Never let no one tell you you ain't beautiful

Satuinpa äsken samoille kulmille meikkitaiteilija Raili Hulkkosen kanssa ja voi että, kylläpä rupesi ärsyttämään.

Raili muun muassa kertoi, että jos mies sanoo vaimolleen saunan jälkeen, että vaimo on sillä hetkellä kauneimmillaan, hän valehtelee. Ja esimerkiksi sauvakävelylenkissä ei mene yhtään sen kauempaa, vaikka sen tekisi huulet punaisina. Ainoa hyväksyttävä poikkeus Hulkkosen mielestä on, jos tekee töitä tulikuumien ruokapatojen ääressä, niin silloin naisen ei tarvitse meikata. Aha.

En tokikaan vastusta meikkaamista, toisinaan teen sitä itsekin (lähinnä tosin vain töihin ja viihteelle), mutta miksi helvetissä naisten muka täytyisi meikata? Saa jos haluaa, mutta että olisi pakko, koska... niin miksi? Miksi mies kelpaa sellaisena kuin on, mutta nainen ei? Pitää peittää ja korostaa ja varjostaa ja nyppiä ja pidentää ja taivuttaa ja mitä kaikkea.

En sinällään vastusta miestenkään meikkaamista. Antaa mennä vaan, jos hyvältä tuntuu. Jotenkin en vaan oikein saa irti mitään kovasti meikkaavan miehen kasvoista. Joistain rokkareista on esimerkiksi tosi vaikea sanoa, ovatko he hyvännäköisiä, koska en "näe" heidän kasvojaan niiden paksujen rajausten alta. Luonnollisempi on parempi. Miksei niin sitten voisi olla myös naisten suhteen?

Ymmärrän toki, että jos ammatti on maskeeraaja ja meikkitaiteilija, niin täytyy puhua meikkaamisen puolesta. Mutta onhan se jotenkin ihan tosi hassu rituaali, kun sitä oikein ajattelee. Onneksi tiedän, että maailmassa on myös miehiä, joiden mielestä nainen on seksikkäimmillään hikisenä treenatessaan (ilman meikkiä, toivon). Että siinä teille, Hulkkoset ja muut naisten pakkomeikkaajat.

Jännä muuten, että eläinmaailmassa, ainakin lintujen keskuudessa se on yleensä se uros, joka on värikkäämpi ja koreilevampi. Minkähän takia ihmisten keskuudessa se on juuri päinvastoin?

Olet nuori ja kaunis mutta kuka se on kun huutaa

Anonyymi vinkkasi ja linkkasi vauva.fi:n keskusteluun aiheesta millainen nainen jää miehettä. Koska on äärimmäisen tärkeää olla jäämättä miehettä, niin keräsin tähän listaan ne merkittävimmät viat naisissa:

• ujo
• lesbo (lienee itsestäänselvyys)
• sairaalloisen ylipainoinen
• sulkeutunut
• kummallinen 
• ruma
• nirso
• ei tee aloitetta
• tylsä
• tuhti
• ei osaa meikata
• epätoivoinen
• yli 30-vuotias (auts!)
• ällöttävä ripustautuja
• itsekeskeinen
• jätkämäinen
• pahalle haiseva
• ei ajele karvojaan
• keltaiset hampaat
• feministi-vihervasuri
• kamala tyyli
• omistaa kissoja 
• omistaa koiria
• viinaanmenevä
• tyhmä
• white trash
• hankala luonne
• pidempi kuin normaali (wtf?)
• pitkä ohut tukka (onneksi omani on paksu)
• laittaa baariin bootcut-farkut
• huono maine (eli jaellut ympäriinsä)
• harmaavarpunen 
• perusnegatiivinen asenne
• kontrollifriikki
• vainoharhainen
• nipottaja
• huumorintajuton
• kyvytön flirttailemaan
• huono itsetunto
• vaatimaton ulkonäkö

Listasta taitaakin puuttua vain kauniit, hoikat, älykkäät ja hauskat naiset.

Onhan tuossa ihan järkeenkäypiäkin ominaisuuksia, mutta osa sitten taas... Miksi minusta tuntuu, että kauneus hyvittää aika monia noista listatuista ominaisuuksista? Jos on kaunis nainen, niin saa olla tylsä, tyhmä ja itsekeskeinen, ja silti miehiä riittää.

Omalla kohdallani erityisesti nuo kissat ja bootcut-farkut sattuivat sydämeeni. Itsehän en muun mallisia farkkuja suostu päälleni pukemaan kuin bootcutit, mutta ehkä olenkin sitten auttamattomasti ulkona muodista ja tanttamainen. Niin ja tuo yli 30-vuotias myöskin liippasi kovin läheltä. Että ehkäpä noissa tosiaan on se perimmäinen syy, miksi olen sinkku.

Jos vakavasti puhutaan, niin ihan oikeita syitä sinkkuuteeni ovat varmastikin ujouteni ja se "tuhtius", vaikka molemmat ovat kyllä koko ajan väheneviä ominaisuuksia minussa. Ja sitten tietysti se, että olen mahdottoman huono ja hidas kiinnostumaan kenestäkään. Nekin harvat, jotka tällä hetkellä voisin kelpuuttaa miehekseni, ovat jossain aivan muualla kuin samalla paikkakunnalla. (Huomatkaa, että en siis ole toivottoman kranttu, koska käytin kuitenkin monikkoa). 

Ja sitten miehet vielä väittävät, että valta on naisilla. 

I said who baby, who do you love?

Kuulkaas. Rupesin tässä ihan miettimään. Että kun ihmisillä on aina olevinaan jonkinlainen "maku" miesten tahi naisten suhteen. Että tykkää pitkästä tai paksusta tai tummasta tai vaaleasta. Niin onko se maku sittenkään edes totta? Siis kun miettii, että jos ylitajunta (vrt. alitajunta) sanoo, että tykkää blondeista, joilla on isot tissit, ja sitten kuitenkin jatkuvasti seukkaa a-kuppikokoisten harmaavarpusten kanssa. Että alitajuisesti tykkääkin juuri semmoisista naisista eikä niistä, joista luulee tykkäävänsä. Tajuatteko, mitä tarkoitan?

Tämä tuli mieleeni, kun kävin päässäni lävitse yhtä keskustelua, jonka taannoin kävin yhden mieshenkilön kanssa. Hänen tunnettu naishistoriansa koostuu tummista, lähes mustahiuksisista ja persevistä naisista. Kuitenkin hänen naisihanteensa on Charlize Theron ja Scarlett Johansson tyyppinen. Sanoinkin hänelle, että äkisti voisi kyllä luulla sinun tykkäävän tummista naisista, johon tyyppi naurahti vain, että niin. Kirpaiseehan se tämmöisenä tummaverikkönä, ettei sittenkään ole se unelmien nainen vaan "ihan kiva".

Minuun itseeni taas vetoavat enemmänkin tummat miehet. Ja varsinkin pitkät tummat miehet, joilla on törkeän kauniit silmät. (Yleensähän ihmiset kokevat kauniit silmät luotaantyöntävinä, heh heh, olenpas uniikki [en se rap-artisti]). Mutta toisaalta, kun omaa mieshistoriaani katson taakse päin, niin onko siellä ollut yhtä ainutta tummaa miestä? Eipä ole^(*. Kaikki ovat olleet vähintäänkin sellaisia perussuom... tavallisia suomalaisia maantienruskeita tai vaaleampiakin. Osa on ollut pitkiä ja osa ihan tasamittaisia. Ja sinisilmäisiä, mutta ihan silleen tavallisella tavalla. Ja aivan hyviä jokainen.

Niin että löytyykö tästä maailmasta oikeasti joku (joka ei ole sikarikas tai David Beckham), joka oikeasti riiustelee juuri sen näköisiä naisia/miehiä, joiden sanoo olevan omaa tyyppiään? Tai onko sellaisia kaikkiruokaisia, joilla ei varsinaisesti ole mitään tiettyä makua?

Ja tämä koskee nyt aivan puhtaasti ihmisten ulkoisia ominaisuuksia. Muistamme toki, että sisäinen kauneus on se, joka rokkaa.

*) Se muutaman vuoden takainen kitarapoika oli kyllä kaikkea tuota: tumma, pitkä ja törkeän kauniit silmät. Sen lisäksi hän oli myös sisäisesti kaunis ja wannabe-muusikko. Luultavasti olisin jäänyt auton alle heti seuraavana päivänä tai jotain yhtä epäonnista, jos olisin saanut sen saaliin pyydystettyä. Että ehkä ihan hyvä näin.

Toiset tykkää muhkummasta

Selailin Elloksen nettikatalogia äskettäin. Olen toki tietoinen, että laihuus on tavoiteltava ominaisuus tässä maailmassa, mutta silti vähän kauhistuin osaa kuvaston aliravitun näköisistä malleista.

Missä universumissa tuollainen mekko näyttää hyvältä tuollaisen vartalon yllä? (Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä näyttäisikö tuo mekko minkäänlaisen vartalon päällä hyvältä, mutta ymmärrätte ehkä pointin).

Tällä langanlaihalla mallilla on varmasti verensokerikin aivan liian alhaalla, kun häntä ei hymyilytä yhtään. Söisi jotain, reppana.

Onneksi siellä oli sitten tämmöisiäkin malleja.

Ihan rehellisesti, kumpi noista naisista ja erityisesti heidän vartaloistaan on sinun mielestäsi paremman näköinen?

Tässä omaa vartaloaan muokatessani lihaksikkaammaksi ja läskittömämmäksi olen tullut miettineeksi naisvartaloita. Salilla jää helposti katselemaan kaunista naisvartaloa. Minun silmääni kaunis naisvartalo ei ole sellainen, jonka rasvaprosentti on lähempänä nollaa. Ja mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä kauheammalta näyttää kuiva luiseva kroppa.

Katselin tässä yhtenä iltana Supermarjoa televisiosta ja kauhistelin hänen, tämän terveyden perikuvan lähes luuta ja nahkaa olevaa vartaloa. Siinä kohtaa missä minulla on rintojen rasvakudosta, hänellä oli vain luiseva rintakehä (kuva alla, klikatkaa toki isommaksi). Oikein teki pahaa. Eikä tuo nainen ole iältään kai kuin vasta jotain 37. Kuivakkuudessaan hän näyttää mielestäni helposti kymmenisenkin vuotta vanhemmalta.

Vaikka alipaino ei nyt ihan äkkiä olekaan minun ongelmani, niin en osaisi kuvitella olevani koskaan sellaisella luisevalla tavalla laiha. Jos nyt millään tavalla. Olen aina ollut kulmistani hieman pyöreä, jopa ollessani lähempänä normaalipainoista kuin viime vuosina. En uskoisi edes viihtyväni itsessäni liian laihana. Kyllähän naisessa täytyy olla pehmeyttä ja jotain, mistä ottaa kiinni.

Tämä tietysti voi kuulostaa vain selittelyltä, että miksi pitää olla pikkuisen pläski, mutta ei kai se sitä ole. Se on vain sitä, että minun mielestäni tämän päivän kauneusihanne ei välttämättä ole oikeasti kaunis. Mutta makuasioistahan ei voi kuin kiistellä.

Tiedän, että jotkut kärsivät alipainosta yhtä paljon kuin jotkut toiset ylipainosta. Tämän kirjoituksen ei siis ollut tarkoitus tuottaa pahaa oloa niille, jotka saavat jatkuvasti kuulla olevansa ruipeloita tms. vaan kyseenalaistaa tämän päivän kauneusihanteita ja mallinmittoja. Ei ole helppoa kenelläkään näiden ulkonäköpaineiden keskellä. Pääasia, että jokainen viihtyy itse omassa kropassaan.

Kuvat: Ellos, Hyve-blogi ja kuvakaappaus Ruutu.fi:stä

Rent an opinion

Meillä täällä töissä on pari kesätyttöä, jotka pitävät minuun omituista välimatkaa. Uskon kyllä, että henkinen välimatkakin on olemassa, sikäli että he ovat parikymppisiä ja minä en ole. Tuntuu silti hölmöltä seistä esimerkiksi samalla bussipysäkille kolmen metrin päässä toisistamme, kun kuitenkin jollain tasolla olemme tuttuja. Alan olla henkisesti niin väsynyt kaikkiin sosiaalisiin kiemuroihin, että annan vaan olla. Itse asiassa on mukavampikin mököttää bussissa yksin kuulokkeet korvilla kuin yrittää tutustua työkaveriin. Silti mietin, että onko joku sanonut näille tytöille (he siis liikkuvat erikseen, eivät yhdessä), että olen jotenkin tosi outo, kun tuolla tavalla pitävät turvaväliä minuun. En ihmettelisi.

Olen jotenkin niin korviani myöten täynnä muutenkin naisia tällä hetkellä. Lähinnä siis itseäni vanhempia sellaisia. Onneksi työsuhdettani on jäljellä enää ensi viikko, koska jos tätä jatkuisi pidempään, niin melko varmasti päästäisin suustani ulos jotain peruuttamatonta jossain vaiheessa. Äsken jo oli niiiin lähellä, etten kysäissyt, että onko ihan oikeasti pakko selostaa ääneen kaikki mitä tekee (jos muistatte)?

Olen tässä katsellut ympärilleni ja tullut siihen tulokseen, että iso osa nelikymppisistä ja sitä vanhemmista naisista on ihan älyttömän tylsiä. Ja kauhean moni myös jotenkin tyhmiä. Pahoittelut keski-ikäisille naislukijoilleni, mutta tämä ei varmastikaan koske teitä, sillä oman lähipiirini ihmiset ovat hauskoja ja mielenkiintoisia. Työpaikalla taas en voi valikoida ihmisiä ympärilläni.

Jotenkin vaan kovin harvalla on mitään mielenkiintoista sanottavaa. Tämä yksikin, joka jatkuvasti on äänessä, ei varmaan koko kesänä ole tarjonnut yhtään kiinnostavaa ajatusta. Joskus huomaan puhuvani esimerkiksi ruokatunnilla jostain itseäni kiinnostaneesta asiasta, ja siitä seuranneesta kuolemanhiljaisuudesta tajuan, että porukka ei ole koskaan kuullutkaan eikä niitä kiinnosta.

Täällä jengiä kiinnostaa paljonko toiset painaa ja mitä ne suuhunsa laittavat ruokatunnilla. Tänä kesänä en ole saanut raivokohtauksia toisten lautasten kyttäämisestä, toisin kuin viime kesänä, mutta noin muuten mikään ei ole muuttunut. Ihmisten hiilihydraattien määrää ruoassa tarkkaillaan, vaikka sen enempää tarkkailija kuin tarkkailtavakaan ei karppaa. Ja jos joku on laihtunut tai lihonut, niin siitä mainitaan ääneen. Yleensä selän takana sentään.

Huvitin eilen myös itse itseäni ruokatunnilla miettiessäni, että miltä kuulostaisi, jos nämä samat keskustelut käytäisiin miesten pöydässä (kyllä, meillä naiset ja miehet ruokailevat eri pöydissä). Porukka on saanut joululahjaksi työnantajalta lahjakortit, jotka voi käyttää melkein mihin vaan. Yksi pohti jotain kivoja lakanoita, jotka sillä voisi ostaa. Repesin sisäiseen huutonauruun, kun siirsin ne repliikit viereisessä pöydässä istuvien miesten suihin. Aika harvaa miestä kiinnostaa lakanat ja vielä harvempi käyttäisi työnantajan lahjakortin niihin. Luojan kiitos se huutonauru pysyi pääni sisällä. Muuten olisin ollut ihan ansaitusti se työpaikan "tosi outo".

Todennäköisesti olen silti se porukan outo. En tiedä miksi en tunnu sopeutuvan siihen massaan. Vanhempien mielestä olen outo ja jotenkin tosi radikaali. Nuorempien mielestä olen outo ja ihan liian epätrendikäs. Jos olisin nuori, olisin ernu, mutta olenko kolmikymppisenä nyt sitten ervake eli erilainen varhaiskeski-ikäinen?!

"Varhaiskeski-ikään eli ikävuosiin 34/35–41/42 tullessaan moni kokee tulevansa syvään kriisiin. Aiempi voimantunto ja eheys voivat olla pahastikin kadoksissa, ja ihminen tuntee itsensä kokonaisvaltaisesti epävarmaksi.

Varhaiskeski-iässä ihminen alkaa viimeistään tajuta, että oma ajattelu onkin varsin suhteellista, toisin sanoen ei nyt niin kovin ainutlaatuista kuitenkaan."

(Lainaus Vesan blogista)

Ps. Oikeasti työkaverini ovat ihan kivoja. Tykkään niistä ja nekin kai tykkäävät minusta, mutta tänään on taas vähän tämmöinen väsyneempi päivä, kun ärsytyskynnys ylittyy.

You are beautiful, you are glorious, now you're covered in loser dust

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää kaikille!

Minusta on jotenkin surullista, että tämä naistenpäivä tuntuu olevan kovin vaikean oloinen asia osalle naisista. Vähän niin kuin kiitosten tai kehujen vastaanottaminen. Vähättelyn kautta. Olisiko siinä peiliin katsomisen paikka? Sen sijaan, että arvostettaisiin naisten tekemiä uhrauksia ja saavutuksia kautta historian, asiaa lähestytään sillä iänikuisella kysymyksellä: "Koska on miestenpäivä?" Vähän niin kuin nollataan koko naistenpäivä, koska miehillä ei ole omaa vastaavaa päivää. Sama keskustelu 8.3. joka vuosi. Yhtään miestä en ole tavannut, jolla olisi ongelma naistenpäivän kanssa.

On niin helppo tuudittautua siihen omaan tasa-arvon ja hyvän olon tunteeseen, kun elää 2010-luvulla Suomessa. On helppo unohtaa ne kaikki maailman naiset, jotka elävät tänä päivänäkin nyrkin ja hellan välissä. On myös helppo unohtaa, ettei meidän isoäitimme eivätkä äitimmekään ole aina eläneet näin(kään) tasa-arvoisessa maailmassa kuin tänä päivänä.

Tämän päivän Suomessa naisen pahin vihollinen taitaa olla nainen itse. Naisilla tuntuu olevan kauhea tarve alentaa itsensä, tai ainakin kanssasisarensa. Jos joku suomalainen nainen menestyy, niin ehkä sitä on vähäsen pakko kuitenkin dissata. Eikä se nyt taatusti ainakaan syystä ole menestynyt, tai omilla ansioillaan. Mietitään nyt vaikka Sofi Oksasta. Puhdistus on voittanut kotimaassa Finlandia- ja Runeberg-palkinnot, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon, ranskalaisen Prix Femina étranger-palkinnon sekä Euroopan kirjallisuuspalkinnon. Ja mistä meillä keskustellaan? Siitä, kun Sofi on niin ruma ja ihan kauheat hiukset ja ihan kaamee femakko ja lesbokin vielä (joka muuten on naimisissa miehen kanssa). Niin mitä väliä sillä on, miltä naiskirjailija näyttää? Eivät ne mieskirjailijatkaan mitään kaunokkeja ole, mutta taatusti heidän saamiaan palkintoja oltaisiin arvostettu enemmän.

Ja ihan vaan tiedoksi, siskot, että kansainvälistä miestenpäivää on vietetty maailmalla 19.11. jo vuodesta 1999 alkaen. Vuosina 2008-09 mm. Ruotsi, Norja ja Tanska ovat ottaneet virallisesti tuon päivän kansainväliseksi miestenpäiväksi. Toivon todella, että Suomi tulee pian perässä, niin vältyn katkaisemasta verisuonen päästäni seuratessani tätä jokavuotista debattia aiheesta. Ja ihan siksikin, että suurin osa miehistä sen ansaitsisi. Kuten suurin osa naisista ansaitsee naistenpäivänsä.

Minusta jokaisen naisen, joka vähättelee naistenpäivän merkitystä, tulisi hävetä.

Girls, girls, girls

Hyvää vapun jälkeistä elämää kaikille! Oliko villi meno?

Minja postasi tuossa joku aika sitten omaa "naismakuaan", ja mitä isot edellä, niin sitä pienet apinat perässä. En poikakalenterini tavoin tehnyt tästä nyt mitään tyttökalenteria, koska en jaksanut keksiä kahtatoista eri naista. Valkkasin tähän kuitenkin muutaman sellaisen julkisuuden naisihmisen, keitä nyt keksin tässä, joita pidän ulkoisesti itseäni viehättävinä naisina. Sen enempää selittelemättä, satunnaisessa järjestyksessä.

Audrey Tautou

Gwyneth Paltrow

Marion Cotillard

Cameron Diaz

Maggie Gyllenhaal

Mary-Louise Parker

Norah Jones

Olisin halunnut laittaa muutaman muunkin ihanan naisen tuohon, kuten esimerkiksi Toni Colletten, mutta vertasin tätä sitten mielessäni taannoiseen miespostaukseeni ja koska siinäkin oli kaikki valittu ihan puhtaasti ulkoisin perustein, niin valitsin tähänkin sitten.

Jos olisin mies, niin olisin varmaan ihan ihastunut noihin naisiin.