Ah look at all the lonely people

Heräsin sunnuntaina (tänään) joskus kymmenen aikoihin aamupäivällä. Nyt kun käy töissä, niin näitä viikonloppuaamuja osaa arvostaa enemmän. Ulkona oli kerrankin valoisaa. Makoilin varmaan tunnin verran valveilla sängyssä ja pläräilin Instagramia ja muuta somea.

Aamukahvin kanssa vedin tonitiikeri-muroja. Kauheata epäterveellistä sokeritauhkaa, mutta kyllä sunnuntaiaamuna saa. Puoliltapäivin meinasin alkaa katsella Netflixistä jotain, mutta sitten huomasin, että Herolta tuli joku elokuva. The Dissappearance of Eleanor Rigby: Them (eli The Story of Love, aivan paska "suomennos" taas kerran, mikä suomennos tuo edes on, on vaan annettu uusi englanninkielinen nimi leffalle). Opin elokuvan jälkeen, että siitä on tehty kolme eri versiota: Him, Her ja Them. Nopeasti tuosta voi päätellä, että Him kertoo elokuvan miehen näkökulmasta, Her naisen ja Them molempien. En tiedä miksi, mutta jostain syystä minulle tuli todella vahva tunne, että minun täytyy katsoa tuo elokuva Netflixin sijaan. Jäin siihen jumiin enkä päässyt sohvasta irti. Vetistelin aika paljon.

Heti tuon elokuvan perään tuli ranskalainen elokuva La vie d'une autre (Rakkautta Pariisissa, taas ihan paska suomennos). Rakastan ranskalaisia elokuvia. Juliette Binoche on ihana, samoin Mathieu Kassovitz. Elokuvassa Juliette Binochen roolihahmo herää yhtenä aamuna ja on unohtanut kaiken viimeiseltä 15 vuodelta. Hänen muistinsa on jäänyt siihen iltaan, kun hän rakastui Mathieu Kassovitzin roolihahmoon eli nykyiseen aviomieheensä. Sanomattakin selvää, että niiden kadonneiden 15 vuoden aikana kaikki oli mennyt päin persettä. Ja vielä selvempää, että itkin vähintään puolet elokuvasta.

Kolmen ja puolen tunnin itkumaratonin jälkeen kysyin itseltäni, että mitä ihmettä nyt taas, Tiina? Sitten katsoin kalenteriin ja huomasin, että kuukautisteni olisi pitänyt alkaa jo eilen.  Ah, sehän selittää paljon... Näin käy joka kuukausi ja silti se pääsee yllättämään joka kerta. Kai tämä on jollekin muullekin tuttua? En kärsi pms:stä, mutta juuri ennen kuukautisten alkua on hormonit vähän sekaisin. Tai en tiedä, jos tämä onkin se ns. normaali, kun on jotenkin tosi auki ja kaikkea, ja sitten lopun aikaa kuusta sitä vain on sulkenut itsensä luonnottomalla tavalla?

Sen puhdistavan leffaputken jälkeen olin kuitenkin tehokkaampi kotitöiden suhteen kuin moneen viikkoon. Olin äsken ripustamassa pyykkiä kuivumaan, kun kesken pyykinripustamisen huomasin kirjoittavani päässäni tätä blogipostausta (se siitä tehokkuudesta). Sellaista ei ole tapahtunut aika päiviin kuukausiin vuosiin, joten jätin homman sikseen ja tulin laskemaan sen päästäni tähän näppikselle. Näin. Nyt menen ripustamaan pyykit loppuun ja sen jälkeen laitan ruokaa.

Hyvää sunnuntaita ja ensi viikkoa. Muistakaa välillä itkeä, jos siltä tuntuu, mutta nauraa sitäkin enemmän.

Arvontalaulu raikaa, on arvonnan aika

Kiitos vaan tsempeistä edelliseen kommentoineille, ja sitten otetaankin komento takaisin. Ei nimittäin mennyt ihan niin kuin oltiin ajateltu.

Moni nainen tietää ne kivat kohteliaisuudet, mitä gynekologeilta voi saada, kuten että kohtu on kaunis ja munasarjat on tosi siistit. No, minä en saanut semmoisia tänään. Sain kuulla, että toinen munasarjani on iso ja omituisen näköinen. Se siitä sisäisestä kauneudesta.

Viime tsekkauksessa alle vuosi sitten kaikki oli vielä tosi hienosti ja nätisti. Nyt rupesi epäilyksiä herättämään jo heti, kun gyne alkoi kysellä, että onko kuukautiset olleet ihan tavalliset ja onko ollut jotain poikkeuksellisia kipuja? Vastasin, että ei, yhtä kivuliaat ne ovat aina. Joo ei, ei laitetakaan sitä kierukkaa vielä. Lähete labraan ja katsellaan kuukauden päästä uudestaan. Voi paska.

Kaverin endometrioosituskailuja vierestä seuranneena voin vaan toivoa, ettei nalli napsahda omaan otsaan tällä kertaa...

Apua

Onkos siellä sankassa lukijajoukossa naisia, mielellään jopa synnyttämättömiä, joille on laitettu hormonikierukka? Koska minulla on tuo toimenpide huomenna edessä ja pelottaa aivan helsvatusti. Niin että voisitteko kertoa semmoisia onnistumiskertomuksia, että eipä sattunut juuri lainkaan eikä sen jälkeenkään ole ollut mitään ongelmia? Ei mitään semmoisia kauhutarinoita, miten ensin on puoli vuotta vuotanut kuin häränkurkusta ja sen jälkeen kierukka on lävistänyt kohdun ja mennyt aivoihin, koska niitä kertomuksia on netti pullollaan.

Itsellänihän on tilanne sellainen, että kroppani ei kerta kaikkiaan siedä enää pillereiden popsimista. Hormonikierukka on siis viimeisiä vaihtoehtoja, koska siinä hormonineritys tapahtuu niin paikallisesti tuolla alempana, että sen ei pitäisi aiheuttaa niitä samoja ongelmia kuin pillerit ovat aiheuttaneet. Ja koska tässä ei nyt perheenperustaminenkaan ole ihan näköpiirissä, niin miksipä en tekisi tämmöistä viisivuotissuunnitelmaa. Ja ainahan sen kierukan saa pois, jos joku outo pesänrakennusvietti puskisi päälle. Mutta tuskin. (Alkaa tuota ikääkin jo olla jne.)

Tämä pelkoni on jotain täysin... hmm, mikähän olisi oikea sana. No varmasti tarpeetonta, turhaa ja perusteetonta, mutta jostain syystä vaan pelkään. Pelkään sitä että sen asettaminen sattuu hirveästi. Pelkään että sen jälkeen tulee ties mitä komplikaatioita. Pelkään, että en pysty treenaamaan moneen viikkoon tai jos pystyn, niin onnistun ponnistamaan koko härpäkkeen ulos systeemistä. En millään viitsisi selittää pt:lle ensi viikolla, että jos ei kyykättäisi tänään, ettei kierukkani mene pois paikoiltaan. Johan siinä nuoren miehen herkkä sielu järkkyy. Ja koska olen vahvasti luulotautinen, niin... äh, mitähän tästä tulee.

Kaikki tulee menemään hyvin. Kaikki tulee menemään hyvin. Kaikki tulee menemään hyvin.

Spin me round, roll me over, fuckin' circus

Tämä kirjoitus liittyy nyt hyvin vahvasti naisosiin ja naistenvaivoihin, joten voisin kehottaa heikoimpia (eli miehiä) skippaamaan.

Sattuneista syistä minulla ei hiljattain ollut kolmeen vuoteen kuukautisia. Se oli hyvin onnellista aikaa elämässäni. Alkuvuodesta jouduin kuitenkin lopettamaan tuon onnellisen olotilan, sillä aloin saada ikäviä sivuoireita keltarauhashormonista. Sen jälkeen elämäni onkin ollut hyvin säännöllisesti neljän viikon välein helvettiä.

Tämä on varmasti nyt joku luontoäidin henkilökohtainen kosto minulle niistä kolmesta onnellisesta ja kivuttomasta vuodesta. Koska luontoäitikin on nainen, ja nainen on naiselle susi. Kivuliaat ilmavaivat ovat ehkä paras termi kuvaamaan tämänhetkistä olotilaani. Ja kun sanon kivuliaat, tarkoitan todella kivuliaita. Jos koliikkivauvoilla on yhtään samanlainen olotila kuin minulla, niin niiden 24/7 parkuminen on vähintäänkin oikeutettua.

Toissailtana aloin jo epäillä jonkun alienin poikasen tunkeutumista vatsanahkani lävitse ja tein poistumissuunnitelman jonnekin ensiapuun. Viime yönä jopa kyljen kääntäminen oli työn ja tuskan takana, sillä paikoillaan oli hyvä, liikahtaminen paha. Onneksi kipulääkkeillä pystyy auttamaan itseään jonkun verran, mutta ihan kaikkeen nekään ei pysty. Jos en tietäisi tämän paskan menevän ohitse parissa päivässä, niin menisin välittömästi poistattamaan kaikki naisosani.

Ollaan hormonaalisesta ehkäisystä mitä mieltä tahansa, ja vaikka se sekoittaisi täysin ihmisten pariutumisen ja tappaisi pikkuhiljaa kaiken elämän maapallolta, niin on tämä luomuna eläminen kyllä ihan kamalaa. En halua mitään yhden naisen kivuliasta ja veristä taistelua maapallon pelastumisen puolesta! Siksipä tähän tulee taas stoppi ja alan kiltisti pumpata itseeni hormoneja. Tällä kertaa hiukan eri muodossa tosin, ettei ne alkuvuoden sivuoireet uusiudu.

Fyysisten oireiden lisäksi on myös pääkoppani vetänyt melkoista vuoristorataa tämän kevään, kuten ehkä olette huomanneet. Koska en yleensä olen aivan näin tuulella käyvä kuin tänä keväänä, en keksi sillekään mitään muuta selitystä kuin tuon omillani olemisen, mitä hormoneihin tulee. Nyt loppuu sekin toivottavasti. Onhan siinä tietysti oma hauskuutensa ihastua joka toiseen vastaantulevaa kaksilahkeiseen (tai ei niiden tarvitse edes tulla vastaan, riittää että ovat televisossani [ah, Alexander! ah, Guillaume!]), mutta jatkossa pystyn toivottavasti keskittymään johonkin vähän olennaisempaan(kin). Joku roti sentään.

Luvassa siis tasapainoista ja asiallista mielipidebloggaamista. Hempeilyt sikseen!


Ps. Otsikko on Pearl Jamin hienosta kappaleesta Blood.