Aika moni meistä varmaan tietää sen tunteen, kun jossain kerrotaan kansan tehneen sitä tai tätä, eikä itse voisi vähempää tuntea kuuluvansa siihen joukkoon. Sitten sitä miettii, että mikä se oikein on se homogeeninen joukko ihmisiä, jota Suomen kansaksi kutsutaan, joka aina raivostuu milloin mistäkin? Ja mihinkäs minä sitten kuulun, jos en siihen Suomen kansaan?
Perjantaina katselin Voice of Finlandia. Yksi hemmo siinä jollotti sitä jo syntyessään pystyyn kuollutta Ohikiitävää, kenenkähän lie kappale se on, Juha Tapion? Esityksen jälkeen ohjelmassa hehkutettiin, miten kansa itki sitä kuunnellessaan. Jokainen, joka tätä blogiani on lukenut joskus aiemminkin, tietää varmasti tunteeni Juha Tapion ja kaltaistensa musiikintekijöiden tuotoksia kohtaan. Ei kai tarvitse erikseen kertoa, että niitä kuunnellessani ei minussa itke muut kuin korvani, ja nekin verta.
Sunnuntaina oli sitten Idolsin vuoro. Siinä niitä stailattiin ja yhden tyypin tyylillinen esikuva oli kai Bon Jovi (se laulaja, ei koko bändi). Siinä oli joku muotibloggaaja (en tiedä kuka, anteeksi) antamassa arvioita kilpailijoiden tyyleistä ja hän sitten lausui hauskasti, että tämän tyypin kannattaisi pukeutua silleen Suomen kansaan vetoavalla tavalla. Jäin hetkeksi jos toiseksi miettimään, että mikähän se sellainen tyyli voisi olla? Flanellipaita? Reisitaskuhousut? Vai kenties verkkopaita?
Tänä aamuna kävelin bussipysäkille ja siinä matkalla näin jommankumman iltapäivälehden lööpin, jossa "Seppo Taalasmaa" kertoi kansan luulevan häntä juopoksi. No voi kyynel. Taas se kansa ajattelee ja toimii kuin lauma aivottomia lampaita.
No, eipä tässä mitään. Vähän sitä vaan tulee yksinäinen tunne toisinaan, kun ei taaskaan tunne kuuluvansa Suomen kansaan. Olisi hauskaa, jos joskus jonkun kansa raivostui -lööpin sijasta lehdessä olisikin juttu siitä, miten Suomen kansa ei voisi vähempää välittää. Sellaiseen pystyisin samaistumaankin ehkä.
