28. helmikuuta 2013

Tuonelasta ikinuoret itsestään niin ilmoittaa

Ilta-Sanomat listasi 20 merkkiä (vaikka niitä oikeasti onkin 22) siitä, mistä tietää olevansa vanha. Kaikkihan me tiedämme, että minun parhaat päiväni ovat jo takana, mutta katsotaanpas kuinka lähellä kuolema kolkuttelee...


1. Muistat elävästi, kun Jonna Tervomaa voitti Syksyn sävelen kappaleella Minttu ja Ville. 
Kappaleen kyllä muistan, mutta en olisi muistanut sen voittaneen Syksyn säveltä.
2. Muistat vielä verisesti sen katastrofin, kun Suomi hävisi jääkiekkon MM-kisojen puolivälierissä Helsingissä Ruotsille 5-6 johtoasemasta 5-1. Siitäkin on ehtinyt kulua jo 10 vuotta. 
Eikös tuo ole lähes jokavuotinen perinne? En varmaankaan juuri tuota nimenomaista kertaa muista. Tai tiedä mitä tarkoittaa puolivälierä.
3. Itkit katsellessasi merensyvyyksiin jäälautalta katoavaa Leonardo DiCapriota 16 vuotta sitten. Kyllä, Titanic julkaistiin jo vuonna 1997. 
Enpäs itkenyt.
4. Freddie Mercury tuntuu kuolleen korkeintaan kymmenen vuotta sitten. Todellisuudessa Queen-solisti on ehtinyt maata kuolleena jo vuodesta 1991.
Kyllä Freddien kuolemasta tuntuu olevan pitkä aika. Kovin pitkä, kylmä ja kivinen.
5. Lempiosiosi sanomalehdessä on 20 vuotta sitten -palsta.
En lue sanomalehtiä, mutta varmasti lukisin tuollaisen palstan, jos sellaiseen törmäisin.
6. Muistat vielä ajan, jolloin Matti Nykänen oli Matti Paanala.
Muistan myös sen ajan, kun Matti oli naimisissa Tiinan kaa. Ja Pian. Hämärästi.
7. Jos muistat korpun, tiedät olevasi jo vanha. Jos muistat käyttäneesi lerppua, peli on jo menetetty.
Totta kai muistan korpun. Lerppua olen joskus pidellyt kädessäni (sitä levykettä, senkin perverssit!), mutta en varsinaisesti käyttänyt koskaan, joten sitä ei lasketa. Toivoa siis vielä on!
8. Sohvalla nukkuminen saa selkäsi kipeäksi.
Nukun harvoin sohvalla, mutta ei kai saa. 
9. Et enää tiedä, koska McDonalds sulkeutuu.
Tiedän hyvinkin tarkkaan, että lähin Mäkkärini on auki joka päivä viiteen asti aamuyöllä.
10. Sabrina teininoitaa alettiin esittää 16 vuotta sitten. Jos Sabrina olisi oikea henkilö, hän olisi jo 33-vuotias ja hänellä voisi olla melkein täysi-ikäinen lapsi. 
Jaa. Enpä ole koskaan katsellut. Minullakin voisi olla melkein täysi-ikäinen lapsi. Jos olisin teiniäiti.
11. Britney ja Madonna vaihtoivat kielisuudelmia koko kansan edessä MTV-gaalassa 10 vuotta sitten. Britney ja Justin Timberlake erosivat peräti 11 vuotta sitten.
En muistanut edes Britneyn ja Justinin olleen pari. Tuskin kovin moni muukaan.
12. Muistat tanssineesi 50 Centin In Da Clubia sydämesi kyllyydestä ja kuvitellut olevasi klubin seksikkäin olento. Senkin kappaleen julkaisusta on jo 10 vuotta. 
Musta tuntuu, että olen tuohon liian vanha. Never heard. Onpa tylsä biisi. Enkä koskaan ole kuvitellut olevani klubin seksikkäin olento.
13. Muistat suomalaislaulajan, joka lauloi kappaleet Kirje ja Tinasormus. 
Janne Hurme? 
14. Mika Häkkisen ensimmäisestä maailmanmestaruudesta tulee kuluneeksi 15 vuotta.
Meinasin kysyä, että onko Mika Häkkinen voittanut joskus maailmanmestaruuden, mutta sitten muistin, että se olikin Mika Salo jota ajattelin. Dementiani on siis pahempi kuin luulinkaan.
15. Muistat ajan, jolloin Britney Spears väitti olevansa neitsyt. 
En todellakaan muista.
16. Kello 6 ei ole se aika, jolloin menet nukkumaan, vaan se, jolloin nouset ylös. 
Ei kumpikaan, mutta lähempänä sitä nukkumaanmenoaikaa kuin ylösnousemusta. Olen yöeläin.
17. Jääkaapissasi on enemmän ruokaa kuin olutta. 
Olutta siellä ei ole juuri koskaan, mutta neljä tölkkiä siideriä taitaa löytyä. Ruokaa on silti varmasti enemmän. Siellä on ainakin kolme broilerinkoipea, koska ne maksoivat yhteensä euron lähikaupassa. Myös halloumijuustoa ja kananmunia. Ja jugua ja sellaista. 
18. Et hämmästellyt lainkaan sitä, että tietokonepeli latautui 15 minuuttia tasolta toiselle siirryttäessä. 
Aivan varmasti hämmästelin ja olin ehtinyt potkia ja buutata konetta useampaan kertaan jo noin pitkässä ajassa. Siis mikäli näin olisi käynyt joskus. 
19. Match.comissa profiiliasi katsovat vain +50-vuotiaat. 
Mikähän paikka tuo mahtaa olla? Onko mulla joku profiili siellä? Ei perhana.
20. Pikku G julkaisi menestysalbuminsa Räjähdysvaara vuonna 2003. 
Kivat sille.
+ Hyräilet vieläkin Den Glider In -ja Me ollaan sankareita kaikki -kappaleita sekä pidät Curt Lindströmiä Suomen kuninkaana. 
Miten niin hyräilen? Laulan kovaan ääneen! Joka kevät! Mutta siis vain Den Glider Iniä, en tuota J. Karjalaista, jota en yhdistä jääkiekkoon millään tapaa. Johtunee kuitenkin vain siitä, että laulaa jollottelen yleensä mitä omituisempia lauluja.
++ Muistat vielä "sudenpentuhatut", housuhameet ja ajan, jolloin jojo oli cool.
Totta kai muistan. Karvalakit oli ihania. 

Mitä tästä opimme? Emmepä paljon mitään. On helpompiakin tapoja ottaa selvää onko vanha vai ei. Kuten se, että löysin eilen syntymätodistukseni ja se paperi oli melko vanha. Siinä kätilö todisti "kunniansa ja omantuntonsa kautta oman toteamuksensa sekä äidin ilmoituksen perusteella" todistuksen tiedot oikeiksi ja minut syntyneeksi reilut 30 vuotta sitten. Kehonkoostumusmittauksen mukaan kroppani on neljä vuotta vanhempi kuin minä itse. Siitä huolimatta tunnen henkisesti olevani vielä kovin nuori, ja sehän on se tärkein mittari, vai mitä?

27. helmikuuta 2013

Talvi unineen aamuun harmaaseen

Miten tämä kirjoittaminen onkin niin kausiluontoista, että välillä on monta päivää putkeen sanottavaa ties mistä, joskus jopa useamman kerran päivässä, ja välillä sitten taas ei ole mitään sanottavaa eikä mielipiteitä mistään. Tai jos onkin jotain mieltä jostain, niin sitä ei jaksa pusertaa blogiin, koska plääh.

Tässä yhtenä iltana, siinä unen ja valveen rajamailla, keksin jonkun aivan älyttömän loistavan ajatuksen, josta päätin kirjoittaa heti seuraavana päivänä blogiin. Arvatkaa muuten muistinko enää seuraavana päivänä mikä se aihe oli? No en muistanut, enkä muista yhäkään, mutta varmasti se oli jotain todella kaunista ja syvällistä.

Olen tänään nukkunut osissa. Menin yöllä nukkumaan, kuten lähes joka yö (paitsi sunnuntain ja maanantaina välisenä yönä, sillä pidin yhden hengen Oscar-valvojaiset(*). Asetin herätyskellon herättämään minut aamulla, koska piti raahustaa laboratorioon verikokeisiin. Verikokeista raahustin takaisin kotiin ja jatkoin nukkumista muutaman tunnin. Join aamukahvin ja söin aamupalan sitten vasta tuossa yhden aikaan iltapäivällä. Nyt makaan tässä sohvalla vieläkin jonkinlaisessa koomassa. Kohta joudun nostamaan ahterini tästä, sillä olen tänään vastuussa kissan ruokinnasta sekä yleisestä viihtymisestä.

Kilpirauhasarvoni ovat siis seurannan alla. Kävin tammikuun alussa verikokeissa, jolloin tulokset näyttivät melko selvää vajaatoimintaa, mutta lääkäri ei syistä a ja b halunnut aloittaa heti lääkitystä. Nyt syy a on hoitunut pois päiväjärjestyksestä, mutta katsotaan viikon päästä mitä mieltä lääkäri on tuloksista ja syystä b. Itse kyllä kokeilisin mielelläni lääkitystä. Kilpirauhasen vajaatoiminta selittäisi niin monta asiaa ja mikä parasta, niistä asioista saattaisi päästä eroon nappaamalla nappia joka aamu.

Treenit ei oikein kulje (tai siis... en vaan jaksa mennä) ja ruokavalio on retuperällä. Voisin käydä kevätunille. Herättäkää minut sitten, kun lumet on sulaneet, kiitos!


*) Ajattelin ensin kirjoittaa Oscar-valvojaisaiheisen bloggauksen silloin yöllä, mutta en sitten siihenkään jaksanut vaivautua. Olen niin huono. Seurasin kyllä Twitterissä gaalan kommentointia koko yön ja se teki kaikesta niin paljon hauskempaa. Järkyttävintä yössä olivat ehkä väkivaltainen tissiasu ja Nelosen kommentaattorit. Ihmettelin myös mitä on tapahtunut Renee Zellwegerin silmille ja miksi Kristen Stewart on kuin väkisin lavalle pakotettu emopunkkari, joka vetää crackia? Ja miten on mahdollista, että Barbra Streisand on jo 70-vuotias?!!

21. helmikuuta 2013

Ja me jurot nuorisojulkkikset pukuhuoneessa yksin itkemme


Kaukana on naisellinen pehmeys meikäläisen räpylöistä nykyisin. (Plus kuvassa nahka on niin kuiva, että näyttää ihan joltain satavuotiaan mummon kädeltä). Vielä en niin turhamainen kuitenkaan ole ollut, että olisin ostanut treenihanskat. Antaa känsää tulla vaan! Ainakin sitten edes jostain näkee, että on nostellut rautaa...

Tänään oli rainerin kanssa vuorossa HIIT (high intensity interval training) -harjoituksia. Pitkään aikaan en ole ollut näin poikki treenin jälkeen, kuin nyt olen. Tekisi mieli vaan kaatua puolikuolleena sänkyyn ja nukkua koko ilta. Samaan aikaan kuitenkin kroppa ja pää käy niin ylikierroksilla, että lepäämisestä ei tule mitään. Piti tiskata, mutta en nyt millään jaksa pidellä näitä käsivarsia asennossa tai tehdä mitään tietokoneen näppiksen näpyttelyä haastavampaa liikettä. Saati seistä.

Kuntosalin pukuhuoneessa törmäsin tragediaan, joka oikeasti sai surun puseroon. Äänen perusteella keski-ikäiseksi luokittelemani naiset keskustelivat toisella puolella pukukaappeja. Ensimmäinen nainen jutteli jonkun toisen heidän tuntemansa henkilön terveydentilasta, kun yllättäin toinen nainen purskahti aivan lohduttomaan itkuun. Ihan tarkkaan en kuullut mistä oli kyse, mutta päättelin, että tälle toiselle naiselle oltiin juuri diagnosoitu syöpä. Ilmeisesti vielä melko levinnyt sellainen. Voi hyvä ihme, että tuntui pahalta. Hyvä, etten ruvennut itkemään siellä kaappien toisella puolella, niin tuntui pahalta tuon naisen puolesta ja myöskin omat muistot äidin sairastumisesta ovat vielä aika tuoreena pinnassa. Olisi tehnyt mieli mennä halaamaan sitä naista, mutta enpä oikein pystyisi toimimaan kovin kannustavanakaan noissa tilanteissa: "Tiedän miltä susta tuntuu, oma äitinikin sairastui syöpään pari vuotta sitten". "Ai, paraniko se siitä?" "No ei, ei parantunut... vaan kuoli". Hiphei.

Onneksi rainerin ruoskinnassa ei paljoa ehtinyt miettiä mitään synkkiä. 

17. helmikuuta 2013

So what if we've seen each other naked

Haukun ne naapurit vähän myöhemmin, vaikka lisää syitäkin on tullut tämän ja edellisen kirjoituksen välissä. Nythän kävi katsokaas niin, että Ofelia haastoi minut vastailemaan kysymyksiin ja hoidan sen pois alta heti. Muistin, että minulla on vielä vastailematta Nollavaimon kysymyssettiinkin (jostain muinaisesta historiasta), mutta any day now, Nollis, any day now. (Nollishan tykkää sekalanguagen käytöstä tekstissä, vai mitä?)

Homman nimi oli se kerro 11 asiaa itsestäsi, vastaa 11 kysymykseen ja keksi 11 uutta kysymystä. En jaksa keksiä itsestäni satunnaisia asioita, joten vastaan ensiksi Ofeliankin vastaamiin Moon Mamman kysymyksiin, koska ne jotenkin koskettivat minua. Kohta huomaatte miksi. Lopuksi vastaan Ofelian kysymyksiin. Omat 11 kysymystä keksin ehkä sitten, kun olen saanut vastattua niihin Nolliksen kysymyksiinkin. Ehkä.

Let's go.

***

1. Jos olisit joku rock/poptähti, niin kuka ja miksi? 

En keksi yhtään syytä miksi olisin joku rock-/poptähti. En mitenkään päin yllä kenenkään ihailemani hahmon tasolle enkä voisi olla kukaan vähempi. Olisin sitten John Lennon elämänfilosofiansa takia.

2. Jos pitäisi valita yksi musiikin laji, ja kuunnella pelkästään sitä koko loppuelämä, niin mikä se olisi? 

Tähän olisi helppo vastata rock, koska se on niin laaja käsite. Mutta sitten en voisi kuunnella enää Toolia. Jos taas valitsisin progemetallin, niin en voisi kuunnella enää mitään muuta kuin Toolia, koska muu progemetalli ei sytytyä minua. Hitto. Grunge. Sanotaan grunge!

3. Mikä instrumentti ja kenen soittamana? 

Lauri Porran basso. Eiku... Hmm. No joo. Miksipä ei. Pidetään tuo, kerta tuli ekana (likaiseen) mieleeni.

4. Minkä elokuvan musiikki, tunnari tai jokin teema itkettää väkisin? 

Ei minkään. Ei musiikki itketä minua. Varsinkaan elokuvamusiikki.

5. Jos pitäisi valita yksi elokuva, ja katsella pelkästään sitä koko loppuelämä, niin mikä se olisi? 

Riippuu siitä mitä tarkoittaa "katsella pelkästään sitä". Että puhutaanko vain elokuvien katselusta vai enkö voisi enää katsella mitään muuta (kuten blogeja tai lintuja tai muuta luontoa) kuin yhtä elokuvaa? Jälkimmäisessä tapauksessa varmaankin riistäisin hengen itseltäni. Mutta jos puhutaan vain elokuvien katselusta ja muuten saisin asettaa silmäni minne haluan, niin vastaan American Beautyn. Olen katsonut sen nyt jo niin monta kertaa, että tuskin loppuelämäkään tekisi tiukkaa. Se on lumoava.

6. Suomenkieliset vai vieraskieliset lyriikat? Vai mielellään ei lyriikoita ollenkaan? 

Kuuntelen pääosin englanninkielistä musiikkia. En tiedä miten suuri paino kielellä siinä on, vai onko suomenkielinen musiikki vaan ei-niin-hyvää. Joskus suomenkieliset lyriikat kuulostavat tönköltä, mutta esimerkiksi Stam1nalla kieli taipuu hyvin.
Mielellään kuitenkin lyriikat, koska instrumentaalikappaleita en kovin pitkään jaksa kuunnella.

7. Missä yhtyeessä haluaisit soittaa, ja miksi? 

No Toolissa. Olisihan se melkoista aivo-orgasmia koko ajan.

8. Mitä instrumenttia haluaisit soittaa, ja miksi?

Bassokitaraa, koska siinä on pari kieltä vähemmän kuin tavallisessa kitarassa. Ja koska olen bassoaddikti. Siksi kunnon stoner rock on niin ihanaa.
Läskibassoa ja saksofonia niiden äänien takia. Ja didgeridoota, koska se on niin eksoottinen ja sovinistisesti naisilta kielletty.

9. Onko viikonlopun leffailtasi komediaa, draamaa, jännitystä vai toimintaa? 

Draamakomediaa. Ei mitään kainalopieruhuumoria vaan sellaista, mikä naurattaa oikeasti.

10. Missä elokuvassa esiintyy suosikkipahiksesi? 

Elokuvassa... Sarjoista keksisin True Bloodin Ericin ja Sons of Anarchyn Tigin. Tuntemattoman Sotilaan Rokkakaan ei ole pahis. Sanonko siis Heath Ledgerin Jokerin? Sanon.

11. Mikä on elämän tarkoitus? 

Sen kun tietäisin, niin jotenkin pistäisin rahoiksi sillä tiedolla ja rikastuisin. Mutta sen tiedän, että raha se ei ole. Eikä oleminen vain yhtenä pienenä koneen osasena tuottamassa osakkeenomistajille voittoa.

***

Ja sitten ne Ofelian kysymykset:

1. Uskotko henkimaailmaan? 

Oli pakko googlata mitä henkimaailmalla tarkoitetaan. Wikipediasta löytyi lause: "Eri uskomusten mukaan henkimaailman asukkaita ovat paitsi kuolleiden henget, myös syntymättömät lapset, voimaeläimet, suojelushenget, haltiat, hyvät ja pahat henkiolennot kuten enkelit ja demonit sekä jumalat." Eli ei, en usko.

2. Onko kuoleman jälkeen elämää? 

Tietyllä tavalla uskon sielunvaellukseen. En ehkä aivan sillä tavalla kuin hindulaisuudessa enkä tiedä onko kyse edes uskosta vai enemmänkin arvelusta. Minulla on siihen teoria, jota en tässä käy kertomaan, ettette pidä minua täysin tärähtäneenä.

3. Oletko nähnyt kummituksia tai kokenut jotain ns. yliluonnollista? 

Enpä voi sanoa nähneeni tai kokeneeni. Tai  mistäs minä tiedän mikä näkemäni on luonnollista ja mikä yliluonnollista? Tosin oma teoriani (taas yksi teoria, hehe) on, että kaikki mitä tapahtuu ja näkyy on luonnollista, ihmisaivot eivät vaan tiedä tarpeeksi ymmärtääkseen sitä kaikkea.

4. Oletko käynyt ennustajalla ja onko osunut oikeaan? 

En ole, vaikka tavallaan kiinnostaisi kokeilla. En oikeasti usko tuommoiseen ollenkaan, joten olisin melko utelias tietämään voiko mieleni muuttaa, jos ennustaja oikeasti osuisi niin oikeaan. Itse olen sitä mieltä, että ennustukset monesti ovat itsensä toteuttavia.

5. Onko sinulla ollut ennaltatietämiskokemuksia?

Joskus on jotain aavistuksia, mutta ne voivat olla puhtaita sattumia. Suvussa on kyllä ollut taipumuksia, uskoi niihin sitten tai ei.

6. Mitä mieltä olet Meryl Streepistä? 

Meryl Streep on minulle sillä tavalla vaikea hahmo, että en jotenkin tunnista häntä aina rooleissa tai unohdan hänen nimensä. Mutta lahjakas näyttelijä ja erittäin kauniisti sekä arvokkaasti vanhentunut nainen. Arvostan.

7. Uskotko johdatukseen eli siihen että kaikelle on tarkoituksensa ja kaikki tapahtunut vie meitä lähemmäs päämääriämme? 

En usko. Asiat vaikuttavat toisiinsa ja monelle tapahtuneelle asialle voi nähdä jälkeenpäin "tarkoituksen", mutta mikä se päämäärä voisi olla, ellei kuoleminen? Sitä kohti etenemme kyllä vääjäämättä koko ajan.

8. Uskotko että me kaikki olemme yhtä (eli toiseen ihmiseen voisi tämän vuoksi esim. vaikuttaa ajatuksen voimalla?) 

Tervetuloa skepsiksen vuosikokoukseen, eli en usko tähänkään. Toisten kanssa on vahvempi yhteys ja toisiaan voi ymmärtää ilman sanoja, mutta en todellakaan ole yhtä kovinkaan monen tyypin kanssa tällä planeetalla. Ehkä jollain muulla planeetalla sitten, ei voi tietää.

9. Onko mielestäsi kaikki hyvin vai pitäisikö meidän yrittää luoda yhteiskunnasta parempi paikka? 

Ei todellakaan ole hyvin. Koko yhteiskuntajärjestys pitäisi laittaa uusiksi. Meidän pitäisi useammin kokoontua nuotion ympärille polttelemaan rauhanpiipussa peyotea, haistelemaan kukkasia ja sen jälkeen kaataa koneisto. Kuten huomaatte, sisäiset hippini ja anarkistini elävät sulassa sovussa käsi kädessä.

10. Onko ihmisellä aura? 

Ei aavistustakaan. Joillain on ainakin lumiaura.

11. Jos nyt saisit sanoa mitä haluat ihan kenelle tahansa, mitä se olisi ja kenelle?

Haluaisin onnitella ja kiittää sitä, joka jaksoi lukea tänne asti. Eli sinua siinä. Paitsi jos luit vain alun ja lopun.

16. helmikuuta 2013

Bling, bling, bling if your daddy's got cash

Disclaimer: Seuraava kirjoitus varmaankin pahoittaa jonkun mielen, vaikka aika vahvasti kyllä epäilen, ettei kukaan kyseistä kohderyhmää oleva viihdy blogissani. Jos näin kuitenkin käy, niin olen siitä jo valmiiksi pahoillani. Tarkoitukseni on käsitellä enemmänkin ilmiötä kuin kenenkään yksittäisen ihmisen blogia. Jatkakaa toki paheksunnastani huolimatta valitsemallanne tiellä.

Kuva: jostain netistä, graffiti: Banksy

Minua jotenkin huolestuttaa ahdistaa ärsyttää tämä koko ajan lisääntyvä krääsävillitys täällä blogistaniassa (ja koko maailmassa, jos niikseen tulee). Mitään tilastoja ei ole käsissäni, mutta voisin epäillä, että suurin osa blogeista palvoo nykyisin materiaa. Ostellaan vaatteita kuin heikkopäiset, että voidaan joka päivä postata uusi päivänasukuva (painotetaan päivä-nasu-kuva) ja kulutetaan mitä ihmeellisempää kosmetiikkaa, että näytettäisiin luonnollisen kauniilta.

Yleensä, kun joku luokittelee itsensä muotiblogiksi (tai lifestyle, mitä vaan), niin odottaisin heidän esittelevän jotain oikeaa muotia. Mutta ei, yleensä nämä esittelevät halpisketjujen, kuten Gina Tricotin, H&M:n tai Elloksen rääsyjä. Niistä on laatu ja yleensä myös muoti kaukana. Lapsi-/halpatyövoimasta en edes rupea, koska en ole itsekään siltä osin synneistä vapaa. Valitettavasti.

Oma ongelmani on myös se, että tämän hetken kuumin muoti on todella rumaa. En pukisi niitä vaatteita päälleni, vaikka vähän maksettaisiinkin. Tai mitenkäs se minun ongelmani on? Ei mitenkään. Mutta onpahan tällä hetkellä ainakin kohtalaisen helppoa erottua katukuvasta ja omasta mielestäni — anteeksi nyt vaan — hyvinkin edukseni. Oma lempiliikkeeni Indiska kuuluu varmasti käytännössä samaan halpisketjukategoriaan, joiden vaatteiden laatu ja eettisyys ovat arveluttavia, mutta ainakin ne näyttävät persoonallisilta verrattuna tuohon kaikkeen kasari-/ysärimassaan, mitä muut kaupat pihalle ruuttaavat.

Näiden blogien uusi (tai mistä minä tiedän onko se uusi, mutta ainakin räjähdysmäisesti kasvanut ja kaikkialta tursuava) villitys on myöskin lukijoiden kalastelu -arvonnat. Arvotaan jotain kohtuullisen vähäpätöistä krääsää, mutta arvontaan osallistumisen vaatimuksena on yleensä 1) blogin/bloggaajan nuoleskelu kommenttilaatikossa, 2) blogin lukijaksi ilmoittautuminen Bloggerin lukijat-kikkareen kautta ja 3) arvonnan järjestämän blogin mainostaminen valitsemallaan taholla. Sitten ihastellaan, miten paljon on taas tullut lukijoita niin ja niin lyhyessä ajassa, koska juuri sisällön laadun vuoksihan he ovat lukijoiksi kirjautuneet.

Ehkä tämä johtuu vielä noroviruksestani, mutta jotenkin etoo nuo orgiat.

Sitten on vielä ne kirjoitukset, joissa kehutaan jotain tuotetta, linkitetään siihen ja kun hyväuskoinen lukija klikkaa linkkiä, niin salakavalasti bloggaajan tilille kilahtaa kolikoita. Noissakaan tapauksissa en koskaan usko, että bloggaaja kehuisi tuotetta siksi, että se on oikeasti hyvä, vaan ihan puhtaasti hyötymistarkoituksessa. En tokikaan paheksu sitä, että blogillaan mahdollisesti tekee rahaa, mutta tarkoitus ei pyhitä keinoja. Tähän tosin on tullut selvästi aika laajamittainen muutos eli suurin osa taitaa ilmoittaa mainoslinkeistään selkeästi, joten lukijan pitäisi tietää linkkiä klikatessaan tuottavansa bloggaajalle rahaa (tai lisää krääsää, mitä noista nyt saakaan). Itse nykyisin aina näissä epäilyttävissä blogeissa tsekkaan linkin osoitteen enkä klikkaa, jos urlissa lukee jotain tradedoubler tai muuta arveluttavaa settiä.

No, mikäänhän ei ole niin helppoa kuin klikata selaimen ylänurkasta ruksia ja poistua paikalta, mutta ei se poista noita olemasta olemassa, että suljen niiltä silmäni. Ehkä olen ainoa, jonka mielestä noissa piirileikeissä on jotain todella kieroutunutta ja likaista. Ehkä se vähän huolestuttaa, että yleistyykö ihmisten pinnallisuus oikeasti noin huikeata tahtia vai feikataanko sitä vaan saadakseen rahaa bloggaamisesta? Ja ei, en ole kateellinen. Jotenkin kuitenkin tykkään enemmän niistä blogeista, joissa kirjoittajalla on jotain sanottavaakin.

Seuraavassa kirjoituksessa haukun sitten naapurit. Jos muistan.

Ps. Otsikko yhden Suomen parhaimpiin lukeutuvan punkbändin No Shamen yhdestä parhaasta kappaleesta Better drunk than part of the machine (Parempi kännissä ku osa niiden koneen). Biisin sanat osuu niin kuin just tähän aiheeseen. Enkä tarkoita nyt tuota kännissä olemista.

15. helmikuuta 2013

The Devil Put Dinosaurs Here

Olo alkaa olla pikkuhiljaa jo aika vakaa. Keskiviikkoiltana sain kylään vieraan, joka ei esittäytynyt, mutta kutsutaan häntä nyt vaikka norovirukseksi. Sain taudin vieraillessani lapsiperheessä, mutta jostain syystä tämä tauti on kohdellut aikuisia paljon kehnommin ja lapset ovat päässeet kovin vähällä. Parempi kai niin päin.

Minulla ei ole ollut vatsatautia varmaan kahteenkymmeneen vuoteen. Pari kertaa olen ollut huonovointinen, mutta sitä ei ihan vatsataudiksi voi laskea, jos yhteen kertaan voi pahoin vessassa ja tilanne on ohi sen jälkeen. Myöskään krapulaa ei lasketa. Mutta oikeasti en ole varmaankaan peruskoulun jälkeen tästä taudista kärsinyt enkä voi sanoa menettäneeni juuri mitään.

Jos jotain hyvää tästä sairastelusta haetaan, niin ainakin sai kerrankin hyvällä omallatunnolla nukkua niin paljon kuin huvitti. Ja kyllä nukuttikin normaalia enemmän. Nukuin eilen kahdet ihan kohtuullisen mittaiset päiväunet ja niiden perään vielä täyspitkät yöunet. Kyllä nukkuminen on sitten mukavaa.

Toinen hyvä puoli sairaudessa oli se, että kahdessa vuorokaudessa elopainostani on lähtenyt enemmän kuin kaksi kiloa. Siis näin niin kuin jos tältä turhamaiselta rantakuntoon kesäksi 2021 -projektin kannalta ajatellaan. Uskon tosin ainakin toisen noista kiloista tulevan takaisin, kunhan nyt pikkuhiljaa yritän palailla normaaliin ruokailuun. Eilinen ravintoni kun piti sisällään lähinnä pullon Jaffaa ja kaksi purkkia viiliä. Treenaaminen saa odottaa ainakin huomiseen. Tai myöhempään.

Ehdin ennen sairastumistani käydä keskiviikkona spinnitunnilla. Että terveisiä vaan niille muille siellä samassa tilassa, tai sille joka polki spinnipyörälläni minun jälkeeni. Pyyhin kyllä ne kahvat, mutta eiköhän se noro jäänyt niihin asustelemaan. Tunsin kyllä siinä polkiessani, että nyt en ole ihan täysissä voimissani, mutta yritin uskotella itselleni vain syöneeni liian vähän. Eihän se siitä sitten ollut kiinni.

Ps. Otsikko on kuulemma toukokuussa ilmestyvän uuden Alice In Chainsin levyn nimi. Uudella viittasin uuteen levyyn, vaikka sanajärjestyksestä tuli hassu, mutta onhan bändikin tavallaan aina mielessäni kahdessa eri osassa: se vanha Layne Staleyn aikainen AIC ja tämä uusi ihan hyvä, mutta eri AIC. Levyn nimi on jotenkin erikoinen, ei ihan heti solahda sieluuni, mutta ei kai sen väliä jos levy on hyvä.

9. helmikuuta 2013

You need to know the difference

Tiedän, että ei pitäisi provosoitua anonyymeista kommenteista (tai nimimerkillisistäkään), eikä tässä nyt oikeastaan olekaan siitä kyse. Kyse on enemmänkin sellaisesta yleisestä ilmapiiristä, mikä nykyisin tuntuu olevan valloillaan.

Jos nainen on vanhempi kuin parikymppinen ja kiinnostunut muustakin kuin vauvan vaippojen vaihtamisesta, niin nainen on heti puuma. Huolimatta siitä, minkä ikäisistä miehistä nainen on kiinnostunut, hän on puuma. Jos on seksielämää ilman avioliittoa, nainen on ihan takuuvarmasti puuma.

Vaikka tuota puumailua heitettäisiinkin huumorilla, niin minun mielestäni se on kuitenkin jotenkin naisen seksuaalisuutta väheksyvä tapa puhua. On taas keksitty uusi kiva termi, millä voi vähän mitätöidä naista. Jos ihan rehellisesti tässä saan sanoa, niin minusta kolmekymppisen puumattelu on loukkaavaa. Ja todella väsynyttä läppää.

Kautta aikojen miehet ovat olleet kiinnostuneita nuoremmista naisista. Sitä selitetään biologialla ja miehen maanisella tarpeella jaella siemeniään ympäriinsä ja millä kaikella. Sille ei ole keksitty mitään ääliömäistä eläinmaailmasta peräisin olevaa termiä, paitsi ehkä pukki ja sika, jos nyt tuolle linjalle lähdetään. (Ei lähdetä).

Itse tunnen itseni näin kolmekymppisenä hyvinkin nuoreksi ja viisikin vuotta itseäni nuorempi mies on ihan ok eikä tunnu mitenkään lapselta. Ikäero ei siis kerta kaikkiaan tunnu siltä, että laukkaisi nuoren lihan perässä, mitä minä itse edes harvemmin teen. Olen kyllä ollut ihastunut itseäni yhdeksän vuotta nuorempaan kolliin ja jälkeen päin, hormonimyrskyn laannuttua, olen tajunnut tyypin olleen oikeasti liian nuori ja aika lapsellinen. Mutta viisikymppisen naisen elämässä tuo ikäero tuskin tuntuisi enää missään.

Toki puumaksi saa sanoa (jos on ihan pakko ja kohde sen itsekin hyväksyy) naista, joka oikeasti sen ansaitsee. Eli jotain viisikymppistä (tai vanhempaa naista), joka metsästää yökerhoissa parikymppisiä (tai nuorempi) miehiä. Antakaa palaa. Mutta jättäkää meidät muut rauhaan.


 

Cat on a hot tin roof

Olen tosi pahasti ihon puutteessa. Älkää käsittäkö väärin, oma vartaloni on lähes kauttaaltaan ihon peitossa, mutta jonkun toisen ihoa. Miehen ihoa.

Miehessä kauneinta (kasvojen lisäksi) on käsivarret, hartiat, selkä, vatsa, kyljet... Siitä on aivan liian kauan, kun olen saanut viimeksi hivellä noita alueita niin, että se on oikeasti tuntunut joltain. Melkein hengästyttää pelkkä ajatuskin.

Kamalimpia ovat semmoiset katsoa saa muttei koskea -tilanteet. Kun on aivan lääpällään johonkin ja sitten se venyttelee tai on muuten sellaisessa asennossa, että paljas alavatsa tai kylki pilkistää paidan alta. Näin on käynyt useammankin tyypin kanssa ja tilanne on samaan aikaan todella ihana ja todella sietämätön. Tekisi mieli repiä vaatteet pois ja käydä saman tien kimppuun. Mutta se ei sovi.

Katselin äsken Teemalta jonkun romanttise(hko)n ranskalaisen elokuvan. Siinä pääosamies (Guillaume Canet) oli niin kaunis, varsinkin ilman paitaa, että melkein en kestänyt. Melkein jätin koko elämäni täällä Suomessa ja lähdin Ranskaan sen luokse. Imdb:stä kävi ilmi, että se on eronnut vaimostaan jo monta vuotta sitten. Valitettavasti samaiselta sivulta kävi ilmi, että sillä on nykyisin suhde ja lapsi Marion Cotillardin kanssa. Damn you, Marion Cotillard!

No, ehkä vähempikin riittäisi kuin ranskalainen filmitähti. Mulle ihoa tänne heti nyt!


Tästä puuttuisi enää, että katselisin elokuvan Kissa kuumalla katolla, jossa on Paul Newman ilman paitaa ja vähän rakkauttakin vailla. Varmaan kuolisin. KUOLISIN.


Olisin laittanut tähän loppuun Sir Elwoodin Hiljaisten Värien kappaleen Kollikissa, mutta sitä ei löytynyt YouTubesta. Höh. 

8. helmikuuta 2013

Ilmoitusluonteinen asia salavuodattajille

Vielä palatakseni tuohon Vuodatuksen toikkarointiin.

Vaikka olisi salasanalla suojattu blogi Vuodatuksessa, niin ne päivitykset kyllä nykyisin tulevat syötteenlukijaan ihan vapaasti nähtäville. Ihan vaan tiedoksi, jos vaikkapa Cista tai joku Cistan tunteva lukee tämän täältä. Minullahan on salasana kyseiseen blogiin, mutta en pääse sillä blogiin sisään. Muuten olisin tullut ihan paikan päälle kertomaan asiasta. En tiedä onko salasana sitten vaihtunut vai mistä kiikastaa. Päivitykset kuitenkin poksahtelevat Google Readeriin. (Mikä on minun kannaltani tietysti kiva juttu, mutta kirjoittajan ei ehkä niinkään).

Toimikoon tämä myös varoituksen sanana muillekin, jotka luulevat salasanan takana kirjoittelevansa "uudessa" Vuodatuksessa.

7. helmikuuta 2013

I'm sweating and breathing and staring and thinking

Toisaalla oli puhetta polvien hikoilusta. Tunnustan tämän nyt tässä teille kaikille. Hei, olen Tiina ja olen polvihikoilija. Erityisesti vasen polveni hikoilee treenatessa. En tiedä miksi. Katsokaa vaikka itse.



Kuvassa siis treenihousuni (ennen pesua). Kuva on hieman ylivalotettu, jotta nuo läikät näkyisivät paremmin. Katsokaa siis housujen oikeata polvea (kuvassa vasemmalla) ja sen jälkeen vasenta. Vasen polveni hikoilee erittäin paljon! En tiedä sitäkään, miksi noihin housuihin jää tuollainen renkula (eikös normaalit vaatteet vaan kuivu ja that's it?).

Eilen oli ravintoaiheinen teoriatunti rainerin kanssa. Joku pyysi siitä raportin, mutta en varmaan osaa sanoa mitään kauhean älykästä. Proteiinia ei juurikaan voi syödä liian paljoa (tai varmasti voi, mutta ei minun ruokailutavoillani), hiilihydraatit minimiin, leipä pois, juusto pois, sokeri pois ja syödä pitää 2-3 tunnin välein. Se vanhan kansan väite, että kuuden jälkeen ei saisi syödä on ihan puppua. Voi syödä ihan mihin aikaan tahansa, paitsi yöllä, kun elimistön pitäisi levätä, eikä se lihota yhtään sen enempää. Ja kalori on kalori, eli se on loppujen lopuksi ihan sama mistä se kalori tulee, se on kuitenkin kulutettava pois. En silti saa mennä Hesburgeriin. McDonaldsista ei ollut puhetta. Ostin proteiinijauhetta ja shakerin. Olen nyt yksi niistä.

Se on vähän hassu juttu, kun kaapissa on hyllyllinen housuja, jotka pääsääntöisesti ovat liian isoja. Mutta voiko niitä heittää pois? Mitä jos joku päivä kuuluu vain repsahdus, kun mopo karkaa käsistä ja lihon takaisin? Yläosien kanssa olen onnekkaampi siinä mielessä, että pukeutumistyylini ei ole koskaan ollut erityisen tyköistuva. Voin siis pukea jonkun vuoden tai parin takaisen tunikan päälleni ilman, että se edes näyttää liian isolta. Lisäksi nyt päälle mahtuvat nekin paidat, jotka eivät pariin viimeiseen vuoteen ole oikein hyvin mahtuneet.

Project Maman tuoreinta kirjoitusta lukiessani jäin miettimään, että koskahan on seuraava kerta, kun voin ostaa ison pussin irtokarkkeja Makuunista ja mättää ne naamaan tuntematta huonoa omaatuntoa? Ei koskaan enää? Joulun jälkeinen makean- ja napostelunhimo on mennyt kylläkin onneksi ohitse. Se meni ohitse nopeammin kuin ehdin huomatakaan, vaikka aluksi tuntui ihan älyttömän vaikealta. Olen ajatellut, että Oscar-valvojaisissa saisin napostella karkkia ja sipsiä (miten sitä muuten pysyy hereillä?), mutta nyt en ole aivan varma siitäkään.

Ihan oikeasti. Te, jotka voitte herkutella hyvillä mielin, ilman että heti tulee 5 kiloa läskiä molempiin reisiin ja 10 kiloa läskiä takapuoleen sekä vatsaan. Te olette todella ärsyttäviä ihmisiä.

5. helmikuuta 2013

Grumla icke flickans själ! (*

Kiva, kun noista Vuodatuksen toikkaroinneista ei pääse millään eroon, vaikka miten vähän yrittäisi olla tekemisissä sen kanssa. Nyt on readerissa paukkunut sadat ja tuhannet (no ei nyt ihan) lukemattomat kirjoitukset, kun joka ikinen Vuodatuksen blogi, oli miten vanha ja kuopattu sitten tahansa, on yhtäkkiä päivittänyt kymmenen viimeisintä kirjoitustaan uudestaan. Olen löytänyt ö-mapista sellaisia vanhoja blogeja, joiden olemassaoloa en ole muistanutkaan. Kaikista en yhäkään tiedä miksi olen joskus lukenut niitä. (Laitan readerissa ö-mappiin ne blogit, jotka eivät päivity enää. Henkiin heräämisen toivossa en halua poistaa tilausta kuitenkaan.)

Minulla on ollut muutaman päivän massiivinen niskajumi. En oikein saa sitä laukeamaan millään. Sunnuntai-iltana kaivoin vanhan ystäväni yökiskon esiin ja olen nyt pari yötä nukkunut sen kanssa, mutta sekään ei tunnu auttavan. Olen yrittänyt vältellä liiallisen kipulääkkeen syöntiä, mutta nyt aion kyllä marssia apteekkiin ja turruttaa tuskani. Eikö merde (pardon my french) voisi olla yhtään kokonaista viikkoa, että ei sattuisi jonnekin? Mitähän tämä elämä on sitten, kun olen kuusikymppinen?

Äh. Kirjoitin tähän pari kappaletta lisää valitusta, mutta pyyhin ne pois. Olisikohan välillä jotain positiivista sanottavaa? 

Ainakin kissa on ikäisekseen (16 v) terve, jos omistajansa ei olekaan. Kissalla on hammaskiveä ja hieman verenpaine kohollaan, mutta muuten kaikki on hyvin. Niin ja mahakatarri, mutta kelläpä ei olisi. Jos verenpaine on uusintamittauksen jälkeen vielä kohollaan, niin saatamme joutua alkaa lääkitä sitä. Kissa ei arvosta eläinlääkärissä käymistä, mutta onneksi se ei ole pitkävihainen. Silloin kun kissa oli pieni, kävimme eläinlääkärissä, jossa sai tutkimushuoneessa aivan vapaasti kulkea ja tutkia paikkoja. Nykyisessä eläinlääkärissä ei saa poistua tutkimuspöydältä. Kissan mielestä se on tyhmää.

Vanhin tuntemani kissa on elänyt 24-vuotiaaksi. Siinä mielessä 16 vuotta ei ole vielä mitenkään superpitkä ikä, mutta silti tuntuu, että koko ajan mennään jatkoajalla. Maksoin kissasta 20 markkaa aikanaan. On se ollut sen arvoinen ja paljon enemmänkin.

*) Suom. Älä samenna tytön sielua! 
Otsikko lainattu J. L. Runebergilta, jonka päivää vietämme tänään. Varokaahan torttuja! Itse en syö tänään runebergintorttua, sillä söin oman osuuteni (1 kpl) jo viime lauantaina. Kauas ollaan tultu näistä ajoista! (Lyhytjänteisyyteni on ollut huomattavissa jo tuolloin, sillä torttuvertailun toinen osa ei ilmeisesti koskaan ole ilmestynyt). 

3. helmikuuta 2013

I see that I am a little piece of a big, big universe, and that makes it right


Käytiin eilen Artio-karhun kanssa elokuvissa. (Alan ilmeisesti kohta kertoa kuulumisia Artion puolesta, kun ei tuolla blogissa mitään tapahdu, vink vink!) Kävimme siis katsomassa elokuvan Beasts of the Southern Wild, joka on tällä hetkellä täällä Tampereella menossa enää Niagarassa, mutta jota suosittelen lämpimästi kaikille. Siis sekä elokuvaa että Niagaraa.

Olen ehkä ikuisesti kiitollinen Artiolle, että sai minut lähtemään katsomaan tuon elokuvan, koska en varsinaisesti ollut kuullutkaan siitä ja ennakko-odotukseni olivat... no, aina jos elokuva luokitellaan fantasiaksi, niin minä vedän laput silmille ja luukun kiinni. Eipä juuri kiinnosta. Mutta Beasts oli ihan toisenlainen elokuva.


Minä en yleensä koskaan itke elokuvissa (Tuulen Viemää menee kuivin silmin enkä Brokeback Mountainissa edes keksinyt missä kohtaa piti itkeä), mutta eilen oli ihan pakko tirauttaa. Elokuva oli osittain tosi surullinen, mutta samalla niin kaunis, sydäntä lämmittävä ja pari kertaa jopa naurahdin. Yhdellä sanalla sanottuna elokuva on ihana.

Elokuvan päähenkilöä Hushpuppya esittää silloin 6-vuotias Quvenzhané Wallis. Tytön roolisuoritus on 6-vuotiaaksi aivan käsittämätön. Moni aikuinenkaan ei pysty samaan. Tyttö oli Hushpuppy eikä vain näytellyt sitä. Sitä paitsi tunsin järjetöntä lihaskateutta hetkittäin, sen verran oli jäntevyyttä tytöllä. Ja isällään.


Ilahduin eilen ihan älyttömästi, kun huomasin, että Beasts of the Southern Wild on Oscar-ehdokkaana parhaasta elokuvasta ja Quvenzhané Wallis parhaasta naispääosasta. Kerrankin joku syy valvoa Oscareiden takia, yleensä en jaksa kauheasti välittää siitä kuka voittaa ja mitä.

Beasts of the Southern Wild oli kyllä yksi parhaita elokuvia mitä olen nähnyt pitkään aikaan. Siksipä siitä oli pakko purkautua tänne blogin puolellekin. Tunnelma elokuvan jälkeen oli yhtä aikaa jotenkin hyvä ja surullinen ja toiveikas ja niin ylitsevuotavainen, etten tiedä miten sanani asettelisin. Ihan melkein pakahduttavalta tuntui rinnassa.

Elokuva tietysti loppuu silleen kiusallisen nopeasti, että juuri kun olet itkenyt silmäsi punaiseksi ja naamasi irti, niin teatterin valot syttyy. Turha taistella sitä vastaan, se tulee tapahtumaan.

Elokuvan traileri ei anna ollenkaan tarpeeksi kunniaa elokuvan hyvyydelle.



Kaikki kirjoituksen kuvat omistaa Fox Searchligth Pictures.

1. helmikuuta 2013

Minä, Gandhi ja Dalai Lama

Löysin tämmöisen amerikkalaishenkisen, mutta varmasti myös ihan pätevästi suuntaa antavan testin sijoittumisestani poliittiselle kartalle.

Ensin näette hieman esimerkkejä ketkä "suurmiehet" (ja Thatcher) ovat edustaneet mitäkin aatemaailmaa.



Sitten näette minne minä itse siinä sijoituin.



Jostain syystä valtaosa maailman suurista johtajista näyttäisivät olevan täysin vastakkaisella puolella minun kanssani.



Kokisin olevani kohtuullisen hyvässä seurassa. Peace, man.