8. huhtikuuta 2009

Taistelu on kahden sanan välin mittainen

Pienestä sitä voikin ihmisen päivä heittää häränpyllyä. Piti kirjoittaa ihan muista ja kepeän iloisista asioista. Sitten sattumusten kautta Facebookista, tuolta kirjasta johon paholaisen kätyrit keräävät päänahkojamme, löytyi entinen poikaystäväni. En lainkaan käsitä miksi reagoin tähän asiaan nyt näin voimakkaasti. Erostamme on jo pieni ikuisuus eikä sinä aikana ole tapahtunut pienintäkään haikailua (ainakaan minun puoleltani) eikä muuten tapahdu nytkään, ihan vaan tiedoksenne. Laitoin kaveripyynnön eksälle, mutta siitähän se varmaan kiikastaakin. Pelkään ihan älyttömästi, että hän ei hyväksy sitä. Ymmärrän kyllä sen (ainakin teoriassa) jos ei hyväksy, koska vaimonsa on niin mustasukkaista sorttia, tosin en tajua miten ihmeessä joku kymmenen vuoden takainen entinen tyttöystävä olisi minkäänlainen uhka heidän suhteelleen. (Omahyväisesti voin sanoa, että olisin kyllä saanut sen miehen takaisin jos olisin halunnut.)

Minua ei sureta niinkään se, että aikanaan pääsin eroon poikaystävästä, vaan se, että menetin ystävän. Olimme eron jälkeen paremmissa väleissä kuin varmaan ikinä ja hän oli minulle silloin yksi parhaimmista ystävistä. Sitten tuli uusi tyttöystävä, nykyinen vaimo, joka repi peliverkkarinsa jo siitä, että edes juttelin julkisella paikalla eksäni kanssa. Muutaman kerran kävimme kahvilla salaa eksän kanssa, mutta eipä sellainen ole kivaa kenenkään kannalta, joten vähensin yhteydenottojani ja lopulta lakkasin laittamasta edes vuosittaisia synttärionnitteluja. Olen tästä ollu hiljaa mielessäni pahoillani aina välillä (tosi harvoin), mutta nyt kun se sitten tuli eteen tuolla, niin...

No, pari päivää varmaan vatvon mielessäni tätä asiaa ja sitten eksä joko a) hyväksyy kaveripyyntöni, yllätyn positiivisesti ja toivon saavani jonkinlaisen kontaktin häneen taas tai sitten b) ei hyväksy kaveripyyntöäni, jolloin olen hetken pahoillani asiasta, sen jälkeen työnnän sen mieleni kaikista taaimmaisimpaan ja pimeimpään nurkkaan ja uskottelen taas itselleni olevani ihan sujut asian kanssa.

Kyllä elämä oli hemmetin paljon helpompaa ennen Facebookia...


***

Aiheeseen sopiva kappale kasarikeskiviikoksi tähän loppuun (ei voi olla ysärikeskiviikko, kun tuo kappale on vuodelta -88). Tykkään tästä laulusta kovasti.





Musta sateenvarjo lojuu rikki roskiksessa
Se on katkennut lause ja kuollut rakkaus
Ehkä kerran lempi suuri kiehui koskiksessa
Siitä muistona on tyhjä kortsupakkaus

Mitä jää, mitä jää?

Ehkä joku tuntikaudet seisoi portin luona
Odotti ja odotti ja poltti tupakkaa
Natsoista täyttyi roskis iltana tuona
Eikä luokse portin toinen koskaan tullutkaan

Mitä jää
Se on roskaa roskaa vaan
Ja elämä kaukana
Jatkaa kulkuaan
Mitä jää
Kun korit pengotaan
Se on roskaa roskaa
Roskaa vaan

Neiti Ajan kynsiviila narskuu yöt ja päivät
Silloin ja tällöin hän luuriin vastailee
Siellä soittavat ne jotka junistansa jäivät
Jotka eivät treffeillensä koskaan ehtineet

Mitä jää, hei mitä jää?

Kun he sitten merkkiportin luokse viimein ehti
Huolissaan suruissaan ja vielä huolissaan
Siellä heitä tervehti vain eilinen lehti
Roskapönttö puolillansa tuhkaa tuhkaa vaan

(Miljoonasade - Roskaa)



Ps. Niin siis tietysti ostin ne levyt.

10 kommenttia:

Lilith kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Lilith kirjoitti...

Eipä varmaan pitäisi näin henkilökohtaista asiaa ronkkia, mutta mikäli olisit saanut kyseisein tyypin takaisin, niin ehkä sillä tyttisvaimolla oli syytä olla mustasukkainen?
(siis exäsi tunteiden takia, ei siksi että sinun ajattelemasi kaveruus olisi ollut mitään kaveruutta kummempaa)

Mut toivotaan, että kaveruutenne uudistuu.

Asiasta facebookiin, yritän kovasti elvyttää sen käyttöä. Rajattomat mahdollisuudet ja olen ylenkatsonut sitä kovasti. Ovathan kaikki nähneet muuten Julian Smithin 25 things I hate about facebook? Katsoin sen varmaan viidesti, oli niin hauska.

Tiina kirjoitti...

Siis täytyy tähdentää tähän, että olisin saanut eksän takaisin ENNEN heidän suhdettaa tai ainakin ennen sen vakavoitumista. En tarkoita että eksä olisi pariutumisen jälkeen vaihtanut häntä minuun, tietenkään.
Mutta koska en halunnut, niin minusta asia on silloin niin, että minua ei tarvitse kokea uhkana.

Elegia kirjoitti...

Ymmärrän kyllä sinua ja varmaan aika hyvinkin.

Olen itsekin löytänyt erään exäni Naamakirjasta, mutten viitsinyt pyytää kaveriksi. Erosimme aika tulisissa merkeissä (jätin hänet ja hän suivaantui), mutta ainakin minun puoleltani asia on ihan ok (hän oli se minua loukkaava osapuoli, mutta pistin se asian kipeyden piikkiin).

En siis suinkaan halua repiä auki mitään vanhaa, mutta olimme yhdessä kuitenkin vuosia ja hän oli minulle silloin tärkeä.

Minullekin jäi ikävä sitä ystävyyttä, en todellakaan haluaisi hänen kanssaan mitään muuta.

ja niin, tietty olisin utelias kuulemaan, mitä hänelle kuuluu. Harmi, ettei hänen profiiliaan pääse katsomaan :D

Tiina kirjoitti...

Niinpä. Tää on aina jotenkin kaksipiippuinen juttu. Tavallaan mietin, että miksen vaan anna olla, mutta tavallaan sitten taas miksi antaisin? Muistot on kuitenkin nykyisin suurimmilta osin positiivisia (aika tosiaan kultaa muistot) enkä haluaisi kokea niiden vuosien olleen mitään erehdystä vaikkei se ehkä mikään vuosisadan rakkaustarina ollutkaan. Olisi kiinnostavaa kuulla eksän näkemys tähän asiaan miten hän kokee menneen ja nykyisyyden ja onko tosiaan parempi niin, ettei olla missään tekemisissä.

Tuohon eksän nyksän mustasukkaisuuteen pitää vielä sanoa, että sehän ei siis ollut (ole?) mitenkään normaaleissa rajoissa ja epäilen vainoharhan ennemminkin liittyvän siihen että minä (tai joku muu nainen) haluaisi hänen miehensä, ei niinkään siihen että hänen miehensä haluaisi jonkun muun naisen.

--KATA-- kirjoitti...

Äh, kuullostaa kauhean vaikelta, just tuommoisten kaikennäköisten kelailujen vuoksi en halua koko naamakirjaan.

Anyway, tottakai sä ostit ne levyt. Goog girl.

DorianK kirjoitti...

Olenko ikinä muistanut mainita, että Lässykirja on Saatanasta? Ei sillä, että olisin sitä kokeillut. Eksätkin voivat toki olla, ja ihan ilman omaa syytään (van ihan puhdasta eksyyttään).

Tiina kirjoitti...

Kata, no onneks siellä naamakirjassa on paljon kivojakin juttuja, kuten ne kaikki muut kuin eksät.
Ja tietty mä ostin ne. :)

DorianK, saatan hämärästi muistaa sun noin sanoneen. ;D
Mä mietin kanssa, että missä vaiheessa "ihan hyvä poikaystävä" muuttuu "ihan paskaksi eksäksi"...

kukkis kirjoitti...

Mä oon muuten laittanut sulle kaveripyynnön sähköpostiin, mutta tietenkään sä et voi tietää, keneltä se on, koska olen käyttänyt oikeaa nimeäni ... Eikä se pirun feisbuuk anna mun lähettää sulle uutta pyyntöä, jonka kommentissa voisin kertoa, kuka olen. Problemaattista!

Tiina kirjoitti...

No hei kukkainen, mun on pitänyt meilata sulle aiheesta. Mäpä laitan viestiä...