I bore myself to sleep at night

Olipahan yö.

Eilen pumpin jälkeen jäi palautuminen vähän heikoksi ja olin koko illan ihan vetelä ja sippi. Nukahdin kymmenen aikaan piikkimaton päälle ja heräsin siitä joskus puoli kahdentoista aikaan. Nousin ylös katsomaan Frasierin, koska olin melko varma, että en yhtä kyytiä aamuun asti pysty posottamaan kuitenkaan. Sen jälkeen en saanutkaan sitten unta kuin vasta joskus kuuden aikaan aamulla. Kymmeneltä heräsin, kun puhelimeni soi. Kyseessä oli alustava puhelimessa suoritettava työhaastattelu. Kakistelin kurkkuani, että olisin saanut äänen kulkemaan edes jotenkin ja aivot seisoivat. Koko homma tuli niin puskista, etten ollut ehtinyt henkisesti valmistautua itseni kehumiseen ollenkaan, joten veikkaan tehneeni lähtemättömän vaikutuksen. Menin takaisin nukkumaan ja puoli kahdeltatoista heräsin tekstiviestiin. Sippasin uudestaan ja vasta yhden aikaan sain revittyä itseni ihan oikeasti ylös sängystä kittaamaan kahvia, jos vaikka heräisin vielä tähän päivään.

Selkä voi pikkuhiljaa paremmin. Tänään aion mennä kokeilemaan taas spinningiä ja jos jumi jälleen iskee päälle täysillä, niin se on harmi. Olen tarkistanut ajoasentoani ja lisäksi suoritan aina treenin lopuksi selkälihaksia rentouttavia juttuja (Pilates-rulla on uusi ystäväni). Toivottavasti ne tehoavat. Haluan nimittäin normaalin selän enkä tunnetta, kuin joku olisi naulannut kakkosnelosen selkälihasteni tilalle.

Tämän kirjoitukseni muistisanoja olivat selkä, maha ja tissit. Yleensä, kun minulla on blogattavaa mielessäni, kirjoitan ensin ranskalaisilla viivoilla itselleni muistisanoja ennen kuin alan suoltaa tekstiä. Muuten unohdan ne loput aiheet kirjoittaessani yhdestä. Selkä tulikin käsiteltyä äsken. Mahasta ei kai sen enempää, kuin että se voi hyvin ja paksusti. Onneksi kuitenkin vähän vähemmän paksusti kuin vielä keväällä. Tässä kuntoprojektissa on omituista se, että jotenkin omaa kokoa on vaikea hahmottaa nykyisin. Hämmentävää on esimerkiksi se, että yhtäkkiä kymmenen vuotta sitten pieneksi jäänyt takki onkin melkein sopiva. Muodikkuudesta taas en tiedä, eikö vakosametti olekaan enää yhtä in kuin vuosituhannen vaihteessa? Huonoa tässä projektissa taas on se, että rinnoistahan suurin osa on rasvakudosta ja jos rasva vähenee, niin luonnollisesti se vähenee ensin rinnoista ja sitten vasta muualta. (Tissit mainittu!) Eli lopputulos lienee lauta.

Jotkut tahot kertovat, että Tampereella olisi satanut lunta viime yönä. Itse en ole nähnyt tästä mitään todisteita. Onneksi. Pikkuisen voisi ahdistaa, jos talvi alkaisi jo lokakuun lopussa tänä vuonna. Huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä heikommin siedän kylmää ja erityisesti talvea. Tekisi mieleni muuttaa jonnekin lämpimään ja tulla vain kesäksi Suomeen vilvoittelemaan.

Mieleni on näköjään tänään yhtä tylsä kuin sää.

The Action Is Go

No niin. Meni tämä lokakuun alku blogin kohdalla ihan ohitse, joten taidan skipata tuon lokakuun kuva päivässä -haasteen kokonaan. Tai ei nuo suoranaisesti ole syy-seuraussuhteessa toisiinsa, vaikka sanasta "joten" niin voisikin ymmärtää. Ajattelin, että jos välillä yrittäisin puskea tänne blogiin enemmän tekstiä ja vähemmän (pelkkiä) kuvia. En tosin tiedä onko minulla mitään sanottavaa tai osaanko kirjoittaa enää (senkään vertaa).

Koska tämä blogi on tekstin osalta muuttunut viime aikoina lähinnä epikriisiksi, niin jatketaan samalla linjalla. Aiemmin valittamani selkäkipu on alkanut helpottaa. Olin hetken jo melkein varma siitä, että kuolen, koska selkäkivun lisäksi alkoivat myös massiiviset vatsakivut. Vasta viime viikonloppuna tajusin, että vatsakivut johtuvat tulehduskipulääkkeistä, joita terveydenhoitaja minun käski syödä kuuriluontoisesti. Että se siitä kuurista sitten. Mieluummin kärsin selkäkivusta kuin selkä- JA vatsakivusta. Olen myös käynyt kovakouraisella hierojalla, mutta kaipa se auttoi, vaikka nahka olikin useamman päivän kipeä sen käsittelyn jälkeen. Lauantaina uudestaan.

Viikonloppuna ja alkuviikosta suoritin pääkaupunkiseutumatkailua. Vantaa-Helsinki-Espoo tuli (jälleen kerran) näettyä ja koettua. Ihania lämpöisiä ilmoja on ollut näin syys-lokakuun vaihteessa, vaikka välillä on sadellutkin. Maanantaina kävin Nosturissa tsekkaamassa Fu Manchun. Aikomuksenani oli rokata yksikseni, mutta viime minuuteilla sain houkuteltua ex-blogihahmo Minhin mukaani. Ne tietävät, ketkä muistavat. Se oli erityisen mukavaa. Nosturi oli melko täynnä, vaikka omassa tuttavapiirissäni juuri kukaan ei taida tuntea Fu Manchua. Jos kyseinen bändi olisi tullut Tampereelle keikalle, niin paikka olisi varmaan kumissut tyhjyyttään. Ainakin pahoin pelkään, saatan toki olla väärässä.

Oli kiva olla reissussa, mutta kotiin on silti kiva palata. Pääsee taas kiinni elämän rutiineihin. Kävin eilen testaamassa uuden urheilulajin nimeltään CrossCore. Ei ehkä oikein ollut minun juttuni, vaikka tänään onkin ojentajat ja vatsalihakset hellinä. Siinä siis roikutaan katosta tai seinästä sellaisilla nartsoilla ja tehdään liikkeitä omalla ruumiinpainolla. Pelkäsin koko ajan, että se narusysteemi irtoaa seinästä, vaikka aika tukevasti se varmasti oli pultattu kiinni. Liikaa jännitystä ja erityisesti vaivaa pieneen hyötyyn nähden. Ensi viikolla alkaakin sitten treenit personal trainerin kanssa. Jänskä pänskää.

Semmoista tänne. Toivottavasti teidänkin syksynne on alkanut ihan kivasti.

 

Life is like a box of chocolates - it's always empty

Fok_it


En ole hirveästi olympialaisia seurannut, mutta eilen oli pakko katsoa miesten 100 metrin finaali, kun niin moni sitä Boltia hehkutti jo etukäteen. Ja olihan se, ihan ylivoimainen. Tosin myös metrin pidempi kuin muut, että hyvähän niillä koivilla on pistää menemään. Noilla pikajuoksijamiehillä on kyllä aivan uskomattomat kropat. Kiinteät, jäntevät, lihaksikkaat... Siis niillä, jotka on hyviä lajissa, ei esim. suomalaisilla pikajuoksijoilla.

Ennen pikajuoksua katsoin jotain aitajuoksua ja korkeushyppyä. Siis voi hyvä ihme niiden suomalaisten räpellystä. Suomalaisella seiväshyppääjällä oli paras juoksu niin kuin ever, eikä se silti päässyt finaaliin. Aitajuoksija oli päässyt finaaliin, mutta jäi heti alussa metrin muista. Selostaja hoki, miten vielä ei ole mitään hätää, koska suomalainen vaan kärkkyy siellä perässä ja ampaisee kohta kaikista ohitse. Sitten se jäi kaksi metriä jälkeen ja seuraavaksi kolme metriä, mutta ei mitään hätää, hemmo on ihan tietoinen tapahtumista ja tarkkailee vaan koko ajan sieltä häntäpäästä muiden menoa ja ihan tuotapikaa sinkaisee voittoon. Seuraavan kerran kun kamera osui suomalaiseen, niin se klenkkasi radan sivuun.

Mikä vaivaa suomalaista urheilua? Ihan oikeasti, onkohan ne koskaan kuulleet treenaamisesta? Ettei istuta koko talvea syömässä pullaa ja sitten ihmetellään, kun kesällä ei kulje. Tai eihän ne edes ihmettele. Ne tulevat hakemaan kokemuksia ja ovat tyytyväisiä, kun urheilijan koko kauden paras tulos on sama kuin olympialaisten karsintaraja. Onneksi Suomen yleisurheilijoiden edustus on aika minimissä noissa kisoissa, niin ei tarvitse hävetä ihan hirveästi, kun tyypit vaan tekevät omaa suoritustaan siellä, huolimatta siitä että muut ovat tuplasti parempia.

Oikeasti en edes tiedä miksi rupesin bloggaamaan urheilusta... Sanottakoon tähän nyt vielä, että minulta katkeaa kohta verisuoni päästä, jos vielä yksikin ihminen tulee sanomaan, että nyt on syksy. Ei jumalauta ole(*. Elokuu on kesäkuukausi Suomessa ja nyt on vasta elokuun alku. Se, että teillä loppuu kesälomat ei tarkoita sitä, että kaikilla muillakin loppuisi kesä. Joskus tyypit puhuvat kesäkuussa vielä keväästä ja alkavat jo elokuussa puhua syksystä. Onhan Suomen kesä lyhyt ja kivinen, mutta että vain yksi kuukausi... Suksikaa suolle.

*) Lämpötilan avulla määritelty terminen syksy alkaa, kun vuorokauden keskilämpötila laskee pysyvästi (vähintään 5 vuorokautta peräkkäin) +10 asteen alapuolelle, ja päättyy, kun keskilämpötila laskee nollan alapuolelle. [Wikipedia]