generated by sloganizer.net

9. elokuuta 2011

Kysyn vaan

Olen ihmetellyt jonkin aikaa sellaista yhä enenevää trendiä, että varsinkin verkkolehdet kertovat aina uutisessaan hyvin tarkasti, mikä taho on ensimmäisenä uutisoinut kyseisen uutisen. "Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti" tai joku muu lehti, monesti tämmöinen hiukan hömpämpi julkaisu, lukee melkein jokaisen uutisen perässä. Eilen oli mielestäni kaiken huippu, kun television Kymppiuutisissa (tai jossain uutisissa mitä nyt katselinkaan) kerrottiin joku uutinen ja perään toimittaja sanoi, että asiasta uutisoi ensimmäisenä Uusi Suomi.

Siis eikös uutinen ole uutinen, riippumatta siitä, kuka siitä on ensimmäisenä ehtinyt uutisoida? On käynyt sitä ja tätä ja piste. Toki monet nettiuutiset julkaistaan nykyisin lähinnä copy-paste-menetelmällä, eli uutiset ovat sanasta sanaan samat eri verkkolehdissä. Silloinhan on toki asiallista mainita lähde, jos kerta omaa tikkua ei olla vaivauduttu laittamaan ristiin uutisen vuoksi. Mutta jos vaikka Lontoossa on mellakoitu, niin mitä lisäarvoa me uutisten lukijat tai kuuntelijat saamme siitä, että meille kerrotaan, kuka siitä uutisesta nyt ensimmäisenä on kertonut?

Jotenkin todella ärsyttävä trendi. Lopettakaa heti.

Ps. Jos jatkoärsyynnytte tästä asiasta, niin muistakaa sitten mainita, että minä ärsyynnyin tästä asiasta ihan ensimmäisenä (tietääkseni)!

8 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Siitä on säädös, että lähde pitää kertoa ja siitä tehtiin jonkin verran kanteluitakin, niin nyt kertovat sitten kunnolla.

Tiina kirjoitti...

Niin tehdäänkö Aamulehden ja vastaavien uutiset sitten sillä tavalla, että ne lukevat toisia nettilehtiä ja poimivat sieltä uutiset?
Jotenkin olen kuvitellut ja toivonut, että lehden toimittaminen olisi jotenkin ammattimaisempaa ja jollain tavalla tarunhohtoisempaa... ;D

Juhani kirjoitti...

Mutua.

Suurin osa ulkomaan uutisista taitaa tulla suoraan uutistoimistoilta, mitä pienempi lehti sitä vähemmän sitä on mitenkään muutettu. Tai näin minä olen muka huomannut.

Tuo "ensimmäisenä kertoi" tapa johtuu varmaan myös siitä, että näin se vastuu uutisen totuudenperäisyydestä pysyy sillä joka sen on ensimmäisenä kertonut.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo PS. oli paras :D

Anonyymi kirjoitti...

Aiheesta oli Journalisti-lehdessä tiukkaa keskustelua; meille kuolevaisille se on vain sivulauseessa tehty maininta, Olympus-vuoren huipulla se oli menetetty uutisvoitto.

Kaikki sitten lupasivat käsi taskussa että "juu, juu, mainitaan lähteet jos nyt kerran on pakko".

Ilmeisesti tämä koskee vain kotimaisia uutislähteitä. Pikaisen katsauksen jälkeen lähes joka toisen uutisen tulisi alkaa "BBC kertoo"...

Ofelia kirjoitti...

Mä oon jonkun aikaa ihmetellyt tuota tapaa mutta luettuani tämän juttusi niin minuakin on alkanut ÄRSYTTÄÄ. Kiitti vaan! :D

nona kirjoitti...

Olinkin ihmetellyt mikä se "asiasta uutisoi ensimmäisenä" litania aina on. Hyvä Tiina, kun uutisoit :) Aamulehti on ihan laaduton, mutta ei Hesarikaan aina vakuuta. Ajattelin tilata HBL:n, jos se olisi parempaa luettavaa. Täytyisi enää oppia sujuvasti ruotsia, ankkalammikkoon!

Tiina kirjoitti...

Juhani, totta, tuolla tavalla voi itse väistellä vastuuta siitä mitä julkaisee. Samaa sarjaahan ovat nuo kuvalinkit "katso kuvat xx-lehden sivuilta", kun ei itse kuitenkaan haluta julkaista tai haluta maksaa niiden kuvien julkaisusta.

Anonyymi, :D

Termostaattori, niin tuo todellakin koskee vain kotimaisia lehtiä. Muilta ryövätään tosi uniikkeja ajatuksia ihan surutta.

Ofelia, vahinko kiertämään! ;D

Nona, kiva, etten ole ainoa, joka sitä on ihmetellyt. Joskus sitten vaan ryöpsähtää yli ja on pakko ihmetellä ääneen. :D