Girls, girls, girls

Meillä oli eilen blogityttöjen ilta. Kutsuttuja oli jokunen tyttö ja Wille, luonnollisesti. Paikalla meitä sitten loppujen lopuksi oli vain kolme: minä, Annikki ja Alcinoe. Lopuille ei ajankohta sopinut tai olivat muuten vain kadonneet kuin pieru saharaan (mitäpä sitä suotta ilmoittamaan, jos ei ehdi/jaksa/pysty [ei pahalla]). Mutta meillä olikin varmaan paljon kivempaa kolmistaan (eikä me enää lueta teidän muiden blogeja [ei pahalla, haha]). Olikohan tämä nyt sitä sarkasmia? Minulla ainakin oli kiva ilta ja oli loistavaa nähdä Alccis livenä kaikkien näiden vuosien (tai no ainakin vuoden) jälkeen. Alccishan oli livenä oikeastaan juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin. Ja eihän se kaikki edes ollut pelkän kuvitelman varassa, antennit kun ovat toimineet molempiin suuntiin ja qit olleet kohdallaan. Meillä oli selkeästi joku Japani-teema, koska ensin Annikki pakotti meidät syömään misokeittoa puikoilla (Ihme kyllä saatiin kupit tyhjiksi! Ja ihan ilman haarukoita!) ja sen jälkeen pelattiin (tai ainakin yritettiin pelata) mahjongia. Ihan kiva peli, johon kestää kyllä hetki päästä kunnolla sisälle. En jaksanut eilen olla kovin looginen enkä strateginen, joten en voittanut. (Seli seli...) Kivaa oli, kiitos tytsyt! :) (No niin, joko ylitin ärsytyskynnyksen kiittelemällä ja kehumalla toisia bloggaajia, joille voisin kertoa tämän ihan privanakin?)

Lueskelin tänään ystäväkirjaani ja löysin sieltä uusia vastauksia! (Kiitos kaikille vastanneille ja loput: riprap vastailemaan!) Vastausten innoittamana päädyin kuitenkin Amazoniin shoppailemaan. Tilasin kaksi kirjaa, joista toinen oli hyvin edullinen kirja ja toinen oli aivan helvetin kallis. Ilmeisesti sitä on sen verran vähän liikenteessä, että siitä voi pyytää mitä vain. Suomesta kyseistä kirjaa ei ainakaan löydy mistään. Mutta kerron noista kirjoista enemmän sitten kun ne saapuvat. Pelkään, että jos hehkutan etukäteen, niin joku menee rökälemäisesti pieleen, eikä kirjat koskaan saavu! No, visa siinä vähän vinkui, mutta rahan menoahan ei voi estää...

Sain tänään kännyyni kuvia ystävän muutaman päivän ikäisestä pojasta. On se vaan jotenkin... ei sitä pysty edes käsittämään. Välillä on ihan pakahduttava olo, vaikken ole vielä edes tavannut sitä pikku kaveria. Enkä minä ole edes mikään erityisen vauvarakas ihminen (niin kuin en aikuisrakaskaan, hah). Missä välissä me kasvettiin oikein isoiksi?

Nyt täytyy kyllä lopettaa tai menee ihan hemppikseksi! Sitä paitsi nälkä kurnii.

Hej på er alla!