I'd be safe and warm if I was in L.A.

On taas aika tehdä pieni yhteenveto kuluneesta vuodesta.

2010

1. Mitä sait synttärilahjaksi?
Hmm... Taisin saada jonkun "tee-se-itse" Zen-puutarhan (sisälsi aluslautasen, hiekkaa, simpukoita ja cocktailtikkuja) sekä eksoottisia hedelmiä. Varmaan jotain muutakin, mutta en muista, sori.

2. Seurustelitko?
Hyi, pois se minusta.

3. Pussailitko peiton alla?
Onpas spesifi kysymys. Onhan se peitto saattanut joskus päälläkin olla.

4. Oliko sinulla kesätyö?
Oli. Ja syksy- & talvityö myös.

5. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Tartteeko tähän nyt sitten sanoa se alempi korkeakoulututkinto. Tai ehkä oikeasti suurin saavutus oli sen yhden monivuotisen projektin elikäs harkkatyön saaminen rimaa hipoen hyväksytysti tehtyä, josta seurasi sitten myös tutkinnon valmistuminen.

6. Mihin petyit?
Jos ihmisistä puhutaan, niin en tiedä voiko sitä pettyä kuin itseensä. Muihin ihmisiin pettyminenhän vain tarkoittaa sitä, että on ollut harhaiset ja liian korkeat odotukset toisia kohtaan. Hiukan myös petyin siihen, että sekä vuoden alku että loppu on ollut hyvin kylmä ja lumekas.

7. paras muisto kaikista?
Ei voi nimetä yhtä ylitse muiden. Vuoden aikana on tapahtunut niin monenlaista parasta. On ollut parhaita juttuja kivojen ihmisten kanssa ja parhaita live-musiikkielämyksiä ja parhaita uusia ihmisiä on syntynyt jne.

8. Paras vaate jonka löysit?
Ai yksi paras vaate... Heh heh, "löysin" kesällä legginsit. Tiedän, että se on tosi epäcoolia, mutta ostin Indiskasta sellaisen ehkä parhaan mekon joka näytti kauhean kivalta mustien puolipitkien legginsien kanssa, sitä paitsi se vaateparsi oli myöskin maailman mukavin päällä. Kun nyt onnistuin unohtamaan sen, että tuntui kuin olisin kulkenut pitkissä alushousuissa. Niin että sori nyt vaan legginsien vihaajat. Mutta Crocseja en ole jalkaani laittanut ja olen myös pilkannut niitä julkisesti. Hyvittääkö se osan synneistäni?

9. Lempivaatteesi?
Mitä, onko tää eri kysymys kuin toi edellinen? No villasukat. On sukatkin vaate. Onpas.

10. Tuliko perheeseenne uusi perheenjäsen?
Yhden hengen ydinperheeseemme tuli ihan uusi jäsen, Mac"Mäkki"Book. Pidän hänestä. Laajennettuun perheeseemme tuli uusi (koira)serkku sekä (ihmis)serkun lapset.

11. Muuttiko naapuriin uus tyyppi?
Muistaakseni kyllä. En saanut kutsua tupareihin.

12. Oletko tutustunut kokonaan uuteen ihmiseen?
No siis yksi kokonaan uusi ihminen syntyi joskus alkuvuodesta ja olen jo jollain tasolla tutustunut häneen. Vielä emme puhu aivan samaa kieltä kuitenkaan.

13. Särkyikö sydämesi?
Luulin ensiksi, mutta ne olivatkin vain naarmuja.

14. Särjitkö jonkun muun sydämen?
Uskallan epäillä.

15. Mitä muistat vuodelta 2010?
Moniakin asioita. Mitä haluat tietää? Muistan, että BP läikytti öljyä ja Conan aloitti uuden ohjelman, joka meiltä suomalaisilta yritetään pimittää (thank god for the internet). Muistan myös, että kesällä oli lämmin, talvella kylmä ja vuodessa 365 päivää.

16. Jouduitko kertaakaan sairaalaan?
No tavallaan, joskaan en potilaaksi. Inhoan sairaalaa.

17. Sammuitko?
Niin sitä ei lasketa, jos itse käy makuuasentoon.

18. Aiotko lopettaa tupakanpolton uutenavuotena?
Tarttis kai ensin aloittaa. Mutta jos polttaisi yhden, niin ensinhän sitä aloittaisi ja sitten lopettaisi.

19. Paras koulumuisto?
Siis tältä vuodelta? Varmaan joku after school special.

20. Saitko jotain kauan odottamaasi?
Juu, sain.

21. Värjäsitkö tukkaa?
Aina ja iankaikkisesti.

22. Lakkasitko varpaankynsiä?
Kyllä vain. Vuoden väreinä olivat valkoinen, vaaleansininen, vaaleanpunainen ja turkoosi.

23. Paras kenkäostoksesi tänävuonna?
Varmaan jotkut kymmenet varvastossut. Ai ne ei ole kengät vai? No sitten varmaan yhdet sellaiset mustat kiilakorkoiset peep toe -kenkulit.

24. Mitä tv-ohjelmia seurasit?
Kaikkia. No ei vaineskaan. Muistaakseni joku kommentoi tänä vuonna, että katson liikaa televisiota, kun haukuin kaikki mainokset, tai jotain. Uusintojen (Gilmoren tytöt, Frasier, Frendit, 70's Show) lisäksi mieleeni päällimmäiseksi jäi kai The Big Bang Theory, True Blood, Sons of Anarchy, Weeds, Californication... en muista muita. Mutta dokumentit on kivoja. Varsinkin luonto- ja musiikkidokumentit.

25. Ajoitko kertaakaan ojaan/meinasitko?
En edes ajanut kertaakaan enkä meinannutkaan.

26. Mikä biisi tulee mieleen kesästä 2010?
It Ain't Like That by Alice In Chains.

27. Entä talvesta?
California Dreamin' by The Mamas & The Papas.

28. Kävitkö elokuvissa?
Kävin aika monta kertaa, mutta alle kerran kuukaudessa. Kävisin mielelläni useamminkin. Vuoden 2010 elokuvista aion ehkä tehdä listauksen jossain vaiheessa.

29. Tuliko kaamosmasennus?
Ei mikään masennus, mutta väsymys on kyllä ollut hirmuinen varmaan marraskuun alusta asti. Naurattaa kyllä silti.

30. Mitä odotat vuodelta 2011?
Olisi kyllä sikahienoa päästä käymään jossain ulkomailla. Odotan siis Barcelonaa, vaikka en tiedäkään tuleeko se luokseni.

The world is a joke when out of love

Vuoden 2010 uutisotsikkoja:

• Neljä kissaa sullottiin matkalaukkuun ja jätettiin pakkaseen.
• Koiranpentu pahoinpideltiin kuoliaaksi Äänekoskella tapaninpäivänä.
• Kissa surmattiin julmasti.
• Jätesäkkiin sullottu kissa jätettiin kuolemaan.
• Mies heitti koirat parvekkeelta.
• Koiraa tuntikausia kuristuskettingistä roikottanut sai pitää koiran.
• Turkulaisnaiselta otettiin huostaan 20 nälkiintynyttä koiraa.
• Omistaja esti koiran haukkumisen teippaamalla kuonon kiinni.
• Pikkupojat potkivat siiliperheen kuoliaaksi.
• Ahma ajettiin kuoliaaksi moottorikelkoilla Sodankylässä.

Tuossa oli otsikot, jotka pikaisella googlailulla löysin. Tuskin siinä oli edes kaikki. Ja nämä pelkästään Suomessa. Tänä vuonna.

Ahdistaa. Ihan toden teolla. Tämä on sairas maailma. Tai ei kai maailmassa mitään vikaa ole, mutta ihmiset ovat sairaita. Koko ajan enenevissä määrin. Miten jotkut ihmiset voivat olla noin säälimättömiä? Millainen aikuinen tulee lapsesta, joka pystyy potkimaan eläimen hengiltä?

Luin eilen illalla siitä koiranpennusta, jota oltiin heitelty ja kuristettu ja ties mitä, kunnes se kuoli. Tai en pystynyt edes lukemaan niitä juttuja, mutta näin yksittäisiä sanoja, jotka loivat mieleeni kamalan murhenäytelmän. Ahdistuin ja tulin vihaiseksi. Katselin Facebookista niiden mulkkujen naamoja ja tunsin puhdasta vihaa heitä kohtaan. Muuta en voi kuin toivoa, että karman laki toteutuu näiden ja kaikkien muidenkin kusipää-eläintenkiduttajien kohdalla vielä jonain päivänä.

Hyvät ihmiset, opettakaa lapsenne rakastamaan ja välittämään niistä pienistäkin luontokappaleista. Kasvattakaa heidät ymmärtämään oikean ja väärän ero. Näin lapsettomana on tietysti helppoa, joskin luvatonta neuvoa, mutta tuon ei luulisi olevan kovin vaikea tehtävä. Itse asiassa sen luulisi tulevan ihan luonnostaan. Paitsi tietysti jos omat arvot ovat jo alunperin ihan vääristyneet.

Nightmare after Christmas

Jos ihminen on sitä mitä syö, niin minä olen kinkku, poro, silli ja lohi. Olen myös peruna sekä muusina että laatikkona. Erityisesti olen joulutorttu ja paljon suklaata.

Joulun jälkeinen työnteko ei maistu ollenkaan. Olisin voinut vaikka maksaa siitä, että olisin saanut jäädä kotiin nukkumaan sen sijaan, että lähdin ulos hankeen rämpimään ja lopulta tänne työtuolilleni istumaan 8,5 tunniksi. Bussipysäkiltä työpaikalle jouduin kävelemään autotietä pitkin, koska jalkakäytävä oli jossain metrin syvyisen hangen alla piilossa. Aamukahviini laitoin maitoa, jonka parasta ennen -päiväys oli 23.12. En kuitenkaan ottanut avatusta purkista vaan avasin uuden. Joulun jälkeinen elämä närästää.

Jo noiden edellä mainittujen seikkojen perusteella olisi pitänyt tietää, että tänään ei kannata tehdä mitään kovin erikoista. Ja vielä mitä. Onnistuin deletoimaan erään osaston yhden kansion verkkolevyltä. Sanotaanko näin, että ctrl+alt+deleteni meni karmivalla tavalla pieleen. Tietokone yritti toki kysyä, että haluatko varmasti poistaa... enter... humps vaan, sinne meni. Ennen kuin aivoni ehtivät välittää EI EI EI!!! -komennon enter-sormelleni. (Jos ctrl+alt+deleteni olisi onnistunut, niin enterin painallus olisi laittanut koneeni lukkoon, mikä oli pyrkimykseni). Olisi pitänyt vaan jäädä kotiin nukkumaan.

Joulu oli ihan kiva, mutta onhan se tälleen aikuisten kesken pienellä porukalla vähän blaah. Kyllä lapsena oli ihan toista. Tänä vuonna lapsettunut kaveri hehkutti, miten erilainen ja ah niin paljon parempi joulu on nyt ensimmäistä kertaa lapsellisena. Rupesin miettimään, että minullahan olisi tässä pari-kolme kuukautta tehokasta aikaa hommata itsellenikin kivempi ensi joulu. Tai ehkä ei.

Luojan kiitos tämä on vuoden 2010 viimeinen maanantai. Valitettavasti ensi vuonna on taas 52 maanantaita edessä.

24. luukku

♥ Laiskanpulskeaa Joulua kaikille! ♥

♥ Toivottaa Tiinalan väki ♥

23. luukku

Tampereella on...

... Joulutori (tai oli eilen auki viimeistä päivää)...

... 13. Joulu Tampere...

... ja 45. Valoviikot.

Pitäisiköhän Joulupukinkin muuttaa Tampereelle?

22. luukku

Pispalan portaat alhaalta ylöspäin. Kuva ei edes anna niille oikeutta.

Äkkiseltään Pispalan portaiden jommassakummassa päässä seistessä, ja varsinkin niitä ylös kiivetessä, saattaa tuntua siltä, että portaat eivät lopu koskaan. Mutta ei sentään, kyllä ne jossain vaiheessa loppuvat. Niitä on kai yhteensä noin 310 porrasta. Tai sitten ei. Mitään faktaa noista portaista on vaikea löytää internetistä, tai ainakin väsymysasteeni on liian korkea tiedon tonkimiseen. Itsekin olen Pispalan portaat joskus kiivennyt ihan alhaalta ihan ylös asti, mutta luulen, että tällä hetkellä maitohapot voittaisivat enkä saisi jalkojani kiipeämään niitä loppuun.

Näin Hikipedia kertoo Pispalan portaista:

"Pispalan portaita, rappuja ja askelmia on varovaisen arvion mukaan noin 1 000 000 000. Tarkkaa määrää tutkijat eivät rohkene edes arvailla, sillä rappuja syntyy ja tuhoutuu kuin matoja raekuurossa. Portaat myös vaihtavat paikkaa, katoavat ja ilmestyvät tyhjästä. Toisinaan on tavattu portaita, jotka jatkuvat hamaan loputtomuuteen. Pispalan portaat saattavat olla sukua samankaltaiselle ilmiölle, velhokoulu Tylypahkan portaille."

21. luukku

Tampereen keskeisimmässä keskiössä eli Keskustorilla sijaitsee Tampereen Vanha kirkko. Uutena se ei tietenkään ole ollut nimeltään Vanha kirkko. Uutena se oli varmaankin vain "kirkko", koska se oli Tampereen ensimmäinen ja jonkin aikaa myös ainut kirkko. Nykyisin sitä kutsutaan kuitenkin Vanhaksi kirkoksi, koska se on otettu käyttöön jo vuonna 1825. Vanha kirkko on puukirkko ja sen on suunnitellut Carlo Bassi. Kirkko on pääosin Tampereen ruotsinkielisen luterilaisen kirkon käytössä, mutta kyllä sinne pääsee ihan tavallinen suomenkielinen rahvaskin toisinaan.

Kirkon rakentamista viivästytti kiistat kirkon paikasta, materiaalista sekä kaupunkilaisten yleinen köyhyys. Messukylän kirkkoherran ja hänen kannattajiensa vastustuksesta huolimatta antoi esivalta poikkeusluvan puukirkon rakentamiseen.

Vanha kirkko on Tampereen kantakaupungin vanhin julkinen rakennus. Sen ympärille istutettiin Tampereen ensimmäinen puisto vuonna 1835. Kirkossa on sisällä Getsemane-aiheinen alttaritaulu vuodelta 1831, jonka on maalannut R.W. Ekman. Aleksander Engelin piirtämä saarnatuoli on empiretyylinen ja sekin on vuodelta 1831. Tyypiltään Vanha kirkko on erivartinen ristikirkko. Mehän tiedämme mitä se tarkoittaa...

Kirje Joulupukille

Rakas Joulupukki!

Ihan ensimmäiseksi toivoisin joululahjaksi itselleni selkärangan. Olen huomannut kärsiväni sen puutteesta. Maassa matelu on niin älyttömän tylsää.

Lisäksi toivoisin itselleni lisää energiaa, että jaksaisin muutakin kuin olla vain väsynyt iltaisin. Ja helppoa rahaa, että minun ei tarvitsisi kauheasti rehkiä elantoni eteen.

Voisitko myöskin antaa ystävilleni joululahjaksi lisää aikaa, jotta he ehtisivät viettää sitä enemmän minun seurassani.

Näiden helppojen toiveiden lisäksi haluaisin toivoa vielä maailmaan rauhaa. Jos et ehdi jouluaaton ja -päivän aikana järjestää tätä, niin uusivuosi voisi olla ihan hyvä deadline. Pääasia, että ensi vuonna enää kukaan ei ampuisi ketään toista eikä yksikään pommi räjähtäisi.

Voisitko myös järjestää niin, että jokainen ihminen saisi elää ihmisarvoista elämää ja jokainen eläin eläinarvoista elämää? Ja että paha saisi aina palkkansa ja ahneella olisi paskainen loppu. Osaathan sinä valmistaa ne pajassasi, Joulupukki?

Ilahtunut olisin myös, jos saisin joululahjaksi graduni valmiiksi kirjoitettuna. Tai no jos ei kirjoittettuna, niin ainakin aiheen sille.

Koska jouluna täytyy muistaa myös eläimiä, niin voisitko tuoda kissalleni uuden hiiren? Edellinen on ihan riekaleina ja viimeksi siltä lähti häntäkin. Tekohiiri mielellään, ei tarvitse olla elävä.

Jos vielä vähän saan toivoa, niin rakas Joulupukki toivoisin, että kesä tulisi pian. Ja että se olisi yhtä lämmin kuin viime kesä.

Rakkain terveisin,

Tiina

Ps. Voisitko Joulupukki tuoda minulle vielä langattomat kaiuttimet läppäriini?

20. luukku

Ehdin sentään vielä 20. päivän aikana laittaa tämän luukun!

Tämä on sellainen pallura, joka kesäisin pyörii tuossa veden voimalla ja talvisin se on suojattuna tuollaisella lasikuvulla. Taidetta on. Hieno. Pallura sijaitsee Hämeenpuistossa Tampereen pääkirjaston Metson lähimaastossa (näkyy kuvassa takana).

Arvaan, että tämän päivän luukun faktat löivät teidät suorastaan ällikällä.

19. luukku

Patsaista puheenolleen...

Näsijärvellä seilaili viime vuosituhannen alussa höyrylaiva Kuru, jonka piti olla vähintään yhtä uppoamaton kuin Titanic aikanaan. Mutta sattuipa niin, että 7. syyskuuta vuonna 1929 Näsijärvellä kävi erittäin voimakas tuuli. Kuru lähti Mustanlahden satamasta klo 15.15 siitä huolimatta. Tämän epäonnisen lähtöpäätöksen teki aluksen päällikkö Onni Saarinen. Kyydissä oli 150 matkustajaa ja 12 hengen miehistö. Päästyään Siilinkarin kohdalle Kuru joutui ristiaallokkoon ja valtavat hyökyaallot iskeytyivät sitä vasten. Hyökyaallot täyttivät laivan keulakannen painaen laivaa alaspäin, rikkoivat matkustajatilan ovet päästäen veden myös sisään laivan runkoon ja lopulta kaatoivat koko laivan. Pelastuneita oli 22.

Onnettomuuden 11. vuosipäivänä 7.9.1940 paljastettiin Kurun haaksirikon muistomerkki Näsinkalliolla. Patsaan on tehnyt kuvanveistäjä Yrjö Liipola. Patsas esittää naista, joka on kääntynyt selin Näsijärvelle ja Siilinkarille, jossa Kurun onnettomuus tapahtui. Naisella on käsivarrellaan lapsi ja toinen helmoissa ikään kuin hakemassa turvaa.

Kurun uppoaminen on pahin Suomen sisävesillä tapahtunut vesiliikenneonnettomuus.

18. luukku

Hämeen- elikäs Tammerkosken sillan kaiteiden päissä seisovat Pirkkalaisveistokset. Näitä patsaita on siis yhteensä neljä kappaletta. Suomen neito, Veronkantaja, Eränkävijä ja Kauppias. Kuvassa huuruinen Suomen neito, joka saa myös vappuisin teekkarilakin päähänsä.

Patsaat lahjoitti Tampereelle kauppaneuvos Rafael Haarla ja aiheidean laati Haarlan toimeksiannosta kirjailija Jalmari Finne. Patsaat on tehnyt kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen. Patsaat valmistuivat ajallaan samana vuonna kuin myös Hämeensiltakin valmistui, eli 1929. Tiukan aikataulun takia Aaltonen ehti syventyä kuitenkin vain Suomen neitoon ja Eränkävijään. Veronkantaja ja Kauppias jäivät ikään kuin keskeneräisiksi. Tätä tuskin tietämätön kuitenkaan mistään huomaa.

Kauppaneuvos Haarlan mielestä patsaat olivat aika onnistuneita. Hän kommentoi patsaita niiden julkistamisen jälkeen: "En sittenkään voi päästä ajatuksesta, että tarkoitus olisi selvempi ollut, jos veistokset olisi muovailtu aikakauttansa kuvaaviin pukuihin. Että Pirkkalaisvallan symboolit ovat nyt joka tapauksessa paikallaan, siitä olen iloinen." Nythän patsaat seisovat sillan päissä alastomina, oli sitten kesä tai talvi.

Lisää patsaista voi lukea täältä.

17. luukku

Särkänniemen huvipuisto avattiin vuonna 1975. Tai silloin se oli vielä huvipuisto. Nykyisin se on elämyspuisto. Kuten aiemmin joulukalenterissa jo kerrottiin, Näsinneula valmistui vuonna 1971. Kesällä 1973 Näsinneulan juurella oli tivoli, joka huomattiin niin suureksi menestykseksi, että Neulan huvipuiston toimintaa pyydettiin jatkamaan seuraavanakin kesänä. Näiden kahden kesän jälkeen Särkänniemi osti omia huvituslaitteita Linnanmäen ylijäämävarastoista. Ensimmäisiä laitteita Särkänniemessä olivat mm. Troika, Calypso, Vauhtivirveli ja Autorata.

1800-luvulla Särkänniemen paikalla sijaitsi mm. kolme panimoa ja jäävarasto. 1900-luvulla niemen kärjessä toimi saha. Ennen huvipuistoa Särkänniemessä ehdittiin avata akvaario ja planetaario jo vuonna 1969. Itse muistan erityisen hyvin 80-luvulta ne ihanat hylkeet, jotka polskuttelivat altaassaan Näsinneulan juurella. Vaikka se nyt ei varmastikaan ollut hyljearvoista elämää, niin ne toivat paljon iloa pienen tytön elämään. Kauas on tultu noista ajoista. Silloin irtokarkitkin maksoivat vain 10 penniä/kappale ja niitä ostettiin lasin takaa silleen, että markalla noita ja markalla noita ja sitten viidelläkymmenellä pennillä noita... Hupsis, taisi lähteä vähän sivuraiteille tämä nyt.

Kuvassa Särkänniemen nykyisistä laitteista Tornado.

16. luukku

Tampereella Leinolassa tai Vehmaisissa (en minä tiedä kumpi kaupunginosa se on, kun Wikipediassakin sanotaan, että Vehmaisissa Leinolassa) Mannerheiminkalliolla seisoo vuoden 1918 vapaussotureita eli valkoisia edustava Mannerheimin patsas. Patsas on valmistunut 1939, mutta sen paljastaminen viivästyi sodan takia sekä siksi, ettei täällä osattu päättää, minne patsas pitäisi tyrkätä. Patsas oli tarkoitus ensin sijoittaa Koskipuistoon, mutta koska patsas on "puettu" vuoden 1918 sotisopaan, jolloin Mannerheim esiintyy ikään kuin Tampereen valloittajana, ei pidetty kovin korrektina sen sijoittamista keskustaan. Vasta vuonna 1956 patsas pystytettiin Mannerheiminkalliolle paikalle, jolla Mannerheimin sanotaan tähystelleen kohti keskustaa ja seuranneen Tampereen valloitusta.

Patsas on noin kolme metriä korkea pronssipatsas (plus hiukan minua korkeampi jalusta, Mannerheimin pää huitelee siis kai melkein viidessä metrissä). Patsas on tehty Eero Järnefeltin vuonna 1933 maalaaman Kenraali Mannerheim vuonna 1918 Vehmaisten sotanäyttämöllä -maalauksen pohjalta. Patsaan jalustassa on teksti "Mannerheim seisoi tällä paikalla Tampereen valloituksen aikana huhtikuun alkupäivinä 1918".

Tampere on tai ainakin on ollut hyvin "punainen" kaupunki. Siksipä Mannerheimiin suhtaudutaan täällä melko ristiriitaisin tuntein. Patsaskin saa aina toisinaan peitokseen punaista maalia tai sitä töhritään muilla tavoin. Tavallaan ymmärränkin. Joskus patsaan kivijalkaan on kirjoitettu sana "lahtari". Patsaan sijainnistakin kinastellaan aina välillä. Toiset haluaisivat, että Mannerheim siirrettäisiin jonnekin keskustaan, toiset taas eivät missään nimessä halua Mannerheimia minnekään näkösämmälle. Minun mielestäni sillä on aivan hyvä paikka tuolla Mannerheiminkalliolla. Kun sen nimikin on sattumalta sopivasti Mannerheiminkallio. Tartte ny mitään ruveta siirteleen...

15. luukku

Tampereen vanha piiritullikamarin rakennus valmistui vuonna 1901. 1980-luvun lopulla rakennus kunnostettiin kulttuurikäyttöön. Nykyisin rakennuksessa toimii Tullikamarin kulttuurikeskus, joka pitää sisällään Pakkahuoneen ja Klubin. Pakkahuoneelle (kuvassa) mahtuu yleisöä 1200 henkilöä ja Klubille 350 henkilöä.

Klubi on lempparini Tampereen keikkapaikoista. Pakkahuoneessakaan ei varsinaisesti mitään vikaa ole, mutta siellä järjestetään yleensä ikärajattomat tai K-16 -keikat, joka tarkoittaa sitä, että täysi-ikäiset alkoholia nautiskelevat henkilöt joutuvat sijoittumaan karsinaan, jossa ei ole yhtä ainutta istumapaikkaa. Ja varsinkin jos keikka on Santalahden järkkäämä, niin järjestysmiehet ovat niin natseja (sori vaan, mutta tämä on totuus), ettei siellä uskalla istua edes lattialle. Rakennuksena kuitenkin rakastan Pakkahuonettakin erityisen paljon.

Tampereella kaivetaan tällä hetkellä jotain massiivista maanalaista pysäköintikeskusta, jonka räjäytys- ja rakennustyöt viime syksynä kivasti aiheuttivat useiden senttien notkahduksia ja pienoisia romahduksia Tullikamarin rakenteisiin. Saatanan autoilijat, aina pilaamassa kaiken. No, onneksi rakennus on vielä kuitenkin pysynyt pystyssä. Voisin käydä ihan henkilökohtaisesti läppäämässä poskelle jotain vastuuhenkilöä, jos Tullikamari romahtaisi tai menisi muuten rikki. Kerta se on niin monin tavoin rakas paikka minulle.

14. luukku

Tämä pytinki rakennettiin vuosina 1902-1907 ja tunnettiin aluksi nimellä Johanneksen kirkko. Vuonna 1923 siitä tuli Tampereen hiippakunnan tuomiokirkko. Kirkon on suunnitellut Lars Sonck.

Kirkon sisäseinillä on Hugo Simbergin maalaamat freskot Haavoittunut enkeli ja Kuoleman puutarha sekä koko lehterin kaidetta kiertävä Köynnöksenkantajat. Alttaritaulun nimeltä Ylösnousemus on Magnus Enckellin maalaama. Simbergin maalaukset, joissa oli luurankoja ja alastomia poikia, aiheuttivat suunnatonta paheksuntaa aikanaan. Ne oltiin jopa aikeissa maalata piiloon, mutta jonkun äänestyksen tuloksena, yhden äänen enemmistöllä, ne saivat kuitenkin jäädä. Kirkon kattoon on maalattu käärme, joka myös sai osansa paheksunnasta. Valitettavasti minulla ei ole sisäkuvia tuomiokirkosta (paitsi pari ruppanaa kännykuvaa), mutta googlaamalla tai Wikipediasta löytää kuvia noista maalauksista.

Normaalisti tuomiokirkko ei ole ulkoa noin valkea, mutta olen ottanut kuvan kovin huuruisena päivänä viime talvena.

Mitä ihmettä? Huh huh!

Tämä oli jotenkin hauska juttusarja.

• IL 12.11.2010: Cher, miksi pukeudut kuin parikymppinen?
• IL 19.11.2010: Liian lyhyt hame, Cher!
  
• IL 11.12.2010: Mitä jos peittäisit rintasi, Cher?
  
• IL 14.12.2010: Vaatteet päälle, Cher!

Mitä ihmettä, Iltalehti? Ollaanpas sitä nyt otettu joku silmätikuksi, Iltalehti!

13. luukku

Pysytään nyt tällä tornilinjalla, kun kerta ruvettiin.

Kolmas tunnettu torni Tampereella on tietysti haulitorni Pispalassa. Haulitorni on — luonnollisesti — rakennettu haulien valmistusta varten. Haulitorni on rakennettu vuonna 1908 ja on ainoa Suomessa jäljellä oleva haulitorni. Haulien valmistus tornissa lopetettiin 1972. Haulitorni on 55 metriä korkea.

Muistan, että haulitorni eleli pitkään Tampereella ilman tuota rappusten keskellä näkyvää hauliputkea, jota pitkin lyijy syöksyi kohta uutta elämää haulina. Joskus 90-luvulla tornille tehtiin uusi putki. Tästä en tosin löytänyt mitään faktaa internetistä, mutta luotan omaan muistiini.

Täytettyään 100 vuotta haulitorni sai lahjaksi ensin juhlavalaistuksen muutamaksi kuukaudeksi ja seuraavana vuonna pysyvän valaistuksen. Kuten kuvasta näette.

Wikipedia kertoo haulien valmistuksesta:

"Haulimestari kiipesi torniin yleensä neljän aikaan aamulla tulia virittelemään. Kylminä talviaamuina lyijypadan lämpiäminen kesti kolmekin tuntia. Pataan mahtui kerralla 400 kiloa lyijyä. Se hinattiin harkkoina ylös tornin huipulla sijaitsevaan valuverstaaseen. Tornin kehikkorakenteen keskellä oli koko tornin korkuinen hauliputki. Hauliputken yläpäässä oli vaihdettavat erikokoiset seulat, joiden läpi sula lyijy pääsi putoamaan alas pisartuen halutun kokoisiksi hauleiksi. Lyijy nosteltiin seulan päälle käsikauhalla. Pisarat muotoutuivat pallomaisiksi hauleiksi, kun ne pyörivät ja jäähtyivät pudotessaan vapaasti ilmassa putkea alas. Lopullisen jäähtymisen varmisti alla oleva vesiastia.
Alhaalla haulitehtaassa haulit kuivattiin ja seulottiin, muotovialliset poistettiin ja lopuksi haulit kiillotettiin grafiittirummussa. Tehtaan naiset ompelivat pellavakankaasta pusseja, jotka täytettiin punnituilla hauleilla."

Nainen joka vihaa huonoja loppuja ja elokuvien pätkimisiä

Hei te kaikki tuon Miehet jotka vihaavat naisia -elokuvan nähneet, tai ainakin sen tv-version, alkuperäisestä leffasta minulla ei ole tietoa. Olenko ainut, jonka mielestä se elokuvan loppu oli ihan pläts ja pliisu? Leffa oli alusta alkaen täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, ja mitä tapahtuu viimeisen viidentoista minuutin aikana? Yhtäkkiä se yksi löytyykin elävänä jostain Australiasta ja tralala happy ending viidessä minuutissa. Mutta kaikista pöljintä siinä lopussa oli se, kun se Lisbeth nyt sitten nosti rahat siltä joltain tililtä ja lähti minne lie maailman ääriin. Ja sitten se oli tietysti tallentunut valvontakameralle, jossa näkyi aivan todella selkeästi naisen kasvot, mutta blondi peruukki tietysti oli niin hämmentävä, että kukaan muu kuin se yksi hemmo ei sitä tietenkään tunnista. Tosi uskottavaa. Paitsi tietysti jos seuraava elokuva jatkuu jotenkin loogisesti tämän elokuvan lopusta. Mitä epäilen. Jotenkin vaan tuntuu, että muutaman tunnin mittaiseen jännitysnäytelmään oltiin tehty aivan liian helpot viimeiset 15 minuuttia. No, keskittymiskykyni oli kyllä kultakalan luokkaa koko leffan ajan, mutta silti olisin toivonut jotenkin vähän vähemmän laimeata loppua. Onko kirjan loppu paremmin tehty vai ei, en tiedä.

Sitä paitsi MTV3:n tapa näyttää näitä ns. elokuvia on maailman rasittavin. Kuinka sitä mitenkään voi tulla imaistuksi mukaan jännitykseen, kun elokuva on ensinnäkin jaettu kahtia kahdelle eri sunnuntaille. Mutta jotta tässä ei olisi vielä kaikki, se on jaettu myös kahtia sen yhden sunnuntain aikana, koska Kymmenen uutiset ja sää ja mää on pakko näyttää siinä välissä. Ja sen lopun aikaa kun sitä elokuvaa vihdosta viimein todella näytetään, niin se on pätkitty kymmenen minuutin pätkiin niillä turkasen mainoskatkoilla! Voi elämä. Olisi varmaan kannattanut katsoa nuo elokuvat ihan muunlaisena elämyksenä kuin Kolmosen näkemyksenä asiasta.

12. luukku

Näsinneula on varmaankin Tampereelta se kaikkein tunnetuin juttu. Näsinneula on rakennettu vuosina 1970-71, eli toisin sanoen se on ollut täällä aina. Kilpailevia paikkoja tornin rakentamiselle olivat Ratina ja Pispala. Vaihtoehtoisesti myös suunniteltiin Pyynikin näkötornin (kts. 11. luukku) korottamista.

Suunnitelmissa torni oli aluksi nimeltään Särkänneula, mutta muuttui sitten Näsinneulaksi viereisen Näsijärven mukaan. Neula taas johdettiin Seattlen Space Needlestä. Näsinneula on oikeasti 168 metriä korkea, vaikka tässä kuvassa se näyttääkin vain hitusen katulamppua korkeammalta.

Näsinneulan huipulla on säävalot, joiden koodin voi murtaa seuraavalla tavalla. Kolme keltaista valoa tarkoittaa aurinkoista. Kaksi keltaista ja yksi vihreä valo tarkoittaa puolipilvistä tai pilvistä. Yksi keltainen ja kaksi vihreätä valoa tarkoittaa ajoittaista sadetta. Kolme vihreätä valoa tarkoittaa totista sadetta. Näin tamperelaisten ei tarvitse mennä ulos tietääkseen millainen ilma on, riittää, kun katsoo millaiset valot Näsinneulassa palaa. Tämä siis mikäli pystyy näkemään Näsinneulan valot ilman ulos menemistä. (Edellisessä asunnossani näin ne keittiön ikkunasta. Nyt en näe, vaikka asun lähempänä Näsinneulaa. Joudun siis tutkimaan vallitsevan säätilan muilla keinoin.)

Nippelitietoa Näsinneulasta:

• Näsinneulan avajaiset pidettiin 1.5.1971.
• Kovalla tuulella Näsinneula voi kallistua 15 senttiä tuulen suuntaan.
• Näsinneulan hissit nousevat huipulle 32 sekunnissa ja niiden nopeus on 6 m/s.
• Näsinneulan porrashuoneessa on maan pinnalta näköalatasanteelle 700 porrasta.
• Pyörivä Ravintola Näsinneula sijaitsee 124 metrin korkeudessa ja kiertää täyden ympyrän Näsinneulan ympäri 45 minuutissa.

11. luukku

Vuonna 1929 rakennettu punagraniittinen Pyynikin näkötorni sijaitsee maailman suurimmalla soraharjulla. Harju on tuolta kohtaa 152 metrin korkeudella meren pinnasta ja itse näkötorni on 26 metriä korkea. Näkötornin on suunnitellut Vilho Kolho. Ennen tätä nykyistä näkötornia paikalla sijaitsi puinen näkötorni, joka kuitenkin (yllättäin) tuhoutui vuoden 1918 taisteluissa.

Pyynikin näkötornin kahviosta saa Tampereen parhaimmat munkit. Ehkä jopa maailman parhaimmat munkit.

Ei korjata sitä mikä ei ole rikki

Tampereen seudun kirjastot uusivat tuossa joku aika sitten tietojärjestelmänsä. Kirjasto oli pari viikkoa kokonaan kiinni tämän tietojärjestelmän sekä myöskin jonkin hyllyjärjestyksen uusimisen takia. Järjestelmän on toimittanut joku monikansallinen "arkisto- ja kirjastojärjestelmiin erikoistunut yritys". Erikoistunut my ass...

Tampereen seudun kirjastot ovat nyt ryhtyneet piloteiksi tämän tietojärjestelmän käytössä, mikä suomeksi tarkoittaa sitä, että puolivalmis ohjelmisto on otettu käyttöön ja me kirjaston käyttäjät testaamme sitä tälle firmalle nyt ilmaiseksi. Ja voi pojat, mitä olisi tietojärjestelmän vaihtaminen ilman ongelmia.

Nythän ensinnäkin tilanne on se, että tuohon järjestelmään ei pystytä syöttämään uusia kirjoja, joten uusia kirjoja ei voida myöskään lainata asiakkaille. Tämä kuulostaakin todelliselta erikoistumiselta. Onkin varmaan aika villi ajatus, että kirjastoon todellakin hankitaan uusia kirjoja, jotka pitäisi saada syötettyä järjestelmään. Ei vaan muualla maailmassa.

No mutta sitten on toinen asia, joka minua henkilökohtaisesti nyppii oikein kunnolla. Vanhassa ja hyvässä verkkokirjastossa sain sähköpostiin ilmoituksen aina, kun lainojeni eräpäivään oli kolme päivää. Ja sitten kaksi päivää. Ja sitten yksi päivä. Näin säästyin suuremmilta sakoilta ja olen perkele tähän tottunut jo vuosien ja vuosien ajan. Ei tunnu kohtuuttomalta toiveelta, että sama pelaisi myös uudessa tietojärjestelmässä.

Noh, menin sitten tekemään itselleni käyttäjätunnukset tuonne uuteen systeemiin ja katsoin, että juu, siellä on sekä sähköpostiosoitteeni että puhelinnumeroni aivan oikein ja paikoillaan. Kaikki hyvin. Yritin etsiä tietoa siitä, miten saan ilmoituksen lähestyvästä eräpäivästä. Löysinkin uutisen, jossa selvällä suomenkielellä sanottiin: "Kirjasto ilmoittaa eräpäivän lähestymisestä kolmena päivänä ennen lainan erääntymistä. Ilmoitus tulee tekstiviestillä tai sähköpostilla. Ensisijaisena lähetysmuotona on tekstiviesti, jos kumpikin tieto löytyy käyttäjän tiedoista." Olin vain ihan vähän harmissani siitä, että nytkö se sähköposti muuttuukin tekstiviestiksi, koska minulla oli asetuksissa molemmat tiedot. Parempi sekin kuitenkin kuin ei mitään, ajattelin hyväuskoisena. Uutisessa myöskin sanottiin, että jos haluaa vaihtaa tapaa, niin täytyy konsultoida omaa kirjastoaan fyysisesti käymällä siellä paikalla, koska olisihan se nyt tietojärjestelmältä 2010-luvulla liikaa vaadittu, että asetuksia pystyisi muuttamaan verkossa.

Noh. Hengitin kymmeneen ja laskin syvään. Menin tutkailemaan omia asetuksiani lisää verkkokirjastosta ja löysin kohdan, jossa kerrottiin viestiasetuksistani. Tämä on pakko näyttää kuvana:

Mikä vitun Arena Omat viestit??? Ei jumalauta. Tämä ei tiennyt hyvää. Olisi kai silkkaa hulluutta ilmoittaa eräpäivän lähestymisestä saman järjestelmän kautta, jossa ne uusinnat tehdään. Koska siitähän olisi tosi paljon hyötyä. Tottahan minä käyn päivittäin pyörimässä tuolla kirjaston tietojärjestelmässä katsomassa, josko olisin saanut viestejä. Ja jos kävisin, niin kai minä nyt samalla uusisin ne lainat enkä tarvisi mitään muistutusta erikseen!!!

Jutun (anti)kliimaksina kerrottakoon, että minulla on kaikissa lainoissani eräpäivä 13.12. eli ensi maanantaina. Tänään on lauantai 11.12. Kolme kalenteripäivää ennen eräpäivää oli eilen. Ja arvatkaa mitä? En ole saanut jumalauta yhtä ainutta ilmoitusta eräpäivän lähestymisestä mihinkään mahdolliseen viestimeen!!! Niin paitsi jos se viesti on siellä vitun Arenalla, jonka sijainnista minulla ei ole aavistustakaan. Sen tiedän, että tuolla verkkokirjaston omissa tiedoissani ainakin lukee "Viestini: 0".

Ja voin kertoa, että aion mennä maanantaina fyysisesti paikalle Metsoon enkä suostu poistumaan ennen kuin he laittavat tämän asian kuntoon. (Ja joo, ei ole niiden kirjastonhoitajien vika tämä, lässyn lässyn).

Muutan kohta pois Pirkanmaalta ihan vaan sen takia, että saisin ajoissa sähköpostiini ilmoituksen siitä, että lainojen eräpäivät lähestyvät. Paljoa en pyydä.

10. luukku

Hämeenpuisto, tuo Hämeemme puisto, korkealta Näsinkalliolta kuvattuna. Minusta itsestäni tämä oli aivan mieletön näkymä, toivottavasti se avautuu myös katsojalle kuvasta.

Jotta Tampere säästyisi Turun kohtalolta, kaupunkiin kaavoitettiin useampia palokujia eli leveitä rakennuksettomia kohtia. Näin jos kaupungissa syttyisi tulipalo, ei tuli pääsisi leviämään koko kaupunkiin. Hämeenpuisto on koko kaupungin halkaiseva palokuja, joka alkaa lähes Näsijärven rannalta Näsinpuistosta ja jatkuu Pyhäjärven rannalle Eteläpuistoon. (Tamperehan on keskeltä kovin kapea, kartasta voitte katsoa, jos ette muuten usko).

Palokuja vahvistettiin asemakaavassa vuonna 1830. Ensimmäiset puut istutettiin Hämeenpuistoon vuosien 1870-1909 välillä. Pohjoiseen istutettiin lehmuksia ja etelään vaahteroita. (Kuvassa siis Hämeenpuiston pohjoispää, mikäli joku ei hoksannut, että Eteläpuisto sijaitsee tietysti eteläpäässä).

Ja kuten rakkaalla lapsella, myös Hämeenpuistolla on ollut monia nimiä: "Alkujaan kadun nimi oli Esplanadi, ja sen rinnakkaisniminä tunnettiin myöhemmin myös Leveekatu sekä Itäinen ja Läntinen Esplanadikatu ja viimeisenä virallisena nimenä Itäinen ja Läntinen Puistokatu. Vuonna 1936 nimi muutettiin nykyiseksi." (Wikipedia)

Ps. Wikipediasta löytyi myös jännittävä pieni lisätieto Turun palon (vuonna 1827) syistä: "Kolme pääsyytä Turun palon poikkeukselliselle tuhoisuudelle olivat syksyä edeltänyt kuiva kesä, joka kuivatti kaupungin puutalojen pärekatot, iltaan sattunut myrsky sekä se, että suuri osa kaupungin asukkaista oli Tampereella markkinoilla, niin ettei sammuttajia ollut tarpeeksi."

9. luukku

Tampereelta on lyhyt matka kaikkialle. Norrköpingiin 532 kilometriä, Odenseen 1031 kilometriä, Nizhni Novgorodiin 1291 kilometriä, Syracuseen 6137 kilometriä ja Guangzhouhunkin vain 7536 kilometriä.

Täältä voitte lukea lisää Tampereen ystävyyskaupungeista, joita on tällä hetkellä 17.

8. luukku

Peter von Nottbeck rakennutti uusbarokkia edustavan Milavida-palatsin Mustalahden kalliolle vuonna 1898. Milavidan suunnitteli Arkkitehti K.A. Wreden ja se toimi Nottbeckien vaatimattomana kotina. Nottbeckin suvun rivien harvettua rakennus siirtyi kaupungin omistukseen, jolloin sen nimi muutettiin Näsilinnaksi. Vuonna 1908 Näsilinnassa avattiin Hämeen museo, joka on Tampereen vanhin museo. Vuoden 1918 taisteluissa rakennus otti pahasti osumaa eikä se selvinnyt talvi- ja jatkosodastakaan vaurioitta.

Hämeen museo suljettiin vuonna 1998 museotoimen talousongelmien vuoksi. Rakennukselle on tehty hienot korjaussuunnitelmat, mutta toistaiseksi rahaa ja/tai kiinnostusta pytingin korjaamiseen ei ilmeisesti ole ollut. Viime keväänä Hämeen museossa pääsi käymään, kun Satakunnan ammattikorkeakoulun Kankaanpään taidekoulu piti siellä loppunäyttelynsä. Rakennus oli sisältä yhtä hieno kuin muistinkin, tosin jännitystä tilanteeseen toivat kyltit, joissa kehotettiin olemaan nojaamatta toisen kerroksen kaiteisiin (kuvassa). Kuvittelin tietysti heti nojaavani ja putoavani päistikkaa ensimmäisen kerroksen kivilattiaan. Pläts.

7. luukku

Tämän päivän luukussa on tarjolla kihelmöivän jännittävää tietoa rautateistä!

Kuvassa näkyvä Tampere-Pori-rata on avattu vuonna 1895. Radan pituus on 155 km ja raideleveys 1 524 mm. Rata on pääosin yksiraiteinen, mutta tämä kuvassa näkyvä pätkä Tampereelta Lielahteen on kaksiraiteinen. Kuva on otettu Sepänkadun sillalta hiukan Amurin aseman jälkeen. Amurin asema ei ole enää nykyisin käytössä, mutta linkin takaa löytyy sitä koskeva hauska artikkeli Aamulehdestä vuodelta 1941.

Useful idiots

Joskus sitä erehtyy elämään sellaisessa harhakuvitelmassa, että ihmiset (suomalaiset) olisivat keskimääräisesti ihan älykkäitä ja sivistyneitä ihmisiä. Että joukossa on aina vain muutama mätä muna, jotka eivät vaan tajua, miten maailma mataa.

Rasismi on asia, jota olen kuvitellut ilmenevän pienissä määrin joidenkin taliaivojen keskuudessa (sekä "suvaitsevaisten" sanavarastossa työkaluna, jolla voi teilata ja leimata kaiken mahdollisen). Mutta viime aikoina nettikeskusteluja seuratessa olen tullut tulokseen, että ihan oikeasti täällä elää joku punaniskojen yhteiskunta. Ihmisten kommentit ja mielipiteet tuntuvat aivan käsittämättömiltä. Joka ainoasta rikoksesta saadaan mamu-kysymys, oli se rikos sitten suomalaisen tai ulkomaalaisen tekemä. Nytkin joku aika sitten Tampereella yritettiin raiskata nainen. Tekijästä kerrottiin tuntomerkit ja se, että hän näytti suomalaiselta. Uutisen kommenttiosasto lähes repesi liitoksistaan sen takia, koska kuulemma vain suomalaisista kerrotaan tuntomerkkejä, mutta jos se olisi ollut joku maahanmuuttaja ja vali vali nyyh. Ja ihan oikeasti, jos joku lähes koko ikänsä Suomessa asunut ja sujuvaa suomea puhuva kurdi polttaa ravintolansa vakuutusrahojen toivossa, niin minun mielestäni sillä ei ole mitään tekemistä maahanmuuton kanssa. Tampereella on tänään osa etnisistä ravintoloista kiinni sen taannoisen ravintolapalon takia. Ravintoloiden pitäjät haluavat osoittaa, että eivät ole "samaa porukkaa". Hieno ele, mutta tavallaan myöskin aika surullista, että heidän tarvitsee edes pelätä tuollaista leimaantumista. Mutta uskottava kai se on, maamme on täynnä ääliöitä.

Toinen asia, jonka ympäriltä löytyy aivan uskomatonta suvaitsemattomuutta, on homoseksuaalisuus. Aamulehti uutisoi, että "Nais- ja miesparit valtasivat linnan!", mikä oli mielestäni vähän omituinen uutinen jo valmiiksi, saati sitten se kommentointi... "Sotaveteraanit luultavasti kummastelevat että tämänkö takia siellä silloin tapeltiin!" Juu, silloin sota-aikanahan kaikki suomalaiset olivat sataprosenttisesti heteroita. Ja kaikilla oli vaaleat pellavapäät ja siniset silmät. Tai toinen kommentti: "Sellaiset pidot kuin emäntäkin. Toivotaan että tähän tulee parannus seuraavan päämiehemme astuessa kehiin." En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kiroilla tekisi mieli.

Luin muistaakseni Tiede-lehdestä parisen vuotta sitten tutkimuksesta, että osa meistä on geeneiltään lähempänä neandertalilaista kuin toiset. Jotenkin tuota tutkimusta on todella helppo uskoa, seuratessani sivusta noita nettiöyhöttäjiä.

Note to self: Älä koskaan missään olosuhteissa mene lukemaan nettiuutisten kommenttiosastoa tai netin keskustelupalstoja, jos et halua pilata päivääsi.

6. luukku

Itsenäisyyspäivänä tulee televisiosta aina perinteisesti Edvin Laineen filmatisointi Väinö Linnan kirjasta Tuntematon Sotilas. Tampereelta löytyy osoitteesta Puuvillatehtaankatu 15 talo, jossa Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman Sotilaan.

Kirjailija Jaakko Syrjä kertoo Tuntemattoman sotilaan synnystä, kuinka Linnalla oli tapana lukea Puuvillatehtaankadun kamariin kokoontuneille ystävilleen tuoreimmat liuskat: ”Ja hän alkoi lukea toiseen kertaan. Istui hetekan laidalla kyynärpäät polvien varassa, paitahihasillaan, sukkasillaan, vanhat polvilta kesineet puvunhousut jalassaan. Liuskat vapisivat hiukan käsissä. Kuuntelimme jännittyneinä. Toinen kuuli nämä kohdat ensimmäistä kertaa, ja minä sain seurata hänen ilmeitään. Hän naurahteli, toisinaan hän räjähti täyteen riemuun ja lennähti koukkuun. Kun Väinö oli lopettanut, syntyi aina innostunut, mutta silti kiusallinen tilanne. Ne sanat sanottiin mitkä kehdattiin, mutta hämäläiseen tyyliin pelättiin uhoamista. Oikeastaan ainoa hyvää makua loukkaamaton kiitos oli: – Ei Jumalauta…!”

Lähde (pdf)

5. luukku

Lähestyvän Itsenäisyyspäivän hengessä katsahdamme hiukan sodan jälkiin Tampereella. Täällä on pitkin kaupunkia vanhoissa rakennuksissa luodinreikiä vapaus-/veljes-/kansalais-/sisällissodan (valitse mieleisesi) jäljiltä. Tampereella taisteltiin 16.3.-6.4.1918 ja niistä taisteluista on jäänyt muistoksi nämäkin Näsinpuiston suihkulähteen edessä olevien patsaiden luodinreiät. Minusta ne ovat samaan aikaan kovin kiehtovia ja pysäyttäviä. Historia käsin kosketeltavissa.

I've been following your minds instructions

Surrealistinen keskustelu tänään erään ruokaravintolan tarjoilijattaren kanssa:

Minä: Ottaisin omenasiiderin.
Tarjoilija (innokkaana): Joo, meillä on green apple lightia, otatko sitä?
Minä (silminnähden kauhistuneena): Eikö ole mitään muuta omenasiideriä?
Tarjoilija (kuulostaen siltä, että asiakas ei oikein tiedä omaa parastaan): No on meillä Magnersia ja Crowmooria, mutta ne on sitten kuivempia.
Minä (huojentuneena): No ottaisin Crowmooria mieluummin.
Tarjoilija: Selvä.

Siis minkälaisessa maailmassa minä elän, jos tarjoilijan ensimmäinen ajatus omenasiideristä on Golden Capin green apple light -siideri?!? Mikä ihme minun olemuksessani mahtoi antaa ymmärtää, että haluan makeata eli makeutusaine-esanssista kevytsiiderilitkua? Olen kerran erehtynyt maistamaan tuota green apple lightia ja se oli oikeasti karmeinta skeidaa mitä olin pitkään aikaan maistanut.

*puistatus*

4. luukku

Vastavirta-klubi on Tampereelle vuonna 2005 perustettu vaihtoehtomusiikin koti. Vastavirran perustivat yhteistyönä Vastavirta ry ja Tahdonvoima-osuuskunta. Wikipedia sanoo, että Vastavirta-klubista on musiikkipiireissä tullut arvostettu keikkapaikka ja Suomen punk-kulttuurille se on merkittävä, sillä muita vastaavia punk-henkeen keskittyneitä rock-klubeja ei Suomessa ole.

Kuvassa tamperelainen Anti-Kontrol. Bändin laulaja on lempparipunkkarini Jonathan Fuck (kuvassa keskellä), joka on kotoisin New Yorkista. Jonathan saapui Suomeen vuonna 2005 Puntala-rockiin ja jäi Tampereelle samalla reissulla, koska Tampere on paljon parempi kuin New York. Hahaa.

3. luukku

Sorinkatu 2:n puutalot ovat suojeltuja Tampereella. Näin ollen tämäkin röttelö saa jatkaa ränsistymistään, kun Tampereen Keskusareena rakennetaan viereen. Tarkoittaakohan suojeltu samaa kuin ei saa restauroida?

2. luukku

Pulteriaita on rakennettu vuosina 1905-1906 työllistämistöinä. Pulteriaita erotti aikaisemmin Tampereen ja Pohjois-Pirkkalan toisistaan, kunnes vuonna 1937 Pispala yhdistettiin Tampereeseen. Jos kaupungista tyttöjä saattamaan tulleita poikia oli vastassa ryhmä pispalalaisia kilpakosijoita, loppui saattomatka siihen.

Moro

1. luukku

Päätin tänään, että tämän blogin joulukalenteri tulee olemaan Tampere-aiheinen. Joka luukussa on siis joku kuva Tampereesta. Pieni yksityiskohta tai laajempi kokonaisuus. Kaikkina vuodenaikoina.

Siksi koska Tampere on Suomen paras joulukaupunki. ♥

Ps. Jos haluatte jotain parempaa, niin tsekatkaa Mielensäpahoittajan joulukalenteri.

I guess I knew when I kissed ya, you're a little bit mad

Väsymys, pimeys, kylmyys ja lähestyvä joulu alkavat näköjään vaikuttaa omituisella tavalla pääkoppani toimintaan. Juuri, kun pääsin kertomasta siitä "juokse porosein" -välikohtauksesta kahvinporosen kanssa, alkoi pollajukeboksini taas toimia omia aikojaan.

Kävin eilen töitten jälkeen ruokakaupassa ja siinä juustotiskiä katsellessani puntaroin, ostaisinko Edamia vai Valion Arkijuustoa. Hetken päästä huomasin, että olin alkanut lallatella pääni sisällä "arkijuustosi kaikki heitä, mieles nuorena nousta suo" jne. Melkein pyrskähdin nauruun keskellä supermarketia. No mutta onhan se hyvä, että ainakin itselläni on kivaa omassa seurassani. Ehkä sitten vasta tarvii huolestua, kun alan julkisesti laulella ääneen kaiken maailman elintarvikkeille.

Samaisella kauppareissulla menin nuuhkimaan erilaisia hiuksiin jätettäviä hoitoaineita. Avasin putelin, nuuhkaisin ja puristin putelia samaan aikaan. Ja pruits. Puteli ruikkasi kasvoilleni sekä takilleni valkoiset mähmät. En nyt sano sitten, mitä minulle itselleni siitä ensimmäisenä tuli mieleen. Ja taas sain pidätellä nauruani hyllyn takana. Sekä putsailla itseäni nenäliinalla.

Menin varta vasten K-Supermarketiin, koska minulla oli plussaseteli, joka oli eilen viimeistä päivää voimassa. Arvatkaa muuten muistinko käyttää sen plussasetelin siellä kaupassa? Aivan oikein arvattu, en muistanut. Olin sitten pakotettu ostamaan kotimatkalla lähi-k-kaupastani viiden euron Ben & Jerry's -jäätelön.

Elämä on joskus kovaa.

The Denial Twist

Pelkään aina kirjoittaneeni jotain tosi tyhmiä juttuja, kun kukaan ei kommentoi. Sitten haluaisin poistaa sen tekstin ja vajota jonnekin syvälle maan alle häpeämään omaa typeryyttäni ja nolouttani. Kuten eilen. Mutta sitten tajusin, että halusin kirjoittaa tuon jutun oikeastaan itselleni muistiin. Muistoksi siitä, että elämässä on joskus pieniä hyviä hetkiä. Sama se, mitä muut siitä ajattelevat.

Paitsi kommentoihan sitten vakituinen kasvojeni pelastaja Dårka, tiinahepuleiden (kts. ed. kappale) pelossa. Hymilö.

Huuhtelin äsken kahvipannua vessassa. Pannusta tupsahti yksi kahvinporo lavuaariin ja jäi pyörimään siihen virtaukseen menemättä viemäriin. Rupesin mielessäni laulamaan sille "juokse porosein, poikki vuoret maat, seistä syödä saat majall' impyein"... Jänskät sanat. Impyeet taitavat olla harveneva kansanosa tänä päivänä. Jos nyt lapsia ei lasketa.

Taannoin muuten kun oli noista epäloogisista laulunsanoista puhe, niin mietin tässä yksi päivä tuota Mana Manan kappaletta Kuolla elävänä. Niin miten sitä oikein muutenkaan voi kuolla kuin elävänä? Kuolleenahan enää ei voi kuolla. Tietääkseni.

Kolmas kummastelemani laulu on se mummolaan kun pyöräilemme (mikä sen biisin nimi sitten mahtaa ollakaan). Sen sanoissa ei varsinaisesti ole mitään epäloogisuutta, mutta jossain levytysversiossa ensin vaikkapa mieshenkilö laulaa, että "minä poljen" ja naishenkilö siihen perään, että "sinä ohjaat", niin silloinhan tavallaan se sama henkilö tekee sekä polkemisen että ohjaamisen. Tämä on vaivannut minua lapsesta asti. Toisaalta... Mikseipä niin.

Päätän blogin joulukalenterin kohtalosta tänä iltana. Todennäköisesti päädyn, jos päädyn, laittamaan jotain itse ottamiani omasta mielestäni kivoja kuvia, kaikkihan te palatte halusta nähdä niitä. Tai miten olisi joulukalenterillinen epäonnistuneita kuvia? Kuva joulukalenterini luukuista, sen pahvisen siis, oli kyllä ihan hauska ehdotus, mutta se vaatisi minulta joka päivä kuvan ottamista ja siirtämistä koneelle ja olen kauhean laiska tekemään sellaista.

Viimeisessä kappaleessa oli omituiset sana- ja pilkkujärjestykset, musta tuntuu.

I'm learning to fly, around the clouds, but what goes up must come down

Vaikka sitä on tottunut nukkumaan yksin ja unenlaatuni on parhaimmillaan, kun kukaan toinen ei hengitä tai heilu vieressä, on silti toisinaan mukava nukkua kainalossa. Jos sitä nyt nukkumiseksi voi sanoa. No ainakin maata silmät kiinni toisen kainalossa.

Meillä oli lauantaina firman mukapikkujoulut, jotka oli mukamukavat. Ei vaan, ihan kivaa oli. Itse lähdin kotiin joskus yhden aikoihin, kun alkoi väsyttää ja kyllästyttää. Ulkona oli jäätävä pakkanen, mutta onneksi sisäinen lämmitykseni oli kunnossa, joten pystyin vaivatta ja yllättävänkin suoraviivaisesti kävelemään ravintolasta kotiin. Palelu alkoi vasta kotona. Vaikka pakkauduin pyjama päällä ja villasukat jalassa peiton alle, hytisin ja tutisin aivan turkasesti. Se ei ollut mukavaa.

Jotkut toiset lähtivät ravintolasta vasta kolmen aikaan. Kiitos pikkujouluviikonlopun mahdottomien taksijonojen, puhelimeni herätti minut kesken hytisevän uneni ja sain yhden syväjäätyneen miehen pariksi tunniksi viereeni torkkumaan. Ja kylläpä vain tuo toisen, vaikkakin myös syväjäätyneen ihmisen vartalon lämpö auttoi paleluun sataa villasukkaa ja tuhatta lämpötyynyä paremmin. Huomasin palelun loppuneen välittömästi, kun kaivauduin kainaloon. Siinä sitten makasin lämpöisessä kuuntelemassa hengitystä, joka hetken päästä muuttui kuorsaukseksi. Kuorsauksen pahetessa vaihdoin aina asentoa hiukan, jolloin kuorsaus vaihtui rauhalliseksi hengitykseksi ja päänrapsutukseksi. Saatoinpa pussaillakin välillä. Se oli mukavaa.

Niinpä sitä pienestä vaan voi tulla ihmiselle hyvä mieli. Nytkin hymyilyttää ja sisällä on sellainen lämmin ja pörröinen olo. Toisaalta samaan aikaan myöskin hiukan pelottaa tämä näin hyvä olo, sillä... Äh. Eih.

I'm learning to fly, but I ain't got wings
Coming down is the hardest thing
Well the good ol' days may not return
And the rocks might melt and the sea may burn

(Tom Petty - Learning to Fly)

Joulu tulla jollottaa

Rakas verkkopäiväkirjani,

Kolme yötä joulukuuhun on, laskin aivan itse äsken(* ja se tarkoittaa sitä, että kohta saa alkaa availla joulukalenterin luukkuja. Olen ostanut itselleni aivan söpön perinteisen joulukalenterin, jossa on nätti kuva ja glitteriä ja pyöreät pienet luukut. Minusta olisi kauhean mukavaa järjestää sinun, oi verkkopäiväkirjani, lukijoille joku joulukalenteri, mutta idealamppuni ei yhtään syty pääni päällä.

Siispä, oi verkkopäiväkirjani, kysynkin sinulta. Millainen olisi kiva verkkopäiväkirjajoulukalenteri? Odotan vastausta kommenttilaatikkoon.

Kiitos ja hei.

*) En ole koskaan ymmärtänyt miksi siinä laulussa lauletaan "kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen". Siis jos se on eilen laskenut, niin sittenhän niitä on enää kaksi yötä? ¿Que?

On aika hibernaation

Kaveri näyttää siltä, että olisi aika käydä talviunille.

Voisinpa itsekin mennä nukkumaan ja herätä vasta sitten, kun lumet on sulaneet.

Nuku hyvin, Bärtil!

It's been a long time since I rock-and-rolled

Mietin tässä, kun nyt ei selkeästikään ole useampaan hetkeen ollut mitään järkevää tai epäjärkevää sanottavaa tänne blogiin, että pitäisikö sitä ruveta sepittämään jotain tosi jännittäviä käänteitä elämäänsä ja sitten kirjoitella niistä tänne? Nääh, ei jaksa...

No mitäpä tässä? Eipä mitään. Tampereella paloi taas, kaikki varmaan tietävätkin. Päivi Lipponen tuohtui jo valmiiksi ja syytti jotain tahoa rasismista, koska palo oli lähtenyt jostain ulkomaalaisomisteisesta pizzapaikasta. Poliisin mukaan missään vaiheessa ei ole tullut vastaan mitään, mikä viittaisi rasismiin. Joten ihan kivasti leimattu, Päivi. Eipä siinä, oli syttymissyy mikä tahansa, niin lopputulos oli karmea. Tuntuu vaan aika äkkipikaiselta lähteä toitottamaan jostain viharikoksista, kun tutkintakin oli vasta ihan alkumetreillä. Ja jotenkin tamperelaisena tuntuu aika absurdilta ajatukselta, että täällä joku yhtäkkiä aivan pelkistä ulkomaalaisvihamielisistä syistä heittelisi polttopulloja (tjsp.) jonnekin satunnaiseen pizzeriaan. Niitä turkkilaisten ja kurdien yms. ruokapaikkoja kuitenkin on keskusta väärällään enkä vaan ole koskaan törmännyt mitenkään erityiseen rasismiongelmaan täällä. Siihenhän törmää lähinnä vain netin keskustelupalstoilla. Vaikka eihän se toki tarkoita, että jotain ongelmaa ei olisi olemassa, vaikka minä en siitä tiedäkään.

Itsehän asustelen tässä melkein samoilla kulmilla, mutta olin kyllä silloin maanantaiaamuna aivan autuaan tietämätön koko tapahtumasta. Ikkunankin jätin aamulla poikkeuksellisesti avaamatta, joten en ole haistanut savun hajua tai mitään. Onneksi sain vihiä tapahtuneesta ennen kuin lähdin töihin, koska muuten olisi voinut olla hieman hämmentävä kokemus kävellä Hämeenkadulle, jossa ei kulje yhtään autoja ja savun ja sumun keskellä näkyi vain paloautojen vilkkuvat valot. Oli se kyllä hämmentävä kokemus, vaikka sitä osasi odottaakin. Aivan kuin olisi ollut jossain aavekaupungissa hetken.

Asumisesta tulikin mieleeni, että sain tänään myös jatkoaikaa vuokrasopimukselleni. Tähän asti olen asunut tässä vuoden määräaikaisella vuokrasopimuksella, mutta tänään vuokrasopimus muutettiin jatkumaan "toistaiseksi". Eikä vuokraakaan nostettu. Olen hirmu iloinen ja melkein kuin valtava taakka oltaisiin ravisteltu hartioiltani, kun sain luvan jäädä tähän asumaan määräämättömän pitkäksi ajaksi. Minä sitten niiiiiiin rakastan tätä asuntoa. Pohjapiirustus mitä parhain näin vähäisille neliöille ja sijainti on aivan ihanteellinen. (Ja mikä parasta, alakerrassa ei ole yhtään potentiaalisesti palamaan syttyvää ravintolaa).

Olen tässä muuten alkanut jotenkin vainoharhaiseksi sekä varautuneemmaksi. Ensin täällä tapettiin joku naisihminen erityisen raa'alla tavalla, kun hän otti baarista matkaansa todella väärän miehen. Sen jälkeen ravintolat räjähtelevät ja ihmisiä kuolee tulipalossa. En oikein osaa selittää tätä fiilistäni, mutta esimerkiksi aamulla pimeään rappukäytävään astuessani pelkäsin jotain tuntematonta. Aamulla myös kylppärissä meikkaillessani minun tarvitsee pitää kylpyhuoneen ovea auki eteiseen, että näen ulko-oven enkä kuvittele sieltä yhtäkkiä hiipineen sisään jonkun puukkosankarin. Olen myös miettinyt, miten pääsisin pakenemaan täältä asunnosta, jos alakerran liiketila syttyisi palamaan (= helposti onneksi).

No mutta. Se niistä synkistä ajatuksista. Tämä alkuviikko on ollut kiva. Olen nähnyt kivoja ihmisiä, joiden kanssa jutustelusta on jäänyt hyvä mieli. Kävin myös maanantaina rokkikeikalla, joka oli kokemuksena mielenkiintoinen ja hyvä. Enkä ole koskaan ollut niin lähellä circle pitia. Vaikutun sellaisista aina, vaikka niiden näkeminen jostain vähän kauempaa olisikin enemmän mukavuusalueellani. Joo, olen vanhentunut ja tylsä, en välitä tuuppimisesta enkä jalkoihin jäämisestä enää.

Niin joo. Lopetan tämän lärpättämisen nyt, kerta minullahan ei ole mitään sanottavaa.

Your lovin' gives me a thrill, but your lovin' don't pay my bills

Tarvisin läppäriini langattomat kaiuttimet, koska johdollisista kaiuttimista seuraa kompastelua, kiroilua ja kaiuttimien tai pahimmassa tapauksessa jopa läppärin lentelemistä ympäri kämppää. Se ei ole kiva. En kuitenkaan ole saanut aikaiseksi hommattua sellaisia.

Yhtenä päivänä tässä sitten etsin netistä, jos sieltä löytyisi vaikka jotkut kivat langattomat kaiuttimet. Päädyin Markantalon nettikauppaan.

Tuossa tuoteselosteessa ei kerrota mistä materiaalista kyseinen kaiutin on tehty, mutta hinnan perusteella epäilen lutetiumia. (Klikatkaa kuva isommaksi, jos ette näe olennaisinta).

Jos joku innostui, niin kyseisen kaiuttimen voi ostaa itselleen täältä.

Tonni onnea, motti muistoja, kuppi kaipuuta, intohimoa

Tästä on nyt jo toooosi paljon aikaa, koska olen hidas ja saamaton, mutta eläydyn tilanteeseen kuin se olisi tapahtunut vasta.

Oi onnea! Sain Riikalta palkinnon! Vaikka Riikan mielestä onkin tylsää kierrättää näitä samoilla ihmisillä, niin minulla oli kyllä tooooosi pitkä aika, etten saanut yhtikäs mitään palkintoja yhtikäs keneltäkään. Siksipä nämä lämmittävätkin mieltä ja sydäntä ihan aidosti.

Palkinnon mukana tulee tietysti velvollisuuksia, kuten aina, mutta ei mitenkään epämiellyttäviä sellaisia. Pitää kertoa kolme asiaa joita rakastaa ja lopuksi vielä laittaa näytille joku kuva, jota rakastaa, ja kertoa siitä.

1. Jos ei ole vielä tullut kaikille selväksi, niin rakastan musiikkia. Siis hyvää musiikkia. Huonoa musiikkia inhoan. Ja siinä välissä on sellainen harmaa alue, jolla sijaitsee paljon "ihan sama" -musiikkia. Mutta siis. Rakastan musiikkia. Sitä voi käyttää oikeastaan ihan mihin tahansa: siivoamiseen, ajankuluun, nautiskeluun, rypemiseen, piristämiseen, rauhoittamiseen, heräämiseen, nukahtamiseen, vihaisuuteen, rakkaudellisuuteen, hauskanpitoon, soittamiseen, laulamiseen, kuuntelemiseen...

Henkinen seläntaputus sille, joka tietää, mitä bändiä olin viime kesänä katsomassa (kuvassa).

2. Rakastan kesää. Varsinkin viime kesä oli kesistä parhaita. En olisi toivonut sen koskaan loppuvan. Ihanaa lämmintä. Ulkona voi hypähdellä hamosissa ja varvastossuissa. Varpaat voi upottaa nurmikkoon tai järven hiekkapohjaan. Ei tarvitse käyttää kymmentä minuuttia pukemiseen, kun lähtee ulos. Ei tarvi palella. Kesän loputtua tajusin, että en juurikaan pidä syksystä, talvesta enkä keväästä. No kevät saa minulta lämpöisemmän vastaanoton, koska se tarkoittaa kesän saapumista ja valoa ja lämpöä, mutta silloinkin monesti on kylmää ja märkää ja sormia paleltaa ja tuuli särkee korvia. Kesä on ainut aika vuodesta, kun ihan rehellisesti pystyn nauttimaan ulkona olemisesta. Minun varmaan olisi kuulunut syntyä jonnekin ihan muualle kuin Suomeen.

3. Rakastan eläimiä. Ihan kaikkia eläimiä. Ampiaisiakin rakastan, kunhan ne pysyvät poissa minun reviiriltäni, vaikka ne eivät olekaan yhtä söpöjä kuin kimalaiset. Paarmoja en rakasta enkä hyttysiä silloin, kun ne hyökkäävät ylivoimalla kimppuuni, kun haluaisin ihan rauhassa istua saunan jälkeen kuistilla vilvoittelemassa. Mutta noin muuten. Jokainen eläin on melkoinen luonnon ihme. Joskus saatan pysähtyä katselemaan kaupunkipulua ja ihastua ajatuksesta, että tuossa kulkee vapaana joku eläin täällä meidän häkkieläinten (ihmisten) joukossa. Joskus juttelen oraville ja nolostun, kun huomaan jonkun ulkopuolisen mahdollisesti kuulleen keskustelumme. Kerran pysähdyin pelastamaan muurahaisten hyökkäyksen kohteeksi joutunutta toukkaa. Jälkeenpäin sain kuulla, että se ei välttämättä olekaan aivan tavallista toimintaa. Kirottu olet sinä ihminen, joka et apua tarvitsevaa toukkaa pelasta!



Eikä mikään ole söpömpää, kuin pitää sammakonpoikasta kädellä.

Ja sitten se kuva, jota rakastan... Ilmeisesti en ole kovin hyvä kehittämään rakkaussuhteita kuviin, koska oikeastaan tämän postauksen julkaiseminen on viivästynyt vain ja ainoastaan sen takia, etten keksi yhtään kuvaa, jota rakastaisin. Siis sitä tiettyä kuvaa erityisesti. Monet kuvat ovat minulle tärkeitä, mutta yleensä niissä näkyy ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä enkä siksi rupea niitä täällä julkaisemaan. Ja tykkään kovasti joistain maalauksista, joista on olemassa kuvia, tai toisten ihmisten ottamista kuvista, mutta äh. Johan tässä postauksessa on kolme kuvaa rakastamistani asioista, joten eiköhän se riitä.

En jaksa jakaa eteenpäin, kun olette kaikki niin ihania. Paitsi sinä, niin juuri sinä, joka nyt erityisesti tarvitset positiivista palautetta ja jonkun kauniin eleen, niin tuo merkki on sinulle. *hymy* ja *halipus*

Vastarannan kiiski

Minä en oikein ymmärrä, miksi ihmiset toivottelevat ympäriinsä hyvää isän- tai äitienpäivää. Vähän samaan tyyliin kuin toivotetaan hyvää juhannusta tai hyvää joulua tai muita hyviä päiviä. Minun mielestäni isänpäivää toivotetaan vain sille omalle isälle tai isoisälle tai miksei myöskin sille, joka on niiden omien lasten isä. Tai vaikka itselle, jos sattuu itse olemaan isä. Mutta että kaikille? Miksi minä haluaisin toivottaa hyvää isänpäivää naapurin Erkille, joka nyt sattuu olemaan isä, mutta ei minun eikä edes kenenkään lähisukulaiseni?

No, eipä siinä. Kukin tyylillään. Minulla ei ole enää isovanhempia, toista isoisääni en ole koskaan edes tavannut, joten lähden isälään (äidin) lihapatojen ääreen. Hyvää kauppojen kiinniolopäivää kaikille!

Ps. Minusta on muuten lohdullista tässä avioerojen luvatussa maailmassa, että vanhempani eivät ole eronneet. Se tuntuu olevan enemmänkin harvinaisuus nykyisin. Melkein tahtoisin järjestää gallupin lukijoideni keskuudessa, monenko vanhemmat ovat eronneet ja monenko ovat vielä yhdessä? (Mahdollista kuolemaa ei lasketa eroksi, koska "kunnes kuolema meidät erottaa" jne.)

Pelataanko shakkia vai?

Mitä enemmän blogimaailman ja oikean maailman rajat rikkoutuvat, sitä enemmän tulee mietittyä, mitä oikein voi kirjoittaa asioista ja tapahtumista suojellakseni omaani tai muiden henkilöllisyyttä. Itse en tosin nykyisin tunnu olevan kovinkaan tarkka siitä, tietääkö joku kuka minä olen sekä oikeasti että blogissa. Vaikka mielelläni toki pidänkin nämä henkilöllisyyteni erillään toisistaan. Tai jakautuneen persoonallisuuteni. Muista en sitten osaa sanoakaan. Mutta blogiummetusta poistaakseni ajattelin nyt kuitenkin kirjoitella tällaisen sisäsiittoisen selonteon eilisestä.

Oli hirmu ihanaa tavata eilen ensimmäistä kertaa livenä entisaikojen bloggaaja Kata(pultti), nykyisin blogiton. (Tämä alkaa nyt olla sitä, että on itse jo tosi vanha bloggaaja ja pitää tuoreemmille yksilöille selitellä kuin c-kasetista ikään, että te nyt ette tiedä, mutta sellaisia oli silloin ennen kauan sitten...) Minulle täysin yllätyksenä tuli se, että samalla kärpäslätkäyksellä tapasin myöskin entisaikoijen bloggaajan DorianK:n, nykyisin blogiton. (Ne c-kasetit jne.) Ja tietty mestoilla oli myös Ohari ja "toi" (Oharin mies). En nyt rupea hehkuttamaan, miten ihania ja kauniita kaikki olivat (itseni mukaan lukien), koska semisti ärsyynnyn (olen kateellinen) siitä aina muiden blogeissa. Mutta kyllä te tiedätte.

Ilta eteni niin hauskalla tavalla, että päädyimme Klubille kuuntelemaan Raappanaa. Tämä on jotenkin niin ei todellakaan minua. En ole ikinä oikein pystynyt käsittelemään reggaemusiikkia, saati sitten sitä, että suomalainen jannu vetää jamaikalaisella aksentilla, mutta olihan sekin kokemus. Ja varsin letkeä sellainen. Luulen vain, että olisi tarvinut poltella jotain, että olisi osannut eläytyä fiilikseen oikein kunnolla. Klubilla tapasimme Varapygmin (joillain sentään vielä on blogi, johon voi linkittää), jolla kesti merkittävän pitkään ymmärtää kuka minä olen. (Menin siellä ympäriinsä ja huutelin, että etteks te tiedä kuka mää oon?!?) No ei vaineskaan, kyse taisi olla enemmänkin melutasosta ja linjojen pätkimisestä. Ja oli siellä työnsä puolesta myöskin Jazmanaut, jolle en edes yrittänyt esittäytyä, koska en usko tuttavuuden olevan molemminpuoleista.

Mutta on se vaan jännä juttu, miten tätä kautta tutustuu sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa sitten heti ensimmäisellä irl-näkemisellä tuntuu siltä kuin olisi tuntenut vaikka kuinka pitkään. Niin kuin onkin, mutta on se silti eri asia tuntea ihan oikeasti kuin vaan virtuaalisesti. Näin aikuisiällä on paljon hankalampaa tavata uusia ihmisiä, joiden kanssa tuntisi sellaista yhtenäisyyden tunnetta kuin monien bloggaajien kanssa tuntee. Tai jos tapaakin, niin aika nopeasti huomaakin sen yhtenäisyyden tunteen olleen vain oman pään sisällä eikä vastapuoli koe suhdetta yhtä tärkeänä. Siksipä bloggaaminen onkin parasta mitä voi tehdä internetissä (vaatteet päällä).

Hovimestari ja hymyilevät käärmeet

Onpas tämä bloggaaminen vaikeata nykyisin. Huomasin, että olen marraskuun aikana kirjoittanut 9 sellaista postausta, joita en ole julkaissut. Tai tämä on siis se yhdeksäs. Tämän ajattelin nyt pullauttaa näine hyvineen ilmoille. En tiedä mistä tämä itsekriittisyys sekä -sensuuri nyt kumpuaa. Tai ehkä tiedänkin. Olen antanut toisten ihmisten mielipiteiden päästä pääni sisään. Mutta yritän päästä siitä nyt eroon. Joten...

***

Aamut ovat inhottavia. Olen lähes aina aamuisin todella pahalla tuulella. Vihaan aamuherätyksiä. Vaikka menisin miten aikaisin nukkumaan, ikinä koskaan en herää pirteänä ennen kahdeksaa aamulla. Se vain ei ole mahdollista. On henkistä väkivaltaa pakottaa ihminen pois peiton alta ja pahimmassa tapauksessa suoraan suihkuun. Kesällä heräämisen vielä kestää paremmin, mutta mitä kylmempää ja pimeämpää tulee, sitä vaikeammaksi herääminen käy. Josta pääsisinkin hyvin siihen, miten paljon inhoan talvea...

Eilen tuli Teemalta Rock-Suomi -sarjan toinen osa. Tässä jaksossa käsiteltiin suomirokkia. Olin jotenkin kummallisissa oloissa ja tiloissa koko ohjelman ajan. Tippa silmäkulmassa välillä läpsin itseäni poskille ja kyselin mikä ihme minua vaivaa. Mitä tämä nyt on? Minä, joka "en koskaan itke elokuvissa", liikutun jostain suomirokki-dokumentista? Syytän hormoneja. En myönnä, että minusta olisi tullut vanha ja pehmo. Mutta tuo dokkari veresti kyllä kaikkia nuoruusmuistoja ihan mielettömällä tavalla. Enpä olisi uskonut suomirokin herättävän minussa tänä päivänä noin voimakkaita fiilareita. Jälkeenpäin oli vähän kuin piesty olo, paitsi silleen hyvällä tavalla.

Uuten pehmompaan Tiinaan sopii ilmeisesti myös se, että tunnustin eilen ihan ääneen itselleni sekä viattomille sivullisille, että Jussi Hakulisella on todella hieno lauluääni, vaikka konseptia inhoankin. Ja tämä on muuten sitten suurin (ja ehkä myös ainut) kohteliaisuus, mitä voin porilaisesta musiikista lausua.

Jos joku suomirokkiin avoimin mielin ja sydämin suhtautuva henkilö missasi tuon eilisen jakson, niin se tulee Teemalta vielä uusintana perjantai- ja sunnuntai-iltana. Ja saattaahan tuo Areenaltakin löytyä.