3. elokuuta 2013

You know I'm a dreamer but my heart's of gold

Kuinkahan monta kertaa olen elämäni (ja tämän blogin) aikana toivonut semmoista pulloharjaa, jonka voisi työntää korvasta sisään ja rassata tuolta korvien välistä kaikki ylimääräinen moska pois? Varmaan aika monta kertaa. Enkä kertaakaan ole semmoista pulloharjaa löytänyt. Vähän kyllä lohduttaa se ajatus, että jokaisesta kerrasta olen selvinnyt elävänä ja suurin piirtein kokonaisena. Ainoastaan sydämestä on jäänyt pieni palanen jonnekin matkan varrelle, jos runolliseksi haluaa heittäytyä. Tai kliseiseksi.

Tuon edellisen kirjoituksen jälkeen on mennyt yhä vaan hullummaksi. Mitä enemmän saan tietää asioita siitä tyypistä, sitä kauempana se tuntuu olevan elämänarvoiltaan sellaisesta miehestä, jollaisesta kuvittelisin kiinnostuvani. Ihannemieheni lähes vastakohta. (No, ei se ainakaan äänestä kokoomusta eikä syö kissanpentuja aamupalaksi). Mutta sydän haluaa, mitä sydän haluaa. Ja jotenkin minusta tuntuu, että senkin sydän haluaa minua, ainakin vähäsen. (Tai mikä elin miehillä nyt vastaakaan näistä asioista). Ja tämä on muuten ensimmäinen kerta vuosiin, kun uskallan sellaista mahdollisuutta edes ajatella. Että se toinenkin saattaisi tykätä minusta, vaikka en käsitäkään miksi. Luultavasti olen siis nytkin karmealla tavalla väärässä. Mutta en siis ole vieläkään heittänyt veistä pesuveden mukana tai työntänyt haarukkaa pistorasiaan.

Kummasti ne "ylitsepääsemättömät esteet" unohtuvat aivan täysin siinä vaiheessa kun näen sen tyypin. Ja kun se katsoo minuun, niin sulan märäksi lätäköksi lattialle. Aivan kohta olen valmis seisomaan päälläni, myymään mummoni (r.i.p.) ja liittymään vaikka johonkin lahkoon, ihan mihin vaan, ei mitään väliä, kunhan saan jatkaa niiden nappisilmien katselemista. Rupean vegaaniksi, rastafariksi tai pastafariksi, opettelen uuden kielen, lennän avaruuteen, ihan mitä vaan. Throw me a frickin' bone here, man!

Jos ei ole mahdollisuutta pestä korvienväliä pulloharjalla, niin toivoisin edes ajatustenlukukykyä. Ihmettelen suuresti, miten ihmiskunta ylipäänsä on onnistunut olemaan välittömästi kuolematta sukupuuttoon, vai missä vaiheessa tästä tuli näin vaikeata? Vai olenko se vain minä?

Voi miksei joku asia edes joskus voisi tässä elämässä olla helppoa!

Ps. Miten minusta tuntuu, että nämä ovat sellaisia asioita, joista kukaan muu ei koskaan kirjoittele blogiin? Olenko outo? Onko ihastuminen sellaista teinikamaa, ettei sitä kukaan vakavasti otettava aikuinen jaa muille? Sitten vasta kirjoitetaan, kun jo seurustellaan vakavasti. No, onneksi minä en ole kovinkaan vakavasti otettava, koska jonnekin tämä vaan täytyy purkaa aina välillä.

10 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Minä olen se kukaan muu ei koskaan. Olen puinut varmaan kaikki (vaikkei niitä kai niin hirveän monta ole ollut) ihastumiseni niin pohjia myöten, että ihan melkein krapula tulee, kun ajattelee. Ja kun ei sellaisista ole enää asiaa, ei löytynyt muutakaan - niinpä meni blogi hyllylle. Tai ehkä minusta sitten lopultakin tuli vakavasti otettava aikuinen. Hah hah.

P.S. Mitäs kirjoitettavaa siitä seurusteluvaiheesta loppujen lopuksi olisikaan! Ihastumisvaiheessa sitä riittää, kun on ajatukset niin sekaisin, ettei niistä ota mitään tolkkua ellei jotenkin johonkin pura.

Tiina kirjoitti...

Sua mä ajattelinkin, että onneksi edes joku, mutta kun säkin olet nyt vaiennut, niin täällä on niin yksinäinen olo, nyyh! ;)

Hetkittäin ei kyllä ota tolkkua vaikka asiaa purkisikin, mutta eiköhän kuukauden sisään tän asian täydy ratketa suuntaan tai toiseen.

Maketsu kirjoitti...

Ihastumisista täytyy kirjoittaa. Se on lahja Aamorilta :)

Mullekin olisi tuollaisella pulloharjalla käyttöä. Löytyisköhän tarjoustalosta?

Tiina kirjoitti...

Meillä päin ei ole Tarjoustaloa (kai?), mutta täytyy käydä katsomassa josko vaikka Tokmannilta löytyisi. ;)

Lahja Aamorilta, aika kivasti sanottu.

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti kaikilla vakavasti otettavilla aikuisilla on jo parisuhde ja/tai perhe.

Eikös ne tarjoustalot, tokmannit, hongkongit, markantalot, jne. ole periaatteessa samaa ketjua?

Mymskä kirjoitti...

Blogistanian virallinen ihastusbloggaaja :P Eipä ihme, ettei homma enää innosta.

Tiina kirjoitti...

Anonyymi, kävi kyllä tuokin vaihtoehto mielessä, vaikka väittävät, että sinkkujen määrä lisääntyy vuosi vuodelta.
En tiedä heidän ketjuistaan, tiedän vain että Tokmanni ja Vapaa Valinta on sama kauppa.

Mymskä, no ei kai nyt sentään. :D

Riikka kirjoitti...

Krhm mutta Tiina, etkö sä oo ikinä lukenut mun blogia?

Tiina kirjoitti...

Voi, Riikka, murunen, miten mä saatoin unohtaa SUT?!!
Oon saattanut joskus lukeakin. :D (Tää on jo aika huolestuttavaa ja kertoo korvieni välisestä tilasta jotain)...

Ofelia kirjoitti...

Ja minä!!! :D Mulla on aina ihastuksia mutta koskaan en pääse seurusteluvaiheeseen saakka, ja kirjoitan niistä kyllä. (Hamletia ei lasketa, siihen en ole koskaan ollut ihastunut.)