5. syyskuuta 2008

Just a little bit more

Minua on nyt ihan himpun verran ärsyttänyt yksi mieshenkilö tässä viime päivinä. Olin kyseiseen hemmoon melkoisen ihastunut tuossa vuosituhannen alussa ja meillä olikin jotain säätöä. Siitä säädöstä ei kuitenkaan ikinä tullut mitään sen vakavampaa (onneksi, näin jälkeenpäin sanottuna), vaikka tilannetta kestikin vuosia. Siinä ajan myötä minun tunteeni laimenivat, hänen tunteistaan en osaa sanoa. En oikein tiedä mitä ne hänen tunteensa olivat alunperinkään, mutta siinä muutaman vuoden säädettyämme tyyppi kauheissa kaasuissa sanoi rakastavansa minua. No ei voinut mitään, se oli jo ihan liian myöhäistä siinä vaiheessa (edelleenkin: onneksi). Itse olin rakkaudesta lärpättänyt jo paria vuotta aikaisemmin, saamatta tietenkään vastakaikua, ja muun muassa itkenyt julkisilla paikoilla (baarissa) kyseisen tyypin vuoksi ja tehnyt muutenkin kaikkea niin typerää ja noloa, että ei helvetti kun hävettää. Yritän kuitenkin tehokkaasti kieltää nuo tapahtumat muistoistani.

No, joka tapauksessa. Tilanteiden muututtua minun korvieni välissä sekä sydämessäni (ah) päätin joskus reilu vuosi sitten lopettaa yhteydenpidon kyseiseen tyyppiin. Aluksi vastailin viesteihin siihen tapaan, että en nyt millään ehdi, kauhea kiire jne. Lopulta en sitten vastannut enää laisinkaan ja yhteydenotot vastapuoleltakin loppuivat. Podin kyllä välillä huonoa omaatuntoa tuollaisesta kylmästä yhteydenpidon katkaisusta, mutta en myöskään kokenut olevani tilivelvollinen hänelle (syistä, joita en lähde tässä erittelemään). Kaikki menikin ihan hyvin ja hiljaisuudessa, kunnes sitten...

Aloitin työt tuossa toukokuun lopussa ja nerokkaimmat teistä nyt ehkä tajuaakin kyseessä olevan työkaverin. (Lyön nyt päätäni seinään ja hoen mantraa "älä koskaan sekaannu työkaveriin, älä koskaan sekaannu työkaveriin"...) Koska olen aina kuitenkin pitänyt tyypistä ja meillä on ollut kivaa yhdessä, ilahduin hänen näkemisestään pitkästä aikaa. Tyyppi olikin ystävällisempi ja kivempi minua kohtaan kuin ehkä vuosiin tätä ennen. Edelleenkään minulla ei kuitenkaan ollut (eikä ole) mitään romanttisia tunteita häntä kohtaan. Aika nopeasti hän sitten alkoi pyydellä minua "yhdelle", mutta en ollut kauhean innostunut asiasta, koska en ollut kovin vakuuttunut hänen tarkoitusperistään. Valitettavasti meillä on myös sama lähipubi, joten yhden kerran kotimatkalla narahdin ja jouduin menemään juomaan yhden siiderin hänen kanssaan. Siinä sitten juteltiin, selitin tämän tilanteen ja olin melko helpottunut, että asia saatiin selvitettyä ja voitaisiin ehkä olla ihan vaan kavereita. (Joo, joku varmaan siellä jo pyörittelee silmiään, että voi miten naivia).

No sittenpä niitä siiderille pyyntöjä alkoi tulla yhä enenevässä määrin. Useimmiten kieltäydyin, mutta sitten oli se valitettava kännäily keskellä viikkoa (joku saattaa ehkä muistaa surullisen kuuluisan kännipostaukseni), kun arvelin ettei se luovuta ellen kerran mene. Silloinkaan ei tapahtunut mitään epäilyttäviä yrityksiä, hän vain saattoi minut herrasmiehenä kotiovelle ja sillä selvä. Olin ihan että jee, kiva kun voidaan olla kavereita. Mutta kuka arvaa, ettei tyyppi sittenkään luovuttanut, vaan alkoi pyydellä yksille ties minkä tekosyyn varjolla. Aloin tympääntyä koko hommaan ja muutamaan pyyntöön en vastannut ollenkaan ja loppuihin (ei niitä nyt ihan satamäärin ollut kuitenkaan) vastasin etten ehdi tai etten pääse. Siis en tiedä. Millainen tyyppi ei tajua, jos peräkkäin jätän useampaan viestiin kokonaan vastaamatta, yhteen vastaan että ei pysty ja sitten taas jätän vastaamatta, että en tosiaan ole kovin innoissani lähdössä minnekään hänen kanssaan?

No eipä siinä mitään. Tässä vaiheessa arvelin yhä hänen haluavan hengailla ihan vaan kavereina, koska olin selittänyt syyni ja olisin luullut toisen kunnioittavan sitä (joo, tyhmä ja sinisilmäinen). Mitä lähemmäs kesän loppu tuli, niin sitä vihjailevampi oli sävy hänen viesteissään. Se ärsytti, mutta en provosoitunut niistä. Mutta sitten tällä viikolla tyyppi laittoi sähköpostin, josta melko suorasti saattoi lukea rivien välistä vihjailuja jonkinlaisiin sänkyhommiin. Tai en tiedä oliko se edes rivien välissä, vaan suoraan siinä riveillä. Vastasin siihen sitten lyhyesti, mutta niin, että fiksumpi varmaan ymmärtäisi jo lopettaa yritykset turhina. Mutta oikeasti ärsyttää nyt niiiiin paljon. Miksei voi uskoa kerrasta jos sanotaan, ja miksi sittenkin pitää vielä yrittää vaikka ei saisi vastauksia ollenkaan?

Eniten ehkä vituttaa tässä se, että tyyppi ei ensinnäkään kunnioita minun valintaani laisinkaan, ja vieläpä itse munasi sitten sen, että voisimme olla tekemisissä edes kaveripohjalta. Lähinnä ällöttää koko ihminen nyt. Enkä oikeastaan yhtään tykkää siitä, että ällöttää. Miten helppona hän minua pitääkään? No, ehkä sille on perusteensa, mutta ajat ovat muuttuneet ja minä olen muuttunut. Joten lienee viisainta palata sille vaikenemisen linjalle. Silence is golden.

Äh, tulipa selitys. Ehkä tämänkin olisi voinut jotenkin tiivistää ihan vaan muutamaan lauseeseen. Oli vaan pakko nyt vähän avautua tästä ärsytyksestä. Heti helpotti. Kiitos.





Ps. Pakko painaa tuota julkaise-nappulaa nyt heti, tai tämä jää taas tuonne julkaisemattomiin roikkumaan, kun tulen kohta katumapäälle.

11 kommenttia:

Annikki kirjoitti...

Miten se sanonta menikään: se ei oo tyhmä, joka pyytää..

Jaa, muistuipa tässä mieleeni, kun nuorna tyttönä seksinnälässä kinusin yhdeltä tyypiltä sitkeästi seksiä siitäkin huolimatta, että se oli jo kieltäytynyt.

Mutta ei siihen rakkautta pidä sekoittaa. Minusta olisi mautonta yrittää käyttää hyväkseen minuun sillä tavalla ihastuneita miehiä, että välittämättä heidän tunteistaan yrittäisi vain päästä vähän ilmaiselle lihalle, vaikka uskottelemalla, että saattaa tästä joku suhde vaikka kehkeytyä.

Mymskä kirjoitti...

Se on muuten sillä tavalla, että joistakin ihmisistä ei vain kerta kaikkiaan pääse muuten eroon, kuin vaikenemalla täysin. Jotkut nimittäin ottavat sen kiltimmän version ehkänä, ja yrittävät sitten kahta sinnikkäämmin.

Ja joskus ei edes - p e r k e l e - riitä se vaikeneminen, vaan on sanottava oikein rumasti... Ja sitten on molemmilla tosi paha mieli. Tai en minä ainakaan mielelläni sano kenellekään rumasti (vaikka muuta yritetäänkin väittää).

Tuollaisissa tilanteissa (tässä puhun niin kuin niitä olisi ihan jatkuvasti) ahdistun ihan älyttömästi, ja se sitten purkautuu joskus rumalla tavalla...

--KATA-- kirjoitti...

Kuullostaa aika pahasti semmoiselta pain in the ass tyypiltä. Voi raasua. Igroroi se, niin kyllä se sitten tajuaa.
Mutta tommonen on ihan pirun ärsyttävää. Hyvä kun avauduit meille. Ehkä mäkin joskus.

Tiina kirjoitti...

Annikki, musta tuntuu että tietyn pisten jälkeen se pyytäjäkin alkaa jo olla tyhmä...
No nuorena tyttönä nyt on paljon enempi ok olla hölmö kuin aikuisena miehenä. :D

Mymskä, niin, aina näissä tilanteissa... :D
Kyllä mä luulen että tähän tapaukseen riittää se vaikeneminen, mutta olisin tavallaan toivonut, että oltaisiin voitu olla kavereita ihan ilman mitään taka-ajatuksia.

Kata, tavallaan varmaan mun omaakin syytäni, kun öö... no oon hymyillyt ja ollut ystävällinen. Mielestäni en kyllä ole antanut ymmärtää mitään, mutta ei voi tietää.
Avaudu säkin meille!

Haahis kirjoitti...

Mullapa taas on riesana se yksi tapaus joka ei ymmärrä suoraa puhetta, ei nättiä eikä rumaa. Mitäs sellaiselle sitten voit?
Ja sitten olisi tuosta videostakin yksi juttu, minkä haluaisin kertoa mutta en julkisesti voi....hiukan liittyy tuohon postaukseesikin. Äh, mua polttelee! :)

Tiina kirjoitti...

Semmoiset vasta rasittavia onkin, jotka ei puhetta ymmärrä.

No nyt jäi hämäämään. Mitähän tuosta videosta...
Mullahan on tuo sähköpostikin, jos oikein kovasti polttelee päästä kertomaan. :D

Elegia kirjoitti...

Älä nyt ainakaan itseäsi moiti, Tiina. Hänellähän oli tilaisuutensa, mutta itsepähän missasi sen silloin aiemmin.

Nyt ei kyllä tule muuta, liian monta lasia viiniä. Ja elikoita Conanin ohjelmassa, ooh.

Tiina kirjoitti...

No, en toki moiti itseäni. Tietty olen osaltani ollut syyllinen joihinkin seikkoihin tässä koko jutussa. Mutta ihan hyvä, että missasi tilaisuutensa. En ollut ihan täysissä järjissä silloin, vissiin.

Katselin kanssa elikoita Conanissa. Suloisia, uijui! ^_^

Junior Jones kirjoitti...

Rakkaus on sokea. Optimisti ei edes epäile, etteikö toisella olisi oikeasti kiire. Ja vaikka se nyt onkin tuota mieltä, niin ehkä se muuttaa mieltään, kun oikein yrittää ja tekee parhaansa. Minä olen suorien sanojen kannattaja.

Jos sanoo, ettei ole kiinnostunut nyt, eikä tulevaisuudessa, kyllä sen optimistikin ymmärtää.

Mutta niin vaikeaa on loukata toista, vaikka se olisikin vain totuus.

Tiina kirjoitti...

No siis joo... Rakkaudestahan tässä ei nyt kyllä mitenkään päin ole kyse. Ainoastaan puutostilasta.
Pahoittelen, jos sain sen kuulostamaan joltain muulta.

Tuntuu itse asiassa aika helpolta loukata toista sillä tapaa, ettei kunnioita toisen eitä.

Anonyymi kirjoitti...

Näistä pääsee helpoimmalla, kun sanoo suoraan, ettei kiinnosta. Ei sitten enää tarvi miettiä miksei se ymmärrä vihjailua:)
((( Tosin mun on omakohtaisesti myönnettävä, että vaikka tollanen sitkeä kaveri saattaa olla sangen ärsyttävä, niin on se tietyllä tavalla vähän imartelevaakin )))

-Euggis-