generated by sloganizer.net

21. joulukuuta 2009

I no longer hear the music

Minulla kun on tapana hurahtaa juttuihin ihan yhtäkkiä ja täysillä, (lähinnä siis musiikillisiin juttuihin, ei esim. mihinkään uskonnollisiin, älkää pelätkö), niin olen nyt taas hurahtanut. Olen tässä pari päivää kuunnellut repeatilla lähes pelkästään The Libertinesin musiikkia. Vähän myös Babyshamblesia ja muuta Pete Dohertyn tuotantoa, mutta jos hurahdan niihin kokonaan vasta joulun jälkeen ja pyhitän tämän joulunalusen Libertinesille. Valitettavasti kyseinen bändi ei pysynyt kasassa kuin kahden levyn ajan, joten Spotifyn soittolistani on vain 2,1 tuntia pitkä, mutta kyllä sitä kestää useammankin kierroksen päivässä.

Oli Pete Dohertyn yksityishenkilöstä mitä mieltä tahansa, niin hitsi tuo musiikki on hyvää. Rakastan aika montaa noista kappaleista jo hyvin syvästi. Muutenkin olen kovasti taipuvainen rakastamaan kaikkea brittiläistä rokkia ja punkia, siinä on joku sellainen särmä, joka muilta vaan puuttuu. Vaikka toki amerikkalaisella musiikillakin on oma vahva sijansa sydämessäni. Mutta hyvin sinne mahtuu molemmat ja vähän siltä väliltäkin. Kaikki etenee siis suunnitelmieni mukaisesti. Jätän kaikki irl-miehet rauhaan enkä tarvitse tänä jouluna kuin Pete Dohertyn ja Carl Barâtin. (Tekisi mieli lisätä tähän, että "ja Jack Daniel'sin", mutta en oikeasti juo viskiä. Sen sanominen vaan kuulostaisi jotenkin tosi siistiltä.) Kuunnelkaa vaikka!




Voiko olla maailmassa paljon parempia asioita kuin Spotify ja Levykauppa Äx? Ei minusta ainakaan kovin paljoa parempia. (Ensimmäinen tutustuttaa minut hyvään musiikkiin ja jälkimmäinen saa hankkimaan sen omaksi [tai Swamp tai Epe's], joten ei tarvitse artistienkaan itkeä etteivät saa rahoja omiin taskuihinsa). Lainaan tähän loppuun Levykauppa Äxän uutiskirjettä:

Ja muista aina, että sinua rakastetaan - senkin kakkapylly!

10 kommenttia:

Aino kirjoitti...

"Senkin kakkapylly", aika ihanaa.

Tiina kirjoitti...

Niin minustakin. Siksi symppaankin niitä. :)

Minja kirjoitti...

Olipas kiva biisi. Pitääks munkin nyt vähän hurahtaa Libertinesiin.

Tiina kirjoitti...

Ehkä vähän, mutta kuitenkin vähemmän kuin mä, tai maailman tasapaino järkkyy ja universumi luhistuu.

yllätystyttö kirjoitti...

MitäMitä!
Siis tekeekö se tyyppi oikeasti näin hyvää musiikkia? Juorulehdet on pimittänyt tän tiedon miulta.

Mut onneks on Tiinanen, joka kertoo totuuden.
Taidanpa kuunnella tuon ehkä neljännen kerran uudestaan.

yllätystyttö kirjoitti...

Ai niin.. Miekin tykkään Äxstä, mutta silkkaa parhautta on Levy-Eskot! Niillä tosin ei ole verkkokauppaa ja sinne jalkautuminen on aina "hieman" turmiollista. Saattaa ostaa "vahingossa" ihanuuksia. Ja asiaa ei helpota siinä naapurissa oleva kenkäkauppa. Välillä kaupungilla käväisy voi käydä kalliiksi..

Tiina kirjoitti...

Joo, tekee! Tai mä nyt en aivan varma ole siitä onko tän nimenomaisen kappaleen tehnyt Doherty vai Barât, vaiko molemmat yhdessä, mutta hyvää on kuitenkin. :)

Levy-Eskot kuulostaa jännittävältä, mutta epäilen sinne olevan hirmuisen monta sataa kilometriä.
Levykauppa ja kenkäkauppa vierekkäin on kyllä vaarallinen yhdistelmä. ;D

Riikka kirjoitti...

mäkään en juo viskiä, mut lupasin silti mun naapurinpojille, et jos jään jouluksi jumiin pariisiin, niin vietän aaton niiden sekä jackin ja johnnien seurassa. en jäänyt, mutta se kuulosti siistiltä.

--KATA-- kirjoitti...

Haahhaa, nyt sulla on tommonen doherty vaihe, mulla on aina välillä tosi pahoja ja kuuntelen sitten viikon vaan näitä kahta bändiä tai soololevyä :-)

Tiina kirjoitti...

Riikka, se olis kyllä ehkä ollut aika siisti tapa viettää joulua. Tai ainakin sanoa viettäneensä. ;)

Kata, ihanaa saada tälle joku diagnoosi ja kuulla, että tällasia Doherty-vaiheita on muillakin!
Päässä soi jukeboxin tavalla heti herättyäni joku satunnainen Libertinesin kappale ja siitä se sitten lähtee.
On toi kyllä ihan sikahyvää musiikkia! <3