generated by sloganizer.net

29. tammikuuta 2010

Neljäs käsi

Hanna heitti haasteen. Hyvä, saadaan jotain eloa tähänkin blogiin.


Säännöt:

1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi

2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.

3. Selitä kuva.

4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.



Tämä oli vähän hankalaa, koska kuvani ovat järjestelmällisessä epäjärjestyksessä. En pysty tarkalleen määrittelemään juuri neljättä kansiota, joten otin kahden eri kuvahakemiston alta neljännet kansiot ja niistä neljännet kuvat.




Tämä ensimmäinen kuva on otettu viime maaliskuussa. Arvelisin, että mökillä tai jossain sen lähimaastossa. Olin jonkun hetkellisen mielenhäiriön seurauksena viettämässä pitkän viikonlopun mökillä vanhempieni kanssa, vaikka oikeasti inhoan yhdistelmää talvi ja mökkeily. Talvella mökillä ei ole mitään kuvattavaakaan, kuten kuvasta saatatte huomata. Kai tuossa joku taiteellinen näkemys on ollut taustalla.




Toinen kuva on otettu viime kesäkuussa Aleksanterin hautausmaalla Tampereella. Se oli sateinen päivä, kuten taisi koko alkukesä olla, mutta halusin kuitenkin käydä kuvailemassa noita vanhoja hautakiviä. Harmillisen moni niistä on rikkoutunut ajan saatossa.


Haastan Minjan, Mymskän, Elegian ja Annikin. Haastautua saavat myös muut halukkaat ja haastetta saa minun luvallani vapaasti soveltaa, mikäli se neljäs kuva nyt justiinsa ei ole julkaisukelpoista tavaraa.


Ps. How to suck at Facebook!

25. tammikuuta 2010

Melankoliaa

Katsoin viikonlopun aikana kaksi hyvää leffaa. Se on yllättävän hyvä saldo, koska yritin katsoa viikonlopun aikana aika montaakin leffaa, mutta keskittymiskyky tai mielenkiinto ei riittänyt oikein mihinkään.

Ensimmäinen hyvä leffa oli Synecdoche, New York. Käsikirjoituksen on tehnyt sama hemmo, joka on myös vastuussa mm. elokuvista Being John Malkovich ja Eternal Sunshine of the Spotless Mind, eli siis Charlie Kaufman. Tämä Synecdoche, New York on ensimmäinen hänen itsensä ohjaama leffa. Minulla oli aika korkeat ennakko-odotukset, koska olin kuullut siitä sellaisia ylisanoja kuten "paras". Itse asiassa niin korkeat, että jouduin lykkäämään sen katsomista johonkin aivan täydelliseen hetkeen, joka sitten koitti lauantai-iltana. Ja olihan se hyvä elokuva. Jos joku on katsonut noita muita Kaufmanin käsikirjoittamia leffoja, niin voi varmasti arvata, että kyseessä on melko erikoinen ja ei niin valmiiksi pureskeltu elokuva. Tykkään sellaisista. Yksi elokuvan hauskoja yksityiskohtia oli talo, jossa oli tulipalo. Siis koko ajan. Vuodesta toiseen siellä paloi se sama tuli. Leffa meni minulla kyllä jonnekin tosi syvälle. Varsinkin loppupuolella papin pitämä puhe hautajaisissa oli jotain... Hmm, no katsokaa itse. Suosittelen lämpimästi.





Toisen leffan katselin viime yönä, kun en halunnut mennä vielä nukkumaan. Se oli nimeltänsä A Complete History of My Sexual Failures. Leffa on dokumentti sen ohjaajan ja pääosan esittäjän Chris Waittin elämästä, kun hän tajuaa kaikkien naistensa jättäneen hänet ja haluaa selvittää syyn epäonneensa naisrintamallaan. En tiedä miten paljon elokuvassa on oikeata dokumenttia ja miten paljon käsikirjoitettua, mutta koska se on brittiläinen eikä amerikkalainen, niin tilanteet ovat varmasti melko aitoja. Luin netistä kaksi täysin vastakkaista arvostelua ennen kuin aloin katsella elokuvaa. Toisen arvostelun kirjoittaja inhosi Chris Waittia ja sääli hänen nykyistä tyttöystäväänsä, toisen mielestä taas leffa oli hauska ja Chris Waitt kovin sympaattinen. Ensimmäisen arvostelun oli tainnut kirjoittaa nainen ja jälkimmäisen mies. Itse naisena kuitenkin kallistuin jälkimmäisen puolelle. Dokumentin viagra-kohtauksessa minun teki mieli jo säälistä antaa Chrisille ja suurimman osan aikaa elokuvaa olisin halunnut vain ottaa hänet syliin ja suojella pahalta maailmalta. (Joo, olen varmaan sellainen läheisriippuvainen nainen, joka haluaa parantaa ja pelastaa elämässä eksyneitä miesparkoja). No kuitenkin, minusta se oli viihdyttävä ja ihan hauskakin leffa. Varmaan se Chris Waittin sympaattisuus pelasti aika paljon, joku toinen olisi saattanut pelkästään vain ärsyttää resuisuudellaan ja reppanuudellaan. Suosittelen ehdottomasti tätäkin elokuvaa!





Molempia leffoja katsellessa olin sellaisen fiiliksen vallassa, jota en oikein osannut määritellä. En tiennyt oliko se hyvä vai huono tunne. Enimmäkseen se tunne/kaikki/elämä tuntui hyvältä, vaikka tavallaan olinkin surullinen. Luulen, että se tunne oli melankolia.

23. tammikuuta 2010

Hei!!!


Kirjoittakaa niihin blogeihinne välillä!

Mulla on tylsää.

21. tammikuuta 2010

Save you

Mietin tässä näitä kaikkia elämän ihmeellisyyksiä ja monimutkaisuuksia. Kuten miehiä. Olen useamman miehen suusta kuullut, että miehet ovat yksinkertaisia olentoja. Mielestäni se on kuitenkin harha, jota miehet itse itselleen ja naisille uskottelevat. Todellisuuspohjaa tällä väitteellä ei juurikaan ole.

Katselin tänään sitä nuorta ja kaunista poikaa, siinä kun istuimme pöydän vastakkaisilla puolilla. Siis sitä joka ennen joulua silkkihansikkain palautti sydämeni, tai ainakin osan siitä. Yritin tallentaa mieleeni hänen kasvonpiirteensä ja hiuksensa ja hymynsä ja käsivartensa ja sormensa, koska tiedän, etten kovin montaa kertaa enää saa tilaisuutta katsella niitä. Mietin, miten tavallinen se poika onkaan ja silti niin erityinen. Rakastan niitä piirteitä ja koko tyyppi on yhäkin aivan ihana. Tätä se siis tarkoittaa kun sanotaan, että sisäinen kauneus näkyy ulospäin. Mutta kuten kolikossa on aina kääntöpuoli, niin on tässäkin tyypissä. Sen ihanan, kivan, sydämellisen ja hauskan puolen lisäksi siinä on sellainen kylmän viileä ja etäinen puoli. Se tuntuu sulkevan koko tyypin jonkun panssariseinän taakse, enkä minä pysty sitä läpäisemään. Se etäinen puoli ei juttele minulle, ei hymyile eikä varsinkaan katso silmiin. Olen syksystä asti ollut toisinaan täynnä "miksi?" -kysymyksiä, mutta vastauksia en ole saanut. Ja olen asiasta niin kovin hämmentynyt. Enkä usko, että tulen enää koskaan tavoittamaan sitä lämmintä ja suloista puolta hänessä. Ne ajat ovat ohitse ja olen siitä toisinaan melko surullinen.

Älkääkä käsittäkö väärin, tämä muutos ei johdu siitä, kun silloin yhdessä nousuhumalassa kerroin tunteistani. Nämä kaksi puolta ovat tasapainoilleet tuttavuutemme alusta asti. Onnekseni ja hänen puolustuksekseen on kuitenkin sanottava, että se ihana puoli on ollut huomattavasti enemmän esillä. Keksin oikeastaan vain kaksi syytä näihin kahteen niin vastakkaiseen puoleen samassa ihmisessä: ujous tai häpeä. Toivon, että kyseessä on ujous tai jonkinlainen epävarmuus, mieluummin kuin se, että häntä hävettäisi näyttää tuntevansa minut. Tiedän, että tyyppi jännittää aivan älyttömästi tyttöjä, koska tästä on puhuttu, mutta toisaalta en tiedä miksi minut laskettaisiin siihen jännitettävien tyttöjen joukkoon. Varsinkaan enää nyt, kun tilanne on selvä. Jos sanoisin jollekin tuossa porukassa missä tänäänkin olimme, että olen nukkunut sen pojan vieressä, sen sängyssä, niin kukaan ei varmaan uskoisi sitä. Niin asiallisen viileät meidän välimme ovat aina heistä nähtynä. Sitten taas toisessa porukassa meidät nähdään hyvinä ystävinä ja välimme varsin läheisinä. Ja minä itse olen ihan eksyksissä jossain siinä näiden kahden tilanteen välissä enkä tiedä pitääkö se minusta vai eikö se pidä. Vaikka se on sanonut pitävänsä. Ja minä olen sanonut sille, miten erityislaatuinen poika se on.

Miksi sitten jästipäisesti olen yhä syvästi ihastunut tyyppiin, joka torjuu minut sekä sanallisesti että fyysisesti? Jaa-a, sen kun tietäisin. Mutta tiedän myös sen, mitä siellä panssarin toisella puolella on, ja tiedän sen olevan hyvää ja kaunista. Kukaan ei voi minulta niitä muistoja pois ottaa eikä väittää kuvitelmaksi. Olen edennyt sydänsurussani sille tasolle, että hänen ajattelemisensa tuottaa enimmäkseen lämpöisiä fiiliksiä sen viiltävän tuskan sijasta, ja toivon vilpittömästi hänen olevan vielä joskus ihan oikeasti onnellinen. Jonkun kanssa. Muun kuin minun. Ehkä jonain päivänä pystyn pelkästään iloitsemaan siitä mitä minulla joskus on ollut enkä sure enää sitä minkä olen menettänyt.

Minun piti itse asiassa kirjoittaa ajatuksiani myös parista muusta miehestä elämässäni, mutta tästä tulikin nyt niin pitkä avautuminen, että ehkä ajattelen niitä toisia joskus myöhemmin. Jatkuu seuraavassa numerossa.

20. tammikuuta 2010

Ihmettelyä

Mistähän se johtuu, mietin vaan...

Että kun on luentosaleja ja niissä pidetään luentoja. Monesti luentosalit ovat sellaisia, että niissä on pitkät rivit penkkejä, takana istuvan pöytä on oman penkin selässä kiinni ja oma pöytä on edessä istuvan selkänojassa kiinni. Eikä niille riveille pääse istumaan kuin aivan sieltä rivin jommasta kummasta päästä. Sitten kun alkaa joku luento ja opiskelijat säntäävät paikalle, niin lähes poikkeuksetta luentosalin täyttäminen aloitetaan a) takaa ja b) reunapaikoilta. Lopulta luentosali on täytetty niin, että pari viimeistä riviä on aivan täysiä ja kaikki penkkirivien reunimmaiset penkit on varattuja. Näin ollen luentosalin etuosassa ja penkkirivien keskellä on tilaa vaikka kuinka paljon, mutta jostain syystä saliin viimeisenä tulevat muka "eivät enää mahdu istumaan".

Tänäänkin olin yhdellä luennolla, jossa edessä ja keskellä olisi ollut tyhjiä penkkejä varmaan toiselle samanlaiselle määrälle opiskelijoita, mutta silti viimeisenä luennolle tullut jäi seuraamaan luentoa seisomapaikalta, koska olisihan se nyt äärimmäisen kiusallista joutua kommunikoimaan ja pyytää jotain väistymään sen verran, että sen perseensä saisi asetettua vapaalle penkille. Ja miksei niitä penkkirivejä voida alun alkaenkin täyttää keskeltä vaan se oma takapuoli pitää töräyttää siihen kaikista reunimmaiseen penkkiin? Onhan se toki kauheata sekin, jos vaikka yhtäkkiä tunteekinvastustamatonta halua poistua luennolta ennen sen päättymistä, niin sitten joutuisi taas puhumaan vierustoverilleen, että anteeksi, voisinko päästä... Voi hyvä luoja, ei sellaista riskiä voi ottaa!!!

Tapahtuukohan tätä kaikilla aloilla vai onko tämä vain joku it-nörttien oma varsin pikantti ominaisuus?

16. tammikuuta 2010

Tell your story walking

Maanantaisessa kirjoituksessa kertomani tilanne on edennyt. Otin siis ensiksi yhteyttä Nordeaan ja selitin tilanteen. Sain muutaman päivän päästä pankilta vastauksen (kirjoitusvirheet ja jännät kielioppiratkaisut Nordean):

Kiitos viestistänne.

Summa näyttää jo olevan veloittuneen tililtä, eli kanattaa olla yhteydessä Meteli.net:n ja pyytää heidän kautta maksun palautusta.

Huomasin samalla, että ette ole vielä liittynyt meidän Etuohjelmaan. Kanta-asiakkaaksi liittyminen on maksutonta ja Etuohjelma-asiakkaana saatte päivittäisistä asioinnista -25%alennuksen.

Voitte liittyä Kanta-asiakkaaksi, kun päivittäiset raha-asianne on keskitetty meille, eli teillä on
-tili, jolle tulee säännöllinen tulo
-säästöjä tai lainoja vähintään 6.000 euroa sekä
-tuotteita tai palveluita vähintään kolmesta tuoteryhmästä.


Ja blaa blaa blaa... Kuulostaakin ihan justiinsa minulta: säännölliset tulot, säästöä vähintään kuusi tonnia... Olisi nyt sitten tarkistanut samantien, että onko minulla edellytyksiä ryhtyä Kanta-asiakkaaksi (huom! isolla kirjaimella) ja sanonut sen suoraan. Oikeasti ärsytti ihan älyttömästi tuo pankin vastaus, joka kuulosti enemmänkin myyntipuheelta kuin miltään oikealta kannanotolta ongelmaani.

Noh, laitoin seuraavaksi viestiä meteli.netiin. Sain sieltä vastauksen huomattavasti nopeampaa kuin Nordealta, eli jo seuraavana aamuna postissani odotti vastaus. Meteli.net pahoitteli, että olin kohdannut ongelmia ja vahvisti, että maksu näkyi heidän tilillään kahdesti. Meteli.netin tyyppi ehdotti, että he antaisivat minulle latauskoodin, jonka arvo olisi hiukan enemmän kuin se ylimääräinen maksu heidän tililleen, tai vaihtoehtoisesti voisivat palauttaa rahat tililleni. Vastasin, että otan mielelläni vastaan sen latauskoodin, koska puhutaan kuitenkin niin pienestä rahamäärästä (alle 5 euroa), ettei sen kanssa kauheasti kannata alkaa riehua. Ja myöhemmin samana iltana sainkin sähköpostitse meteli.netistä latauskoodin viidelle kappaleelle.

Vaan nyt seuraa se Oikea Ongelma: Mitkä viisi kappaletta lataisin??? Apua! Päätöksiä, päätöksiä! Onneksi aikaa on maaliskuun loppuun, ei tällaista päätöstä voi tehdä kovin hätiköiden.

14. tammikuuta 2010

Voi hyvä Sylvi, olen rakastunut

Voi ei... Paha PAHA internet...

Törmäsin eilen Katarimarian blogissa aivan i-ha-naan villatakkiin. Tietenkään se ei ollut mikään valmis kaupasta hankittava villatakki vaan se pitäisi neuloa omin pikku kätösin. Villatakki on siis nimeltään Sylvi ja sen on suunnitellut Mari Muinonen. Ohjeen saisi täältä 7 dollarilla. Todella harmillista, että pitkäjänteisyyteni riittää normaalisti vain yhteen villasukkaan kerrallaan, eikä niissäkään saa olla mitään kirjoneuletta. Mutta jos jotain oikein kovasti haluaa, niin... Äh.




Mutta eikö olekin vaan ihana? Tarvitsen tuon ihan välttämättä. Tar-vit-sen.

13. tammikuuta 2010

A little death around the eyes

Unenlahjani ovat olleet hyvin omituisia viime aikoina. Joko en saa illalla millään unta tai sitten nukahdan ihan helposti, mutta herään ihan älyttömän aikaisin aamulla. Kuten tänään. Menin siis eilen puolen yön aikaan nukkumaan, koska väsytti kovasti, ja heräsin aamulla kuudelta. Olisin saanut nukkua ainakin kymmeneen asti, jos olisin halunnut. Vaan ei. En tosin herännyt kuudelta virkeänä vaan tosi väsyneenä, mutta siitä huolimatta uni oli ehtinyt jo paeta silmistäni. Hetken pyörin sängyssä hereillä ja sitten nousin surffailemaan netissä ja katselemaan aamu-tv:tä.

Kanavasurffailin kolmen eri aamu-tv:n välillä ja huomasin aika jännän eron suomenkielisten ja ruotsinkielisen kanavien välillä. Ykkösellä ja kolmosella tuli suomenkielistä aamu-tv:tä, joissa pönötti jotain tylsiä pukuherroja puhumassa jostain kuolettavan pitkästyttävistä asioista tai Lauri Karhuvaara lässyttämässä jotain paskaa. Kun taas FST:llä oli nuoria ja kauniita ihmisiä keskustelemassa vilkkaasti ja nauramassa paljon. Valitettavasti vaan en ymmärtänyt siitä kuin sanan sieltä ja toisen täältä. Miksi ihmeessä ruotsalaiset ja jopa suomenruotsalaiset osaavat ottaa itsensä niin kevyesti ja ovat aina ihan hej sumfatirallallei, kun taas suomalaiset keskustelevat totisina jostain maailmanlopun vakavista asioista ja pyytävät muutaman asiantuntijan vielä kertomaan mistä ihmeestä johtuu tuo huuru nyt kaikkialla ja onko tämä nyt jotenkin erityisen poikkeuksellista?!

Mutta joo, siinä FST:n ilonpitoa katsellessani harmistuin siitä, että en joskus nuorempana osannut arvostaa ruotsin opiskelua ollenkaan. Meinaan vaan, että olisihan se kiva ymmärtää sitä saati sitten osata puhua sitä ihan suvereenisti. Nykyisillä taidoillani kun en osaa oikein kumpaakaan. Kielipääni on kyllä ehkä yksi maailman surkeimpia. Niin monta vuotta kuin olen ranskaakin lukenut (tosin suurin osa niistä vuosista on ollut alkeiden toistoa), osaan puhua sitä hämmästyttävän vähän. Luettua ymmärrän jotenkuten, puhuttua en juuri lainkaan. En ymmärrä miten ranskalaiset itsekään ymmärtävät omaa puhettaan...

Tiesittekö muuten, että "la petite mort"(suomeksi pieni kuolema) tarkoittaa ranskassa orgasmia? Voitteko kuvitella, että missään muussa kielessä samaa asiaa voitaisiin ilmaista noin runollisesti?

11. tammikuuta 2010

Kiss my god given ass

Ostin tänään elämäni ensimmäistä kertaa netistä muutaman mp3-tiedoston. Siis hommasin nämä biisit aivan laillisesti enkä ladannut mistään kieroillen, ja vituiksihan se meni koko homma tietysti. No itse lataus kyllä onnistui ihan hyvin ja kappaleissa ei ole mitään vikaa, mutta verkkopankki kusi homman. Enkä ole edes Sampo Pankin asiakas. Maksuvaiheessa verkkopankki ei siis reagoinut "suorita maksu" -painikkeeseen, joten klikkasin maksun peruutusta ja sain vahvistuksenkin maksun peruuntumisesta. Menin toivorikkaana uudestaan ostoksille ja tällä kertaa maksaminen onnistuikin, mutta kas! Maksu on mennytkin tililtäni nyt kahteen kertaan. Voi paska...

Tarinahan alkoi siitä, kun oltiin lauantaina kuuntelemassa bändiä nimeltä God Given Ass. Bändin nimi on mielestäni nerokas, mutta saatankin olla vähän outo. Kyseessä on siis kotimainen punk-bändi, jossa laulaa Otto. Satuin ennen keikkaa juurikin lukemaan haastattelun, jossa Otto myönsi Tehis-leiman olevan toisinaan aika rasittava, ja että kyseessä EI ole Tehiksen Oton uusi bändi vaan... no, ihan vaan punk-bändi. Toki Otto myös haastattelussa tajusi sen, että keikkoja on ollut helpompi saada kun on valmiiksi jotain feimiä jo, mutta omasta mielestään hän on taustallaan tuonut enemmän negatiivista kuin positiivista painolastia bändiin. No jaa, en tiedä. Kyllähän siellä keikalla aika hyvin näki ketkä olivat kuuntelemassa punkia ja ketkä ihkuttamassa Tehiksen Ottoa. (Itse olin jossain siinä kultaisella keskitiellä, tietysti). Lämpenin bändille aluksi aika hitaasti. Ensimmäiset kappaleet kuulostivat sellaiselta tusinapunkilta, josta en saanut mitään otetta, mutta sitten jossain keikan puolivälissä he soittivat kappaleen Mustang Mane (jonka voi kuunnella tuolta MySpacesta), ja sehän kolisi minulle. Biisistä on kuultavissa melko voimakkaat Stooges-vaikutteet, imho. Siitä koko keikka lähti oikeastaan ihan uuteen nousuun ja loppujen lopuksi tykkäsin kyllä.

Kuitenkin, MySpace ei suostunut soittamaan minulle tuota Mustang Manea kuin ihan lyhyen pätkän alusta. Minulla on viime aikoina ollut muutenkin firefox + flash -aiheisia ongelmia, esim. Youtuben videot eivät toimi kovin hyvin, joten arvelen tämän johtuvan samasta. Googlailin sitten ja törmäsin meteli.netiin, josta ko. bändin neljä kappaletta saattoi ladata 1 €/kpl (+ toimituskulut 0,50 €). Ostin ne siis, joten nyt olen neljää biisiä rikkaampi ja yhdeksää euroa köyhempi. Puuh. En edes tiedä pitäisikö rahojen takaisin saamiseksi olla yhteydessä pankkiini meteli.netiin, vai saanko heittää hyvästit noille 4,50 eurolle?

Mutta on tämä Mustang Mane vaan hyvä kappale.

7. tammikuuta 2010

Isot kalat uivat syvissä vesissä

Muistan kun olin kerran lapsena menossa yksin talvipakkasilla luistelemaan. Laitoin luistimet valmiiksi kotona jalkaan, ettei tarvitsisi sitten luistinradan laidalla palelluttaa sormia. Luistinradalle ei ollut kotoa pitkä matka, mutta sinne päästäkseen piti ylittää yksi melko vilkkaasti liikennöity tie. Luistinten tupit on aika liukkaat kävellä ja muistan pelänneeni, etten pääse sen kadun ylitse liukastumatta. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, kaatua mätkähdin suojatiellä. Kauhu oli valtaisa ja paniikissa konttasin sen suojatien ylitse, koska en uskaltanut ruveta nousemaankaan.

Tässä on viime aikoina ollut vähän samanlainen fiilis. On pimeätä, kylmää ja liukasta, olen kaatunut maahan eikä ole oikein mitään, mistä ottaa tukea noustakseni pystyyn. Ainoana erotuksena, että lapsena pääsin nopeasti kadun ylitse vaikkakin nelinkontin enkä jäänyt auton alle, ja luistinradalla oli varmasti kivaa. Ja nyt isona asioista puhutaan vain vertauskuvallisesti enkä tiedä kuinka leveä se autotie on tai mitä siellä toisella puolella odottaa. Välillä olen päässytkin pystyyn ja arvellut olevani pitävällä maalla, kunnes taas liukastun. Ja ne valonpilkahdukset ovatkin tainneet olla vain autojen ajovaloja.

Mitenkäs teillä menee?


Ps. Ei tässä mitään hätää. Kunhan kirjoittelin. Elämä vaan joskus on sellaista. Tällaista.

4. tammikuuta 2010

Insomnia please release me

Sain palautetta, että huijasin tuossa aiemmassa postauksessa, jossa listasin missä olin tasan 10 vuotta sitten. En kuulemma viettänytkään milleniumia Senssillä (joka siis oli ravintola Tampereella) vaan kirkossa Tuomasmessussa sekä lopun iltaa tämän salaisen palautteenantajan kotona. Sensseily tapahtuikin kuulemma vuotta aikaisemmin. Voi hyvinkin olla näin. Luulin väärin ja sekoitin tilanteita. Muistini on hyvä, mutta erittäin lyhyt ja valikoiva. Oikaisin asian tälleen julkisesti todistaakseni, että minulla ei ole mitään mainetta, jonka olisin voinut pilata kertomalla totuuden, ainoastaan huono muisti. ;)

Senssistä puheen ollen. Ehdin tuolla aiemmassa kommenttilaatikossani jo haukkua turkulaiset, kun tulevat tänne sotkemaan meidän ajopuuteorian ostamaan ravintolamme ja muuttamaan ne surkeiksi Seduloiksi. No nyt tietooni ollaan saatettu, että Senssi aukeaa taas. Sedulana tosin, mutta liekö sen niin väliä, kun en sinne ole ajatellut mennä kuitenkaan. Saapa nähdä ottaako uusi teinipississukupolvi Senssin vastaan suopeina.

Kärsin ihan julmetusta unettomuudesta, tai lähinnä nukahtamattomuudesta. Varmaan joululoma ja uuden vuoden biletykset ja muut ovat tehneet tehtävänsä, ja unirytmi on kääntynyt aivan päälaelleen. Olen yleensä ihan todella nopea nukahtamaan. Jos menen sänkyyn makaamaan, niin joko nukahdan tai turhaudun. Ja kun uni ei tule, niin aivoilla on liikaa aikaa työskennellä. Jos taas yritän valvoa niin pitkään, että olen oikeasti väsynyt ja menen vasta sitten nukkumaan, niin saan valvoa jonnekin aamukuuten eikä uni sittenkään tule. Paitsi joskus yhdeksältä aamulla, josta seuraa se, että nukun jonnekin iltapäivään enkä taaskaan saa unta illalla. Voi mikä noidankehä! Onneksi luennot alkaa jo torstaina, niin saan toivottavasti jotain tolkkua tähänkin touhuun.

3. tammikuuta 2010

Karma's a Bitch

Vuotta ja uutta vuosikymmentä ei kai voi aloittaa ilman tätä Sunnuntaiklassikkoa. Voiko olla ihanampaa kuvitella ja toivoa, että jonain päivänä vielä osattaisiin elää täällä kaikki yhdessä "ihmisiksi". (Jotenkin ironista sanoa, että eletään ihmisiksi, kun ihmiset nyt eivät selvästikään osaa sitä kovin sulavasti). Laitan kuitenkin sen tyypillisen Imaginen sijasta tämän Instant Karman, joka on ehdoton suosikkini Lennonilta. Sanoma lienee aika pitkälle sama.





Meinasin eilen mennä käymään ulkona kävelyllä, kun aurinko paistoi niin kivasti. Ulos päästyäni tajusin, että siellä on aivan sairaan kylmä, joten menin vain kiertelemään kauppoihin ja mm. Akateemiseen kirjakauppaan. Päädyin ostamaan John Lennonin elämäkerran. Ehkä aloitan sen lukemisen jo tänään.