generated by sloganizer.net

29. toukokuuta 2013

Tänään on hyvä päivä

Hassua herätä liian aikaisin aamulla tekstiviestin ääneen, lievästi ärtyneenä nousta katsomaan kuka siellä häiriköi kauneusuniani ja huomata, että puhelimeen ei ole tullut yhtään viestiä. Ei yhtä ainutta. Piippaus onkin luultavasti kuulunut kadulta tai sitten omasta päästäni. Sen jälkeen yrittää saada uudestaan nukuttua, mutta vessahätä ja nälkä vievät voiton, ja on pakko kammeta itsensä pystyyn. Pollajukeboksi alkaa kuin tilauksesta soittaa Samae Koskisen biisiä Hyvä päivä. Ulkona paistaa aurinko ja on vielä hiljaista. Ainoastaan jakeluautot ja tervapääskyt ovat liikkeellä.

Eikä jääkaapissa tietenkään ole aamupalaa. Kesän ehdottomasti parhaita puolia on se, että voi vetää vain mekon päälle, työntää varvastossut jalkaan ja kipittää kauppaan ostamaan aamupalaa sillä välin, kun kahvinkeitin hoitaa oman hommansa. Erikoisaamun kunniaksi olisi tehnyt mieli italialaista aamupalaa; lattea ja hillolla täytettyä croissantia, mutta lähikahvilat eivät ole vielä auki.

Ulkona tuoksuu huumaavasti kesälle ja varjossa on vain ihan vähän liian viileätä hihattomalle kesämekolle. Tervapääskyt kirskahtelevat yläpuolellani. Kaupassa alkaa taas kuin tilauksesta soida Elokuun Tänään lähtee. Tekee mieli tanssahdella. Tyydyn kuitenkin vain ostamaan ihan tavallisen hillottoman croissantin ja persikkajogurttia. Kotimatkalla hymyilyttää jotenkin hullulla tavalla.

Kun pääsen kotiin, saan kutsun kaverilta lähteä kesäkahvilaan. Croissant odottakoon myöhempään.

Ehkä tänään tosiaan on hyvä päivä.




Mä herään aikaisin ja nappaan fillarin, 
tänään on hyvä päivä. 
Mä poljen kaupunkiin, haluun nähdä ihmisii, 
tänään on hyvä päivä. 
Lintu langalla, olut lounaalla, 
tänään on hyvä päivä. 

Samae Koskinen - Hyvä päivä

24. toukokuuta 2013

Keep in touch with me baby

Aamulehti kertoi, että Pellon peruskoulussa kiellettiin maanantaina kännyköiden käyttö vakavien kiusaamistapauksien jälkeen. Aamulehti haastatteli asian tiimoilta Lempäälän koulun oppilaita ja heitä tämä Pellon kielto kovasti ihmetytti. Lempääläisten mielestä kielto tuntuu "aika hurjalta ja kohtuuttomalta". Wtf?

Tunnen itseni niin vanhaksi ja kalkkikseksi, kun en osaa yhdistää toisiinsa sanoja kännykkäkielto sekä hurja ja kohtuuton. Mihin tämä maailma on menossa? Minun yksinkertaisessa maailmassani olisi aika itsestäänselvyys, että kännyköitä ei räplätä koulussa. Mihin niitä siellä muka tarvii? Aamulehden jutussa sanotaan, että Lempäälän koulussa kännyköitä käytetään tunneilla tiedonhakuun. Voi hyvä ihme. Miten olisi vanha kunnon kirja tai mitä jos koulu vaikka hommaisi tietokoneet, joita voi käyttää tarvittaessa tiedonhakuun?

Minulla on yksi kaveri, joka toistuvasti ruikuttaa ekaluokkalaisen poikansa hukkaavan kännykänsä. Puhelin on hukkunut lähiviikkoina jo kolme kertaa ja ihme kyllä myös löytynyt joka kerta. Viimemmäksi känny jäi leikkikentälle, jossa äiti oli ollut mukana. Miksi, oi miksi ekaluokkalaisen tarvitsee edes raahata kännykkää mukana, varsinkin jos on äidin kanssa liikenteessä? Minun mielestäni ekaluokkalainen ei edes tarvitsisi kännykkää, mutta ymmärrän kyllä, että "koska kaikilla muillakin on"...

En yhtään kiellä, etteikö yhteydenpito lapseen olisi helpompaa, kun lapsella on kännykkä mukana. Sikäli mikäli se pysyy tallessa. Silti tuntuu jotenkin kieroutuneelta. Silloin kun me olimme lapsia (ja tuosta lauseesta tietää varmasti olevansa vanha), ei meillä mitään seurantalaitteita ollut. Vanhemmilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin luottaa, että pysymme siellä missä olemme ja tulemme kotiin siihen aikaan kuin pitäisi. Jos näin ei käynyt, saimme satikutia. Kavereiden kanssa kommunikoimme kasvotusten, tarvittaessa lankapuhelimella ja joskus jopa paperikirjeillä. Systeemi toimi. En ainakaan muista, että ennen 2000-lukua olisi ollut jotenkin massiivisia lasten joukkokatoamisia, koska yhteydenpito oli lähes mahdotonta, mikäli lapsen päästi ulos ilman turvavaljaita.

Minua ahdistaa näin aikuisenakin se ajatus, että pitäisi olla koko ajan tavoitettavissa ja jos näin ei käy, niin vastapuoli joko huolestuu tai loukkaantuu, tapauksesta riippuen. Vielä enemmän ahdistaa ajatus siitä, että lapsena olisi koko ajan pitänyt kantaa puhelinta mukana ja teininä minuun olisi kiinnitetty joku seurantalaite, jotta vanhemmat voisi joka ikisen hetken elämästään tietää mitä teen ja missä.

Katselin pari päivää sitten aidatulla leikkikentällä neonkeltaisin turvaliivein varustettuja lapsia leikkimässä ja mietin, että ainoa looginen seuraava vaihe olisi kypärä. Ja pumpuliin kääriminen. Nyt mietin, että varmasti niilläkin oli jokaisella kännykkä siellä turvaliivinsä taskussa.

Ahdistaa.

23. toukokuuta 2013

Head, shoulders, knees and toes

Vaikka Turussa toisin huhutaankin, minä en muistuta ulkomuodoltani vielä(kään) She-Hulkia. Paitsi ehkä suuttuessani ja muuttuessani vihreäksi.

Noin muutenhan lihakseni toki tuntuvat näppituntumalla ja näkyvät myös treenitulosten paranemisessa, mutta ulospäin en varsinaisesti näytä miltään muskelimimmiltä. Lihakset kyllä kasvavat ja rasva vähenee, pikku hiljaa, mutta ei sitä Roomaakaan rakennettu päivässä hei. Parhaiten treenaamiseni tulokset huomaan omilla silmilläni kuitenkin yläkropan alueelta.

Aiemmin olen jo lesoillut epäkkäilläni sekä hauiksillani. Viime maanantain yläkropan treenissä olisin melkein voinut suudella peilikuvaani tehdessäni vipunostoja sivulle, mikäli peili ei olisi ollut niin likainen ja täynnä toisten hikiroiskeita. Olkapääni vaan ovat nykyisin niin nätit. Siis verrattuna entiseen. Tietysti varmasti lähes jokaisella normaalilla ihmisellä on jo ihan luonnostaan paljon nätimmät olkapäät ja plaa plaa plaa, mutta tämä siis omalla vaatimattomalla mittapuullani.

Alla olevasta kuvasta olen tietysti rajannut pois ne rumat kohdat itsestäni, kuten käsivarret ja kasvot (ja tissit, ihihi!), siksi tuommoinen hieman panoramahenkinen esillepano (no pun intended). Sairaan hienoja sisustustaulujani en tietenkään tajunnut heivata taustalta pois, mutta älkää antako niiden häiritä.




Kuvassa en siis pullistele oikeasti ollenkaan mitään lihaksia, ainoastaan olen levittänyt käsivarteni sivuille. On ne siinä, olkapäät. Melkein harmittaa, etten ole joskus vaikkapa vuosi sitten tajunnut ottaa sellaisia "ennen"-kuvia, joten nyt ei ole mitään vertailukohtaa, varsinkaan teillä. Mutta eipä tämmöisiä asioita osaa ennakoida mitenkään.

Aina hetkittäin mietin, että pitäisikö perustaa erillinen treeniblogi (ja olen varmaan sitä täälläkin miettinyt), niin näitä juttuja ei tarvitsisi lukea kuin niiden, joita kiinnostaa (eli itseni). Mutta sitten taas toisaalta, kun ei tämäkään blogi varsinaisesti huku päivityksiin tällä hetkellä, niin tuskin saisin kahta erilistä blogia senkään vertaa päivitettyä. Teiltä en viitsi edes kysyä, kun vastaus on kuitenkin se "ihassama". Ja sitten taas toisaalta jos perustaisin treeniblogin, niin tekisin sen ehkä ihan omalla nimelläni ja naamallani, niin ei tarvitsisi sensuroida kuvia (paitsi niitä rumia kohtia).

Sitä paitsi näistä yksittäisistä postauksistakin tulee jo niin narsistinen olo, että jos omistaisin kokonaisen blogin tälle oman pintani palvomiselle, niin joutuisin tämän tästä uimaan tervassa ja ripottelemaan tuhkaa päälleni.

Ensi kerralla sitten pohkeet? Sitä saatte kyllä odottaa vielä hetken jos toisenkin, että ne olisivat edustuskuntoiset. Eli ei kannata pidätellä hengitystä odotellessa!

Mä herään eloon eloon eloon eloon

Näin unta, että elämässäni tapahtui jotain ja sen jälkeen bloggasin siitä. Sitten heräsin ja tajusin, että elämässäni ei ole tapahtunut mitään enkä ole myöskään blogannut. Viikkoon. Siinä unessa tosin myöskin joku sanoi, että pitää esittää, että bloggaamattomuus johtuisi siitä, että on niin kauheasti muuta elämää, mutta nyt mokasin sitten senkin. Eikä unista varsinkaan kannata blogata, koska ketään ei kiinnosta.

Eilen "vuoti julkisuuteen" Vain elämää -sarjan seuraavan tuotantokauden tyypit. Huhun mukaan mukana olisivat Anna Abreu, Laura Närhi, Maarit Hurmerinta, Juha Tapio, Ilkka Alanko, Jukka Poika ja Pauli Hanhiniemi. Jotenkin tuli semmoinen kiviäkin kiinnostaa -olo, paitsi Jukka Poika ja Pauli Hanhiniemi voivat olla ihan kiinnostavia hahmoja. Eipä sillä, että sitä sarjaa olisi pakko katsoa, jos ei kiinnosta.

Jännittävin tapahtuma elämässäni viime aikoina on ollut uusi treeniohjelma. Aloin tämän viikon alusta treenata 2-jakoisella ohjelmalla, joka tarkoittaa sitä, että kroppa laitetaan puoliksi (kuvainnollisesti, ei konkreettisesti). Yhtenä päivänä treenataan ensimmäistä puolta ja seuraavana sitten sitä toista puolta. Tätä sitten neljänä päivänä viikossa. Olen vielä ainakin kovin innoissani.

Gradua en ole vieläkään saanut kirjoitettua muuta kuin mitä nyt päässäni olen sitä kyhäillyt. Puoliksi suunniteltu on valmiiksi tehty, vai mitä?

Ajattelin kesäkuun alusta kokeilla taas sitä kuva päivässä -haastetta, jos muuten tämä blogi ei herää eloon. Mutta nythän on kesä ja kesä on ihanaa aikaa!!!

16. toukokuuta 2013

Spin me round, roll me over, fuckin' circus

Tämä kirjoitus liittyy nyt hyvin vahvasti naisosiin ja naistenvaivoihin, joten voisin kehottaa heikoimpia (eli miehiä) skippaamaan.

Sattuneista syistä minulla ei hiljattain ollut kolmeen vuoteen kuukautisia. Se oli hyvin onnellista aikaa elämässäni. Alkuvuodesta jouduin kuitenkin lopettamaan tuon onnellisen olotilan, sillä aloin saada ikäviä sivuoireita keltarauhashormonista. Sen jälkeen elämäni onkin ollut hyvin säännöllisesti neljän viikon välein helvettiä.

Tämä on varmasti nyt joku luontoäidin henkilökohtainen kosto minulle niistä kolmesta onnellisesta ja kivuttomasta vuodesta. Koska luontoäitikin on nainen, ja nainen on naiselle susi. Kivuliaat ilmavaivat ovat ehkä paras termi kuvaamaan tämänhetkistä olotilaani. Ja kun sanon kivuliaat, tarkoitan todella kivuliaita. Jos koliikkivauvoilla on yhtään samanlainen olotila kuin minulla, niin niiden 24/7 parkuminen on vähintäänkin oikeutettua.

Toissailtana aloin jo epäillä jonkun alienin poikasen tunkeutumista vatsanahkani lävitse ja tein poistumissuunnitelman jonnekin ensiapuun. Viime yönä jopa kyljen kääntäminen oli työn ja tuskan takana, sillä paikoillaan oli hyvä, liikahtaminen paha. Onneksi kipulääkkeillä pystyy auttamaan itseään jonkun verran, mutta ihan kaikkeen nekään ei pysty. Jos en tietäisi tämän paskan menevän ohitse parissa päivässä, niin menisin välittömästi poistattamaan kaikki naisosani.

Ollaan hormonaalisesta ehkäisystä mitä mieltä tahansa, ja vaikka se sekoittaisi täysin ihmisten pariutumisen ja tappaisi pikkuhiljaa kaiken elämän maapallolta, niin on tämä luomuna eläminen kyllä ihan kamalaa. En halua mitään yhden naisen kivuliasta ja veristä taistelua maapallon pelastumisen puolesta! Siksipä tähän tulee taas stoppi ja alan kiltisti pumpata itseeni hormoneja. Tällä kertaa hiukan eri muodossa tosin, ettei ne alkuvuoden sivuoireet uusiudu.

Fyysisten oireiden lisäksi on myös pääkoppani vetänyt melkoista vuoristorataa tämän kevään, kuten ehkä olette huomanneet. Koska en yleensä olen aivan näin tuulella käyvä kuin tänä keväänä, en keksi sillekään mitään muuta selitystä kuin tuon omillani olemisen, mitä hormoneihin tulee. Nyt loppuu sekin toivottavasti. Onhan siinä tietysti oma hauskuutensa ihastua joka toiseen vastaantulevaa kaksilahkeiseen (tai ei niiden tarvitse edes tulla vastaan, riittää että ovat televisossani [ah, Alexander! ah, Guillaume!]), mutta jatkossa pystyn toivottavasti keskittymään johonkin vähän olennaisempaan(kin). Joku roti sentään.

Luvassa siis tasapainoista ja asiallista mielipidebloggaamista. Hempeilyt sikseen!


Ps. Otsikko on Pearl Jamin hienosta kappaleesta Blood.


15. toukokuuta 2013

Jottei kellään olis orpo olo

Musiikkimakunihan on pääosin hyvinkin "katu-uskottavaa" (ironiset lainausmerkit, toim.huom.). Kuuntelen siis melko raskasta rokkia ja kunnon punkia, enkä mitään Nickelbackia ja Pää kiitä. Toisinaan korvieni karvasoluja kutkuttelee kuitenkin toisenlainenkin musiikki, joista ajattelin antaa pari näytettä nyt.

Olen kauhean iloinen, että kotimaisen musiikin nuoresta sukupolvesta löytyy porukoita, jotka tekevät semmoista elämäniloista ja letkeätä musiikkia sen ainaisen mollissa soitetun itku-ulinan sijasta, koska sitä tämä maa totisesti tarvitsee.

Ensimmäisenä esimerkkinä käytettäköön vuoden takaista Kuningasidean Enemmän duoo ku sooloo -biisiä:



Minusta tuo on vaan kertakaikkisen ihana kappale!

Toinen hyvänmielenbiisini on tuoreempi biisi tältä vuodelta, Elokuun Tänään lähtee, josta muuten jo aiemmin otin otsikon kirjoitukselleni:



Ajattelin ottaa tästä jälkimmäisestä tämän vuoden kesäbiisini, ellei mitään vielä parempaa putkahda esiin.

Olen ilmeisesti vanhemmiten pehmennyt ja alkanut sulattaa jopa reggae-sointuja, sillä aiemmin kyseinen musiikkilaji on ollut yksi inhokeistani heti countryn jälkeen. Tai sitten nuo on vaan niin hyvin tehty ja sellaisella positiivisella lempeydellä, ettei haittaa vaikka tyylilaji olisi mikä.

Ei voi oikeasti mökötyttää sen jälkeen kun noita yllämainittuja kuuntelee!

12. toukokuuta 2013

On my door I'd hang a sign Gone fishin' instead of just a-wishin'


Siinä vaiheessa, kun kroppa (ja mieli) alkaa olla niin ylivirittyneessä tilassa, ettei yöunetkaan meinaa enää onnistua, on aika pitää kevyempi treeniviikko. Tuntuu, että olen tällä hetkellä niin kireälle viritetty viulunkieli, että pienestäkin ärsykkeestä katkean ja singahdan jonnekin avaruuteen. Ensi viikko on siis sellainen kevyt viikko. Edellä mainitusta syystä sekä myös hieman olosuhteiden pakosta. Tiedän ensi viikon olevan naisvaivaviikko ja lisäksi loppuviikosta on niin suurta rakkauden juhlan tuntua, etten ehdi treenata.

Kuntosalilla ihmettelen toisinaan, miten huonoryhtisiä osa tyypeistä on. Itse olen (mielestäni) ollut aina hyväryhtinen ja varsinkin nyt, kun lihakset ovat jonkinlaisessa iskussa, niin ryhti on entisestäänkin suoristunut. Harjoittelin äsken peilin edessä huonoa ryhtiä, mutta ei se oikein luonnistunut. Miten kukaan edes kehtaa treenatessa kulkea kuin joku apinanainen? Nainen siksi, koska ne ryhdittömät tapaukset useimmiten ovat naisia. Ehkä isot rinnat vetävät etukumaraan? Vaikea sanoa, kun ei ole kokemusta.

Ja joo, voi olla että olen kirjoittanut tuon edellisen kappaleenkin jo joskus ennen. Tuntuu siltä, että olen. En pysty muistamaan enkä juurikaan kertaa blogini kirjoituksia jälkeenpäin. Eilen olin jo hetken laittamassa lappua tämän blogin luukulle, että lähden kalaan ja palaan syksymmällä. Syystä että minulla ei ole tällä hetkellä mitään mielenkiintoista (tai tuoretta) sanottavaa enkä osaa enää kirjoittaa täydestä sydämestäni tänne. Vai pitäisikö sanoa avoimesta sydämestä. Ja sitten kun hetken fiiliksen pohjalta jotain vuodatan, niin saan kehoituksen mennä terapiaan tai... niin. Ihan sama.

Minulla taitaakin olla elämäni ensimmäinen PMS. Koko viikonlopun on itkettänyt ja vituttanut oikein huolella niin monikin asia. Eikä tilannetta helpota yhtään tämä äitienpäivä. Aiemmin tänään lähdin isän kanssa käymään hautausmaalla ja heti autoon istuessani radiosta rävähti soimaan Äideistä parhain oikein valittavin sävelin: "Luotas jos tie kerran mun vie, suureks kun vartun unhoon jää et, muistot nää mieleen jää, rakkautes tää"... Meinasin ruveta kirkumaan suoraa huutoa, kun en heti saanut radiokanavaakaan vaihdettua.

Joo. Ei paras mahdollinen viikonloppu. Kiitos ja anteeksi.

11. toukokuuta 2013

I've been locked inside your heart-shaped box for weeks

Olipa omituinen yö. Yritin mennä nukkumaan ikkuna auki, koska oli liian lämmin, mutta ei se vielä ihan luonnistunut. Kaupunki piti kaikenlaista kolinaa ja ölinää yöllä, joten puoli viideltä luovutin ja suljin ikkunan. Kai niihin ääniin taas tottuu. Joka kesä olen kuitenkin nukkunut läpi auki.

Sen ikkunan sulkemisreissun jälkeen en tahtonut enää saada unta. Ja sitten kun sain, niin näin levottomia unia. Näin unta nuoruuden rakkaudestani. Pussailu-unta. En ole varmasti 17 vuoteen nähnyt hänestä unta, saati sitten mitään romantillista. En silti voi valittaa, uni oli oikein miellyttävä. Paitsi kun erehdyin unessa tunnustamaan tyypille, että hän on elämäni rakkaus, niin kaikki alkoi mennä pieleen. Siis hetkinen hei seis... elämäni rakkaus? Ei kai nyt sentään?!

Enpä olisi 15-vuotiaana rakkaudessa riutuvana teininä uskonut, että jonain päivänä on olemassa sellainen juttu, jolla pystyn stalkkaamaan tuota tyyppiä ihan omalta kotisohvaltani. Facebook on aika mahtava ja vähän pelottava juttu. Ja on se tyyppi vaan vieläkin nätti kuin sika pienenä, vaikka ei olekaan enää 18-vuotias liehutukkainen koti-Morrison.

Facebookin perusteella tyyppi on varmasti jonkin sortin läheisriippuvainen, koska on koko ajan suhteessa jonkun kanssa. Toinen osapuoli vaan vaihtuu tämän tästä. Ja myöskin muista jutuista riippuvainen, mikä onkin suurin syy siihen, etten koskaan tee mitään peliliikettä asian suhteen, vaikka kyseessä oikeastikin olisi elämäni rakkaus (ja minä hänen). Tällä hetkellä hän lienee puhtoinen, mutta mieluummin ihailen kaukaa kuin järjestän ylimääräistä jännitystä elämääni.

En varmasti myöskään olisi 15-vuotiaana uskonut, että vielä kolmenkympin ja kuoleman välimaastossa samainen tyyppi vaikuttaa elämääni jollain tavalla. (Tai siis, silloinhan ajatus loppuelämästä ilman sitä tyyppiä vaikutti niin tuskaiselta ajatukselta, että melkein olisin voinut kuolla!!!) Tänä päivänä suhtaudun häneen ihan zenisti, vaikka ajattelenkin lämmöllä. Ja kyllä hän saa pasmani yhä sekaisin kävellessään vastaan kadulla.

Voi että. Tavallaan nuoruus oli niin ihanaa aikaa. Tavallaan kuitenkin on kiva olla tässä ja nyt, kun ei tarvitse tuntea aivan kaikkea ihan niin lujaa kuin silloin.

Olen ehkä siteerannut Arto Melleriä tuhat ja yksi kertaa täällä blogissani, mutta minusta tämä runo on vaan niin ihana.

9. toukokuuta 2013

Somewhere over the rainbow

Koska pitäisi kirjoittaa gradua ja tiskata jne. niin teen kaikkea muuta.

Olen "olosuhteiden pakosta" tutustunut viime aikoina Myers-Briggsin tyyppi-indikaattoriin. Joskus vuosia sitten nuo MBTI-tyypit olivat isokin hitti täällä Blogistaniassa, mutta silloin kuittasin asian lähinnä olankohautuksella ja pään pyörittelyllä. En siis pitänyt teoriaa kovinkaan kiinnostavana tai uskottavana, mutta nyt siihen vähän paremmin syventyneenä myönnän, että siinä saattaa sittenkin olla vinha perä.

Itse olen nyt löytänyt oman lokeroni ISFP-persoonallisuustyypistä. Aluksi vähän yritin pyristellä sitä vastaan, mutta mitä enemmän tyypistä luen, niin tajuan lukevani itsestäni. Tällä siis mennään. En rupea selittämään teoriaa sen tarkemmin, mikäli et tunne sitä valmiiksi (jos kiinnostaa, niin Google kertoo). Koska tämä on minun blogini, niin olen kiinnostunut puhumaan vain itsestäni.

Alla olevasta kuvasta näkee näppärästi, mistä nuo kirjaimet tulevat:



I niin kuin introvertti nyt on itsestäänselvyys. Vaikka en ole kaikista sulkeutunein ihminen tässä maailmassa, niin tarvitsen silti omaa aikaa aika paljon. Jotkut ihmiset suorastaan imevät minusta kaiken energian ja heidän jälkeensä tarvitsen akkujen latausta yksin hiljaisuudessa. Jotkut toiset taas antavat energiaa ja heidän seurassaan viihdyn pitkiäkin aikoja.

S niin kuin sensing. Tästä en osaa enempää sanoa.

F niin kuin feeling. Tämä on aina testien mukaan minulla rajatapaus, mutta F on kuitenkin vahvempi kuin T (eli thinking). Tätä äffää vastaan taistelinkin aluksi eniten, koska omasta mielestäni olen hyvinkin looginen ja ajatteleva, mutta ollaanpa rehellisiä: tunteellahan minä seilaan.

P niin kuin perceiving. Kuvan "go with the flow" kertookin minusta kaiken oleellisen. En todellakaan järjestele, suunnittele ja tee aikatauluja. Wikipediassa tämä on suomennettu spontaaniksi, mikä sekin sopii minuun oikein hyvin.


Löysin foorumin, jossa listattiin mistä tietää olevansa ISFP ja nauran noille ihan kippurassa, niin osuvia suurin osa niistä on:
  • You know you're an ISFP if you've ever been called a Hippie (no siinähän se tärkein jo tulikin)
  • You know you're an ISFP if your room or workspace is just like your brain.... Everywhere (yep, that's me)
  • You know you're an ISFP when you'll procrastinate, and procrastinate, but in the end, even if you end up staying up all night, you'll get the work done...mostly that is (olen kuluttanut tähän bloggaukseen koko päivän, vaikka minun piti kirjoittaa gradua ja tiskata)
  • You know you're an ISFP when you've got to be leaving for the train station in fifteen minutes but are still in your dressing gown, not having eaten breakfast, with wet hair, on a forum thinking 'it'll be fiiine, I'll get ready in time' (joillekin tahoille on käsittämätöntä, ehkä jopa rasittavaa, että valmistaudun vasta viisi minuuttia ennen lähtöä)
  • You know you're an ISFP when you agree with someone verbally but not actually agreeing with it in your head (tämä rasittaa ehkä itseäni eniten...)
  • You know you're an ISFP when you open up something because you enjoy the smell of it (Vitalis, Max Factorin Pan Stik, purkillinen tähtianista...)
  • You know you're an ISFP when you intentionally sugarcoat everything so you can avoid having to being confronted and asked 20 questions about it (ehdottomasti kyllä)
  • You know you're an ISFP when one of your fears is being trapped in a car with an extremely opinionated and intense person that wants to know everything that is going on with you (inhoan sitä, että minulta tentataan omista asioistani ilman, että oma-aloitteisesti alan kertoa)
  • You know you're an ISFP when sometimes the comment of close friends and families can really hurt you but you don't show it and let others know. Comments from people who are not close to you doesn't bother you. (totta tämäkin)
Ja niin edespäin. Tuossa oli vain muutama malliesimerkki. Sitten vielä pari kuvausta jostain toisaalta:
  • sees much but shares little (olen [mielestäni] hyvin tarkkanäköinen itseni ja muidenkin suhteen, mutta en juurikaan tuo asiaa esiin)
  • have no desire to lead or control others, just as they have no desire to be led or controlled by others (tämä on tosi kuin vesi, en ole kovin halukas ottamaan ohjeita saati käskyjä vastaan toisilta, ellei se toinen sitten ole minulle jonkinlainen auktoriteetti [harva on], kuten esim. rainerini on)
Nuo tarkkanäköisyys ja neuvojen vastaanottamattomuus yhdistettynä aiheuttaa usein sen, että kerään sisääni hiljaista vitutusta, jos huomaan jonkun kuvittelevan tuntevansa minut paremmin kuin minä itse. Ristiriitoja vältelläkseni en tietenkään koskaan rupea väittelemään asiasta, joten vastapuoli jää siihen käsitykseensä ja minä vain kiehun hiljalleen pääni sisällä. Ei kovin fiksua, vai mitä?

Hauskaa on se, että tulen ilmeisen hyvin toimeen INTJ-ihmisten kanssa, vaikka teorian mukaan meillä ei ole muuta yhteistä kuin se I. Jostain syystä täältä blogimaailmasta mukaani keräämistä tyypeistä pelottavan moni tuntuu olevan INTJ. Ehkä ne vastakohdat tosiaan täydentävät toisiaan? Luultavasti se I onkin se kynnyskysymys, sillä ekstroverttia vastakohtaani en ehkä jaksaisi tai osaisi käsitellä.



Sateenkaaren värinen pehmisjäätelö. Se minä olen.


Koska olen ISFP, niin tämäkin kirjoitus jää nyt levälleen vähän niin kuin Jokisen eväät. Asiasta olisi paljonkin sanottavaa, mutta julkaisen tämän nyt, ettei tästä tule ylipitkää (ellei sellainen jo olekin) tai ennen kuin menetän mielenkiintoni aiheeseen ja sinkoudun toisaalle. 

Ps. Oman persoonallisuustyyppinsä voi testata vaikka missä. Englanninkielisiä testejä on netti pullollaan, suomeksi löytyy ainakin yksi lyhyempi ja ytimekkäämpi testi.

8. toukokuuta 2013

Mitäs muut, onko smooth niiku smoothie?

Jotenkin on alkanut vituttaa sähköpostiin kilahtelevat mainokset siitä, mitä milloinkin pitäisi ostaa äidille tulevan äitienpäivän kunniaksi. Joo, eihän ne markkinahenkilöt voi tietää, ettei minulla nyt ole juuri käyttöä noille mainoksille, mutta korpeaa silti. Ei yksi eikä kaksi mainosta ärsytä, mutta viime päivinä niitä on kilahdellut joka ainoalta taholta, joka vain koskaan on mainospostia minulle lähettänyt. Levykauppa Äx taisi vetää juuri pohjat sanavalinnalla "Tällä cowboylla ei ole äitiä - toisin kuin sinulla!" Voisiko noiden ihan tavallisten markkinointirekistereiden lisäksi olla olemassa joku semmoinen rekisteri, johon merkattaisiin millaisia mainoksia on korrektia lähettää kenellekin? Hyvä markkinakoneisto, voitko nyt työntää sen äitienpäivän sanonko minne?

Ulkona on aivan ihana ilma. Tietysti juuri nyt, kun olen oikein reipastunut tuon gradun suhteen. Tänään taidan lähteä ulos, aivan kohta. Huomenna sataa vettä. Huomenna ehtii kirjoittaa gradua. Onneksi en koskaan jätä viime tippaan mitään. Tässähän on ruhtinaalliset kolme viikkoa aikaa kirjoittaa gradua kunnes kesätyöt alkavat. Helppo homma sikäli, että valmiina on tällä hetkellä kansilehti, sisällysluettelo ja tiivistelmä. Paitsi se sisällysluettelokin on aivan päin honkia, mutta se korjaantuu sitten joskus. Nyt on pääasia saada tekstiä tuotettua niin paljon kuin ennen kesää ehtii ja syksyllä sitten jatketaan. Paitsi jos tulee samanlainen kesä kuin vuosi sitten, niin hätäkös sitä on istua illat ja viikonloput kotona koneen ääressä.

Treenit sujuu hyvin, vaikka paino onkin jumittanut taas liian pitkään samoissa lukemissa. Raineri tekee ihme temppujaan ja saa minusta parhaimmat puoleni esiin. Joka kerta se saa puristettua minusta aina pikkuisen enemmän, vaikka itse en aina jaksakaan uskoa pystyväni. Parin viikon päästä laitetaan treenikuviot aivan uusiksi enkä millään malttaisi odottaa. Miten siitä hakatusta olosta voikin tykätä näin paljon?

On olemassa kolme nettifoorumia, joissa nykyisin kulutan aikaani tarvittaessa: Murha.info, Punk in Finland ja Pakkotoisto. Lista kertonee kaiken oleellisen minusta.

3. toukokuuta 2013

Hasta Mañana 'til we meet again

Susu haastoi minut jonkun aikaa sitten vastailemaan kysymyksiin. Elämä on ollut niin hektistä (huomatkaa: yritän esittää, että blogin hiljaisuuden syy olisi se, että minulla olisi muka joku elämä), etten ole aiemmin ehtinyt paneutua. Nyt paneudun.

Haasteeseen kuului jotain muutakin kuin kysymyksiin vastailu, mutta hasta mañana jne. Vastaan nyt kuitenkin vain Susun kysymyksiin:

1. Missä ja minkälaisena näet itsesi kahdenkymmenen vuoden kuluttua? 

Argh, vihaan tämmöisiä kysymyksiä. Oma tapani elää on vähän niin kuin mennä virran mukana enkä kauheasti suunnittele eteenpäin tai rakenna jotain haaveita. Kahdenkymmenen vuoden päästä olen yli viidenkymmenen. Olen toivottavasti pysynyt kohtalaisen terveenä ja pystyn elättämään itseni. En ole kodittomana sillan alla, mikä tällä hetkellä on tulevaisuuteni kauhuskenaario. Olen siis melkein 55, minulla on ikäisekseni ihan järjettömän hyvä kroppa, olen kaunis, älykäs, hauska, kaikin tavoin ihana (kuten nytkin) ja kaikki minulle kaksikymmentä vuotta aiemmin rukkaset antaneet miehet itkevät katkeria kyyneliä oman suohirviönsä vierellä.

2. Monet bloggaajat ovat myös Facebookissa ja monet blogit ovat hiljentyneet tämän takia. Mikä Facebookissa kiehtoo verrattuna blogikirjoittamiseen? 

Hmm. Ehkä sinne voi rykäistä useammin vain semmoisia parin lauseen mietintöjä, kun blogiin kirjoittamiseen pitäisi kai panostaa edes vähän. Facebookissa myös tietää tasan tarkkaan ketkä niitä juttuja lukee. Blogissa taas ihan kuka vaan voi lukea näitä, jolloin sanatkin on aseteltava sen mukaisesti. Aika moni entisaikojen lempparibloggaajani on aktiivinen nykyisin vain Facebookissa. Se lieventää myös eroahdistusta.

3. Jos saisit 10 000 euroa, mitä tekisit sillä summalla? 

No kymppitonnilla nyt ei paljoa juhlita, mutta ensimmäiseksi varmaan maksaisin sopparini rainerin kanssa. Sen jälkeen maksaisin kaikki luottokorttilaskut pois. Sitten pitäisin vähän hauskaa, tarjoaisin kavereille ravintolassa, kävisin jossain ulkomailla ja loput laittaisin tilille säästöön pahan päivän varalle. Koska se päivä on tulossa, uskokaa minua.

4. Jätätkö blogeihin joskus anonyymeja kommentteja? 

En jätä. Kerran yritin ja sekin meni pieleen. Silloinkin motiivini oli se, että yritin puolustaa bloggaajaa joltain sekopäältä, jota en halunnut itseni perään. Noin muutoin anonyymi kommentointi on halpamaista, mikäli on kyseisessä blogissa tunnettu hahmo nimimerkillä. Tämän oman bloginikin anonyymit toisinaan herättävät ajatuksia siitä, miten ei-anonyymi tyyppi sen kommentin takana oikeasti onkaan, mutta eipä siitä sen enempää.

5. Itketkö koskaan katsoessasi elokuvia? 

Harvemmin. Jos oikein ryven itsesäälissä tai on muita murheita, niin silloin elokuva voi auttaa pusertamaan pari kyyneltä, mutta harvemmin liikutun täysin epäitsekkäistä syistä. Beasts of the Southern Wild oli huomattava poikkeus.

6. Jos sinun pitäisi valita vain yksi esine mukaasi autiolle saarelle, mikä se olisi ja miksi? 

Onko helikopteri esine? Jos en saisi poistua saarelta, niin sinne ei varmaan oikein hyödyttäisi ottaa mukaan mitään musiikkisoitintakaan, paitsi jos sitä pystyisi lataamaan aurinkoenergialla. Tuskin siellä nettikään toimisi. Ottaisin mukaan varmaan syanidikapselin.

7. Helsingin Sanomien Kuukausiliite etsii Suomen parasta blogia. Voiko blogeja mielestäsi pistää paremmuusjärjestykseen? 

Voi, mutta makuja on niin monia, että jokaisella on omat listansa. Enkä nyt osaisi valita kuitenkaan yhtä parasta blogia. Ehkä joku top-10 olisi mahdollinen, mutta pidän senkin nyt itselläni.

8. Ennen kaikki oli paremmin. Oliko? 

Jotkut asiat olivat ja toiset eivät. Tämä on kai selvää.

9. Käytkö ärsyyntymässä tietyissä blogeissa ihan varta vasten, jotta saat puhistua itseksesi? 

No... joo, ihan vähän joskus. Tai en puhise, lähinnä pyörittelen silmiäni ja naureskelen yksikseni. Mutta näissä blogeissa olen vain hiljainen taustahahmo, ettei tarvitse siellä nyt ruveta vainoharhaiseksi.

10. Jos tapaisimme, mitä tekisimme? 

Mentäisiin varmaan kahville/siiderille/jollekin muulle. Yksi  mahdollisuus olisi myös tavata taidenäyttelyssä, jos sattuisin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

11. Ottivatko kysymykset voimille?

Eivät lainkaan. Voimille otti äskeinen kotitreeni, joka sisälsi erilaisia kehonpainoharjoitteita kuten punnerruksia, dippejä, askelkyykkyjä, kaikenlaisia hypähtelyjä ja muuta mukavaa. Käteni ovat aika hyytelöä tällä hetkellä, mutta sisukkaana sissinä silti naputtelin vastaukset näihin kysymyksiin.


Jos joku muu haluaa kysyä minulta jotain, niin kommenttilaatikko on avoimena.