generated by sloganizer.net

31. elokuuta 2010

The little song that could

Tänään onkin sellainen päivä, että synkkiä uutisia on sadellut vähän suunnasta ja toisestakin. Äkkiä sitä palautuukin asiat oikeaan perspektiiviin ja muistaa, että — flunssasta huolimatta — itsellä onkin asiat tosi hyvin suurimman murheen ollessa se, ettei kärpäsloukku ole saanut riittävästi ravintoa tänä kesänä. Tai että kotona on vähän sotkuista ja pyykkiäkin pitäisi jaksaa pestä. (Hmm, en tarkoita tätä nyt ylpistelymielessä, että lällällää, mulla onkin kaikki hyvin, vaan... No toivottavasti ymmärrätte.) Huoli ja murhe ystävien ja tuttavien voinnista kuitenkin nakertaa sydänalaa. (Enkä tarkoita tätäkään mitenkään syyllistävään sävyyn, se vain on tosiasia.)

Palatakseni kuitenkin siihen, mistä minun oli tarkoitus alunperin kirjoittaa. Eli. Muutamassa blogissa on pyörinyt tuollainen 30 biisiä, 30 päivää -meemi. Koska huomenna on syyskuun ensimmäinen päivä ja syyskuussa on 30 päivää, ajattelin tarttua toimeen. Eli siis postaan siis joka päivä yhden biisin meemin mukaisesti. Jos joku muukin haluaa lähteä mukaan tähän musiikkiterapiaan, niin laitan listan tähän alle in english. Huikatkaa kommenteissa, jos lähdette mukaan, niin tiedän seurata.


Day 01 - Your favorite song
Day 02 - Your least favorite song
Day 03 - A song that makes you happy
Day 04 - A song that makes you sad
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you know all the words to
Day 09 - A song that you can dance to
Day 10 - A song that makes you fall asleep
Day 11 - A song from your favorite band
Day 12 - A song from a band you hate
Day 13 - A song that is a guilty pleasure
Day 14 - A song that no one would expect you to love
Day 15 - A song that describes you
Day 16 - A song that you used to love but now hate
Day 17 - A song that you hear often on the radio
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite album
Day 20 - A song that you listen to when you’re angry
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Day 22 - A song that you listen to when you’re sad
Day 23 - A song that you want to play at your wedding
Day 24 - A song that you want to play at your funeral
Day 25 - A song that makes you laugh
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time last year


Huomenna aloitetaan!

(Ajattelin, että upotan biisin videon aina kyseisenä päivänä tänne blogiini, jos se vain on mahdollista, mutta muutan sen seuraavana päivänä pelkästään linkiksi, jotta blogin latautuminen ei hidastu aivan mahdottomaksi).

30. elokuuta 2010

What does this mean?

Yksi ystäväni väitti huumorintajuani omituiseksi, kun näytin hänelle alla olevan videon. Ehkä se sitten on omituinen, mutta tuo video nauratti minua aika paljon, kun katsoin sen ensimmäisen kerran. Ja naurattaa vieläkin. Miettikää nyt oikeasti jotain vanhaa hippiä, joka pienellä tripillä näkee kaksi sateenkaarta päällekkäin ja... No katsokaa itse tuo video, jos ette vielä tiedä mitä sitten tapahtuu.





Tuohan on nyt jo aika vanha juttu, mutta luulen, että täällä pohjolan perukoilla on vielä joku, joka ei ole päässyt osalliseksi tästä riemusta.

Videon seurauksena myös tämä kuva sai eilen minut nauramaan ääneen yksikseni.




Kiitos ja anteeksi!

29. elokuuta 2010

Hajatuksia, osa 401



  • Lentokoneella lentämisessä tykkään nousuista ihan älyttömän paljon. (Ja maisemista). Laskeutumisista taas en tykkää ollenkaan, koska se tekee aina niin kipeää korviini. Varsinkin jos on flunssa samaan aikaan, mutta ilman flunssaakin ihan kiitettävästi. Ne nousujen ja laskujen välit taas ovat todella pitkäveteisiä, eli siinä mielessä en niin välitä lentämisestä. Mutta sama koskee myös junamatkustamista. Tampere-Helsinki -väli tuntuu toisinaan ihan tuskaisan pitkältä ja tylsältä.
  • Ärsyttävää, että sunnuntain Frendit- ja Frasier-putket menevät osittain päällekkäin. Pitäisi olla laki, että sunnuntaisin minua viihdyttävät ohjelmat eivät saa mennä päällekkäin. Varsinkin kun olen flunssassa. (Huomaan flunssateeman toistuvan, mutta siis olen nyt flunssassa, ainakin pienessä sellaisessa, ja olen myöskin lentänyt flunssaisena).
  • Koen Big Brother -ahdistusta tänä syksynä. Ei kiinnosta yhtään, mutta silti vanhasta tottumuksesta koen tarvetta seurata sitä. Kausi ja asukkaat tuntuvat näin alussa ainakin aivan samalta kuin viime vuonna. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä... Aina vaan jotain parikymppisiä ihmislapsia, joiden ihanneammatti on julkkis. Nämä tyypit ovat opiskelleet Big Brotherinsa niin hyvin, että ne tietävät jo etukäteen, miten siellä tulee olla ja ajatella ja miten tiettyihin tilanteisiin tulee reagoida. Esimerkkinä kun tyypit olivat olleet vuorokauden talossa, siellä alkoi soida musiikki ja ne olivat ihan ekstaasissa, koska eivät olleet kuulleet musiikkia viimeksi kuin... ehkä eilen. Ja sitten ne saivat olutta ja siideriä ja kaikki kiljuivat ihan kurkku putkella ja joku huusi että "kuivaa omenasiiderii, mä oon niin onnellinen!!!", koska johan ne olivat joutuneet olemaan selvinpäin monta tuntia. En kestä.
  • En myöskään kestä noita Express Bussin mainoksia. En käsitä, miten Pelle Miljoona, entinen anarkisti ja mikä lie elämäntapaintiaani, on voinut myydä itsensä markkinakoneistolle ja vieläpä noin typeriin mainoksiin. EB on siististi cool. *oksu* Eikä siinä vielä kaikki, vaan nythän Pelle on saanut kaverikseen noihin mainoksiin puhuvan sian. Nyt EB on sikasiististi cool. Voi v... *tuplaoksu*
  • Tunnustus: Kotini alkaa näyttää koko ajan yhä enemmän Ikean kuvastolta. En ole siitä ylpeä, mutta kun Ikeassa vaan on niin kivoja juttuja. On täällä silti myöskin yhdistelmä Indiskaa ja Kodin Ykköstä. Ei siis huolta vielä.
  • Toinen tunnustus: Kesällä eteisessäni oli crocsit. Eivät kuitenkaan omani. Enkä laittanut niitä jalkaani. Annatteko anteeksi?

25. elokuuta 2010

Puh huijaa

Edellisen postauksen kommenttien perusteella päädyin siis sellaiseen objektiiviseen mielipiteeseen, että silmänalukset on kieliopillisesti aivan oikein sanottu (josta olen hyvin pettynyt ja vaadin merkittäväksi pöytäkirjoihin, että se kuulostaa hölmöltä enkä ole tyhmä ite oot!), ja photoshoppaamani kuva tummasta silmänaluksesta on aivan überhieno.

Koen tällä hetkellä jonkinlaista omituista tyhjyyden tunnetta. Olen emotionaalisessa kuopassa (lue: pojat on yäk ja ihan tyhmiä) ja myöskin jonkinlaisessa henkisen pääoman kuilussa. En siis yhtään tiedä mitä odottaisin tältä tulevalta lukuvuodelta, tai loppuvuodelta, tai ensi viikolta, tai edes huomiselta. Iso-G kummittelee jossain takaraivossa, mutta en millään jaksaisi edes miettiä sitä aihetta. Tai miettiä millä tavalla sen aiheen itselleni järjestäisin. (Vaihtoehtojahan olisi yritysten puoleen kääntyminen, laitokselta aiheen pyytäminen tai sen itse keksiminen). Viime lukuvuosi oli niin täysi ja täyteläinen ja täydellinen, että nyt koen olevani taas jotenkin hukassa ja myöskin kauhean epämotivoitunut. Plääh.

Henkisen tyhjyyden lisäksi olen ollut töiden loppumisesta asti fyysisesti jotenkin ihan älyttömän väsynyt. En tiedä johtuuko se näistä painostavista ilmoista vai elämänrytmin täydellisestä muuttumisesta taas yhtäkkiä, mutta olen ollut muutaman päivän kuin jossain sumussa. Aivan kuin olisin työntänyt pääni hinajapurkkiin enkä saa sitä pois ja nyt purkin ulkopuolelta kuuluu vain kuminaa ja jotain makeaa tahmaa valuu pääni ulkopuolella. Pienetkin fyysiset ponnistelut saavat minut aivan uupuneeksi. Maanantaina pidin siivouspäivän, mutta en jaksanut edes imuroida kunnolla näitä muutamaa kymmentä neliötä, kun jouduin jo kaatumaan aivan poikkinaisena sänkyyn. Eilen kävin leffassa (Nowhere Boy, kertoo John Lennonin nuoruudesta, aivan ihana ja liikuttava elokuva, tirautin pari kyyneltäkin vahingossa) ja sain aivan kummallisen kylkilihaskrampin kesken elokuvan, kylkeen koskee vieläkin. Tämän lisäksi takareiteni ja lokkani ovat aivan kipeät kuin suuremmankin urheilusuorituksen jäljiltä, vaikka mitään en ole oikeasti tehnyt. Tänään kävin kaupassa ja olin kuin elävä kuollut koko sen reissun ajan. Paluumatkalla harkitsin hetken vakavasti bussilla matkustamista kahden pysäkinvälin verran, kun tuntui että en vaan jaksa enää kävellä. En sentään sitä kuitenkaan tehnyt, joten puuskuttaen ja hiki virraten sain raahustettua tutisevin jaloin kotiin. Ja tässä olen nyt. Valittamassa asiasta.

Ajattelin ensi viikolla jättää pois kaiken turhan sokerin ja vaaleat jauhot ja sellaisen, ja kokeilla syödä vähän terveellisemmin, josko pääsisin pois täältä omituisesta väsymyskuplasta ja alkaisin jaksaa taas asioita. Töissähän söin säännöllisesti ja ihan "oikeata" ruokaa joka päivä. Nyt vapaudessani olen syönyt miten sattuu, mitä sattuu ja milloin sattuu. Myöskin kahvinkulutukseni on pudonnut kolmannekseen siitä mitä töissä tulee kahvia hörpittyä, joten ehkä kroppani oireilee siksikin, en tiedä. Unirytmin olen saanut pidettyä toistaiseksi sellaisena, että menen samoihin aikoihin nukkumaan kuin työiltoinakin (siinä yhden-kahden aikaan yöllä) ja olen joka aamu herännyt yhdeksältä. Tiedän, että tuo unirytmi tulee keikahtamaan vielä, koska jotenkin minä vaan olen parhaimmillani myöhään illalla ja yöllä. Päivisin olen kuin orpo piru enkä tiedä mitä tekisin.

Onpahan muuten aivan ihanan väristä raitalankaa noissa 7 veljestä -langoissa tänä syksynä! Aloitin neulomaan tuosta itselleni villasukkia pari iltaa sitten ja ajattelin tempaista samasta langasta vielä tumputkin. Se on oikeasti vielä jotenkin kivemman väristä kuin tuossa hailakan värisessä kuvassa.

Saako mennä talviunille?

21. elokuuta 2010

I like pleasure spiked with pain and music is my aeroplane


Nytpä muistaessani avaudun asiasta, joka on aiheuttanut minulle mielipahaa viime aikoina eli oikeasti siis olen nauranut kippurassa, pyöritellyt silmiäni ihmisten vähä-älyisyydelle ja kirskutellut hampaitani piilevän raivokohtauksen äärellä. Nimittäin mainoksista. Eikä mistä tahansa mainoksista...

Jo kuukausi-pari sitten suuni loksahti auki, kun televisiossa tuli joku Garnier mikä-lie-naisten-kasvomömmö-mainos. Mainoksessa kerrottiin, että kyseisellä mömmöllä pääsee eroon tummista silmänaluksista. Kävin pesemässä korvani ja keskityin kuuntelemaan paremmin mitä mainoksessa sanottiin. Kyllä, yhäkin ne vain väittivät, että tummat silmänalukset ovat nyt historiaa. Sana toistettiin varmaan viisi kertaa sen yhden mainoksen aikana. Myös seuraavalla kerralla mainoksen nähdessäni siinä puhuttiin yhä tummista silmänaluksista. Ja seuraavalla. Ja seuraavalla. Ja yhä vaan...

Nyt on tullut televisioon joku uusi mainos, joka mainostaa jotain l'Orealin miesten-mitä-lie-kasvomömmöä, joka myöskin kuulemma on miesten silmänaluksille tarkoitettu. Koska mikäpä oikeus pelkästään naisilla olisi silmänaluksiin, kyllä miehilläkin kuuluu voida olla tummat, tai oikeastaan ei-tummat silmänalukset. Mietin, että miten voi Garnierilla ja l'Orealilla olla aivan sama ja aivan älytön virhe mainoksissaan, mutta tarkempi tutkailu paljasti, että Garnier on l'Orealin tuotemerkki.

Epäuskossani en enää tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Mielessäni näen kuinka jotkut lentävät lautaset lähtevät silmien alta lentoon, kun näitä tuotteita truuttaa kasvoille. Eikö niitä oikeasti hävetä? Eikö kukaan l'Orealilla tai kyseisessä mainosfirmassa ole menettänyt haluaan elää ja nousta aamuisin sängystä, kun häpeän viitta harteilla on niin raskas kantaa?

Tässä pieni muistisääntö mainostoimiston suomea osaamattomille debiileille:
  • avaruusalus = avaruusalukset
  • silmänalunen = silmänaluset
Olen niin nyt pahoittanut mieleni tästä suomenkielen raiskaamisesta julkisesti televisiossa (saatanan ranskalaiset!!!), että olen harkinnut jopa palautteen laittamista l'Orealin Suomen haaralle. Aion kysyä niiltä, että eikö niitä edes hävetä?! Pidän teidät ajantasalla, mikäli asia etenee.

Ps. Yritin kerran googlata tätä aihetta, että onko nuo mainokset aiheuttaneet suurempaa kansanliikettä. Googlasin sanoilla l'Oreal ja silmänalukset. Te ette halua edes tietää, millaisia hakutuloksia sain... No kerron silti. Pelkästään ihan aitoa keskustelua siitä miten saisi pois tummat silmänalukset eikä yhtä ainutta huvittunutta tai närkästynyttä mielipidettä siitä, että nuo mainokset ovat naurettavia vääryydessään. Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa???

20. elokuuta 2010

Siivouspäivä

Tänään on viimeinen työpäiväni tältä kesältä, joten siivoan vähän työpöytääni. Katsotaanpas mitä sieltä löytyy...


Ensimmäinen kuva kertoo muistaakseni Firefoxin levinneisyydestä Euroopassa. Suomi on tässä hyvänä kakkosena heti Slovenian jälkeen. Onneksi kuitenkin muuten ollaan maailman paras maa. En kyllä tiedä yhtään miten vanhaa tilastotietoa tuo on. (Jaa, tiedoston nimessä lukee 2007, joten varmaan se tilasto on sitten vuodelta 2007).



Syyttäjä on vaatinut valtiolle vankeutta ja Nykäsen kylpytakin vyötä.



Tosi kiva kirje, jonka sain tässä taannoin Charlottelta. Kuin sokerina pohjalla vielä tuo "halua enää sähköpostit Facelift, voit tilauksen täältä". Facelift on muuten Alice in Chainsin levyn nimi, what???

Ja parin tunnin päästä minulle koitaa vapaus!!!

19. elokuuta 2010

Just open your eyes and see that life is beautiful

Aamulla odottelin bussia Stockmannin edessä. Joku raavas vartija kanteli siinä samaan aikaan pöytiä ja tuoleja Stockan Delin terassille. Hetken päästä terassin aidalle lehahti kaksi varpusta ihmettelemään vartiomiehen touhuja. Näin mielessäni sellaisen Disney-leffamaisen kohtauksen, jossa vartiomies alkaa laulaa ja tanssia varpusten kanssa. Hämmästyin, kun niin ei käynytkään.

***

Viime lauantaina menin käymään yhden miesihmisen kanssa terassilla. Se pyöri tuossa jaloissa ja odotteli, että olisin valmis lähtemään. Olin sutimassa ripsaria ripsiini, kun tyyppi tuli siihen kylppärin ovelle, katsoi peilikuvaani ja sanoi, että on se sitten nätti. Hymähdin kiitoksen, niin tyyppi vielä lisäsi, että et sä sitä kuitenkaan usko, mutta nätti oot. Vastasin vähän suoraselkäisemmän kiitoksen sillä kertaa. Hetken päästä se tosin tuli sanomaan, että nyt voisi se meikkaaminen jo riittää. Ja minä sentään olen tosi nopea puunaamaan pärstäni.

***

Elämä on toisille reilumpaa kuin toisille. Joku saa sokeripinnan ja toinen rusinat pitkosta, kolmansille jää pelkät pullanmurut. Neljänsiltä viedään ne murusetkin.

18. elokuuta 2010

Maailman paras maailma

Voi että, en jotenkin yhtään kestä nyt tätä uutisointia siitä, kun Newsweek listasi Suomen maailman parhaimmaksi maaksi. Tai ei siinä uutisoinnissa per se ole mitään vikaa, mutta se keskustelu siinä ympärillä. Ei mennyt kuin nanosekunti ensimmäisen uutisen julkaisemista, kun puoli Suomea oli jo julistamassa mitä kaikkea huonoa täällä on. Niin, ei kai se tutkimus väittänytkään, että täällä olisi elo täydellistä, mutta tuskin se mitään ruusuilla tanssimista muissakaan maissa on.

Jotenkin tämä on niin tyypillistä suomalaisille (voi että tuokin ärsyttää minua, että joku on aina tyypillistä justiinsa suomalaisille, mutta kun valitettavasti se vaan tuntuu olevan). Jos sanotaan nyt vaikkapa Ruotsi oltaisiin listattu ykköseksi, niin ne varmaan olisivat hihkuneet ja hehkuneet asiasta, mutta hyvin monella suomalaisella oli kiire ilmaista mielipiteensä siitä, että ihan paskaahan täällä on ja muualla on paljon paremmin ja jotain vikaa tarvii olla tuossa tutkimuksessa.

Nythän sitten tulikin uutinen, että tutkimuksessa saattaakin olla virhe ja oikeasti Sveitsi olisikin maailman paras maa ja Suomi vasta kakkonen. Jos näin on, niin osa suomalaisista varmaan hyrisee tyytyväisyyttään kun olivat sittenkin oikeassa, ettei Suomi mitenkään voinut olla kaikista paras. Epäilyksen mukaan Newsweek olisi sekoittanut Suomen ja Sveitsin yhteispisteet. Newsweek selvittää asiaa paraikaa. Itse asiassa olen melko varma, että tämä laskuvirheen osoitus on tullut jonkun suomalaisen toimesta. Kyseisessä Aamulehden uutisessa oli niin hauskasti sanottu: "Suomalaiset nettikommentoijat tiesivät tämän jo eilen tai ainakin sen, ettei Suomi ole laisinkaan hyvä paikka elää, kun puutteita on valtavat määrät." Niinpä.

No, suurin osahan meistä täällä on syntynyt kultalusikka suussa (ollaan me, vaikka ette sitä myöntäisikään) ja ne joilla on paskaa, niin niillä onkin sitten paskaa vaikka muille jakaa. Mutta en tiedä olisiko se sitten vähemmän paskaa missään muuallakaan. Pääasia kuitenkin on, ettei varmasti olla maailman parhaita missään, äläkä sinäkään naapurin Pena siinä yhtään kuvittele itsestäsi mitään!

17. elokuuta 2010

Vastauksia, osa 2


Mikä on maailman paras suomenkielinen biisi?
Mietin tätä kysymystä koko eilisen. (No, ehkä en koko). Tulin siihen tulokseen, että tähän on täysin mahdotonta vastata, ainakaan ilman pitkällistä ja universumeita vavisuttavaa pohdintaa. Ensinnäkin, kuuntelen tosi vähän suomenkielistä musiikkia ja tällä hetkellä ei oikein ole yhtään sellaista bändiä edes, joka olisi mitenkään erityisen hyvä. Ja toisennakin, minun on täysin mahdotonta nimetä yhtä maailman parasta biisiä millään kielellä. Ei vaan ole olemassa yhtä parasta. Se paras aina vaihtelee fiiliksen mukaan. Voin toki yrittää selvittää tämän vastauksen, mutta joudun varmaankin lykkäämään gradua vuodella eteenpäin sen takia. (Mikä ei sinällään kyllä haittaisi).

Onko sulla jo gradun aihe mietittynä?
Ei. Ei ole. Eipä ei. Ei.

Aiotko seurata tänä syksynä BB:tä?
Mhh... En ainakaan aio maksaa sen katselusta. Vähän oli tuossa sellainen fiilis, että pääsisin elämässäni helpommalla, jos en edes rupeisi katselemaan sitä, mutta... Tässähän loppuu työt justiinsa sopivasti eikä minulla ole mitään tekemistä, joten siihen se kuitenkin lipsuu. Toivon, että se olisi edes vähän mielenkiintoisempi kuin viime vuonna.

No, mitenköhän tuosta gradusta pääsisi viimein eroon? Siis niin että se valmistuisi, eroonhan siitä toki pääsisi ihan vaan deletoimalla koneelta kaikki aiheeseen liittyvät tiedostot ja heittämällä varmuuskopioilla vesilintua.
Jos kerta vastaukseksi ei kelpaa "tekemällä", niin olen sitten pakotettu vastaamaan niin, että maksamalla. Maksat siis jollekin toiselle siitä, että se kirjoittaa gradusi valmiiksi, tai vaihtoehtoisesti ostat netistä valmiin gradun.

Miksi Tampere on sinusta hyvä paikka asua? Miksei Turku ole parempi?
Tampere on todella hyvä paikka asua. Toisaalta ei minulla ole vertailukohtaakaan. Varmaan jos olisin syntynyt Turussa, niin Turku olisi todella hyvä paikka asua. Turusta minulla ei ole minkäänlaista muuta tuntumaa kuin olen sen kautta kulkenut vesille. Tämä tarkoittaa siis sekä ruotsinlaivaa että Turun saaristossa puksuttelua vähän pienemmällä potskilla.
Mutta Tampere on hyvä paikka asua siksi, että tämä ei ole liian iso eikä liian pieni, ei liian kuuma eikä liian kylmä, eikä liian kova tai liian pehmeä. Näin Kolmea karhua ja Kultakutria lainatakseni. Tampere on kaunis kaupunki, täällä on paljon kaikkea kulttuuria tarjolla ja täällä asuu ihania ihmisiä.

Kun ristit kätesi, kumpi peukku jää päällimmäiseksi?
Vasen peukku.

Nuoletko jätskipaperit ja jogurttipurkin kannen?
Jätskipaperin joskus, jogurttipurkin kantta en koskaan. Pyyhin sen jugupurkin kannen vain siihen purkin reunaan, niin että mahdollisimman paljon jugusta saan pelastettua, mutta en rupea nuolemaan sitä. Eilen nuolin jätskipaperin, kun jäätelö oli jo sen verran sulaa, että siitä oli jäänyt hyvin paljon paperiin.

Kananmuna ja ketsuppi: toimiiko samassa annoksessa?
Mjoo, miksei. Esim. pyttipannussa. Josta en kyllä sivumennen sanoen tykkää kauheasti. Tai munavälisessä hampurilaisessa se on ihan must.

Lempikatusi tai -tiesi tai -kaupunginosasi Tampereella? Valitse sellainen tosi lempi. Sellainen, jossa olet hyvissä unissasi.
Jos tosi lempi pitää valita, niin Amuri. Myös Pyynikki ja Pispala ovat lemmittyjäni, mutta niissä en juuri koskaan ole unissani. Amurissa sijaitsevat juureni.

Nuori Iggy Pop ja nuori David Bowie: kumpaa?
Nuori Iggy Pop (kuvassa) tietenkin. Bowielle en ole koskaan lämmennyt sen enempää musiikillisesti kuin millään muullakaan tavalla.

Suosikkimerkkisi näppiksellä?
Sen täytyy olla K, koska se on kadonnut näkyvistä kokonaan läppärini näppiksestä. Tai sit oikeesti se suosikki on tietty ♥. Tai ♪ tai ♫.

Suosikkimerkkisi olutkaapilla?
Amiraali.

Suomen kielen hirvein murre? (Jos vastaat "turku", teethän sen vilpittömästi etkä "Turku on suomen perse" -haalarimerkkien tyylisen tamperelaisperinteen takia.)
Minun mielestäni murteet eivät ole hirveitä. Hiukkasen karsastan tietynlaista helsinkiläisten puhetyyliä, joka alkaa levitä kyllä koko teinisön joukkoon, mutta vanha kunnon stadin slangi on mukavaa. Samoin inhoan sitä, kun sanotaan "ketä" kun pitäisi sanoa "kuka", ja tämä on käsittääkseni juurikin turkulaisten syytä. Satakuntalaiset taas vaikuttavat jotenkin koppavilta murteensa kanssa, mitä eivät kuitenkaan ole. Mutta noin yleisesti ottaen murteet ovat rikkaus. (Olikohan tämän kysymyksen esittäjä joku katkera turkulainen?)

Takavuosien Rumba-haastisten klassikkokysymys: mikä rakennus olisit?
Olisin sellainen japanilainen rakennus.

Bonus: lempikarkkisi Siwa-säkissä?
Tästä seuraa empiirinen tutkimus heti kun menen käymään Siwassa. Lupaan arvostella säkin seikkaperäisesti. Bonuskysymyksestä seuraa bonusvastaus.

Saat 200000e, jolla sinun on ostettava koti ja sisustettava, mikäli et aio käyttää vanhoja kalusteitasi. Millaisia valintoja teet?
Heti aluksi on sanottava, että minulla ei ole kovinkaan laajaa käsitystä asuntojen hinnoista, joten en tiedä mitä 200.000 eurolla saa. Joten ostaisin jonkun loft-asunnon jostain mahdollisimman keskustasta ja lopuilla rahoilla suuntaisin sen jälkeen Ikeaan, Kodin Ykköseen ja Indiskaan.

Mikä olisi unelma-ammattisi tai -työsi, jos ei olisi mitään realiteetteja huomioitava? (Tyyliin omat taidot, toimeentulo jne.)
Olisin taiteilija, joka olisi lahjakas sekä maalaamaan, kirjoittamaan, laulamaan ja soittamaan. Asuisin Pariisissa jossain ullakkohuoneistossa kissojeni kanssa. Iltaisin nauttisin punaviiniä ja katselisin Pariisia ranskalaiselta parvekkeeltani, öisin tekisin taiteita ja päivisin nukkuisin sekä jakaisin rakkautta muusikonretkumiehelleni. (Tässä tuli nyt koko elämä eikä pelkkä työ, mutta työ olisikin tavallaan osa elämäntapaa).

Kenen keikalle meinaat aikanaan taivaan porteilta ensimmäisenä suunnistaa?
Jos nyt sivuutetaan se seikka, että minulla ei ole aikomustakaan mennä minnekään taivaan porteilla kuoltuani, niin... Ei ole olemassa kai yhtään kokonaista lempibändiäni, jonka kaikki jäsenet olisivat jo kuolleita. Tietysti jos elän riittävän vanhaksi, niin kyllähän noita ehtii kupsahdella, mutta vastaan tähän kysymykseen nyt sen tiedon varassa mikä minulla tällä hetkellä on. Menisin siis paikkaan, josta löytyisi Morrison, Hendrix, Lennon, Joplin, Cobain ja Staley musisoimasta yhdessä. Ja jos ei löytyisi, niin järjestäisin löytymään.

Näyttääkö isäsi koskaan puutarhatontulta?
Hmm, ei se kyllä näytä. Tai en ainakaan koskaan ole nähnyt sen näköistä puutarhatonttua.

Paljonko muutama on?
Kolme tai vähän päälle. Tarkalleen sanoisin kolme.

Tykkäätkö kenestäkään, jolla on ihan toisenlainen musiikkimaku kuin itselläsi?
Ilman muuta! Vaikka kenestä. En ikinä missään tilanteessa valikoisi ystäviäni musiikkimaun perusteella. Tietysti samanhenkiset ihmiset vetätät toisiaan puoleensa, huomaahan sen täältä blogimaailmastakin, joten tällöin usein myös musiikkimaku on samanlainen. Mutta se ei ole mikään kriteeri. Oikeastaan harvinaisempaa on, että tykkäisin jostain, jolla olisi ihan samanlainen musiikkimaku kuin minulla. En edes tunne ketään sellaista. Haha.

Mitä haluaisit elämässäsi saavuttaa?
Mielenrauhan. Viisauden. Onnellisuuden. Aika monta kiloa kevyemmän elopainon (hitto se on vaikeata). Joskus ajattelin, että haluaisin joskus nähdä nimeni jonkun tv-ohjelman tai elokuvan lopputeksteissä. Että senkin voisi saavuttaa. En tosin ole keksinyt miksi se nimeni siellä olisi, mutta kenpä tietää.

Miksi aina minä?
Koska sulla on rumimmat kuteet ja pisin naama.

Mihin se Oraakkeli on kadonnut? Googlekaan ei enää löydä.
Minä löysin tämmöisen googlella. En tiedä onko tuo se alkuperäinen, mutta ainakin kovin samanlaiselta vaikuttaa.


Siinäpä ne olivatkin sitten. Jos heräsi jotain jatko- tai lisäkysymyksiä, niin ihan rohkeasti vaan esittämään. Olen outo kysymyksiinvastailijafriikki.

16. elokuuta 2010

Vastauksia, osa 1


No niin, vastaillaanpas nyt sitten niihin kysymyksiin. Jaan näitä nyt useampaan osaan, että te rakkaat adhd-lapseni jaksatte keskittyä


Miksi
Identifioimattoman henkilön kollektiivinen kysymys ei saanut jatkoa, joten vastaan tähän vain että siksi

Mitäs jos on liikaa kysyttävää, niin tuleeko vastaajalle burn outti?
Kyllä. Todennäköisesti tulee. Vatsahaava myöskin ja lapamato.

Millaisia ovat sellaiset ihmiset, jotka fanittavat Lauri Tähkää?
Oman empiirisen tutkimusmateriaalini perusteella valtaosa Tähkä-faneista ovat teinivuotensa ylittäneitä, mutta ei vielä aivan tenoihin turvautuvia naisihmisiä. Koska tiedän tätäkin lukevan ainakin yhden Tähkä-fanin, joka on ihkubeibe (se fani siis, ei Tähkä), niin olen korrekti enkä pureudu tuon syvemmälle näiden ihmisten aivoituksiin tai arvomaailmoihin. Sanoisin kuitenkin, että naisten hysteriaa hoidettiin entisaikoinakin varsin kyseenalaisin keinoin.


Miten järjestetään kivat ja halvat 50-vuotispäivät kun ajankohta on paska lokakuun loppu, koti on liian pieni ja tarvitaan yhteistä hauskaa tekemistä eli pelkkä juomailu ja ruokailu ei riitä?
Lähtisin tälleen rohkeasti ehdottelemaan larppausta. Siinä kuule saisi yhteishenkeä kohotettua. Internetistä voisi löytää jonkun hyvän tarinan, jota sitten vaan rupeisi larppaamaan (sanoo ihminen, joka ei tiedä asiasta yhtään mitään). Jokainen voisi ensin väkästää itse itselleen jonkun kostuumin, vaikkapa vanhasta lakanasta, jolloin budjetti olisi melko pieni. Tilanpuutekaan ei olisi ongelma, kun menisi ulos jonnekin metsään larppaamaan. Siellä sitä olisi tilaa. Sen jälkeen voisi vetäistä kuumat kaakao-Strohit notskilla ja samalla paistaa makkaroita ja vaahtokarkkeja tikun nokassa. Voilà!

Mitä tekoa kadut eniten?
Olen miettinyt tätä pari päivää, enkä keksi mitään mitä oikeasti katuisin. Olen joskus tehnyt vääriä valintoja, mutta niistä on kuitenkin seurannut jotain hyvää. Enkä ole koskaan tehnyt mitään niin pahaa, että sitä tarvisi katua. No sitä kyllä kadun jonkin verran, että kerran puhuin liian kovaan ääneen totuuksia yhdestä ihmisestä, joka saattoi kuulla mitä sanoin. Valitin yhdestä hänen ärsyttävästä tavastaan toimia, ja se tapa loppui siihen kuin seinään, joten voin olettaa hänen kuulleen. En kadu sitä, että sanoin mitä sanoin, mutta kadun sitä että saatoin pahoittaa toisen mielen ja olin selkäänpuukottaja paskiainen tyypille, joka oli juuri auttanut minua merkittävällä tavalla ihan hyvää hyvyyttään. Tapahtuneesta on jo yli seitsemän vuotta eikä asiasta olla puhuttu sen jälkeen, mutta toisinaan se vieläkin vaivaa minua.

Milloin olet onnellisimmillasi?
Joku viisas joskus sanoi, että ihminen on onnellisimmillaan kun jostain hänen ruumiin aukostaan menee jotain sisään tai ulos. Olen taipuvainen allekirjoittamaan tämän.

Mitä pelkäät?
Ampiaisia, mikä on täysin irrationaalinen pelko. Tosin pelkään niitä ainoastaan sisätiloissa, ulkona ne saavat lennellä aivan vapaasti aiheuttamatta sydämentykytystä minulle. Jännä juttu, että paarmoja taas en pelkää yhtään, vaikka yleensähän ne käyvät paljon hanakammin päälle kuin ampiaiset.

Oletko koskaan käyttänyt huumeita?
En ole. Tässä voisi nyt tietysti alkaa miettiä näitä peruskysymyksiä, että onko vain laittomat aineet huumeita.

Jos tulet joskus Helsinkiin, menetkö Harakan Taivaaseen ja ostat korujani, häh?
No ilman muuta. Mistä sen tietää, että ne ovat juuri sinun korujasi? Vai onko kaikki korut siellä sinun? Kuulostaa haastavalta, mutta ehkä suoriudun tehtävästä.

Mikä pikkuasia saa sinut hermostumaan tai jopa raivostumaan?
Kauhean vaikea määritellä mikä on pikkuasia. Ihmisten typeryys ja välinpitämättömyys, tai vaikkapa roskaaminen, saavat minut näkemään punaista, mutta ehkäpä nuo eivät ole pikkuasioita.
Väsyneenä minut saa hermostumaan ihan vaikka vaan hengittämällä viiden metrin säteellä minusta. Ja juu, tietokone saa aika usein kuulla kunniansa. Jos joku ei tapahdu sekunnissa, niin se ei tapahdu riittävän nopeasti.

Mikä on optimimäärä ostaa kojusta lakritsaa(kpl), jos haluaa välttää "yliannostuksen" sekä tunteen siitä, että on maksanut niistä ylihintaa?
Tämä asia on vaivannut meitä kaikkia varmasti siitä lähtien, kun metrilakuista on tarvinut alkaa maksaa itse, eli äiti ei enää maksakaan. Tästä syystä olen pitäytynyt ostamasta niitä, välttääkseni mielipahaa ja hämmentäviä tilanteita. Kerran ostin, muistaakseni viisi lakua, ja paha mielihän siitä tuli. Rahaa meni ihan liikaa, vaikka halvemmaksi se toki tuli kuin vain yhden lakun ostaminen (suhteellisesti ajateltuna). Kuitenkin niistä viidestä lakusta loppujen lopuksi hyvältä maistui ainoastaan se yksi. Ja leuatkin väsyivät niiden jauhamisesta. Vastaus kysymykseen on siis: Metrilakukojut ovat paholaisen keksintö, joiden kanssa pelleillessä on täysin mahdotonta voittaa.
Jos haluaa yrittää löytää porsaanreiän systeemistä, niin kannattaa kerätä viisi kaveria (voi ne olla ihan tuntemattomia jamppoja siitä kadulta vierestäkin) ja tehdä kimppaostos niin, että jokainen saa yhden lakun, sen omasta mielestään parhaimman makuisen, ja lakun kappalehinta on kuitenkin massa-alennuksen mukainen.


Jatkuu ensinumerossa!

13. elokuuta 2010

I just threw up a little bit in my mouth

Tässä odotellessani kysymyksiä teiltä, esitän itse teille ensin kysymyksen:

Onko lukijoideni joukossa naisia (tai miksei miehiäkin), jotka kokevat alla näkyvässä kuvassa esiintyvän miehen tyyliset miehet jollain tapaa viehättäviksi? Tunteeko joku oikeasti jonkinlaista seksuaalista vetovoimaa miestä kohtaan, joka pukeutuu noin? Olenko joltain ihan väärältä planeetalta, kun itselleni tuollainen aiheuttaa lähinnä akuutin oksureaktion?

Oho, siinä taisikin olla jo useampi kuin yksi kysymys.



Ai niin, kuvassa on (kai) Petsku. Se Missi-Pumpasen eksä, kyllä te tiedätte, se Suomea ravistellut erohan on nyt kaikkien meidän huulillamme.

...

Ja ihan vaan tiedoksenne, että seuraavaa postausta EI SITTEN MUUTEN TULE ENNEN KUIN EDELLISESSÄ POSTAUKSESSA ON VÄHINTÄÄN RIITTÄVÄSTI MINULLE OSOITETTUJA KYSYMYKSIÄ! Capisce?

(Voitte vapaasti ottaa tuon joko uhkauksena tai lupauksena paremmasta tulevaisuudesta)
.

Viihdytä minua


Koska kaikkiin kyselyihin on jo vastattu tai ne ovat tylsiä, ja minulla on tylsää, niin tehdäänpä meemi tälleen kollaboratiivisesti.

Eli esitä sinä minulle kysymys, minä vastaan siihen seuraavassa postauksessa. Kysymyksellä ei ole muita rajoitteita, kuin että sen pitäisi päättyä kysymysmerkkiin.

Kysykää mitä haluatte, minä vastaan mitä haluan!

12. elokuuta 2010

Päiväni murmelina

Jotkut kirjoittavat omasta päivästään aina niin kiinnostavasti ja hauskasti. Se pistää miettimään, että onko toisilla tapahtumarikkaampi elämä kuin minulla vai osaavatko he vain väritellä harmaata arkeaan näpsäkästi. Katsotaanpas millainen oli minun eilinen päiväni... (Kursiivit välissä ovat tätä hetkeä tai jotain satunnaista ajattelua).

Herätyskelloni oli soimassa joskus 20 vaille 6, mutta heräsin vasta 10 yli. Olen erityisen lahjakas herätyskellon torkkunapin painamisessa. Joskus ehdin painaa sitä ilmeisesti kolme tai neljäkin kertaa ennen kuin herään. Heräämisen jälkeenkin voin torkuttaa vielä pari-kolme kertaa. Tarkoitan siis ihan todella, että painelen sitä unissani, niin että jälkeenpäin minulla ei ole tapahtuneesta mitään mielikuvaa.

Tänä aamuna siirsin herätystä suosiolla puoli tuntia eteenpäin, niin ei tarvinut tehdä tuota muuten joka-aamuista torkkurituaalia. Sitä paitsi työmieheni (mies as in husband not as in man) on tämän viikon iltavuorossa, joten menen itsekin mieluusti vähän myöhemmin töihin. Työni kun kohta loppuvat ja meille tulee ero, niin täytyy hyödyntää nämä vähäiset päivät.

Noustuani menin suihkuun. Aamupalaksi join lasin appelsiinituoremehua hedelmälihan kanssa ja söin purkin banaanijugurttia. Aamukahvin juon vasta töissä. Se muka nopeuttaa töihin lähtemistäni. Ja kilin kellit. Pakollisen feisbuukkailun, meikkaamisen ja pukeutumisen jälkeen kipitin bussipysäkille. Bussissa kuuntelin mp3-soittimella Alice In Chainsia ja ajattelin, että se on parasta. Työpaikalla jätin aivot ala-aulaan säilytyslokeroon ja kytkin itseni naruihin toimiakseni ylikansallisen korporaation sätkynukkena.

Päivän dramaattisin käänne tapahtui, kun kävelin kahvikuppi kädessäni ovesta, tai oikeastaan ovea päin. Onnistuin jotenkin lyömään käsivarteni oven kahvaan, joka töytäisi kättäni ja heitti osan kahvikupin sisällöstä paidalleni sekä matolle ja pitkin ovea. Kahvikuppi onneksi sisälsi siinä vaiheessa vasta pelkän kahvimaidon, joten valkoinen maito valkoisella paidalla ei näyttänyt kovin pahalta. Ainoastaan hapan haju oli illoittava, joten jouduin hiukan peseskelemään paitaa vessassa. Käsivarteen sattui ja nyt siinä on mustelma sekä naarmu. Mietin, täyttääkö tämä työtapaturman kriteerit. Ei täytä. Mustelmaakaan ei edes kukaan huomaa, koska käsivarteni on tavallista ruskeampi. En voi siis oikein keräillä edes säälipisteitä tällä suorituksella.

Kaikki päivät ovat päässäni yhtä mössöä. Ruokalista on ainut, jonka perusteella pystyn päättelemään missä viikonpäivässä mennään. Eilen syötiin kalaa. Tänään on hernekeittopäivä.

Kahden aikaan iltapäivällä auoin hiukan päätäni yhdelle työtoverille, joka oli lähdössä töistä crocsit jalassa. Ei se oikein tainnut tajuta minun vittuilevan. Väitti vaan niiden olevan turvakenkiä mukavammat. No, kaikenhan voi aina asettaa haluamiinsa mittasuhteisiin. Tänä aamuna kuulin, että ne ovatkin feikit eikä aidot ollenkaan. No, susirumat läviköt kuitenkin.

Hmm. Täällä töissä on yksi suhteellisen kivan näköinen ja pitkä nuori mies (nuori = minun ikäinen tai vähän vanhempi), jolla ei ihme kyllä ole sormusta. Se kävi juuri hymyilemässä tuossa ovella. Se ei siis ole varsinaisesti työkaverini ja näen sitä tosi harvoin, mutta olin kyllä hiukan vaikuttunut jo ensikerralla näkemästäni. Siinä on vaan yksi huono puoli: sekin käyttää crocseja.


Neljän jälkeen sain työnteosta tarpeekseni ja köröttelin bussilla kotiin. Bussissa kuuntelin mp3-soittimella Jaakkoa & Jayta ja ajattelin, että se on parasta. Kävin Stockmannilla ostamassa mehua, jotain leikettä leivän päälle ja jäätelöä, koska vitutti. Aina silloin kun vituttaa, rupeavat ihmiset törttöilemään edessäni varsinkin Stockmannin ruokaosastolla. Kotona oli ilahduttavaa postia odottamassa oven takana, joka piristi kyllä, mutta palasin silti rypemään ja menin sänkyyn mököttämään. Nukuin siinä sitten pari tuntia ja heräsin paremmalla mielellä. Lopun iltaa istuinkin sitten feisbuukkaamassa tai lukemassa blogeja tai katselemassa telkkaria ja syömässä jäätelöä. Nukkumaan menin taas aivan liian myöhään. Olipa jännittävä päivä.

Sisäinen kasvini taitaa olla rönsylilja.

Kuva: Toothpaste for Dinner

10. elokuuta 2010

Punapukuinen lenkkeilijä


Minun mielestäni miehet ovat kyllä paljon vaarallisempia kuin karhut.

Miksei niistä tule hätätiedotteita televisiossa ja radiossa: MIES NÄHTY KÄVELEMÄSSÄ TAMPEREEN KESKUSTASSA! PYSYKÄÄ SISÄLLÄ!

Karhut on sitä paitsi paljon söpömpiäkin.

IS

All good things must come to an end

No niin. Nyt tulee painavaa asiaa Sonispherestä. Yritän tiivistää ajatukseni, mutta se saattaa olla mahdotonta.

Lähdimme lauantaina aamulla reippaina kello kahdeksan taajamajunalla kohti Poria. Junassa oli siihen aikaan aamusta vielä ihan hyvin tilaa. Olimme perillä Porissa jo joskus puoli kymmenen aikaan, joten siinä jäi hyvin aikaa aamupalalle. Toinen retkeilijöistä menetti Subway-neitsyytensä, toinen vanha horo (minä) oli menettänyt sen jo aikaa sitten. Subien jälkeen hyppelehdimme keveinä kuin perhoset Kirjurinluodolle. Portilla poistettiin Porista ostamistamme vesipulloista korkit. Kiitos vaan sille järkkäripojalle, joka urhoollisesti otti sen suihkuavan BonAquan päällensä minun sijastani. Festarialueelle sisään päästyämme kipitin oikopäätä paitamyyntiin ja tyhjensin sen Alice In Chains -paidoista. No ei kun yhden ostin. Nätin sellaisen. Kuva seuraa ehkä joskus. (Hetkinen, miten tämä nyt ei tunnu yhtään tiivistämiseltä...)

Hmm, ehkä tiivistän sanasen joka bändistä ranskalaisella palluralla. Esiintymisjärjestyksessä:
  • Stam1na oli positiivinen yllätys. Tai siis, olen nähnyt ne livenä joskus useampi vuosi sitten ja silloin en saanut oikein mitään irti siitä, mutta nyt niiden musiikki alkoi viedä mukanaan. En tiedä olenko minä kehittynyt vaiko he. Veikkaan jälkimmäistä.
  • Negative on ihan... äh. No, tamperelaisina saavat aina jonkinlaista sympatiaa puoleltani, mutta "ihan kiva" ei oikein riitä mihinkään. Jonnella oli kyllä ihan hyvää itseironiaa sen suhteen, että itsekin varmasti tiesivät olevansa vähän väärillä festareilla. Negative tuli siis keikkansa peruuttaneen Arian tilalle.
  • Serj Tankian oli positiivinen yllätys. (Jaah, toistan näköjään itseäni). Yleensä en ole tykännyt ko. herran tuotannosta, enkä varsinkaan System of a Downista, mutta livenä se oli varsin kivaa musiikkia ja Serj vaikutti kauhean sympaattiselta kaverilta.
  • The 69 Eyes oli... en mä tiedä. Ihan hyvin ne veti. Tunsin jopa biisejä enemmän kuin edellisen kerran niiden keikalla (tämä oli lajissaan jo toinen, jolla olen ollut) ja saatoin jopa intoutua hetkumaan vähän sen tahdissa. Onhan se touhu aika kornia, mutta Jyrkillä on nätit silmät. Ja panisin muutenkin. (Tätä on asiantunteva musiikkikriitikkous, jos ette ole tienneet).
  • The Cult oli hyvä, kuten odotettavissa oli, ja parempikin. Ian Astbury on kauhean sympaattinen ja välispiikit viihdyttäviä. Ianin ääni on jotain tosi hienoa. Ulkonäöstä en enää edes kommentoi mitään, koska se on halpamaista eikä minulla ole varaa ja siitä lösähdyksestä nyt on mainittu jo joka ainoassa Cultin keikkaa koskevassa kirjoituksessa. Mainitsemisen arvoista on, että vesisade alkoi Cultin soittaessa biisiään Rain ("here comes the rain" siinä lauletaan), ja vesisade lakkasi Alice In Chainsin tultua lavalle. Tämä on ainakin minun versioni tapahtuneesta.
  • Apocalyptica soitteli selloa varmaan ihan yhtä asiallisesti kuin ennenkin, mutta en jaksanut keskittyä. Seuraavan esiintyjän odottelulla ei varmaan ollut mitään tekemistä asian kanssa. Perttu kuulemma oltiin kannettu keikan jälkeen baareilla [sic] ambulanssiin, kun fysiikka petti tai jotain.
  • Alice In Chains... ... ... No laittakaa tähän jotain ylisanoja, mitä keksitte. Kyllä te tiedätte. Minä en tästä toivu ehkä ihan hetkeen. Vieläkään en jotenkin oikein tajua tapahtunutta. Ja haluaisin takaisin heti! Parasta koskaan missään ikinä. Lupasivat tulla ensi vuonna uudestaan. I sure hope so. Alempana vähän lisää AIC-sepustusta.
  • Volbeat... Voi itku. Pyydän nyt anteeksi kaikilta bändin faneilta, mutta mielessäni kehittyi ehkä vertaus "Tanskan Lauri Tähkä & Elonkerjuu". Bändi on käynyt jotain miljoona kertaa Suomessa keikalla ja silti se vetää sen hurmioituneen kansanosan sinne lavan eteen, niin että kai siinä jotain täytyy olla, mutta minä en vaan tajua. Jotkut Volbeat-fanit ihmettelivät, miksi illan "pääesiintyjä" oltiin laitettu pienelle lavalle. No joo. Minusta nekin olivat väärillä festareilla, mutta kaipa silläkin saatiin muutama tuhat lisää lipputuloihin.
  • HIM oli ehkä jollain tasolla pettymys, minulle siis. En ole koskaan ennen nähnyt HIMiä missään, joten ehkä odotin jotain ihan infernaalisen suurta karismaa Ville Valolta, mutta loppujen lopuksi se olikin aika pieni ja hintelä kaveri mustassa pipossa ja mustassa naisten mallisessa (minun mielestäni) t-paidassa siellä hirmu suurella lavalla. Se sitä paitsi hyppäsi ainakin kolme kertaa keikan aikana jossain lavan takana. Jälkeenpäin tosin luin, että Villellä olisi ollut poskiontelontulehdus, joten se varmastikin verotti sitä karismaakin hiukkasen. Ja onhan sillä ihan söpö hymy (screeniltä näin). Ja kauhean symppistä sanoa bändikavereille kesken keikan, että "mulla on ihan hirveä pissahätä". Muista välispiikeistä en oikein ymmärtänytkään mitään. Mutta varmasti sekin keikka olisi ollut ihan tosi loistava, jos kyseisen tyylilajin musiikista sattuisi tykkäämään. Ainakin varmaan sen eturivin tytön mielestä oli, joka itki keikan ajan ihan solkenaan ja jota screenillä näytettiin tämän tästä. Mutta miksi HIM pitää rumpaliaan häkissä?

Luin tänään Mtv3:n nettisivuilta jonkun keikka-arvostelun, jossa kehuttiin (aivan oikein) The Cultia ja Alice In Chainsia lauantain parhaiksi esiintyjiksi. Tämä arvostelun kirjoittanut itse kyllä osasi arvostaa AIC:tä sen ansaitsemalla tavalla, mutta sanoi kuulleensa keikan jälkeen kritiikkiä, että se oli liian synkkää ranteet auki -meininkiä festareille. Niin tuota mietin vaan, että mitähän ihmettä niiden pitäisi sitten soittaa festareilla, covereita? Vai kenties niitä 80-luvun lopun tilulilu-biisejään (jotka ovat hyviä toki nekin) pelkästään? Ne kuitenkin soittivat oikeasti kaikki parhaat kappaleensa (no, ehkä minä olen hiukan väärä henkilö sanomaan tuon, koska minun mielessäni niiden lähes koko tuotanto kuuluu tuohon kategoriaan), niin minun on kauhean vaikea kuvitella, miten siitä keikasta olisi saanut jotenkin vähemmän "synkän" (enkä edes olisi halunnut, koska se jos joku on juuri se mitä rakastan AIC:n musiikissa!!!). Keikalta jäin ainoastaan kaipaamaan — tietysti — sitä Laynen synkkää ranteet auki -soundia. Mutta kuka koskaan on väittänytkään elämän olevan reilua.

Niin juu ja sitä piti vielä sanoa, että viimeistään nyt William DuVall lunasti paikkansa Alice In Chainsin toisiksi parhaana lead singerina, jos ei vielä ollut lunastanut. Em. arvostelussa mainittiin, että lauluvastuuta oltiin jaettu Jerry Cantrellin kanssa, mutta niinhän se oli jo Laynen aikana. Tykkään DuVallin tyylistä ja äänestä, ja karismaakin tuntuisi löytyvän. Hänen äänessään on jotain samaa kuin Laynen äänessä, mutta ei kuitenkaan liikaa, että se vaikuttaisi matkimiselta. Sitä paitsi William taisi olla koko lauantain ainut rockstara, joka hyppäsi keikan loputtua alas lavalta rahvaan pariin. Siis siihen aidan toiselle puolelle tietysti vain, mutta silti. Kauhean symppis. (Tähän tulisi hymiö, jos en strategisesti kieltäytyisi laittamasta niitä näihin postauksiin).

Sunnuntain osalta en sitten pysty Sonispherestä muuta sanomaan, kuin että oli kuulemma myrskynnyt, mutta olen kuullut siellä olleen kivaa ja huippua ja mitä kaikkea. Itsehän valitsin sunnuntaina Sonispheren sijasta PispalaFolkin. Siellä esiintyivät mm. Jaakko & Jay, mutta ehkä tässä on ollut hehkutusta jo tarpeeksi yhdelle postaukselle. Olipa muuten jotenkin hieno fiilis seistä siellä Tahmelan rannassa salamoiden lyödessä ja ukkosen jylistessä ympärillä, mutta kuitenkin jossain vähän kauempana. Tietty sen fiiliksen hienouden tajusi vasta sen jälkeen, kun ensin oli selvinnyt siitä ensipaniikista, että minnekähän sitä juoksisi suojaan. Onneksi ei tarvinut juosta minnekään. Ja Tahmelan ranta on ehkä yksi kauneimpia paikkoja maailmassa. Kokeilkaa joskus.

Laittelen kuvia Sonispheresta vaikkapa erikseen joskus myöhemmin sitten, jos ketään kiinnostaa. Tai no, koskapa minä teidän kiinnostuksistanne olisin ollut kiinnostunut...

Ps. Miksei festarialueella myyty yhtään porilaisia, vaikka Porissa kuitenkin oltiin?

9. elokuuta 2010

Tiina neuvoo, ohjaa ja opastaa, osa 381

Ihan pienenä vinkkinä miehille (ja miksei toki naisillekin): Kun kesä on jatkunut jo pitkälle, ja olette viettäneet aikaa ulkona auringonpaisteessa, ehkä hieman päivettyneetkin, niin älkää, toistan älkää sitten yhtäkkiä kesken kesän päättäkö ajella päätänne puliksi! Se näyttää ihan todella typerältä. Jos halutaan kesäkalju, niin vedetään se sitten heti mielellään jo toukokuussa tai viimeistään kesäkuun alussa, tai vaihtoehtoisesti pysytellään visusti pois auringosta ainakin siihen parturointiin asti. Paitsi tietysti jos tarkoitus onkin näyttää siltä, että päähän on vedetty joku useaa astetta ihon väriä vaaleampi nahkakypärä. Mutta ei pidä sitten ihmetellä, kun ihmiset purskahtelevat nauruun ympärillänne.

Toinen aika paha on kesäparta, jonka monet miehet mielellään kasvattavat lomallaan. Annetaan ensin leuan ja ylähuulen peittyä tuuheaan karvoitukseen, vietetään koko kesä auringonpaisteessa ja sitten syksyn tullen töihin palatessa vetäistään se parta pois. Sepä ei sitten näytäkään yhtään tyhmältä, eipä. Muissa osissa vartaloa rusketusrajat voivat olla jopa ihan söpöt, mutta ei päässä.

No, tämä ohjeistus tuli nyt tietysti ihan liian myöhään, koska vahinko on varmasti ehtinyt jo tapahtua, mutta ensi kesänä tiedätte sitten paremmin.

8. elokuuta 2010

If I can't be my own I'd feel better dead



Soittivat tuon Nutshellin eilen Laynelle siellä keikalla. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun joudun nieleskelemään itkua rokkikonsertissa.

Tarkempaa raporttia seuraa, kunhan toivun ja ehdin jäsennellä ajatuksiani. Paitsi sen voin kertoa jo näin etukäteen, että: Aivan parasta!!!

6. elokuuta 2010

Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Tää on niin tätä...

Nykyisin, aina kun jossain lukee "pomo", niin minä luen siitä "porno". Ja aina kun jossain lukee "porno", niin minä luen siitä "pomo". Tämä saattaa aiheuttaa kiusallisia tilanteita tai hysteerisiä naurukohtauksia. Kiitti vaan, Termostaattori.

***

Eilen oli Tampereella Tapahtumien Yö. Tykkään siitä sitten hirmuisesti. Kävin yhdessä kirjakaupassa kuuntelemassa Oton runonlausuntaa ja toisessa kirjakaupassa kuuntelemassa sekä Tuomas Kyröä että Jouni Hynysen ja Tommi Liimatan pehmoisten puhumista. Ensimmäinen haastattelu oli hauska ja jälkimmäinen aivan helvetin hauska. Samalla reissulla ostin Mielensäpahoittajan sekä Rillipään ja läskin, kerta olivat nyt alessakin molemmat. Mielensäpahoittajaan en saanut Tuomas Kyröltä signeerausta, koska Akateemisen myyntihenkilö ei spesifioinut missä se signeerauspiste oli ja itse olin ilmeisen sokea. Mielenihän minä sitten siitä pahoitin tietysti. Vahingossa havaitsin kyseisen pisteen sitten myöhemmin ja onnistuin saamaan nimelläni varustetun signeerauksen sentään rillipäältä Liimatalta ja nykyisin epäläskiltä Hynyseltä. Paitsi etten niille mitään uskaltanut jutella. Alkoi niin ujostuttaa, kun Hynynen katsoi silmiin ja hymyili. *tirsk* (Kuvitelkaa tähän sellaista teinityttömäistä ujoa tirskuntaa).

Alunperin minun piti käydä katsomassa myös capoeiraa Mustanlahden satamassa ja Flamman tulishow Näsinpuistossa, mutta jotenkin ne muuttuivatkin siideriksi Tempon terassilla. Onhan nuo nyt ennenkin nähty, mutta siideri hyvässä seurassa ei voi koskaan tapahtua liian harvoin. Olen sitten niin iloinen, että Alccis on muuttanut kaupunkiin. *hymy*

Ps. Eilen siellä Akateemisessa kirjakaupassa joku, joka ei varmaan koskaan ollut kuullutkaan Absoluuttisesta Nollapisteestä, esitti kysymyksen, että mikä se on sen Tommin bändin nimi oikein. Liimatta vastasi, että Ahkerat Simpanssit, joka hajosi vuonna 2004. Se aiheutti melkoisen naurunremakan yleisössä, mutta nytpä google kertoi sellaisen bändin olleen ihan oikeastikin olemassa. On varmaan pakko ihan vähäsen tutustua sen tuotantoon.

5. elokuuta 2010

Music is for listening, not for writing about it

Menin eilen nukkumaan illalla puoli yhdeltätoista ja heräsin tänään puoli kuudelta. Nukuin kokonaiset seitsemän tuntia. Tämä on varsin omituista, koska tavallisesti nukkumaan menemiseni venyy pitkälle yli puolen yön, joskus jopa kahteen, ja herätys on tietysti ihan yhtä aikaisin.

Äskettäin rupesi ahdistamaan ihan valtavasti, kun tajusin olevani lipsumassa takaisin yhteen vanhaan mieskuviooni. Eihän siinä mitään muuten, kaikki on ihan kivaa niin kauan kuin homma on ihan harmitonta ja pystyn pitämään itse ohjakset käsissäni. Olen nyt vaan parina viime päivänä törmännyt myöskin siihen vanhaan tuttuun pahaan oloon, joka kyseisen kuvion mukana tuli aina väistämättä jossain vaiheessa, ja jonka olin kai jo ehtinyt unohtaa. Yhtäkkiä tuntui, että se en olekaan enää minä, joka hallitsen tätä tilannetta. Ja siinä vaiheessa, kun homma alkaa kääntyä päälaelleen, olisi varmaan aika nostaa kytkintä. Päätin juuri tällä kellonlyömällä, että en anna enää kenenkään mieshenkilön aiheuttaa minulle tarpeetonta pahaa mieltä, tekee se sen sitten tahallaan tai tahattomasti. Lusikoikoon sitten itse sitä omaa soppaansa, kun huomaa, ettei minua voikaan enää pitää itsestäänselvyytenä. Tämä oli jotenkin kauhean puhdistavaa sanoa ääneen (eli kirjoittaa tänne blogiin).

Luin Katarimarian blogista hyvästä nukahtamismusiikista. Minulla on muuten tuo sama Amélie-elokuvan soundtrack, en vaan ole koskaan tajunnut kokeilla sitä nukahtamiseen. Muistin kuitenkin, että viime syksynä, tai talveahan se oikeastaan jo oli, minulla oli kausi, jolloin kuuntelin mp3-soitintani joka ilta sängyssä pimeässä nukahtamiseeni asti. Tämä kausi oli välittömästi niiden runopojan rukkasten jälkeen. En varmaankaan kestänyt yhtään kuunnella omia ajatuksiani. Samaan aikaan minulla oli myös Pete Doherty -kausi, eli kyseinen heppu auttoi minua nukahtamaan iltaisin, sekä soolotuotannollaan että The Libertinesien muodossa. Jossain vaiheessa se sitten meni ohi ja rupesin nukahtamaan normaalisti ilman musiikkia ja kokematta ahdistusta siitä nukkumaan menemisestä.

Tänä kesänä minulla oli vaihe, kun kävelin pitkiä matkoja ja kuuntelin musiikkia samalla. Tämä kausi oli sillon, kun laitoin viestiä jollekin ja joku ei koskaan vastannut (asia, josta en edes halua puhua nyt). Kävelin töistä kotiin monena päivänä, ja voin kertoa, että se ei ole mikään parin kilometrin matka. Olisin voinut kävellä vaikka kuinka paljon pidempäänkin, mutta helteet hiukan verottivat jaksamistani. Tunsin jonkinlaista ahdistusta, kun matka alkoi olla lopussa ja kotiovi läheni. Tajusin vasta jälkeenpäin kävelleeni siksi, etten halunnut tulla kotiin ja avata tietokonetta ja palata siihen maailmaani, joka hetki sitten oli ollut ihana ja ruusuinen, ja jossa sitten yhtäkkiä ei ollutkaan enää yhtään järkeä(*. Kävelemisen lisäksi ajatuksiani auttoivat järjestelemään Jaakko & Jay ja Hy-Test(**. Sitten jossain vaiheessa sekin meni ohitse. Etäännytin kai itseni tilanteesta.

En tiedä oikein mitä nyt yritän sanoa(***. Ehkä sitä, että olen huomannut vasta jälkeenpäin tiukan paikan tullen reagoivani tilanteeseen jotenkin erityisellä tavalla. Ja että käytän helposti musiikkia itseni terapoimiseen, tai vaihtoehtoisesti ja todennäköisemmin tilanteen kohtaamatta jättämiseen. Enkä mitä tahansa musiikkia, vaan näköjään korkeintaan kahden artistin tai bändin musiikkia per ahdistus. Jännä huomata myös se, että ahdistukseen ja huonoon mieleen kuuntelen sellaista rauhallista tai iloista musiikkia, kun taas aggressiivisemman ja kompleksisemman musiikin (kuten Tool) kuuntelemiseen tarvitsen hyvän mielialan. Kun voisi ehkä kuvitella juuri päinvastoin.

Btw, kaksi aamua Sonisphereen ja Alice In Chainsiin.


*) Se on mukavaa, että jos sitä joskus erehtyy luulemaan itsestään jotakin, niin universumi kyllä palauttaa hyvin nopeasti omalle paikalleen.

**) Aivan älyttömän hyvä pikkuruinen aussibändi, jonka näin livenä tuossa alkukesästä ja jonka levyn ostin keikalta. MySpacettakaa! Minä en pysty nyt linkittämään, koska työpaikallani on erinäisiä sulkulistoja turhakesivustojen suhteen.

***) Olen kirjoittanut tämän niin monessa palassa ja jatkuvien keskeytysten siivittämänä, että lopputulos voi olla todella sekava ja vailla järjen hiventä. Ehkä. En tiedä.

4. elokuuta 2010

Ai jaa?


No enpä olis kyllä arvannut.

"Masennuksen hyvä hoito näyttää pienentävän potilaan itsemurhariskin murto-osaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuksessa itsemurhariski oli masennuksen vakavimmassa vaiheessa yli kaksikymmenkertainen verrattuna siihen, että sairaus oli oireeton.

THL:n mukaan itsemurhayritysten ja itsemurhien määrä vähenisi, jos vakavimman masennuksen vaihetta hoidettaisiin riittävän tehokkaasti. Myös osittainen toipuminen vähentää itsetuhoisuutta."

Öh... Eli siis voidaanko tästä nyt päätellä, että vakavasti masentuneet tekevät itsemurhan helpommin ja useammin (kerta per nenä tietysti riittää, jos onnistuu) kuin vähemmän tai ei ollenkaan masentuneet? Tajuntani räjähti juuri.

Kai se on sitten ihan hyvä että asioita tutkitaan. Kunpa siitä vain olisi jollekin jotain apua.

3. elokuuta 2010

I'm a movin' groovin' jammin' singing gummy bear

Minulla on nyt sanaseni taas sanottavana. Jos teillä oikein käy säkä, ja minulla tylsä päivä töissä, niin saatte ehkä jopa kolme erillistä postausta tänään. Niin paljon minulla on sanottavaa. Sitten voitte olla taas eri mieltä ja paheksua minun asioiden paheksumistani. (Vitsi vitsi).

Olen ennenkin muistaakseni maininnut tästä, mutta asia palasi mieleeni, kun kuuntelin eilen säätiedotusta. On hauska kiinnittää huomiota minkälaisia verbejä ja adjektiiveja säätiedotuksissa käytetää. Kun on luvassa lämmintä, niin "päästään" jopa 25 asteeseen. Meteorologi lupaa "hyvää" ilmaa, mikäli on sateetonta ja lämmintä, "huonoa" ilmaa, mikäli sataa ja ilma viilenee. Säätiedotukset kokonaisuudessaan huokuvat sellaista yleistä epätoivoa, että voi voi kun nyt vaan ei sataisi ja tulisi kylmä, kukaan ei halua sellaista säätä, pitäisi olla vaan hellettä ja auringonporotusta ympäri vuoden. No, minulle se kyllä kelpaisi, mutta en suhtaudu säihin yhtä intohimoisesti kuin Suomen kansa (eli toimittajat?) tuntuu suhtautuvan. Että koko kesä keskitytään siihen millainen sää on ja sitten hups se kesä menikin ihan ohi siinä säitä murehtiessa.

Tätä kesää on selvästi kuumien ilmojen lisäksi maustanut myös lukuisat karhuhavainnot. Ja erityisesti ne piipittävät hätätiedotteet, joita televisioon ja radioon pukataan, kun jossain perähikiän takametsien korpikannon alla on nähty ehkä karhu. Nuo hätätiedotteethan sitä paitsi toimivat juuri päinvastaisesti, eli mitä enempi niistä tiedotetaan, niin sitä enemmän ihmisiä paukaisee paikalle. Ja sitten ne karhut vaan katoavat kuin tuhka tuuleen. Mistään niitä ei löydy vaikka koirin ja kopterein niitä etsitään. Ettäs kehtaavatkin ensin säikytellä ihmisiä näkymällä metsässä ja sen jälkeen vielä katoamalla sinne metsään! Saanko kysyä, mitä mahdollista vaaraa siitä karhusta voisi olla kenellekään, jos sitä ei edes etsimällä löydetä? Eiköhän se juoksisi ihan pahki, jos se ihmisiä haluaisi ruveta raatelemaan.

Ymmärrän siis aivan täydellisesti, että karhun ei ole hyvä asua liian lähellä ihmistä eikä ihmisen liian lähellä karhua, mutta hei kamoon... Koska viimeksi karhu on tappanut ihmisen? En muista edes, koska karhu olisi suinpäin käynyt ihmisen päälle, ehkä vähän tassua näyttänyt ja karjunut. (Se, että minä en muista jotain, ei tietenkään tarkoita sitä, että jotain ei olisi tapahtunut). En nyt itsekään haluaisi joutua kasvotusten karhun kanssa, ja ymmärrän että koiranulkoiluttajia varsinkin pelottaa karhut, mutta kummalla siellä metsässä sitten on suurempi oikeus olla? Mihin niiden karhujen pitäisi mennä, kun ihmiset levittäytyvät koko ajan yhä laajemmalle ja lähemmäksi niiden valtakuntaa?

Minun mielestäni nuo hätätiedotteet vain pelottelevat ja hysterisoivat ihmisiä. Niillä on hyvä tarkoitus, mutta kaikki tämä vouhkaaminen etäännyttää meitä todellisuudesta ja ihmiset alkavat yhtäkkiä nähdä karhuja siellä sun täällä. Karhuasiantuntijat sanovat, että karhu väistää ihmistä, karhu ei ole vaarallinen kuin uhattuna ja pentuaan suojellessaan. Hätätiedotteet huutavat että PIIP PIIP PIIP HERRANJUMALA PYSYKÄÄ SISÄLLÄ, METSÄSSÄ ON NÄHTY KARHU! Eilen tuli hätätiedote Rovaniemellä nähdystä karhusta, joka ilmeisesti sitten ehkä saattoikin olla iso koira. Ymmärtäisin hätätiedotteen, jos karhu kävelisi kaupungissa jossain jalkakäytävällä tai menisi shoppailemaan Henkka Maukkaan, mutta kun ne karhut nähdään yleensä METSÄSSÄ! JA KARHUN KUULUU ASUA METSÄSSÄ!! JA NE ASUIVAT SIELLÄ METSÄSSÄ JO KAUAN ENNEN KUIN IHMISET RUPESIVAT LAITTAMAAN KOIRIA KAULAPANTOIHIN JA TALUTUSHIHNOIHIN JA RUPESIVAT RAMPPAAMAAN NIIDEN KANSSA SIELLÄ METSÄSSÄ!!!