4. helmikuuta 2018

Ah look at all the lonely people

Heräsin sunnuntaina (tänään) joskus kymmenen aikoihin aamupäivällä. Nyt kun käy töissä, niin näitä viikonloppuaamuja osaa arvostaa enemmän. Ulkona oli kerrankin valoisaa. Makoilin varmaan tunnin verran valveilla sängyssä ja pläräilin Instagramia ja muuta somea.

Aamukahvin kanssa vedin tonitiikeri-muroja. Kauheata epäterveellistä sokeritauhkaa, mutta kyllä sunnuntaiaamuna saa. Puoliltapäivin meinasin alkaa katsella Netflixistä jotain, mutta sitten huomasin, että Herolta tuli joku elokuva. The Dissappearance of Eleanor Rigby: Them (eli The Story of Love, aivan paska "suomennos" taas kerran, mikä suomennos tuo edes on, on vaan annettu uusi englanninkielinen nimi leffalle). Opin elokuvan jälkeen, että siitä on tehty kolme eri versiota: Him, Her ja Them. Nopeasti tuosta voi päätellä, että Him kertoo elokuvan miehen näkökulmasta, Her naisen ja Them molempien. En tiedä miksi, mutta jostain syystä minulle tuli todella vahva tunne, että minun täytyy katsoa tuo elokuva Netflixin sijaan. Jäin siihen jumiin enkä päässyt sohvasta irti. Vetistelin aika paljon.

Heti tuon elokuvan perään tuli ranskalainen elokuva La vie d'une autre (Rakkautta Pariisissa, taas ihan paska suomennos). Rakastan ranskalaisia elokuvia. Juliette Binoche on ihana, samoin Mathieu Kassovitz. Elokuvassa Juliette Binochen roolihahmo herää yhtenä aamuna ja on unohtanut kaiken viimeiseltä 15 vuodelta. Hänen muistinsa on jäänyt siihen iltaan, kun hän rakastui Mathieu Kassovitzin roolihahmoon eli nykyiseen aviomieheensä. Sanomattakin selvää, että niiden kadonneiden 15 vuoden aikana kaikki oli mennyt päin persettä. Ja vielä selvempää, että itkin vähintään puolet elokuvasta.

Kolmen ja puolen tunnin itkumaratonin jälkeen kysyin itseltäni, että mitä ihmettä nyt taas, Tiina? Sitten katsoin kalenteriin ja huomasin, että kuukautisteni olisi pitänyt alkaa jo eilen.  Ah, sehän selittää paljon... Näin käy joka kuukausi ja silti se pääsee yllättämään joka kerta. Kai tämä on jollekin muullekin tuttua? En kärsi pms:stä, mutta juuri ennen kuukautisten alkua on hormonit vähän sekaisin. Tai en tiedä, jos tämä onkin se ns. normaali, kun on jotenkin tosi auki ja kaikkea, ja sitten lopun aikaa kuusta sitä vain on sulkenut itsensä luonnottomalla tavalla?

Sen puhdistavan leffaputken jälkeen olin kuitenkin tehokkaampi kotitöiden suhteen kuin moneen viikkoon. Olin äsken ripustamassa pyykkiä kuivumaan, kun kesken pyykinripustamisen huomasin kirjoittavani päässäni tätä blogipostausta (se siitä tehokkuudesta). Sellaista ei ole tapahtunut aika päiviin kuukausiin vuosiin, joten jätin homman sikseen ja tulin laskemaan sen päästäni tähän näppikselle. Näin. Nyt menen ripustamaan pyykit loppuun ja sen jälkeen laitan ruokaa.

Hyvää sunnuntaita ja ensi viikkoa. Muistakaa välillä itkeä, jos siltä tuntuu, mutta nauraa sitäkin enemmän.

2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Telkkarivetistely on hyvä merkki siitä, ettei ihmistä ole (vielä, kokonaan) menetetty kyynisyydelle. Joskus sitä kykenee telkkarin äärellä sekä nauramaan että vollottomaan. Terveisin nimimerkki Katselin eilen taas liian monta jaksoa Kolme miestä ja tyttö -sarjaa putkeen, hahahanyyh.

Anonyymi kirjoitti...


Kuulin uutta Paprua, se oli ihan kakkapaprua, tuli mieleen, että onkohan Tiinakin pettynyt. Mitä kuuluu, kaikki okei?