16. heinäkuuta 2015

Vähän erilainen kyynärpäätaktiikka

Ai niin, mulla oli tämmöinen blogikin!

Tässä välissä olen ehtinyt matkustaa Jäämerelle ja takaisin sekä hommaamaan itselleni tenniskyynärpään. Molempiin käsiin.

Ihmeenmoista, kun on ehtinyt treenata ihan tosissaan jo likemmäs kolme vuotta, niin yhtäkkiä kyynärpäät menee hauiskäännöistä poksista vaan ja siinähän sitä sitten ihmetellään. Olin vielä niin typerä, että en lopettanut, kun sattui, vaan sinnillä vedin sarjat loppuun asti. Ja olihan tuo vasen kyynärpää jo valmiiksi hieman varoitellut tulemalla kipeäksi aina hauistreenin jälkeen, mutta kyseisenä päivänä luulin sen olevan ihan ok, ja oikean käden yhtäaikainen kipeytyminen tuli kyllä täysin yllätyksenä.

Kipeytymisestä on jo kohta jo pari viikkoa eikä varsinaisesti tunnu paranevan. Helpottanut toki on ensimmäisistä päivistä. Lääkäriin en ole vielä jaksanut, koska luultavasti hän toteaa saman, minkä minä olen jo itse todennut. Ja mihin sitä kesällä pääsisikään näin vähäpätöisen vaivan takia...

Onneksi minulla on nyt heinäkuun loppuun asti aikaa toipua tästä, jospa olisin sitten elokuun alussa taas entisessä iskussa, kun on tarkoitus alkaa treenata taas tiukasti PT:n ohjauksessa. Jos siellä ruudun toisella puolella on kohtalotovereita, niin kertokaa toki omat vinkkinne. Tenniskyynärpäätuen olen ostanut apteekista ja se auttaakin elämää aika tavalla. Lisäksi olen lutrannut Voltarenilla.

Ei oo helppoo ei, mutta olen yrittänyt muistuttaa itselleni, että parempi levätä nyt kunnolla vähän aikaa ja antaa kyynärpäiden parantua, kuin olla lepäämättä ja kärsiä tästä ties kuinka pitkään. Saapas nähdä. Että harmittaa!


Ps. Kyynärpäistä on tehty niin vähän lauluja, että en edes keksinyt tälle postaukselle mitään otsikkoa mistään biisistä.

1 kommentti:

Hanna kirjoitti...

Jos tenniskyynärpää vaivaa vielä, tai uusii, suosittelen lämpimästi kalevalaista jäsenkorjaajaa. Itse ravasin kyllästymiseen asti lääkärillä ja fyssarilla asiasta, söin enemmän tulehduskipulääkkeitä kuin leipää, vaikutus täys nolla. Jäsenkorjaaja hoiti kivun syyn, ei vaan oiretta ja kappas, mun ja tenniskyynärpään yhteinen taival loppui siihen kertaan.