generated by sloganizer.net

30. syyskuuta 2009

Se keskiviikko




Niin, nyt on se keskiviikko sitten. Ei ole syntymäpäiväni (luojan kiitos, vastahan ne oli), vaan hieno päivä kaikin puolin, täytyy sanoa. Laittakaahan tuosta yltä tuo musiikki soimaan, niin pääsette mukaan tämän keskiviikon fiiliksiin ja tunnette sen ensin kuuloluissanne, josta se leviää hyvänä olona koko kroppaan.

Jaa mitä tänään siis tapahtui? No Alice in Chainsilta ilmestyi uusi levy Black gives way to blue. Ja minua se odotti nätisti kirjekuoressa oven takana, kun tulin iltapäivällä kotiin. Kuuntelin heti ja tykkäsin kovasti. Melkein tirautin itkut (huom! siis vain melkein) levyn toisen kappaleen Check my brainin (siis juuri se mitä parhaillaan kuuntelet tuosta yltä) kohdalla, kun se oli niiiin Alice in Chainsia. Tutut synkät soundit kiipesivät sieltä kuin vuorenpeikot koloistaan. Vähän kuin olisi nähnyt vanhan ystävän pitkästä aikaa.

Koska olen vanha pehmo, mutta rasittava sellainen, niin nyyläsin levyn kansipaperit tarkkaan. Ja hymysin tietysti huomatessani jokaisen alkuperäisen jäsenen kiittävän myös Laynea. Snifff...

28. syyskuuta 2009

Check my brain


EU haluaa, että mp3-soitinten melutasoa lasketaan. Komissio aikoo säätää, että EU:ssa myytävien soitinten "asetuksia rukataan" niin, että volyymitaso on alle 80 desibeliä. Kuitenkin soittimen saa säätää itse lujemmalle, mikäli kuluttaja itse niin haluaa. Miten tuo nyt kuulostaa jotenkin siltä, että siinä yritetään kantaa vettä kaivoon ämpärillä, joka on täynnä reikiä? Jos itse saa säätää omaa soitintaan, niin mikä on jutun pointti? Muuta kuin holhota meitä kuin vajaaälyisiä. Uskon kyllä, että kuulovauriot lisääntyvät koko ajan, mutta eikö olisi järkevämpää lähestyä asiaa joltain muulta kantilta kuin säätämällä jotain, joka ei oikeastaan säädä yhtään mitään. Esimerkiksi joku valistus voisi olla tehokkaampaa. Itselläni on pari kertaa soinut korva pidemmän aikaa ihan kunnolla, ja se jos mikä on inhottavaa, mutta tiedostan täydellisesti omasta tyhmyydestäni johtuvat seikat, mikäli olen rokkikeikoilla ilman korvatulppia tai kuuntelen mp3-soitintani liian isollaan. Joku tuolla Hesarin kommenteissa ehdotti, että kiellettäisiin ne soittimien alkuperäiset paskat nappikuulokkeet, joilla on pakko kuunnella täysillä kun muuten ei kuule mitään taustamelun ylitse.

Mietin, että paljonkohan 80 desibeliä on käytännössä? Miten kovallaan musiikin kuulee esim. bussissa tai liikenteen seassa, jos volumetaso ei saa ylittää 80 desibeliä? Kuinka usein ylipäänsä 80 desibeliä ylittyy ihan kaupungilla kulkiessa tai joukkoliikenteessä? Jos joku osaa kuvailla, niin olkaa niin hyvät.

Tiedättekö muuten mikä päivä on keskiviikkona? Jos ette, niin kerron sitten. Stay tuned.

27. syyskuuta 2009

Heeeeeeeeiiii on niin helppoo olla onnellinen


Päätin tuossa syyskuun alussa, että toteutan kesän jälkeen kerrankin oikeasti niitä "terveellisiä elämäntapoja", mitä joka loppukesästä tulee lupailtua. Jätin kaikki sipsit ja limpparit (ja vastaavat) pois, mutta en varsinaisesti kieltänyt mitään muuta itseltäni. Esimerkiksi suklaata oli lupa syödä, jos teki mieli, mutta tietysti kohtuudella. Tiedän kokemuksesta, että jos rupean kieltämään itseltäni juttuja, niin niitä alkaa tehdä vaan ihan hulluna mieli ja homma tyssähtää pakkomielteiseen mässytykseen. Tämän vuoksi mikään Painonvartijat ei esimerkiksi sopisi minulle, koska mitä enemmän ajattelen syömistä, niin sitä enemmän tekee mieli syödä. Päätin myöskin, että en punnitse itseäni kuin kerran kuussa. En missään tapauksessa päivittäin enkä edes kerran viikossa, koska silloin pienet notkahdukset saisivat masentumaan ja koko homma menisi ihan länkkälönkkä.

No, näillä itseltäni saamilla ohjenuorilla päätin lähteä taapertamaan (lue: lyllertämään) kohti syksyä. Pari ensimmäistä viikkoa pidin ruokapäiväkirjaa. Kirjoitin ihan rehellisesti ylös kaiken mitä söin, myös ne suklaat. Parin viikon jälkeen se ruokapäiväkirjan kirjoittaminen sitten alkoi unohtua ja koin sen kauhean tylsäksi pakkopullaksi, joten päätin lopettaa sen ihan suosiolla. Ilmeisesti se pari viikkoakin oli ihan riittävä sitä hommaa, koska päähäni jäi kuitenkin jonkinlainen henkinen ruokapäiväkirjakello, joka kilkatti aina jos homma meinasi lähteä käsistä. Tosin ei se kyllä kovin usein meinannutkaan. Tässä syksyssä on ollut se juttu sekä hyvässä että pahassa se, että olen ollut kauhean kiireinen ja pää on muutenkin kuin Haminan kaupunki (en ole koskaan käynyt Haminassa, mutta olen kuullut juttuja, että se on sekaisin), joten viime viikkoina minulla ei oikeastaan ole edes ollut ruokahalua kauheasti. Minähän kun syön siis nimenomaan tylsyyteen. Ja joo joo, tiedän että ei ole oikea tapa pudottaa painoa niin, että lakkaa syömästä kokonaan. Kyllä minä olen syönyt, tosin viime aikoina varmastikin ihan väärin ja liian vähän ja väärään aikaan. Yksi päätökseni kulmakivistä oli se, että iltapalasta en luovu, koska se tekisi koko hommasta liian ankeata, joten oikeastaan nyt sitten en syö päivällä, syön ainoastaan illalla. Ja nyt näen mielessäni kuinka ravitsemusterapeutit repivät hiuksia päästään. Mutta ihan sama.

Long story short, vaikka nyt ei vielä aivan olekaan kuun vaihde (päätin siis että punnitsen itseni vain kuun vaihteessa), niin kävin kuitenkin eilen vaa'alla. Yritin jutella itselleni, että ei pidä sitten pettyä jos mitään ei ole tapahtunut ja olisipa nyt kuitenkin edes pari kiloa pudonnut. Ja tiedättekö mitä? Vaaka näytti neljä kiloa pienempää lukemaa! Kai se olisi voinut olla enemmänkin ja kai siitä suurin osa on nesteitä tai jotain, mutta olen silti ihan tyytyväinen. Olo on ollut koko syyskuun parempi niin henkisesti kuin fyysisestikin. Toki siihen on vaikuttanut muutkin asiat kuin syöminen, mutta ainakin tämä oli paras mahdollinen hetki tehdä tämä tempaus.

Tästä on hyvä jatkaa.

24. syyskuuta 2009

Nostalgiapläjäys

Yhtenä iltana tuli Teemalta joku Sir Elwoodin hiljaisten värien konsertti ja katselin sen eilen illalla digiboksiltani. Olipas se nostalgista. Olen käynyt joskus nuoruusvuosina monia monia kertoja katsomassa Sir Elwoodia keikoilla ja nyt en taas vuosiin ole käynyt. Melkein tekisi mieli mennä, jos joskus olisi tilaisuus lähitulevaisuudessa. Vaikka oli sekin aika jännittävää nähdä, miten paljon Juha Lehti on vanhentunut tässä vuosien varrella (toisin kuin minä itse, tietysti). Hämmentävää, kun nuoret ihmiset täyttävät 50 vuotta.

Minä näkisin Sir Elwoodien hiljaisten värien kultakautena 90-luvun (kuten varmaan kaikki muutkin bändiä kuunnelleet). Onhan ne kai jokusen levyn tehneet 2000-luvullakin, mutta en ole kyllä liiemmin kuullut niitä saati sitten että olisin ostanut. Oikeastaan viimeisiä niittejä Sir Elwoodin arkkuun (no onpa dramaattisesti sanottu, mutta siis... you know) taisi lyödä saksofonisti Hansu Saarisen häippäseminen bändistä vuonna 2003 (oliko se muka noin myöhään?). Siis jos bändissä on saksofoni ja sitten yhtäkkiä enää ei olekaan, niin onhan se nyt aika valjua menoa sen jälkeen, vai mitä? Voisin kertoa rakkaudestani saksofoniin enemmänkin, mutta ehkä siitä tulisi jo ihan oma postauksensa...

Yritin eilen etsiskellä netistä, mitä tuo Hansu on tehnyt Sir Elwoodista poistuttuaan, mutta en löytänyt oikeastaan mitään tältä vuosituhannelta. Jos joku tietää, niin voi kertoa. Facebookista kyllä löysin hänet, eli henkensä mitä ilmeisemmin yhä pihisee, ja profiilikuvassaankin hän soittaa saksofonia, joten loppu hyvin kaikki hyvin. Ei sehv silti ole koskaan ollut enää sama ilman Hansua ja saksofonia!

Alla kaikkien aikojen lempparini Sir Elwoodin hiljaisilta väreiltä. Jouduin lataamaan sen itse Youtubeen, kun kukaan muu ei ollut, hämmästelen.





Okei, tässä tekstissä nyt ei varsinaisesti ollut mitään pointtia. Kunhan lärpätin, kun tuli niin nostalginen olo eilen niistä kappaleista.


Ps. Lauantaisen battlen voitti siis The Cult. Verve sai 7 ääntä ja Cult 18 ääntä, joista 8 ääntä oli Kervålta ja 5 ääntä Katalta. Jos tämä olisi demokratia (mutta tämä on diktatuuri) ja jokaiselta oltaisiin hyväksytty vain yksi ääni, silloin kyseessä olisi ollut tasapeli.

Pps. Pääsin näköjään edellisellä postauksellani Kulutusjuhlaankin. Olisin kyllä asetellut sanojani vähän tarkemmin, jos olisin tämän arvannut. Naur.

23. syyskuuta 2009

Mitä jää, se on roskaa roskaa vaan

Postaan tänään aiheesta, joka kiinnostaa varmasti kaikkia, ja etenkin naispuoleisia lukijoita! Minä itse olen ainakin niin utelias, että pidän näitä valtavan mielenkiintoisina asioina. Nimittäin...

Hukkasin tänään laukkuuni yhden rintamerkin, joka oli irronnut kännypussistani. Kotiin päästyäni kippasin koko laukun sisälmykset lattialle, että pystyin löytämään sen rintamerkin, ja samalla päätin jakaa tämän hetken teidän kanssanne.

Laukustani (joka on siis yhdistetty olka-/käsi-/arki-/juhla-/koululaukku) löytyi seuraavat asiat:
  • rahapussi
  • kalenteri
  • bussiaikataulu
  • lehtiö (kooltaan A4)
  • penaali
  • se rintamerkki (onneksi)
  • käsidesi (en ole mikään hysteerikko, mutta on sellainen kiva olla, jos menee esim. syömään jotain sormiruokaa)
  • ties kuinka vanha irtokarkkipussi
  • terveyssiteitä 2 kpl
  • laastareita (1,5 pakettia salvequick-tekstiililaastareita [se toinen paketti oli siis konkreettisesti enää vain puolikas, toinen puoli oli revennyt jonnekin], 1 paketti compeed-rakkolaastereita, 1 kpl compeed-rakonestopuikko sekä irtolaastareita)
  • nenäliinapaketteja 5 kpl
  • Heinix-allergialääkepakkaus
  • Juvenes -opiskelijan etukortti
  • hierojan käyntikortti
  • tyhjä Ibumax-lista
  • erinäisiä kuitteja useita
  • jokunen käytetty nenäliina
  • kynsiviila
  • fluoritabletteja (yths:n hammaslääkäriltä saatuja näytteitä)
  • gifu-aski
  • ja seuraavat leffaliput kronologisessa järjestyksessä:
* Happy-Go-Lucky, 17.9.2008 klo 19:45
* Toinen jalka haudasta, 22.4.2009 klo 17:30 (tämä oli joku ennakkonäytös, johon sain liput, melko tyhmä leffa)
* Brüno, 14.7.2009 klo 16:30
* Public Enemies, 17.9.2009 klo 16:30




Semmosta sälää. Tehdään tästä meemi, jos joku muukin haluaa kipata laukkunsa sisällön lattialle. Joo hei, kipatkaa!!!

20. syyskuuta 2009

Strawberry fields forever

Käytiin eilen vanhempieni kanssa katsomassa Beatles-musikaali musiikkiteatteri Palatsissa. Musikaalin päärooleissa olivat Otto Kanerva (Paul McCartney), Miro Honkanen (John Lennon), Pauli Hanhiniemi (George Harrison) ja Jukka Mänty-Sorvari (Ringo Starr). Heti musikaalin alkaessa minulle tuli ensinnäkin kateus siitä, että olisipa hieno soittaa ja laulaa jossain bändissä (mutta lahjat ei riitä) ja toisennakin fiilis, että tuo on varmasti näyttelijälle unelmarooli. Kävin joskus viime vuosituhannella katsomassa Miljoonasadetta Klubilla ja muistan Otto Kanervan tehneen sille keikalla jonkun special guest star appearancen, niin voin kuvitella tyypin olevan täpinöissään siitä, että pääsee esittämään Paul McCartneyta ja vetämään Beatlesin kappaleita ihan elävälle yleisölle.




Tykkäsin kyllä musikaalista kovasti. Siis lähinnä niiden kappaleiden takia. Muutenhan näytelmän juoni oli ikään kuin vain biisistä toiseen siirtymistä ja Beatlesin tarina oli tungettu todella tiiviiseen pähkinänkuoreen biisien välissä. Suosittelen kyllä ihan kaikille, jotka tykkäävät Beatlesin musiikista. Ja suosittelen myös syömään Palatsissa ennen esitystä (tai jälkeen, jos menee päivänäytökseen), koska ruoka oli tosi hyvää myöskin. Ja esityksen nimidrinkki, Strawberry Fields -mansikkamargarita, oli maukas.




Tuo Palatsihan on itsessään tosi hieno ja vanha rakennus. Siinä on Wikipedian mukaan toiminut vuodesta 1929 vuoteen 1991 asti elokuvateatteri. Mietin kyllä vähän, että mitähän elokuvia siinä on näytetty enää tuossa 90-luvun taitteessa, koska en kyllä muista ainakaan käyneeni siellä kuin joskus ihan pienenä tyllerönä. Siis niin pienenä, että en oikeastaan kyllä edes muista, olen kuullut vain juttuja. No tänä päivänä siinä on kuitenkin tuo musiikkiteatteri ja sisältä se on kyllä mahtavan hienon ja vanhan näköinen.




Loppuun voisinkin heivata teemaan sopivan sunnuntaiklassikon.





Kukas on muuten sinun lemppari-Beatlesi? Minun on John Lennon, tietysti.

19. syyskuuta 2009

Lauantaibattle

Pienen pieni pienoinen musabattle pitkästä aikaa! Kumpi näistä (minun mittapuullani) klassikoista on teidän mielestänne parempi?




VS.



Antakaahan mielipiteenne kuulua kommenttiosastolla!


Ps. Jos nämä kappaleet eivät miellyttäneet, niin Willeltä löytyy vähän eri genren battle myöskin tänään.

18. syyskuuta 2009

Friday I'm in love


Kuten eilisestä kirjoituksestakin saattoi huomata, olen ollut vähän kiireinen ja väsynyt viime päivinä. Kun olen koko ajan menossa paikasta toiseen, niin unohdan syödä kunnolla ja sitten olen illalla ihan tööt ja väsynyt ja kärttyinen. Joten. Päätin sitten tänään skipata luennot, koska olin aamulla niin väsynyt, ja nukuin pitkään. Ja mitä sain siitä palkaksi? Tylsistyneen olotilan ja huonon omantunnon! Siis mitä paskaa? Huomasinkin tykkääväni siitä, että joka päivä on jotain menoa ja tekemistä ja näkee ihmisiä (muuallakin kuin virtuaaliverkoissa). Oikeasti en ihan varmasti menettänyt mitään tärkeätä, vaikka jätin luennot väliin, mutta silti se huono omatunto tökkii minua ohimoon ja sanoo, että no niin, tästä se nyt taas lähtee. Kaiken huipuksi menetin tällä omalla sluibailullani mahdollisuuden nähdä yhden ihanan ihmisen, jota en ole nähnyt viime kevään jälkeen, ja se vasta harmittaakin. Mutku en mää tienny...

Voi elämä tätä päätä, voiko se oikeasti koskaan olla tyytyväinen? Sitä paitsi olen huomannut sellaisenkin, että kun teoriassa ja käytännössäkin kaikki on ihan hyvin, niin miksi pään pitää alkaa sitten juuri silloin kehittää jotain ihme juttuja? Miksei vaan voisi joskus olla ihan hyvin kaikki? Johan sen on miljardit ihmiset todistaneet, että se ruoho ei ole vihreämpää siellä aidan toisella puolella. En käsitä.


Kuva täältä.

17. syyskuuta 2009

Katkipoikki

Tänään aamulla. Herätys seiskalta. Kokous ja luentoja ja harkkoja. Syödä. Ei ehdi. Leffa. Superpäivä. Public Enemies. Jännä. Johnny Depp. Ihku. Väsy. Päivä pitkä. 12 tuntia. Liian vähät unet. Kokonaisia lauseita. Ei pysty.

Kalenteri. Ruma tylsä. Nätimmäksi. Miten?


15. syyskuuta 2009

Tämä ei ole laulu

Olen tässä tehnyt sellaisen havainnon, että kaikkien bändien kannattaisi miettiä aika tarkkaan minkä nimisen kappaleen laittavat levyllensä viimeiseksi. Tapahtuipa niin joskus viime vuosituhannella, että Alice in Chains julkaisi levyn, jonka viimeisen kappaleen nimi oli Over Now. Käsittääkseni bändin ei ollut tarkoitus jäädä määrittelemättömän pitkälle tauolle tuon levyn jälkeen, mutta niin vaan sattuneista syistä kävi. Noh, tänä vuonna Maj Karmalta ilmestyi uusi levy, jonka viimeisen kappaleen nimi oli Jäähyväiset. Sanoin heti sen kuulostavan aika pahaenteiseltä. Ja kuinkas sitten kävikään. Alice in Chainsilla tauko kesti lähemmäs 15 vuotta, saa nähdä miten Maj Karman käy.

Tällaista vaan mietin, kun käytiin viime perjantaina Yo-talolla heittämässä jäähyväiset Maj Karmalle.


Ps. Voi olla, että empiirisellä tutkimuksella löytyisi lisää vastaavia tapauksia, mutta en jaksa panostaa tähän teoriaani yhtä paljoa kuin aiemmin mainittuun basistiteoriaan. Papukaijamerkki sille, joka keksii jonkun kolmannen esimerkin vastaavanlaisesta tilanteesta.

14. syyskuuta 2009

Diagnoosi: Publish-nappulan painamisen kammo

Jäin koululle tietokoneluokkaan kirjoittamaan blogiin, kun täällä kuulee jostain syystä paremmin ajatuksensa kuin kotona. Kotona on niin paljon muita ärsykkeitä, ettei siellä ehdi keskittyä ajattelemiseen saati sitten kirjoittamiseen. En tiedä miksi. Viime päivinä on ollut jotenkin hirveän levoton olo. En tiedä sitäkään miksi. Tuntuu siltä, että pitäisi päästä vähän hakkaamaan nyrkkeilysäkkiä tai jotain. Pitäisi varmaan syödä säännöllisemmin niitä kalaöljykapseleita. (Jotenkin hatara aasinsilta, mutta eikös ne auta keskittymiskykyyn?)

Tuleva syksy (ja talvi ja kevät) vaikuttaa kiireiseltä, mutta ainakin toistaiseksi stressi tuntuu enemmänkin positiiviselta kuin negatiiviselta. Saapas näkee sitten myöhemmin, jos alan tiltata. Koska olen ollut kuin vetelä mato opintojeni aikaisempina vuosina ja opiskeluni on ollut lähinnä hengailua ja helpolla suoriutumista kaikesta, niin tänä vuonna se kaikki sitten kostautuu minulle. Joka viikko on kauheata kalenterin kanssa säätämistä, saan hyppiä tapaamisesta toiseen ja tuntea itseni tärkeäksi. Olen jopa asettanut itseni eräänlaiseen asiantuntija-asemaan vaikka oikeasti mietinkin, että en minä nyt mitään osaa yhyy. No, jos ne opintoviikotpisteet kuitenkin saisi...

Ryhmätyöt on ehkä eniten perseestä ja yhdellä kurssilla niitä todella on. Minua vitutti jo ennakkoon kuin oravaa hakkuualueen reunalla, mutta onnena onnettomuudessa valikoiduin todella ihanaan ryhmään. Ryhmäni jäsenet näyttävät enimmäkseen joltain ituhipeiltä (tiedättehän te sen tyypin: pitkä tai muuten vain sekainen tukka, risuparta, virttynyt villapaita, armeijanvihreä takki jne.), mutta ovat ihan uskomattoman kivoja ja hauskoja tapauksia. Joskus jopa käy säkä näissä elämän (lue: luennoitsijoiden) arpapeleissä. Ei sillä, että minulla olisi mitään ennakkoluuloja ituhippejä kohtaan, en taida itsekään kovin kaukana niistä olla. Ilman risupartaa, tosin.

No, tämä vuodatus nyt vain selityksenä siihen, jos jostain syystä en juurikaan saa tänne sanottua mitään järkevää(?) ennen ensi kevättä. Koska olen kiireinen ja tosi tärkeä ihminen. Nih.

13. syyskuuta 2009

Tylsä meemi

Mutta kun en nyt muutakaan täytettä tänne blogiin tunnu saavan. Jospa tällä saisi poistettua sen blogiblokin.


1. Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni vai auki?
Auki, kerta se on alkovi eikä siinä ole ovea.

2. Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
Kahta. Kahvia ja vettä.

3. Mitä teit kello 9 tänä aamuna?
Nukuin. Hah.

4. Milloin viimeksi nauroit?
No tänään tai eilen?

5. Oletko koskaan laulanut karaokea?
Pienessä humalatilassa yksissä yo-juhlissa.

6. Oletko koskaan juossut todella henkesi edestä?
En muistaakseni.

7. Mitä teet tämän jälkeen?
Varmaan istun tässä sohvalla, surffailen netissä ja/tai katselen telkkaria.

8. Onko sinulla sisaruksia?
On.

9. Monelta heräsit tänään?
Aika myöhään nukuin, joskus aamupäivällä. Heräilin useammankin kerran ja nukahdin uudestaan.

10. Mikä on puhelimesi taustakuvana?
Itse ottamani kuva sinisestä taivaasta ja poutapilvistä.

11. Kuka sai sinut viimeksi nauramaan vedet silmissä?
Hmm, jaa, minä itse varmaankin ehkä.

12. Kuka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä?
Yks vaan.

13. Kuinka kauan olet ollut nyt koneella?
No en kovin kauaa, koska söin äsken ja sitten rupesin kirjoittamaan tätä.

14. Pidätkö sirkuksista ja eläintarhoista?
Pidän, hirmu paljon. Paitsi jos alkaa syystä tai toisesta käydä sääliksi niitä eläimiä.

15. Onko puhelimessasi kamera?
On, sellanen ihan okei.

16. Jos on, montako kuvaa otat sillä päivässä?
Yritän ottaa joka päivä ainakin yhden, mutta aika usein se unohtuu.

17. Käytätkö talvella sormikkaita vai lapasia?
Tumppuja.

18. Ovatko housusi tiukat vai löysät?
Legginsit eli tiukat.

19. Oletko aamu-uninen?
Olen, hyvin aamu-uninen.

20. Käytkö mieluummin H&M:llä vai Seppälässä?
No... Hennesillä. Seppälässä tosin tulee käytyä useammin, kun se on aina kulkumatkalla.

21. Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?
Ei kovinkaan kummoisia temppuja. Riittää, että ei ole ikävä ihminen.

22. Oletko kaivannut tänään jotakin?
En ole tainnut.

23. Onko sinulla sukat tällä hetkellä jalassa?
Villasukat on.

24. Mitä joit viimeksi?
Vettä.

25. Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
Puhelimen tilastojen mukaan se on ollut yksi ystävä. Yllättävä vastaus.

26. Tykkäätkö kissoista?
Arvatkaa.

27. Naksutteletko sormias?
Yhtä sormea joskus harvoin.

28. Keneltä sait viimeks tekstiviestin?
Verkkokauppa.comilta.

29. Osaatko kokata?
No siinä määrin, että nälkään en kuole.

30. Missä urheilulajissa olet kouluaikoinasi pärjännyt parhaiten
Hetkinen... Tykkäsin aitajuoksusta ja korkeushypystä, mutta en mä kummassakaan pärjännyt.

31. Miten kirjoitat tietokoneella?
Aivan älyttömän säkenöivästi kymmensormijärjestelmällä.

32. Oletko koskaan kaatunut mopolla?
En ole koskaan ollut edes pystyssä mopolla.

33. Missä olet uinut viimeksi?
Mökillä. Järvessä.

34. Oletko koskaan saanut aivotärähdystä?
En tietääkseni.

35. Nukuitko hyvin viime yönä?
Nukuin kyllä.

36. Ai nukuit? Sepä mukavaa.
...

37. Mitä olet viimeksi ostanut?
Eilen kävin kaupassa ja ostin sämpylöitä ja mehua ja maksamakkaraa ja jotain semmosta. Tai joo, viime yönä tein ostoksia siellä verkkokauppa.comissa, mutta siitä joskus myöhemmin.

38. Miksi jotkut ovat tahallaan ilkeitä toisilleen?
Jotkut varmaan saa siitä jotain kiksejä?

39. Sano kirjain joka tulee ensimmäisenä mieleen, se ei saa olla etunimesi ensimmäinen kirjain.
P.

40. Oletko koskaan tutkinut salaa kenenkään taskuja? Teetkö niin useinkin?
Nyt en kyllä muista, että olisin harrastanut sellaista koskaan.

41. Mitä lempinimiä sinulla on?
Ei mitään semmoisia, joita tässä kertoisin.

42. Pidätkö niistä?
Jep?

43. Ovatko kyntesi lakatut tällä hetkellä?
Ovat. Sekä sormien että varpaiden kynsissä on valkoista lakkaa tällä hetkellä.

44. Haluaisitko malliksi?
En haluaisi.

45. Suutuitko tänään jollekin? Miksi?
En, vitutti vaan ohimenevän hetken päivällä.

46. Mitä korttipeliä olet viimeksi pelannut?
Olikohan se Unoa.

47. Miltä nyt tuntuu?
Vähän väsyttää. Henkisesti.

48. Missä olit tunti sitten?
Keittiössä paistamassa kalapuikkeleita.

49. Oletko ollut tänään koko päivän kotona?
Olen. Lyhyesti ajattelin ulkona käymistä, mutta se jäi sitten kun hiukset oli märät jne.

50. Oletko maistanut mahlaa?
Enpä ole.

51. oletko ns. nirsoilija vai kaikkiruokainen?
Nykyään melko kaikkiruokainen, paitsi osittain nirso. Esim. mustaamakkaraa en suostu syömään.

52. Vai oletko sellainen että vaikka tykkäisitkin jostain ruuasta niin et voi syödä sitä koska kaverisikaan ei syö?
Eh.

53. Kun kirjotat tietokoneella, katsotko näppäimistöön vai näyttöön?
Näyttöön katson.

54. Kerro joku vitsi.
Matti ja Teppo tappeli, ja sitten tuli Jouko ja Kosti.

55. Oletko koskaan ärsyttänyt ketään tahallasi?
Kysy vaan kuinka usein.

56. Oletko syönyt paperia?
Vahingossa.

57. Mikä on puhelinnumerosi viimeinen numero?
1. Voi vitsi, nyt te kaikki alatte soitella mulle.

58. Pidätkö toisesta nimestäsi?
Pidän ihan joo.

59. Oletko ratsastanut lehmällä?
En ole ratsastanut yhdelläkään nelijalkaisella.

60. Tiedätkö kuka tämän viestin on tehnyt?
Minkä ihmeen "viestin"... Emt.

61. Kerro 6.saapunut tekstiviestisi.
Enpäs kerro.

62. Ja 6.lähetetty tekstiviesti.
Ei oo lähetetyissä noin montaa. Viimeisin oli "Okei. :)".

63. Inhoatko jotain hyönteistä mutta säälit kuitenkin sitä jos se pitäisi tappaa?
En tapa oikeastaan kuin paarmoja. Niitä en sääli, muita kyllä.

64. Lempikampauksesi?
Ponnari kotioloissa on ihan kiva. Ja joskus kodin ulkopuolellakin.

65. Mitä saa kun sekoittaa punaista ja keltaista väriä?
Onko tää joku kompakysymys? Paavin kuplavolkkarissa?

66. Söisitkö viikon ajan mieluummin suklaata vai melonia?
Melonia. Suklaata ei pysty syömään kauheasti, kun se on niin makeata.

67. Mitkä on sun 2 turhinta tavaraa?
Silitysrauta ja kuntopyörä. Surullista kuultavaa, eikö?

68. Onko Tean Tytöt tykkää hyvä biisi?
Sehän on ihan läppä, mutta en silti jaksa innostua.

69. Monesko gallup tänään minkä olet tehnyt?
En ole gallupoinut tänään aiemmin.

70. Pelkäätkö pimeää?
En ihan pelkästään pimeätä pelkää, täytyy olla joku toinen elementti joka herättää sen pelon.

10. syyskuuta 2009

Forever for her is over for me

Bloggaaminen on tuntunut viime aikoina enimmäkseen melko tylsältä yksinpuhelulta. En tiedä mistä se johtuu, mutta se saa minut kyllästymään tähän pikkuhiljaa. Kirjoitan nyt kuitenkin, kerta on vähän asiaakin.

Kerroin viime viikolla siitä luennolla vierailleesta sinappikoneesta. Noh, tänään oli samaisen kurssin harkat ja voin kertoa, että ilmeisesti tämän vauvan mukaan ottaminen kouluun ei todellakaan ollut mikään yksittäistapaus hätätilanteessa. Pääsin myöskin tarkastelemaan tätä nuorta äitiä tarkemmin ja myös yksinhuoltajuus voidaan sulkea pois. Näitä harkkoja vetää eri tyyppi kuin luentoja, joten tällä kertaa opettaja jopa kerran huomautti liiallisista ääniefekteistä takavasemmalta ja toivoi niiden vaientamista, jolloin äiti siirtyi vähäksi aikaa käytävään vauvansa kanssa. Nyt siis voimme sormuksista päätellä, että tämä naisihminen on naimisissa ja hänen puolisonsa mitä todennäköisimmin on töissä, koska ei pysty hoitamaan vauvaa vaimonsa luentojen aikana. Ja koska toinen perheestä on töissä, niin ei se voi olla taloudellisestakaan tilanteesta kiinni nostaako sitten äitiysrahaa vai opintotukea (ja joku kommentoija korjasikin jo aiemmin, että äitiysraha on nykyisin opintotukea suurempi). Tälle ei nyt siis löydy enää oikein muuta järjellistä selitystä kuin äidin oma kiihkeä halu opiskella ja raahata rääpäle mukaan vänisemään luennoille ja harkkoihin.

No, eipä siinä, kukin tyylillään. Taidan kuitenkin jättää ne luennot huomenna väliin, koska osallistuminen ei ole pakollista enkä muutenkaan jaksa. Mitään.

9. syyskuuta 2009

Vaan meitä oli siinä ihmisiä, kameleita, kuikka, repo ja mä

Minja kirjoitti nettideittijutuista ja ajattelin työntää oman lusikkani samaan soppaan. Itse en ole kyllä ikinä hakenut seuraa mistään netin deittipalstoilta, mutta kerran laitoin ihan sellaisen viattoman kaveri-ilmoituksen. Silleen niin kuin ennen vanhaan haettiin ihan kirjekavereita, paitsi että sähköpostilla. Sitä kautta tuli muutama ihan järkevän oloinen viesti, joiden kanssa kirjoittelin vähän pidemmänkin aikaa. Kaikista hauskin oli yksi saksalainen poika, joka oli kiinnostunut Suomesta ja kielemme opiskelusta, mutta joka ei ollut ymmärtänyt ilmoituksestani muuta kuin sanan "kirjekaveri" ja päätti lähettää minulle viestin. Kirjoittelin tyypin kanssa pitkäänkin ja hän oli oikein hauska, mutta valitettavasti olen kadottanut hänet. Facebookista löytyy muutama saman niminen, mutta en oikein osaa yhdistää ketään heistä tähän kirjekaveriini enkä ole jaksanut laittaa viestiä kysyäkseni. Kerron kuitenkin nyt muutamasta omituisemmasta tyypistä, jotka vastasivat ilmoitukseeni ja joiden kanssa kirjoittelin vähän aikaa.

Ensimmäinen tapaus oli joku tamperelainen sähkömies tai vastaava, naimisissa ja minua hiukan vanhempi. Hän yleensä tapasi kehuskella viesteissä omilla seksuaalisilla kyvyillään (takasi naiselle kolme perättäistä orgasmia) ja kertoi avioliittonsa ulkopuolisista suhteista hyvin avoimesti. Kuitenkin kun esitin täysin viattoman kysymyksen miksi hän pettää vaimoaan, sain tyypiltä tulikivenkatkuisen vastauksen kuinka ei tarvi ruveta moralisoimaan jne. Ei ollut siis kanttia vastata. Tämän lisäksi tyyppi antoi ymmärtää, että oli udellut joltain koulukaveriltani millainen olen oikeasti. Hermostuttuani asiasta, hän tunnusti, ettei oikeasti ollut kysellyt keltään mitään, kuten kyllä hyvin arvasinkin. Tämän jälkeen toivotin kyseisen äijän kuitenkin vittuun enkä jaksanut enää kirjoitella hänen kanssaan.

Toinen tapaus oli joku vielä kotonaan asuva minun ikäiseni (nörtti)poika, joka kirjoitteli kilometrin mittaisia viestejä vähintään kerran päivässä. Nämä viestit koostuivat sadoista kysymyksistä, joista osa oli hyvin tekosyvällisiä ja pseudofilosofisia tyyliin "jos olisit puu, mikä puu olisit". Minä kun olin kuitenkin täysipäiväinen opiskelija niihin aikoihin (eli kävin koulua ihan oikeastikin, eikä sillä tavoin kuten nykyisin), niin en mitenkään ehtinyt vastata siihen tahtiin niihin hänen pitkiin viesteihinsä, niin paljon kuin tykkäänkin vastailla kysymyksiin (vrt. meemit). Ja tämä "hidas" vastailuni aiheutti sitten närästystä tässä jannussa ja sain vihaisia meilejä, kun en vastannut riittävän nopeasti ja riittävän pitkästi. Ja kysymyksiä kertyi ja kertyi. Lopulta poika laittoi viestin, että aikoo tavata livenä yhden nettiystävänsä, joka on tyttö ja ilmoittaa jo nyt valmiiksi, että jos hänestä ei enää kuulu, niin hän on alkanut seurustella tämän tytön kanssa. Koska eihän ole sopivaa enää kirjoitella muille, "kun tässä tuntosarvet pystyssä kuitenkin koko ajan ollaan". Vastasin tyypille, että minulla ei todellakaan ole mitkään tuntosarvet pystyssä, olen hakenut pelkästään kirjekaveria ja jos hän hakee minusta jotain muuta, niin voimme varmaan sitten saman tien lopettaa tämän yhteydenpidon. En kuullut tyypistä enää sen jälkeen.

Kolmas tapaus oli minua aika paljon vanhempi naimisissa oleva nainen, joka aloitti kirjeenvaihdon ihan viattomasti kaveripohjalta. Viesti viestiltä nainen (?) alkoi kuitenkin kertoa hiukan liikaa tapahtumista heidän aviovuoteessaan (tai oikeastaan tapahtumattomuudesta: miehen taktiikka oli nosto, pisto ja pamaus, jonka jälkeen nainen sai dildolla hoitaa itsensä loppuun) ja kyseli myöskin minun mieltymyksistäni. Muistaakseni hän jopa jossain vaiheessa sanoi, että haluaisi olla minun kanssani ystäviä kuten Sinkkuelämää-ohjelmassa ja lopulta ehkä myöskin haluaisi jonkinlaista seksuaalista kokeilua kanssani. Vastasin kertaalleen ihan ystävällisesti, että valitettavasti tarvitsen munaa siihen hommaan, naiset eivät kiinnosta. Tämä nainen tuntui ymmärtävän asian ja viestittely jatkui ihan asiallisena, kunnes yhden kerran sain häneltä viestin, jossa hän kuvaili hyvinkin yksityiskohtaisesti mitä haluaisi tehdä minulle ja millä apuvälineillä. Voitte varmaan arvata, etten vastannut enää hänen viestiinsä.

Että semmoisia tapauksia. Harmillisesti käytin tuohon aikaan hotmailin sähköpostia ja kuinkas siinä sitten kävikään, kun en 30 päivään kirjautunut sähköpostiini... Yhtään noista viesteistä ei ole enää tallessa. Nyt niille olisi nimittäin hauska naureskella.

7. syyskuuta 2009

100 776 (*


Niin se 100 000 kävijän raja meni rikki kuin varkain ilmeisesti viikonlopun aikana. Onnittelut vaan 100000. kävijälle! Saa kunniamaininnan jos ilmottautuu. Kiitos vaan teille kaikille ja tulkaahan toistekin.

Bottoms up!


*) Kävijämäärä sillä hetkellä kun aloin kirjoittaa tätä postausta.

6. syyskuuta 2009

Yummy, yummy, yummy, I got love in my tummy


Koska kaupat (ne paremmat ja lähemmät) eivät ole enää sunnuntaisin auki enkä ole pariin päivään ehtinyt tai jaksanut käydä kaupassa, kävin tänään hakemassa itselleni pizzan tuosta lähipuljusta. Siinä odotellessani luin muistaakseni viime tiistain Iltalehteä tai -Sanomia. Siellä yleisönosastolla jollain oli selkeästi mennyt taas puurot ja vellit sekaisin. Siellä oli kirjoitus siitä, jossa ihmeteltiin kun monet ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta, mutta silti syövät karkkia. Koska on todennäköisempää että ihmiselle tulee loppu karkinsyönnin kuin ilmastonmuutoksen takia. Okei...

Näkisin, että karkin syöminen ja ilmaston muuttuminen on kaksi ihan eri tason ongelmaa. Jos syö karkkia, niin saattaapi lihoa ja tulla sairauksia ja hampaat mennä paskaksi, mutta tuskin kukaan on huolissaan ilmastonmuutoksesta sen takia, että itselle käy nyt justiinsa tässä elämässä köpelösti kun ilmasto lämpenee/kylmenee/jotain muuta, mitä. Jälkipolvia taas ei varmaan kauheasti häiritse, vaikka söisin Prisman karkkihyllyn tyhjäksi. Toisessa on kyse siis ikään kuin henkilökohtaisesta lopusta ja toisessa globaalista lopusta. Paitsi tietty jos koko elämä pyörii vain oman navan ympärillä.

Toinen hiukan pölvästi mielipide samalla palstalla koski naisten alkoholin juomisen lisääntymistä. Mielipiteen kirjoittaja kertoi syynä olevan tasa-arvon. Niin. No tuohan on oikeastaan aika itsestäänselvää? Kun naisten ei tarvi enää olla nyrkin ja hellan välissä, niin voi käyttäytyä yhtä vapaasti kuin miehetkin. Tässä kohtaa tuo on ehkä enemmänkin henkilöstä eikä sukupuolesta kiinni, että juoko ja miten paljon. Ja ne kotirouvat ennen vanhaan kuitenkin tissuttelivat salaa.

4. syyskuuta 2009

Cry baby

Olen nyt varmasti ihan kamala ja paha ihminen, kun avaudun tästä, mutta... Koko pitkän opiskeluhistoriani aikana tänään olin ensimmäistä kertaa luennolla, jonne joku oli saapunut vauvan kanssa. Kyseessä oli siis ihan oikeasti kuukauden tai parin ikäinen vauva äitinsä mukana. Jäin oven lähistölle istumaan enkä tajunnut ennen kuin oli liian myöhäistä, että jäin myös aivan sen vauvan lähistölle istumaan.

Eipä siinä, ehkä ensimmäiset 45 minuuttia meni ihan hyvin ja selitin pientä ärsytystäni vauvan yninään ja ähinään sillä, että olen yksinkertaisesti kylmä ja tunteeton ihminen. Mutta mitä pidemmälle luento eteni, sitä huomattavammaksi vauva teki itsensä. Tärykalvoni sanoivat heippa jokaisen kiljahduksen jälkeen ja pelkäsin koko ajan, koska ihanat puklu- tai vaippahajuhaitat tunkeutuvat nenääni. Olen oikeasti herkkä noiden juttujen suhteen enkä voi sille mitään, niin paljon kuin luonnettani yritän koko ajan kasvattaakin. Loppu luento menikin sitten kovaääniseen ruokailuun, hermojen menoon, kiljahteluun, äidin hyssyttelyyn, helistimen helistelyyn, varsin kovaääniseen selkään läiskimiseen ja lopulta äidin siirtymiseen oven rakoon seisomaan ja tuudittelemaan vauvaa, jolloin myös ruokalasta kantautuva meteli kuului luentosaliin.

Ymmärrän toki, että jos lapselle ei saada hoitajaa (ja kuka nyt parikuukautisen vauvan jättäisikään hoitoon minnekään?) niin asiat on järjestettävä jotenkin. Ymmärtäisin sen myös, jos kyseessä olisi jotenkin tosi tärkeä luento, jossa on pakollinen läsnäolo, mutta kun minun mielestäni se ei täyttänyt kumpaakaan noista kriteereistä. Minulla meni auttamattomasti ohi puolet luennon sisällöstä ja voisin veikata, että äidillä ei jäänyt senkään vertaa asioista mieleen. Tai sitten hänellä oli rautainen keskittymiskyky, mitä minulla ei ole.

Tästä lähdin miettimään, että eikö opiskelijalla ole oikeus äitiyslomaan/-rahaan? Googlasin asiaa joutessani (kaksi tuntia ylimääräistä aikaa luentojen välissä) ja löysin aika mittavan epäkohdan tästä yhteiskunnasta, jossa sosiaali- ja terveysministeri patistaa opiskelijoita lisääntymään opintojen aikana. Siis jos ei ole ollut töissä ja saa minimiäitiysrahaa (mikä nyt onkaan virallinen termi), niin kyseinen raha on pienempi kuin opintotuki. Opintotukea on toki mahdollista nostaa samaan aikaan kuin äitiysrahaa (jolloin se automaattisesti putoaa minimiin), mutta tämä edellyttää myös että opinnot etenevät riittävästi eli 4,8 opintopistettä/tukikuukausi. Vaihtoehtoina on siis elää vauvan kanssa jollain neljällä sadalla eurolla (en noita tarkkoja summia jaksanut ottaa selville) tai saada vähän enemmän rahaa ja hoitaa vauva sekä opinnot yhtä aikaa (ja samalla ärsyttää muita luennolla olevia tuomalla vauvan pakon edessä mukanaan). Ja jos mahdollisesti on yksinhuoltaja, niin minun mielestäni kumpikin vaihtoehto on aika kestämätön. Tähän on tietysti helppo sanoa, että pientä perhesuunnittelua voisi harrastaa, mutta eihän elämä mene aina niin kuin suunnitellaan ja sitä paitsi sieltä ministeritaholtahan juuri tuputetaan sitä lasten tekoa opiskeluaikana. Kyllähän nyt lapsen ja opinnot hoitaa yhtä aikaa, sehän on helppoa kuin heinänteko, kuten tänään opin.

Te kaikki olette varmaan tienneet edellä kertomani aina, mutta ei ole häpeä valaistua asioissa vähän myöhemminkin. Etenkään, kun se ei ole ollut (eikä ole yhäkään) kovin ajankohtaista elämässäni.


3. syyskuuta 2009

The cat was not amused

Mitäpäs tässä. On ollut jännittävä päivä. Ensin jännitin vähän aamulla, kun herätyskello soi. Sitten jännitin, kun avasin telkkarin ja katsoin että joko se luokkajako tapahtuu siellä BB-talossa. Voin kertoa että ei ehtinyt tapahtua ennen kuin minun oli pakko lähteä luennolle. Sitten jännitin vähän että ehdinkö bussiin. Ehdin. Luento oli kyllä ehkä kaikkea muuta kuin jännittävä. Luennon jälkeen kävin Oharin kanssa kahvilla, kerta olimme lipastolla (yliopistolla) samaan aikaan. Sekin jännitti ehkä viisi minuuttia. Tämän jälkeen aloin jännittää kissan hammaslääkärireissua. Lähinnä jännitti siis se rauhoittaminen ja että kaikki menee hyvin, kun kissa ei kuitenkaan enää ole mikään nuori. Kaikki meni kuitenkin ihan hyvin, kaksi hammasta ja hammaskivi poistettiin, muuten kissa on ihan terve. Hän tosin ei ollut kovin tyytyväinen olotilaansa nukutuksen jälkeen. Yrittäessään lähteä kävelemään, kissa kopsahtikin kyljelleen ja hännänpää alkoi naputtaa lattiaan suuren harmituksen merkkinä.

Nyt jännittää enää se, että onko kohta alkava uusi sarja Mentalist hyvä ja vähän jännittää myös mihin aikaan menen nukkumaan, kun huomenna pitäisi olla kasilta koulussa. En ole tottunut tämmöisiin aamuherätyksiin. (Enkä totu).

Jännittävää iltaa kaikille!

2. syyskuuta 2009

O tempora, o mores

Pakko sanoa pari sanaa aiheesta, koska tämä on taas viihdyttävin juttu hetkeen. Nimittäin Johanna Tukiainen on loukkaantunut omasta Lööppijulkkis-kappaleestaan. Kolmisen kuukautta kappaletta joikattuaan Johanna on yhtäkkiä pysähtynyt kuuntelemaan laulun sanoja ja tajunnut, että ne ei ehkä mairittelekaan häntä itseään. Ja minä kun luulin, että kyseessä oli itseironia ja Johannan kyky repiä huumoria itsestään. Mutta ei. Positiivista tässä on se, ettei Tuksu aio enää koskaan esittää kyseistä kappaletta. Kiitos siitä!

Edes etäisesti samaan ei ole pystynyt aiemmin kuin Teuvo Loman, joka teki Helsinki City Boy -kappaleensa ihan tosissaan ja tajusi vasta myöhemmin, että se onkin vitsi. Nyt jäämme jännityksellä odottamaan haastaako glamour-tanssija Johanna Tukiainen laulaja Johanna Tukiaisen oikeuteen herjaavan kappaleen esittämisestä.

Toinen viihdyttävä tapaus on nämä tämän Kiesin lausunnot jossain Annan erikoispainoksessa. En nyt paneudu niihin mielipiteisiin sen tarkemmin, koska muut ovat varmaankin jo sanoneet siitä kaiken tarpeellisen. Minähän en jaksa tuohtua jonkun keski-ikäisen patun ajatuksista, jotka hän perustaa vuonna 1948 painettuun Naisen oppaaseen. Sinällään tuossa ei minusta ole kellään mitään anteeksipyydeltävää, meillähän on kuitenkin vielä toistaiseksi sanan ja mielipiteen vapaus. Sen vaan sanon, että onneksi kenenkään naisen ei ole pakko hengailla tuon äijän tai hänen kaltaistensa kanssa.