29. elokuuta 2013

Let me tell ya 'bout the birds and the bees and the flowers and the trees and the moon up above

Argh. Miten kauan kestää unohtaa tyyppi, johon on ihan rakkaudessa, mutta jota ei näe enää? Poissa silmistä, poissa mielestä, mitä, miksei se toimi?!

Muutenkin jotenkin ahdistavaa, kun joutuu harva se päivä hyvästelemään tyyppejä. Joillain loppui työt viime viikolla, toisilla tällä viikolla. Kuten itselläni. Olen nyt viikon sisällä kolmena päivänä sanonut heippoja tyypeille, joihin olen syvästi kiintynyt, ja pahin on vasta huomenna edessä. Mitä tääkin nyt on sitten taas? Mun elämä?

Olen jotenkin ihan huikentelevainen lutka nykyisin, kun nautin niin suunnattomasti mieshuomiosta, jota olen kesän ajan oppinut saamaan. Koska elämäntaparemonttini on ollut toimiva, näytän näiden tyyppien mielestä nykyisin ihan törkeän hyvältä ja ne syövät kädestäni ja kehräävät kuin pienet höpönassut. Jossain uudessa paikassa tämä ei toimisi samalla tavalla, sillä jos ei ole vertailukohtaa, niin näytän varmasti aivan tavalliselta pömppövatsaiselta naiselta. Kuten varmaankin kävi sen kesän ritarini (vähän niin kuin yön ritari, paitsi parempi) ja salamaihastukseni kanssa.

Tuntuu siis tosi ankealta lopettaa työt, koska sitten pitäisi viettää lähinnä laatuaikaa läppärin (gr***n) kanssa eikä ole enää ketään kelle jutella. Eikä varsinkaan ketään kelle flirttailla. On tämä vaan kamalaa ja niin väärin.

25. elokuuta 2013

Miksi sä paskot päähäni niin kuin pulu joka lentää yli?

Koko viikonloppuni kruunasi tänään se, kun näin päivällä aikuisen, ihan kivankin näköisen miehen potkaisemassa lokinpoikaa niin, että sen siipi meni paskaksi. En varsinaisesti nähnyt itse potkaisutilannetta, mutta näin miehen jahtaavan lokkia, lokin huutavan ei lainkaan normaalilla lokkihuudolla ja sen jälkeen samaisen lokin kulkevan kirjaimellisesti toinen siipi maassa. Siis mitä vittua? Mitä muuta se lokki oli saattanut tehdä kuin korkeintaan yrittää varastaa tämän assholen eväät?

Tuli niin lopullisen paha mieli ihmisen pahuudesta ja ilkeydestä, että teki mieli kaivautua jonnekin maakuoppaan itkemään tai ottaa lopputili tästä kaikesta ja muuttaa jonnekin, missä on vielä inhimillisyyttä ja välitetään toisista. Niin ihmisistä kuin eläimistäkin. Jonnekin, missä kaikkien ei tarvitsisi aina vaan olla niin kaikkitietäviä ja oikeassa ja maailmanvaltiaita. Ilmeisesti joidenkin mielestä on tosi hauskaa kiusata heikompaa ja potkia jo valmiiksi maassa makaavaa.

Tämmöisinä hetkinä aina toivon karman olevan olemassa. Että kaikenmaailman lokinpotkijat vielä joskus saavat tuntea sen nahoissaan. Toivottavasti mahdollisimman pian. Vaikka toisaalta jos karma on olemassa, niin luultavasti juuri parhaillaan korjaan itsekin omista pahoista teoistani syntynyttä satoa. Se selittäisi paljon.

Ostin eilen itselleni ruususormuksen. Jotenkin maadoitin itseni sillä sormuksella takaisin tähän maailmaan ja todellisuuteen. Että elämä jatkuu, kolhuista huolimatta. Yritän muistaa sen aina, kun katson sitä sormusta.

24. elokuuta 2013

Meitsin rakkauden CV sai taas surullisen rivin uuden

Tuntuupa tyhjältä. Jotenkin sitä joutuu hakemaan ihan uudenlaista motivaatiota elämäänsä. Ei huvita nousta aamulla sängystä, ei huvita syödä, ei huvita ylipäänsä hengittää. Nämä ovat niitä päiviä, kun kaupungillakin ylittelen katuja suhteellisen holtittomasti, koska mitä väliä. No mutta treenata huvittaa, joten kai sekin on jotain.

Ei kyse varmaan edes ole siitä, että juuri tämä tyyppi nyt ei halunnut yhteistä elämää kanssani. Niin ihana kuin onkin. Kyse on enemmänkin siitä, miten kaikki haaveet ja unelmat ovat taas kerran murskana. Kaikki on nollapisteessä ja tästä pitäisi lähteä rakentamaan jotain uutta. Tai sitten ei, jos ei enää jaksa. Tai pysty. Kuten gynekin minulle alkukesästä ystävällisesti huomautti, että jos vielä haluan lapsia, niin nyt niitä pitäisi harkita. Olen kai niin vanha, että joutaisin kuolla pois, kun en kenellekään kelpaakaan. Hämähäkit kutovat jo seittiä ympärilleni.

Hiukan kyllä jäi askarruttamaan jotkut asiat tämän tyypin kanssa. Kuten se, että enhän minä nyt voinut kuvitella kaikkea? Mielikuvitus on vilkas ja toiveajattelu vahvaa, mutta en minä nyt oikeasti ole voinut keksiä päästäni niitä pitkiä katseita ja kaikenlaisia siirtoja, joita tyyppi teki kesän aikana. Koska teki se, ihan varmasti teki. Oikeastaan vasta tällä viikolla se rupesi semmoiseksi tyypilliseksi vältteleväksi mieheksi. Jäin miettimään, että tapahtuiko jotain? Kertoiko joku jotain "totuuksia" minusta, joka sai sen tulemaan järkiinsä?

Ehkä, ehkä ei. Turha näitä on vatvoa ja vielä turhempaa olisi kai ollut alkaa inttää siltä eilen vastauksia. Jos ei halua, niin ei halua. Ei se tosin suoraan sanonut etteikö tykkäisi tai olisi kiinnostunut, mutta ihan niin tyhmä minäkään en ole, ettenkö tajuaisi sen olevan se perimmäinen syy.

Olen Riikka-murun innoittamana kuunnellut viime päivinä ripiitillä Juha Pekka Tapani Heikkinen Ja Niin Edelleen -bändiä ja hitsi vie, sieltä löytyykin osuvia sanoituksia tähän hetkeen. Niin osuvia, että sattuu. Kuten nyt vaikka Rakkauden CV: "On kaikki vaan väliaikaista täs mun loppuunpalaneessa maailmassa. Se niistä vitun unelmista, niin lohduttoman surullisista". Just niin mun elämästä.

Tai sitten Hän"... Mut ei silti niitä silmii pysty unohtaan. Niin sammutti hän sydämeni liekehtivän, unelmani säkenöivän, vaikkei tiennyt edes hän kuka oon..." No paitsi että tiesi, mutta ei tuntenut tarpeeksi hyvin tietääkseen miten ihan minä olen, eikä edes halunnut tuntea.

Onneksi on musiikki. Ja JPTHJNE on oikeasti hyvä, suosittelen, varsinkin livenä.

En minä varmaan tästä enää enempää ruikuta täällä, älkää huoliko. Ollutta ja mennyttä. Paskat.

Ps. Miten säälittävää on mennä lauantai-iltana yksin elokuviin? No juuri niin säälittävä minä ehkä tänään olen.

23. elokuuta 2013

Are we in love or are we in pain?


No niin. Niinpä niin. Se siitä sitten. Ei ne nappisilmät tykänneet takaisin, ainakaan riittävästi. Minussa on varmaan joku juttu, joka estää vastakkaista sukupuolta rakastumasta. Unlovable monster.

Tämän tapauksen eduksi on kyllä pakko sanoa, että juttu päättyi (jos nyt oli alkanutkaan) niin kauniisti, ettei tästä kauhean paha mieli voi jäädä. En tiedä olisiko helpompi, jos sattuisi kunnolla ja voisi vähän ehkä vihatakin, kuin että toinen on vaan sekä ulkoisesti että myös sisäisesti niin läpikotaisen hyvä ja kaunis ihminen. Koska näistä tänään vaihdetuista sanoista jäi oikeasti niin hyvä mieli, että melkein tuntuu kuin sydän ei olisi säröillytkään. No säröili se, isosti, mutta kiedottuna pumpuliin.

Eikä kyseessä ole todellakaan mikään pelimies vaan ihan oikeasti hyvä ja ihana mies. Kai se luo toivoa, että semmoisia tosiaan löytyy tältä planeetalta, vaikka ne tykkäävätkin sitten enemmän jostain toisista tytöistä. Ja minä olen ikuisesti yksin.

Ja nyt siellä kaikki heti ajattelevat, että uutta matoa koukkuun jne. Ei pysty. Nämä jutut ovat henkisesti niin raskaita minulle, että tästä kestää toipua, vaikka lupasinkin jäädä henkiin. Tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta käydä tätä läpi taas uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.

Kesän voi julistaa päättyneeksi.

16. elokuuta 2013

Jotkut menee sekaisin rock'n'roll-musiikista

Ihminen on niin kuutamolla, ettei bloggaamisestakaan tule mitään. Pihalla kuin lintulauta. Sekaisin kuin seinäkello. Mutta silleen hyvällä tavalla.

Ihminen on tehnyt tänä kesänä työssään enemmän huolimattomuusvirheitä kuin koko elämänsä aikana varmaan yhteensä, mutta ei haittaa. On ollut kivaa, ihanaa, välillä noloa ja vähän tyhmempää, ja on nätit nappisilmät joihin katsella. Ja jotka yllättävän usein katselevat takaisin.

Mitään ei ole vieläkään tapahtunut sen toisen ihmisen kanssa, mutta ihmisellä on hyvä fiilis. Joka voi kyllä vaihtua sekunnin sadasosassa aivan päinvastaiseksi.

Ihminen tulosti itselleen syksyn keikkaliput: syyskuussa Helsinki, lokakuussa Turku ja marraskuussa Tampere. Hyvä tästä vielä tulee.

13. elokuuta 2013

13. fast


Ihan sama miten hyvä taikka huono kesä on ollut, aina se menee liian nopeasti.

6. elokuuta 2013

5. early


Seitsemän aikaan aamulla on ihan riittävän aikaista minulle. Tämmöiset kesäaamut ovatkin ihan parhaita. Kaikki muut aamut... yäk.

4. elokuuta 2013

4. fresh


Pihvi vähän kärähti (ääk, karsinogeenit!), mutta ainakin salaatti oli tuoretta. Olen muuten nykyisin ihan hulluna rucolaan. Sitäkin oli setissä mukana, vaikkei kuvassa näykään.

3. skyline


Utuinen ja helteinen taivaanranta.

3. elokuuta 2013

Nyt on elokuu ja minä olen viljaa

Vähän mattimyöhäisenä laitan tämän elokuun kuva päivässä -haasteen tänne:



Jos vaikka tulisi osallistuttua yhtä aktiivisesti kuin heinäkuussakin.


You know I'm a dreamer but my heart's of gold

Kuinkahan monta kertaa olen elämäni (ja tämän blogin) aikana toivonut semmoista pulloharjaa, jonka voisi työntää korvasta sisään ja rassata tuolta korvien välistä kaikki ylimääräinen moska pois? Varmaan aika monta kertaa. Enkä kertaakaan ole semmoista pulloharjaa löytänyt. Vähän kyllä lohduttaa se ajatus, että jokaisesta kerrasta olen selvinnyt elävänä ja suurin piirtein kokonaisena. Ainoastaan sydämestä on jäänyt pieni palanen jonnekin matkan varrelle, jos runolliseksi haluaa heittäytyä. Tai kliseiseksi.

Tuon edellisen kirjoituksen jälkeen on mennyt yhä vaan hullummaksi. Mitä enemmän saan tietää asioita siitä tyypistä, sitä kauempana se tuntuu olevan elämänarvoiltaan sellaisesta miehestä, jollaisesta kuvittelisin kiinnostuvani. Ihannemieheni lähes vastakohta. (No, ei se ainakaan äänestä kokoomusta eikä syö kissanpentuja aamupalaksi). Mutta sydän haluaa, mitä sydän haluaa. Ja jotenkin minusta tuntuu, että senkin sydän haluaa minua, ainakin vähäsen. (Tai mikä elin miehillä nyt vastaakaan näistä asioista). Ja tämä on muuten ensimmäinen kerta vuosiin, kun uskallan sellaista mahdollisuutta edes ajatella. Että se toinenkin saattaisi tykätä minusta, vaikka en käsitäkään miksi. Luultavasti olen siis nytkin karmealla tavalla väärässä. Mutta en siis ole vieläkään heittänyt veistä pesuveden mukana tai työntänyt haarukkaa pistorasiaan.

Kummasti ne "ylitsepääsemättömät esteet" unohtuvat aivan täysin siinä vaiheessa kun näen sen tyypin. Ja kun se katsoo minuun, niin sulan märäksi lätäköksi lattialle. Aivan kohta olen valmis seisomaan päälläni, myymään mummoni (r.i.p.) ja liittymään vaikka johonkin lahkoon, ihan mihin vaan, ei mitään väliä, kunhan saan jatkaa niiden nappisilmien katselemista. Rupean vegaaniksi, rastafariksi tai pastafariksi, opettelen uuden kielen, lennän avaruuteen, ihan mitä vaan. Throw me a frickin' bone here, man!

Jos ei ole mahdollisuutta pestä korvienväliä pulloharjalla, niin toivoisin edes ajatustenlukukykyä. Ihmettelen suuresti, miten ihmiskunta ylipäänsä on onnistunut olemaan välittömästi kuolematta sukupuuttoon, vai missä vaiheessa tästä tuli näin vaikeata? Vai olenko se vain minä?

Voi miksei joku asia edes joskus voisi tässä elämässä olla helppoa!

Ps. Miten minusta tuntuu, että nämä ovat sellaisia asioita, joista kukaan muu ei koskaan kirjoittele blogiin? Olenko outo? Onko ihastuminen sellaista teinikamaa, ettei sitä kukaan vakavasti otettava aikuinen jaa muille? Sitten vasta kirjoitetaan, kun jo seurustellaan vakavasti. No, onneksi minä en ole kovinkaan vakavasti otettava, koska jonnekin tämä vaan täytyy purkaa aina välillä.