Instant Karma's gonna get you, gonna knock you right in the head

PAM! (Erästä ystävääni lainaten: se ääni, kun paska iskee tuulettimeen).

Tuo eilinen kirjoitukseni oli kuin joku itsensä toteuttava ennustus. Että aika olisi todellakin pitänyt pysäyttää siihen hetkeen, flunssasta huolimatta. Koska siitä hetkestä ei ollut suunta kuin alaspäin. Käänteet näissä asioissa näköjään ovat todella nopeita. Aivan käsittämätöntä.

Mikään ei varsinaisesti ole muuttunut, mutta — utelias kun olen — sain tietää kyseisestä hemmosta asioita, joita en olisi välttämättä halunnut tietää. Tai hyvä kai se on tietää jo ennemmin kuin myöhemmin. Lähinnä nyt vaan toivon, että niitä asioita ei olisi olemassakaan. Asioita, joista ihan oikeasti saattaa/saattaisi/olisi saattanut muodostua ylitsepääsemättömiä.

En sentään löytänyt mitään salaperhettä ja seksuaalinen suuntautuminenkin on ihan tarkoitukseeni sopiva, mutta kävi ilmi, että elämänkatsomuksemme eroavat toisistaan hyvin merkittävillä tavoilla. Eihän kenenkään tarvitse olla samaa mieltä asioista kanssani ja kukin saa uskoa taikka olla uskomatta siihen mikä itsestä parhaalta tuntuu, mutta joitain asioita ei vaan voi ylittää. Olenhan minä suvaitsevainen (vaikka kyseistä sanaa inhoankin), tai ainakin yritän olla, mutta en tiedä miten se toimii toiseen suuntaan. Ei varmaankaan kovin hyvin. Olen kuitenkin tässä elämässäni kiertänyt muutakin kuin tahkoa, jos tiedätte mitä tarkoitan, heh heh.

Tajusin tässä tänä aamuna, että jos mies on sinkku ja ihan normaali (normaalin voi tässä kukin käsittää haluamallaan tavalla), niin silloin se ei yleensä ole kovin kuuma kinkku. Jos mies taas on ihan normaali ja vieläpä kuuma, niin se ei ole sinkku. Mutta jos mies on sinkku ja kinkku, niin ihan taatusti se ei ole normaali. Kaikkea kolmea ei vaan voi saada. Olisihan minun se pitänyt tietää.

Miten kenelläkään voi olla näin huono säkä miesten suhteen? Ne harvat kerrat, kun aivan tosissani ja täysillä ihastun johonkin, niin tyyppi joko muuttaa toiselle puolelle maapalloa tai sitten rakastaa enemmän jotain toista (kuten vaimoaan taikka vaikka jumalaa). Universumi taitaa pilailla kanssani aivan toden teolla.

Enpä minä tässä nyt täysin ole heittämässä lusikkaa kaivoon, vai miten se sanonta meni. Ei parin Facebook-tykkäyksen perusteella voi olla antamatta toiselle mahdollisuutta (mikäli toinen sellaisen haluaa, tämäkin on vielä epäselvää). Nämä nyt kuitenkin ovat asioita, jotka on kai kuultava suoraan toiselta ennen kuin tietää miten asiat todella ovat. Mutta pakko myöntää, että kyllä tässä tunnelmat hiukan latistuivat.

Vitutt Harmittaa niin paljon, että tekisi mieleni vetäistä pienet itkupotkuraivarit.

Ps. Onneksi sain halauksen heti aamusta yhdeltä lomaltapalaajalta, niin vähän on edes parempi mieli.

Bullet with butterfly wings

Jos minulla ei olisi karmeata kesäflunssaa nyt, niin toivoisin, että voisin pysäyttää ajan juuri tähän hetkeen. Olen vaan jotenkin niin... tiu tau. Pelkkä sen yhden tyypin ajatteleminen ottaa vatsanpohjasta ja tekisi mieli vain hymyillä. Ja hymyilenkin. Perhoset lepattelevat, sekä ulko- että sisäpuolellani.

Pelkään, että tästä ei ole suunta kuin alaspäin. Pudotan itseni välillä maanpinnalle muistuttamalla, että minun elämässäni ei juurikaan tapahdu sellaista. Se, että se katsoo aina, suoraan silmiin ja pitkään, jotenkin enemmän minuun kuin kukaan muu, ei välttämättä tarkoita mitään. Tai jos tarkoittaakin, niin siitä on vielä pitkä matka siihen "ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka".

Mutta just nyt kaikki on ihanaa. (Paitsi flunssa).

25. ground

Ei lisättävää.

24. d is for...

Daimler...

tai Datsun.

***

Tämä oli haastava tehtävä tamperelaiselle, koska täällähän päin nuo sanotaan raimler ja ratsun. Meillä kun ei tuota ree-kirjainta käytetä.

22. grey

Harmaa ja kylmä aamu, mutta onneksi sääennuste lupaa parempaa. Ulkona tuoksui kuitenkin kesälle, joten älkää mainitko sitä s-sanaa minulle vielä ainakaan kuukauteen.

I'm going off the rails on a crazy train

Graah! Koskahan oppisin, että ei pidä syödä kuormasta? Tai enhän minä vielä mitään syönyt ole, mutta haaveilen kovasti. Ei tule työhön keskittymisestäkään oikein mitään, kun koko ajan tekisi mieli olla jossain muualla kuin omalla pallilla.

Ja miten säälittävä oikein olen, että sisäelimeni menevät täysin mutkalle jostain parista katseesta? Olen aivan liian vanha miettimään, mitä se oikein tarkoittaa kun se katsoo noin! (Ja luultavasti se on aivan liian nuori katsomaan tämän ikäistä kurppaa mitenkään tarkoitusperäisesti). Sitä paitsi eikö historia ole opettanut minulle mitään? Vaikka mies tuijottaisi silmiin puoli minuuttia, niin se ei merkitse mitään. Ei yhtikäs mitään.

Siitä on niin kauan kun minulla on ollut mitään vakavasti otettavaa miestoimintaa, että pelkkä ajatuskin parisuhteesta pelottaa. (Ja samalla haluan sitä niin kamalasti, että välillä tekee oikein kipeää). Että mitäs sitten, jos se oikeasti olisikin minusta kiinnostunut? Sen kanssa tarvitsisi varmaan puhuakin jotain! Pitäisi antaa itsestään paljon asioita. Muutakin kuin sitä yhtä, jonka varmasti osaan.

Kauhean ennenaikaista, tiedän, mutta ajatus tuntuu pelottavalta, oli kyse sitten kenestä tahansa eikä vain pelkästään tästä sala(ma)ihastuksestani. En minä osaa. Miten muut osaavat? Joiltain se näyttää käyvän niin helposti. Sitä vaan tapaa jonkun ja sitten rakastutaan. Sellaista, että ne tunteet olisivat molemminpuoleisia, tapahtuu vain elokuvissa ja muiden ihmisten elämissä. Ei minun elämässäni. Ja jos vahingossa on tapahtuakin, niin minulla on ensimmäiset kaksi kuukautta vatsa sekaisin ja menetän täysin kykyni sanoa mitään järkevää tai ylipäänsä ajatella. Tee siinä sitten vaikutus.

Mikä ihme siinäkin on, että juuri silloin, kun pitäisi tehdä vaikutus johonkin toiseen ihmiseen, niin järki lähtee lomalle ja jättää ihmisparan yksin selviytymään tilanteesta? Olen tässä 1,5 kuukautta tehnyt töitä kyseisen tyypin kanssa ihan tuosta noin vaan ja sitten se menee katsomaan minua hassusti ja sitten minä menen... hassuksi. Tästä nyt ei vielä ole mitään todisteita, mutta luultavasti aivan pian alan sekoilla sanoissa, kikatella kuin pikkutyttö ja luoda kaihoisia katseita salaihastukseni suuntaan. Mainintatauti vain odottaa puhkeamistaan.

Tunteet sanoo, että tämä haihattelu on lopetettava heti. Järki sanoo, että homman voisi joskus katsoa loppuunkin asti. Ei kai se tapa, korkeintaan sattuu vähän.

(Luultavasti tämä menee ohitse ennen kuin kunnolla alkaakaan, mutta onhan tämä hauskaa vaihtelua elämääni. Tai jos ei muuta, niin ainakin sisältöä blogiin.)

Ps. Jostain kumman syystä päässäni soi koko ajan Ozzy Osbournen Crazy Train kirjoittaessani tätä tekstiä. I wonder why...

21. fave food

Lempiruokaani nyt on hyvä ruoka ylipäänsä, mutta kävin tässä syömässä New Yorkissa niin herkullisen hampurilaisen, että melkein lähti järki. Hamppari oli nimeltään Gourmet Burger ja sisälsi lohta sekä jättiravunpyrstöjä. Aivan törkeän hyvää. Voin suositella lämpimästi! Kyseistä settiä on tarjolla vain elokuun loppuun, että ei kannata talveen asti jahkailla.

15. outside the window

Kuka sanoo, että näitä kuvia tarvitsisi oikeassa järjestyksessä laittaa? Ei kukaan!

Viime päivinä näkymäni työhuoneen ikkunasta on ollut tämmöinen. Raksapoikia ikkunan takana. Nuo oranssit tuolla kuvan yläreunassa on niiden jalat, jos ette hahmota.

On vaan tosi sääli, että nyt on sateista ja kylmää eikä yhtään kuumaa ja aurinkoista, koska toisella noista raksapojista on todistettavasti järjettömän hyvä kroppa. Hellepäivinä hän on nimittäin duunannut ilman paitaa. Kyllä kelpaisi tehdä töitä sellaisilla näköaloilla.

Ja joo, anteeksi nyt vaan taas hirveästi, kun esineellistin tuota raksapoikaparkaa, mutta hei kamoon... Katseltavaksi ne treenatut kropat on kai tehty? Vai kuka väittää treenaavansa vain omaksi ilokseen ja sen jälkeen pukeutuvansa johonkin joukkuetelttaan, ettei kukaan vaan saisi siitä kropasta mitään positiivisia viboja tai silmänruokaa? Jos väittää, niin valehtelee. Tai on tosi outo ja ankea tyyppi.

Ihme puritaaneja minun lukijoissani! (Huomatkaa, että tuohduin jo ennen kuin kukaan edes sanoi mitään).

16. bottle

Lakritsinmakuinen protskujuoma — uhka vai mahdollisuus?

Pakkohan tuota uutuutta oli maistaa. En vain oikein osannut päättää oliko se ihan hirveätä paskaa vai tosi hyvää. Kai sitä toistekin voi juoda. Taidan kuitenkin pääsääntöisesti pitäytyä suklaanmakuisessa Gainomaxissa, joka on salainen rakastettuni.

Olen ollut aivan jär-kyt-tä-vän väsynyt viime aikoina. Pidin treeneistä viime viikolla kevyen viikon. Kevyen viikon tarkoitus on antaa kropan ja mielen levätä, ettei pääse väsymään. Ja pah. Tämän viikon maanantaina olin entistäkin väsyneempi. Pusersin kyllä treenin läpi, mutta olin niin sippi sen jälkeen, että melkein nukahdin kotimatkalla. Ja sentään matkustin kotimatkan aivan omin jaloin. Olin melko varma, että kesäflunssa on nyt päihittänyt minut. Kotiin päästyäni kaaduin sänkyyn ja nukuin kaksi tuntia. Nukkuminen helpotti oloa vähän eikä enää tuntunut niin flunssaiseltakaan. Kuka hommaa ylirasitustilan kevyellä treeniviikolla? Minä ilmeisesti.

Osaltaan väsymykseen vaikutti se, että en saanut viikonloppunakaan nukuttua riittävästi. En ollut kotona enkä muualla osaa nukkua oikein hyvin. Lauantaina oli tarkoituksellinen aikainen herätys ja sunnuntaina pää vaan heräsi liian aikaisin. Toinen väsymykseen vaikuttava tekijä on tämä kahdeksasta neljään -työrytmi. Ei vaan ole minun juttuni. Luontainen rytmini on iltapainoitteinen ja on lähes murhaan verrattava rikos pakottaa minut heräämään joskus kukonlaulun aikaan. Ei auta vaikka menisin miten aikaisin nukkumaan, nämä aikaiset aamut eivät vaan toimi minulla. Kaikki illat menee ihan sumussa eikä liikuntakaan enää virkistä siihen tapaan kuin yleensä. En jaksa tehdä mitään. Mitään. Kotinikin on ihan kauhean kaaoksen vallassa, koska arkena ei jaksa siivota ja viikonloppuna ei ehdi (koska kesä). Ahdistaa.

Saatoin eilen vähän salaihastua yhteen tyyppiin. Se oli joku katse, joka sen laukaisi. You had me at hello, kuten ömerikaksi sanotaan. Luulin jonkun sanoneen, että tyyppi on naimisissa, mutta oma tutkimustyöni kertoi hänen kyllä olevan sinkku. Ainoa ongelma (ai ainoa? hah!) tässä nyt on se, että en tiedä tyypin ikää. Mikä luultavasti tarkoittaa sitä, että hän on minua noin kymmenen vuotta nuorempi. En vaan enää osaa yhtään arvioida miesten ikiä, tai kuvittelen itse olevani nuorempi kuin olen, joten pidän parikymppisiä miehiä itseni ikäisinä. Onhan se aika ihana tyyppi, mutta tämä menee ohitse. Tämäkin.

Kuten huomaatte, ei ole helppoa elämäni.

Ps. Se kuva päivässä -haastekin on unohtunut. Olkoon tuo Pro Feel -purtilo vastaus eiliseen bottle-haasteeseen (koska en keksi parempaakaan otsikkoa). Onhan se melkein pullo.

Tänään ei tarvii olla onneton, sillä meillä jälleen koossa on...

Viikonloppuna käytiin Facebookissa keskustelua siitä, millainen ihmisten muodostama yksikkö kelpuutetaan perheeksi. Satuin lauantaina ohimennen kadulla kuulemaan, miten keski-ikäiset (tai vähän vanhemmat) nainen ja mies keskustelivat jostain tuntemastaan parikymppisestä naisesta. Mies sanoi, että "sillähän on perhe ja lapsi", johon nainen vastasi, että "ei sillä perhettä ole, lapsi vaan". Mies sitä sitten äityi ihmettelemään, että "ai eikö sillä ole miestä?" Minä taas ihmettelin hiljaa mielessäni, että mitä hittoa?

Kuulostaa todella karulta ajatukselta, että yksinhuoltaja ja hänen lapsensa eivät muodostaisi perhettä. Lapsi joutuisi vaikkapa koulussa kertomaan, että ei hänellä ole perhettä, äiti vaan. Yksinhuoltaja äiti joutuisi ruksimaan lomakkeesta kohdan "perheetön", vaikka lapsia olisi liuta. (En tiedä onko missään lomakkeessa tuollaista ruksia, mutta jos olisi). Samalla logiikalla myös ilmeisesti lapsiton pariskunta ei muodosta perhettä.

Meillä suomessa on ihan hurjasti perheettömiä ihmisiä, ainakin jos edellä mainitsemiini ihmisiin on uskominen. Jossain etelämmissä maissa ihmisillä on suuret perheet, vaikka olisivat naimattomia ja lapsettomia. Minusta tämä Suomen malli on jotenkin tosi surullinen. Itse tykkään paljon enemmän sellaisesta laajennetun perheen ajatuksesta, johon kuuluu muutkin kuin puoliso ja rintaperilliset. Laajennettuun perheeseen kuuluisi kaikki isovanhemmista serkkuihin ja miksei jopa ystäviin. Joskus täyttelin jotain "aikuisten ystäväkirjaa" ja huomasin, että lähes jokainen kirjaa täyttänyt oli kirjoittanut olevansa perheetön (paitsi jos sattui olemaan omia lapsia ja puoliso). Tuntui jotenkin tosi valjulta. Henkilökohtaisesti en tunne olevani perheetön, vaikka yksin asunkin.

Sunnuntaina sitten tapasin ostoskeskuksessa ryhmän ihmisiä, jotka olivat kyllä muodollisesti pätevä perhe (äiti, isä ja lapsi), mutta jolta olisin halunnut ottaa pois sen perheen arvonimen. Tässä perheessä oli ihan raivohullu äiti, joka huusi ja kiroili pienelle pojalleen niin rumasti, että minunkin teki mieleni piiloutua jonnekin turvalliseen suojapaikkaan. Poika rupesi itkemään sydäntäsärkevästi ja yritti t-paitansa kauluksella peittää itkuaan, eikä kaukana ollut etten minäkin olisi puhjennut itkuun, niin pahalta tuntui pojan puolesta. En voi kuin toivoa, että edes pojan vierellä kulkenut isä toisi lapselle jonkinlaista turvaa, vaikka ei se sillä hetkellä siltä ainakaan näyttänyt. En jaksa uskoa, että tuo olisi ollut ensimmäinen eikä varsinkaan viimeinen kerta, kun kyseinen äiti on saanut itsensä sellaiseen raivotilaan. Sen verran mielenvikaiselta se tilanne vaikutti. Jokainenhan joskus suuttuu, mutta ei kukaan tervejärkinen ihminen voi puhua lapselleen niin rumasti. (Saattoihan kyseessä toki olla myös ilkeä äitipuoli, mistäpä minä tiedän).

Jos uskoisin johonkin enkelijuttuihin, niin nyt haluaisin lähettää suojelusenkelin tuon pojan turvaksi. Ja kaikkien muidenkin lasten, joiden elämä olisi parempaa ilman sitä ah niin ihanaa perhettä.

Ps. Perhe on tosi hassu sana, kun sitä riittävän monta kertaa toistaa.

7. where you are

Päivän aiheen innoittamana otin kuvia vähän kaikkialta, missä tänään olin. Seuraa siis pitkä ja polveileva kuvakertomus päivästäni. Olen niin poikki (kuten kuvista voitte päätellä: olen kävellyt tänään paaaaaljon), etten jaksa yhtään editoida noita kuvia. Kaikki siis suoraan puhelimestani.

Innokkaimmat saavat "arvailla" paikkoja kommenttilaatikossa. Suurimman osan ei pitäisi olla liian haastavaa ulkopaikkakuntalaisellekaan.

Lounas

Päivällinen

THE END

(Kaikki kuvat saa klikkaamalla isommaksi. Osan jopa tosi paljon isommaksi.)

6. fave smell

Pizza! Pizzapizzapizza!!! No okei, olisi niitä muita ja parempiakin lempituoksuja, mutta tämä oli nyt helpoin toteuttaa. Ihan kauheata, kun joutuu kävelemään kuntosalille ja sieltä takaisin aina pizzerian ohitse.

Napolissa en ole onnistunut käymään syömässä pitkään aikaan, sillä aina yrittäessäni siellä on jonot ulos asti. Olisi varmaan kauheata asua tuossa Napolin yläkerrassa, koska se tuoksutteluhan olisi ihan jokapäiväistä ja nälän täytyy olla jatkuva. Tai sitten ällötyksen, mikäli ei pidä pizzan hajusta. Vaikka söpöt lamput ovatkin parvekkeelleen ripustaneet.

Bonuskuva Termostaattorille:

Eipä täälläkään päin näköjään jakseta kantaa tyhjää palautusjuomapurtiloa roskiin asti. Tehotonta kamaa, siis.

I'm beginning to see the light

Unissaan torkuttaminen ei välttämättä ole mikään maailman paras taito. Siinä nimittäin käy äkkiä niin, että herää oikeasti vasta puoli tuntia myöhemmin kuin mitä on laittanut herätyskellon soimaan. Onneksi on liukuva työaika.

Ikuisenä läskilyllerönä on hämmentävää seurata oman vartalonsa muuntautumista löllöstä lihaksikkaaksi. Voi olla, että menee vielä hetki jos toinenkin ennen kuin tähän tottuu eikä enää tarvitse hämmästellä kauhunsekaisin tuntein jokaista uutta muhkuraa nahan alla.

Esimerkiksi tässä taannoin saippuoin suihkussa yläkroppaani ja käteni tunsi oudon patin rinnan seudulla. Voitte uskoa, että säikähdin ensin ihan sairaasti. Rintasyöpä, nyt se on täällä! Vaan hetken tilannetta tutkailtuani tajusin, että se on rintalihas. LIHAS. (Pelästyksen jälkeen myös ammattilainen on tunnustellut rintani, joten muita muhkuroita ei ole kuin se lihas).

Sami Sundvikin blogikirjoitus herätti närkästystä ainakin joissain tovereissani. Jos ei nyt provosoidu niistä jutun kärjistyksistä, niin kirjoitus on minun mielestäni oikeastaan aika hyvä. Mutta taidankin olla juuri kirjoituksen kohderyhmää. Henkilökohtaisesti olen huomannut, että kun jätin kaikenlaisen poukkoilun ja pumppailun ja jumppailun, ja siirryin nostelemaan ihan kunnollisia painoja, niin kehitystä kropassani on tapahtunut aivan eri tavalla. Olen ilahtunut siitä, että jonkun ammattilaisen (muunkin kuin henkilökohtaisen rainerini) mielestä tämä mitä minä teen on se oikea/paras tapa laihduttaa ja muokata vartaloa. Toimii minulla huomattavasti paremmin kuin juttailu ja aamuaerobiset.

Kun joskus valittelen omalle pt:lleni, että en jaksa tai pysty tai muka ehdi tai tykkää tai halua (tosi harvoin kyllä käytän mitään noista termeistä), niin hänen neuvonsa (määräyksensä) on se, ettei sitä tarvitse ajatella niin paljon vaan tekee mitä täytyy tehdä. Ihan sama jaksaako lähteä salille tai maistuuko joku palkkari pahalta, se on vaan mentävä ja juotava jne. Itse en ihan ole päässyt tuolle tasolle vielä. Salilla kyllä käyn vaikken jaksaisikaan, mutta ruokavalion suhteen vedän aika vapaalla kädellä ja leveällä pensselillä. Kun en vaan osaa pakottaa itseäni syömään tai juomaan jotain mistä en tykkää.

Sundvikin jutussa mainitun Sutu Markkasen painoindeksiä en kommentoi sen enempää ennen kuin saan sen Fit-lehden alkuperäisen artikkelin jostain käsiini. Jotenkin vaan näkisin, että se ylipaino ei ole mysteeri, jos syö vähän miten sattuu ja lipittelee skumppaa, vaikka olisikin ammattitanssija. Pullukka saa kyllä olla ja tyytyväinen kroppaansa ja itseensä ihan millaisena vaan, mutta jos kyse on Fit-lehden artikkelista, niin jotain rajaa selityksille. Pitäisi tuntea yleisönsä. (Ainakin voisin kuvitella, että Fit-nimistä lehteä lukisi fitistä elämästä kiinnostuneet ihmiset eikä ne kampaviinerin mussuttajat, heh heh).

Mutta joo. Minä olenkin nähnyt sen valon. Matka sitä kohti on pitkä ja kivinen. Ja kyllä, minä haluan että kroppani näyttää seksikkäältä miesten mielestä (siis tulee näyttämään, ei se vielä näytä), vaikka se ei olekaan treenaamiseni päätavoite. Yritän silti samalla ruokkia myös mieltäni ja aivojani tässä matkan varrella.

Ps. Kerta kaikkiaan väkivaltaiselta tuntuu olla töissä tämmöisenä kesänä, kun aamut ja päivät ovat kauniita ja aurinkoisia ja enemmän sääntö kuin poikkeus on se, että siihen aikaan kun töistä pääsee kotiin, niin taivaalle kertyy pilviä ja alkaa sadella vettä. Onneksi tosin niitä aurinkoisia viikonloppuja ja arki-iltojakin on piisannut.

3. cold

Jäätelö on kylmää. Ja Minettin jäätelö on aivan sairaan hyvää. Suosittelen maistamaan, jos on Tampereella Mustanlahden satamassa tai Ratinassa päin.

2. shoes

No shoes, just thongs... kuten Kyussin Thong Songissa lauletaan.

Varvastossut oli kyllä vähän kylmät jalkineet tänä aamuna, mutta en ollut yötä omassa kotonani ja eilen illalla kotoa lähtiessäni oli vielä aurinkoista ja lämmintä. Aamun kosteanharmaudessa ei sitten kauheasti ollut muuta vaihtoehtoa kuin lipsutella paljasräpylin bussipysäkille.

Huomatkaa sävy sävyyn valittu kynsilakka varpaankynsissä!

1. happiness is...

En ottanut eilen kuin pari kuvaa, joista toisen julkaisin laajalti irl-henkilöllisyydelläni, joten jäljelle jäi tämä. Ja kyllähän tuosta kuvasta jonkinlaista onnellisuutta voikin ammentaa. Kesäilta. Aurinko. Zen. Jne.

I see the bright lights, it's the month of July

Koska tämä blogini elää melkoista hiljaiseloa näinä päivinä, ajattelin kokeilla jaksaisinko lähteä mukaan tuohon heinäkuun kuva päivässä -haasteeseen.

Heinäkuun aiheet ovat:

Tuttuun tapaan haaste on siis Fat Mum Slimin luotsaama ja haasteeseen osallistumisesta löytyy tarkempia speksejä täältä.

Koska tänään on jo heinäkuun toinen päivä, niin tyrkkään ilmoille sekä eilisen että tämänpäiväisen haasteen aivan tuota pikaa.