generated by sloganizer.net

18. toukokuuta 2015

I'm too sexy for my shirt

Muistan vielä, kun joskus vuosituhannen vaihteessa harrastin semiaktiivisesti salitreeniä (hyvä, dementia ei uhkaa pahasti). Silloisella salillani oli hyvin tavallista, että mitä isompi körmy, niin sitä reikäisempi treenipaita. Tähän oli myös yleensä yhdistetty salihousut. Siis The Salihousut.

Nykyisellä salillani käy pelkästään ehjiin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä eikä salihousujakaan ole näkynyt kellään. En tiedä onko kyse lokaatiosta vai onko aika vain ajanut reikäisten treenipaitojen ja salihousujen ohitse. Ehkä nykyisin miehetkin ovat tietoisempia siitä, mitä päälleen laittavat, jopa urheillessaan. Paitsi viime viikolla tähän sitten tuli muutos. Näin meidän salilla nimittäin tyypin (suhteellisen nuori jamppa eikä edes valtava lihakasa), jonka treenipaidassa oli toisessa kainalossa niin iso reikä, että... no, olisi liioittelua sanoa, että siinä paidassa edes oli toista kainaloa. Koska ei ollut. Siinä oli tyhjä kohta, missä normaalisti on paidan kainalo.

No eipä siinä mitään, kukin saa urheilla niissä varusteissa kuin parhaaksi näkee ja kyllähän hyvä ilmastointi on hikoillessa varmasti tosi kiva juttu. Todennäköisesti (tai toivottavasti) ei ollut tarkoitus myöskään tehdä vaikutusta vastakkaiseen sukupuoleen (tai samaan, mutta reikäpaitaisen miehen täytyy melko varmasti olla hetero). Huvituin vain tuosta näystä aika tavalla ja samaan aikaan mieleeni palasi kirkuen sen edellisen kuntosalini treenimuoti 15 vuoden takaa.

Itsehän en käy missään esimerkiksi E-kirjaimella alkavassa trendikkäiden ihmisten ykköstreenimestassa. Meidän salilla on yleensä käynyt hyvin tavallista ja monenkirjavaa porukkaa. Ne isoimmat körmyt ja bikinifitnesseimmät misut ovat vain puuttuneet. Nyt kevään mittaan on saattanut huomata jonkinlaista muutosta. Better Bodies, Six Deuce ja kaikenlainen glitter on saanut enemmän jalansijaa. Olen jopa havainnut treenipipoja. Itselläni on muutenkin useimmiten niin kuuma treenatessa, että pyörryttää ajatuskin siitä, että upottaisin pääkoppani vielä jonkun pipon sisään. Yleensä tämän pipon kanssa yhteen kuuluu myös täysi sotamaalaus ripsenpidennyksineen ja rakennekynsineen.

Mutta kuten sanottua, kukin tyylillään. Minut itsenihän treenivaatettaa lähinnä Nike ja H&M. Ja Kambodzan lapset kiittää.

8 kommenttia:

Lupus kirjoitti...

Itteeni ahdistaa välillä, kun maailma on niin pyntätty ja trendikäs. Taiteilijan nahkasaappaat, pussihousut, resuinen villapaita ja poronsarvet vaikuttavat rehentelemättömiltä ja kotoisilta.

Tiina kirjoitti...

Tiiän tunteen. Joskus, kun näkee jonkun, joka on pukeutunut todella urposti neonväriraidalliseen tuulipukuun ja vyölaukkuun (siis ei mikään hipsteri vaan tahattomasti tyylitajuton), niin tulee mieleen, että ton elämä on varmaan onnellista. Sen ei tarvitse kuluttaa yhtään aikaansa sen kelaamiseen, miltä näyttää tai mitä muut ajattelee.
Mutta sitten se menee aika nopeasti ohitse, koska mä en ole mikään pyntätty enkä trendikäs, mutta tykkään pukeutua just niin kuin mä pukeudun. :)

Kuvailemasi tyyli tosin kuulostaa siltä metsuriseksuaalilta, joka on just nyt tosi in.

Kirsikka kirjoitti...

Omat vähäiset ja ammoiset muistoni kuntosalista liittyvät aika lailla salihousumiehiin. En tiiä, pystyisinkö edes luottamaan saliin, josta ei semmoisiä löydy. Ehkä aika on ajanut minunkin ohitseni..?

Tiina kirjoitti...

Mä olin jotenkin unohtanut, että jotkut pukeutuu (tai ainakin on pukeutuneet) salille oikeasti salihousuihin, niin en ollut tajunnut edes kyseenalaistaa oman salini uskottavuutta. Kunnes sitten viime viikolla ne palasivat mieleeni, halusin tai en.

Ana kirjoitti...

Todella pimmeetä, että salille mennään meikit päällä. Mäkin meikkaan muuten, mutta ikinä as in IKINÄ en ole ollut salilla meikit naamassa. (Ja joo, kävin salilla monta vuotta ennen kuin aloin tehdä vain kotona.)

Huomasin yhestä toisesta blogista, että tyyppi oli käynyt jossain joogassa, mist oli etukäteen sanottu, että tänne ei tulla sitten meikit päällä tai muuten pilettämään. HYVÄ MEININKI. Tai ikävää, että tuo pitää edes sanoa, mutta sellaistahan se nykyään on, ei ihmiset tajua juuri mitään.

Tiina kirjoitti...

En mäkään tajua. Joskus, jos olen joutunut menemään suoraan töistä salille, olen ehdottomasti ottanut puhdistusaineen mukaan, ettei ole tarvinut mennä treenaamaan meikit naamassa.

Jotenkin huvittava ja samaan aikaan vähän surullinen lause tuo "[nykyään] ei ihmiset tajua juuri mitään". :D

Ana kirjoitti...

Tarkoitin varmaan jotain sellaista, että hirveesti on porukkaa, joille kaikki muu on alisteista ulkonäölle. Esim jos joutuu valitsee, hikoileeko vai on nätit meikit, niin sit ne meikit. Tai sitten laitetaan niin hyvät meikit, että hiki ei meinaa mitään. Pääasia että on niinq edustavassa kunnossa koko ajan. Pätee muuhunkin kuin saliin.

My ass tollasten klovnien kaa.

Tiina kirjoitti...

Joo, ymmärsin. Mäkin tiedän yhden naisen, joka käy jumpissa ihan käsittämättömän mustissa silmärajauksissa. Sitten se tulee sieltä siristellen silmiään, kun hiki on valuttanut rajaukset silmiin ja kirvelee. En käsitä.