2. maaliskuuta 2015

Ruma rämä romu

Viikonloppu oli kerrassaan loistava!

Perjantaina käytiin Helsingin jäähallissa todistamassa Don Huonojen 25 v. -synttäripippaloita. Ensimmäisenä lavan otti haltuun Egotrippi, ja hyvin ottikin. Minä raskaamman musiikin ystävänä en väheksy Egotrippiä ollenkaan, koska sillä on ollut jossain vaiheessa nuoruuttani aika merkittäväkin osa elämässäni. Biisit oli hyviä, soitto kulki ja bändit tyypit vaikuttivat kymmenessä vuodessa enemmänkin nuorentuneen kuin vanhentuneen. Jännä.

Toisena esiintyi Maj Karma. Voi pojat. VOI POJAT. Tätä on sitten odotettu kuin kuuta nousevaa. Herra Ylpön Ihmiset oli ihan hohhailua Maj Karmaan verrattuna. Maj Karmassa rakastan koko pakettia: Ylpön ääni, Kuritun basso, Häiriön kitara ja myöskin aina hieman taka-alalle jäävän Savolaisen rumpalointi. Täydellistä. Ja ne biisit ja se angsti ja punk-asenne. Voisi sanoa tauon tehneen bändille hyvää. Meno oli parempaa kuin silloin joskus viitisen vuotta sitten viimeksi bändin nähtyäni. Maj Karman viimeisimmästä levystä en kauheasti välittänyt, mutta nyt livenä Salamakin toimi kuin junan vessa ja metrinen halko ja mitä näitä on. Keikka oli aivan liian lyhyt.

Don Huonotkin oli hyvä, tietysti, vaikka bändi ei koskaan ole kuullut omassa musiikkimaailmassani sinne ykköskaartiin. Tunnistin biiseistä paljon useamman kuin olin kuvitellut Don Huonoilta tuntevani. Mahdollisesti tunnistin jopa kaikki vanhat biisit, en osaa sanoa. Ainoa heikko kohta Donkkareiden keikalla oli se, että turnauskestävyyteni rajoja koeteltiin jokaisen slovarin kohdalla. Mielestäni slovareiden soittelu voitaisiin jättää kokonaan pois livekeikoilta. Onneksi sitten hetipian tulikin vauhdikkaampaa musiikkia ja kaikki paikkojen kolottelu ja vatsan nälkäkurninta unohtui taas. Olipa siistiä myös, että Paleface kävi humppailemassa biisin verran lavalla.

Ja lauantaina sitten saatiinkin Suomelle oikein kunnon Euroviisu-edustaja. Kerrankin ei tarvitse hävetä. Yhtään. Huvittaa lukea Pertti Kurikan Nimipäivien valinnan vastustajien argumenttejä internetskusta. Yhtäkkiä tänä vuonna musiikki onkin ensisijaisen tärkeä asia Euroviisuissa, ei sillä että vammaisia vastaan mitään olisi. Jotkut myös ovat kovin huolissaan bändin henkisistä ja fyysisistä voimavaroista. Lisäksi paheksutaan, että bändi "ratsastaa vammaisuudellaan". Kuten toisaalla jo sanoinkin, niin mitä kehitysvammainen voi tehdä "ratsastamatta" vammaisuudellaan, jos se on se mitä se on? Pysytellä kotona neljän seinän sisällä, ettei kukaan pahoita mieltään? Poissa silmistä, poissa mielestä. Odottelen montako takinkääntötemppua tänä vuonna tehdään, jos Pertti Kurikan Nimipäivät nyt sattuisivat tekemään Lordit.

Lainaan tähän loppuun Jari Tervoa:
"Pertti Kurikan Nimipäivät tekee Suomi-kuvalle hyvää. Suomi tulee vaikuttamaan satojen miljoonien katsojien edessä suvaitsevaiselta, inhimilliseltä, avosyliseltä, rennolta, iloiselta, nykyaikaiselta, vähemmistöjä kunnioittavalta ja omaperäiseltä. 
Me kaikki tiedämme, että Suomi ei ole tällainen, mutta tässähän olikin kyse Suomi-kuvasta."

Oma näkemykseni suomalaisista ei ole ehkä kuitenkaan aivan noin negatiivinen. Ainakaan viime lauantain jälkeen ei enää ole. Toivoa vielä on. Hyvä Suomi! Hyvä Pertti Kurikan Nimipäivät!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

JOS PKN voittaa, pitäisi niistä takinkääntämisistä muodostua useampikin trombi. Toisaalta jos PKN voittaa, se voittaa puhtaasti PC- ja liberaalipoliittisin pistein. Minusta se on muitakin kilpailijoita kuulematta jo nyt kisojen ehdottomasti paras kappale, mutta viisuäänestäjillä on perinteisesti niin uskomattoman huono maku, että musiikilliset ansiot eivät siinä paljon paina. Lordikin ratsasti kohun voimalla.

Tiina kirjoitti...

Ainoastaan ruotsalaiset voi voittaa Euroviisut sillä, että kappale on oikeasti hyvä. Muiden täytyy keksiä muut keinot herättää huomiota. :D