generated by sloganizer.net

16. marraskuuta 2013

Sing a sad song in a lonely place

Innostuin viime yönä laulamaan. Kyllä vain. Yksin kotona. Anteeksi naapurit.

Apuvälineeksi otin YouTuben ja tekstitetyt videot sieltä. Aloitin laulelemalla Oasista. Vedin paremmin kuin Liam ja Noel yhteensä. Oasiksen jälkeen siirryin Red Hot Chili Peppersiin. Snow meni ihan kivasti, vaikka siinä onkin hitusen liikaa sanoja. Jossain vaiheessa siirryin kotimaiseen. Pariisin Kevään Tämän kylän poikii on ihana, mutta henki meinasi loppua välillä kesken. Tuomari Nurmion kautta siirryin Eppuihin ja Juiceen. Siinä vaiheessa alkoi tulla niin karaoke-olo itselle, että oli pakko lopettaa. Seuraava askel olisi melko varmasti ollut Paula Koivuniemi ja siinä kohtaa olisin jo toivonut armokuolemaa.

Lauluääneni on ihan ok (ainakin silloin kun kukaan muu ei kuule), mutta tekniikkani on aivan perseestä. Muodostan äänen kurkussa, vaikka tiedän, että se pitäisi muodostaa jossain aivan muualla. Paljon syvemmällä. Palleassa tai jossain. Kurkku siinä tulee kipeäksi. Toisinaan haaveilen laulutuntien ottamisesta, mutta en tiedä... mitäpä sitä suotta, jos laulelen kuitenkin vain omaksi ilokseni ja toisinaan myös läheisteni kiusaksi.

Rakastan laulamista! Jos minulla olisi rutkasti enemmän itseluottamusta ja hiukan parempi lauluääni, niin laulaisin koko ajan kaikkialla. Mutta niillä korteilla mennään, mitä on jaettu. Äitini lauloi aivan tismalleen nuotilleen. Isäni taas ei juurikaan osu siihen nuottiin. Itse olen perinyt nuottikorvan (toivottavasti) enemmän äidiltäni, joskaan aivan yhtä puhtoiseen suoritukseen en taida pystyä.

Alla on tekstitetty versio Oasiksen vähemmän tunnetusta kappaleesta Sad Song, joka on ehkä lempparini kaikista Oasiksen kappaleista. Vähän surullinen (kuten nimikin kertoo), mutta tykkään siitä, sen lyriikoista ja myös Noelin äänestä.


5. marraskuuta 2013

Ooh, well, well, doo, doo, doo, doo, doo

Televisio jäi auki jonkun turhanpäiväisen ohjelman jälkeen ja verkkokalvoilleni alkoi tulvia vielä turhanpäiväisempi Ruotsin miljonääriäidit. Sen ja monen muun asian summana näppikseltäni purkautuu nyt ulos avautuminen.

Olen erityisesti viime aikoina kyllästynyt ihan toden teolla semmoiseen jotenkin meille jostain ulkoapäin syötettävästä "naisellisuuden" normista. En tiedä osaanko oikein selittää edes mikä tässä kiristelee...

Katsokaa vaikka televisiosta yksi mainoskatko parhaaseen katseluaikaan. Siellä mainostetaan suihkusaippuoita, miten iho pysyy ihanana ja silkinpehmeänä, ja meikkivoiteita jotka vielä viimeistelevät sen ihanuuden ja ties mitä "ihanuuksia". Että minä sitten inhoan nykyisin sanaa "ihanuus". Siis siinä muodossa, kun sitä käytetään korvaamaan joku substantiivi (ostin kaupasta tämän ihanuuden), en suinkaan sillon jos puhutaan vaikka elämän ihanuudesta. Kun on vaan pakko saada kaikenlaisia ihanuuksia kaupoista. Aikuiset ihmiset. Hävetkää.

Ja kaikki tuhannet ja taas tuhannet muoti-/lifestyle-/jne. blogit truuttaavat tätä samaa "naisellisuuden" mallia meidän niskaamme yhä enenevissä määrin. Ja sitten ihmetellään, jos jotkut miehet saattavat pitää meitä vähän yksinkertaisempina olentoina. Miksi me naiset hyväksytään tämä meille asetettu muotti ja pahimmassa tapauksessa vielä jopa ylläpidetään sitä?

Ihan oikeasti, jos naisellisuus on tuommoista kosmetiikalla läträämistä ja kaikenlaista hötöntöttöröä, niin en varmaankaan sitten ole naisellinen nainen. Vaikka omasta mielestäni olen hyvinkin naisellinen, mutta vähän vaan eri tavalla. Silleen luonnollisella tavalla. (No ok, jollekin se hötöntöttörö voi olla luonnollinen tapa elää, mutta vähän kyllä pidän kana-aivona sellaista). Tykkään hameista ja mekoista, tykkään pitkistä hiuksista (myös miehillä), tykkään räpsytellä ripsiä miehille ja tykkään tyttöillä. En kuitenkaan suihkussa käydessäni hekumoitse miten ihanuudelta joku suihkusaippua tuntuu ihollani ja minulle on aivan sama onko se meikkivoide BB vai CC vai mikä lie. Itse asiassa en juurikaan edes käytä meikkivoidetta.

En tiedä, ehkä tässä avautumisessa ei ollut mitään tolkkua. Jotenkin vaan ahdistaa se, että naisellisuuteen liitetään a) turhamaisuus, b) heikkous, c) epäloogisuus, d) tyhjäpäisyys ja e) se, ettei saa näyttää siltä miltä oikeasti näyttää. Eikä luojan tähden ainakaan saa vanheta!

Ehkä ei tarvitse enää ihmetellä miksi olen sinkku.


(Otsikko on lainattu John Lennonin kappaleesta Woman).

3. marraskuuta 2013

No strings attached

Note to self:

Ei kannata katsoa romanttisia komedioita ennen nukkumaanmenoa. Varsinkaan, jos pääosassa on Ashton Kutcher. Siitä ei tule kuin paha mieli mennä nukkumaan. Yksin. 

1. marraskuuta 2013

And I want to know, did you all enjoy the show?

Tarttis varmaan tehdä jotain tälle blogille. Kuten vaikka kirjoittaa tänne.

Olen erikoistunut siihen, että kun jollain on joku kysy-vastaa-tyyppinen juttu blogissaan, niin olen aina ensimmäisenä mukaanlähtöäni kiljumassa. Pyhänä tarkoituksenani on ihan oikeasti vastata niihin kysymyksiin, mutta sitten ne jää puolivalmiina tuonne luonnoksiin killumaan enkä koskaan saa vastauksiani julkaisuvalmiiksi asti. Karhu kanssani. (Bear with me).

Piti se kana kyniä sen Turun Klubin kanssa. Parisen viikkoa olen jo antanut heille aikaa vastata palautteeseeni, mutta jos ei, niin sitten ei. Oikeastihan tämä on tosi pikkujuttu, mutta eniten vituttaa just ne. Tai kaikki.

Olin siis kaksi viikkoa sitten siellä Turun Klubilla Vista Chinon keikalla. Yleensä jo keikkalipuissa lukee, jos valokuvaaminen on kiellettyä. Näissä lipuissa ei lukenut enkä kyseistä tieto sen tarkemmin etsinyt  mistään muualtakaan, koska se mitä ei ole selkeästi kielletty, on sallittua. En edes ottanut kameraa mukaan Klubille, vaan olin ihan puhelimeni varassa. Sitä paitsi Tampereen Klubilla kuvaaminen ei ole koskaan kiellettyä (Pakkahuone on eri juttu, siellä on järjestysmiehet natsisikoja, paitsi se yksi joka on ihana), joten en uskonut tuollakaan olevan.


Vista Chino on ihana

Bändi siinä sitten aloitti soittelemisen ja olin ihan fiiliksissä, niin kuin kaikki muutkin. (Paitsi se yksi selkeästi mukaan pakotettu tyttöystävä, joka seisoi vieressäni). Hassu pikku fakta tuolta keikalta oli se, että meitä naispuolisia oli ehkä 10 prosenttia koko yleisöstä. Korkeintaan. Näin ollen seisoin siis yleisön joukossa itseäni päätä pidempien miesten keskellä. Ensimmäisen biisin aikana päätin ottaa puhelimenruppanallani muutaman kuvan. Vaikka iPhonessa onkin hyvä kamera, niin ei sillä kummoisia keikkakuvia saa.


Brant Bjork on ihana

Joka tapauksessa, koska miesväki oli poikkeuksetta minua pidempää, jouduin ojentamaan käsivarteni suoriksi ylös, että saisin kuviin muutakin kuin pitkätukkien takaraivoja. Muutaman kuvan olin ehtinyt ottaa, kun tunsin jonkun koskettavan käsivarttani. Katsahdin sivulle ja siinä oli joku mustapaitainen, mahdollisesti järjestysmies, inisemässä jotain. Hemmon suu kävi tiuhaan, mutta sattuneista syistä en kuullut muuta kuin jotain epämääräistä kuvaamisesta ja internetistä ja näin tyypin nyrpeän ilmeen. Kun kysyin "MITÄ?!!" niin jantteri postui paikalta. Jäin siihen seisomaan sitten vähän sellaisessa wtf-fiiliksessä, että mitä nyt tapahtui.


Elämä on ihanaa

Hiukkasen laski fiilis (ei tosin pitkäksi aikaa, koska bändi oli niin törkeän hyvä) ja koin tulleeni jotenkin kaltoin kohdelluksi, koska en nähnyt kenenkään muun valokuvaamiseen puututtavan. Aikomukseni ei myöskään ollut taltioida koko keikkaa, ihan vaan ottaa muutama muisto itselleni. Ja vaikka treenaan, niin ei käsivarteni nyt niin massiiviset ole, että ne olisivat kenenkään näkyvyyttä kokonaan peittäneet. En siis yhäkään ymmärrä mikä se väliintulo oli ja kuka se tyyppi edes oli.


Päätön laulumies ja maailman ihanin Bruno Fevery

Voin kertoa, että yleisön joukossa ihmisillä oli ihan oikeita kameroitakin, jopa videokameroita (joiden tuotoksia bändi muuten itse jakaa mm. Facebookissa, joten tuskin ovat kuvaamisesta kovinkaan pahoillaan), mutta ymmärrän, että minun iPhoneni oli VALTAVA UHKA tapahtumanjärjestäjälle. Kukaan ei enää maksaisi Vista Chinon keikkalipuista MITÄÄN, kun MINÄ laittaisin puhelimellani näpsityt HUIPPULAADUKKAAT kuvat INTERNETIIN!


John Garciakin on ihan ihana

Että siinä. Olkaapa hyvät.