generated by sloganizer.net

24. joulukuuta 2015

24. luukku

No laitanpa tämän vimpan joulukalenterin luukun tänne nyt heti, kun tuossa käväisin isolla kirkolla ja samalla näpsäisin kuvan. Nimittäin tämän tamperelaisempaa joulukalenterin kuvaa ei voi olla:



Tapola jakoi ilmaista mustaamakkaraa Keskustorilla!

Itsehän poistuin paikalta nopeasti kuvan ottamisen jälkeen, koska alan voida pahoin pelkästään mustanmakkaran hajusta, mutta hyvinpä se näytti kaupaksi käyvän. Ilmeisesti tämä on jopa perinne, mutta en ole ennen törmännyt asiaan, koska enpä ole tainnut aivan keskustassa koskaan jouluaattona käydä.

Hyvää joulua kaikille lukijoille tai muuten vaan tänne eksyneille! Palataan asiaan, jos nyt ei tänä vuonna, niin viimeistään ensi vuonna!

23. joulukuuta 2015

23. luukku

Jännitys tiivistyy! Jouluun on enää yksi yö!



Tässä luukussa on kollaasi muutamasta Tampereen Valoviikkojen valogalleriahässäkkäsysteemistä. Nuo on siis tuommoisia "graffitteja" jotka heijastetaan talojen seiniin. Ihan jees. Vähän tylsiä. Viime vuonna oli hienompia, muistaakseni.

Jouluaaton luukku saattaakin ilmestyä vasta joulun jälkeen, syystä että en ehkä pysty jouluna postailemaan. Ja pääosin siksi, ettei minulla vielä ole mitään kuvaa, vaan otan sen vasta huomenna, joten en voi ajastaakaan. Mutta säilyypä tämä kutkuttava jännitys vielä joulun ylitsekin!

22. joulukuuta 2015

22. luukku

Tiistaina oli tortunleivontapäivä!



Olen joulutorttujen suhteen aika tiukkapipoinen. Siis omien torttujeni, muut olkoon kerettiläisiä ja tehköön minkälaisia huvittaa, mutta meitsin torttuja ensinnäkin kaulitaan vähän ohuemmiksi (koska mitä enemmän täytettä ja vähemmän taikinaa, sen parempi) ja niissä KUULUU OLLA LUUMUHILLOA! Ei mitään nykyajan hömpötyksiä.

Lapsuudesta muistan, kun ei vielä ollut mitään tähtitorttuja, vaan äiti teki taikinasta torttuja pyöreällä juomalasilla. Jossain vaiheessa ne puolikuun muotoiset tortut sitten vaihtuivat tähtitortuiksi vaikka nyt kun mietin, niin niihin pyöreisiinhän saisi paljon enemmän täytettä kuin tähtitorttuun.

21. joulukuuta 2015

21. luukku

Tämän päivän luukusta löytyy tonttutyttönen samaiselta Tallipihalta.



Nyt on muuten se päivä, kun "Kolme yötä jouluun on" on kerran vuodessa ajankohtainen kappale. Sikäli mikäli siis, jos joulu lasketaan aatosta. Niin kuin se meillä lasketaan. Amerikassahan esimerkiksi taitaa olla vielä neljä yötä jouluun, kun heillä joulupäivä on se isompi juttu kuin aatto, toisin kuin meillä, ellen aivan väärin ole ymmärtänyt.




20. joulukuuta 2015

20. luukku

Tämän päivän luukusta löytyy Tallipihan 8-vuotias Ukko-aasi.



Tallipiha on aivan mahtava paikka! Kävin siellä joulumarkkinoilla viikonloppuna ja sain samalla heittää hyvästit joululahjaongelmilleni (ja rahoilleni). Jos paikka ei ole sinulle tuttu ja satut pyörimään nurkilla, niin suosittelen ehdottomasti käymään.

Enää neljä luukkua jäljellä...


Hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä

Pidin tänään joulusiivoilupäivän. Siis siivoilu, ei siivous. Siivoilu tarkoittaa sitä, että paikkoja laittaa vähän järjestykseen, mutta ei esimerkiksi sorru sellaiseen hullutteluun, kuten pölyjen pyyhkiminen.

Yleensä kun minä siivoan/siivoilen/tiskaan, soitan myös musiikkia Spotifysta. Musiikin täytyy olla sellaista, että pystyn laulamaan mukana, koska kuunneltua musiikkia parempaa on ainoastaan itse laulettu musiikki (siis tekee omalle sisimmälle parempaa, vaikkei välttämättä kuulosta paremmalta...). No, koska tänään kyseessä oli joulusiivoilu, laitoin taustalle soimaan uusimman Raskasta Joulua levyn, Tulkoon joulu akustisesti. Kävi vaan jotenkin niin hassusti, että kun Tulkoon Joulu alkoi ja rupesin loilottamaan poikien mukana, niin rupesin myös itkemään. Heti kun avasin kultakurkkuni, niin myös kyynelkanavat aukesi. Pystyin olemaan normaalisti niin kauan kuin olin hiljaa, mutta suuni avaaminen aiheutti vain jotain outoa ulinaa kurkustani. Olin vähän silleen, että mitäs tämä nyt on? Arvannette varmaan, että siinä vaiheessa kun levyltä kajahti Konstan (Jylhän) joululaulu, käynnissä oli jo kunnon pärskintä. Tuota kappaletta en kyllä pystynyt edes kuuntelemaan loppuun.

Vasta Jarkko Aholan ääni sai meikäläisen rauhoittumaan siinä määrin, että pystyin jatkamaan siivoamista niin kuin normaalijärkinen ihminen. Rakastan muuten tuota Jarkon omaa Mielenrauhaa-joululaulua. Olen ikään kuin kasvanut siihen kiinni ja se on minulle jotenkin ah niin kovin omakohtainen. Asiaa tietysti auttaa myös se, että biisin laulaa juuri Jarkko.

Ja kyllä: minulla on se aika kuukaudesta. Selittänee paljon? Hormonit, hormonit...

Ja joululauluista puheen ollen: minua harmittaa aivan hirveästi, etten eilen "päässyt" katsomaan Raskasta Joulua -kiertuetta, kun olivat Tampereella. Päässyt lainausmerkeissä, koska kukas aikuista ihmistä estää, mutta... Olen parina vuonna käynyt kyseisessä tilaisuudessa Tampere-talossa ja se on ollut parasta ikinä, mutta tänä vuonna keikka siirtyi Tampereen keskustasta jonnekin susirajalle eli Pirkkalan rajalle Tähti-areenalle. Ja koska sieltä käytännössä lähti kymmeneltä illalla viimeinen bussi takaisin sivistyksen pariin (ellei halunnut kävellä areenalta kilometriä johonkin suuntaan ja eksyä, kuten minulle olisi melko varmasti käynyt), koin sen autottomalle ihmiselle täysin mahdottomaksi yhtälöksi. Lisäksi esiintyjäkaarti ei ollut niin kiinnostava tänä vuonna, että olisin ihan mahdottomiin sankaritekoihin sen vuoksi. Vaikka Leppäluotoa rakastankin, niin JP ei yksin saanut minua siirtymään jonnekin korpikuusenkannonalle. Sori, JP. Harmittaa, mutta katsellaan ensi vuonna uudestaan. Josko tulisivat järkiinsä ja palaisivat ihmisasutuksen läheisyyteen. Ainakaan konsertti ei ollut loppuunmyyty tänä vuonna, kuten edellisten vuosien KAKSI konserttia Tampere-talossa...

Yksi parhaita joulunalushetkiä tänä vuonna muuten oli se, kun Jarkko Ahola lauloi Tampereen Tuomiokirkossa Oi Jouluyön! Viime vuonna toivoin kädet kyynärpäitä myöten ristissä, että Jarkko olisi vetäissyt sen livenä, mutta silloin hän ei sitä tehnyt. Tänä vuonna Tampereen keikka oli joulukiertueen ensimmäinen ja Jarkko sanoi vähän jännittävänsä, kun laulaa seuraavan kappaleen ensimmäistä kertaa elävälle yleisölle ja kyllä, kyseessä oli tosiaan Oi Jouluyö! Voi että rakastin. Ja rakastan. Tuo joululaulu oli Jussi Björlingin esittämänä äitini lempijoululaulu ja tuskin äiti olisi Jarkko Aholan versiostakaan mieltään pahoittanut.

Yksi kaikkien aikojen lempparijoululaulujani on Sylvian joululaulu, joka on varmaan aika monen muunkin suosikki, joten en sinällään pyri nyt olemaan mitenkään uniikki tässä. Mutta se vain on niin kaunis. Ja nyt kun Aholasta olen tässä jauhanut, niin mainittakoon, että Sylvian joululaulustakin lempiversioni nykyään on — yllätys yllätys — Jarkko Aholan versio. Toinen "kaikkien suomalaisten lempijoululaulu" Varpunen jouluaamuna taas ei uppoa minuun kenenkään versiona. Aivan liian ahdistava kappale.

Voi näitä suomalaisia joululauluja. Ranteet auki ja hankeen.

Ps. Tämä kannattaa katsoa jo pelkästään noiden nahkahousujen takia...



19. joulukuuta 2015

19. luukku

Tämän päivän kuva on otettu samasta paikasta kuin tiistain kuvakin.



Ei ole lunta enää, ei. Eipä sillä, kuten sanottua, en lunta kauheasti kaipaa, mutta olisihan joulu aina vähän jouluisempi, jos maa olisi valkoisena. Ehtiihän tässä tietysti tapahtua vielä vaikka mitä ennen joulua, nämä säätilat nyt vaihtelee nopeampaa kuin meikäläisen mielialat.

18. joulukuuta 2015

18. luukku

Kun olin lapsi, äiti leipoi jouluksi aina hedelmäkakun. Jossain vaiheessa äiti lopetti perinteen ja jossain vaiheessa minä sitten jatkoin sitä, halusivat muut tai eivät.

Äidin hedelmäkakku oli aika työläs, josta syystä en ihmettele, ettei hän sitä jaksanut enää jossain vaiheessa tehdä. Hedelmäkakkuun pilkottiin käsin ne hedelmät kuivatuista sekahedelmäpusseista, tai mitä nyt silloin olikaan. Minähän otin hyvinkin paljon yksinkertaistetumman reseptin käyttöön enkä pilko mitään muuta kuin puolitan kirsikat.



Kakku pitäisi leipoa 1-2 viikkoa ennen joulua, koska se paranee vanhetessaan. Viime yönä sitten väänsin tämän perinteisen englantilaisen hedelmäkakkuni. Unohdin siinä leivonnan tiimellyksessä ottaa seikkaperäisemmän kuvareportaasin tilanteen etenemisestä, mutta kirsikoiden lisäksi siihen tulee rusinoita, sukaatteja ja pähkinärouhetta. Kaikki valmiiksi niin pieniä, ettei tarvitse hikoilla keittiössä veitsen kanssa!

Taikinasta tulee aika täpäkkää ja yhden asian huomasinkin eilen kakkua vääntäessäni: treenistä on ollut tosiaan ainakin jotain hyötyä, kun taikinan veivaaminen on huomattavasti helpompaa kuin vielä pari vuotta sitten. Vihdoin salilla uurastamiseni palkittiin!

Ja voi miten ihanalle tuo kakku tuoksuukaan aina uunissa... Kyllä sain toden teolla pidätellä itseäni, että kakku säästyy kokonaisena jouluun saakka!

17. joulukuuta 2015

17. luukku

Tämän päivän joulukalenteriluukusta löytyy mindfuck...



Helsingin kaupunginteatteri Tampereen rautatieasemalla! Woah!

16. joulukuuta 2015

16. luukku

Tyyppejä joulutorilla pönöttämässä.




Onko näille tämän näköisille hahmoille joku yhteinen nimitys? Aivan kuin takaraivosta yrittäisi joku sana pyrkiä pintaan, mutta sitten sieltä tulee vaan kaikenlaista marionettia ja tinasotamiestä, jotka ei nyt aivan mätsää...

15. joulukuuta 2015

15. luukku

Luontoäiti järkkäsi yllärin ja Tampereella on nyt jopa vähän lunta.



Joku kyllä sanoi, että tuo sulaa loppuviikosta pois, että se siitä valkeasta joulusta. En tiiä. Kattellaan.

14. joulukuuta 2015

14. luukku

Keskustorin joulukuusi on joinain vuosina vino, joinain käyrä ja joinain muuten vaan jotenkin hassu. Tänä vuonna se on kyllä aivan hyvä ja muodollisesti pätevä. Mutta ei se mitään, on sinne kuitenkin saatu yksi vino "joulukuusi" tuotua vaikka väkisin.



Lupaan, että tällä kertaa valokuvan ottaja (eli allekirjoittanut) ei ollut vinossa. Tuo kuusi oli. Ja on. Ihan vino. Minusta se on ihan hauska valoasia, vaikka tänään justiinsa luin jostain kommenttiketjusta haukkuja, miten kamala tuo on, mutta vino se on silti. Taustalla Raatihuone, joka on suorassa.

13. joulukuuta 2015

13. luukku

Takaisin jouluisempiin aiheisiin.



Pelkäsin lapsena joulutähtiä aivan älyttömästi, koska niiden myrkyllisyydestä oltiin muistutettu varmaan pari kertaa liikaa. Muistan yhä elävästi yhden illan ennen joulua, kun olimme isän kanssa kotona ja äiti oli käymässä "jossain" (en muista mitä meille silloin valehdeltiin, mutta nyt isompana olen hoksannut, että äiti oli jouluostoksilla). Jotenkin se oli niin poikkeuksellista, koska olin tottunut, että äiti on aina kotona, joten pelkäsin silloin olohuoneemme pöydällä olevaa joulutähteä aivan erityisesti. Muistan, kun istuin hämärässä keittiössä syömässä iltapalaa ja tämän tästä vilkuilin keittiön ovelle sydän kurkussa, koska se joulutähti tulee perässäni sinne ja myrkyttää minut.

Joo, ei ole lapsen pelot välttämättä aivan rationaalisia. Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin, kuten huomaatte, tässä olen yhä enkä yhtään saanut joulutähtimyrkytystä lapsena. Tähän päivään mennessä minulla ei kylläkään ole ollut koskaan joulutähteä omassa kotonani, mutta liekö syy tuossa lapsuuden pelossani vai siinä, ettei kukaan vaan koskaan ole ostanut minulle sellaista enkä ole niin kovin viherpeukalo omasta takaakaan. Hyasintin olen joskus ostanut, koska siitä tulee jouluinen tuoksu.

12. joulukuuta 2015

12. luukku

Tänään saatte jotain aivan muuta. Halusitte eli ette. Edellisen kirjoituksen hengessä joulukalenterin luukusta paljastuu (pun intended) meikäläisen olkavarsi.



Jostain syystä kännykkäni kamerassa on jonkinlainen lihaksia pienentävä filtteri. Minullahan on valtavat epäkkäät, mutta tässä kuvassa ne ei näy yhtään (no okei, ehkä vika oli myös poseerauksessa). Lisäksi tietysti otin kuvan jalkapäivänä, joten kädet eivät ole ollenkaan parhaassa mahdollisessa "pumpissa", muutenhan te pelästyisitte. Tai sitten tänään vaan ole ainoa päivä, kun salilla ei ollut liikaa yleisöä, jotta kehtasin suorittaa saliselfieilyä.

Edellinen olkapääpullistelukuva, jonka täältä blogista löysin, on viime vuoden maaliskuulta. Vaikeahan noita tietysti on verrata, mutta oliskohan tossa jotain kehitystä tapahtunut? Voisihan sitä hehkutella vaikka jatkuvasti nousevaa älykkyysosamääräänsäkin, mutta itsehän olen kauhean iloinen siitä, että minulla on hartiat nykyään. Harmi, etten ole ottanut mitään ennen-kuvaa joskus muutama vuosi sitten, mutta luultavasti se oli silloin semmoinen aika pehmeä ja rasvainen möykky.

Belfietä en ole muuten ottanut vielä kertaakaan. Toki siihen on syynsäkin, katso edellinen kirjoitus... Sitten kun/jos pylly on joskus tiukassa kunnossa, niin tuskin minua estää mikään muu ottamasta kuvia perseestäni, paitsi tietysti se, etten taivu sellaiseen asentoon.

Tässä, jos jossain on joulumieli kohdallaan, MITÄ?!

I'm bringing booty back

Se on hassun autuas tunne, kun hauikset on kipeät. Syynä tähän erityisriemuun on tietysti se, että heinäkuisen tenniskyynärpään jälkeen hauisten treenaaminen on ollut vähän niin ja näin. Kyynärpää(t) alkaa pikkuhiljaa parantua ja torstaina vedettiinkin sellainen setti, ettei hetkeen ole kädet olleet niin vetelät treenin jälkeen. Treenin päätteeksi PT jutteli niitä ja näitä, ja minä vastailin ykstotisesti "joo" kaikkeen. PT huomasi älyni säkenöinnin ja kysyi, että tuntuuko treeni jossain? Kerroin, että on vähän sellainen kaikkensa antanut olotila. "Odotapas, kun päästään siihen 4-jakoiseen ohjelmaan", vastasi hän.

Joo! Eli jee! Olen nyt kesästä asti treenannut 3-jakoisella ohjelmalla (sen mitä kyynärpääni on myöten antanut) ja vuodenvaihteen jälkeen minulle on luvattu entistä hifistelevämpää ja kuulemma myös raskaampaa potenssiin kymmenen treeniä. Eli siis 4-jakoista ohjelmaa. Jaosta eikä ohjelmasta ole vielä sen tarkempaa tietoa minulla, mutta ilmeisesti se on aika pitkälti sama, millä herra PT itsekin rupeaa treenaamaan. Toki hieman pienemmillä painoilla, heheh. Hyvin suurella todennäköisyydellä myös maastaveto eli kavereiden kesken mave tulee mukaan ohjelmaani, tähän mennessä se ei ole koskaan ollut virallisesti treeniohjelmassani. Joskaan en ole kovin orjallisesti enää noudattanut mitään tiettyä ohjelmaa, vaan olen vaihdellut liikkeitä fiiliksen mukaan, kunhan ne ovat kohdistuneet oikeisiin lihasryhmiin. Tylsäähän se olisi puoli vuotta hinkata aina samoja liikkeitä.

Syömisten suhteen tämä kesä/syksy/talvi/mikätäänyton/eihännäitäerotatoisistaan on ollutkin sitten tosi vaikeata aikaa. Paino pääsi kesällä nousemaan (no, itse päästin) enkä ole syksyllä yrityksistä huolimatta saanut sitä putoamaan. Tästä on tullut vähän niin kuin semmoinen kierre, että masentaa ja masennukseenhan auttaa aina joku suklaapatukka kivasti. Lisäksi olen ollut tosi väsynyt viime aikoina ja siihenkin auttaa suklaapatukka! Tajusin muuten tuossa, että jokaiseen vuodenaikaan löytyy oma tekosyy sille, miksi voi syödä ei-niin-hyvin. Kesällä, koska grillaus ja terassit ja jäätelö ja mitä näitä. Syksyllä, koska tulee pimeää ja sataa ja vituttaa. Talvella, koska joulu ja kylmää ja pimeätä. Keväällä, koska... hmm, onko kevät ainoa vuodenaika kun jolle ei löydy hyvää tekosyytä? Tietysti voi väittää kärsivänsä kevätväsymyksestä.

PT:n teorian mukaan olen saavuttanut jonkinlaisen tyytyväisyyden tilan, josta syystä en jaksa enää panostaa dieettiin niin hirveästi. En tiedä onko hän oikeassa. On ja ei, ehkä ei. Ainakaan en todellakaan ole tyytyväinen ulkonäkööni tällä hetkellä. Muistan, kun en viime keväänä tunnistanut itseäni peilistä, koska vatsani oli niin littana. No ei saatana ole enää! Vihaan tuota röllykkää tuossa keskivartalollani. Toki olen kai silti nykyisin suhteellisen normaalivartaloinen. Tarkoitan siis sitä, että jos minut näkee vaatteet päällä, niin ihmiselle ei ensimmäisenä tule mieleen kuvailla minua ylipainoiseksi, vaikka sitä vaa'an mukaan olenkin. Olen kai sellainen peruspulukka, millaisia suurin osa suomalaisista on. Mutta se ei ole hyvä.

Nooh. Ensi vuonna aion aivan todella ottaa itseäni niskasta kiinni heti tammikuun alussa! Tai ainakin heti loppiaisen jälkeen! Riipaisen vähintään 10 kiloa pois painostani ja sitten pysyn siinä enkä päästä kesällä tilannetta taas lipsumaan. Vielä kun saisin itseni jotenkin ihan tosissaan sitoutumaan tähän projektiin. Voin kertoa, että kolmen vuoden dieetti saa ihmisen henkisesti väsymään koko hommaan. Vaikka järki sanookin, että jos sen tekisi kerralla kunnolla, niin sen ei tarvitsisi kestää sitä kolmea vuotta. Tai neljää, mitä tästä nyt kohta jo tulee.

Mietin, josko alkaisin pitää jotain inhorealistista dieettitilitysblogia (täällä siis), jossa tunnustaisin jokaisen suklaapatukan ja sipsipussin, ja jossa te sitten saisitte ruoskia minua, että hyi olkoon miten sinä syöt oikein, jos en pysy ruodussa. Saisikohan jostain semmoisen laskurin oikein lisättyä tänne, josta näkisi, miten edistyn taikka en edisty?

No mutta. Sitä ennen joulu. Jolloin voisi syödä asiallisesti. Mutta.

Having said that... Rakastan tämän biisin sanomaa (ja videota):



"If you got beauty beauty just raise 'em up 
'Cause every inch of you is perfect 
From the bottom to the top"


11. luukku

Lisää valoasioita Tampereelta.



Nämä jutut tuolla Puutarhakadun yllä eivät välttämättä näytä kuvassa niin hienoilta, mutta minusta ne on kivat. Tänään niiden ali kävellessäni mietin, miten kiva olisi asua jossain kämpässä, jonka ikkunasta ne näkyisivät. Ei tarvitsisi ripustaa omia jouluvaloja ikkunaan, kun kaupunki olisi järjestänyt homman.

11. joulukuuta 2015

10. luukku

Olin eilen niin väsynyt, että menin vahingossa nukkumaan sen sijaan, että olisin postannut eilisen päivän joulukalenteriluukun tänne. Sori siitä.



10. luukusta pilkistää Marks & Spencerin miespipareita.

9. joulukuuta 2015

9. luukku

Hämeensillan patsaat oli näköjään tänään puettu pelipaitoihin naisten salibandyn MM-kisojen kunniaksi.



Pari viikkoa sitten samaiset patsaat oli puettu Tapparan paitoihin (ja söpöihin pipoihin). Tämä herätti erilaisia tunteita ja mielipiteitä tovereissani.




Tappara vai Ilves, senpä kysymyksen tamperelainen kuulee monta kertaa elämässään, kun puhutaan jääkiekosta. Itse en oikein osaa kokea mitään suuria tunteita kummankaan joukkueen puolesta tai vastaan. Lapsena mukafanitin Ilvestä, koska Ilves on kissa, kyllähän te tiedätte. Teini-iässä rupesin vastaamaan "KooVee", jos joku kysyi minulta kumpaa kannatan, koska EVVK. Olen vähän tuolla EVVK-linjalla edelleen, lähinnä kannatan aina sitä paikallista, oli kyseessä sitten kumpi tahansa. Tilastojen valossa Tappara on kyllä huomattavasti parempi joukkue, joten alan hieman kallistua sille kannalle. Toisaalta jos Ilves vielä joskus onnistuu rämpimään sieltä suostaan ylös, niin mikäpä jotten kannattaisi myös heitä.


*suojautuu paskamyrskyn varalta*

8. joulukuuta 2015

8. luukku

Lisää kivoja valopalleroita Tampereelta!



Yritän huomiseen luukkuun keksiä jotain vähän kivempaa tai muuten erilaista...

7. joulukuuta 2015

7. luukku

Vaikka sää ei ole kovin jouluinen (perinnesanakirjan mukaan joulu on valkoinen eli luminen), on joulutori on silti avattu Keskustorilla. Menkää!



Muistan sellaisenkin joulun, ihan tästä parin vuoden takaa, kun oli niin kylmä, että sormet meinasivat jäätyä irti ennen kuin torilta/torista ehti ottaa yhden yhtä kuvaa.

Yritin sumentaa kuvasta asiaankuulumattomien henkilöiden naamat.

6. joulukuuta 2015

6. luukku

Tampereen kaupunki järjestää perinteisesti itsenäisyyspäivänä ilotulituksen (ja Raatihuoneen parvekkeella joku aina puhuu jotain höpöjä, mutta ei niitä jaksa koskaan kuunnella). Ennen ilotulitus oli aina perinteisesti Keskustorilla, viime vuosina se on siirretty Ratinaan.



Tänään oli niin kamalan kurja ilma, eli toisin sanoen vettä tuli taivaalta solkenaan ja on tullut jo monta päivää putkeen, ainakin tuntuu siltä. Tästä syystä en viitsinyt tänään lähteä paikan päälle katsomaan ilotulituksia, siksipä tämä kuva on joltain aiemmalta itsenäisyyspäivältä.

5. joulukuuta 2015

5. luukku

Mitäs sieltä luukusta tänään paljastuu?



Kas! Helsingin kaupunginteatteri on muuttanut Tampereen rautatieasemalle!

4. joulukuuta 2015

4. luukku

Tänään luukusta pilkistää Stockmannin jouluikkunaa palanen.



Tuo Stockan jouluikkuna ei Tampereella kyllä ole mielestäni mitenkään erityisen mielenkiintoinen juttu. Se on joka vuosi vähän niin kuin sama. Paitsi tänä vuonna se oli siirretty sivuikkunaan ja sen eteen oli rakennettu koroke, varmasti lapsia varten, joten ei siitä kuvaakaan pystynyt ottamaan kovin hyvin. No, siinä jotain jyrsijöitä teille sitten.

***

Tänään on ollut ihan suunnattoman surun päivä. Aamulla heräsin tietämättä maailman tapahtumista, avasin somen ja melkein ensimmäisenä eteeni tuli Rumban jakaman jutun saatesanat: "Scott Weilandin kuolema ei tullut luultavasti kenellekään yllätyksenä. Siksikin hänen poismenonsa on niin surullinen, kirjoittaa Jarkko Fräntilä kolumnissaan." Tuntui, että sydämeni pysähtyi ja valahti jonnekin suoliston pohjalle. Mitä? Scott Weilandin kuolema?! Eihän se voi pitää paikkaansa, vastahan se illalla jakoi Facebookissa vanhoja kuvia itsestään ja rokkikavereistaan! Avasin googlen eikä Wikipedia vahvistanut tätä tietoa. Ajattelin, että Rumbalta aivan älyttömän paskaa läppää tai huonoa toimitustyötä. Pulssi jossain sadassa ja kädet voimattomina kaivoin somea vähän lisää ja vahvasti uutinen alkoi vaikuttaa todelta. Menin Scottin omalle FB-sivulle ja tapahtunut vahvistettiin siellä. Ei pystynyt käsittämään.

Jotenkin se kontrasti eilisen illan ja tämän aamun välillä oli niin suuri, että se teki uutisen uskomisesta melkein mahdotonta. Olin aivan erityisesti kiinnittänyt Facebookissa huomiota jo jokusen viikon siihen, miten aktiivisesti Scott siellä juttuja päivitteli ja miten kaikki vaikutti olevan hyvin ja hän jopa hymyili kuvissa. Ja sitten... PAM. Toki tyypin elintavat olivat mitä olivat ja hänen muistokirjoituksensa olivat jo varmaan valmiiksi kirjoitettuna moneen kertaan vuosien varrella, mutta että juuri nyt? Näin jälkeenpäin tietysti tulee mieleen, että ehkä se somessakin kovaa meneminen olikin huono ennusmerkki, vaikka itse iloitsin siitä kovasti silloin. Toivon kuitenkin, että se oli ainakin merkki siitä, että Scott kuoli onnellisena.

Enpä tiedä. Tuntuu vähän hassulta aina surra ihmistä, jota ei tuntenut oikeasti, mutta toisaalta sitten taas miksi niin? Eikös tunteet ole aina hyvä asia ja saavat tulla sellaisina kuin ovat tullakseen? Scott liittyi nyt sinne samaan remmiin, missä Layne ja Kurt ja muut liian nuorena kuolleet rokkarit ovat jo odotelleet. Vaikka ei olis kyllä tarttenut.

Jos mitään tänään olen katunut, niin sitä, etten syyskuussa mennyt katsomaan Scott Weilandia ja Wildaboutsia Tavastialle. Nyt se on myöhäistä.

Here's to you, Scott.




3. joulukuuta 2015

3. luukku

Tämän päivän luukusta paljastuu... tattadadaa!



Tampereen Keskustorin joulukuusi!

Joka vuosi käymme Turun joulukuusen kanssa verissäpäin leikkimielistä kisailua siitä, kummalla on kauniimpi kuusi. Tänä vuonna kisaan on näemmä lähtenyt useampikin kaupunki (muilla ei tosin näytä olevan mitään jakoa tuossa kisassa). Tampereen kuusta voi käydä äänestämässä kauneimmaksi täällä.

En tiedä riittääkö minulla jouluaiheisia Tampere-kuvia aattoon asti, mutta sitten saatte jotain muuta. Vaikka kuvan päivän ruoastani...

Ps. Jostain syystä tuon kuusen latvassa oleva tähti ei palanut kuvanottohetkellä. Toivottavasti tilanne saadaan pian korjattua!

2. joulukuuta 2015

2. luukku

Hitaalla tuntuu päivittyvän tämä joulukalenterini syötteenlukijoihin, tai ainakin omaani tuo eilinen luukku on putkahtanut vasta kolme tuntia sitten. Ehkä Blogger on niin fiksu (?), että mitä harvemmin päivittää, sitä harvemmin se myös pukkaa syötettä ilmoille. Tai jotain.

Eeeeenivei...



Tämän päivän kuva on Tampereen Valoviikoilta. Valoviikot uudistuivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa varmaan ikinä. Vähän jännitti, miten pahasti ne osataan pilata, mutta kas! Lopputulos olikin huikean kaunis! Minusta nämä pallot puissa pitkin Hämeenkatua ovat aivan ihania! Toki verkkolehtien kommenttipalstoilla perustamperelaiset nillittäjät ovat haukkuneet ne jo lyttyyn, mutta se on heidän osansa elämää.

Kuva on otettu silloin, kun puissa oli vielä lehtiä, älkää siis hämääntykö. Tänään en mennyt ottamaan uutta kuvaa, koska ei täällä luntakaan ole, joten ihan sama. (Ja siis ihan ok minulle tämä lumettomuus).

Huomiseen!

1. joulukuuta 2015

1. luukku

No niin. Yksi ystäväni soitti eilen ja kysyi, miksen päivitä enää blogia. Tänään sitten eräs kommentaattori tiedusteli, eikö ole mitään joulukalenteria tänä(kään) vuonna. Suosioni on niin huikea selkeästi, että pakkohan se on jotain yrittää...

En tähän hätään keksinyt joulukalenterin aiheeksi mitään muuta kuin ihan perinteisen kuvakalenterin (ei mitään suklaakalentereita täällä!). Minulla vaan ei ole tällä hetkellä muuta kameraakaan kuin tuo iPhonen kamera, joten sillä mennään, enkä jaksa hirveästi käsitelläkään kuvia, joten tämä on tämmöinen hästäg kännyräpsyt hästäg nofilter -joulukalenteri.

Eka kuva, jee!



Tänään Kehräsaaresta löytyi tuommoisia himmeleitä. :)

Toivottavasti muistan vielä huomennakin tämän joulukalenterin. Jos on kuvatoiveita, niin saatan jopa toteuttaa niitä, sikäli mikäli ne ovat toteutettavissani.