommentoijalle lisäinfosta, toim.huom.), Rudolf sanoi. "Tässä on I", Petteri esitteli I:n. "Nouskaahan rekeen", Rudolf kehoitti etsiväkaksikkoa. Vaikka Petteri olikin poro, hän oli suomalainen poro, eikä suomalainen poro osannut lentää. Tästä syystä Petterin täytyi myöskin istuutua rekeen eikä osallistua valjakkoon lentävän poron ominaisuudessa. "Mutta hetkinen!" I hihkaisi ja hypähti hieman. "Jos sinä rupeat etsivätoverikseni", sanoi hän Petterille, "täytyy sinunkin pukeutua vihreisiin spandexeihin!" "Ei missään tapauksessa!" julisti Petteri. "Pakko!" "Eikä ole!" "No pue nyt!" "En ikinä!" "Kyllä sinun täytyy, et voi pelastaa joulumieltä ilman vihreitä spandexeja!" I meinasi jo hikeentyä. "En ikinä suostu laittamaan vihreitä spandexeja jalkaan", Petteri sanoi hyvin vakavissaan, "minä laitan jalkaani vain punaiset spandexit, tai en spandexeja ollenkaan!" Näin tapahtui ja matka saattoi taas jatkua.

***

You can tell me I'm wrong but your record's broken

Kävin tuossa maanantaina lääkärissä tämän yskän vuoksi. Otettiin verikokeita ja kuunneltiin keuhkoja, mutta ei tästä nyt mitään normaalia yskää kummempaa kai tullut. Sain kuitenkin yskän pitkän keston takia antibioottikuurin (ja vatsa tykkää) sekä yskänlääkettä, jonka tarkoitus on "hillitä yskää". En kyllä ole huomannut minkäänlaista hillintää yskässäni sen jälkeen kun aloin sitä järkyttävän pahaa litkua nieleskellä. Oikeastaan päinvastoin. Ennen tuota lääkettä se tuntui jopa "lohkeavan" jollain tapaa, mutta nyt se sitten on vain tuollaista kuivaa kääh kääh -yskää. Mutta katsotaan nyt, jospa tuo antibiootti edes tekisi tehtävänsä.

Olen ollut tänään jotenkin lievästi ärsyyntyny itseeni ja ahdistunut tilanteesta, johon olen itseni laittanut. Pyysin naamakirjassa yhtä ihmistä kaverikseni (kyseessä ei siis ole kukaan blogeista tuttu ihminen, toim.huom.). Eihän siinä nyt varsinaisesti ollut mitään kummallista, koska olen viettänyt viime viikkoina kyseisen henkilön kanssa enemmän aikaa kuin oikeiden kavereideni kanssa yhteensä. Laitoin lyhykäisen viestin siinä samalla, mutta tyyppi ei vastannut siihen mitään ikinä, vaikka hyväksyikin kaveripyynnön. Ei siinäkään vielä mitään, koska en kysynyt mitään enkä oikeastaan odottanutkaan vastausta. Mutta itselleni tyypilliseen tapaan rupesin sitten ilmeisesti kelailemaan liikoja ja mietin, että mitähän tämä tyyppi tästä nyt ajatteli, ja ei kai se nyt kuvittele mitään kummallisuuksia (että olisin niinku ihan in lööv tai jotain) jne. No tästä sitten ilmeisesti suora seuraus oli se, että tänään kanssakäymiseni kyseisen tyypin kanssa oli niin kiusaantunutta kuin olla saattoi. En tosiaan tiedä onko se molemminpuoleista kiusaantuneisuutta vai vain minun korvieni välissä, mutta ärsyttää ihan sikana. En todellakaan halunnut tilanteen muuttuvan kivan tyypin kanssa tämmöiseksi. Ajattelin nyt kuitenkin, että jos fiilikset on huomenna samanlaiset, niin kysyn ihan suoraan onko kaikki ok. Ja mainitsen, että en tosiaan oikeasti ole mikään hullu stalkkeri tai muutakaan, vaan ihan vaan minä.

Toinen asia mikä hiukan ärsyttää, vaikka oikeasti kuitenkin vaan huvittaa. Olen huomannut itsestäni pulppuavan jotain ärsyttävää kanaemomaisuutta, kun teen töitä kolmen hiukan päälle 20-veen tyypin kanssa. Todella ärsyttävää (teoriassa siis), että jatkuvasti huolehdin näiden tyyppien jutuista, että oletteko muistaneet ja muistittehan nyt varmasti ja blii blää blöö. Siis mitä hittoa?! Jos olisin miespuoleinen henkilö, niin minua ei pätkääkään varmasti kiinnostaisi saako työkaverini palkkansa ajoissa ja onko hän merkannut tuntinsa, kas kun en vielä laita illalla viestiä, että muistakaa mennä ajoissa nukkumaan...

Ei hyvin mee mullakaan.

15. joulukuuta 2008

14. & 15. luukku



***

Koska I:n alus oli nyt lentolukittu, oli heidän jatkettava matkaansa jollain muulla keinoin. Kävellen he eivät ikinä löytäisi joulumieltä ja pyöräily oli kielletty jo aikaa sitten Tampereen keskustassa. Tämä kielto oli seurausta suuresta polkupyöräkapinasta, joka tapahtui 2000-luvun ensimmäisellä neljänneksellä pyöräilijöiden mitan tultua vihdoin täyteen. Mutta se onkin jo aivan toinen tarina... I ja Petteri siis miettivät kuumeisesti kuinka he nyt jatkaisivat joulumielen etsimistä, kunnes Petterin pään päälle syttyi lamppu. Niin, siis sellainen lamppu, joka syttyy, kun satuhahmo saa idean. Petteri muisti nimittäin kaukaisen ameriikan serkkunsa Rudolfin. Amerikassahan sikäläisen joulukollin apulaisporot osasivat lentää. Ja mikä sen parempi olisi heidän tarpeisiinsa kuin lentävä porovaljakko ja heidän rekensä.

***

Petteri otti oitis radiopuhelinyhteyden Amerikkaan ja tavoitteli serkkuansa Rudolfia. Rudolf sekä hänen amerikan toverinsa olivat syvästi järkyttyneitä, kun kuulivat joulumielen kadonneen. Eihän heilläkään olisi töitä, jos tilannetta ei saataisi korjattua! Rudolf lupasi saapua paikalle as soon as possible, kuten Amerikassa sanotaan. Eikä aikaakaan, kun taivaalta alkoi kuulua kulkusten kilkatus, Rudolfin vieläkin punaisempi nenä loisti ja kuuden yhdeksän (kiitos ystävälliselle kommentoijalle korjauksesta, toim.huom.) lentävän poron retkue saapui paikalle. No, suomalaisethan eivät tietysti olleet tottuneet lentäviin poroihin — muualla kuin televisiossa — jäivät he kaikki suu auki tuijottamaan taivaalle. Syntyi aikamoinen kaaos, kun ihmiset juoksivat paikalle hämmästelemään ja pällistelemään tätä suurta ihmettä!

***

14. joulukuuta 2008

So what


Ensinnäkin kysymys: Minne te kaikki olette kadonneet? Kun pyörähtää täällä blogistaniassa, niin tuntuu että oma ääni vaan kaikuu tyhjistä seinistä kun ei täällä ole nykyisin enää ketään missään? Huhuuuuuuuu! Kuuleeko kukaan?

Tänään tämä yskäni taitaa täyttää virallisesti neljä viikkoa. Ihan uskomatonta. Enkä jaksa enää. Kamalinta tässä on se, että yskä tuntuu vaan pahenevan päivä päivältä. Olisin viime viikolla ehtinyt käydä keskiviikkona lääkärissä, mutta eikös yths:llä ollut silloin juuri joku koulutuspäivä. Maanantaina, jos/kun ei ole töitä, ajattelin kuitenkin mennä heti aamusta norkoilemaan terveydenhoitajan vastaanotolle. Alkaa olla jo melko pelottavaa tämä yskiminen. Varmaan joku malaria tai vähintään sars.

Joulu lähestyy ja pääni on kuin nissepolkan jäljiltä. Jotenkin tuntuu, että pitäisi saada vähän lakaistua tuolta korvien välistä. Kelaan koko ajan ihan liikaa kaikkia asioita. Töitä. Opintoja. Tulevaisuutta. Keskusteluja joita olen käynyt viime aikoina. Joululahjatkin on vielä hankkimatta lähes kokonaan. Miksi pitää oikeasti koko ajan miettiä näin kauheasti? Sitten kun niissä mietinnöissä ei kuitenkaan ole päätä eikä häntää, enkä saa minkäänlaista järjestystä aikaiseksi vaikka kuinka miettisin. Olenkohan pimahtamassa pikkuhiljaa?

Pimahduksen puolesta saattaa todistaa sekin, että olen hiukan tykästynyt yhteen kappaleeseen, joka ei välttämättä ihan sovi imagooni. (No vitsi vitsi, mitään imagoa ole...) En ole ikinä kauheasti tykännyt Pinkistä, vaikka en varsinaisesti ole inhonnutkaan, mutta tuo uusi kappale, jota soitetaan repeatilla radiossa, on oikeastaan aika hyvä. Jotenkin se vaan iskee minuun. Tosin todennäköisesti kyllästyn siihen yhtä nopeasti kuin ihastuinkin, mutta sepä ei haittaa kerta se on vain Pink. Tässä se kuitenkin teille, jotka ette sitä (jotenkin mystisesti) ole vielä onnistuneet kuulemaan.





Jep jep. Jatkan yskimistä.

13. joulukuuta 2008

12. & 13. luukku



***

Seuraavana aamuna I ja Petteri päästettiin ulos putkasta, koska rikkeet olivat kovin vähäiset. Etenkin Petterillä, joka oli syyllistynyt ainoastaan punakuonoisuuteen. I sen sijaan sai kehoituksen tulla myöhemmin kuultavaksi sen ikävän välikohtauksen vuoksi, joka torilla edellisenä päivänä tapahtui. Sitä ennen I:llä oli kuitenkin vielä tärkeä tehtävä: Joulumieli olisi löydyttävä. Jouluun olisi enää alle kaksi viikkoa ja kaikki olisi peruttava, ellei joulumieli löytyisi. I ja Petteri lähtivät taittamaan matkaa jalan kohti toria, jonne I oli Metson pysäköinyt edellisenä päivänä. Petteri oli kuitenkin jonkin sortin julkkis, olihan hänestä tehty maailman laajuinen hittikappalekin aikoinaan, joten he joutuivat pysähtymään monesti kun pikkutytöt tulivat pyytämään Petteriltä nimmaria. Sorkalla tosin on vaikea kirjoittaa nimeään, mutta Petteri puraisi hampaan jälkensä tyttöjen paperilappusiin.

***

Vihdoin I ja Petteri pääsivät torille, ja siellähän metso vieläkin oli niillä sijoillaan, minne I sen oli jättänytkin. Mutta mitä! Metsoon oli asetettu lentolukko sekä sen tuulilasiin tällätty parkkisakko! Kas kun torilla ei saanut pysäköidä autoja kuin tunnin kerrallaan ja isoja lentoaluksia vain kaksi tuntia. Kevyt puna alkoi taas kohota I:n kasvoille, mutta Petteri muistutti, ettei kannattaisi hyökätä kenenkään kurkkuun toista kertaa vuorokauden sisällä. I kihisi, mutta hillitsi itsensä. Miksi, oi miksi tämä kaikki tapahtui juuri hänelle? Ja juuri nyt, kun olisi kiire sekä tärkeä tehtävä toimitettavanaan?! Ja miten ihmeessä parkkipirkko oli pystynyt kiipeämään useamman metrin korkeuteen laittaakseen sakkolapun Metson ikkunalle?!!? Mikä nyt eteen, pohtivat nuo kaverukset, joista toinen oli tonttu vihreissä trikoissaan ja toinen poro, jonka nenä loisti punaista valoa.


***

Jotain rajaa

Kantsii käydä vilkaisemassa tätä adressia, jos ei vielä ole asia tuttu. Adressi on vajaassa viikossa kerännyt 17 500 nimeä (tällä hetkellä) ja määrä kasvaa. Harvoin takerrun mihinkään maahanmuutto-juttuihin täällä blogissa, mutta tuo mahdollinen uusi laki on jo jotain niin pelottavaa, että on pakko levittää sanaa. Rajansa ne on minunkin avarakatseisuudella ja suvaitsevaisuudella. Idiotismi ei kai ole synonyymi noille...

Hassuinta tässä lakiesityksessä on se, että edelleenkään en ole nähnyt Suomen suurimmissa medioissa kärpäsen kakan kokoista mainintaa siitä, paitsi Aamulehdessä. Kahdesti. Pisteet siitä Aamulehdelle.


Ps. Olin eilen niiiiin väsynyt, että joulukalenteri jäi julkaisematta, mutta saatte sitten tänään vaikkapa tuplajakson. Ehkä.

11. joulukuuta 2008

11. luukku



***

I ja Petteri miettivät kuumeisesti miten saisivat keploteltua itsensä ulos putkasta. Mutta koska I oli vain tonttu, jolla oli vihreät spandexit eikä lainkaan supervoimia, ja Petteri oli vain poro, heidän ei auttanut kuin odottaa seuraavaan aamuun, jolloin heidät todennäköisesti päästettäisiin vapaaksi. Ja aamu taas tulisi vasta silloin, kun pieni viisari olisi seuraavan kerran kahdeksan kohdalla, ja se hetki taas koittaisi vasta yön jälkeen, ja yö menisi nopeiten nukkuessa, päättivät I ja Petteri nukkua yön yli. Muiden nukkumista tosin hiukan häiritsi se, että Petteri lauleskeli jopa unissaan tip tap -lauluja, mutta se ei ollut Petterin ongelma. I:n ongelma se oli, koska I oli kovin herkkäuninen tonttu. I oli säikähtänyt joskus kovasti ollessaan noin satavuotias pieni pojan koltiainen, eikä ollut sen jälkeen saanut nukuttua kovin sikeitä yöunia, mutta se onkin jo aivan toinen tarina...

***


(Ps. Tekisi mieleni kysyä, että kiinnostaako tämä nyt oikeasti ketään vai oletteko kaikki ihan blaah ja hohhoijaa, mutta kun kaikki kuitenkin kommentoi että joo joo, kiinnostaa, jatka vaan, niin turhahan sitä sitten on oikeastaan kysyä.)

10. joulukuuta 2008

10. luukku



***
I kaiveli kalsareitaan ja löysi sieltä pitkän, noin kolmemetrisen teleskooppivarrella varusteltun peilin. Hän otti peilin esiin, venytti sen täyteen mittaansa ja työnsi ulos kaltereiden välistä. Välillä hän höristi suuria korviaan kuullakseen paremmin. Tip. Tip. Tip. I liikutteli peiliä ja tähyili. Lopulta hän näki erään sellin perältä punaista välkettä. Hän laittoi zoomin päälle teleskooppipeilissään, jotta näkisi paremmin ja samaan aikaan kävi tätä omituista vuoropuhelua äänen lähteen kanssa. Tip. Tap. Tip. Tap. Tipe tipe. Ja niin edelleen. Kun I tajusi mitä hän peilinsä kautta näki, hän hypähti jälleen hieman: "Petteri!!! Sinäkö se siellä?" "No mutta I, kuomaseni", Petteri vastasi, "minähän se täällä!" "Miten sinä tänne olet joutunut?" I kyseli. Petteri selitti poliisien korjanneen hänet talteen punaisen kuonon vuoksi. Olivat luulleet Petterin olleen aivan humalassa, vaikka hän oli vain pysähtynyt putsaamaan sorkkiaan erääseen porttikonkiin. "Mutta entäpä sinä I, miten sinä tänne jouduit?" uteli Petteri. "Nooh... Minä tuota..." I mutisi, "kiivastuin hiukan..." "No niinpä tietysti". I kertoi Petterille olevansa Joulukollin asialla ja etsivänsä joulumieltä. Petteri lupasi auttaa I:tä joulumielen löytämisessä, mutta ensin heidän täytyisi päästä ulos putkasta. Kun vain olisi joku keino...

***

Pyh ja pah


Nyt on sellainen tilanne, että ystävämme Bärtil (kuvassa yllä) taitaa tehdä kuolemaa. En ehtinyt laittaa sitä vielä edes talvilevolle, kun se rupesi yksi kerrallaan tappamaan noita loukkujaan. Leikkasin siitä viime viikolla kaikki kuolleet loukut pois, jos se olisi pelastanut nuo vielä terveet ja tuoreet loukut, mutta ei. En tiedä viitsinkö laittaa sitä talvehtimaan lainkaan, jos se nyt kupsahtaa ihan itselläänkin. Onko täällä kärpäsloukku-eksperttejä? Onko tämä nyt Bärtilin loppu?

Minulla oli tänään vapaa töistä. Tai no, "vapaa"... Jouduin olemaan koulussa ja otti päähän tosi rankasti, koska tänään tosiaan olisi ollut töitä. Nyt jouduin tuon typerän kouluhomman takia pitämään palkattoman vapaan. Ja vielä enemmän ottaa päähän se, että en nyt sitten taaskaan tiedä onko minulla huomenna tai perjantainakaan töitä. Minulla on sellainen fiilis, että jos näissä hommissa joutuu jäämään päiväksikin pois, niin sitten putoaa kelkasta tosi helposti. Minua korvaamaan otettiin tänään tyyppi ja minulla on sellainen kovin ikävä tunne, että kyseinen tyyppi on tänään onnistunut luikertelemaan tilalleni lopuksi viikkoa. Okei, kuulostan hiukan paranoidiselta, ja toivottavasti se onkin vain sitä. Odottelen, että pomo soittaisi. Olen odotellut jo ties kuinka monta tuntia. Olenko koskaan maininnut, että vihaan odottamista?

Hassua, että otan näin kauheasti stressiä siitä, että pääsenkö huomenna töihin vai en. Ja kyllähän sen toisaalta tuntipalkkalaisena ymmärtääkin, koska päivän palkka on iso raha ja kahden päivän vielä isompi. Tahtoisihan sitä silloin takoa kun on mahdollista. Vaikka tuo itse työ ei olekaan niin kummoista ja päivät on pitkiä, niin silti tykkään lähteä. Siellä on kivaa hengata parikymppisten poikien kanssa. Yhtenäkään aamuna ei ole tullut sellaista blääh-tunnetta, että kunpa ei tarvisi lähteä. Eilen kyllä toimin namutätinä koko päivän ja yritin lahjoa poikia kovasti karkeilla, jotta tykkäisivät minusta ja ottaisivat sitten taas huomenna mukaan. Joo, kauhean mielenkiintoista, mutta höpisen tässä vain aikaa tappaakseni. Jospa se puhelin vaikka kohta jo soisi. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin epätietoisuus. Paitsi odottaminen!

Harmittelen myös joka ilta sitä, että aloin julkaista tuota joulutarinaa, koska minulla ei ole harmaintakaan haisua ikinä siitä miten se jatkuu tai tulee päättymään. Kyllä se sitten aina jotenkin jatkuu, mutta pitipä liemeen itseni tunkea.

Kaikki on nyt taas ihan blaah.


Lisäys klo 20.03: Koskahan opin sen, että kun soittaa itse niin ei tarvitse odotella. Huomenna töihin, jee. =)

9. joulukuuta 2008

9. luukku



***

Hetken aikaa kun tätä tip tap tip tap tipe tipe tiptatusta oli jatkunut, päättä I ryhtyä toimeen. Hän huuteli vartijaa ja sellainen paikalle saapuikin. Vartija saapui paikalle urahtaen: "Hä?" I kysäisi vartijalta josko hänkin olisi kuullut tuon merkillisen tip-äänen. "Ei täällä mikään tiputa", vartija murisi. "Ei tiputa ei", I selitti, "vaan joku olento pitää tuon äänen". "Ei tiputa! Täällä on putket uusittu vasta vuonna 2950!" vartija kiivastui. "Hei kaverit, täällä on joku hienohelma, jolle ei meidän putket kelpaa, hah hah hoh hoo!" vartija vielä röhönauroi muille vartijoille. Ääh, ei tuo tajua, I ajatteli ja päätti lakata vaivaamasta vartijaa. Hän alkoi kaivella vihreiden trikoidensa lukuisia taskuja. Jokin ratkaisu tähän tilanteeseen täytyisi nyt keksiä. Lähistöltä kuului yhä säännöllisesti tip. Tip. Tip. Tip.

***

8. joulukuuta 2008

8. luukku



***

Tip. Tip. Tip. Ärsyttävä ääni jatkui. Tip. Tip. Tip. Tiputtaako jossain hana, I pohti. Tip. Tip. Tip. Mitä tarkemmin hän kuitenkin kuunteli, sitä enemmän ääni kuulosti tuleva enemmänkin jonkun elollisen olennon suusta. I päätti testata. Aina kun kuului "tip", hän itse huikkasi perään "tap". Tip. Tap. Tip. Tap. Tip. Tap. Ei reaktiota. Tip. Tap. Tip. Tap. Tip. Tap. Ei vieläkään mitään. I kokeili vielä muutaman kerran ja oli jo luovuttaa, kunnes yhtäkkiä kuului aivan hiljaa "tipe tipe". I hypähti innoissaan ja kokeili uudestaan. Tip. Tap. Tip. Tap. Tipe tipe. Tip. Tap. Oooooh! Ei kai vaan..? Voisiko se olla??? I ei ollut pysyä enää nahoissaan!

***

7. joulukuuta 2008

7. luukku



***

Tömpsis! Sellainen ääni kuului I:n takapuolesta, kun hänet heitettiin putkaan. "Te ette voi tehdä tätä minulle!!!" I huusi. "Te ette tiedä kenen kanssa olette tekemisissä", hän vouhkasi. Mutta poliisit vain sulkivat putkan oven ja poistuivat paikalta mumisten, että oppiipahan ehkä ottamaan hiukan rauhallisemmin seuraavalla kerralla sellissä vietetyn yön jälkeen, mokoma huligaani. I raivosi ja potki seinää hetken verran, mutta vähitellen ymmärsi metelöinnin turhaksi. "Äh, olisinpa nyt edes supermies. Miksi piti joulutontuksi syntyä. Eihän joulutontuilla ole mitään muuta kuin supertarkat kuulo ja näkö", I manasi mielessään. "Supervoimat my ass", hän vielä mutisi ääneen vahvistaakseen tuohtumustaan. Ei siinä kuitenkaan auttanut manailu eikä parku, joten I päätti laittaa pitkäkseen sellin nurkassa olevalle patjalle. Hän yritti ummistaa silmänsä, mutta jokin häiritsi häntä. Tarkan kuulonsa vuoksi hän kuuli jonkun ärsyttävän äänen lähistöltä. Tip. Tip. Tip. Hetken oli hiljaista ja sitten se taas toistui. Tip. Tip. Tip. I yritti terästää kuuloaan entisestäänkin ja selvittää mistä tämä varsin rasittava tip-ääni jatkuvasti kuului.

***

6. joulukuuta 2008

6. luukku



***

"Joulumieli!!!" I örähti vinkuvan hengityksensä lomasta päästyään kojulle. Myyjäukko katsoi I:tä kuin vähäjärkistä. "Mitä sie hötkyilet?" Kysyi ukko. "Joulumieli!!! Myyttekö te todella joulumieltä täällä?!" I huusi suupielet vaahdoten. Ukko naurahti I:lle ja vastasi: "Saatetaanhan myö myydä, saatetaanhan myö olla myymättäkin." "Myytte vai ette", tivasi I, mutta sai tältä savolaisukolta vain yhtä kieroja vastauksia toisensa perään. I ei ollut kovin tunnettu pitkäpinnaisuudestaan, joten hän meinasi jo tarttua ukkoa kurkusta kiinni. Onneksi sivustakatsojat saivat tämän savolaisukon valitettavan, mutta väistämättömän tukehtumiskuoleman estettyä. Koska I oli hieman riehaantunut, tulivat poliisit noukkimaan hänet kyytiinsä. "Minä olen tonttu I, joulukollin oikea käpälä", yritti I vedota poliiseihin, mutta he eivät korvaansa lotkauttaneet. "Vai vielä tonttu, oletkos moista kuullut", naureskeli poliisi toiselle. I tyrkättiin maijan perään ja matka jatkui.

***

5. joulukuuta 2008

5. luukku



***

I jatkoi leijumista Metsollaan siellä, missä ennen oli Tampereen keskusta. Hän siirtyi pääleijuntaväylää kohti itää ja lähestyi suurta toria. Torilla oli joulumarkkinat menossa parhaimmillaan. Sieltä, I ajatteli, jos mistä, hän pohdiskeli, saattaa löytyä joulumieli. Hän laskeutui hieman alemmas, mutta totesi paikan olevan aivan liian ahdas Metson parkkeeraamiseen. Niinpä hän päätti vain heittää tikapuut alas ja jalkautua kansan pariin. Torilla näytti olevan myynnissä erityisen paljon silakoita, tonnikalaa, mitä erilaisempia kiipeilypuita ja rapsutuspalveluita. Eräässä torin kulmauksessa oli koju, josta kuului jouluista musiikkia. Kojun yllä oli kyltti, jossa kerrottiin tarjolla olevan glögiä, lämmintä nisua sekä joulumieltä. I järkyttyi. Joulumieltä! Myynnissä! Ei, voi hyvät katit sentään, ei! I näki jo silmissään kauhukuvia siitä, kuinka joulumieli oltaisiin pilkottu palasiksi, uppopaistettu ja kuorrutettu sen jälkeen sokerilla. Näinkö tämä tarina päättyisi? Tämäkö olisi nyt joulumielen kohtalo?! I ei saattanut uskoa tätä todeksi rynniessään eteenpäin ja tuuppiessaan itsellään tietä markkinoiden tungoksessa.

***

Paha yskä

Sunnuntaina yskälläni on juhlapäivä. Se täyttää silloin kolme viikkoa. Olen taas tänään yksinyt keuhkoni lähes pellolle. Missähän vaiheessa sitä pitäisi mennä lääkäriin? Naah, ei jaksa... Kai sen jossain vaiheessa on loputtava.

Tänään oli taas vapaapäivä. Tänään tilanne oli onneksi se, että kaikilla oli vapaapäivä. Eikä niin kuin eilen, että osa sai painaa duunia ja osa ei. Tuntipalkallisena kun se hiukan nyppii, jos ei tule tunteja. Parilla pojalla ei tullut tällä viikolla kuin kaksi työpäivää, ja olen empaattisena ihmisenä harmissaan heidän puolestansa. Itselläni oli peräti kolme työpäivää. Tänään myöskin saatoin nukkua rauhassa aamulla pitkään, koska en edes odotellut komentoa töihin. Siitä huolimatta heräsin kunnolla vasta siinä vaiheessa kun pomo soitti. Se on aina kivaa noiden yökiskojen kanssa nukkuessa, kun täytyy muistaa tempoa ne pois suusta ennen kuin vastaa puhelimeen. Muuten voisi kuulostaa aika oudolta. Outoa on myös se, että kun tuo pomo soittelee, niin suunnilleen joka toinen kerta linjoilla kuulemma väitetään, että numeroni ei ole käytössä. Peloittavaa.

Kuten jo joskus mainitsinkin, niin meitä on siis tuossa projektissa minä ja viisi poikaa. Sanon heitä pojiksi, koska ovat niin junnuja kaikki. (Siis minähän en ole vanha, he vain ovat syntyneet myöhään). Kaikki ovat jollain tapaa it-alan opiskelijoita. Yhtä noista tyypeistä en ole nähnyt kuin ohimennen, joten hänestä en osaa sanoa, mutta noista lopuista neljästä tasan yhdellä tuntuu olevan normaalit sosiaaliset taidot. (Ja järkyttävän kauniit silmät, mutta se on sitten ihan oma tarinansa). Toisaalta mitä ihmettä sitten oikein olen odottanutkaan, kun tälle alalle olen lähtenyt... No kuitenkin, tämän yhden tyypin kanssa voi heittää läppää ja naureskella tyhmille jutuille. Se siis jopa hymyilee. Aika paljonkin. (Ja minä tietysti hymyilen sille kuin vanha höperö täti, mutta se onkin sitten jo ihan oma tari... Minulla on näköjään jäänyt levy hyppimään.) No, ei siitä sen enempää, mutta ihanaa kun työkaverina on ihminen, joka tekee työpäivästä paljon paremman. Nuo muut pojat taas... En vaan jaksa aina käsittää. En tiedä onko ongelma siinä, että he eivät osaa suhtautua minuun sukupuoleni takia vai ovatko he luonnostaan noin jäykkiä ja töksähteleväisiä. Tai niin vitun olevinaan, kuten sen yhden tapauksessa. Tämä normaali tapaus näistä on muuten myös harvinaisuus tämän alan miesopiskelijoissa, koska ilmoitti ettei häntä todellakaan kiinnosta käyttää vapaa-aikaansa tietokoneiden kanssa räpeltämiseen. Meinasin heittää yläfemmat siinä vaiheessa, koska minuakaan ei todellakaan kiinnosta. Työ työnä ja that's it. Kaikissa typerissä rekrytilaisuuksissa kun aina vouhkataan siitä, miten harrastuneisuutta arvostetaan ja sillä saa töitä vaikkei työkokemusta olisikaan. Eihän roskakuskejakaan vaadita tyhjentämään ihmisten roskiksia vapaa-ajallaan tai sairaanhoitajia hoitamaan kaikkia vastaantulijoita iltapuhteikseen. Niin että vetäkää se harrastuneisuutenne vaan sanonko minne...

(Minut muuten niin tunnistaa tästä kirjoituksesta, jos joku asianomainen sattuu tämän lukemaan. No, loppuun mainittakoon, että olen itse kaikkea muuta kuin täydellinen. Ja vielä vanhakin. Ja katkera. Nyyh.)

Hiukkasen harmittaa yksi asia. Toimin eilen ihan spontaanisti ja törmäsin asiaan, jota rupesin ihmettelemään. Täysin vilpittömästi ja pahaa aavistamattomana kysyin eräältä henkilöltä selitystä tälle ihmetykselleni. Enpä arvannut mitä tästä kysymyksestäni seurasi. Nyt tuntuu siltä, että avasin kannen jonnekin, josta lähti tursuamaan rumia matoja. Eivätkä ne lakkaa tursuamasta. Ja nyt sitten asia, joka ei liity itseeni millään tavalla, aiheuttaa pahaa mieltä eräille ihmisille ja sotkee heidän välejään. Voi pojat (ja tytöt), jos olisin tiennyt, niin olisin ollut ihan hiljaa.

Toivottavasti huomenna kaikilla on hyvä itsepäisyyspäivä. Ajattelin itse vähän laitella kynttilöitä ja leipoa torttuja, ja sitten mussuttaa niitä glögin ja linnanjuhlien kanssa. Sekä tietysti toivoa, että olisi pilvetön päivä, jotta näkisin ilotulitukset ikkunastani.

4. joulukuuta 2008

4. luukku



***

I leijaili aluksi vain hieman pohjoisnavan ympärillä ja superhyperokulaareillaan vilkuili maahan, josko olisi nähnyt joulumielen siellä jossain. Hän näki tavarataloja, joissa myytiin esimerkiksi mitä erilaisempia pahvilaatikoita ja paperitolloja joiden kanssa kissoista oli hauska huvitella, sekä pieniä aktivointivälineitä heidän lemmikeilleen, kuten kuntopyöriä. Kissoista oli hauska katsella, kun heidän söpö ihmisensä polki ja polki pitkiäkin aikoja, eikä ymmärtäneet raasut, etteivät he sillä minnekään eteenpäin päässeet. Suosittuja olivat myös ne tavaratalot, joissa myytiin kaikenlaisia hassuja asusteita lemmikeille. Sinä jouluna 3008 suosituin asuste oli poro, jolla oli pää sekä etu- että takapäässään. Sellainen oli syntynyt ihan hiljan pohjoisnavalle, kun Olkiluodossa oli käynyt pieni vahinko, ja siitä porosta oli tullut supersuosittu yhdessä yössä. Huhu kertoi sen poron myöskin loistavan öisin pimeässä. Tästä ei kuitenkaan ollut täyttä varmuutta, sillä enää ei oikein ollut päivää tai yötä. Mutta se onkin jo aivan toinen tarina... Siinä leijaillessaan I kuitenkin näki vain krääsää kaikkialla, mutta ei joulumieltä missään. Minne se on voinut kadota, hän pohdiskeli.

***


Ps. Minulla ei nyt sitten ole vielä jatkoa tähän joulutarinaan tämän pätkän jälkeen. Toivokaamme sormet ristissä, että jatkoa löytyy huomenna. "Onneksi" minulla onkin huomenna aikaa kirjoittaa sitä, kun "sain" taas vapaapäivän. Ärsyttää. Mutta se onkin jo toinen tarina...


Pps. Kaikki nämä joulukalenterin kuvat ovat sitten minun itseni ottamia. Sitä en ole tullut aiemmin sanoneeksi, mutta nokkelimmat pokkelimmat ovat sen ehkä itsekin ymmärtäneet.

Mistä tietää että on tullut vanhaksi?

Tällainen tyhmä kysymys: Kun on noita Veetin kasvojen alueelle tarkoitettuja kylmävahaliuskoja, niin miksi ihmeessä siinä pakkauksessa on 20 vahaliuskaa ja vain 4 jälkihoitopyyhettä? Miten paljon ne kuvittelevat minun kasvoissani olevan karvoja, jos jälkihoitopyyhettä tarvii ainoastaan neljä kertaa? En tiedä onko sillä jälkihoitohässäkällä muuta merkitystä, mutta ainakin sillä saa hyvin pyyhittyä ne vahan jäänteet pois ylähuulesta.

Ja vastaus otsikon kysymykseen... Sen lisäksi että poistan karvat ylähuulesta, niin huomasin viime kesänä (välittömästi sen jälkeen kun täytin 30), että leuan alle oli alkanut ilmestyä mustia pitkiä karvoja. Vain muutama, mutta oli silti! Se oli ehkä se hetki, kun pelästyin ja tajusin ihan oikeasti vanhenevani. Ei tässä ollakaan parikymppisiä tytönhupakoita enää! Onko muilla tuon maagisen 30 vuoden rajapyykin ylittäneillä vastaavia kokemuksia vai saanko pian liittyä friikkisirkukseen?!!?

Apua!

Hiljaista

Tänään on kai vapaapäivä. Nousin jo kahdeksan aikaan, koska odottelen puhelua, mutta ei sitä puhelua kuulu. Se kai tarkoittaa sitä, että on vapaapäivä. Jotenkin ärsyttävää. Olisi kiva tietää jo illalla täytyykö aamulla lähteä töihin vai ei. Vapaa ei ole oikeasti kovin vapaa, jos koko ajan kuitenkin on lähtökuopissa. Jos se puhelu sitten kuitenkin tulisi...

Olisin kyllä ihan mielelläni tehnyt töitä tänäänkin, rahaahan siitä saisi. Homma on ihan ok ja seura hyvää. Jos tänään olisi vapaapäivä, niin tänään sitten varmasti olisi siivouspäivä. Tässä nyt vaan on sellainen fiilis, että kun päivä alkaa tällaisella odottelulla ja epävarmuudella, niin en varmaan saa koko päivänä tehtyä yhtään mitään. Menen jotenkin ihan toistaitoiseksi ja jumittavaksi, jos odotan jotain. En juurikaan pysty keskittymään mihinkään muuhun. Voisihan joku sitten edes soittaa, että ei tarvitse lähteä. Mutta toisaalta arvasinkin tämän jotenkin jo eilen, että näinhän tässä tulee käymään. Koko säätö työvuoroista oli eilen illalla niin sekavaa ja vaikka yhdelle oltaisiinkin soitettu, että teidän ei tarvitse tulla, niin se yksi on taatusti niin tanopää, ettei tajua ilmoittaa meille lopuille asiasta.

Jos tämä blogi jossain vaiheessa toimi minulle jonkinlaisena terapeuttisena kanavana itseni ja asioideni purkamista varten, niin sinä se ei enää ainakaan toimi. Tätä lukee liikaa ihmiset, joiden kanssa olen tekemisissä tämän blogin ulkopuolella. Enkä nyt tarkoita teitä, joihin olen tutustunut tätä kautta ja joiden kanssa nähdään silloin tällöin, vaan läheisempiä ihmisiä. Tulee mietittyä tosi tarkkaan mitä tänne kirjoittaa, ettei sitten vahingossa loukkaa jotakuta tai ettei joudu selittelemään ajatuksiaan ja tunteitaan irl. Jotkut asiat vaan haluaa pitää piilossa niiltä ihmisiltä, joita joutuu katsomaan (saa katsoa) silmiin. Joskus sitä todella kaipaa sellaista kanavaa, jossa saisi vain olla ei-kukaan ei-mistään. (Tämä oli nyt vain tällainen irrallinen ajatus. Kenenkään ei tarvitse kysyä, että tarkoititko minua. En tarkoittanut.)

Soi nyt puhelin, hitsi vieköön!


Edittiä myöhemmin: Pakkohan se oli sitten itse ottaa asioista selvää, kun ei kukaan vaivaudu informoimaan. Ei tarvitse mennä tänään minnekään, mutta jotenkin en nyt jaksa riemastua tästäkään. No, ehkä saan kohta siirrettyä itseni jonkinlaiseen vapaamoodiin.

3. joulukuuta 2008

3. luukku



***

Vuonna 3008 oli katastrofi käsillä, sillä joulumieli oli kadonnut jonnekin. I, joka oli tontuista nokkelin ja notkein vihreissä spandexeissaan, oli saanut tehtäväkseen löytää joulumieli ja palauttaa se oikealle paikalleen lasikuvun alle pohjoisnavalle, jossa joulukollin valtakunta sijaitsi. Vuonna 3008 magneettinen pohjoisnapa itse asiassa sijaitsi entisen Tampereen kohdalla, koska 21.12.2012 maapallon napaisuus oli muuttunut. Se olikin päivä, jolloin kaikki meni rytisemällä pieleen, koska jääkarhut pakkasivat laukkunsa ja lähtivät. Mutta sekin on jo aivan toinen tarina... I oli joka tapauksessa ollut juuri ripustamassa narulle vihreitä trikoitaan, kun sai puhelun joulukollin kansliasta. Joulukollin pikku apulaiset olivat huomanneet joulumielen kadonneen ja pyysivät I:tä apuun. I pakkasi välittömästi trikoonsa selkäreppuun — niin, hänellä oli niitä trikoita useammatkin kuin vain ne, jotka roikkuivat narulla — ja pinkaisi aluksensa luokse. Hän käynnisti tuon Metsoksi kutsutun aluksensa ja lähti leijumaan sillä eteenpäin. Leijuessaan pari metriä maan pinnan yläpuolella häntä nauratti se vanha tarina, jonka mukaan ihmiset olivat luulleet sitä kirjastoksi. Eihän I noihin kansantaruihin uskonut, eihän kukaan voisi olla oikeasti niin hölmö, eivät edes ihmiset.

***

2. joulukuuta 2008

2. luukku



***

Koska tontut eivät kuulu ihmisrotuun, vaikka kaksijalkaisia ovatkin, olivat he saaneet jatkaa toimintaansa vapaasti. Joulupukki kylläkin oltiin vaihdettu joulukolliin. Oli eräs joulutonttu nimeltänsä I. Niin, kerrotakoon teille, että vuonna 3008 ei enää jaksettu käyttää yhtä kirjainta pidempiä nimiä. Kirjaimia sen sijaan oli kuitenkin paljon enemmän kuin mitä me vielä tiedämme, sillä erään suuren kallion kolosta löydettiin aivan uusi aakkosto vuonna 2201. Toiset uskoivat sen olevan plutolaisten kosto siitä hyvästä, kun Pluto alennettiin planeetasta plutoidiksi. Toiset taas arvelivat asialla olleen Googlen, joka oli paisunut valtavaksi ja räjähtänyt muutamaa vuotta aiemmin. Mutta siis I. Hän oli ylitonttu, joulukollin oikea käpälä sekä virallinen kissanminttudiileri. Siihen aikaan kissanminttu oli laitonta, koska se sai kansakunnan käyttäytymään sekopäisesti. Lähes kaikki sitä kuitenkin käyttivät, jos heidän ihmisensä oli sitä vain saanut diilattua jostakin.

***

1. joulukuuta 2008

1. luukku



Joulutarina


Elettiin joulukuuta vuonna 3008. Kyllä, maapallo oli silloin vielä kuin ihmeen kaupalla kasassa, mutta kissat olivat tehneet vallankumouksen noin viisisataa vuotta aiemmin. Kissojen vallankumous sai sysäyksen vuonna 2009, kun he olivat lopullisesti kyllästyneet katselemaan ihmiskunnan törttöilyä. Sinä päivänä kun vietettiin eräänkin BB-kilpailija Teron ja Johanna Tukiaisen häitä, pitivät kissat hätäkokouksen ja alkoivat valmistella pitkällistä suunnitelmaansa maapallon valtaansa otosta. Mutta palataksemme vuoteen 3008... Kissat olivat siis maapallon valtiaita ja he pitivät ihmisiä lemmikkeinään sekä uskollisina ystävinään. Ja koirat — no, koirille oli käynyt hieman kehnommin... Mutta tämä tarina ei kerro siitä. Tämä tarina kertoo kadonneesta joulumielestä ja siitä, kuinka se lopulta saatiin pelastettua.



Ps. Tästä tämä joulukalenteri nyt sitten alkaa. Toivon mukaan se ei jää kesken. En ota mitään vastuuta asiasta, jos näin tapahtuu. Eilisen ja tämän päivän aikana muutin mieltäni ehkä tunnin välein. Joka toinen tunti olin sitä mieltä että julkaisen tuon joulutarinan, ja joka toinen tunti että en. Eilen joku oli vieläpä googlannut tänne hakusanoilla "24 osainen joulutarina", joka hiukan ahdisti, mutta toisaalta... Jos joku tuon haluaa varastaa, niin tarpeeseensa kai sitten ottaa. En sitten ole kirjoittanut mitään fiktiota ainakaan kymmeneen vuoteen, ja siltä se kuulostaakin. ;)