23. elokuuta 2013

Are we in love or are we in pain?


No niin. Niinpä niin. Se siitä sitten. Ei ne nappisilmät tykänneet takaisin, ainakaan riittävästi. Minussa on varmaan joku juttu, joka estää vastakkaista sukupuolta rakastumasta. Unlovable monster.

Tämän tapauksen eduksi on kyllä pakko sanoa, että juttu päättyi (jos nyt oli alkanutkaan) niin kauniisti, ettei tästä kauhean paha mieli voi jäädä. En tiedä olisiko helpompi, jos sattuisi kunnolla ja voisi vähän ehkä vihatakin, kuin että toinen on vaan sekä ulkoisesti että myös sisäisesti niin läpikotaisen hyvä ja kaunis ihminen. Koska näistä tänään vaihdetuista sanoista jäi oikeasti niin hyvä mieli, että melkein tuntuu kuin sydän ei olisi säröillytkään. No säröili se, isosti, mutta kiedottuna pumpuliin.

Eikä kyseessä ole todellakaan mikään pelimies vaan ihan oikeasti hyvä ja ihana mies. Kai se luo toivoa, että semmoisia tosiaan löytyy tältä planeetalta, vaikka ne tykkäävätkin sitten enemmän jostain toisista tytöistä. Ja minä olen ikuisesti yksin.

Ja nyt siellä kaikki heti ajattelevat, että uutta matoa koukkuun jne. Ei pysty. Nämä jutut ovat henkisesti niin raskaita minulle, että tästä kestää toipua, vaikka lupasinkin jäädä henkiin. Tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta käydä tätä läpi taas uudestaan. Ja uudestaan. Ja uudestaan.

Kesän voi julistaa päättyneeksi.

8 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Viitaten ko. mieheen: jokaisen pitää saada tehdä ne omat erehdyksensä.

Tiina kirjoitti...

Niin, tuo teki justiinsa elämänsä suurimman. :/

No eipä tarvi ainakaan miettiä niitä "ylitsepääsemättömiä esteitä". Jippi-jai-vittu-jei.

Mymskä kirjoitti...

:( (uh, meinasin livauttaa hymyhymiön, vaarallista näiden kanssa)

Enkä sano, että uutta matoa koukkuun. Koska ei sitä vaan pysty, kaikki vaatii aikansa.

Loppujen lopuksi tuollainen pumpulinen päätös (tai miksi tilannetta voisi sanoa) on parempi kun se, että jää vihaamaan tyyppiä jne. Ei sillä tavalla nimittäin pääse yhtään helpommalla, se vaan pitkittää ja maksimoi tuskaa.

Kyllä niitä ihania on. Eikä sitä koskaan tiedä...

Tiina kirjoitti...

Niin, se on kyllä totta. Mulle ei ole koskaan annettu rukkasia niin kauniisti kuin tänään.

Kamalaahan tässä on sitten se, että noin ihana ihminen on nyt pyyhkiytynyt mun elämästäni pois. Kokonaan.

Ofelia kirjoitti...

Voi että!!!! :'( Olen ollut laiska, tulin nyt vasta pitkästä aikaa lukemaan - ja täällä kohtalotoveri; niitä molemminpuolisia tunteita on vain elokuvissa, kirjoissa ja muiden elämässä... :(

Minäkin inhoan sitä kun ihmiset neuvovat että nyt vaan etsit uuden tyypin. >:( Ensinnäkin, ei niitä noin vaan etsitä, ja ei käskystä voi keneenkään ihastua, ja toisekseen mullakin kestää aina sata vuotta päästä yli jostain ihastuksesta.

Toivoisin että torjutuksi tulemiseen joskus tottuisi, mutta ei siihen totu, se on joka kerta yhtä kamalaa. :'(

Ja miehet ovat tyhmiä, jos ja kun antavat ymmärtää enemmän ja flirttailevat huvikseen! ARGH.

Nimim. Ei vieläKÄÄN irti Oberonista :O

yllätystyttö kirjoitti...

Mie oon yrittänyt kommentoida tähän jo monta päivää, mutta koska mobiilikommentointi ei oo onnistunut (tai en vaan osaa), niin tää on viipynyt.

Sitä mie vaan, et oot ihana ja tärkeä just tuommoisena kuin oot.

Ohari kirjoitti...

Taas haahuilen inhasti myöhäisessä junassa. Pöh. Kuule, mulla meni vuosia tempoillessa saman asian kanssa, milloin toisin, milloin toisin päin. Sitten osui justiin. Se lempi kyllä lätsähtää päin sunkin näköäsi vielä. Soot niin kiva ja nätti ja fiksu ja vaikka mitä, että melkein kateeksi käy sitä juippia sitten.

Tiina kirjoitti...

Ohari, eikaisevväliä miten myöhään sitä haahuilee. Paitsi en tietenkään enää taikka tällä hetkellä ole niin syvässä synkkyydessä ja murheen alhossa kuin vielä pari viikkoa sitten. Tuo tämän viikon reissu pk-seudulle ja varsinkin ne tyypit oli justiinsa sitä mitä tarvin korjatakseni itseni.
Ja awww, olipa kauniisti sanottu. Kyllä sä saat silti osasen musta, vaikka lempi lätsähtäisikin käkättimeen. ;)

Ofelialle ja Yllätystytöllekin halipus kommenteista. :)