You need to know the difference

Tiedän, että ei pitäisi provosoitua anonyymeista kommenteista (tai nimimerkillisistäkään), eikä tässä nyt oikeastaan olekaan siitä kyse. Kyse on enemmänkin sellaisesta yleisestä ilmapiiristä, mikä nykyisin tuntuu olevan valloillaan.

Jos nainen on vanhempi kuin parikymppinen ja kiinnostunut muustakin kuin vauvan vaippojen vaihtamisesta, niin nainen on heti puuma. Huolimatta siitä, minkä ikäisistä miehistä nainen on kiinnostunut, hän on puuma. Jos on seksielämää ilman avioliittoa, nainen on ihan takuuvarmasti puuma.

Vaikka tuota puumailua heitettäisiinkin huumorilla, niin minun mielestäni se on kuitenkin jotenkin naisen seksuaalisuutta väheksyvä tapa puhua. On taas keksitty uusi kiva termi, millä voi vähän mitätöidä naista. Jos ihan rehellisesti tässä saan sanoa, niin minusta kolmekymppisen puumattelu on loukkaavaa. Ja todella väsynyttä läppää.

Kautta aikojen miehet ovat olleet kiinnostuneita nuoremmista naisista. Sitä selitetään biologialla ja miehen maanisella tarpeella jaella siemeniään ympäriinsä ja millä kaikella. Sille ei ole keksitty mitään ääliömäistä eläinmaailmasta peräisin olevaa termiä, paitsi ehkä pukki ja sika, jos nyt tuolle linjalle lähdetään. (Ei lähdetä).

Itse tunnen itseni näin kolmekymppisenä hyvinkin nuoreksi ja viisikin vuotta itseäni nuorempi mies on ihan ok eikä tunnu mitenkään lapselta. Ikäero ei siis kerta kaikkiaan tunnu siltä, että laukkaisi nuoren lihan perässä, mitä minä itse edes harvemmin teen. Olen kyllä ollut ihastunut itseäni yhdeksän vuotta nuorempaan kolliin ja jälkeen päin, hormonimyrskyn laannuttua, olen tajunnut tyypin olleen oikeasti liian nuori ja aika lapsellinen. Mutta viisikymppisen naisen elämässä tuo ikäero tuskin tuntuisi enää missään.

Toki puumaksi saa sanoa (jos on ihan pakko ja kohde sen itsekin hyväksyy) naista, joka oikeasti sen ansaitsee. Eli jotain viisikymppistä (tai vanhempaa naista), joka metsästää yökerhoissa parikymppisiä (tai nuorempi) miehiä. Antakaa palaa. Mutta jättäkää meidät muut rauhaan.


 

Stranger things have happened I know

Törmäsin tuossa uudehkoon blogiin, joka kertoo sinkkuelämästä ja deittailusta. Esimerkiksi juttu Seiskapäivää-miehestä on samaan aikaan todella viihdyttävä ja raivostuttava. Ja niin todellisesta elämästä.

Jutussa jotenkin tiivistyy se, mikä nykypäivän miehissä (joissain yksilöissä) on vialla. Tältä planeetalta tosiaankin löytyy yllättävän suuri joukko miehiä, jotka (täysin epärealistisesti) kuvittelevat kaikkien naisten lakoavan välittömästi jalkoihinsa. Varsinkin, jos nainen on miehen mielestä epäviehättävä, niin automaattisena oletuksena on, että naiselle ei saa missään nimessä olla kovin mukava, ettei se reppana nyt vaan mene ihastumaan. Ja ennen kaikkea nainen on torjuttava hyvissä ajoin. Useimmiten jo ennen kuin nainen itse edes tietää olevansa kiinnostunut miehestä.

Kerronpa pari esimerkkiä:

Olin kerran Klubilla jonkun yhtyeen keikalla, en muista enää minkä. Seuraani lyöttäytyi joku tyyppi, joka yritti tarjota minulle korvatulppiaan. Siis niitä, jotka hänellä oli sillä hetkellä korvissaan. Ensinnäkin, en ollut pyytänyt korvatulppia ja toisennakin... yäk. No eipä siinä mitään. Tyyppi jäi siihen hengailemaan ja läpisi kaikenlaista. Selkeästi tyypin jutuista kävi ilmi, että maalta sitä ollaan tultu kaupunkiin kännäämään ja kuuntelemaan musiikkia. En missään vaiheessa kiinnostunut tyypistä millään asteella. Ei sillä, että "maalaisuus" olisi ollut mikään turn-off, mutta tyyppi ei vaan sytyttänyt (en yleensäkään syty kovin helposti). Sitä paitsi en koskaan ole ymmärtänyt ihmisiä, jotka tulevat keikalle juomaan kännit ja sammuvat ennen keikkaa tai vähintään viettävät vessassa oksentamassa sen ajan, minkä voisi käyttää elävän musiikin kuunteluun. No joka tapauksessa, aikansa läpistyään, tuo tyyppi päättää ilmoittaa olevansa varattu. Se oli sellainen WTF moment. En missään vaiheessa ollut osoittanut mielenkiintoa häntä kohtaan, muuta kuin vastailemalla normaalisti ja olemalla ystävällinen häntä kohtaan, ja hänhän se oli, joka minun liiveihini päätti uiskennella. Tavallaan sain siis rukkaset siinä ihan pyytämättä. Hurmaavaa.

Toinen yhtä hauska juttu tapahtui erään hieman tutumman tyypin taholta. Ja jälleen kerran baarissa, kännissä. (Siis mies, en minä). Pidin tyyppiä hiukan vastenmielisenä, mutta jälleen, itselleni ominaiseen tapaan, olin kohteliaan ystävällinen häntä kohtaan. Yhtäkkiä tyyppi alkoi aivan puskista avautua minulle, että on pahoillaan, olisin kyllä tosi kiva tyttö, mutta valitettavasti hän tapasi siskoni ensin. Tosi harmi, mutta näin nyt vaan kävi. Ensinnäkin, tosi spesiaali olo tästä tulee luonnollisesti meille molemmille. Kun nyt kerta näki toisen ensin. Muilla ominaisuuksilla ei niin ole väliä. Ja toisennakin, kumpikaan meistä ei ollut pätkääkään kiinnostunut kyseisestä kaverista. Tosiasiassa siis tällä näkemisjärjestyksellä ei ollut minkäänlaista merkitystä meidän saati sitten tyypin maailmanjärjestykselle. Mutta hän nyt kuitenkin koki tarpeelliseksi pahoitella puuttuvia tunteitaan minua kohtaan. Ei aavistustakaan millä tavalla olin viestinyt tyypille, että haluaisin ehkä jotain enemmän kuin että hän häipyisi siitä notkumasta. Taas sain rukkaset ihan pyytämättä. Olin otettu.

Joskus olen saanut myös rukkaset ihan pyytämällä, mutta sitäkään en ymmärrä, että miksi pitää olla tyly omasta mielestään epäviehättävälle tytölle vain siksi, että tyttö on ehkä ihastunut? Mikä niissä tunteissa on niin kamalaa? Vai onko jokainen epäkiinnostava nainen potentiaalinen stalkkeri, josta ei pääse enää koskaan eroon, jos sille vahingossa antaa vähänkin siimaa? Ei ihminen ihastukselleen mitään mahda ja sitten tulee vain paha mieli, kun aletaan kohdella kuin märkää rukkasta. Itselleni ei ikinä tulisi mieleen kohdella toista ihmistä ikävästi, vaikka olisi olemassa mahdollisuus siihen, että vastapuolella olisi jotain vastakaikua saamattomia tunteita minua kohtaan.

Tässä kohtaa on tietysti erotettava toisistaan varovaisuus siitä, ettei anna toiselle turhaa toivoa, ja todellinen tylyys. Varovaisuutta on se, ettei esimerkiksi kovin usein suostu tapaamaan mahd. ihastunutta kahden kesken. Tylyyttä on se, että vaihtaa paikkaa luentosalissa, jos toinen tulee istumaan samalle riville. Vaikka tuttuja ollaan ja teoriassa jopa kavereita. Ensimmäinen on hyväksyttävää ja normaalia, jälkimmäinen ei.

Vielä nolompaa on tylyys siinä vaiheessa, kun nämä tunteet tai niiden vaara on vain kuviteltua eikä laisinkaan todellisia. Ja näitäkin tapauksia on paljon.

Ps. En väitä, etteivätkö naiset käyttäytyisi tuolla karjamarkkinoilla ihan yhtä ääliösti, mutta itselläni on kokemusta vain miesten käytöksestä.