generated by sloganizer.net

31. toukokuuta 2014

Pieni yöjuoksu(*

Olin tuossa vähän pitkästynyt. Katselin sosiaalisesta mediasta ihania kakkukuvia kuola valuen suusta ja koin ahaa-elämyksen. Mietin, mitä ennen oikein tein kun olin pitkästynyt? No söin! Menin kauppaan, ostin sipsiä ja dippiä. Tai paistoin pannukakun ja mussutin menemään. Ei ollut enää tylsää eikä yksinäistä. Mutta eihän se enää sovi sellainen.

Taikka sitten sitä saattoi vetäistä kalsarikännit kotona, ellei peräti lähtenyt baariin hummaamaan. Ja seuraavana päivänä krapula, johon oli pakko vetää jotain suolaista ja rasvaista ihanaa mättöä. Vaan enpä enää juo alkoholiakaan juuri lainkaan.

Molemmista edellämainituista tavoista käyn kyllä yhä ja edelleen suunnatonta tahtojen taistoa itseni kanssa. Jatkuvasti. En voi väittää olevani nykyisin niin totaalisesti muuttunut ihminen, että salainen himoni olisi rahka ja ananas enkä koskaan haluaisi vetää kännejä. Ehei. Kännissä on kivaa ja mieleni tekee jatkuvasti vetää jotain herkkua (jos on vähänkin tylsempää), mutta en vaan anna itseni tehdä sitä. Paitsi joskus harvoin.

Kuulostaa aika ankealta ja sitä se joskus onkin. Kadehdin kassajonossa edessäni olevaa pullukkaa, joka lappaa hihnalle sipsiä ja karkkia. Ihan oikeasti kadehdin. Olen huomannut ajattelevani, miten paljon helpompaa ja kivempaa olisi olla läski. Ihan pimeätä, mutta niin totta. (Eilen myös mietin salilla lapatessani rautaa tankoon, että eihän tässä touhussa oikeasti ole mitään järkeä. Päätin kuitenkin hyvin nopeasti, ettei sillä ole mitään väliä onko siinä järkeä vai ei, jos siitä nauttii. Voisi sitä kai huonomminkin aikansa viettää.)

No mitä sitten tein, kun olin pitkästynyt? Lähdin ulos pienelle iltalenkille. Hengitin vähän raikasta Pyhäjärveä, laitoin tennaria toisen eteen ja katselin humaltuvaa kansaa puistoissa ja kaduilla. Ei mikään ihme, etteivät kaveritkaan enää halua nähdä minua viikonloppuisin. Olen niin helvetin tervehenkinen ja tylsä nykyään.

Ja silti, kaikesta huolimatta uskon, että kaikki se on tämän vaivan arvoista.


*) Otsikko ehkä vähän hämää, oikeasti en juossut. Polveni ovat niin paskaa laatua, etten edes uskalla juosta, etten riko niitä. Jos nyt edes haluaisin. 

27. toukokuuta 2014

Well, I think you're crazy

Vaikka itse olenkin Facebookin suuri ystävä ja paheksun kovaan ääneen, jos joku väittää Facebookin käyttäjiä tyhmiksi tai lampaiksi tai muuksi vastaavaksi (tietysti, koska itsekin sitä käytän), silti välillä täytyy kyllä vähän ihmetellä...

Olen eilen ja tänään törmännyt pariin erilaiseen tiedonantoon, jotka Facebookissa kiertää. Ensimmäisessä ilmoituksessa Hervannasta oli löytynyt puskista itseleivottuja sämpylöitä. Tiedonannon mukaan sämpylöitä oli järjestelmällisesti piilotettu puskiin. Tarkemmalla tutkailulla sämpylästä löytyi pieni sisäänmenoaukko ja sisältä jotain ruskeata! Kommenttiosasto repesi liitoksistaan, kun ihmisten sairaita mieliä päiviteltiin ja luvattiin jo viedä sämpylöiden piilottelija saunan taaksekin.

Toisessa tiedonannossa kerrottiin Jankassa (Tampereella edelleen) liikuskelevan pedofiilin, jolla todistettavasti on uhreja. Viestissä pyydettiin varoittamaan jokaista ja tarkkailemaan lasten käytöstä, jos vaikka ovat joutuneet hyväksikäytön uhriksi. Viestin mukaan suurin osa pihan lapsista tietää kuka on kyseessä ja missä hän asuu. Poliisi ei kuulemma voi tehdä mitään ennen kuin riittävän moni tekee tyypistä ilmoituksen.

Tuota noin. En nyt tahdo vähätellä tilanteita enkä väittää, etteikö maailmassa oikeasti olisi koiranmyrkyttäjiä ja pedofiileja, mutta nuo Facebookin kiertoviestijutut herättävät minussa aina ensimmäisenä vastustusreaktion ja epäilyksen niiden todenperäisyydestä. Ensimmäisessä jutussa mikään ei viittaa siihen, että sämpylöissä oikeasti olisi myrkkyä. Näitä tulee vastaan jatkuvasti, mutta koskaan en ole törmännyt sellaiseen juttuun, jossa oikeasti joku labra olisi tutkinut ja todennut kyseessä olevan myrkkyä. Varmasti näitäkin tapauksia oikeasti on, mutta tuo nettihysteria, jossa ollaan valmiita jo samantien lynkkaamaan ilman todisteita, niin huh huh.

Ja sitten. Jos ihan oikeasti ja todistettavasti on lapsi joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, niin kai nyt herranjestassentään poliisi ryhtyy toimiin samantien eikä odottele, että riittävän moni naapurustosta tekee ilmoituksen? Vai onko Suomen laissa määritelty joku yläraja montako uhria pedofiililla voi olla, ennen kuin se on rikos? Oikeasti?

Eniten ihmettelen sitä, että kukaan ei koskaan edes kyseenalaista juttujen todenperäisyyttä. Siis siinä jutun alla kommenteissa. Varmasti hiljaa mielessään monikin, kuten minäkin. Enkä tätäkään uskaltanut Facebookissa kirjoittaa omalla nimelläni, koska koiraihmiset ovat pelottavia vihoissaan.

Ei mulla muuta kuin että: lähdekritiikin ja järjen käyttö on sallittua.


(Kummassakaan edellämainitussa tapauksessa ei sentään onneksi ollut kuvaa tai epäillyn nimeä mukana, mutta näitäkin tapauksia on nähty). 

21. toukokuuta 2014

Kiss kiss bang bang

Se aiemmin mainitsemani "iso ja oudonnäköinen" munasarja todellakin osoittautui isoksi ja oudon näköiseksi. Ultrauksen yhteydessä lääkärin arvio oli hyvänlaatuinen endometrioomapesäke, mutta varmaksi ei voida tietää ennen kuin pesäkkeestä saadaan näytepala. Kirurgin veitsen alle siis, rip rap.

Vaikka olinkin käynyt kaikki mahdolliset worst case scenariot mielessäni lävitse, niin silti leikkaukseen joutuminen tuli vähän yllätyksenä. Varsinkin sen jälkeen, kun oltiin jo käytetty sanaa hyvänlaatuinen. Mutta totta kai, pitäähän se kasvain poistaa ja luultavasti samalla poistetaan toinen munasarjakin. Mahdollisesti enemmänkin, riippuen siitä minkälainen sotku tuolta paljastuu.

Lääkärin mukaan minulla on kissing ovaries. Kuulostaa melko romanttiselta ja hupsulta olosuhteisiin nähden. Tarkoittaa sitä, että kun normaalit munasarjat ovat kohdun sivuilla nätisti erikseen, minun munasarjani ovat menneet sumppuun ja kimppaan jonnekin kohdun taakse. Siellä sitten puuhastelevat ties mitä hävyttömyyksiä. No mutta hyvä, että edes jollain on jotain sutinaa tässä kropassa... Tai ei kai se niin hyvä ole.

Jos kaikki menee hyvin, niin selviän tästä aika vähällä ja leikkauksen jälkeen elämäkin on taas vähän helpompaa. Jos taas menee huonommin, niin... Niin. Ei mietitä sitä vielä. Harmittaa vähän, että kesällä joudun luultavasti olemaan jonkun aikaa sairauslomalla. Kun nyt niitä töitä kerta olisi. Hermostuttaa myös mahdollisen tulevan treenitauon pituus. Mutta aika näyttää.

Oli miten oli, niin pari kuukautta(* tässä roikutaan taas löysässä hirressä. Odottavan aika on pitkä. Ja muita vastaavia sanontoja.



*) Leikkauksen "tavoiteaika" on kaksi kuukautta. Käyn parin viikon päästä uudestaan verikokeissa. Jos arvot ovat kovasti nousseet, niin leikkausta nopeutetaan. Vaikka olisikin kiva saada hoitoa nopeasti, niin tässä tapauksessa en toivo nopeutusta, koska se se vasta huono merkki olisikin. Voi perseen perse.

17. toukokuuta 2014

Kissanpäivät

Äiti... 

Äiti!

Äitiäitiäitiäitiäiti!!!

Äiti toi puree!

*huokaus*


11. toukokuuta 2014

En se minä ollut!

Kaunotar vilautti hanuria Kampissa:



Mitään en ainakaan tunnusta...

10. toukokuuta 2014

"Fitness on nykyään sitä, että sulla on kuvia sun perseestä ja puurosta"

Katselen Euroviisuja, mutta en jaksa mitään liveraportointia kuitenkaan. Viihdytän sen sijaan itseäni kommentoimalla Pakkotoistolta löytämääni listaa naisten kuntosalikulttuurista:


- Jokaisella pitää olla tosiaan se oma blogi, jonne alkaa ilmestyä 2 viikon treenauksen jälkeen FUCK YEAH TRAIN HARD MOTHERFUCKER NO EXCUSES BITCH -tyyppisiä sloganeita ja kuvia maitorahkasta 

Mulla oli blogi jo silloin kun olin vielä pläski! Kuvia maitorahkasta myönnän laittaneeni joskus, kun sitä vielä yritin syödä. Sloganeista en ole varma, mutta olisihan tuo aika tiukka.

- Lähes jokainen teinityttö kertoo heti tavoitteekseen fitness-lavoille nousemisen. 

No en ole teinityttö, joten sivuutan tämän. Enkä ole fitnesskään.

- Tärkeintä tuntuu olevan kireät treenivaatteet, mielellään Better Bodies -merkkiä. Ne jalassa sitten pyllistellään peilin edessä ja otetaan 100 kuvaa joista julkaistaan se jossa hanuri näyttää eniten "insert cock here" -tyyppiseltä. 

Kireät treenivaatteet, hell yeah! Miten reisilihakset muuten erottuisivat? Better Bodiesia en kyllä ole ostanut enkä toivottavasti ostakaan. H&M ja Nike vaatettaa minut. Yhtään kuvaa hanuristani (rakastan tuota sanaa, koska pt:nikin käyttää sitä) en ole vielä ottanut, paitsi yhden sivukuvan osoittaakseni miten reiteni ovat nykyisin isommat kuin takapuoleni. Sitäkään en laittanut julkiseen jakeluun. Vielä... Haluatteko nähdä?

- Salille pukeudutaan seksikkäämmin kuin baariin. Miten ne kireät vaatteet edistää treeniä? Eikö ole hankalampi treenata kun kiristää, olen kuullut monta selitystä missä sanotaan että ne ovat "mukavampia". Millä tavalla mukavampia kuin collarit tai perusshortsit? 

No... en tiedä. Laitan baariin yleensä hameen ja salille housut. Ei ne tosin kiristä. Hyvin joustavat. Tissini ovat kyllä treenivaatteissani hyvin edustettuna (ei tosin yhtä hyvin kuin Norjan Euroviisu-ehdokkaalla, joka parhaillaan tulee televisiossa), varsinkin kun yksi lempparitoppini yrittää kaikissa pullover-liikkeissä hilautua pikkuhiljaa alaspäin. Mutta pitääpä sitä jotain iloa miehilläkin olla.

- Sitten tosiaan kun on se saliharrastus aloitettu, niin on hyvä tekosyy julkaista perseestä niitä kuvia, 2 viikon jälkeen. 

Ei edelleenkään.

- Jos joku mies kuitenkin jää kiinni peilin kautta perseen tiirailusta, tätä mulkaistaan vihaisesti. Ellei nyt tietysti satu olemaan joku komea metroseksuaali. 

Olisin imarreltu. Kertaakaan en ole vielä huomannut sellaista tapahtuneen. Olen pettynyt.

- Painoa laitetaan liian vähän, ettei kasva liian isot lihakset, koska en siis halua mitään äijälihaksia. 

Haluanpas. Hartiani ovat jo aika miehekkäät. Tai siis naiselliset.

- Treeni on usein munatonta hissuttelua ja liikkeitä tehdään hindulaisen lehmän rauhallisuudella, vapaita painoja karttaen. 

Vitut.

- Bulkki on vieras käsite monelle, koska siis salillehan mennään "kiinteytymään" ja silloin pitää syödä pelkkää salaattia.

Kysyin taannoin pt:ltäni koska minun massakauteni alkaa? Ei kuulemma vielä ihan hetkeen. Huoh. Sitä odotellessa...

- Helvetinmoiset lisäravinnesatsaukset, on pilleriä ja purnukkaa ja niistä kuvia someen, ennen kuin mitään tuloksia on. 

Nääh. Gainomax on mun purnukka. Bananas are for monkeys. (Oikeasti syön banaanejakin).

- Meikit lärviin ennen salia. Sitten jos joku äijä treenaa tosissaan apinanraivolla niin että kuuluu pientä huutoa välillä, niin saattaa saada näiltä lissuilta nyrpistelyä osakseen. 

En koskaan ole ollut meikattuna salilla. Jopa suoraan töistä treeneihin mentyäni olen hinkannut ensin pukuhuoneessa meikit pois. Eikä se huuto haittaa. Huvitan itseäni ja mielikuvittelen aina minkälaisia ääniä ne tyypit (miehet tai naiset) pitävät sänkypuuhissa.

- Ne naiset sitten jotka treenaavat kovempaa, melko usein painottavat pelkkää kyykkyä ja perstreeniä ja laiminlyövät kädet ja yläkropan kokonaan. Ettei vain "vahingossa" kasva miesmäiset kädet tjsp. 

Höpö höpö. Ei ole kyllä yhtään parempi vaihtoehto kuin ne miehetkään, jotka treenaavat pelkkää yläkroppaa ja unohtavat, että kyykätäkin voisi välillä. Kyllä kropan pitää olla sopusuhdassa.




Jätin listasta loput pois, koska ei niin kiinnosta turhat julkkikset eikä fitness-kisat. Ja johan tällä olikin mittaa.

9. toukokuuta 2014

Know your enemy

Kävin eilen entisellä ja myös tulevalla pätkätyöpaikallani. Se on hirveän sääli, miten hurjan paljon tykkään niistä ihmisistä siellä (en tosin aivan kaikista, enhän sentään ole mikään jeesus) ja miten todella paljon inhoan sitä firmaa tällä hetkellä.

Sen lisäksi, että minua itseäni on tässä keväällä kohdeltu niin rumasti, etten edes tajua miksi olen menossa sinne taas (pitkä tarina, liikaa liikkuvia osia), tuntuu myös suurin osa vakityöntekijöistä voivan siellä huonosti. Osa haaveilee lähestyvistä eläkepäivistä, osa uudesta työpaikasta. Ja sitten on ne väliinputoajat, joiden eläkkeeseen on vielä pitkä aika, mutta jotka ovat jo liian vanhoja saadakseen uuttakaan työtä (koska ikärasismi).

Jotenkin kauhean surullista. Eikä työnantaja ilmeisesti osaa oikein katsoa peiliinkään. Mutta kuten omalla kohdallani sain aika karvaasti kokea, hyvää työntekijää ei todellakaan arvosteta. Halutaan, että työntekijä sitoutuu yritin arvoihin ja missioihin ja visioihin ja muuhun sanahelinään, mutta itse ei anneta takaisin juuri mitään. No se rahallinen korvaus toki, mutta se nyt on vähintä mitä voi odottaa.

Kenestäkään ei jää kuoppaa veteen, jos sormen ottaa pois vesilasista, mutta kyseisen työnantajan toiminta on kyllä todella lyhytnäköistä. Minulla ei ole asian kanssa suurtakaan ongelmaa (mitä nyt vähän vituttaa), koska olen luonteeltani aika hällävälisti, oman elämäni antti rokka ja melko omanarvontuntoinen (ehkä jopa harhaisella tavalla), mutta sitten on ne tunnollisemmat ihmiset, jotka sairastuvat burn outiin, koska heiltä vaaditaan enemmän mitä he pystyvät antamaan. Tai jos pystyvätkin, niin vaaditaan vielä vähän lisää. Ja vasta sitten palkataan apuvoimia, kun toinen on työkyvytön.

Ja mitä erääseen ihmiseen tulee... Hän voi olla esimieheni, mutta kunnioittamaan taikka arvostamaan itseään hän ei voi minua pakottaa. Se pitää ansaita.

7. toukokuuta 2014

I'm sleeping my day away

Eipä sitä ennen huomannutkaan, miten äitienpäivää isketään verkkokalvoille jokaisesta mahdollisesta suunnasta, ennen kuin kyseinen päivä muuttui itselle täysin tarpeettomaksi. Sähköposti, televisio ja kadunvarret pursuavat mainoksia osta äidille sitä ja tee äidin kanssa tätä. Että terveisiä vaan markkinakoneistolle, olen nähnyt viime aikoina ihan hemmetin ahdistavia unia.

Äidistä puheenollen, ja myös LittleB:n pelkokirjoituksesta kummuten, aikanaan kävi ilmi, että meidän perheessä myös äitini sai unihalvauksia. Kuten siis minäkin. (Olen kirjoittanut tästä ennenkin joskus sata vuotta sitten). Näistäkään asioista ei meillä oltu koskaan puhuttu ennen kuin itse otin omat "kohtaukseni" esille. En ymmärrä miksei. Itsehän teen aina numeron kaikesta vähänkin erikoisemmasta itseeni liittyvästä.

Viime yönä nukahdin piikkimaton päälle ja heräsin siitä noin tuntia myöhemmin miniunihalvaukseen. Tai pää heräsi, vartalo ei. Sain kroppani heräämään liikuttamalla kättäni väkisin, kuten yleensäkin. Se ei siis ollut paha unihalvaus, hädin tuskin unenpöpperössä edes tajusin mistä oli kyse, mutta näin jälkiviisaana tiedostan sen olleen pienimuotoinen sellainen.

En nykyisin oikeastaan edes saa unihalvauksia kovinkaan paljoa. Ennen niitä tuli huomattavasti useammin ja paljon voimakkaampina. En edes muista koska olisin viimeksi ollut sellaisessa tilassa, että aivot ovat täysin hereillä, mutta kroppa täydessä unessa. Elefantti istuu keuhkojen päällä ja se itsensä hereille vääntämiseen kuluva aika tuntuu loputtoman pitkältä. Se on karmeaa se.

No joka tapauksessa, mietin tässä, että voiko tällä elämäntaparemontilla olla jotain tekemistä unihalvausten vähentymisen kanssa. Olenko vahvempi taistelemaan sitä elefanttia vastaan. (Jätin kysymysmerkit pois, koska ne olivat aika tavalla retorisia). Sanotaan, että stressin määrä vaikuttaa unihalvauksiin, mutta elän kyllä tällä hetkellä ehkä stressaavinta aikaa elämässäni koskaan. (Tai no, ehkä vielä stressaavampaa oli äidin sairastuminen, mutta en muista silloinkaan unihalvaantuilleeni mitenkään erityisesti). Toisaalta ehkä stressi selittää sen viimeöisen miniunihalvauksen ja myös sen aamusta saapuneen ahdistavan unen.

Kyllä pitäisi puhua enemmän unihalvauksista. Varsinkin tässä tapauksessa tieto vähentää tuskaa huomattavia määriä. Luojalle Googlelle kiitos, että on nykyisin olemassa helppo tapa ottaa asioista selvää! Ei tarvitse pelätä sekoamistaan, kun huomaa, että meitä on muitakin.