8. kesäkuuta 2013

Work it harder, make it better, do it faster, makes us stronger


Fail Blogista löytämäni kuva (yllä) aiheutti nauruntyrskähdyksen ja myös herätti monenlaisia ajatuksia, joita olen muutenkin ajatellut tässä viime päivinä. Ajattelin ulostaa ne nyt kirjalliseen muotoon, koska pitäisi siivota ja tiskata ja ulkona on hieno ilma.

Normaalissa maailmassahan minä olen se sivistynyt ja älykäs (joo joo, sanotte mitä sanotte) akateemisesti koulutettu tyyppi. Ja ne joilla on isoimmat lihakset, on yleensä myös niitä vähän vähemmän lukeneita ja... no, tyhmempiä. Mutta kuntosalilla tämä maailma kääntyy kuitenkin aivan päälaelleen. Siellä minä olen se tyhmä ja ne lihamurekkeet ovat paljon minua viisaampia. Ne tietävät paljon asioita, kuten mitä kaikkea voi tehdä, minkälaisessa suhteessa, mikä on paras tapa, miten asiat tehdään oikein jne. Minullakin on käytännössä aika vapaat kädet sen suhteen, mitä voisin tehdä treeneissäni, mutta aivoistani vain puuttuu joku sellainen osanen, että pystyisin improvisoimaan treenatessa. Tarvitsen treeniohjelman mustana valkoisella, tai muuten ei tule mitään. En vaan osaa.

Ehkä tässä on yksi osatekijä, jonka vuoksi tykkään treenaamisesta niin paljon. Ja varsinkin pt:ni kanssa treenaamisesta. Omassa elämässäni olen niin töissä, koulussa kuin joskus vapaa-ajallakin se tyyppi, joka aina tietää (tai ainakin on tietävinään), neuvoo ja opastaa muita. Toisinaan ihan pyytämättäkin ja varmasti ärsyttävyyteen asti, mutta kun en tahdo millään jaksaa tyhmempiä ihmisiä enkä varsinkaan jaksa seurata vierestä kun joku tumpeloitsee jotain ihan yksinkertaista asiaa täydellisen väärällä tavalla. Pt:n kanssa treenatessa taas minä olen se tyhjä taulu, jolla ei ole minkäänlaista tietoa, ennakkokäsitystä tai vankkumattomia omia mielipiteitä asiasta. Pt saa ohjata minua ja minä antaudun hänen ohjattavakseen täysin ilman minkäänlaista vastarintaa tai oletusta siitä, että osaan itse kuitenkin paremmin. Uskokaa tai älkää, mutta välillä se on todella vapauttavaa.

Ehkä tästä voisin ottaa opiksi myös kuntosalin ulkopuolisessa maailmassa, että minun ei aina tarvitsisi olla neuvomassa (vaikka tietäisin jonkun olevan väärässä), mutku...

2 kommenttia:

Viiu kirjoitti...

Aamen. Oon itse ajatellut ehdottaa, että jokaisen vähänkään ohjaus/neuvonta/opetus/koulutus/muuta, mitä? -työtä tekevän pitäisi lakisääteisesti aloittaa (vähintään) kerran vuodessa joku sellainen harraste tai askar, jonka aloittaminen/tekeminen aiheuttaa sellaisen puhdistavan ja terapeuttisen "mitä vittua tässä pitikään tehdä"-fiiliksen ja pakon jättäytyä jonkun muun tietojen ja ohjeiden varaan. Muistais sitten omassa elämässään helpommin, miltä tuntuu kun ei vain yksinkertaisesti tajua mistä on kyse.

Tiina kirjoitti...

Aivan loistava kommentti, Viiu!

Mä en itse ole tullut edes ajatelleeksi tämmöistä asiaa, ennen kuin vasta tässä viime aikoina kun olen hetkittäin tuntenut itseni tyhmäksi kuin saapas. Mun työ ei tällä hetkellä edes ole varsinaisesti mitään neuvovaa eikä opettavaa, mutta kun on it-alan koulutus, niin jotenkin sitä vaan joutuu neuvomaan toisia koko ajan.