Undercover

Harvoin harrastan myötähäpeää, jos en tunne kyseisiä henkilöitä. Olen aina vihannut sitä, kun suomalaisia nolottaa "Suomen puolesta", jos esim. joku typerys käyttäytyy ulkomailla dorkasti. Mutta nyt... Nyt on pakko myöntää, että tunnen suurta myötähäpeää katsellessani tuota BB 24/7:ää! Kukaan ei varmastikaan ole välttynyt tiedolta, että BB-talossa on nyt viikon verran zimbabwelainen Munya, joka luonnollisestikaan ei ymmärrä suomea. Tänään noilla esimerkiksi näyttäisi olevan päivätehtävänä jonkinlainen hiihtoretki, eli pienelle alueelle on roudattu lunta ja kaksi poroa (elävää! kyllä! hii!!!) sekä tehty latu, jota nuo sitten hiihtävät rinkiä. Tulin postireissulta (josta tilitän ehkä huomenna, nyt ei jaksa) ja avasin BB 24/7:n. Katselin ainakin vartin kun nuo asukkaat hiihtivät rinkiä tuolla. Koko ajan kävi iloinen puheensorina ja rupattelu SUOMEKSI!!! En kuullut sanaakaan englantia sinä aikana kun pystyin tuota katsomaan, sitten oli pakko laittaa telkkarista äänet pois kun en vaan kestänyt enää.

Elegia tästä jo avautuikin eilen, mutta on ihan pakko työntää omakin lusikkani soppaan. Siis miten moukkia nuo tyypit tuolla oikein on? Ei voi oikeasti vedota siihen, että he eivät osaisi puhua englantia, koska siitä ei tosiaan ole kyse. Anniina on surkea englannissa (ainakin omien sanojensa mukaan, mutta epäilen kyseessä olevan enemmänkin epävarmuuden), mutta hän on mielestäni yrittänyt aika hyvin kuitenkin puhua sitä. Sen sijaan nuo muut, jotka osaavat englantia edes jollain tapaa, eivät suurinta osaa ajasta edes yritä! Mielestäni se on aivan normaali oletus vähänkin järkevien ihmisten keskuudessa, että jos porukassa on yksi joka ei osaa suomea, niin puhutaan sitten sitä kieltä mitä kaikki ymmärtävät. Minkä nyt voimme olettaa olevan yleensä englannin. Argh, mikä tuska ja häpeä!

Minulla on täällä kotona muuten melko varmasti joku poltergeist. Aamulla kun heräsin, niin digiboksini oli päällä. Televisio ei ollut. Olen kuitenkin melko varma, että nukkumaan mennessäni televisioruudussa oli lumisadetta, eli olisin sammuttanut digiboksin. Ei voi tietää.

***

Kävin eilen Tiimarissa. En muista enää mitä alunperin menin sieltä hakemaan, mutta koska Halloween on lähestymässä ja kaupat yrittävät tyrkyttää sitä meille suomalaisillekin, niin poistuin Tiimarista muutamien pienten naamiaistarvikkeiden kanssa. Ai niin joo, alunperinhän menin todellakin sinne ostaakseni sellaisen sairaan hienon sinisen turkiskaulurin viinipulloilleni. (Se oli tyrkyllä siinä oven ulkopuolella, en mä muuten)... Että viinikin tarkenee talvella. Siitä kaulurista roikkuu sellaiset hienot karvapampulatkin. Kyllä nyt kelpaa.



Kuvassa bloggaajanne kissanaisena.

Olen erittäin hyvä ellen täydellinen

EU:ssa kun nyt ollaan oltu huolissaan blogien tasoista ja bloggaajien motiiveista, niin DorianK ystävällisesti päätti autta asiaa ja väsäsi tällaisen tunnuksen. Nyt ei tarvitse yksinäisen blogosfääreihin eksyneen matkamiehen miettiä, onko lukemansa teksti laadukasta vai silkkaa paskaa, kun blogissa komeilee jo valmiiksi EU:n virallinen hyvä blogin tunnus. Merkin saanee ottaa käyttöönsä kaikki, joiden blogit ovat aivan helvetin hyviä. Kuten minun tai tuon tai hänen. (Tuossa merkissä on nyt valkoinen tausta, vaikka sen piti alunperin olla läpinäkyvä, mutta syyttäkää siitä Isoa D:tä, älkää minua! Tilanne on nyt korjattu ja taustan pitäisi olla läpinäkyvä!)

Joskus töissä ottaa päähän. Monikin asia. Työkaverit, etenkin naispuoleiset sellaiset, ovat joskus aivan käsittämättömän kestämättömiä, mutta siitä ehkä joskus toiste. Joskus kuitenkin ottaa päähän sellainenkin asia, kun on itse tehnyt jotain ja omasta mielestään aivan oikein. Jos nyt olen kirjoittanut jonnekin, sanotaan nyt vaikka post-it -lapulle, että tämä koskee asiaa X. Sitten tulee joku työtoveri ja sanoo, että tämä koskee oikeasti asiaa Y ja sadasosasekunnin mietin, olisinko oikeasti tehnyt muka virheen, mutta asia on niin vähäpätöinen, etten viitsi alkaa siitä vääntää, vaan hyväksyn työtoverini väitteen. Myöhemmin sitten saan samaisen lapun käsiini, johon työtoveri on mustekynällä vetänyt ruksit tekstini päälle ja tehnyt korjauksen viereen. Naputtelen maagisen numerosarjan tietokoneelle ja havaitsen, yllätys yllätys, olleeni kuitenkin oikeassa. Ajattelen yhä, että asia on hyvin vähäpätöinen ja mutisen vain hiljaa mielessäni että "vitsin tanopää", mutta annan asian olla. Mutta silti, silti joku pieni kaiherrus jää sisuksiini ja tahtoisin päästä osoittamaan työtoverille olleeni oikeassa. Asia on kuitenkin oikeasti niin vähäpätöinen, kuten jo mainittua, että työtoveri pitäisi minua lähinnä outolintuna, jos menisin jälkeen päin kertomaan asian todellakin olleen niin kuin siinä nyt jo yliruksitussa tekstissä lukeekin. Joten puhisen vain hiljaa itsekseni, kunnes keksin, että tästähän voi vinkua blogiin! Ja nyt kun olette kaikki kuulleet, että minä olin oikeassa ja työtoveri väärässä, niin voin ehkä jättää tämän asian taakseni ja vihdoin unohtaa!

Olen omasta mielestäni melko tarkka yleensä työasioissa (kukas sen kissan hännän jne.) ja aika harvassa on ne kerrat, jolloin olen kirjoittanut jonnekin että tämä koskeen asiaa X ja se koskisikin oikeasti asiaa Y. Teen toki virheitä, mutta yleensä niissä on ollut kyse siitä, että olen luullut väärin tai en ole tiennyt (nuo ovat teoriassa kai sama asia?), mutta huolimattomuus- tai tarkkuusvirheitä en kyllä tee. Ja jostain syystä se syö naista oikein erityisesti, jos minut niistä syyttömänä tuomitaan.

Asiasta toiseen. Näin eilen ensimmäistä kertaa tänä kesänä siilin. Näin sen saman siilin tänä aamunakin tismalleen samassa kohtaa. Valitettavasti se oli littana siili.

Alice in Chains levyttää nyt sitten uutta musiikkia vanhalla nimellä. En oikein tiedä miten tähän pitäisi suhtautua. Ehkä sitten parempi olla suhtautumatta mitenkään.

Kaipa aloitan tässä vaikka mapittamisen, kun muut hommat on tältä päivää jäässä ja tunti täällä pitäisi vielä housujen takamusta kuluttaa.

Elämä on tosi jännittävää!

Alive in the superunknown

Päässä napsahti ihan justiinsa. Meinasin laittaa pesukoneen pyörimään, mutta eihän minulla ollut pyykinpesuainetta! Voi argh. Olisi tässä nyt toki ehtinyt vielä käydä kaupasta hakemassa, mutta en jaksanut. Sitä paitsi värjäsin äsken hiukseni, joten olen vielä päästä märkä ja puolipukeinen. Nyt jää pyykinpesu huomiseen, mutta ei ne millään ehdi kuivua seuraavaksi aamuksi (en tosiaan omista kuivausrumpua) ja perjantaina olisi tarkoitus lähteä suoraan töistä reissun päälle. Toisaalta saattaisin kyllä ehtiä käydä kodin kauttakin, jos lähden töistä hyvissä ajoin. Huomenna pitää käydä vaihtamassa valuuttaa ja tiskatakin pitäisi jaksaa jossain välissä, mutta saattaapi jäädä jaksamatta. Eipä nuo astiat täältä viikonloppuna minnekään karkaa.

Mutta kolmen päivän päästä tähän aikaan olen Wembleyllä ja Foo Fighters aloittaa soittamaan ihan kohta! Täytyy muistaa ottaa mukaan kamera ja hammasharja ja rahaa ja ehkä jopa kartta ja passikin olisi ihan kiva muistaa...

Tässä alkaa muutkin aamut käymään vähiin, mutta ei puhuta niistä vielä. Argh!





First it steals your mind and then it steals your soul...

You stupid dumbshit goddam motherfucker!

Kävin tänään tuolla surullisen kuuluisilla Sokoksen 3+1 päivillä. Olihan siellä. Tavaraa ja ihmisiä. Ostin Marimekon keväisen pirtsakoita raidallisia pyyhkeitä alennuksesta (yhden ison ja kaksi pientä) sekä tyttöilin sen verran, että ostin myös kolmen kappaleen pakkauksen (meinasin kirjoittaa pakkaleen kappauksen) Hello Kitty -alushousuja. Ja tietysti suukkoja ostin. Niitä siis, joiden nimen edessä ennen oli se rasistinen mustaihoista henkilöä tarkoittava ilmaisu. Kosmetiikkaosastolle en jaksanut pysähtyä laisinkaan. Tuon eilisen postauksen perusteella voisi kuvitella, että olen kovakin kosmetiikan kuluttaja, mutta en oikeasti ole laisinkaan. En jaksa juurikaan meikata ulos lähtiessäni, ainoastaan töihin sekä muihin parempiin menoihin meikkaan. Naamani kampaan ja laitan viikset pörhölleen, mutta ripsaria tai muuta sellaista harvemmin jaksan naamaani sörssiä. Olen ihan tällainen luonnonruma yleensä. Olin vähän pahalla tuulella (syy selviää seuraavasta kappaleesta) siellä 3+1 päivillä pyöriessäni, mutta yksi Sokoksen myyjistä oli niin iloinen ja pirskahteleva, että minuakin alkoi hymyilyttää.

Kotoa lähtiessäni ensin olin hyvällä tuulella, koska hissimatkan aikana lärpätin naapurin ystävällismielisen vaarin kanssa. Ulos päästyäni meinasin sokaistua, koska lunta ja kirkkautta oli vallan pirusti. Sain tarvottua tieni bussipysäkille ja lopulta bussiin. Bussissa meinasikin sitten lähteä järki. Olen sanonut, että pikkupojat ja teinitytöt ovat pahimpia. No tällä kertaa kohdalleni sattuivat ne teinitytöt. Voi luoja... Sitä kikatusta ja häiläystä ja mitä kaikkea. Mulkoilin niitä piponi alta aika pahasti tämän tästä, mutta eivät tajunneet kadota tomuna ilmaan. Yhdessä vaiheessa yksi niistä tytöistä meuhkasi jotain ihan järjetöntä siinä minun edessäni penkillä ja päässäni soi samaan aikaan Offspringin Bad Habit. Tai ei niinkään päässäni kuin mp3-soittimessani. Mutta se kuulostaa siltä kuin päässä soisi. Enivei, jos kukaan tuntee tuota kappaletta (katso postauksen otsikko), niin saattaa ymmärtää, että olin hyvin lähellä väkivallanteon suorittamista tuolle teinitytölle. Tajusin kuitenkin hillitä itseni, koska poseenhan siitä olisi joutunut, jos olisi alkanut heitellä teinityttöä tukasta pitkin bussia. Ja tehän tiedätte sen pyöryliäisen jutun siinä bussin keskikohdan paikkeilla, niveleksi sitä myös saatetaan kutsua? No niistä tytöistä oli aivan äärimmäisen hauskaa seistä siinä pyöryliäisessä, kun se pyöri. Ja meteli oli sen mukainen. Teki mieleni kysyä, että maaltako te olette kotoisin, kun ette ole ennen bussia nähneet. Hetken tyttöjen ulkoista habitusta katseltuani tulinkin siihen tulokseen, että maalta ne varmaan olivat hyvinkin. Joskus sen vaan näkee, juu nou. Niin joo, ja samaan aikaan joku ylimääräinen teinityttö yritti koko ajan työntää polveaan istuimeni selkänojasta läpi. Että on minulla kuulkaas taas ollut kestämistä!

Huomenna tämä tyttö yrittää pitää siivouspäivän. Imuroitu on taas viimeksi... en edes muista koska!

Before I forget it

Vituttaa kuin liito-oravaa hakkuualueen reunalla...

Tästä viikonlopusta tuli hieman erilainen kuin olin alunperin kuvitellut. Eilen illalla otti päähän sen verran paljon, etten viitsinyt edes niitä siidereitä korkata. Ne ovat aivan liian hyviä tullakseen juoduksi vitutukseen. Kanavasurffailin sitten yksikseni naama kurtussa koko illan, vaikka iltapäivällä vielä luulin minulla olevan seuraa siihen kanavasurffailuun. Vaan ei, koska asioita tapahtuu. Lähipiiriini jostain syystä kerääntyy ihmisiä, jotka eivät koskaan tee mitään tahallaan, vaan asiat vain tapahtuvat heille. Ja koska kyseessä ei ole tahallinen teko ja anteeksipyyntö on esitetty, niin eihän asiasta saisi sitten enää olla vihainen. Vittu. Kyllä minä anteeksi annan, mutta se ei tarkoita, että minulla olisi hyvä olo asian suhteen.

Vihaan muutenkin sellaista, että asiat vain tapahtuvat. Ei hitto. Ei minulle tapahdu. Kyllä minä hallitsen itseäni ja omaa elämääni. Totta kai kaikille tulee joskus yllättäviä tilanteita, joille ei mahda mitään. Joillain ihmisillä nämä tilanteet vain tuntuvat seuraavan toisiaan ja he itse vain heittelehtivät tahdottomana virran mukana.

Sekin on vihonviimeistä, että perustelee jotain tekemäänsä typeryyttä sillä oli niin kännissä. "Mä olin niin kännissä, että muhinoin sen kanssa, vaikka tiesin sen olevan varattu." Ei helvetti, ottakaa ihmiset vastuu itsestänne! Tai jos ette pysty ottamaan, niin älkää ainakaan tulko minulle itkemään siitä jälkikäteen. Minä en edes ole mikään kontrollifriikki, mutta minulla on kontrolli itseeni. Minä en ole ikinä edes humalassa tehnyt sellaista, mitä olisin joutunut katumaan normaalia ördäystä enemmän. Ja jos olenkin tehnyt väärin (en ole mikään enkeli itsekään), niin se on ollut harkittu teko ja olen ollut asiasta täysin tietoinen. Joskus kyllä olen kateellinen niille, jotka voivat jättää aivot narikkaan. Minä en itse siihen pysty. Sammun ennemmin kuin pääsen siihen tilaan. Niin kauan kuin silmäni ovat auki, niin järki leikkaa. Se on aika helvetin ärsyttävääkin joskus, kun motoriikka ei oikein enää toimi ja puhekin sammaltaa, mutta tajuan kaiken kuitenkin aivan kristallin kirkkaasti.

Noin. Nyt kun olen ensin aggression ja rokin voimalla ensin hävittänyt tiskivuoren keittiöstäni ja sen jälkeen purkanut lopun tänne, niin voin ehkä taas tavoitella zeniä ja yrittää unohtaa tämän viikonlopun. Tämä muuten helpotti kummasti. Kiitos.

Underneath her skin and jewelry,
hidden in her words and eyes
is a wall that's cold and ugly
and she's scared as hell.
Trembling at the thought of feeling.
Wide awake and keeping distance.
Nothing seems to penetrate her.
She's scared as hell.

I am frightened too.

Wide awake
and keeping distance from my soul.
I am scared like you.

(Tool - Cold And Ugly)