31. joulukuuta 2012

Hulluja nuo roomalaiset

Jotenkin rasittavaa, kun kaikki ovat niin syvällisiä tänään. Kerrataan kulunutta vuotta ja muistellaan, mitä kaikkea hienoa ja mahtavaa siihen on kuulunut. Ja kaikkien ensi vuosi on vielä enemmän pullollaan rakkautta ja ihanuutta ja vaaleanpunaisia hattaroita. Niistä huonoistakin jutuista ollaan opittu ja kasvettu ihmisenä ja mitä kaikkea. Pah. Minä kieltäydyn kasvamasta ihmisenä yhdessä yössä vain sen takia, että joku jossain joskus on päättänyt, että kalenteri ja vuosiluku vaihtuu tässä kohtaa vuotta!

Ilmeisesti se joku jossain joskus on muuten ollut Julius Caesar. Ainakin näin olen antanut itselleni kertoa. Josta pääsemmekin paljon mielenkiintoisempaan aiheeseen kuin henkinen kasvu ja kaikki sentimentaalinen lässytys. Nimittäin Roomaan!

Ave Cesare, Morituri te Salutant!

Jotkuthan teistä ehkä tietävät, että kävin syyskuussa Roomassa. Sitä ennen en oikeastaan koskaan ollut tuntenut minkäänlaista vetoa kyseistä kaupunkia kohtaan eikä Italia ole minulle vieläkään mitenkään merkityksellinen maa. Mutta se Rooma. Ja sen historia. Olen jotenkin ihan jumiutunut nyt tähän aiheeseen.

Roomalaisia pylväitä

Olen syyskuusta lähtien imenyt itseeni tietoa Rooman historiasta, lähinnä Wikipedian kautta. Katselin elokuvan Gladiaattori ihan vain sen vuoksi, että se tapahtui Roomassa ja varsinkin sen loppukohtaus Colosseumilla.

Colosseum Instagrammattuna

HBO aloitti oman "kanavan" myös Suomessa ja sain kutsun käyttää sitä tammikuun loppuun asti ilmaiseksi. Ja voi mikä onnenpäivä, kun kyseiseltä kanavalta löytyi tv-sarja Rooma! En ollut katsonut sitä silloin, kun se tuli televisiosta, koska se ei kiinnostanut minua vähääkään. Mutta sehän on mielenkiintoinen sarja. Olen nyt katsonut ensimmäisen tuotantokauden ja luulen, että toinen tuotantokausi tulee katsottua ihan lähipäivien aikana.

Pantheon Instagrammattuna

Niin, en tiedä mikä siinä Roomassa takertui noin syvälle. Kaunis kaupunki, mutta niin valtavan kokoinen, että siitä ei vajaassa viikossa ehdi nähdä kuin murto-osan. Ja se kaupungissa näkyvä historia oli hyvin mielenkiintoista. Vanhoja raunioita joka nurkan takana, niin että uudisrakentaminen on lähes mahdotonta. Jokaiselle mahdolliselle pyhimykselle rakennettuja todella pompöösejä kirkkoja ihan älyttömät määrät, että se tuntui jo täysin tarpeettomalta touhotukselta, ja sitten taas rautatieaseman seudulla pyörivät kerjäläiset.



Jokaisen turistikohteen ympärillä pörräsi niin paljon krääsäkauppiaita, että se markkinatunnelma alkoi ahdistaa. Kun yritti ammentaa itseensä historiaa ja kulttuuria, niin joku työnsi koko ajan naaman eteen säästä riippuen joko huivia, viuhkaa tai sateenvarjoa.

Ponte rotto (silta räksis, suom.huom.), Rooman vanhin "säilynyt" silta vuodelta 142 eaa

Yksi hienoimpia juttuja Roomassa oli akvedukti eli vanha vesijohtoverkosto, josta osa on yhä käytössä. Melkein joka nurkalta pystyi täyttämään vesipullonsa aivan ilmaiseksi ja juomaan täysin juomakelpoista vettä. Se tuli todella tarpeeseen, sillä varsinkin ensimmäisinä päivinä oli kuuma ja aurinko helotti täydeltä taivaalta.

Ammennan juomavettä ihan tuosta noin vaan keskellä katua

Toinen verkosto, johon suhtauduin lähes pakkomieteisesti, oli vanha viemäriverkosto eli Cloaca Maxima. Onnistuinkin löytämään yhden sisäänkäynnin Cloaca Maximaan, joskaan en käynyt sinne sisään.

Cloaca Maximan sisäänkäynti Forum Romanumilla

Tästä ei alunperin pitänyt tulla mikään erittäin myöhäinen matkaraportti, mutta eksyin näköjään vähän raiteiltani ja päätin sitten etsiä aiheeseen sopivaa kuvitusta arkistoistani. Roomasta olisi vielä paljon sanottavaa ja sitäkin enemmän kuvia, mutta en viitsi väsyttää teitä aiheella enempää. Tiedän, että toisten ihmisten kilometrin mittaisten lomaraporttien lukeminen on aika puuduttavaa.

Pakollinen hotellinparvekekuva vielä loppuun

Oikein hyvää henkisen tai ei-niin-henkisen (päätä itse) kasvun vuotta kaikille!

Ps. Itse ajattelin taantua henkisesti ja käydä lainaamassa kirjastosta vinon pinon Asterixeja. Lapsuuden sankarilleni Obelixille (Lucky Luken ohessa) kiitokset otsikosta.

30. joulukuuta 2012

30. something that made you smile this year


En nyt mitään koko vuoden kattavaa hymykartoitusta jaksanut tehdä, mutta tänään hymyilytti tämä. Joku oli rakentanut pieniä lumiukkoja meidän takapihalle.

29. joulukuuta 2012

29. hot


Lämpökynttilät ovat aika kuumia.

Eilen olisi saanut montakin kuvaa kylmästä, koska yöllä ainakin tuntui olevan jäätävän kylmää, kun palailin baarista kotiin. Enpä vaan ollut huomannut katsoa, että valokuvahaasteen aihe olisi ollut cold.

28. joulukuuta 2012

Harder, better, faster, stronger


Eilisen positiivisuuspostauksen jälkeen sain lukuisia lukijapalautteita, että näytä nyt ne epäkkäät kun niillä kerta leveiletkin. No en oikeasti saanut. Yhtään. Mutta onnistuin kuitenkin säikäyttämään Zepan, joka sentään on elävässä elämässä tunnustellut hauistani, tuolla eilen linkittämälläni kuvalla (yllä). Lohdutuksen sana siis kuulukoon, että en näytä läheskään tuolta kuvan (yllä) hahmolta eikä se myöskään ole tavoitteeni. Jossain Pakkotoisto- tms. foorumilla sanottiin, että tavoitehan on se, että epäkkäillä on omat hihansa. Mutta tuo nyt on jotain miesten hapatusta.

Sopivasti muuten Neokin välillisesti peräänkuulutti alastonta totuutta ja laittoi itse vähemmän alastoman kuvan perästään (eipä kestä kiitellä linkityksestä). Itsellänikin oli kuvanottohetkellä paita päällä, jonka kaula-aukkoa tosin venytin paremman kuvaustuloksen saavuttamiseksi.

Tässä ne siis ovat, minun epäkkääni. Nuoli on osoittamassa oikeata kohtaa, mikäli ette muuten löydä niitä kuvasta. (Toisen puolen nuoli ei erotu hiusteni seasta).


No niin, älkää nyt enää naurako. Eihän ne oikeasti ole kummoisetkaan, mutta minulle tuo on edistystä ja jonkinlainen merkki kehittymisestä. Ei tästä ihan kauhean kauaa ole, kun solisluunikin olivat vain joku hämärä muistikuva nuoruusvuosilta. Nyt ne sentään näkyvät sopivassa asennossa. Nuo kurtut tuossa kaulalla ovat kyllä ihan puhdasta läskiä ja ylimääräistä nahkaa eivätkä ollenkaan lihasta. Toisin kuin ylemmän kuvan jäbällä.

Ja puhun tästä kuin mainintatautinen ihan vain siksi, että minusta tuo epäkäs on nimeltään niin hauska lihas, jonka olemassaolosta en ole tiennytkään ennen tätä syksyä.

Otsikon biisistä on muuten tehty hienoja videoita. Vanha juttu, mutta saan noista vieläkin kiksejä.



Myös se sormiversio on hieno.

27. joulukuuta 2012

I got a love that keeps me waiting

Sekä Piia että Kauko haastoivat minut pohtimaan asioita, joista tulee hyvä mieli. Tehtävänkuvaus meni tarkalleen näin:

"Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa. Anna eteenpäin ainakin viidelle bloggaajalle." 

Aika monistakin ihan pienistä jutuista tulee hyvä mieli, mutta muistaako niitä silloin, kun ne pitäisi listata? Ei muista. No mutta kokeillaan.

  • Treenaaminen. Vaikka olisi miten huono päivä, hampaita kiristelisi ja otsasuoni tykyttäisi, niin oikein kunnon lihasrääkin ja hikoilun jälkeen sekä fyysinen että henkinen olotila on pehmeän raukean vetelä. 
  • Tulokset. Kun huomaa kehittyneensä jossain, kun vaaka tai mittanauha näyttävät pienempää lukemaa, kun huomaa voivansa lisätä painoja tai kun löytää kaiken läskin alta jonkun uuden lihaksen. Viime aikoina olen pullistellut epäkkäitäni yksinäni peilin edessä.
  • Syöminen. Kun syö oikein hyvän aterian, niin tulee oikein hyvä mielikin. 
  • Hymyileminen. Sanotaan, että hymyily lähettää aivoille jotain signaaleja, joiden jälkeen aivot luulevat, että nyt ollaan iloisia ja kas, seurauksena on hyvä mieli. Oikeasti tarkoitin muiden ihmisten hymyjä. Ihan satunnaisen ihmisen hymykin, vaikka kadulla tai kaupan kassalla, tuo itselleni ainakin hyvää mieltä.
  • Ystävät. Ellei nyt satu riitelemään, niin ystävien kanssa vietetty aika tuo aina hyvää mieltä. Jaettiin sitten murheita tai oltiin jo alun alkaen hyvällä mielellä, niin lopputuloksena hyvä mieli on aina kuitenkin lisääntynyt eksponentiaalisesti.
  • Hyvä musiikki. Parasta livenä, mutta myös kaiuttimista tai kuulokkeista kuunneltuna hyvä musiikki tuottaa hyvää mieltä. Hyvän musiikin kuuntelu on toisinaan parempaa kuin seksi ja aiheuttaa aivoissa samanlaisia reaktioita. Josta pääsemmekin seuraavaan.
  • Seksi. Hyvä sellainen. Huonosta ei ole mihinkään. 
  • Lahjojen antaminen. Varsinkin jos on saanut jonkun ihan älyttömän hyvän ja saajalle sopivan lahjaidean. 
  • Matkustelu. Valitettavan harvoin tätä pääsee toteuttamaan, mutta on ihan mielettömän hienoa päästä näkemään uusia paikkoja ja tutustumaan uudenlaisiin kulttuureihin. 
  • Kohteliaisuudet. Ainahan siitä tulee hyvä mieli, jos joku sanoo jotain kivaa tai muuten vaan huomioi erityisellä tavalla.
  • Raha. Huomattavasti parempi mieli on ihmisellä, jos tilillä on rahaa edes sen verran, että pärjää.
  • Känni. Sanotaan, että kännissä ja kihloissa on kivaa. Itse olen kokeillut vain ensimmäistä. Kivaa on ollut.
  • Koti. Borta bra men hemma bäst. Kotiin palaaminen on aina paras hetki, vaikka olisi ollut kuinka kivaa muualla. Koti voi tarkoittaa tässä tapauksessa joko näitä omia muutamia neliöitäni tai Tamperetta. 
  • Siivoamisen jälkeinen olotila. Koti ei tuota hyvää mieltä silloin, kun on kaaos eikä mahdu kävelemäänkään ilman että koko ajan meinaa astua jonkun rojun päälle. Siivoaminen on erittäin epämiellyttävää puuhaa, mutta sen jälkeen on hyvä mieli. Ainakin pari päivää.
  • Kesä. Herranjestas, kesä!!! Miten tämä jäi näin loppupuolelle tätä listaa? Kesä tuo aina mukanaan hyvää mieltä. Ihmiset hymyilevät paljon enemmän eikä mikään voi vituttaa kovin pahasti kun makaa reporankana kuumassa auringonpaahteessa siideri toisessa kädessä ja toisessa kädessä älypuhelin, jolla instagrammaa kuvia koko maailman nähtäville siitä, että nyt on - jumalauta - kesä!
  • Varvastossut. Varpaani inhoavat sukkia, sukkahousuja, umpikenkiä... Villasukat ovat ainoat tukahduttamisvälineet, jotka ne sulattavat, mutta mieluiten ne hengittävät raitista ilmaa ja ihmettelevät maailmaa. Viime kesä oli huono varvastossukesä. 
  • Kaikki kissat ja kissaeläimet. Kissan silittäminen vähentää stressiä ja toisinaan niiden toilailuille ei voi kuin nauraa. Kauniitakin ovat.
  • Tutut lapset ja koirat. Vieraat lapset ja koirat ovat lähinnä rasittavia, mutta tutut yksilöt tuottavat helposti hyvää mieltä. 
  • Lauri Ihalainen. Okei, tuo kuulosti varmasti tosi oudolta, mutta joulupäivänä kuulin Laurin puhuvan televisiossa niin viisaita, että siitä tuli hyvä mieli. Että joku poliitikko edes joskus näkee maailman muualtakin kuin sieltä oman palkkapussin pieneltä suuaukolta.
  • Tilannekomiikka. Kun tapahtuu jotain odottamatonta, mutta samalla niin huvittavaa. 
  • Se, kun maailmassa on vielä jotain hyvyyttä jäljellä. Kun ihminen auttaa toista ihmistä täysin pyyteettömästi. Kun poliisi pysähtyy viemään siilin autotieltä turvaan tai saattaa joutsenperheen turvallisesti tien ylitse. Tai jotain muuta, keksi itse parempia.

Noin. Siinä oli Piialle kymmenen ja Kaukolle kymmenen ja vielä joku ekstrakin päälle. Itse jaan tämän saman tehtävän eteenpäin Neolle sekä viime aikoina blogiummetusta tunteneille Puhalluskukkatytölle, Artiolle, Mymskälle, Oharille, Kukkikselle ja Yllätystytölle. (Käyn huikkailemassa myöhemmin, jos ette omatoimisesti haastetta osaa täältä poimia). Muutkin, joita en nyt nimennyt tässä, saavat ottaa haasteen matkaansa jos huvittaa.

Pakko laittaa tähän loppuun vielä yksi musiikkivideo, josta minulle tulee aina hyvä mieli. Aion opetella nuo muuvit itsekin ja tanssia menemään kesäillassa.


26. joulukuuta 2012

26. mess


Palasin tänään kotiin ja aaton joulupukin pajan jäljiltä täällä oli melkoinen sotku!

Eilen olisi valokuvahaasteen aiheena ollut "lunchtime", mutta jotenkin siinä jouluruokia napaan ahtaessa unohtui koko kuvaaminen.

***

Mitä ihmettä tuolle sivupalkissa olevalle "jäsenet"-lootalle on tapahtunut? Aivan kuin siitä olisi joulun aikana hävinnyt useita jos ei jopa kymmeniä jäseniä? Voi olla, että muistan aivan väärin, koska en tosiaankaan muista paljonko siinä ennen joulua oli, mutta joku tuossa pyöreässä lukemassa nyt häiritsee. Mielestäni 100 on tullut täyteen jo kauan kauan sitten. Ja itselleni siinä ainakin näkyy tällä hetkellä tasan sata jäsentä. Joukkopako? Te kaikki olette spontaanisti alkaneet vihata minua jouluna? Argh!

24. tradition/something you always do


Ihan joka joulu ei ole tullut käytyä hautausmaalla, mutta lapsena se oli traditio ja nykyisin taas, sattuneista syistä.

22. joulukuuta 2012

22. decoration


Kuusenkoristeita.

21. joulukuuta 2012

Hetken kestää elämä, ja sekin synkkä ja ikävä


Vaikka se maailmanloppu ei ilmeisesti tullutkaan/tulekaan tänään (kaikkihan toki tapahtuu Amerikan aikavyöhykkeen mukaan, kuten katastrofielokuvissakin aina, joten ihan varmaksi ei uskalla sanoa ennen kuin Washington on julistanut maailman jatkuneeksi), niin on tässä silti nähtävissä jotain valoa tunnelin päässä. Yllättävänkin nopeasti.

Aamupäivällä kävin tsekkaamassa postit oven takaa. Sieltä löytyi yksi joulukortti, kirje Kelalta ja kirje Verohallinnolta. Kaksi jälkimmäistä eivät koskaan tiedä mitään hyvää. No, viimeisestä löytyi vain verokortti ensi vuodelle (jospa sille olisi käyttöäkin), mutta Kelan kirjeen avaaminen vähän jännitti. Odotin sieltä jotain "mene vankilaan, mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta" -korttia, mutta kyseessä olikin päätös asumistuen vuositarkastuksen seurauksista. Ja kas, asumistukeni nousee ensi vuoden alusta melko reippaastikin! Ei tässä nyt mistään tuhansista eikä edes monista sadoista euroista puhuta, mutta sen verran kuitenkin, että ehkä sittenkin voin syödä tammikuussa muutakin kuin kynsiäni. Huh helpotus!

Ja ensi viikon perjantaina olen menossa työhaastatteluun. Minulla on kyllä yksi erittäin vakava puute taidoissani kyseisen työpaikan vaatimuksiin nähden, mutta ainahan sitä voi silti yrittää. Aion myös laittaa muita hakemuksia. Aina välillä löytyy työpaikkoja, jotka ovat kuin minulle luotuja. Ainoa ongelma on vain se, miten saan työnantajan vakuutettua samasta asiasta. Yleensä en saa. Olen huono työhaastatteluissa, mutta hyvä töissä.

Myös helmikuussa minulla pitäisi olla hieman enemmän rahaa käytettävissä. Siitä lämpimät kiitokset vakkarikuntosalilleni ja heidän joululahjastaan vakkariasiakkaille. Kiitos myös edelliseen kirjoitukseen kommentoineille. Vaikka ahdistuksissani en jaksanutkaan tai pystynytkään niihin vastailemaan, niin vertaistuki aina lohduttaa. Tai ihan vaan muu tuki.


Ehkä tässä voi pikkuhiljaa palauttaa vähän sitä joulumieltäkin sydämeen (tai aivan erityisesti maksaan ja vatsalaukkuun) ja huokaista edes pikkuisen helpotuksesta. Palaan raha-ahdistukseen sitten taas viimeistään, kun seuraava Visa-lasku erääntyy.

20. joulukuuta 2012

Mun elämä, milloin siitä tuli näin hirveä?

Ahdistaa niin sairaasti, että se huominen maailmanloppu alkaa vaikuttaa ainoalta positiiviselta vaihtoehdolta tässä elämässä. Harmi vaan, että se ei taida tulla.

Ihmiset, joilla on rahaa, sanovat että raha ei tee onnelliseksi. Ei varmaan niin, mutta harvemmin se saa myöskään olon näin epätoivoiseksi. Tässä maailmassa vaan ei pärjää ilman rahaa.

Jotenkin alkaa tuntua siltä, että koko gradu on aivan toissijainen juttu. Se saa väistyä isompien asioiden tieltä. Kuten työnhaun. Talousuutiset kertovat jatkuvista irtisanomisista. Jotenkin vaikea uskoa tulevaisuuteen enää senkään vertaa. Odotan innolla sitä luvattua työvoimapulaa, josta on jo vuosia puhuttu.

Kyllähän sitä sellaisella 10 euron viikkobudjetilla pärjäisi (paitsi jos vessapaperi loppuu, tai pyykinpesuaine, tai jos tulee joku yllättävä lasku), jos söisi vain kaurapuuroa, makaronia ja näkkileipää. Vaan tällä treenaamisella on pakko syödä kunnolla. Ja pakko saada niitä proteiineja. Tekisi tämänkin projektin kohdalla löydä hanskat naulaan ja antaa olla. Mitä väliä. Millään ei kauheasti tunnu olevan enää väliä.

Ei ole kauhean hauskaa, kun laskujen maksamisen jälkeen täytyy itkeä ja haukkoa happea ainakin tunti, että pystyy taas jotenkin jatkamaan elämää. Kituuttaen. Velka kasvaa, kun joutuu vinguttamaan visaa enemmän kuin on varaa lyhentää luottoa kuukaudessa. Noidankehä ja kamelinselkä ja mitä näitä nyt on. Ei kai tämä voi päättyä kuin katastrofiin.

Piia haastoi listaamaan asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Juuri nyt ei tule yhtään mieleen. Palaan asiaan, kun (jos) aurinko joskus pilkahtaa.

19. joulukuuta 2012

19. something beginning with "s"


S niin kuin sukanvarsi. Joululahja isälle valmistumassa.

18. joulukuuta 2012

Hollow as a mountain

Jotta ei unohtuisi mistä tämä blogini on joskus ponnistanut, niin tässä teille kaikille Alice In Chainsin uunituore kappale Hollow joskus keväällä ilmestyvältä uudelta levyltä.



Ei yhtä tajunnanräjäyttävä kappale kuin Check My Brain oli kolme vuotta sitten (onko siitä oikeasti jo niin kauan?!), mutta erittäin hyvältä kuulostaa.

Johan se vanha viidakon sanontakin sanoo: Alice In Chains on paskimmillaankin parasta.

18. makes you feel merry


Joulu, lahjat (sekä annetut että saadut) ja aivan erityisesti pieni kummipoikani, jolta lahjan sain. (Tai ehkä äidiltään, mutta leikisti).

17. joulukuuta 2012

17. on the floor


Nam nam, slurpsis!

16. joulukuuta 2012

16. something you made

Tervetuloa Tiinan keittiöön! Tänään teemme englantilaisen hedelmäkakun.


Tarvitset:

  • 200 g voita
  • 2 dl sokeria 
  • 3 munaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vanilliinisokeria
  • 2 dl kirsikoita
  • 1 dl rusinoita
  • 1 rasia sukaatteja
  • 1,5 dl manteli- tai pähkinärouhetta
  • ohjeen
  • joulukynttelikön tuomaan valoa pimeyteen
  • joululauluja laulavan jouluporon tuomaan tunnelmaa

Oma suosikkini on sukaatti eli ihan tuttujen kesken vain sukat.


Voita ei ole tarkoitus sulattaa, mutta helpottaa vatkaamista, jos voi ei ole kivikovaa. Siksi annan sen hetken pehmetä vesihauteessa.

Heitetään sokeri pehmenneen voin sekaan.

Vatkataan voi ja sokeri vaahdoksi.

Kun sokeri ja voi on riittävän vaahtoa (ei niistä mitään kovin erikoista vaahtoa tule), lisätään kananmunat yksitellen joukkoon välillä vatkaten.

Uunin voi jossain vaiheessa laittaa jo valmiiksi lämpiämään 150-160 asteeseen.

Jauhoista kannattaa tässä vaiheessa ottaa sivuun osa, sillä kirsikat jauhotetaan ennen taikinan sekaan heittämistä. On aika olennaista ottaa ne kirsikoiden jauhotusjauhot nimenomaan noista ohjeessa mainituista kolmesta desilitrasta, muuten taikinasta tulee liian kuivaa ja murenevaa (been there, done that).

Leivinjauhe sekoitetaan vehnäjauhojen joukkoon.

Lisätään taikinan joukkoon vanilliinisokeri sekä äsken keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe.

Sekoitetaan taikina tasaiseksi.

Itse tykkään laittaa kirsikat puoliksi. Maun mukaan ne voi laittaa vaikka kokonaisina tai pilkkoa pienemmäksi piperrykseksi.

Kirsikat jauhotetaan ja kipataan jauhoineen taikinan sekaan. Sekoitetaan.

Myös rusinat kipataan taikinan joukkoon ja sekoitetaan. 

Sukat sinne vaan sekaan.

Ja viimeiseksi manteli- tai pähkinärouhe. Sekoitetaan hyvin, että jokainen elementti on suunnilleen tasaisesti levittynyt taikinaan.

Vuoka voidellaan ja jauhotetaan. Itselläni ei ole mitään korppujauhoja, mutta vehnäjauhot ajavat aivan hyvin saman asian.

Valmiin sörsselin pitäisi näyttää suurinpiirtein tältä.

Sitten vaan lapataan taikina vuokaan. Nuolija voi auttaa hommassa.

Taikinaa ei tarvitse asetella mitenkään erityisen huolella ja tasaisesti vuokaan, sillä se vetelöityy uunissa ja asettuu ihan itsellään.

Sitten vaan vuoka uuniin!

Paistoaika on runsas tunti. Munakello täytyy siis vääntää aivan ympäri eikä riitäkään. Kannattaa tarkkailla välillä, ettei kakun pinta pala (jos palaa, niin laita folioarkki vuoan päälle) ja tarkistaa ettei se ole sisältä raaka (esim. jollain pitkällä ja ohuella välineellä) ennen kuin ottaa sen uunista pois. Uunit ovat luonteeltaan niin erilaisia, että tarkkaa paistoaikaa ei ole pystytty edes tieteellisissä testeissä varmistamaan.

Kun kakku on kypsä vaan toivottavasti ei palanut, se otetaan pois uunista.

Jäähtynyt kakku kipataan pois vuoasta ja säilytetään foliossa jääkaapissa 1-2 viikkoa. Kakku paranee vanhetessaan! Yleensä itse teen kakun jouluaaton aattona, nyt sillä on jopa viikko aikaa maustua jääkaapissa. Joskus yllätän jopa itseni!

Eihän vaan tullut liian pitkä ja seikkaperäinen ohje? Jos minä pystyn tähän, niin näillä ohjeilla sinäkään et onnistu mokaamaan tätä kakkua. Tykkään kakusta vieläpä oikeasti ja se on tosi helppo. Kakun leipomista helpottaa ja nopeuttaa huomattavasti sekin, jos ei tarvitse joka vaiheesta olla räpsimässä kuvaa.

A moment on the lips, forever on the hips

Rakas päiväkirja, nyt on kamala moraalinen krapula.

Sorruin eilen illalla johonkin, johon en ole sortunut varmaan viimeiseen kahdeksaan kuukauteen. Perunalastuihin. Ja dippiin. Muutama ensimmäinen maistui taivaalliselta. Ensihuuman haihduttua tuli huono olo, mutta en vaan pystynyt lopettamaan niiden syömistä. Ähkin ja mähkin niitä kupuuni minkä ehdin. Silti niitä on vielä puoli pussia jäljellä ja ajatuskin oksettaa. Silti joku estää heittämästä niitä pois.

Miksi niihin tulee niin kauhea himo? Ja miksi noiden pussien pitää olla niin suuria? Kolmasosa riittäisi tyydyttämään sipsin himon ja sen jälkeen se olisi loppu. Slut. Finito. Tai onhan niitä pieniä pusseja, mutta ei noita parhaita ole pienissä pusseissa.

Toivottavasti muistan tämän morkkiksen taas hetken ja syön seuraavan kerran perunalastuja vasta kahdeksan kuukauden päästä. Jos silloinkaan. Yäk. Ei ne ole tämän arvoisia. Olo on jotenkin tosi raskas ja nuutunut. Kaiken lisäksi vatsani ei näköjään edes kestä tämmöistä ruokavaliota.

Melkein tekisi mieli rankoa itseäni ja mennä juoksemaan juoksumatolle (jota en muuten ole tehnyt koskaan, sillä inhoan juoksemista) vaikka tänään piti olla lepopäivä. Mutta en jaksa mennä, sillä olen niin raskas ja nuutunut.

Ps. Vähän niin kuin aiheeseen sopien seuraavaksi on luvassa paljon toivottu ja odotettu jatko-osa sarjaan "Tiinan keittiössä". Tai keittokomerossa. Mikä tuo puolikas neliömetri nyt sitten onkaan.

15. joulukuuta 2012

15. outdoors


Onneksi on lämmintä päällä, muuten voisi tulla kylmä seistä hangessa. Eiku.

14. joulukuuta 2012

Laki ja järjestys

Pohdiskelin itsekseni aiemmin tällä viikolla, miten nuorisoa pidetään aina niin huonotapaisena joukkona. Totuushan löytyy kuitenkin kaurapuurosta eli esimerkiksi kaupan kassajonoista. Tai ihan mistä tahansa, missä liikkuu sekä nuoria, vähän vähemmän nuoria ja vanhuksia. Kyllä niillä vanhuksilla on lähes poikkeuksetta huonoimmat käytöstavat.

Nuoriso tyhmäilee, räkii ja ördää, mutta useimmiten ne on aikuisten toimesta säikytelty jo niin epävarmoiksi, että joko ne ylikorostavat käytöstapojaan tai sitten ihan silkkaa kapinahenkeä ovat käyttäytymättä. Ja se kuuluu siihen ikään. Ehkä myös vanhuuteen kuuluu se, ettei tarvitse enää noudattaa yhteisiä pelisääntöjä tai ylipäänsä välittää siitä, jos loukkaa toista ohimennen joko henkisesti tai fyysisesti.

Kirsikan kirjoitus palautti mieleeni, mitä yhtenäkin päivänä kaupan kassajonossa tapahtui. Jono oli aika pitkä ja olin ehkä siinä puolivälin tienoilla. Joku jumitti kassalla eikä jono edennyt. Ainoastaan yksi kassa oli avoimena. Minua otti päähän, koska olin ostamassa vain banaania. Jonnekin taakseni jonoon sijoittu mummo, joka oli jo aiemmin madellut edessäni joka ainoassa hyllynvälissä. Mummo ei kuitenkaan sijoittunut suoraan kassajonoon, vaan vähän sivuun, asettaen ostoskärrynsä poikkiteloin jonon viereen, eli minun oikealle puolelleni, varmaankin arvaten, että kohta siihen oikealle avautuu toinen kassa. Ja oikeassahan hän oli. Minulla ei ollut mitään mahdollisuutta luikahtaa banaanini kanssa siihen viereiseen jonoon, sillä mummon ostoskärry blokkasi tieni kokonaan. Tai olisin toki voinut rynniä, mutta siinä olisi ehkä ollut mummo kumossa sen jälkeen. Sen sijaan tämä mummo sieltä jonon peräpäästä käytti ostoskärryään tienraivaajana ja syöksähti juuri avatulle kassalle ensimmäisenä. Jäin paikalleni alkuperäiseen jonoon ja puistelin vain päätäni.

Ja näitä tapauksia on lukemattomia. Kun ihminen tulee vanhaksi, hän voi aivan hyvin tuuppia toisia, käyttää kyynärpäätaktiikkaa bussiin jonottaessa (ja olla sitten se hitain tulppa siinä maksupäätteellä), sanoa ihmisille mitä sylki suuhun tuo ja syyttää muita (yleensä nuorisoa) kun itse käyttäytyy kuin seinähullu (esim. peruuttaa päälle ja sitten syyttää törmäyksestä sitä takana paikallaan seissyttä nuorisoparkaa). Jonotusnumerotkaan eivät muuten kosketa tätä kansanosaa, vaan he voivat mennä missä välissä tahansa juuri vapautuneelle tiskille.

Minustakin tulee vanhana tuollainen mummo.

Ps. Ylipäänsäkin pidän aina vähän vajakkeina, iästä riippumatta, sellaisia ihmisiä, jotka uuden kassan avautuessa ihan surutta kiilaavat jostain jonon takaa siihen etummaisiksi välittämättä yhtään niistä, jotka ovat useita minuutteja jo seisseet siinä kassajonossa. Itse aina kohteliaasti yritän katsoa, josko edessäni olevat haluaisivat siirtyä ensin, josta syystä sitten yleensä menetänkin tilaisuuteni, koska ne röyhkeämmät tulevat aina sieltä takavasemmalta tai -oikealta.

13. joulukuuta 2012

13. lights


Tampereen 47. valoviikot. Valoa pimeyteen. Tykkään.

Mutta eihän tuolla pyryssä saanut edes terävää kuvaa.

12. joulukuuta 2012

12. hat


Tänään olisin kaivannut hattua, kun yksi hiuskiehkura oli yön aikana päättänyt alkaa kasvaa aivan eri suuntaan kuin muu pehko. Tai olihan minulla pipo, mutta se on hiukan liian lämmin päähine koko päiväksi.

You must unlearn what you have learned

Näin unta, että olin viimeisilläni raskaana. Itse asiassa yliaikainenkin jo. Vauva oli ehkä lähtemättömästi päättänyt jäädä kohtuuni. Paniikkikin alkoi iskeä. Herätyskellon soitua oli pakko kokeilla kädellä vatsanseutua joka oli... no, ei nyt litteä, mutta litteämpi kuin viimeisillään raskaana. En ollut varma olisinko ollut helpottunut vai pettynyt. Lähinnä helpottunut.

Uutinen kertoi, että Iso-Britannian jediritarit ovat vähenemässä. Suomen tilanteesta en tiedä. Eilen ainakin akkunani alla oli auto, jonka rekisterinumero oli JED-1. On niitä täällä siis yhäkin. Saako Suomessa ilmoittaa uskonnokseen jonkun ei-niin-virallisen? Jos saa, niin alan vakavasti miettiä mikä olisi omani.

Tämä talvi on kauhean kätevää aikaa autoilijoille. Kun maahan sataa riittävästi lunta, niin parkkiruutuja ei enää näy. Silloin saa käytännössä pysäköidä ihan minne vaan. Eilen raahustaessani salilta kotiin oli joku sankari laittanut vinoparkkiin suoraan suojatien päälle. Eikä niin, että sen perä olisi vain vähän ollut ruudun ulkopuolella vaan auto oli käytännössä lähes kokonaan siinä, missä ennen oli suojatie. Jalankulkijat joutuivat kiertämään pitkän matkan. Auton lumipeitteestä päätellen se oli ollut siinä jo hetken jos toisenkin. Missä ovat kaikki parkkipirkot silloin kun niitä tarvittaisiin? Meinasin kirjoittaa tuulilasiin (lumeen), että tässä on suojatie, ääliö, mutta lumi oli liian höttöistä siihen tarkoitukseen. Olisin kyllä ripittänyt kuskin siihen paikkaan, jos olisi sattunut paikalle. Ei sattunut, harmi vaan.

Kökötän tässä sohvalla ja tapan aikaa, koska en millään jaksaisi raahautua yliopistolle. Kaikki empiirinen tutkimus liittyen graduun on nyt tehty ja olen päättänyt, että tänään on viimeinen päivä kun menen paikan päälle ihmettelemään. Tänään raahaan vinon pinon artikkeleita kotiin ja aion aloittaa gradun kirjoittamisen oman sohvan nurkassa. Pyjama päällä ja mielellään öisin. Yliopistolle ei voi mennä yöllä pyjama päällä kirjoittamaan gradua. Yö on ihmisen parasta aikaa.

11. joulukuuta 2012

11. sweet


Aivan älyttömän hyvää herkkua ja salainen paheeni. Treenaaminenkin on jotenkin kivempaa, jos saa sen jälkeen juoda suklaanmakuista Gainomaxia. Nam nam.

Kuvasta myös näkee miten käy, kun kaataa juomaa vasemmalla kädellä lasiin samalla kun oikealla kädellä yrittää ottaa kuvaa tilanteesta.

10. joulukuuta 2012

10. under

Jollain tavalla saan tämän kuvan sopimaan päivän aiheeseen. "Under supervision" tai "holhouksen alainen" tai jotain...


Oli miten oli. Joskus ei haittaisi ajatella ennen kuin toimii.

Polttelin eilen kynttilää tuossa tv-tasoni reunalla. Jostain syystä se paloi tosi kituuttaen eikä kynttilän sydämen pään leikkaaminen auttanut kuin pieneksi hetkeksi. Kaadoin sitten hieman steariinia pois tuohon aluslautaselle. Vähän myöhemmin kynttilä alkoi taas kituutella ja päätin taas kipata hiukan steariinia pois, mutta voi, kynttilä oli sulan steariinin ansiosta tarttunut aluslautaseen kiinni. Aloin vääntää ja nyhtää sitä irti lautasesta. Hetken päästä ähellys tuotti tulosta. Kynttilä tosiaan irtosi aluslautasesta ja samalla rivakalla käden liikkeellä onnistuin heilauttamaan ne sulat steariinit pitkin tv-tasoa (valkoista maalattua puuta) sekä televisiota (kuvasta ei erotu, mutta koko television sivu on steariinin peitossa). Heti samalla sekunnilla tajusin, että ehkäpä kynttilä olisi kannattanut puhaltaa ja antaa jäähtyä ennen tätä irroitusta, mutta se oli aika myöhäistä enää siinä vaiheessa.

Siispä. Nyt kaikki Niksi-Pirkat ja Helvetin Martat siellä ruudun toisella puolella! Onko mitään muuta keinoa saada steariinia pois muuta kuin istumalla hetkeksi jos toiseksikin rapsuttelemaan sitä kynnellä irti? Tv-tason maalipinta ei saisi kuitenkaan kärsiä, joten älkää vaan ehdottako mitään hiomakonetta tai vastaavaa.

Voi minua tolvanaa.

9. joulukuuta 2012

9. out + about


Kävin tänään asioilla kaupungilla ja hoitelin siinä ohessa hieman jouluostoksia. Niin kuin muutama muukin ihminen.