generated by sloganizer.net

26. helmikuuta 2011

Jos sanani syön, niin mörökölli minut vieköön


Kohta helmikuu vaihtuu maaliskuuksi ja tässä on sellaiset kolme kuukautta aikaa saattaa itsensä kesäkuntoon. Kesäkunto on tietysti suhteellinen käsite. Oma tavoitteeni on päästä sellaisen normi norpan kuntoon, kun tällä hetkellä olen lähinnä mursukunnossa. Rantakunnossahan ne hylkeetkin ovat, vai mitä? Vähemmillä viiksillä tosin ajattelin.

Aikomukseni ei ole tehdä tästä mitään laihdutusblogia, mutta ajattelin, että jos hommasta tekee julkisen ja välillä jopa raportoi tilanteen etenemisestä (tai takanamisesta), niin projekti olisi vaikeampi lakaista maton alle. Tai sitten ei. Mitään lähtö- ja lopputilanteita en aio kyllä teille kertoa, koska hei, jotain rajaa...

Pystyn aloittamaan tämän projektini tosin vasta ensi kuun alusta. Su-ma välisenä yönä tulee Oscar-gaala ja ajattelin pitää omat yhden hengen Oscar-valvojaiseni. Ja Oscar-valvojaisissa on pakko olla tarjolla kaiken maailman herkkua ja naposteltavaa, että pysyy hereillä. Eikä kyllä sittenkään pysy.

23. helmikuuta 2011

I am he as you are he as you are me and we are all together

Ihana upea mahtava Riikkis lahjoi minua. Täällä blogissa on ollut niin sisältököyhää viime aikoina, etten oikein tunne edes ansaitsevani tätä. Lupaan kuitenkin parantaa kuin sika juoksuaan. (Onneksi en tiedä mitä tuo käytännössä tarkoittaa, joten saatoin luvata ihan mitä tahansa).




Palkintoon kuului myös muutama standardin mukainen kysymys...

1. Milloin aloitit blogisi?
Ensimmäisen blogin aloitin 29.1.2007. Siitä on jo yli neljä vuotta. Tähän kuutioon muutin virallisesti 18.11.2007, kun kyllästyin Vuodatukseen syystä, jota en enää muista. No hard feelings, siis.
En ole koskaan pystynyt lukemaan vanhoja juttujani jälkikäteen. Kauankohan aikaa tarvii kulua, että voi palata omille alkulähteilleen?

2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?
En minä tiedä! Tiedätkö sinä? Joskus tänne aina pullahtaa jotakin, eikä se välttämättä käsittele yhtään mitään. Naureskelen toisten mokille ja dissaan väärämielisiä ja olen tosi vitsikäs? Joskus itsesäälini tiimellyksessä saatan avautua jostain henkilökohtaisesta, jota kadun sitten ihan välittömästi.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Hah hah, heh heh, hoh hoh. Ei yhtään mikään. Eikä tarvitsekaan. Ainakaan enää nykyisin.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Luin innokkaasti muiden blogeja ja kommentoin paljon, mutta blogittomana tunsin olevani jotenkin persoonaton. Siitä se ajatus sitten lähti. Ja tietysti oli tarve saada viisaat ajatuksensa jaettua suuremmallekin yleisölle. Narsismi. Egoismi. Tylsyys. Tai sitten tykkään vaan kirjoitella, mutta en ole koskaan osannut kirjoittaa itselleni. Päiväkirjan kirjoittaminen pöytälaatikkoon on minusta aina ollut jotenkin vaivaannuttavaa.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
No tietysti sen, että tänne ilmestyisi säännöllisesti teräviä sekä tarkkanäköisiä, mutta samalla humoristisia tai hieman sarkastisiakin kirjoituksia, joissa leikiteltäisiin kielellä sujuvasti ja joiden lukeminen olisi pelkkää nautintoa sekä teille että minulle.

18. helmikuuta 2011

Rakas


Kesä on mun rakkaimpani
oi mun kulta
oi mun hani
Kosketa säteilläsi palvelijaa
Kesä on mun rakkaimpani
oi mun kulta
oi mun hani
Rakastan sua
elämäni loppuun asti

~ Lehtivihreät - Tunne Tietää ~



14. helmikuuta 2011

A whale's heart is as big as a car. A whaler's thought must be smudged by the dark.

Tänään jatkuvan True Bloodin ja ystävänpäivän kunniaksi tarjoan teille helmikuun miehen:


Alexander Johan Hjalmar Skarsgård ja valaanpyrstöposeeraus

Niin, tänään siis jatkuvat ehkä kolmannen (?) kauden True Blood -jaksot taas. Minulla vaan on vielä edellisen kaudenkin lopusta muutama jakso digiboksilla katsomatta. True Blood on ehkä vähän liian jännittävä sarja minun nössöydelleni, eikä kuitenkaan aivan niiiiin hyvä, että nössöydestäni huolimatta ahmisin sen hirmu vauhtia. Ainut mitä ahmin (silmilläni) sarjaa katsellessa on Vampyyri-Eric. Uu mama.

Pienenä, mutta hyvin olennaisena tietona kerrottakoon, että Alexander on 193 senttimetriä pitkä. Minut tuntevat tietävät, että saan fiksini pitkistä miehistä.

Sitä paitsi kuka voisi olla tykkäämättä miehestä, joka tykkää valaista?


If I was lost at sea
That harpoon boat in front of me
It's the whale I'd like to be

~ Pearl Jam - The Whale Song ~

13. helmikuuta 2011

Never mind the bollocks

Unohtakaa tummat silmänalukset! Nyt tulevat Malacon uudet suklatut suosikit!



En nyt sano, että suklatut olisi väärin sanottu (vrt. esim. kullatut), mutta en myöskään ole kuullut tuollaista sanaa koskaan aikaisemmin. Google antoi suklatulla tasan yhden suomenkielisen hakutuloksen. Perinteisestihän "suklaaminen" on saattanut tarkoittaa sukeltamista.

Näin se suomenkieli rikastuu. Kiitos, Malaco!

12. helmikuuta 2011

A working class hero is something to be

Mitä minulle on tapahtunut?!

Muistan, kun vielä ihan vähän aikaa sitten, esimerkiksi viime keväänä, olin täysipäiväinen opiskelija. En käynyt töissä eikä luentojen määräkään päätä huimannut. Keksin aivan helposti muuta täytettä päiviini enkä ollut yhtään pitkästynyt, vaikka ei ollutkaan mitään "oikeata" tekemistä.

Mutta nyt. Olen tehnyt lähes yhtäsoittoisesti töitä kesäkuun alusta. Myös viikonloppuisin on ollut aika useasti jotain menoa ja meininkiä. Ja nyt on lauantai. Eikä mitään tekemistä. Ja flunssa, ettei oikein voi tai jaksakaan tehdä mitään kovin kummallista. Huomaan ahdistavan fiiliksen hiipivän vatsani pohjaan. Olen nyt jo pitkästynyt, vaikka on hädintuskin keskipäivä. Tästä taitaa tulla pitkä viikonloppu.

En enää muista, mitä tein silloin, kun sain lennellä vapaana kuin taivaan lintu. Ja parin viikon päästä tämä on taas jokapäiväistä. Tavallaan odotan jo kovasti projektin loppumista, mutta tavallaan pelkään sen myös jättävän jotenkin todella tyhjän olon. Olen ollut monta kuukautta tosi tarpeellinen. Kohta olen ihan tarpeeton. Apua! Millä täytän päiväni oikein?

Työnteko on rikkonut minut!


10. helmikuuta 2011

Oudoilla ovilla


Valokuvatorstain 194. haaste.

5. helmikuuta 2011

La, la, la, la, la, la, la




Eilen oli aika raskas työpäivä, jonka jälkeen otin kevyet neljän tunnin torkut. Olen antanut itselleni luvan nukkua perjantaisin töiden jälkeen niin paljon kuin huvittaa, mikäli ei ole muuta tekemistä, koska seuraava päivä on lauantai eikä sillä oikeastaan ole mitään väliä. Muina arki-iltoina sillä on vähän väliä, kun pitäisi kuitenkin saada ajoissa unta sitten ihan yöunillakin.

Näiden neljän tunnin tirsojen aikana ehdin nähdä unta, jossa tapasin Elämäni Miehen. Sen tiesi siinä unessa heti silleen alussa, niin kuin Hollywood-leffoissakin, että tämä on nyt Se Oikea. Valitettavasti vaan hepun nimi ei paljastunut minulle koko unen aikana.

Unessa meillä oli yhteinen ystävä, jonka kautta tapasimme. Viihdyimme erityisen hyvin toistemme seurassa siinä tilanteessa, mikä se nyt ikinä unessa olikaan, joten tyyppi alkoi vihjailla, että voisimme tavata ensi viikolla uudestaan. Hän antoi minulle luvan kysyä nimensä tältä meidän yhteiseltä ystävältä, vaikka ei sitä itse suostunutkaan paljastamaan. Luulen muistavani, kuka irl-ystävistäni oli tämä meidän yhteinen ystävä siinä unessa, joten pitäisikö minun nyt sitten ruveta koluamaan hänen miespuoleisia kavereitaan lävitse?

Jaa mitä sanoit? Ai unet eivät olekaan totta?

3. helmikuuta 2011

You want a part of me

En tiedä kohistaanko tuosta eilisestä Maria! -ohjelmasta yleisesti, vai tapahtuiko se vain minun kaveripiirissäni Facebookissa. Ajattelin nyt kuitenkin sanoa sanaseni asioista.

Monella ohjelman tasosta närkästyneellä tuntui olevan lähtöajatuksena se, että Maria pitää itseään vieraitaan parempana ja tahallaan kiusaa heikompaansa. Ja että vieraat ovat jotain aivan syyntakeettomia reppanoita. Itse en näkisi asiaa aivan noinkaan. Tai en ollenkaan noin.

Olen katsellut Mariaa (ohjelmaa) jo siitä asti, kun se alunperin tuli Ylellä, ja olen jollain tasolla kyllä tykännyt Mariasta (ihmisestä) aina. Ei hän minun mielestäni ole ilkeä (no, ehkä jotain piilovittuilua välillä tapahtuu, kuten Tuksulle edelliskerralla ja siitä huolimatta Tuksu tuli uudestaan vieraaksi) eikä mitenkään kuvittele olevansa vieraidensa yläpuolella. No, henkilökohtaisesti ihmistä tuntematta, on vaikea sanoa kumpi tulkinta on oikea. Marian ongelma on ainakin se, että hän on nainen, ja naisia kauhean helposti ärsyttää toiset naiset. Ainakin jos ne tekee tai sanoo jotain tai näyttää joltain tai ties vaikka luulee olevansa jotain.

Mutta mietitäänpäs nyt noita vieraita, kuten Johanna Tukiainen ja Vesa Keskinen. Ok, molemmilla todennäköisesti on alkoholi- ja/tai lääkeongelma, joihin he tarvitsisivat apua, mutta noin muuten. Eiköhän tuo ole juuri sitä mitä Tukiainen haluaa. Julkisuutta. Hinnalla millä hyvänsä. Barbileikkejä. "Glamouria". Jos ihminen nyt ei sovi oikein meidän muiden muotteihin eikä käyttäydy yleisen sovinnaisuuden rajoissa, niin minusta on silti aika ylemmyydentuntoista alkaa kuvitella, että hän olisi jotenkin niin tyhmä, ettei itse ymmärrä mitä tekee.

Vesa Keskisellä on Tuurissa kukoistava bisnes. Kuka voi väittää, että tyyppi olisi niin holhouksen alainen, että menee talk showhun (taivutus!) ymmärtämättä millaiseen ohjelmaan on lupautunut tai mistä siellä tullaan puhumaan. En tosin tiedä, mitä mömmöjä se Keskinen oli vetänyt ennen ohjelmaa, mutta ei se nyt aivan selvästä päästä voinut olla. (Nyttemmin näköjään hän on myöntänyt olleensa "hieman huppelissa").

Minulle tuli kyllä paha olo katsoessani sitä Keskisen haastattelua, mutta ei siksi, että olisin pitänyt Marian toimintaa jotenkin moraalittomana. Keskisestä tuli vaan mieleen joku vapiseva ihmisraunio, joka on vähän sekaisin. (No jaa, ehkä tämä puhuu sitten sen syyntakeettomuuden puolesta). Mutta toisaalta nuorten naisten ostaminen Ghanasta, tai mistä tahansa, on minusta niin vastenmielistä toimintaa, että Keskinen ei minun sääliäni saa. Hamamatille sanoisin, että ehkä oli ihan fiksu valinta palata takaisin sen sijaan, että jäisi tuommoisen... öh, Vesa Keskisen morsiameksi jonnekin keskelle ei mitään. Raha ei korvaa rakkautta.

Andy McCoy nyt taas on aina niin sekava, että siitä ei pysty sanomaan onko se selvinpäin vai nauttinut jotain. En oikeastaan kuunnellut ollenkaan mitä Pelle Miljoona sanoi, koska minulla kesti aina niin kauan ymmärtää, mitä Andy sanoi, että Pelle oli ehtinyt jo vaieta. Jos sittenkään ymmärsin. Sen musiikkiesityksen kohdallakin tuli vähän sellainen fiilis, että onko tämä nyt supercoolia vai vähän surullista, kun Pelle kraakkuu huvenneella äänellään jotain takavuosien hittiään, kitaraa soittaa Andy McCoy ja rumpuja Tumppi Varonen. Yhtään vähättelemättä heidän saavutuksiaan, mutta olihan se kokoonpano melko muinaismuiston näköinen. Paitsi sitä aina ihmettelen, että miten voi olla, että Andy McCoyn puheesta tai jutuista tai koko tyypistä ylipäänsä ei saa mitään tolkkua, mutta sitten kun se tarttuu kitaraan, niin lopputulos on kyllä jotain melko siistiä.

Oli miten oli, niin älkää nyt tuohtuko noin kovasti, ihmiset. Nuo tyypit saavat elantonsa tuosta toisinaan melko kyseenalaisestakin julkisuudestansa. Ne elävät siitä ja ilman julkisuutta ja huomiota heitä ei olisi edes olemassa. Maria! on kyllä hyvää viihdettä. Ainakin siinä asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä eikä hyssytellä näitä sekopäitä olemaan hiljaa. Sääli on sairautta (provo). Any publicity is good publicity, ja eiköhän tämäkin taas nosta ohjelman katsojalukuja, vaikka jotkut vannovatkin, etteivät enää koskaan katso kyseistä ohjelmaa.