Lisäys: Ei niitä juonipaljastuksia kauheasti tainnut tullakaan, näin jälkeenpäin katsoen, mutta olen silti varoittanut.
***
Keanu Reevesistä puheenollen... Kävin perjantaina leffassa katsomassa John Wickin. Ai jumalauta, että oli hyvä elokuva! (Voimasana oli ihan pakollinen tässä kohtaa).
En yleensä tykkää elokuvista, joissa tapetaan porukkaa ihan silmittömästi, mutta kuten toisaalla sanoin: jos se tehdään, niin se tehdään sitten tyylillä! En voi sietää semmoisia elokuvia, joissa se "sankari" (tässä elokuvassa sankari on tosin hiukan kyseenalainen ilmaisu) on jatkuvasti alakynnessä ja jotenkin nössö. John Wick ei todellakaan ollut nössö eikä alakynnessä (toki itsekin vähän otti osumaa), vaan lasautteli menemään. John Wickille ei kannata ruveta.
En tiedä onko tämä joku todella pimeä puoleni jossain todella syvällä sisimmässäni, että saan kiksit semmoisista lähes psykopaattisen kovista jätkistä (en tokikaan tosielämässä, vaan fiktiossa). Esimerksiksi True Bloodissa en kestä sitä nössöä Billiä (olen varmaan pajattanut tästä ennenkin), vaan Eric on meikäläisen suosikki (sen lisäksi toki, että Alexander Skarsgård... uuh...) kaikessa kylmyydessään ja kovuudessaan. Samoin Sons of Anarchyssa suosikkini on alusta asti ollut Tig, jota ei vaan vittu kiinnosta sun tuntees, toisin kuin se mammanpoika Jax (tosin näissä myöhemmissä tuotantokausissa Jax on saanut myös hieman kasvatettua munaa itselleen). Ja nyt John Wick. Niin kova jätkä, että jopa Christian Balen örisevä Batman vaikuttaa hiirulaiselta (nahkhiir) John Wickin rinnalla.
Leffan hyviä puolia oli myös se, että se ei ole liian pitkä. Arvoin hetken John Wickin ja Boyhoodin välillä, kunnes huomasin, että ensimmäinen on pituudeltaan 1 h 41 min ja toinen 2 h 45 min. Kuka oikeasti jaksaa noin pitkiä elokuvia? Toki jälkimmäistä on myös kuvattu 12 vuoden aikana, joten matskua riittää, mutta oma elokuvien sietokykyni on yleensä siinä parin tunnin kieppeillä (paitsi Tuulen Viemässä). Saa olla todella hyvä elokuva, että jaksan kolme tuntia istua kiemurtelematta. Mennään asiaan, hoidetaan homma himaan ja se on sillä taputeltu sitten, eikä jäädä jahkailemaan tuntikausiksi.
Keanu Reeves puolestaan... En vieläkään tiedä olenko ennen tätä katsonut kokonaan yhtään hänen leffaansa? Ehkä Speedin ja ehkä My own private Idahon, mutta en ole varma. Keanun supliikkipuolesta en osaa sanoa tämän elokuvan perusteella, koska John Wick ei hirveästi neuvotellut, mutta muuten kyllä vakuutuin. Voisin väittää, nuoruuden elokuvia luultavasti näkemättä, että mies vain paranee vanhetessaan. Keanu sai ehkä uuden fanin.
Ps. Miten ihmeessä Keanu on muka jo 50-vuotias? Onko se löytänyt jonkun nuoruudenlähteen?
4 kommenttia:
Word! Tykkään kans, että ei liian pitkiä leffoja, ja esim Rankka päivä on just hyvä terapialeffa siksi että kundi pätkii menemään eikä kysele lupia. Mäiskis mäiskis!
Ehkäpä pitäis kattoo tämä, joo.
Kuten aina olen sanonut: Point Break! Nuorempi Reeves.Fanita sitä. =)
Kyllähän nuo tuollaiset hahmot fiktiossa toimivat. Kuten olen sanonut: Luther. Siinä vasta on sympaattisia psykopaatteja.
Ehkäpä siinä on jotain sellaista keveyttä, kun voi laittaa empatian narikkaan. Puhumattakaan nyt sitten siitä läpi tulen ja tuiskun asenteesta, josta voi salaa murustella palasia oman sielunsa polttoaineeksi.
Ugh. Olen puhunut.
Hesarissa on juttu siitä, miten tämän päivän 5-kymppiset näyttävät aivan eri-ikäisiltä kuin samanikäiset vielä XX vuotta sitten.
http://www.hs.fi/terveys/a1415768351811
Kaipa tuossa on jotain perää.
Ah, Keanunu. Kyllähän se tietysti syö naista kun tajuaa himoitsevansa jotain ikivanhaa viiskymppistä (kun ite oon kuitenkin edelleen kakskytviis...), mutta minkäs teet. Kiitän elokuvasuosituksesta ja yritän saada aviomiehen lapsenvahdiksi... :)
Lähetä kommentti