Silirimpsis

Poistun viikonlopuksi internetin aalloilta, joten turha odotella tänne mitään postauksia ainakaan ennen sunnuntai-iltaa, jos silloinkaan. Tauko tulee varmaan ihan hyvään väliin, koska olen potenut tällä viikolla flunssan lisäksi myös jonkinlaista blogiväsymystä. Ei vaan ole jaksanut naputella tänne mitään. Asiaa kyllä olisi, mutta keskittymiskyky on kateissa. Ja sitten taas toisaalta miettii, että kuka tätä oikein lukee... Äh, no menkööt.

Tuossa jokunen aika takaperin angstasin siitä, kun löysin eksäni Facebookista ja ihan varmasti se ei hyväksyä minua kaveriksi, kun on mustis vaimo ja kaikkea ja yhyy. No se oli aika turhaa, koska hyväksyihän se sitten kuitenkin. Olen viime päivinä vaihtanut muutaman viestin eksän kanssa, mikä on ollut kovin mukavaa. Jotkut vaan tuntuvat aina yhtä tutuilta, vaikka ei vuosiin olisi tekemisissä. Samalla myöskin huomaan hyvin kirkkaasti sen, miksi emme ole enää yhdessä. Sisäinen kielipoliisini saa henkisiä nyrjähdyksiä, kun luen niitä viestejä. Välimerkit, tai lähinnä niiden olemattomuus, ja yhdys sanat... Niin siis tarkoitan vain sitä, että olemme ihan liian erilaisia. Toiset meistä viilaavat pilkkua ja toiset varmaankin keskittyvät sitten olennaiseen. Onneksi aika kultaa muistot.

Olen nähnyt ihan ihmeellisiä ja sadistisia unia viime aikoina. Yhtenä yönä kimppuuni yritettiin käydä, mutta Gandalfin miekka suojeli minua (enkä edes ole katsellut tai lukenut Taru Sormusten Herrasta viime aikoina). Tänään päivällä näin unta, että olin Köpiksessä erään toisen bloggaajan seurassa ja tämä toinen bloggaaja jotenkin järjesti minut murhayrityksen kohteeksi. Sänkyni ja kaikki tavarani käsiteltiin jollain syövyttävällä aineella, mutta onneksi en ollut hotellihuoneessani sillä hetkellä. Tekijä saatiin kyllä kiinni. En edes halua kertoa kuka se toinen oli, ettei kukaan nyt ala kuvitella minulla olevan jotain sisäisiä patoumia tätä henkilöä kohtaan! Koska ei ole. Oikeasti. Unet on niin outoja. Mutta jätänpä teidät nyt sitten miettimään pienissä päissänne, että olinkohan se minä... Buahahahahaa.

Minulla on jotain inhottavaa kylkipistosvihlontaakin tällä hetkellä. Äh. Menisi pois.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Taistelu on kahden sanan välin mittainen

Pienestä sitä voikin ihmisen päivä heittää häränpyllyä. Piti kirjoittaa ihan muista ja kepeän iloisista asioista. Sitten sattumusten kautta Facebookista, tuolta kirjasta johon paholaisen kätyrit keräävät päänahkojamme, löytyi entinen poikaystäväni. En lainkaan käsitä miksi reagoin tähän asiaan nyt näin voimakkaasti. Erostamme on jo pieni ikuisuus eikä sinä aikana ole tapahtunut pienintäkään haikailua (ainakaan minun puoleltani) eikä muuten tapahdu nytkään, ihan vaan tiedoksenne. Laitoin kaveripyynnön eksälle, mutta siitähän se varmaan kiikastaakin. Pelkään ihan älyttömästi, että hän ei hyväksy sitä. Ymmärrän kyllä sen (ainakin teoriassa) jos ei hyväksy, koska vaimonsa on niin mustasukkaista sorttia, tosin en tajua miten ihmeessä joku kymmenen vuoden takainen entinen tyttöystävä olisi minkäänlainen uhka heidän suhteelleen. (Omahyväisesti voin sanoa, että olisin kyllä saanut sen miehen takaisin jos olisin halunnut.)

Minua ei sureta niinkään se, että aikanaan pääsin eroon poikaystävästä, vaan se, että menetin ystävän. Olimme eron jälkeen paremmissa väleissä kuin varmaan ikinä ja hän oli minulle silloin yksi parhaimmista ystävistä. Sitten tuli uusi tyttöystävä, nykyinen vaimo, joka repi peliverkkarinsa jo siitä, että edes juttelin julkisella paikalla eksäni kanssa. Muutaman kerran kävimme kahvilla salaa eksän kanssa, mutta eipä sellainen ole kivaa kenenkään kannalta, joten vähensin yhteydenottojani ja lopulta lakkasin laittamasta edes vuosittaisia synttärionnitteluja. Olen tästä ollu hiljaa mielessäni pahoillani aina välillä (tosi harvoin), mutta nyt kun se sitten tuli eteen tuolla, niin...

No, pari päivää varmaan vatvon mielessäni tätä asiaa ja sitten eksä joko a) hyväksyy kaveripyyntöni, yllätyn positiivisesti ja toivon saavani jonkinlaisen kontaktin häneen taas tai sitten b) ei hyväksy kaveripyyntöäni, jolloin olen hetken pahoillani asiasta, sen jälkeen työnnän sen mieleni kaikista taaimmaisimpaan ja pimeimpään nurkkaan ja uskottelen taas itselleni olevani ihan sujut asian kanssa.

Kyllä elämä oli hemmetin paljon helpompaa ennen Facebookia...


***

Aiheeseen sopiva kappale kasarikeskiviikoksi tähän loppuun (ei voi olla ysärikeskiviikko, kun tuo kappale on vuodelta -88). Tykkään tästä laulusta kovasti.

Musta sateenvarjo lojuu rikki roskiksessa
Se on katkennut lause ja kuollut rakkaus
Ehkä kerran lempi suuri kiehui koskiksessa
Siitä muistona on tyhjä kortsupakkaus

Mitä jää, mitä jää?

Ehkä joku tuntikaudet seisoi portin luona
Odotti ja odotti ja poltti tupakkaa
Natsoista täyttyi roskis iltana tuona
Eikä luokse portin toinen koskaan tullutkaan

Mitä jää
Se on roskaa roskaa vaan
Ja elämä kaukana
Jatkaa kulkuaan
Mitä jää
Kun korit pengotaan
Se on roskaa roskaa
Roskaa vaan

Neiti Ajan kynsiviila narskuu yöt ja päivät
Silloin ja tällöin hän luuriin vastailee
Siellä soittavat ne jotka junistansa jäivät
Jotka eivät treffeillensä koskaan ehtineet

Mitä jää, hei mitä jää?

Kun he sitten merkkiportin luokse viimein ehti
Huolissaan suruissaan ja vielä huolissaan
Siellä heitä tervehti vain eilinen lehti
Roskapönttö puolillansa tuhkaa tuhkaa vaan

(Miljoonasade - Roskaa)

Ps. Niin siis tietysti ostin ne levyt.