generated by sloganizer.net

31. lokakuuta 2009

Night of the Living Dead

Kuten joskus aikaisemmin mainitsinkin, niin olen syyskuun alusta asti noudattanut "terveellisiä" (tai epäterveellisiä, miten sen nyt ottaa) elämäntapoja. Toisin sanoen olen katsonut mitä suuhuni laitan ja joinain päivinä en juuri ole ehtinyt paljon mitään laittaakaan. Olen siis syönyt kuitenkin paljon vähemmän rasvaista, suolaista ja ylipäänsä hiilihydraatteja. Olen kuitenkin sallinut itselleni aina kerran kuussa jonkinlaisen herkutteluviikonlopun, koska totaalikieltäytyminen on ihan perseestä.

No, näin halloweenin kunniaksi (jota en kylläkään vietä millään tapaa) päätin tehdä pizzaa, johon laitoin kunnolla kaikkea mättöä päälle. Pizza on aivan älyttömän hyvää, silmät vetäisivät enemmän kuin vatsa jaksaa. Mutta! Voi hyvä ihme tätä väsymystä, mikä päälleni pamahti kun olin pari palaa pizzasta nauttinut! Kello on yhdeksän aikaan lauantai-iltana ja joudun lähes taistelemaan, että jaksan pitää silmäni auki. Tietysti mikä estäisi menemästä nukkumaan, mutta jos nyt en kuitenkaan ihan vielä.

Mietinkin tässä, että olenko ollut aina näin väsynyt kun olen edellisessä elämässäni (siis ennen syyskuun alkua, heh) mässytellyt jotain rasvaista mättöä vai johtuuko tämä vain siitä, että kroppa ei ole viime aikoina tottunut tämmöisiin kaloripläjäyksiin? Vai tuntuuko tämä kontrasti vaan jotenkin epätavallisen suurelta? En ole osannut tässä parin kuukauden aikana ajatella, että olisin jotenkin virkeämpi kuin ennen, koska olen ollut kiireisempi kuin moniin aikoihin. Mutta nyt kun vertaan tähän tämän hetkiseen olotilaan, niin olen siis todellakin ollut virkeämpi. (Vaikka noh, juuri aiemmin tällä viikolla valitin väsymystä, mutta se nyt johtui kai yksinkertaisesti siitä että oli niin pimeätä ja harmaata ja olin nukkunut aivan liian lyhyitä yöunia).

Varokaahan kummituksia!

29. lokakuuta 2009

Sick sad little world

Olen nyt pari päivää myöhässä tässä tuohtumuksessani, mutta se on ihan normaalia. Olen kaikesta muustakin pari päivää myöhässä nykyisin.

Aiemmin tällä viikolla jaettiin tuomioita siinä pedofiliaoikeudenkäynnissä, jossa oli mukana tämä suosikkimuusikko, kuten lehdet kyseistä tyyppiä tituleeraavat. Ensinnäkin... aika helposti saa nimityksen suosikkimuusikko tässä maassa. Voihan hän toki jonkun suosikkimuusikko olla, mutta itse en (eikä kovin moni tuttunikaan) ollut ikinä kuullut mistään Aino-bändistä. Enkä kyllä ollut menettänyt yhtään mitään, voin kertoa. Ja jos nyt on sitten soittanut jonkun Nylon Beatin tai Miljoonasateen taustalla, niin voi hurja kun onkin nyt ihan valtakunnan ykkösartisteja. Hohhoijaa.

Toisennakin tämä suosikkimuusikko oli siis osallistunut nettikameran välityksellä pikkutyttöjen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, eli suomeksi sanottuna runkannut katsellessaan tätä lapsiparkaa ja esitellyt omaa elintään sekä tehnyt törkeitä ehdotuksia tälle lapselle. Ja tämän lisäksi hän oli levittänyt lapsipornoa itsekin. Tuomio 1,5 vuotta ehdollista. Miten siitä voi saada ehdollista? Vaikka ei olisi fyysisesti kajonnut kehenkään, niin minun mielestäni tuo on jotain niin kuvottavaa ja sairasta, että ei siitä pitäisi selvitä ehdollisella. Vähintään jotain pakkohoitoa ainakin lisäksi. No, hiukan lisälohtua tuo se, että tämän kyseisen tyypin maine on varmaan hänen lopuksi elämäänsä tahrattu ja suosikkimuusikon ura voi olla aika mennyttä.

Silloin kun ko. tyypin Facebook-profiilia pääsi vielä avoimesti katsomaan, ja minähän kävin, niin siellä kaikki suosikkimuusikon kaverit, kuten Samu Haber, kilpaa vakuuttelivat tyypin syyttömyyttä ja kun ei ikinä voisi uskoa ja kauhea ajojahti ja mustamaalaus ja valehtelua! No okei, varmaan itsekään en uskoisi omasta ystävästäni ja yrittäisin tukea pahassa paikassa, eikä sitä ilmeisesti kaikista näe päällepäin että onkin ihan vitun sairas pervo. Ne ystävätkin voisivat vaan miettiä, että vangitsevatko poliisit ihmisiä ihan heppoisin perustein? Tuskin pidätysmääräyksen perusteeksi käy kateus siitä, että toinen on suosikkimuusikko.

Tuomitsen toki vielä rankemmin muut tämän vyyhdin osapuolet, jotka ovat olleet fyysisesti tekemässä pahaa niille lapsille. Tuota suosikkimuusikkoa oli nyt vaan pakko puntaroida ihan erikseen, koska hän on... no, suosikkimuusikko.

27. lokakuuta 2009

Syysväsymys

Olen ollut eilen ja tänään ihan tajuttoman väsynyt. Aamulla kampean itseni ylös sängystä väkisin ja siitä lähtien kaipaan takaisin nukkumaan. Pää on jonkinlaisessa sumussa ja luennoilla ei meinaa jaksaa pitää silmiä auki. Pitää varmaan alkaa lisäillä vitamiineja ruokavalioon, että jaksaa. Muuten minulla on kyllä ollut tosi kivaa. Mietin juuri tänään, että vastaantulijat varmaan pitävät minua vähän tärähtäneenä, kun hymyilen yksikseni. Ajattelen vaan kulkiessani niin hassuja juttuja, että alkaa naurattaa. Jonkinlaista väsymystä varmaan sekin.

Tänään kävi vähän ihmeellinen juttu. Yritin päivällä kirjautua tälle blogin sähköpostitilille, niin Gmail väitti koko ajan, että salasana on väärin. Naputtelin moneen kertaan ja ihan varmasti oikein, mutta siitä huolimatta en päässyt kirjautumaan sisään. Sitten tein salasanan palautuksen ja sen jälkeen pääsin kirjautumaan ihan normaalisti sillä uudella salasanalla. Ihan kuin joku olisi salaa vaihtanut minun salasanani. Tarkistin läppärini äsken eikä täältä ainakaan löytynyt mitään troijalaisia tai vastaavia. Peloittavaa.

Syksy lipuu liian nopeaa ohitse. Tuntuu, että pitäisi ehtiä tehdä paljon enemmän kuin mitä ehdin.



25. lokakuuta 2009

Elämä 2.0

Facebookissa alkaa ilmetä jo huvittavia piirteitä (tai kai siellä aina on ilmennyt). Tuossa taannoin, kun se koko mesta heitettiin ihan päälaelleen ja kaikki muuttui, niin protestoin itsekin sitä muutosta. En missään vaiheessa ollut tyytyväinen siihen, että etusivulla näkyi vain statuspäivitykset ja testitulokset, mutta kaikkeen tottui ja lakkasin sitten vaan julkaisemasta suurimman osan niistä testituloksista, niin hauskoja kuin ne olisivat olleetkin, mutta kun kavereina on tiukkapipoja (vitsi vitsi!). No nyt Facebookia muutettiin taas vähän, kuten varmaan kaikki siellä hengailevat ovat huomanneet. Tietysti tämä aiheutti taas hämmennystä ihmisissä, minussakin hetken, mutta tykkään kyllä nyt siitä, että live feedissä näkyy muutakin kuin vain pelkästään ne statukset ja testit, kuten nyt vaikka se että joku on kaveriutunut jonkun kanssa tai liittynyt johonkin groupiin yms. Itse arvostan noita tietoja, koska miten sieltä muuten löytäisi esim. kavereita ilman sen suurempaa vaivannäköä. No, ne koomiset piirteet syntyy kuitenkin siitä metelistä, minkä eräät tahot ovat jo nostaneet. Huvittavin ryhmä on "Change Facebook Back To Normal". Ensinnäkin tässä vaiheessa voi jo kysyä, että mikä ylipäänsä on se "normaali". Ja sitten siellä ryhmän seinällä jotkut haluavat että palattaisiin siihen edelliseen versioon, eli siihen ehkä maailman eniten parjattuun versioon. Siihen, jota nämä sama ihmiset todennäköisesti vastustivat kiivaasti. Ei ikinä! No, ihmisluonto ei tykkää ikinä muutoksista.

Toinen hauska mihin törmäsin oli ryhmä jossa vaadittiin dislike-painiketta. Sitä kyllä monesti tarvisi, mutta joku siellä ryhmän seinällä oli avautunut, että eihän tällä ryhmällä ole mitään vaikutusta Facebookiin oikeasti, mutta jos tarpeeksi moni liittyy niin ehkä Facebook tajuaa miten vihaisia me olemme. Wtf? Vihaisia? Jonkun dislike-buttonin takia? En tiedä kannattaisiko hankkia elämä tuossa kohtaa...

Oma tietotekninen päiväni alkoi melko kummallisella varoituksella (alla). En ole tuollaiseenkaan ennen törmännyt, ja olen sentään nähnyt aika paljon. Tämä läppäri (tai Vista) vetelee varmaan viimeisiään, niin kaikkia fantsuja temppuja se on tehnyt viime aikoina. Jos olisi rahaa, niin ostaisin tämän paskan Vistan tilalle sen uuden Windows 7:n. Olen saanut siihen hiukan tuntumaa ja tykkään sen graafisesta ilmeestä tosi paljon. Toiminnallisuudesta en sitten tiedä, mutta kaikki hienot efektit saa sen ainakin näyttämään siltä kuin se toimisi tosi hyvin. Windows 7:ää kyllä hehkutetaan tällä hetkellä niin paljon, että se on jopa hiukan epäilyttävää, mutta olen kuullut luotettavalta taholta sen toimivan myöskin ihan hyvin. Siis ainakin paremmin kuin Visva, josta en ole ikinä tykännyt. Joten jos se on toiminnallisuudeltaan vähintään yhtä hyvä kuin XP ja vieläpä visuaalisesti ainakin minun silmääni hivelevämpi, niin hommahan on sitten ihan bueno. Paitsi että ei ole rahaa. Damn.



Melkein tietotekniikkaa sivuten voin kertoa vielä loppukevennyksen. Olen vuonna 2001 ollut Jyväskylässä opiskelijabileissä (ainut kerta elämässäni kun olen pitänyt niitä haalareita päälläni). Siivoilin eilen kenkähyllyäni ja löysin sieltä repun, jota en ole käyttänyt kyseisesten bileiden jälkeen. Repussa oli kaksi kuittia, joiden sisällön jaan nyt teidän kanssanne.

Tampereen Stockmannin Alko 30.3.2001 klo 14:01
  • Koskenkorvan viina 20cl, hinta 39,00 mk
Jyväskylän K-Supermarket Forum, 31.3.2001 klo 15:03
  • Upcider Sweet, 3 kpl, hinta 12,90 mk/kpl
  • Pullopantti, 3 kpl, hinta 1,00 mk/kpl
  • Valio appelsiinimehu, hinta 5,50 mk
  • Muovikassi, hinta 0,80 mk
  • Saarioisten tonnikalapizza, hinta 6,90 mk

Kossun tarkoitus on varmaankin ollut peittää appelsiinimehun makua.

22. lokakuuta 2009

Hajatuksia (*

Minulta loppui aamulla teippi pakkaillessani yksiä juttuja paperin sisään. Menin etsimään keittiön kaapista lisää teippiä. Siinä etsiessäni tuli mieleeni, miten pikkutyttönä pidin ehkä yhtenä parhaista keksinnöistä ikinä sitä sellaista teippiä jonka pintaan saattaa kirjoittaa. Näkymättömäksi teipiksi sitä kutsuin lapsena, en tiedä onko se mikään oikea nimitys kyseiselle tuotteelle. Voi mitä riemua siitä sai revittyäkään, kun kirjoitti tai piirsi siihen teippiin jotain ja sitten liimaili niitä teippejä erinäisiin paikkoihin ja kuvitteli, ettei kukaan näe sitä itse teippiä. Siihen saattoi esimerkiksi piirtää sellaisen tikatun arven ja teipata sen sitten käsivarteen ja näytti muuten ihan melkein aidolta arvelta!

Aamulla myös kylppärissä tulin ajatelleeksi siivoamista ja pintojen pyyhkimistä hankaussienellä. Hankaussienen nimi on PataPata. Voiko oikeasti olla keksitty söpömpää nimeä sienelle? Patapata. Siis kahdesti vaan pata ja siitä on tullut nimi sille sienelle. Miettikää! Vähänkö ihanaa?

Lopuksi voin vielä tehdä vuotuisan inventaarion suklaarahastooni. Saldo: 7,10 euroa.

Tarkistetaanpas mikä saldo on ollut viime kerralla, ja mistäpä sen asian helpommin voisi tarkistaa kuin täältä blogista.

*armotonta googlausta tässä välissä*

Jaahas, edellinen suklaarahaston tarkistuslaskenta löytyi kahden vuoden takaa ja silloin siellä oli tasan 4 euroa. Epäilen kyllä tarkastaneeni sen tässä välissäkin joskus, mutta siitä ei löytynyt todisteita. Ihan kivasti se on kuitenkin kasvanut korkoa tässä kahdessa vuodessa. Enemmän ainakin kuin mitä pankkitilini Nordeassa kasvaa korkoa.

Hyvää yötä!


*) hajatus = hajanainen ajatus

21. lokakuuta 2009

The men don't know, but the little girls understand

Kirjoittelen aina öiseen aikaan jotain pateettisia avautumisia tänne blogiin (kuten viime yönä), jotka ajattelen julkaista sitten seuraavana päivänä. Ihan hyvä, että nukun yön yli ennen julkaisemista, koska seuraavana päivänä valoisassa ne eivät tunnu oikein enää hyviltä ideoilta eikä julkaisemisen arvoisilta. Paha tietysti niiden kannalta, jotka toivoisivat tänne jotain sosiaalipornoa tai avautumisia reaali- tai blogimaailman asioista (mutta ei niitä sellaisia taida olla olemassakaan). Bloggerissani on tällä hetkellä 52 julkaisematonta kirjoitusta, eikä minulla ole niiden sisällöstä harmaintakaan aavistusta. Käsittelen nyt kuitenkin yhden aiheen, josta olen ajatellut kirjoittaa viime viikolla ja unohtanut sitten.

Siis minua ei moni asia ärsytä yhtä paljoa kuin niistä puumista jauhaminen. (No nyt kyllä lipsahti vale. Kyllä ärsyttää. Tosi moni. Ja vielä enemmänkin.) Siis tämä puuma on joku uusi muoti-ilmaisu vanhemmille naisille, jotka "metsästävät" nuoria miehiä. Argh... Seuraavan kerran kun joku puhuu puumista jotain, niin tekisi mieleni lyödä. En nyt itse ehkä aivan vielä ole sen ikäinen, että voisin tulla leimatuksi puumaksi (tai en ainakaan näytä sen ikäiseltä, ei kai niiltä puumilta Alkossa kysytä papereita kuitenkaan?), mutta silti tuo ärsyttää. Kautta aikojen on ollut miehiä, joilla on nuorempi naisystävä. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikka Sauli Niinistö. Miksikä Saulia sanotaan? No ei yhtään miksikään, paitsi ehkä vekkuliksi tai charmantiksi tai miksi ikinä. Mutta antakaas olla, jos se ikäero on toisin päin...

Itse olen henkilökohtaisessa tunne-elämässäni havainnut, että sillä iällä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä. Tällä hetkellä Parhaat tuntemani mieshenkilöt ovat järjestelmällisesti minua 5-9 vuotta nuorempia. On poikia, jotka tuntuvat tosi nuorilta ja joiden kanssa ei ikinä voisi kuvitellakaan mitään sutinaa, kun sitten taas näiden Parhaiden kanssa ikäeroa ei huomaa millään tapaa. En tokikaan ole sutisemassa kaikkien niiden kanssa, mutta siihen taas on aivan muut syyt kuin se ikäero. Toisaalta olen tuntenut syvästi vetoa paljon itseäni vanhempaankin mieheen, ja yllätys yllätys, taaskaan sitä ikäeroa ei juurikaan huomannut. Väittäisin siis, että ihmisten välisissä kemioissa ikä on pelkkä numero millä ei ole mitään väliä (lain puitteissa nyt tietysti).

Ja se Atrian Fresh-mainos... Siis hui kamala. Jos siinä nyt vanhempi nainen ihastuu nuorempaan mieheen, niin mitä sitten? En tajua siitä mainoksesta syntynyttä keskustelua alkuunkaan. Toisaalta en myöskään taannoin ymmärtänyt, miksi DNA joutui lopettamaan sen partiotyttö-mainoksensa. Ehkä olenkin vain hiukan yksinkertainen.


Ps. Se Fresh-salaatti on ainakin tosi pahaa. En suosittele!

19. lokakuuta 2009

Twilight zone

Heräsin tänään ehkä surrealistisemmalla tavalla ikinä. Hyvin kirkas miesääni lauloi todella kuuluvalla äänellä jotain keskiaikaiselta kuulostavaa kirkkovirttä. Laulu kuului niin kirkkaasti, että olin aivan varma sen tulevan minun asunnostani. Pelästyin aivan älyttömästi. Kello oli jotain kymmentä vaille kahdeksan aamulla. Tarkistin ajan kellosta, koska epäilin tulleeni hulluksi. Heti siis sen jälkeen, kun ensin hetken ajan luulin kuolleeni ja joutuneeni taivaaseen (tai helvettiin, en ole varma). Laulu kuulosti oikeasti siltä kuin joku ikiaikainen enkelikuoro olisi vallannut asuntoni. Vähän ajan päästä ääni vaimeni ensin hiljaiseksi ja sitten lopulta lakkasi kuulumasta kokonaan. Tiedän myös olleeni ihan oikeasti hereillä, koska kävin vessassa järkytyksestä toivuttuani. Ja ei, en todellakaan tiedä mistä oli kyse. Paras arvaus tällä hetkellä on naapurin vaarin radio. Toiseksi paras arvaus on se, että minulla on todellakin alkanut vetää vintillä.

Nukuin tuon tapahtuman jälkeen vielä muutaman tunnin ja uudestaan herättyäni tapahtuma tuntui vielä oudommalta. Mutta ei se kyllä ollut unta. Ihan varmasti ei ollut!

Muuten päivä on mennyt ihan hyvin. Kurkku tuntuu jo paremmalta, valkoiset pilkut ovat vähentyneet. Olen vain lomaillut, en ole jaksanut käydä kaupassa enkä hoitamassa vapaaehtoistyötäni, koska ehkä huomennakin ehtii... Sen sijaan sain siivottua tämän aivan kauheassa kunnossa olevan sikolättini ja yllätin jopa itseni imuroimallakin vielä illalla. On aina niin paljon mukavampaa olla kotona sen jälkeen, kun on siivonnut.

Mutta ei tuollaisia herätyksiä minulle enää, kiitos!

18. lokakuuta 2009

Helppoo olla nuori, kaikki tai ei mitään, hei rock and roll

Otsikko ei liity mitenkään tähän kirjoitukseen koska a) en ole enää nuori, b) ei ole helppoa ja c) ei soi rokkikaan. Ainakaan tässä postauksessa. Luvassa armotonta tilitystä terveydentilastani. Skipatkaa jos ei kiinnosta.

Kuten uskollisimmat kuulijani ehkä muistavat, niin sairastuin flunssaan tuossa pari viikkoa sitten. Tauti ei ollut kovin paha ja se on ollut koko ajan paranemaan päin. Luulin jo päässeeni tosi helpolla tästä nuhailusta. Little did I know...

Eilen aamulla kurkku tuntui karhealta ja kipeältä, mutta ajattelin sen olevan vain jotain aamukankeutta. Päivällä kurkku oli kipeä, mutta jostain syystä kuvittelin sen yhä olevan vain jonkun ohimenevän vaiheen. Illalla aivolohkoni rupesivat jo rekisteröimään, että se kurkku on nyt siis ihan oikeasti kipeä. Taas. Myöhään illalla, kun pääsin palautumaan kotiin, kurkistin taskulampun kanssa kurkkuuni ja mitä näinkään! Kurkku oli ihan kirkkaanpunainen, turvoksissa (tosin tuota turvotusta on vaikea määritellä, kun sinne tulee harvemmin kurkittua jos se ei ole kipeä ja lääkärin mukaan nielurisani ovat hirmu suuret jo ihan valmiiksi) ja täynnä valkoisia pilkkuja. Tein jo pikadiagnoosin itselleni angiinasta, mutta googlailun jälkeen tulin lopputulokseen, että kyseessä on ihan joku tavallinen, ei streptokokki A-bakteerin aiheuttama nielutulehdus. Koska angiinassa on lähes poikkeuksetta vähintään 38 asteen kuume ja sitä minulla ei ole. Onneksi. Lääkäriin ei siis varmaankaan tarvitse vaivautua.

Iloisintahan tässä asiassa on se, että ensi viikko on "lomaa" (joudun kuitenkin keskiviikkona menemään koululle) ja minun oli tarkoitus siivota kaappeja hullunraivolla tulevaa muuttoa varten. Onneksi buranalla saa kurkkukivun näköjään tosi hyvin tainnutettua, eli nieleminen ei tällä hetkellä satu. Mutta miksei kaupat voisi olla sunnuntaisin auki, että voisin hakea mustaherukkamehua ja nenäliinoja?

En muutenkaan ole voinut ihan maailman parhaiten kuluneella viikolla. Olen kärsinyt naistenvaivoista, jotka tällä kertaa tulivat poikkeuksellisen pahoina. Tilanne kärjistyi siihen, että vinttini meinasi pimetä. Olin varmaankin jossain tajunnan rajamailla, kun yritin kompuroida vessasta keittiöön ottamaan aamupalaa, mutta epäonnistuin pyrinnöissäni. Puolivälissä matkaa (ja se matka on todella lyhyt näin pienessä asunnossa) jalat päättivät lakata kantamasta ja kaaduin turvalleni tuohon lattialle. Siinä sitten hetken itseäni keräilin ja ajatuksen selkiytessä huomasin kaataneeni samalla läppärin pöydän ja itse läppäri kellisteli vatsapuoli ylöspäin siinä lattialla vierelläni. Onneksi ei mennyt rikki sen enempää läppäri kuin minä itsekään.

Nooooh, rapatessa roiskuu...

15. lokakuuta 2009

Mina armastan sind



Yllä näkyvät nimikirjaimet löytyvät jalkakäytävästä Tampereen Hämeenkadun länsipäästä, noin Palatsin kohdalta.

Valokuvatorstain 144. haaste.

14. lokakuuta 2009

Connection failed


Tänään on ollut tietoteknisesti toooooodella haastava päivä minulle. Mikään ei ole toiminut tai onnistunut tai kaikki on muuten vaan jumittanut. Tänään oli myös läppärini ensimmäinen koulupäivä. Kai se siitä järkyttyneenä vaati sitten kolme tai useamman buuttauksen ennen kuin alkoi toimia kotona. Niistä muista teknisistä ongelmista en edes rupea avautumaan.

Hassu sattuma. Näin viime yönä unta, jossa olin värikuulasodassa. En ole ikinä (hereillä) harrastanut moista. Aamulla sitten kävi ilmi, että BB-talossa olivat harjoittaneet ihan oikeasti värikuulasotaa viime yönä. Enkä ihan taatusti tiennyt asiasta illalla nukkumaan mennessäni. Jos pitää olla jotain telepaattisia kykyjä, niin mieluummin tietysti toivoisin niiden yhteyksien olevan vähän jonnekin muualle kuin BB-taloon. No, aina ei voi voittaa.

Ensi viikolla on loma (ainakin melkein). Jei!

11. lokakuuta 2009

High on diesel and gasoline, psycho for drum machine

Tämä biisi on soinut päässäni koko viikonlopun ja lätkin sen Facebookin seinälleni jo viime yönä, joten laitetaan nyt se tänne Sunnuntaiklassikoksikin tänään. Voihan viime vuosikymmeneltä oleva kappalekin olla klassikko, eikö vaan?





Olen nyt kovin ihastunut tähän kappaleeseen uudestaan. ♥

Flunssakin alkaa olla jo parempi. Hyvä hyvä!

9. lokakuuta 2009

Retuperällä

Poden nyt kyllä ihan oikeasti huonoa omaatuntoa siitä, että tämä blogi on viime aikoina jäänyt jotenkin heitteille. Kirjoittelisin tänne mielelläni joka päivä vaikka mitä, mutta kun illalla tähän sohvalle ankkuroituu, niin päästä ei lähde yhtään järkevää tai ainakaan mielenkiintoista ajatusta. Mutta kyllä tämä tästä taas, älkää menettäkö toivorikkauttanne!

Ensi viikon jälkeenhän on so-called-loma elikäs periodien välinen viikko. Silloin ei kai ole kauheasti kouluhommia, vaikka mistäpä sitä tietää. Silloin varmaan kirjoittelen tänne kaikkea tosi jännittävää. Täytyy kyllä käyttää ahkerasti se viikko johonkin oikeasti hyödylliseen, eli turhan tavaran pois heittämiseen. Olen tietääkseni muuttamassa vajaan parin kuukauden päästä (siitä enemmän sitten lähempänä ajankohtaa) ja sitä ennen pitäisi päästä kaikesta ylimääräisestä eroon. Ja koska olen asunut tässä moooonta vuotta, niin voin kertoa, että sitä tavaraa on paaaaljon.

Onnistuin keskiviikon ja torstain taistelemaan Hulluja Päiviä vastaan ilman, että ostin sieltä mitään itselleni (pari lahjaa kyllä ostin). Tänään sitten repsahdin. Minulla oli neljä tuntia ylimääräistä aikaa hengailla aamupäivällä ja Stockallakin oli siihen aikaan väljempää, joten pääsin levylaarille vihdoin rauhassa. Ja senhän tietää kuinka siinä kävi...




Kuvan nipusta siis löytyy
  • Queens of the Stone Age: Lullabies To Paralyze
  • Incubus: Enjoy Incubus
  • Incubus: A Crow Left of the Murder...
  • Led Zeppelin: Led Zeppelin III
  • Led Zeppelin: tommonen jänskä symbolijono

Hassua, että Hulluilla Päivillä on aina myynnissä juuri niiden bändien levyjä, joihin olen kulloinkin hurahtanut. Salaliitto?

7. lokakuuta 2009

Rakas päiväkirja

Anteeksi kun en ole kirjoittanut. Miten olet voinut? Minä olen ollut vähän kipeänä. Nenä on kaikesta niistämisestä niin kipeänä, että se varmaan putoaa kohta naamasta. Olen ollut myös vähän kiireinen, joten en ole oikein voinut jäädä sängynpohjalle potemaan flunssaa. Mutta toisaalta uskon, että minulla on ollut kivempaa liikkeellä niiskuttaessa ja köhiessä kuin yksin kotona niiskuttaessa ja köhiessä. Anteeksi vain kaikilta, joihin olen ohimennen tartuttanut flunssani.

Kävin tänään hulluilla päivillä, mutta siellä oli niin hullua, ettei siellä voinut olla. Yritin päästä ale-levylaarille, mutta ihmisiä oli niin turkasesti. Flunssaisena ei jaksa olla edes zen, joten luovutin. Täytyy käydä tutkimusmatkalla jonain toisena päivänä vähän parempaan kellonaikaan. Eli ei viiden aikaan, kun ilmeisesti koko Tampere ja myös osa ympäryskunnista olivat rynnistäneet paikalle. Yritin myös käydä Akateemisessa, mutta siellä oli tuskaisaa käytävien tukintaa ja sitä paitsi tarjoukset vaikuttivat olevan joko todella vähäisiä tai samoja kuin viime hulluilla päivilläkin.

Rakas päiväkirja, söin äsken kumipizzan, roiskeläpän, mutta vatsassani kurnii vieläkin nälkä. Taidan mennä nyt ainakin lämmittämään mustaherukkamehua itselleni, ehkä otan jotain iltapalaakin samalla.

Voi hyvin!

♥:lla Tiina

4. lokakuuta 2009

Näin lohikäärmeet lentää, mutta pojat varttuvat

Nyt löytyi kyllä kaikkien sunnuntaiklassikoiden äiti, isä ja isosisko. Jokainen varmasti tuntee tämän kappaleen. Jos olisin ällö, niin sanoisin että awwwwwww!





Laitetaan tähän vielä tällainen suomenkielinen vähän herkempi versio alle.





Ps. Niinhän siinä kävi, että vilustutin itseni perjantaina. Nythän on niin, etten ole aikatauluttanut itselleni syysnuhaa lainkaan kalenteriin, joten yritän selvitä tästä nopeasti c-vitamiinin yliannostuksella. Toivottavasti teillä on vähän parempi alku ensi viikolle, minä jään parantelemaan flunssaani.

2. lokakuuta 2009

I'm so happy 'cause today I found my friends, they're in my head

Tänään eivät ole asiat menneet aivan putkeen. Aamulla ensinnäkään en jaksanut millään herätä ensimmäisille luennoille. No se nyt ei ollut kovin paha homma vielä, mutta siitähän se usein lähtee...

Ensin leikin puhelimellani yliopiston langattomassa verkossa. Tapahtui jotain kummallista ja nettiyhteys jäi näennäisesti päälle (kuvake jäi näyttöön), vaikka känny väittikin että mitään yhteyttä ei ole. Vähän myöhemmin kun tsekkasin kännyäni, niin se oli ihan kuuma ja pimeänä, eikä se totellut minua mistään nappulasta. Vähän jännitti, että nytkö uusi puhelimeni jo meni paskaksi. Myöhemmin kotiin päästyäni laitoin puhelimen lataukseen ja onneksi henki palasi siihen. Ilmeisesti tämä omituinen haamu-wlan oli kuluttanut akun ennätysvauhtia tyhjäksi.

Tämän tapaturman jälkeen, kännykättömänä eräässä tapaamisessa, kuulin yhden osapuolen joutuneen poistumaan yhteistyömme piiristä. Erään tahon puolesta yhteyshenkilöinä on ollut sellainen keski-ikäinen tylsä ukko ja sitten sellainen nuori, salskea ja hirmu miellyttävän oloinen mies. Arvaatte varmaan kumpi noista oli se poistumaan joutunut? Siis miten voikin olla, että kun sen nörttilauman keskellä on kerrankin jotain silmänruokaa, niin sitten se saa kenkää? Ja nyt en näe sitäkään enää ikinä. En tykkää!

Eikä tässä vielä kaikki. En tietenkään ollut ehtinyt syödä koko päivänä ja tulin kotiin vasta illansuussa. Olin nälkäinen, joten arvoin kaurapuuron ja kalapuikkojen välillä. Päätin paistaa kalapuikkoja. Nimenomaan siis paistaa pannulla. Asia, jonka olen tehnyt satoja kertoja elämäni aikana. Eihän se voi mennä pieleen, eihän? No, voin kertoa, että kerrankin oli jotain hyötyä siitä, että minulla ei ole kotona toimivaa palohälytintä. Sen verran sankka se savu oli. Ja kalapuikot olivat puoliksi syötäviä.

Oli tässä päivässä toki hyvääkin, kuten uusi kaulahuivi Indiskasta ja mustikkasiideri Teerenpelin terassilla laadukkaassa seurassa. Terassillahan oli toki lämpölamput ja viltit, mutta täytyy kyllä sanoa, että olin aika jäässä kun odottelin bussia pysäkillä. Jotenkin se kylmyys iski vasta kun lähti liikkeelle. Taisi olla "kesän" viimeinen terassihetki.

Lauantai täytyykin sitten käyttää raportin vääntämiseen.

Taidan ottaa kohta lasillisen Dr Pepperiä. Ihan vaan kostoksi.