generated by sloganizer.net

30. syyskuuta 2008

What say you?

Koska minulla selkeästikin on nyt joku tyhjiö aivojeni tilalla, niin päästän teidät irti. Kuvio on vanha tuttu: laitan kaksi biisiä, jotka teidän tulee kuunnella ja sen jälkeen laittaa ne tuolla postauksen kommenttiosastolla paremmuusjärjestykseen. Toisesta ei valitettavasti ole oikeata videota tarjolla, mutta voitte sitten ainakin keskittyä kuuntelemiseen. Ei sillä, että aliarvioisin kykyänne kuunnella ja katsella samaan aikaan.

Antakaahan äänenne, kumpi näistä "mitäs mä sanoin" -kappaleista on parempi? (Hassu seikka on se, että kappaleiden samannimisyyden lisäksi nuo videot ovat myös täsmälleen saman pituiset, eli 3 minuuttia ja 19 sekuntia. Kyseessä on silti aivan eri kappaleet.)





(D.A.D. - Hate To Say I Told You So)


VS.





(The Hives - Hate To Say I Told You So)



Ready, steady, vote!

28. syyskuuta 2008

Ja pitääkö taas olla sunnuntai?


Olen onnistunut addiktoimaan itseni Gilmoren tyttöihin viime päivinä. Tai eihän tämä sinällään ole mikään uusi ilmiö, mutta aloitin tuossa joku aika sitten katselemaan sarjaa alusta dvd:ltä ja nyt aina sopivan hetken koittaessa minun on pakko katsoa jakso tai pari sitä. Olen nyt toisen tuotantokauden alussa jo menossa. Harmikseni huomasin, että tuo yksi levy on naarmuuntunut vähän. Levyt olivat myös epäjärjestyksessä (siis järkyttävää, ei numerojärjestyksessä!!!), joten syyttävä sormeni osoittaa erästä tahoa, jolla tuo on ollut viimemmäksi lainassa... No, en viitsi tästä kuitenkaan vetää mitään massiivisia herneitä nenääni, koska kukaan ei varmastikaan ole tahallaan pidellyt tuota huonosti. Otti vaan vähän päähän, kun levy pari kertaa pysähtyi ja sitten pomppasi jonnekin ihan toiseen kohtaan. Toivottavasti tuo on ainut naarmuuntunut levy.

Sain tänään jonkun omituisen energiapuuskan ja rupesin siivoamaan. Ette ehkä usko, mutta näinkin pienessä luukussa on aivan uskomattoman paljon siivottavaa. Tai siis... Ainakin jos siellä sattuu asumaan sellainen sottapytty kuin minä. Sen lisäksi sulatin jääkaapin pakastelokeron. Se oli täynnä sinistä jäätä. Kyllä, se oli ihan oikeasti sinistä. Harmi, etten tajunnu ottaa kuvaa. Minulla on ollut jääkaapin pakastelokerossa sellainen kylmäkääre, jonka sisällä on sinistä geeliä. No nythän siihen kääreeseen oli tullut reikä ja se geeli oli jotenkin itsellään ryöminyt sen kääreen sisältä ympäri lokeroa. Ostin eilen apteekista uuden reiättömän kylmäkääreen.

Kävin eilen muutenkin vähän ostoksilla. Ostin itselleni vaaleanpunaisen pienen pyyhkeen, vaaleanpunaisen juomapullon (Adidas) ja urheilupöksyt (ei vaaleanpunaiset vaan mustat). Sitten kun vielä saisi raahattua laiskan perseensä sinne kuntosalille. Ostin nuo pöksyt Seppälästä ja siinä kassajonossa nenääni alkoi kutittaa aivan hirveästi. Aivastin ehkä kolme kertaa ja kun tuli vuoroni maksaa ostokseni, kassantäti sanoi ensimmäiseksi "terveydeksi". Se oli aika hauskaa. Tuo taisi olla ensimmäinen kerta kun minulle ikinä kukaan täysin vieras ihminen toivottaa terveyttä aivastelun vuoksi. Ostin myös ostosreissullani tällaista, mistä kukaan ei ole vielä arvannut mitä tuo on. Hahaa. Jännitys tiivistyy.

Nyt voisi taas katsella vaikka yhden jakson Gilmoren tyttöjä. Seuraavassa jaksossa Jess saapuu Stars Hollowhin... Stars Hollowiin... Miten ikinä tuo pitääkään taivuttaa. No saapuu kuitenkin. Jeah.


Ps. Tänään on muuten Tampereen Päivä. Jos satutte olemaan täällä päin, niin vinkkinä, että aika moniin paikkoihin pääsee tänään ilmaiseksi sisälle ja on myös kaikenlaista ohjelmaa. Ja myös useat kaupat ovat auki. Tampere täyttää 229 vuotta tänä vuonna. Onnea!

27. syyskuuta 2008

R.I.P.




Voih... Paul Newman on kuollut. Nyt olen kyllä vähän suruinen, vaikka tämä olikin kaikin tavoin odotettavissa. Snif.

26. syyskuuta 2008

The Persistence of Memory


Olen keräillyt noita hakusanoja, joilla tänne blogiin on törmätty, mutta en ole saanut jaettua niitä teidän kanssanne pitkään aikaan. Tässäpä niitä muutama...

  • torvimusiikki jossa nainen laulaa (itse olet torvi, sisäinen feministini heräsi heti)
  • outo niskajumitus (liekö se niin outoa)
  • bb teroa käy sääliksi (no kyllä käy!)
  • jee synonyymi (käviskö vaikka jipii?)
  • osamaksu amppari (eiköhän niitä saa tuolta ulkoa ihan ilmaisiksi, tähän aikaan vuodesta ihan pyytämättäkin)
  • tietoa andiamosta tampere (tietojeni mukaan se on kenkäkauppa — myös Tampereella)
  • merkurius luonne (kylmä ja etäinen)
  • lehmän ääni (moooooo)
  • sukupuolierot ja puhe (miehillä ainaskin on usein matalampi puheääni)
  • jees niissä on varmaankin ruttoa (onko?! :'DDD)
  • ville tuomi with you (not with me)
  • juliet jonesin sydän 2008 keikat (sydän hajonnut 2001, juliet jones kyllä keikkailee, mutta ei se oo sama asia)
  • vitun mokkapalat (jotain agressioita mokkapaloja kohtaan?)
  • pelimies Mystery (ei hitsi, yhtäkkiä palasi kirkuen mieleeni, että näin unta Mysterysta joku yö sitten... olin ihan lääh siinä unessa... ihan uskomatonta :D)
  • omg lol wtf meidän (teidän?)
  • koskipuisto, kokin takki (öö... okei?)
  • ette tajuu mitää. ja Loppu (otan tästä itselleni uuden argumentin kaikissa väittelyissä)
  • praist judas (sepä hyvinkin)
  • niin se lauloi (niinkö?)
  • dalin valuvat kellot (yksi lemppareitani)
  • pillun martat (olipa rumasti sanottu, hyyyyi...)
  • taka pipari (etu piparin vasta kohta?)
  • no voi helvetin helvetin.. (älä muuta sano)
  • seitsemän skorpioni (parempi yksi skorppari terraariossa kuin seitsemän sängyssä)
  • pelimies pate (pate on just semmonen)
  • kasvi jossa on pilkullinen lehti (melko tarkasti kuvailtu, mutta en keksi)
  • kakkeli housu (nolo housu)
  • ravun luonne (monesti aika ärhäköitä, keittämisen jälkeen säyseämpiä)
  • olen erittäin hyvä (minä myös!)
  • eevan horoskooppi (melko yksilökohtaiselle tasolle mennään)
  • enimmäkseen idiootti tiina (:'DDDDDDDDDDD)

Tuohon onkin hyvä lopettaa. Tai oikeastaan pakko lopettaa. Ehkä koko blogi! No ei vaineskaan, sillä hulluilla on halvat huvit ja idiooteilla ilmaiset.

Jatkuu ensi numerossa.(*


*) Pienenä, kun en osannut vielä lukea ja telkkarissa tuli aina se "jatkuu"-juttu ennen ja jälkeen mainoskatkoa, niin äiti sanoi melko usein että "jatkuu ensi numerossa". Luulin todella pitkään, että siinä ihan oikeasti lukee "jatkuu ensi numerossa", kunnes opin lukemaan ja katkera totuus paljastui minulle!

25. syyskuuta 2008

Bärtilin ruokapäiväkirja

Yhtenä päivänä tuossa alkuviikosta ajattelin ruokkia Bärtiliä vähän pienellä kärpäsellä, joka ikkunassa pyöri. Koska aiemmin kärpäset olivat olleet yhteistyöhaluttomia, päätin tällä kertaa kolkata saaliin ensin. Siispä kolautin kärpästä, otin sen kiinni ja yritin heittää Bärtilin kitaan. Ensimmäinen yritys epäonnistui ja ilmeisesti kärpäseltä oli vain hetkeksi lähtenyt taju, koska se lähti kävelemään. Onnistuin jotenkin kuitenkin ohjaamaan sen yhteen loukkuun ja vähän Bärtilin tuntokarvoja tökkimällä sain loukun sulkeutumaan.



Kärpänen jäi loukun sisään ja tuuletin ihan innoissani jo täällä. Mutta kuten yllä olevasta kuvasta saattaakin huomata, tuo oli hyvin pienelle kärpäselle liian iso loukku, ja siihen jäi melko isot raot.



Tuossa yllä saatatte nähdä kärpäsen kurkistelemassa loukun raoista. Ja niinhän siinä sitten kävi, että hetken kulutta kärpänen omin jaloin käveli yhdestä raosta ja ulos sieltä loukusta. Onneksi se oli kuitenkin sen verran tokkurainen, että jäi kävelemään ympäriinsä Bärtilin loukkuja ja lopulta jäi pesemään siipiään yhden loukun sisäpinnalle.



Odotin koko ajan, että kärpänen ottaisi askeleen eteenpäin ja osuisi tuollaiseen tuntokarvaan, jotta loukku sulkeutuisi. Kun näin ei kuitenkaan tuntunut tapahtuvan, vaan kärpänen vaikutti tekevän lähtöä, päätin vähän jälleen tökätä ja auttaa loukkua sulkeutumaan.



Naps! Sinne jäi! Tuossa kuvassa loukussa näkyy vielä vähän rakoa, mutta nyt muutaman päivän jälkeen se on ihan umpeen muurautunut. Tuo ensimmäinen loukku, josta kärpänen pakeni, on avautunut itsellään jo, mutta tämä jälkimmäinen loukku on yhä kiinni. Tietysti, koska se nyt sulattelee tuota kärpästä. Vaikka eihän siitä nyt paljoa ravintoa varmasti Bärtil saanutkaan, niin ihan hyvä alku kuitenkin. Jospa ensi kerralla se saisi vähän isomman saaliin vähän isommalla loukulla.

Raportoin taas sitten, kun tuo loukku aukeaa, ellei tässä nyt mitään muuta jännittävää tapahdu ennen sitä. Saatte kuvallisen raportin tietysti ja nähdä kärpäsen raadon, mikäli siellä nyt mitään on nähtävissä. Toivottavasti se aukeaa joku päivä.

Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

24. syyskuuta 2008

Laiska, tyhmä ja saamaton

"Nauru on tärkeä asia kahden ihmisen suhteessa.
Ja itku. Ikävystyminen alkaa jos toinen puuttuu."

~ Simone Signorent ~


Ja sitten seuraa kaiken kattavaa raporttia terveydentilastani...

Sain tänään kuulla verikokeiden tuloksista. Kilpirauhasen arvo oli aivan normaali, kuten osasin odottaakin heidän sanovan, hemoglobiini oli ok, mutta valkosolut olivat hieman koholla. Siihen kai voi olla syynä melkein mikä tahansa, eikä se ole kovin huolestuttavaa. Menen kuitenkin joku päivä uuteen verikokeeseen, jossa tsekataan nuo valkosolut. Tuo kilpparihomma jäi kyllä arveluttamaan minua. Jos nyt en ihan väärin muista, niin se terveydenhoitaja sanoi sen S-TSH -näytteen arvon olevan 4,5. Jossain nettisivuilla sanotaan, että normaali arvo on 0,2-4,5, jossain toisaalla 0,4-4, joku sanoo että yläraja olisi nykyään laskettu jopa 2,5:een ja joku on saanut lääkityksen, kun arvo on ollut 3,1. Eli hiukkasen sekavaa, etten sanoisi. En mitenkään välttämättä halua sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta jotenkin ottaa pattiin nyt. En tiedä mitä sitä nyt tekisi, lähtisikö yksityiselle vaatimaan oikeutta (no yths on yksityinen, mutta se on kuitenkin yths eikä mikään "oikea lääkäri") vai tyytyisikö tähän tulokseen. Noita oireita kun lukee ympäri nettiä, niin löydän itseltäni niistä ainakin puolet. Päällimmäisenä kuitenkin väsymys, palelu, kuukautisten epäsäännöllisyys (tai olemattomuus) ja olen oikeasti ruvennut unohtelemaan asioita ihan älyttömästi, kuten nyt vaikka lieden päälle tai vuokranmaksun. Nyt on kyllä jo niin luulosairas olo, että varmaan parempi olla selittämättä niistä oireista sen enempää.

Sain sen yökiskonkin tänään hammaslääkäristä ja seuraavan yön nukun sitten ensimmäistä kertaa sellainen muovikappale suussani. Saapa nähdä kuinka onnistuu. Odotin sen olevan pehmeämpää materiaalia, mutta sehän onkin ihan kovaa muovia. Mutta kaipa siihen tottuu. Sain myös itselleni kipsivalokset leuoistani. Kuva niistä nähtävillä kuvablogin puolella, jos kiinnostaa. Näenkin niissä jo oikein loistavan keskustelun avauksen tuleviin illanistujaisiin kotonani. Ne leuat voisi asettaa jonnekin hyvin näkyvälle paikalle, esim. ruokapöydälle, ja muovailla vielä punaisesta muovailuvahasta kieli sinne väliin.

Tuosta Kauhajoen eilisestä jutusta on ihan hiukkasen mainittava. Minua vähän ihmetyttää ja huvittaa tässä keskustelussa se, miten nyt jauhetaan lasten ja nuorten internetin käytöstä ja presidenttikin antoi neuvon, että vanhempien pitää vahtia mitä lapset tekee netissä. No joo, kyllä varmasti, mutta kun tuo Saari oli kyllä jo ihan aikuinen yksikseen asusteleva mies. Minä en ainakaan ihan äkkiä siinä iässä olisi enää lähtenyt tekemään äidille tiliä nettisivuista, joilla surffailen. Ei 22-vuotiasta voi enää vahtia äiti, isä, opettaja tai sen enempää kouluterveydenhoitajakaan. Ja tänään kaupassa kuulin, kun pari keski-ikäistä naishenkilöä keskusteli siellä kovaan ääneen, että miksi netissä edes sallitaan semmoiset sivut, sellaisia ei pitäisi sallia ollenkaan! (Mistä lie sivuista olikaan kyse, mutta tähän tapaukseen liittyviä todennäköisesti). On helppo huomata se sukupolvien välinen kuilu tässä, koska jostain syystä keski-ikäiset tai vanhemmat ihmiset kuvittelevat, että internetiä pystyttäisiin jotenkin sensuroimaan tai rajoittamaan. Tai no, pystytäänhän sitä, ei tarvitse ottaa mallia kuin vaikkapa Kiinasta.

Tässä on nyt kauhean kivaa etsiä syyllistä poliisista ja vanhemmista ja internetistä, mutta jälkiviisaus on niin tosi helppoa. On hirmu hyvä, jos tämmöisistä tapauksista seuraa edes jotain positiivista ja vaikkapa mielenterveyshoitoon annetaan enemmän rahaa, mutta mielestäni tässä on nyt kyllä jo paska turahtanut housuun. Silloin 90-luvun alun laman aikaan, kun tehtiin säästöjä ja leikkauksia ties mistä, niin varmasti joku viisaampi sanoi silloin että tätä satoa niitetään vielä joskus, mutta eipä sitä silloin tarvinut murhehtia. Jotenkin vaan vaikea nähdä, että tätä kehitystä pystyttäisiin enää mitenkään pysäyttämään. Paitsi ehkä poistamalla kaikki aseet maailmasta ja laitamalla kaikki ihmiset formaldehydiin lillumaan. Melko realistista, eh? En tiedä olenko jotenkin kauhean kylmä ja tunteeton, mutta minä en ainakaan pysty olemaan kauhean järkyttynyt ja surullinen tuon eilisen tapauksen vuoksi. Olen kyllä pahoillani niiden puolesta, joita tämä on koskettanut lähemmin, mutta en voi alkaa surra jokaista väkivaltaisesti kuollutta ihmistä, muutenhan tässä sekoaisi polla. Elämä on. Ehkä kaikista eniten näissä tällaisissa tapauksissa kauhistuttaa se, että sitä ei ikinä voi tietää koska se hullu sattuu omalle kohdalle.

Nukuin muuten tänään kahdet päikkärit. Melko epätavallista!

Hyvin menee, mutta menköön...

Hah hah, nämä ovat juuri sellaisia uutisia, joiden vuoksi tuntee saavansa palkkion kaikista turhista uutisten lukemisista! Tämä olisi kyllä ollut selvästi Ahteri Petomaan heiniä, mutta en voinut jättää näin herkullista tilaisuutta käyttämättä.




Mitä kuka matkustaa minne ja siis mitä tekemään?!



Sekä Tähklä ja että niin... Ihan liikaa liikkuvia osia nyt kyllä.


Viihdepläjäyksen tarjosi Iltalehti.

23. syyskuuta 2008

Dodoismi

Kuten eilen lupasin, niin tänään keskustellaan dodoista. Tai enhän voi tietää etukäteen keskutellaanko, mutta minä paasaan siitä ainakin. Tiedättekö te ihmiset, mikä on dodo? No varmasti tiedätte, mutta kerron silti. Dodo eli drontti on ihmisen sukupuuttoon tappama lintulaji. Sellainen nätti kuin sika pienenä (kuvassa yllä). Eilen illalla tuli mesessä puhetta dodoista, ja olen nyt hyvin järkyttynyt ja pahoillani dodojen kohtalon (aina ajan hermolla) vuoksi sekä häpeissäni ihmisrodun puolesta!

Dodojen sukupuuttoon kuolemisesta on yli 300 vuotta, viimeinenkin kupsahti vuonna 1681. Wikipedian mukaan dodojen sukupuuttoon kuoleminen on itse asiassa hollantilaisten vika, heidän saavuttuaan Mauritiukselle. En tiedä onko hollantilaisista koskaan ollutkaan muuta kuin haittaa. Kuvitelkaapa nyt varsin tyhmä lintu, sellainen hyväntahtoinen hölmö, joka ei ole koskaan ennen nähnyt ihmistä eikä näin ollen osaa pelätä sitä, ja sitten ihmiset sekä heidän eläimensä tappoivat niitä huvikseen ja ravinnokseen. Dodoja kuulemma saatiin pyydystettyä isot joukot niin, että napattiin yksi ja laitettiin se rääkymään, niin loput teputtelivat katsomaan mikä sillä yhdellä on hätänä. (Tietolähteeni on hyvin salainen, mutta uskottava. Dodojen lähipiiristä, ehkä.)

Oxfordissa oli museossa vielä 1700-luvun puolivälissä yksi täytetty dodo säilössä, mutta se määrättiin silloin tuhottavaksi huonon kuntonsa vuoksi. Joku hemmo pelasti polttouunista dodon pään ja jalan, jotka ovat kai nyt ainoat jäänteet oikeasta dodosta. Viime vuoden kesäkuussa Mauritiukselta löytyi myöskin lähes täydellinen dodon luuranko. Voi dodoja.

Valitettavasti dodo ei ole ainut ihmisen sukupuuttoon tappama laji. Ei ensimmäinen, eikä varsinkaan viimeinen. Tietysti on aina muitakin syitä, mutta ollaan me vaan melkoisia despootteja sekä paskiaisia. Voinkin tästä aloittaa uuden suositun sarjan, jossa esittelen teille sukupuuttoon kuolleita eläinlajeja. Eikö kiinnosta? Minua tämä aihe ainakin kiehtoo kovasti.

Huomenna voisin kuitenkin raportoida taas Bärtilin tuoreimmista käänteistä. Ne ovatkin perin jännittäviä.

22. syyskuuta 2008

BB alert!


Nyt on pakko vähän jutella tuosta Big Brotherista, joten kaikki joita ahdistaa: käntäkääs päänne pois...

Tuota touhua tuolla bb-talossa kun katselee, niin minulle tulee todella elävästi mieleen yhden vuoden kesäduunipaikkani. Tein töitä ikään kuin sellaisessa tiimissä, jossa kaikki olivat naisia. Tykkäsin kyllä suurimmasta osasta työkavereistani todella paljon, mutta ilmapiiri työpaikalla oli todella huono. Lähes jokaisesta puhuttiin vuorollaan selän takana pahaa. Osa oli ihan aiheellistakin valitusta (tosin tietty senkin olisi voinut keskustalla naamatusten), mutta osa oli myöskin täysin turhaa juoruamista ja haukkumista. Ja hävettää myöntää, että lähdin itsekin siihen mukaan. Luulen, että se taisi luoda jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta minulle, kun sain olla mukana siinä touhussa, mutta näin jälkeen päin katsottuna moni asia hävettää ja tahtoisin ottaa sanani takaisin. Sanoin välillä aika nokkavasti päin naamaakin jollekin "epäsuositulle" henkilölle, mikä ei oikeasti ole ollenkaan tapaistani. Minähän olen oikeasti kiltti ja hyväntahtoinen ihminen, mutta siellä työpaikalla joku riivaus taisi viedä kaikki mukanaan. Joten ymmärrän oikeasti paremmin kuin hyvin tuota Mariaa (vaikka en muuten koekaan mitään suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta hänen kanssaan), joka eilen häädettiin talosta ja tänään hän BB extrassa vaikutti olevan hyvin häpeissään ja aidosti pahoillaan. Jotenkin se tilanne ja laumahenki vaan laittaa ihmisen toimimaan vastoin luontoaan. Vai onko se sittenkin se todellinen luonne joka paljastuu noissa tilanteissa..?

Siellä samaisessa työpaikassa oli kyllä myöskin yksi naishenkilö, joka ärsyttää minua vielä tänäkin päivänä aivan suunnattomasti, vaikken ole häntä muutamaan vuoteen edes nähnyt. Ensimmäisenä työpäivänäni minut ikään kuin annettiin hänen "siipiensä suojaan", mutta hän ilmeisesti luuli saavansa jonkinlaisen pomon aseman minuun. Mehän olimme kuitenkin ihan tasa-arvoisia siellä kaikki, ja etenkin kesätyöntekijät. Luulin oikeasti aluksi, että tyttö on ollut siellä pitkään, mutta myöhemmin kuulin hänen tulleen taloon vain paria viikkoa minua aikaisemmin. Hän määräili minua (tai yritti määräillä) ja syytteli omista virheistään (tai yritti syytellä), mutta onneksi ja ehkä jopa yllätykseksikin en ollut niin vässykkä, että olisin suostunut ottamaan häneltä yhtään paskaa niskaani. Hän esimerkiksi saattoi antaa minulle "luvan" lähteä töistä kotiin työpäivän päätyttyä ja hänellä oli äärettömän ärsyttävä tapa vierittää syitä omista virheistään toisten (ja aluksi ainakin erityisesti minun) niskoille. Siellä työpaikalla oli kyllä muutenkin ikävää se, että virheiden tekijät kaivettiin esiin joka kerta, ja asiasta jopa huomauteltiin aika näkyvästi tai kuuluvasti. Kaikillehan virheitä joskus sattuu, eri asia tietysti jos se on toistuvaa. Toiset sitten vaan nöyrästi myönsivät tehneensä virheen ja toiset taas eivät ikinä suostuneet ottamaan vastuuta tapahtuneesta. No, siellä työpaikalla oli niin paljon muutakin vialla, että tässä menisi ikuisuus, jos kertoisin kaikesta.

Mutta palatakseni Big Brotheriin. Tässä kun on nyt ainakin perjantaina ja lauantaina siellä riidelty ja vänkytetty ihan hulluna kaikesta (pahimpina tietysti naiset tai naiselliset miehet, joistain syystä ne miehekkäät miehet eivät tee sitä, mikä on aika ihailtavaa), niin minun on käynyt sääliksi erityisesti sitä Teroa. Tyyppiä ei saa hermostumaan kovin helposti eikä riitelemäänkään, ja sitten se saa niskaansa mielestäni aivan kohtuuttomia syytöksiä ja kauheata huutoa. Ja vaikka Cheryll on hienohelma ja ehkä hiukan naiivi, niin ihailen häntä siitä (tuossa porukassa) ettei hän puhu muista pahaa selän takana ja yrittää selkeästi aina nähdä jokaisessa asukkaassa jotain hyvää. Ja häntäkin kohdellaan välillä tosi rumasti. Alan kyllä olla Oskarin kanssa samaa mieltä siitä, että aikamoinen apinalauma tuolla talossa.

Edellisinä bb-vuosina olen kyllä valitellut, kun porukka on niin tasapaksua ja sovussa elävää, mutta ehkä liika riitely on jo hiukan liikaa. Etenkin kun sillä isoveljellä ei ole minkäänlaista auktoriteettia enää noihin asukkaisiin. Ahdistaa katsella sitä toimintaa. En tosin voi silti olla katselemattakaan, olen koukussa. Toivon mukaan tuo Marian häipyminen hiukan vähentää tuota negatiivista ilmapiiriä. Mitä kyllä epäilen vahvasti, kun nuo Anders ja Mia ovat siellä vieläkin irrallaan.

No, se Big Brotherista. Huomenna keskustelemme dodoista.

21. syyskuuta 2008

Ruokintayritys no 1

Yritin tänään ruokkia Bärtiliä. Ensin otin kiinni ihan pienen kärpäsen, jonka arvelin sopivan jonkinlaiseksi alkupalaksi. En tietenkään tajunnut tappaa sitä ensin, vaan ajattelin antaa Bärtilin itse hoitaa sen homman, joten se alkupala karkasi. Sitten huomasin, että tuuletusikkunan välissä on kaksi isoa kärpästä. Vähän jännitti kyllä, että ovatko ne liian isoja Bärtilille, mutta päätin kokeilla.

Avasin sisemmän ikkunan ja yritin huitoa kärpäsiä ulos sieltä, mutta ne vain pörisivät ja palasivat takaisin ikkunalasiin. Hetken odottelun jälkeen siirsin Bärtilin ikkunalaudalle, josko se itse houkuttelisi kärpäset itseensä. Mutta eikä mitä. Kärpäset kävelivät ihan tyynesti jopa aivan Bärtilin ohitse, eivätkä kiinnittäneet siihen mitään huomiota!



Hetken odottelun jälkeen laitoin ikkunan kiinni ja ajattelin käydä huomenna ostamassa atulat (aka pinsetit), joiden avulla voisin ruokkia Bärtiliä ensin tapettuani kärpäsen sille valmiiksi. Minähän en nimittäin sormin kärpäseen koske. Ja nyt seuraa asia, jonka vuoksi epäilen vahvasti tulleeni hulluksi. Seonneeni päästäni. Olevani latvasta laho. Ynnä muita vastaavia ilmaisuja. Nimittäin kävin äsken katsomassa ikkunan väliin, että vieläkö niissä kärpäsissä (2 kpl) henki pihisee, niin mitä!!! Kumpaakaan kärpästä ei näy missään! En käsitä! Miten ihmeessä ne ovat onnistuneet katoamaan tuolta ikkunan välistä?! Katselin joka nurkan sieltä, mutta ei näkynyt. Eihän siellä ole niin isoa reikääkään missään, että ne vaan olisivat voineet marssia sieltä peräkanaa ulos. No voihan paska. Siinä meni sitten Bärtilin ateria.


Ps. Älkää pelätkö, kirjoitan kyllä jatkossa muustakin kuin vain Bärtilistä. En halua ruveta sellaiseksi äidiksi, joka ei puhu muusta kuin vauvastaan!

19. syyskuuta 2008

Oops I did it again

"Kahdesta pahasta valitsen aina sen
jota en ole vielä kokeillut."

~ Mae West ~



Noin teepussini minulle äsken virkkoi.

Kävin tänään aamulla vihdosta viimein siellä verikokeissa. En olisi kyllä muuten päässyt aamulla ylös sängystä, mutta kun olin illalla pyhästi luvannut eräälle taholle meneväni, niin pakkohan se sitten oli. Kerta olin luvannut, nih. Minulta otettiin se kilpirauhashässäkkä ja sitten joku yleinen verenkuva myöskin. Ensi viikolla täytyy sitten soitella tuloksista. Kauhistus jos sieltä löytyykin jotain kauhistuttavaa! Tai vielä enempi kauhistus, jos ei löydy mitään. No, odotellaan...

Labrareissun jälkeen menin oitis Stockmannille aamukahville. Olin hiukan järkyttynyt, että Stockmann ei ollut edes auki vielä siihen aikaan kun olin liikenteessä. Sitä ei usein satu nimittäin. Mutta onneksi se Deli oli kuitenkin auki, joten saatoin käydä hörppäämässä kahvia ja syömässä aamupalaa. Aikomukseni oli siis löytää itselleni helppohoitoinen lemmikki (= kasvi), mutta Stockalla oli ihan tyhmiä viherkasveja vain. Onneksi Sokokselta löytyi sitten Bärtil! Valitettavasti Sokos on niin kovin lähellä Indiskaa... Bärtilhän siis tarvitsee aluskupin, jossa on koko ajan vähän vettä. Päätin hommata hänelle arvoisensa alusen ja suuntasin sinne Indiskaan. Ja voi ei... Arvaatteko miten kävi? Niinpä. Homma riistäytyi käsistä. No en ostanut kuin vain (?) kaksi neuletta ja sitä paitsi ne olivat ruskeasävyisiä, mikä on todella omituista koska en ikinä käytä ruskeaa. Mutta kun ne oli niin ihania! Taas. Toinen niistä oli sellainen, jota aiemmin jo sovittelin siellä, mutta ei ollut sopivaa kokoa. Nyt oli. Ja toinen oli sellainen jota en viime viikolla Indiskaan hairahtaessani ainakaan ollut nähnyt ollenkaan. Indiska alkaa kyllä olla minulle vaarallinen paikka. Voisiko joku vahtia, etten mene käymään siellä nyt muutamaan viikkoon?

Olen tässä nyt tutustunut Bärtilin hoito-ohjeisiin vähän tarkemmin. Eiköhän me tulla ihan hyvin toimeen keskenämme. Bärtilin pitäisi talvehtia noin kolme kuukautta, jolloin se pitäisi sijoittaa ehkä jopa jääkaappiin. Siellä se sitten rupsahtaa ja näyttää kuolleelta, mutta talvehdinnan loputtua se kasvattaa uudet loukut. Kunpa vielä löytäisin sille hyviä saaliita aina välillä jostain. Ja voi sitä iloa, kun Bärtil pyydystää ensimmäisen saaliinsa itse! Toivottavasti olen kameran kanssa lähettyvillä sillä hetkellä.

Tämä bloggeri nyt jotain kiukuttelee eikä suostu tallentamaan tätä tekstiä. Toivon mukaan julkaiseminen edes onnistuu. Meinasin oikeastaan säästää tämän huomiselle, mutta pakko kai tämä on pukata nyt saman tien ilmoille, kun ei tämä tallennukaan mihinkään. Nyt kaikki saa tietää, ettei minulla ole elämää, kun postailen tähän aikaan perjantai-illasta. Mutta kun Sopranoskin...

Hyvää viikonlopun alkua kaikille!

Helppo

Kirjoitin eilen tahtovani jonkun helpon lemmikin. Tänään sitten kaupasta löytyi Bärtil.



Bärtil on melko helppohoitoinen ja hänen ruokintansa on edullista, etenkin kun hän tykkää itse pyydystää ravintonsa. Uskoakseni Bärtil ei raavi huonekaluja eikä tapetteja, ei nakertele johtoja poikki, ei häiritse naapureita ulvomalla eikä tunne itseään hylätyksi, vaikka hänet joskus jättäisikin yöksi tai pariksi yksin kotiin.



Tässä Bärtil nauraa.


***

Valokuvatorstain 102. haaste.

18. syyskuuta 2008

Happy-Go-Lucky


Kävin eilen Gatan ja Funkan innoittamana katsomassa elokuvissa Happy-Go-Luckyn. Se oli ihan hyvä elokuva. Aluksi kyllä vähän olin että voi hyvä ihme mikä adhd-tapaus tuo Poppy on, mutta siihenkin sitten tottui leffan aikana. Hauskaa siinä elokuvassa oli, että siinä ei oikeastaan ollut juonta ollenkaan. Siis ei kerrassaan minkäänlaista draamankaarta. Se oli ikään kuin vain palanen elämästä, eikä sen ihmeempää. Paras näyttelijäsuoritus leffassa oli varmastikin se autokoulun opettaja. Näyttelijävalinnasta arvasi heti, että kyseessä on jonkinlainen epävakaa tapaus. Se ukko kun näyttelee aina jotain sekopäitä brittiläisissä sarjoissa tai elokuvissa. Ihmeellisen viihdyttävä elokuva se kuitenkin oli ja kaksituntinen hurahti nopeasti. Leffan lopussa tunsin jopa lievää pettymystä, että se loppui jo. Tuollaiset hyväntuuliset elokuvat ovat selkeästi minun juttuni, kuten Amélie ja Junokin.

Eipä tässä sitten oikein muuta. Tänään kävin jopa luennoilla ja sitä ennen treffasin kaksi miestä. Kuvitelkaa. Kaksi. Ja vielä kerralla. Mutta pakko tuottaa teille nyt pettymys ja tunnustaa, että kyseessä oli tapaaminen ihan vain yhden projektityön merkeissä. Huomenna on varmaan pakko herätä hyvissä ajoin ja raahustaa sinne yths:lle. Saisi tämän kilpirauhashässäkän etenemään johonkin suuntaan. Alan olla ilmeisesti jo luulosairas asian ajattelemisesta, kun kurkussa on monta päivää tuntunut jotain ärsyttävää.

Minulla on viime päivinä ollut kova hinku ottaa joku lemmikki, mutta sen täytyisi olla sellainen joka pärjää pienessä yksiössä, joka on täynnä vaaranpaikkoja. Mitään nurkissa vipeltävää pupusta en voisi ottaa, vaikka sellainen söpö olisikin. Joku sellainen helppohoitoinen ja joka pysyisi paikoillaan. Joku ruukkukasvi lienee viisain vaihtoehto...

Joo. Niin teen!

Ei Oskari, ei! Osa II

Tämähän on kohta kuin joku jatkosarja.



Oskari kai vissiin kävi lukemassa tuon aiemman postaukseni, jossa haukuin hiuspannan ja mainitsin ohimennen myös puuhelmet, koska... No katsokaa nyt mitä sillä on kaulassa!!!

Ja miksi meitä edes kiinnostaa mitä mieltä Oskari on BB:stä...


Oskarille täytyy tehdä nyt kyllä oikein oma kategoria tähän blogiin.

17. syyskuuta 2008

Kansaa alkaa kohta vituttaa

Apua! Unohdin eilen kirjoittaa tänne mitään! Tiedän, että olette kaikki nyt täysin shokissa, joten pyydän anteeksi. Eilinen päivä vaan hujahti jotenkin niin nopeasti. Ensin päivä meni odotellessa kivaa, eikä ollut mitään sanottavaa, koska oli tylsää. Sitten kun kiva tuli, niin sitten ei ollut mitään sanottavaa, koska oli kivempaakin. Mutta mikä teitä kaikkia muita vaivaa? Minulla on suosikkilistan kärkipäässä läjä blogeja, jotka eivät nykyisin päivity enää juuri koskaan? Huhuu? Missä te olette? Mikä mättää? Kamoon, hei tyypit! Eilen tosin oli ihan hyvä päivä, kun muutama harvemmin päivittelevä päivitteli. Nimiä en tietenkään mainitse, ettei mene piiri pieni pyörii -leikiksi.

Mieltäni ovat järkyttäneet monet asiat viime aikoina, mutta en ole saanut niitä sanoiksi puettua. Olen erityisen järkyttynyt Sarah Palinin valinnasta McCainin varapresidentiksi, mutta paskaakos siitä lässyttämään, kun eipä minulle Amerikan pressanvaalit kuulu. Paitsi että melko pelottavaa. Olenkin kehitellyt salaliittoteorian tästä(kin), mutta en taida viitsiä sanoa sitä ääneen, etten saa aivan tärähtäneen mainetta. Sanottakoon vain tämä: samanlainen ääntenlasku kuin bush&gore -taistossa + istuvan presidentin kupsahtaminen tavalla tai toisella = melko mielenkiintoinen tulevaisuus maailmanpolitiikassa.

Toinen mieltäni järkyttänyt asia on ihmisten ääretön typeryys. Ensinnäkin jos tulee joku huijausposti, jossa sanotaan että Facebook poistaa sinun tilisi jos et lähetä tätä eteenpäin 15 tyypille, niin ehkä päässä pitäisi jo soida jonkinlaisen hälytyskellon. Facebook ei todellakaan tarkista käyttäjätilien aktiivisuutta tuollaisilla viesteillä. Ja jos sitten joku onneton (jopa kielloista huolimatta) lähettää sen eteenpäin joukolle ihmisiä, niin älkää nyt hyvän tähden sentään ainakaan vastatko siihen viestiin jotain diipadaapaa, joka lähettyy niille kaikille vastaanottajille eikä ainoastaan sille viestin lähettäjälle. Ihmiset ovat oikeasti niin helppoja. Jos saatte meilin jonkun ihmispolon surullisesta kohtalosta, ja viestin eteenpäin lähettäminen sadalle parhaalle ystävällesi pelastaa sen ihmispolon hengen, niin kyseessä on hoax. Sanotaan kaikki yhteen ääneen: HOAX! Ei lähetetä niitä eteenpäin. Ihan yksinkertainen tapa asian tarkistamiseen on vaikkapa googlata viestin otsikolla tai pätkällä tekstistä ennen sen lähetä-painikkeen painamista. Voin melko varmasti luvata, että haulla päätyy jonnekin sivulle, jossa kyseessä kerrotaan olevan juksaus. En oikeasti halua enää yhtään sellaista viestiä. Seuraavasta varmasti katkeaa joku pieni verisuoni päästäni. Otetaan se järki käteen.

Kolmas mieltäni järkyttävä asia on ampiaiset. Koko kesänä niitä perhanoita ei näkynyt yhtään missään, (mikä on itsessään jo järkyttävä asia, mutta siitä joskus toiste ehkä), niin entä nyt sitten kun on tullut syksy ja kylmä. (Hah, ikään kuin kesällä ei olisi ollut kylmä!) Nyt ne paholaisen kätyrit sitten ovat kaivautuneet koloistaan, pyörivät ympäriinsä kuin herhiläiset aivan tokkuraisina, yrittävät käydä päälle ja tunkeutua ikkunoista sisälle! Ongelmani on sellainen, että tämä kämppä on iltaisin ihan turkasen kuuma. Tuulettaisin mielelläni ennen nukkumaan menoa, mutta lämpö ja valo houkuttelee pimeydestä ja kylmyydestä sekaisin olevia ampiaisia, ja niitä kopsahtelee tuohon ikkunaan koko ajan. Minulla on irrotettava hyönteisverkko, jota voin kyllä pitää ikkunassa, mutta arvatkaa montako ampiaista sieltä tulee sitten sen verkon mukana sisälle kun ikkunan sulkee? Monta! Tulisipa yöpakkaset, niin pääsisi niistäkin eroon. Onneksi hirvikärpäset eivät toistaiseksi ainakaan vielä pyri kaupunkeihin eikä etenkään kerrostalon kuudennen kerroksen ikkunoista sisään.

Enkä edes mainitse tässä sitä, miten paljon minua järkyttää Mariannan mystinen katoaminen BB-talosta, ja että asiasta saadaan tarkempaa selkoa vasta sunnuntaina. Tai sitä, että Fitz ratkaisee menee 15 minuuttia päällekkäin BB:n livelähetyksen kanssa sunnuntaina. Tai sitä, että korvarenkaastani on yön aikana kadonnut johonkin se helmi. Tai sitä, kun yliopiston postituslistalta tulee viesti, että "taas lähestyy aika yhden Suomen suurimman opiskelia tapahtuman"...

Olen nyt niin tulvillaan järkytyksiä, että lähden ulos!

15. syyskuuta 2008

Uutiskatsaus

Iltalehdessä oli juttua siitä, kun Tampereella joku mieshenkilö oli tehnyt kuolemaa puolitoista tuntia tien varressa. Ohikulkijoita moititaan kovasti välinpitämättömyydestä, kun ovat vain kävelleet ohi eikä kukaan ole pysähtynyt auttamaan. Onhan se totta, että nykyisin ollaan varmasti välinpitämättömämpiä kuin joskus ennen ollaan oltu, mutta onko siinä syy pelkkä itsekkyys vai kenties vaikkapa pelko? Tuossa jutussa kuitenkin mainitaan, että "49-vuotias Tampereen ensisuojassa asuva mies makasi puistikossa, johon kokoontuu usein miesjoukko. Ruumiin vieressä oli tyhjä kanisteri, jossa oli aiemmin ollut auton jäähdytysnestettä. Aiemmin paikalla olleiden seuralaisten mukaan nestettä oli laimennettu ja myös muut olivat juoneet sitä." Jos minä näkisin paikallisessa deekujen kokoontumispaikassa jonkun makaava jäähdytysnestekanisterin kanssa, niin todennäköisesti olettaisin ihmisen sammuneen ja jatkaisin matkaani. Ainakin nyt, kun ei ole lunta eikä pakkastakaan vielä. Suurin syy siihen todennäköisesti olisi se, että en edes uskaltaisi lähestyä ketään laitapuolen kulkijan näköistä tyyppiä. Nythän en toki tiedä miltä tämä kyseinen mieshenkilö on näyttänyt, mutta useimmiten kanisterista nautiskelevat tyypit eivät ole sieltä siisteimmästä päästä. Sitä paitsi jäähdytysnesteen juominen on vähän sama kuin K2-vuorelle kiipeäminen: sitä saa mitä tilaa, jos sattuu kupsahtamaan.

Toinen mieltäni järkyttänyt uutinen koski Ville Pusan vaimon hautajaisia. Hyvin surullinen juttu, kun nuori ihminen kuolee, (oikeasti tosi surullinen, joten pyydän anteeksi jos tämä on jostakin mautonta) mutta se ei ollut se järkyttävin osuus tuossa uutisessa. Eniten minua järkytti tämä:


Ei Oskari, ei. Ei hiuspantaa! Eikä etenkään hautajaisissa... (Pakkoko sen on pyyhkiä silmiään tuossa kuvassa, nyt tunnen itseni tosi paskaksi ihmiseksi).

Jos en ole ennen muistanut mainita (kovin montaa kertaa), niin hiuspanta miehellä on ehkä pahin turn-off mitä ikinä pystyn keksimään. Jos nyt puhutaan siis muuten normaaleista nuorista (kolme-nelikymppiset on vielä nuoria) miesihmisistä. Hiuspanta ei sovi kaikille ihmisille (minulle itselleni ei etenkään), ja miessukupuoli on juuri se isoin osa ihmisistä, joille se ei sovi. Ei ikinä. Missään. Puuhelmet kaulassa tulee sitten hyvänä kakkosena...

14. syyskuuta 2008

Huomio kaikki pms-vaivaiset siskot!

Minh esitti kainon toiveen, että väsäisin pms:stä kärsiville bloggaajille (tai lähinnä heidän lukijoiltaan varten) varoitusmerkin. Merkistä toivottiin välkkyvää ja kalkattavaa, joten minähän tartuin tuumasta toimeen! Eilen illalla otin sitten photoshopin kätöseeni ja aloin muovailla. Lopputulokset on nähtävissä alempana!

Pientä ongelmaa tässä nyt aiheutti se, että vuodatuksen kuvagalleriahan ei hyväksy gif-kuvaformaattia ja välkkyvän sekä kalkattavan merkin taas on vähän pakko olla gif-muodossa. Ratkaisin ongelman tekemällä jokaisesta vaihtoehdosta myös ei-animoidun jpg-version, jonka voi laittaa vuodatuksen kuvagalleriaan. Tämä lisäksi päätin myös tarjota oman photobucketini kaistanleveyttä muiden käyttöön, koska tuskin näiden merkkien suosio nyt ihan käsistä riistäytyy, heh. Jos siis vain mahdollista, niin tallentakaa kuvat jonnekin itsellenne, mutta mikäli se ei ole mahdollista tai ei taidot riitä, niin laitoin jokaisen animoidun kuvan alle näkyville koodinpätkän, jonka kopioimalla kuvan saa näkymään animoituna omassa blogissasi (joka ei näköjään toimi ainakaan google readerissa, joten klik tänne blogin puolelle). Blogger ainakin hyväksyy gif-kuvaformaatin, joten bloggerin käyttäjät voivat tallentaa haluamansa kuvan omalle koneelleen ja sieltä siirtää sen blogiinsa, jooko pliis.

Kysyttävää? Jos ei, niin esittelen kuvat!

Tämän tein ensimmäisenä. Se on aika iso, mutta sen tekeminen oli hauskaa. Toivottavasti tuosta fontista saa selvän?




Koodi:


Ja sama jpg-kuvana.





Iso versio ilman varoitustekstiä.



Koodi:


Ja taas sama jpg-muodossa.





Ja viimeisenä vielä sellainen pieni versio, joka mahtuu sivupalkkiin. Vasemmalla animoitunut gif-kuva ja oikealla epäanimoitunut jpg-kuva. (No shit, Sherlock?)







Koodi:



Siinäpä ne. Saa ottaa vapaasti käyttöön.

Possarimerkkikin on tulossa, kunhan saan luovuudestani kiinni!

Whole lotta love

Nuo edellisen postauksen merkit luovutetaan täten erityisesti seuraaville tahoille:
Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä
  • Bambi :)))
  • Elegia joka tarvii rakkautta vielä toistamiseenkin ;)

No niin, vieläkö joku tuntee itsensä hyljätyksi sekä ulkopuoliseksi? Voin lisätä oitis nimen listaan, jos joku tuntee tarvitsevansa rakkautta vielä.

(En jaksanut käydä tuon listan tyyppien kommenttilaatikoita läpi, joten joku saattaa olla saanut nuo jo kertaalleen, mutta laitoin listalle jos blogissa ei näkynyt noita merkkejä. Myöskään en jaksanut käydä läpi kaikkia lukemiani blogeja, joten listalla on vain murto-osa niistä tyypeistä, jotka tuon ansaitsevat.)


Ps. En muuten sitten jaksa käydä ilmoittamassa noista ympäri blogosfääriä, joten merkin vastaanottajilla on omavastuu viestin perille saattamisesta.

Pps. Tässä postauksessa oli mainittuna paljon asioita mitä en jaksa, mutta hei, on sentään sunnuntai.

13. syyskuuta 2008

Atshii!

Postasin tuon eilisen vähän kiireessä, niin kukaan ei varmaankaan tajunnut tuota housuläppääni. Ei siis läppähousuja, vai mitkä lappuhousut ne on, vaan tarkoitin sellaisia ylhäältä (pepusta sekä reisistä) tiukkoja ja alaspäin (polvista) leveneviä farkkuja. Siis miehillä. No joo, unohtakaa tämä hourailuni...

Sain kuin sainkin vihdosta viimein ne kerjäämäni kunniamerkit mitkä kaikilla muilla on ollut jo ties kuinka kauan. Eikä yhtään edes hävetä. Kuten jo aiemmin olen sanonut, niin Alcinoe on blogistanian viisaus sekä lempeys. MOT.




Jaan nuo eteenpäin kaikille, joilla ei niitä vielä itsellään ole. Because you're worth it.

Pidettiin tyttöjen päivää ja iltaa ja yötäkin tässä eilen ja tänään. Käytiin mm. syömässä Raxissa niin että napa ruskasi. Sen jälkeen unohdin käydä Alkossa, mikä oli kyllä tarkoitukseni, joten saimme kätevästi poltettua ne Raxista kerätyt kalorit mukavalla pikku iltakävelyllä läheisimpään Alkoon ja takaisin. Ja arvatkaa keneltä kysyttiin taas henkilöpaperit alkossa? Myyjäsedän kasvoilla vaihteli hämmennys ja epäusko, kun hän haki jälleen jotain kahdeksaisella, ellei jopa yhdeksäisellä alkavaa vuosikymmentä syntymävuoteni kohdalta. Ensi kertaa varten kyllä kehitän jonkun tosi hyvän läpän, jonka heitän sille alkon kassahenkilölle ojentaessani ne henkkarit. Ehdotuksia?

Kuvittelen myös eilen toimineeni suojelusenkelinä sellaiselle pienelle tytölle. Siinä Koskikeskuksen Raxia lähestyessämme sieltä Raxista ulos teputteli ihan muina naisina sellainen pieni tytön tyllerö. Ihan yksikseen se sieltä tuli ja määrätietoisesti käveli viereiseen Seppälään. Mietittiin siinä hetki, että missähän tytön vanhemmat olivat ja mitähän tässä nyt. Saman tien tyttö tulikin ulos Seppälästä ja lähti tepsuttamaan aivan vastapäiseen eli väärään suuntaan. Siinä vaiheessa sitten otin ja pinkaisin tytön perään. Juoksin hänet kiinni ja nappasin kädestä kiinni. Oli oikeastaan melkein karmivaa miten kiltisti tyttö kiersi pienen ja pehmoisen kätensä sormieni ympärille ja lähti mukaani. Siinäpä olisi ollut helppo kohde kenelle tahansa pahantahtoiselle ihmiselle. Talutin sitten tytön takaisin Raxille ja parin vähän vanhemman lapsen luokse, joiden tarkoitus kai oli ollut vahtia sitä pikkuista. Samassa lapsen äitikin tupsahti jostain paikalle ja otti lauman haltuunsa. Todennäköisesti sillä naisihmisellä ei ollut eikä ole harmaintakaan aavistusta siitä mitä oli ollut tooodella lähellä tapahtua. He olivat siis ulkomaalaisia eivätkä todennäköisesti puhuneet juurikaan suomea, jos ollenkaan, joten mitään kommunikointia ei välillämme tapahtunut.

Mutta nyt tuntuu siltä, että syysflunssa on ottamassa niskaotteen meikäläisestä. En hyväksy!

12. syyskuuta 2008

Purple haze all in my brain

Törmäsin Kervån blogissa perin mielenkiintoiseen haasteeseen, ja sitten Lumikin ehti haastaa minut tähän mukaan, tosin hiukan omilla säännöillään, haha. Alkuperäinen haaste kuului kuitenkin näin:


"Tämän syksyn parhaat biisit, jotka saavat olla joko täysin tuoreita tai mahdollisesti vanhempia tapauksia. Postaa siis lista näistä viidestä tämän hetken lempparilaulusta blogiisi ja haasta sitten viisi muuta bloggaajaa samaan!"


No niin. Varoitan nyt sitten jo etukäteen, että tämän syksyn biisit ei ole ollenkaan tuoreita. Johtuu ehkä siitä, että en ole kauheasti kuunnellut radiota viime aikoina tai sitten siitä, että nyt syksyllä ei vaan ole tullut mitään uutta hyvää musiikkia. Ja koska kyse on syksyn biiseistä ja nyt on vasta 12. päivä syksyä (kyllä on), niin valkkaan biisejä joita olen tykännyt kuunnella erityisesti viimeisten vajaan parin viikon aikana. Ja kaikki taitavat olla jostain 60-90 -luvuilta.

Tai no joo, tämä eka on tavallaan uusi. Vanhaa uutta, uutta vanhaa. Kun sitä Sotakoiraa jo kerran aikaisemmin hehkutin, niin...

Kotiteollisuus (tai Ne Luumäet) - Onnellinen perhe

En mä tiedä. Musta tämä vaan on niin hitsin hyvä kappale. Kaikessa yksinkertaisuudessan. PuNk puNk.


Ugly Kid Joe - Panhandlin Prince

Tämä on kultaiselta 90-luvulta, sieltä ihan alusta, mutta olen fiilistellyt sen tahdissa viime päivinä. Se on kiva kun hukkaa välillä jonkun bändin ja löytää sen sitten taas uudestaan. Kyllä vaan silloin ysärinä osattiin tehdä hyvää(kin) musiikkia. Ugly Kid Joe on melko varmasti aivan liian aliarvostettu rokkibändi.


D.A.D. - Hate To Say I Told You So

Jatkan Kervån viitoittamalla tiellä ja nimeän tähän yhden D.A.D:n kappaleen. Vanha tuttu kappale, mutta jotenkin se on viime päivinä kuulostanut erityisen hyvältä. Tässä on loistavat lyriikatkin: "There's no such thing as paranoia, it's always twice as bad as you fear, and the thing that destroys you, is that you had the answers right here." Niin se tuntuu ainakin minun elävässä elämässäni menevän. Jos pelkään jotain ja yritän uskotella itselleni olevani vain vainoharhainen, niin vituttaahan se lopulta olla aina oikeassa.


Jimi Hendrix - Little Wing

Tämäkin on vanha ja kaunis kappale. Olenkohan nyt syysaikaan taipuvaisempi kuuntelemaan tällaisia kauniita ja rauhallisempia kappaleita? No tuo ei kyllä pidä paikkaansa.


Led Zeppelin - Immigrant Song

Tätäkään ei varmaan tarvi selitellä yhtään. Eihän 2000-luvulla osata enää rokata yhtään tolleen. Led Zepiltä helppo valinta olisi tietysti ollut Whole Lotta Love (koska se vaan on niin hyvä), mutta tämä Immigrant Song kolahti erityisesti juuri eilen. Valitsin sen myös tuon videon vuoksi, koska perästä kuuluu kysymys...





Mikseivät miehet enää nykyään käytä tuollaisia farkkuja? Uuh.


Haastan tähän tyyppejä, joilla ehkä voisi olla musiikista jotain sanomista, eli... Alcinoe, Bambi, Mymskä, sitten öö... DorianK (jos tuo nyt ehtii), ja... tuota... Sirenita tietysti! Tuppaa unohtumaan nuo tyypit, jotka tuntuvat kaivautuneen johonkin maakuoppaan syysunilleen. No haaste on nyt kuitenkin heitetty ja siihen saa vastata heti tai sitten kun ehtii!

I love me!

Tein tällaisen maailman parhaan kunniamerkin ja päätin antaa sen omalle blogilleni.




Oih, kiitos, kiitos!

Tämän merkin saat antaa omalle blogillesi jos susta tuntuu, että blogistania on vilissyt viime päivinä ja viikkoina kunniamerkkejä, ja kaikki sun kaverit on saaneet sellaiset, mutta sä et!


Ja samassa hän katoaa yön pimeyteen vetäen marttyyrin viitan kasvoilleen...

11. syyskuuta 2008

Ajatus



Valokuvatorstain 101. haaste.


Ps. Tuo ei sitten todellakaan ole mikään henk.koht. ajatukseni, ettei tarvitse kenenkään nyt huolestua siellä...

Fäshöön

Yleisön pyynnöstä laitan tähän nyt kuvan niistä kengistä, kuten eilen lupailinkin.





Nyt oli melkein liiankin valoisaa kuvien ottamiseen, kun tuo arska paistelee.





Yllä se ihku tunika, jonka ostin Indiskasta ja alla se neulepaita.





Minä lähden nyt hammaslääkäriin.

Moro!


Ps. Fäshöönistä tulikin mieleeni (jep, olin unohtanut sen), että minäkin olen nykyään Lumppujen toimittaja. Täytyy suorittaa jonkinlaista syväanalyysia syksyn muodista ja kirjoittaa sinne ensimmäinen juttuni asap.

10. syyskuuta 2008

Päivä murmelina

Musiikkimeemi, johon olen haastautunut sekä haastettu, on muhimassa (siis ei sellaiseen voi vastata ennen tarkkaa ja pitkällistä harkintaa), mutta sitä ennen kirjoittelen muita asioita...

Kävin eilen shoppailemassa. Ihan vahingossa oikeastaan. Menin kaupungille syystä, jota en muista enää (no ei mitään syytä ollut, shoppailemaan sinä menit) ja menin käymään Sokoksella. Siellä oli jonkinlaisessa alennuksessa aivan ihanat nahkaiset tyttökengät. Pakkohan ne sitten oli ostaa, koska tarvitsinkin ihan oikeasti sellaisia kenkiä. Minulla kun on vain tennareita ja muita molokenkiä, niin sitten on aina ongelma mitä laittaa jalkaan, jos pitäisi olla jotkut vähän siistimmät ja nätimmät kengät. No Sokokselta lähdettyäni tein sen virheliikkeen, että menin käymään Indiskassa. Siellähän meinasi homma lähteä lapasesta ihan kokonaan, koska siellä oli niin ihania vaatteita. Sovittelin kauhean kasan vaatteita, mutta päädyin sitten lopulta yhteen ihanaan tunikaan ja yhteen neulepaitaan, lyhythihaisia molemmat. Olisin ostanut myös yhden neuletakin, mutta sitä ei ollut enää minun kokoani. Minun piti laittaa noista kengistä ja paidoista kuvat tänne, mutta nyt on jo niin hämärää, että lienee parempi kuvata ne huomenna päivänvalossa. Lisään ne sitten jälkikäteen.

Sokoksella muuten siellä paperiosastolla pyöriessäni tapahtui jotain täysin odottamatonta sekä ainutlaatuista. Yksi paperiosaston myyjistä huikkasi olkani ylitse, että päivää, voinko auttaa jotenkin. Hämmennyin ja sanoin että ei kiitos. Se oli aika hämmentävä kokemus siksi, koska ikinä ennen en muista saaneeni Sokoksella palvelua muuten kuin korkeintaan pyytämällä. Tästä en tietenkään voinut tulla muuhun päätelmään kuin siihen, että olin jotenkin niin epäilyttävän näköinen, että myyjä arveli minun vohkivan sieltä jotain ja halusi tästä syystä kiinnittää huomioni siihen, että olen tarkkailun alla. Minäkö vainoharhainen?

Kävin tänään hakemassa opiskelijakorttiini uuden lukuvuositarran ja samalla reissulla menin Tampereen kaupungin liikennelaitoksen toimistolle päivittämään opiskelijasysteemin bussikorttiini. Tampereellahan on sellainen systeemi, että jos on täyttänyt 30, niin täytyy olla opintotukipäätös esittää, että saa busseissa sen opiskelija-alennuksen. No, minullahan on opintotukea jäljellä enää 6 kk, koska olen ikuinen opiskelija ja nostanut opintotukea jo vaikka kuinka ja kauan. Tämähän tietysti aiheutti hämmennystä sitten tkl:n toimistolla, että kun opintotukipäätökseni on vain helmikuun loppuun. Jouduin vääntämään siinä tiskillä hetken ja selittämään, että mutta minähän olen opiskelija koko lukuvuoden ja ei minun pakko ole käyttää niitä opintotukikuukausia nyt heti (1.9.2008 - 28.2.2009) vaan voin lykätä niistä osan myöhemmäksi keväälle esimerkiksi. Lopulta se tkl:n nainen siinä tiskillä näki todennäköisesti helpommaksi suosiolla antaa minulle sen opiskelijahommelin koko lukuvuodeksi eikä jaksanut alkaa selvittelemään asiaa sen enempää. Mistä olen kyllä hirmu iloinen ja kiitollinen. Tavallaan kyllä ymmärrän, että näillä keinoin yritetään estää opiskelija-alennuksen väärinkäyttö, mutta toisaalta taas sitten jos en saisi enää opintotukea, mutta en olisi töissäkään, niin tuntuisi melko epäreilulta etten sitten saisi opiskelija-alennusta kaupungin busseissakaan. Koska toisaalta voihan olla joku kaksivitonen opiskelija, joka saisi myönteisen opintotukipäätöksen, mutta hän sitten esimerkiksi vapaaehtoisesti peruisi opintotukensa ja nostaisi ihan täyttä palkkaa töistä. Ja samaan aikaan saisi kuitenkin nauttia kaupungin busseissa halvemmasta hinnasta. Ikärasismia, sanon minä!

Näin yöllä unta, että joku (äitini?) oli laittanut kissani myyntiin huuto.netiin. Jotain 1500 euroa siitä oli muistaakseni korkein tarjous, mutta lopulta kieltäydyin luovuttamasta häntä(ä) huudon voittajalle.

Jatkan 9/11-salaliittoteorioiden katselemista Jimiltä. Uskon, että noille "asiantuntijoille" on maksettu. Katsokaas, kun olen salaliittoteorioiden suuri ystävä ja Amerikka on absoluuttinen pahuus.

9. syyskuuta 2008

Omena Oo Ompompoo

Tänään Tiinan keittiössä valmistamme helpon omenapiirakan.

Tästä se lähtee.



Aineksiksi tarvitsemme
  • 4 ½ dl maitoa
  • 4 ½ dl sokeria
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 4 ½ tl leivinjauhetta
  • 3 muna
  • 8 ½ kpl kotimaisia omenoita
  • kanelia


Sörssää ainekset keskenään.



Sotke jauhoilla itsesi ja koko keittiö.



Meinaa unohtaa sokeri ja lisää se taikinaan viimeisenä.



Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.



Pese omenat. Et tarvitse saippuaa, pelkkä vesi riittää.



Ala pilkkoa omenoita.



Levitä taikina uunipellille (vai mikä pannu tuo on) ja tyrki omenaviipaleita joukkoon. Nuole nuolija (sellainen kuminen lasta) ja huomaa, ettei taikina maistu yhtään niin hyvältä kuin lapsena.



Asettele viipaleet kauniisti ja symmetrisesti taikinaan koko pellin pinta-alalle. Huomaa, ettei siitä ihan äidin omenapiirakan veroisen näköistä ainakaan tullut.



Ripottelen piirakan pinnalle kanelia ja sokeria.



Laita piirakka uuniin noin puoleksi tunniksi.



Tuskaile leipomisesta aiheutunutta sotkua, äläkä jaksa siivota, vaan istahda sohvalle bloggaamaan äsken suoritetusta urotyöstä (se piirakan teko siis).




Ota piirakka uunista. Harmittele, että netti ei ole vielä kehittynyt välittämään tuoksuja, koska tuoksu on taivaallinen.



Syö!!!


Ps. Piirakan kanssa voisi tarjota vaikkapa vaniljakastiketta tai -jäätelöä, mutta hyvää se on ihan tälleen yksikseenkin.

8. syyskuuta 2008

Kuvia, part trois

No niin, tässä olis nää loput nyt sitten vielä...


Anne:

Tämä tunika on vaate, jota en ole pitänyt ainakaan vuoteen. Itse asiassa en koskaan, mikä on aika harmillista. Tykkään tuosta ja se on yläosasta päälläkin ihan kivan näköinen, mutta sitten tuosta rintojen alla kulkevasta nartsasta alaspäin tuo on ihan järkyttävän teltta. Ja minä sentään tykkään käyttää sellaisia äitiysmallisia vaatteita...




Tämä villamekko on ehdottomasti lempivaatteeni, vaikken olekaan sitä nyt kesäaikana käyttänyt. Minulla on noita muutamaa eri väriä ja tämä sininen on kaikista kivoin. Harmi ettei se oikein pääse tuossa kuvassa oikeuksiinsa, oikeasti se on vähän sellainen violetihtavan harmaan sininen.




Minulla on useita muumimukeja sekä kaksi taikamukia, joista juon kahvia ja teetä. Siksipä vaihtelenkin mukia toisinaan, eli en juo samasta mukista joka aamu kahviani. Yleensä juon muumimukista kuitenkin, koska taikamuki on niin valtavan iso. Tällä kertaa kierroksessa hattivatti-muki.




Alcinoe:

Lapsuuteen liittyväksi esineeksi valitsin tämän pienen harlekiininuken. En muista tarkalleen minkä ikäinen olin kun tuon sain, alle kouluikäinen kuitenkin. Minulla on nimipäivä samana päivänä tätini kanssa ja äitini oli alunperin ostanut tämän omalle pikkusiskolleen (eli tädilleni). Minä kuitenkin taisin ihastua siihen niin, että äiti antoi sen minulle. Näin ainakin muistelen, saatan tietysti olla käsittänyt kaiken väärinkin, kun olin pieni ja hieman yksinkertainen. Muistan, että tuo tuli sellaisessa pienessä tulitikkurasian tapaisessa pakkauksessa.




En keksinyt lähimaastostani muuta kaunista tai pysäyttävää paikkaa kuin tuon Näsijärven rannan. Enpä nyt tiedä pidänkö sitä itsekään aivan palana arkea, onhan se kovin kaunis paikka. Kuvassa kuitenkin näkyy myös Näsinneula, joka on varmasti tamperelaisille pala arkea ja samainen neula muuten näkyy myös minun keittiön ikkunastani, jos oikein tarkasti katsoo.




Alcinoe pyysi laittamaan myös arvuutuskuvan jostan minulle mieluisasta kirjasta. Oli tosi vaikea ensin valita, mutta päätin sitten ottaa kuvan tästä kirjasta, kun tuosta melko varmasti joku ainakin keksii mistä se on. Ihastuttava kirja, suosittelen kaikille. Kuka siis arvaa? (Kuvan saa klikkaamalla isommaksi, jos ei näe tekstiä kunnolla).




Wille:

Wille pyysi kuvaa kolmesta koolla alkavasta esineestä asunnossani. Ensimmäinen on kello.




Toinen on kahvinkeitin. Hiukan likainen, koska se on ollut minulla jo vuodesta 2000. Hyvä palvelija.




Kolmas esine on kaulin. Ilman tuota esimerkiksi pizzataikinan levittämisestä pellille tai joulutorttujen kaulitsemisesta ei tulisi mitään!




Junior Jones:

Minulla ei varsinaisesti ole työpistettä, vaan kökötän tässä sohvalla läppäri pöydällä tai sylissä, kuten tällä hetkellä. Varsinaisesti tietokonepöydästäni en halunnut ottaa kuvaa, koska a) en juurikaan istu sen ääressä ja b) se on aivan kauhean kaaoksen vallassa tällä hetkellä. Tämä kuva on itse asiassa vahinkolaukaus, en tiedä miten se edes tuli otettua, mutta se näyttää niin taiteelliselta jopa, että valitsin sen tähän postaukseen.





Noin, siinäpä ne! Vihdosta viimein. En jaksa oikolukea taaskaan, meni niin kauan noitten kuvien käsittelyyn ja kaikkea seli seli.