Oh my brains!

Okei... Perun (melkein) kaikki pahat puheeni, mitä olen Johanna Tukiaisesta viime kuukausina sanonut. Löysin nimittäin eilen illalla (ehkä) vielä tärähtäneemmän wannabe-julkkiksen blogin. Nimittäin Rachel Kauppilan. Tää on vissiin joku sellasen ex-maajussillemorsiamen ex-morsian tai jotain. Pakko nyt lainata vähän tätä blogia.

"Minulla on syntymäpäivät ja täytän 27- vuotta 20. päivä syyskuuta. Olenkin ajatellut, että paras synttärilahja voisi olla asua ja juhlia päivää BB- talossa." Ai sä olet ajatellut? No eihän siinä sitten mitään... "Jos saisin itse toivomuksia esittää synttärijuhliini talossa, toivoisin jonkun ulkomaisen rap- artistin esiintyvän ja laulavan minulle paikan päällä." Kuten vaikka Timbeland? Toki, toki, ei ollenkaan suureelliset toivomukset. "Jos tämä BB- talo ei onnistu, olen kuitenkin suunnitellut syntymäpäiväjuhlia ja olen harkinnut tuoda syntymäpäiväjuhliini ulkomaisen esiintyjän, joka on myös aiemmin esiintynyt Suomessa." No esimerkiksi Pandora varmaan lähtisi melko halvalla tuosta lahden toiselta puolelta. "Kaikilla asioilla on tapana järjestyä ja olen yleensä positiivinen ja uskon tämän myös onnistuvan." Siis onko tää nainen tottunut saamaan aina kaiken mitä haluaa? "BB- talossa olisin myös ensimmäinen tummaihoinen nainen." Siis täh... Onko tää tosissaan? Eihän sinne nyt tolleen vaan mennä? Vaikka olisi kolmet synttärit. "Minulta voi odottaa mitä vaan, mutta se on varma, että en lähtisi liian läheiseen kanssakäymiseen viikon tai kahden jälkeen, kuten talossa on jo käynyt." Joo joo. "Kuten olen aiemmin sanonut, Suomessa harrastetaan yhden illan juttuja enemmän kuin monissa maissa, jota itse en ole kuitenkaan ymmärtänyt." Määrittele monissa? Esimerkiksi muslimimaissa ei varmaan kauheasti harrastella. Ja mitä sitten? "Nyt jään odottamaan puhelinsoittoa, jos vaikka Big Brother soittaisi ja sanoisi: ” Tämä on Big Brother, tervetuloa taloon.”:)" Okei, tuo oli varmaan jo huumoria. Kert oli hymiökin.

No, kerrottakoon, että tuo blogi ei ole ihan yhtä hyvää viihdettä kokonaisuudessaan kuin Jossun kaksi blogia yhdessä ja erikseen. Mutta joo, näähän oli kavereita ja bilettivät yhdessä St. Tropezissa kunnes sukset meni ristiin, joten typyt ovat nykyisin ihan ex-kavereita ja haukkuvat toisiaan blogeissaan. Cat fight. Jännittävää.

Seuraavassa jaksossa käsittelemme sitten Viivi Avellanin blogia...

Jaa niin, BB:stä häädettiin eilen Minna (taas yksi turha wannabe-julkkis, joka haluaa seuraavaksi playboyhin ja josta emme tule pääsemään eroon piiiiitkään aikaan) ja Risto (mr. Tampere, julkkis, josta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan, ja joka on omien sanojensa mukaan cowboy... vähän niinku semmonen lonely rider, tietsä). Kaksi tyhjäpäisintä tai itsekeskeisintä ja samalla ärsyttävintä tyyppiä talosta. Mikä on kyllä tosi harmi oikeastaan. Shown kannalta noilla kahdella olisi varmaan ollut vielä aika paljon annettavaa. Nyt sinne jää sitten taas loppuun asti ne söpöt ja särmättömät ihmiset palmikoimaan toistensa hiuksia ja nypläämään pitsiä keskenään.

Tiedättekö mistä tietää varmasti syksyn tulleen? No siitäpä tietysti, että talkkari on löytänyt lehtipuhaltimensa taas varaston nurkasta ja pärisyttelee sillä nyt innoissaan tuolla pihalla. Voi ruma sanaaaaggghhh!!!

Jostain blogista, en muista enää mistä (sori vaan), löysin linkin tällaiselle aivan huipulle sivulle. Tuolla on aakkosjärjestyksessä listattuna yli tuhat 80-luvun musiikkivideota. Nostalgiaa ja ällötystä samassa nätissä paketissa! En ehkä kestä!!!

Ja jos luulette tai ette luule ymmärtävänne mitä tamperelaiset puhuvat, niin oma kielitaito kannattaa käydä testaamassa täällä. En kyllä ole itsekään vielä päässyt tuota loppuun asti.

Cheerio!


Ps. Sen jälkeen kun mainitsin täällä tänä syksynä ensimmäistä kertaa kirjainyhdistelmän BB, niin minulta on lähtenyt kaksi tilaajaa. Yllättävää tosin, ettei sen enempää. Mutta jos näillä asioilla on yhteys toisiinsa, niin minusta se kertoo enemmän heistä itsestään kuin tämän blogin tasosta. Nih!

Söpöilyä

Olen tänään skannaillut vanhoja valokuvia omilta lapsuusvuosiltani. Kuvissa kaikki on niin ihastuttavan retroa, että noilla tavaroilla varmaan voisi pistää rahoiksi tänä päivänä, mikäli olisivat vielä tallessa ja ehjinä. Mitä eivät tietenkään ole. Mutta tämä kuva oli niin suloinen, että on pakko laittaa se tänne.



Kuvassa tietysti minä ja Minja joskus vuoden -79 loppupuolella.

Otan riskin ja julkaisen tämän täällä ihan sensuroimattomana, koska minua (saati sitten Minjaa) tuskin tuosta kovin helposti tunnistaa (paitsi äiti, toivottavasti äiti ei nyt törmää tänne, ääk!). Hymiö. (Näytän muuten melko blondilta tuossa kuvassa, mikä ei taida olla ihan totuus).


Ps. Huomenna on luvassa loput kuvat sen yhden postauksen ehdotuksista. Otin ne jo tänään, mutta en ole vielä jaksanut väsätä niistä postausta.

What the hell am I?

Olen aivan juuri lähdössä ravitsemaan itseäni äidin lihapadoilla, mutta sitä ennen tuli välttämätön pakko jakaa tämä ehkä maailman paras/nerokkain/ihanin/loistavin/(keksi itse joku ylistävä adjektiivi) kappale teidän kanssanne. (Koska videota ei ole, niin voit vaikka sulkea silmäsi ja antaa mennä). Tämän parempaa e i v a a n v o i
o l l a! (Blogger ei näköjään ymmärrä useamman peräkkäisen välilyönnin merkitystä, joten tuo tuli yhteen pötköön).





Enjoy!

Viikon luontokuva

Yritin ottaa kuvia tyrskyistä ja tällaisen minä sain.



Kuvaa käsitellyt en ole mitenkään jälkikäteen muuten kuin kokoa vain pienensin. (Ja kuin Yoda puhun?) Kiitokset tästä mestariteoksesta kuuluu Canon Ixus 65:lle ja Kingstonin muistikortille. Huomatkaa myös kuvan valkoinen alareuna. Kyllä, se kuuluu kuvaan, vaikka sitä ei ehkä tässä valkoisella pohjalla huomaakaan. Kuvaa voitte ihailla isompana klikkaamalla sitä.

Ah mitä taidetta!

Just a little bit more

Minua on nyt ihan himpun verran ärsyttänyt yksi mieshenkilö tässä viime päivinä. Olin kyseiseen hemmoon melkoisen ihastunut tuossa vuosituhannen alussa ja meillä olikin jotain säätöä. Siitä säädöstä ei kuitenkaan ikinä tullut mitään sen vakavampaa (onneksi, näin jälkeenpäin sanottuna), vaikka tilannetta kestikin vuosia. Siinä ajan myötä minun tunteeni laimenivat, hänen tunteistaan en osaa sanoa. En oikein tiedä mitä ne hänen tunteensa olivat alunperinkään, mutta siinä muutaman vuoden säädettyämme tyyppi kauheissa kaasuissa sanoi rakastavansa minua. No ei voinut mitään, se oli jo ihan liian myöhäistä siinä vaiheessa (edelleenkin: onneksi). Itse olin rakkaudesta lärpättänyt jo paria vuotta aikaisemmin, saamatta tietenkään vastakaikua, ja muun muassa itkenyt julkisilla paikoilla (baarissa) kyseisen tyypin vuoksi ja tehnyt muutenkin kaikkea niin typerää ja noloa, että ei helvetti kun hävettää. Yritän kuitenkin tehokkaasti kieltää nuo tapahtumat muistoistani.

No, joka tapauksessa. Tilanteiden muututtua minun korvieni välissä sekä sydämessäni (ah) päätin joskus reilu vuosi sitten lopettaa yhteydenpidon kyseiseen tyyppiin. Aluksi vastailin viesteihin siihen tapaan, että en nyt millään ehdi, kauhea kiire jne. Lopulta en sitten vastannut enää laisinkaan ja yhteydenotot vastapuoleltakin loppuivat. Podin kyllä välillä huonoa omaatuntoa tuollaisesta kylmästä yhteydenpidon katkaisusta, mutta en myöskään kokenut olevani tilivelvollinen hänelle (syistä, joita en lähde tässä erittelemään). Kaikki menikin ihan hyvin ja hiljaisuudessa, kunnes sitten...

Aloitin työt tuossa toukokuun lopussa ja nerokkaimmat teistä nyt ehkä tajuaakin kyseessä olevan työkaverin. (Lyön nyt päätäni seinään ja hoen mantraa "älä koskaan sekaannu työkaveriin, älä koskaan sekaannu työkaveriin"...) Koska olen aina kuitenkin pitänyt tyypistä ja meillä on ollut kivaa yhdessä, ilahduin hänen näkemisestään pitkästä aikaa. Tyyppi olikin ystävällisempi ja kivempi minua kohtaan kuin ehkä vuosiin tätä ennen. Edelleenkään minulla ei kuitenkaan ollut (eikä ole) mitään romanttisia tunteita häntä kohtaan. Aika nopeasti hän sitten alkoi pyydellä minua "yhdelle", mutta en ollut kauhean innostunut asiasta, koska en ollut kovin vakuuttunut hänen tarkoitusperistään. Valitettavasti meillä on myös sama lähipubi, joten yhden kerran kotimatkalla narahdin ja jouduin menemään juomaan yhden siiderin hänen kanssaan. Siinä sitten juteltiin, selitin tämän tilanteen ja olin melko helpottunut, että asia saatiin selvitettyä ja voitaisiin ehkä olla ihan vaan kavereita. (Joo, joku varmaan siellä jo pyörittelee silmiään, että voi miten naivia).

No sittenpä niitä siiderille pyyntöjä alkoi tulla yhä enenevässä määrin. Useimmiten kieltäydyin, mutta sitten oli se valitettava kännäily keskellä viikkoa (joku saattaa ehkä muistaa surullisen kuuluisan kännipostaukseni), kun arvelin ettei se luovuta ellen kerran mene. Silloinkaan ei tapahtunut mitään epäilyttäviä yrityksiä, hän vain saattoi minut herrasmiehenä kotiovelle ja sillä selvä. Olin ihan että jee, kiva kun voidaan olla kavereita. Mutta kuka arvaa, ettei tyyppi sittenkään luovuttanut, vaan alkoi pyydellä yksille ties minkä tekosyyn varjolla. Aloin tympääntyä koko hommaan ja muutamaan pyyntöön en vastannut ollenkaan ja loppuihin (ei niitä nyt ihan satamäärin ollut kuitenkaan) vastasin etten ehdi tai etten pääse. Siis en tiedä. Millainen tyyppi ei tajua, jos peräkkäin jätän useampaan viestiin kokonaan vastaamatta, yhteen vastaan että ei pysty ja sitten taas jätän vastaamatta, että en tosiaan ole kovin innoissani lähdössä minnekään hänen kanssaan?

No eipä siinä mitään. Tässä vaiheessa arvelin yhä hänen haluavan hengailla ihan vaan kavereina, koska olin selittänyt syyni ja olisin luullut toisen kunnioittavan sitä (joo, tyhmä ja sinisilmäinen). Mitä lähemmäs kesän loppu tuli, niin sitä vihjailevampi oli sävy hänen viesteissään. Se ärsytti, mutta en provosoitunut niistä. Mutta sitten tällä viikolla tyyppi laittoi sähköpostin, josta melko suorasti saattoi lukea rivien välistä vihjailuja jonkinlaisiin sänkyhommiin. Tai en tiedä oliko se edes rivien välissä, vaan suoraan siinä riveillä. Vastasin siihen sitten lyhyesti, mutta niin, että fiksumpi varmaan ymmärtäisi jo lopettaa yritykset turhina. Mutta oikeasti ärsyttää nyt niiiiin paljon. Miksei voi uskoa kerrasta jos sanotaan, ja miksi sittenkin pitää vielä yrittää vaikka ei saisi vastauksia ollenkaan?

Eniten ehkä vituttaa tässä se, että tyyppi ei ensinnäkään kunnioita minun valintaani laisinkaan, ja vieläpä itse munasi sitten sen, että voisimme olla tekemisissä edes kaveripohjalta. Lähinnä ällöttää koko ihminen nyt. Enkä oikeastaan yhtään tykkää siitä, että ällöttää. Miten helppona hän minua pitääkään? No, ehkä sille on perusteensa, mutta ajat ovat muuttuneet ja minä olen muuttunut. Joten lienee viisainta palata sille vaikenemisen linjalle. Silence is golden.

Äh, tulipa selitys. Ehkä tämänkin olisi voinut jotenkin tiivistää ihan vaan muutamaan lauseeseen. Oli vaan pakko nyt vähän avautua tästä ärsytyksestä. Heti helpotti. Kiitos.





Ps. Pakko painaa tuota julkaise-nappulaa nyt heti, tai tämä jää taas tuonne julkaisemattomiin roikkumaan, kun tulen kohta katumapäälle.

Kuvia, part deux

Jatkan yhä näiden kuvien julkaisemista hyvin mielivaltaisella tavalla mielivaltaisessa järjestyksessä.


Mimmu:

Romulaatikko, jonne laitan kaikki tavarat joilla ei ole paikkaa, on ehdottomasti tuon ns. työpöytäni laatikko. Tosin se on tällä hetkellä niin täynnä, ettei sinne oikein mahdu enää mitään, joten tarvisi välillä tyhjentää sitä välillä. Ei vaan millään jaksaisi, koska se edellyttäisi sitten pohdintaa siitä, mitä säästää ja mitä heittää pois...




Tällä hetkellä sängyssä olevat lakanat ovat tämmöiset. Ostin ne Anttilasta alennusmyynnistä tässä kesällä.




Kämpän pölyisin nurkka oli tosi vaikea kuvata. No tuo ei varsinaisesti ole nurkka, vaan kirjahyllyn päällinen, mutta se oli todella hämärässä paikassa. Jouduin siis taskulampulla tuottamaan lisävalaistusta kohteeseen, ja sen se on ehkä vähän näköinenkin. Mutta herramunjee siellä oli pölyä! Ja arvatkaa pyyhinkö tuon kuvan ottamisen jälkeen? No en... *menee pyyhkimään* Kuvan tarkennuskin on vähän jossain, mutta oli aika hankalaa muutenkin kamera toisessa kädessä ja fikkari toisessa.




Kukkis:

Olen joskus aiemmin julkaissut kuvan näkymästä "olohuoneen" (tämä on hei yksiö) ikkunasta, joten tällä kertaa vuorossa näkymä keittiön ikkunasta. Eivätpä ne juuri eroa toisistaan, koska ikkunat ovat samalla seinällä. Metsää, metsää...




Ihkuimmat kengätkin ovat jo esiintyneet täällä blogissa keväällä kun ne ostin. Mutta kerta kysyttiin ihkuimpia kenkiä, niin ei noita ihkumpia vaan voi olla! Parhaat ja eniten käytetyt olisi varmastikin ollut tennarit, mutta ei ne ole lähellekään ihkuimmat.




Tässä kohtaa homma lähtikin sitten vähän lapasesta, joten tulee useamman kuvan sarja. Kukkis pyysi kuvaamaan hauskan tai kiinnostavan yksityiskohdan päivittäisen kulkureitin varrelta. No minullahan ei varsinaisesti ole päivittäistä kulkureittiä nyt kun en käy töissä tai mitään, mutta vein roskat ja kävin kaupassa, ja siinä matkalla linssiin tarttui tämmöisiä. (Aluksi en meinannut keksiä yhtäkään, ja sitten niitä tuli monta).




Matkalla kotiovelta roskiksille törmäsin tällaiseen. Kärpässieni ei tosin ole siinä läheskään päivittäisellä tasolla, vaan lähinnä kausiluontoinen vierailija.




Bussipysäkin katoksessa oli reikiä, joista yksi oli selkeästi yritetty peittää fantsulla postit-lapulla. Lapun sanomasta voi olla montaa mieltä. (Sikäli mikäli sen ymmärtää edes).




Nuorisotilan edessä olevaan sementtiseinään on tehty taiteiluja. Tämä on matkani varrella aina, kun kävelen bussipysäkiltä kaupan kautta kotiin.




Aaapuaaaaaa! Jippu! Jos nyt ei samassa kaupunginosassa, niin ainakin muutaman kilometrin säteellä minusta! Tänään! En kestä.


Maria:

Laitan kuvan krapulapäivästä heti, kun seuraavan kerran on krapula. Minähän en sellaisia tietenkään harrasta juuri koskaan, mutta katsotaan saadaanko järjestettyä... ;D


No niih. Siinä taas tämän päivän satsi. Pahoittelen, että etenen tässä vähän hitaasti. Naurunaama. Mutta eikös hyvää kannata odottaa jne. Sitä paitsi tässä on aihe postauksilleni vielä moneksi päiväksi, niin ei tarvi keksiä mitään tylsää höpistävää. Silmää iskevä hymiö.

Kuvia, part une

Tässä nyt pieni osa noista eilen ehdotetuista kuva-aiheista. Aloitin toteuttamisen loppupäästä, koska noihin oli helpoin nyt tältä istumalta saada kuvat ilman sen suurempaa järjestelyä tai pohtimista.


Elegia:

Kotini siistein sopukka on tällä hetkellä ehdottomasti kylpyamme. Hinkkasin sen nimittäin tänään niin puhtaaksi, että meinaan sokeutua joka kerta kun menen vessaan. Eikö vaan kiilläkin, hä?




Kotini sekaisin sopukka on tuo nojatuoli tuossa sängyn päädyssä. Ja tuota kuvaa varten en sitten suorittanut minkäänlaista lavastusta enkä siivousta. Heitän siihen nimittäin aina kaikki vaatteeni. Käytössä olleita vaatteita kun ei viitsi vaatekaappiin laittaa, mutta eivät ole pyykkikorikamaakaan vielä. Seli seli...




Kervå:

Otan kuvan Eihvelin tornista heti ensi kerralla kun käyn Rääkkylässä, eli... en ehkä koskaan.


Eeva:

Kädestä ja korvasta valitsin korvan, koska minulla on vaan tällaiset nakkisormet ja lyhyet kynnet, joissa ei ole mitään näkemistä. Korvassa sentään roikkuu jotain helyjä.




Ihannemiehen kuvaa en täällä kotona oikein voi muuten kuvata (olisinhan tietysti voinut lähteä tuonne kylille bongailemaan) kuin ottamalla kuvan — kenestäpä muustakaan kuin Jim Morrisonista. Joka siis tietysti roikku sänkyni yläpuolella. Hah, sainpas hyvän syyn laittaa kuvan siitä! Eihän Morrison toki muuten ole ihannemieheni, mutta ulkoisesti en kyllä pistäisi pahakseni tuollaisesta miehestä.




No niin, jatkan huomenissa ja valoisalla. Pidelkää housuistanne!

My eyes! Oh my eyes!!! (And ears...)

Näin vapaalla ollessa alkoi toden teolla nyppiä kaikki ne lukemattomat suoramarkkinoijat, jotka haluavat rimputella puhelimeeni ennen kymmentä aamulla. Otin vihdoin luurin kätöseeni ja soitin tuonne Robinson-palveluun. Se olikin hauska puhelu, ilahdutti aamuani mukavasti. Puhelimeen vastasi joku nuorehkolta kuulostava mieshenkilö. "Puhelintarjonnan rajoituspalvelu." "Piip piip täällä hei." "Moi." "Tahtoisin tuon rajoituspalvelun itselleni." "Onko mitta tullut täyteen?" "No on tullut." "Jaahas, no sitten laitetaan hihat heilumaan!" :D :D :D

//pakollinen BB-osuus//

Katselin tuossa eilisen illan BB-lähetyksen ja... olen sanaton. Yksi viikko ja oikeasti tuo touhu alkaa muistuttaa yhä enemmän orgioita. Kaikki nuolevat tuolla koko ajan kaikkien kanssa, kaikki loikkivat munasillaan tai tissit paljaina ja tyypit runkkailevat toisiaan ihan ristiin. Yhden tyypin on varmaankin jo kaksi eri typyä hoidellut käsin, jos ei jotenkin muutenkin. Ja peittokin on jo ehtinyt heilua. Ja siis yksi viikko takana! Tässä kolmen kuukauden aikana siellä on pakko tapahtua vähintään joku pahoinpitely tai sitten joku noista sekoaa ihan kunnolla. Muuten alkaa lööpit jotensakin toistella itseään jo.

Siis arvasihan sen jo silloin ekana päivänä, kun se talo esiteltiin, että seksiä tässä on lähdetty hakemaan. Kaikki sängyt ja sviitit ja saunat on talossa suunniteltu juuri niin, että juttuja tapahtuu ja ne näkyy. Ilmeisesti nuo asukkaat on myöskin suurin osa valittu sen perusteella mikä on ollut vastaus kysymykseen "voisitko harrastaa seksiä kameran edessä". En vaan käsitä, että tätäkö ihmiset oikeasti haluavat nähdä? Vai olenko minä vaan jotenkin ahdasmielinen ja rajoittunut? Kun ei oikeasti yhtään huvittaisi katsella nuolemista, lääppimistä, paljaita rintoja tai peniksiä, niiden puristelua ja nuolemista, humalaista säätämistä sängyssä... Mutta ilmeisesti suuri yleisö tahtoo? En tosin henk.koht. tunne ketään joka tahtoisi, mutta jonkunhan täytyy, koska se tuntuu olevan se juttu joka vuonna tuolla BB-talossa. Ja tänä vuonna selkeästi enemmän kuin aikaisempina vuosina, valitettavasti.

Sitä paitsi humalaisia ihmisiä on ihan kamala katsella. Yksi kulkee koko ajan nuuskapurkki kädessä (naispuoleinen [kiinnitin tähän huomiota ja ihmettelin että miksi se raahaa sitä mukanaan koko ajan {sitä paitsi nuuska huulessa näyttää ihan todella typerältä sekä miehellä että naisella, fyi}]) ja leikkii olevansa joku sistah from Bronx. Yksi on ihan kauhea drama queen (miespuoleinen). Loput on vaan muuten ihan dorkia, tyhmiä ja rumia. Sori nyt vaan. Tuolla ei taida olla yhtään tyyppiä kenen kanssa minä viihtyisin oikeassa elämässä. Tai ainakaan en saa kehenkään mitään otetta. Lienevät teflonia.

En tiedä miten jaksan/pystyn/uskallan katsoa tätä koko kolmea kuukautta, kun tämä ensimmäinen viikko on jo näin tuskallista.

//end of pakollinen BB-osuus//

Tosi kiva, että annoitte tuohon eiliseen postaukseen noita ehdotuksia. Siellä taisi melkein jokainen olla ihan toteuttamiskelpoinen. Paria täytyy ehkä soveltaa jotenkin. Ehdotuksia saa vielä antaa lisääkin, alan toteutella niitä tässä pikkuhiljaa.

Pallo on teillä!

Koska olen ihan tajuttoman tylsä nykyään eikä runosuoleni syki, niin kokeillaan tällaista interaktiivista sisällön tuottamista tällä kertaa...

Mimmu aloitti tällaisen meemihaastehässäkän:

Antakaa kommenttilootaani ehdotuksia (1-3 kpl/nenä vaikkapa) asioista elämässäni, joista haluaisitte minun ottavan kuvan ja sitten julkaisevan sen täällä blogissani. Asia saa olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä ("elämäni" on kovin häilyväinen sekä laaja käsite), mutta tietysti sellainen mielellään, että pystyn sen toteuttamaan. Pidätän itselläni oikeuden rajata ja muokata aiheita ja kuvia sekä olla toteuttamatta ehdotusta, mikäli se on jotain mitä en pysty/halua/voi kuvata (kuten vaikka naamani tai Eiffel-torni).

Jos ehdotuksia tulee yhtään, niin toteutan niitä huomenissa tai sitä mukaan kun kykenen.

Listoja

Mitä useamman päivän tänne on kirjoittamatta, niin sitä vaikeampaa on palata. Huomaan. Vaikkei tässä nyt olekaan ollut kuin pari päivää, mutta silti. Tai sitten olen vaan erityisen tylsämielistynyt kivan viikonlopun jälkeen.

Tänään on ensimmäinen oikea lomapäivä! Tai eihän tämä nyt varsinaisesti mitään lomaa ole. Loma, mitä se on? Mutta siis ettei tarvitse tehdä mitään, eikä ole velvollisuuksia kuin korkeintaan itseäni kohtaan. Paitsi niitä sitten on tällä viikolla sitten sitäkin enemmän.

Mitä olen tehnyt tänään:

• Nukuin pitkään.
  
• Latasin bussikortin.
• Kävin postissa.
  
• Kävin ruokakaupassa.
• Ostin subin.
• Tiskasin, siivosin keittiön ja pyyhin pinnat.

Mitä pitäisi tehdä tällä viikolla:

• Hakea lukuvuositarra ja kalenteri.
• Käydä yths:llä.
• Käydä TKL:n toimistolla.
  
• Luovuttaa verta.
• Käydä leffassa.
• Siivota.
• Pestä pyykkiä.
• Käydä vanhempien luona.
• Skannata vanhoja valokuvia.
• Blogata.
• Mesettää.
• Purkaa Facebookista kymmenet sinne kertyneet pyynnöt.
• Olla miettimättä liikaa.
• Nukkua paljon.

Pitäisi kai niitä positiivisia asioitakin listata Lumen kehoituksesta. En ole kyllä erityisen positiivismielinen tänään, joten hankalaa on.

• Loma, ei töitä, ei koulua.
• Sukulaiset, ystävät, rakakset.
• Ei sada. Sen enempää vettä, lunta kuin sammakoitakaan.
• Ei ole niin kylmäkään, että ikkunaa ei voisi pitää auki.
  
• Subi oli hyvää sekä ravitsevaa, ja siitä on puolet vielä jäljellä iltapalaksi.
• Sotakoira. Se on soinut repeatilla aika monesti viime päivinä, koska en jaksa vaihtaa leyvä, eikä edes tarvi.
• Voin alkaa taas yökukkua. Mielestäni yö on ihmisen parasta aikaa.
• Ei tarvi köyhäillä taas hetkeen.
  
• Omenamunkit.
• Persikat.
• Uudet tennarit.

Joo, ehkä noita positiivisia juttuja on enemmänkin, mutta nyt ei oikein ajatus kulje. Ensi kerralla sitten.