24. elokuuta 2013

Meitsin rakkauden CV sai taas surullisen rivin uuden

Tuntuupa tyhjältä. Jotenkin sitä joutuu hakemaan ihan uudenlaista motivaatiota elämäänsä. Ei huvita nousta aamulla sängystä, ei huvita syödä, ei huvita ylipäänsä hengittää. Nämä ovat niitä päiviä, kun kaupungillakin ylittelen katuja suhteellisen holtittomasti, koska mitä väliä. No mutta treenata huvittaa, joten kai sekin on jotain.

Ei kyse varmaan edes ole siitä, että juuri tämä tyyppi nyt ei halunnut yhteistä elämää kanssani. Niin ihana kuin onkin. Kyse on enemmänkin siitä, miten kaikki haaveet ja unelmat ovat taas kerran murskana. Kaikki on nollapisteessä ja tästä pitäisi lähteä rakentamaan jotain uutta. Tai sitten ei, jos ei enää jaksa. Tai pysty. Kuten gynekin minulle alkukesästä ystävällisesti huomautti, että jos vielä haluan lapsia, niin nyt niitä pitäisi harkita. Olen kai niin vanha, että joutaisin kuolla pois, kun en kenellekään kelpaakaan. Hämähäkit kutovat jo seittiä ympärilleni.

Hiukan kyllä jäi askarruttamaan jotkut asiat tämän tyypin kanssa. Kuten se, että enhän minä nyt voinut kuvitella kaikkea? Mielikuvitus on vilkas ja toiveajattelu vahvaa, mutta en minä nyt oikeasti ole voinut keksiä päästäni niitä pitkiä katseita ja kaikenlaisia siirtoja, joita tyyppi teki kesän aikana. Koska teki se, ihan varmasti teki. Oikeastaan vasta tällä viikolla se rupesi semmoiseksi tyypilliseksi vältteleväksi mieheksi. Jäin miettimään, että tapahtuiko jotain? Kertoiko joku jotain "totuuksia" minusta, joka sai sen tulemaan järkiinsä?

Ehkä, ehkä ei. Turha näitä on vatvoa ja vielä turhempaa olisi kai ollut alkaa inttää siltä eilen vastauksia. Jos ei halua, niin ei halua. Ei se tosin suoraan sanonut etteikö tykkäisi tai olisi kiinnostunut, mutta ihan niin tyhmä minäkään en ole, ettenkö tajuaisi sen olevan se perimmäinen syy.

Olen Riikka-murun innoittamana kuunnellut viime päivinä ripiitillä Juha Pekka Tapani Heikkinen Ja Niin Edelleen -bändiä ja hitsi vie, sieltä löytyykin osuvia sanoituksia tähän hetkeen. Niin osuvia, että sattuu. Kuten nyt vaikka Rakkauden CV: "On kaikki vaan väliaikaista täs mun loppuunpalaneessa maailmassa. Se niistä vitun unelmista, niin lohduttoman surullisista". Just niin mun elämästä.

Tai sitten Hän"... Mut ei silti niitä silmii pysty unohtaan. Niin sammutti hän sydämeni liekehtivän, unelmani säkenöivän, vaikkei tiennyt edes hän kuka oon..." No paitsi että tiesi, mutta ei tuntenut tarpeeksi hyvin tietääkseen miten ihan minä olen, eikä edes halunnut tuntea.

Onneksi on musiikki. Ja JPTHJNE on oikeasti hyvä, suosittelen, varsinkin livenä.

En minä varmaan tästä enää enempää ruikuta täällä, älkää huoliko. Ollutta ja mennyttä. Paskat.

Ps. Miten säälittävää on mennä lauantai-iltana yksin elokuviin? No juuri niin säälittävä minä ehkä tänään olen.

16 kommenttia:

Nollavaimo kirjoitti...

Höpsinpöpsin !
Ensinnäkin: ruikuta täällä just niin paljon kuin sielusta tulee. Me luetaan ne ja ollaan hengessä mukana. Lisäksi se helpottaa.

Ja toisennakin: ei ole säälittävää mennä leffaan yksin. Ei edes lauantai-iltana. Mä teen sitä säännöllisesti enkä mä TODELLAKAAN ole säälittävä !

Uutta kutia pyssyyn ! :D

Ofelia kirjoitti...

Tää olis kyllä voinut olla mun kirjoittamani! Olen ainakin vuoden päivät miettinyt, olenko kuvitellut kaikki ne pitkät katseet ym. tikusta asiaa -tyyppiset pikkuruiset tilanteet... omasta mielestäni en ole, mutta sitten ympärilläni on niitä ihania realistisia (eli kyynisiä?) ihmisiä, joiden mielestä ylitulkitsen miehiä ja kuvittelen kaikkea mitä ei ole, koska miehet ei ajattele, ne vaan toimii, silmäpeli ei merkkaa niille mitään, ja kuka tahansa voi haluta flirttailla kun on imarreltu huomiosta mutta oma moka jos tulkitsee sen vastakaiuksi. :(

Miehillä on pieni tunne-elämä ja monet vaan ahdistuu omasta tunne-elämästään ja siitä että niistä tykätään?! :O Mun mielestäni on lohdullista, että on muitakin, joista tuntuu tuolta, tyhjältä ja ankealta, kun käy noin. Etten olekaan ihan vammainen ja henkisesti kehittymätön, kun haen elämälleni sisältöä toisesta ihmisestä! :D Kun ihmisen pitäisi olla onnellinen ja täynnä elinvoimaa vaikka ei olisikaan ketään rinnalla ja blaablaa... >:(

Tuo lääkärin kommentti oli karu!!! :/ Eihän se nyt kenellekään ole niin itsestään selvää, että niitä lapsia noin vaan hankitaan. Ja vaikka olisi mieskin, sen miehen lämmittely asiaan voi kestää vaikka kaksi vuotta...

Onkohan tää elämäni pisin blogikommentti? :)

Ofelia kirjoitti...

Unohtuipa silti vielä jotain! Minua raivostuttaa se, että miehiltä ei KOSKAAN saa mitään vastauksia tai selvennyksiä. Ne saavat pelleillä miten huvittaa, mutta kun niiltä alkaa odottaa vastakaikua tai selitystä miksi sitten käyttäytyivät niin-ja-niin jos eivät kerran tunne mitään, alkaa se ihme venkoilu ja pakoilu sekä kaiken kieltäminen. Voi murinaaaaa....!!!

Ja minua jäi tietysti kiinnostamaan miten tyyppi sitten torjui sinut jos ei edes sanonut että ei olisi kiinnostunut! :O

Murmeli kirjoitti...

Koska en keksi mitään järkevää tai vähemmän järkävääkään sanottavaa, niin laitetaan tähän <3.

Tiina kirjoitti...

Nollavaimo, mä hetkittäin en tiedä helpottaako se ruikuttaminen vai ruokkiiko se sitä olotilaa vaan lisää. Mutta kyllähän mä taas avaudun, jos tulee jotain uutta sanottavaa.
Mut kauheeta jos siellä leffassa on vain minä ja rakastuneita pareja!

Ofelia, no jos miehet tosiaan on tommosia, niin sitten, mutta... en nyt ihan lähtisi allekirjoittamaan. Siis totta kai sitä voi silmäpelata ilman avioaikeita (näin kärjistetysti sanottuna), mutta jotkut jutut vaan viestii jostain muusta. Arvoitus nimeltä mies. En sitä koskaan tule ymmärtämään.
Mä en voi tämän tapauksen kanssa kyllä olla mitenkään raivostunut tai turhautunut mistään, koska ihan varmaan se olisi parhaansa tehnyt ja yrittänyt vastata, mutta näin viisaammaksi säilyttää oman viileyteni ja kasvoni, etten rupea ihan raivona inttämään ja vaatimaan vastauksia. Koska eihän se mulle mitään velkaa ole eikä syyllinen ajatuksiini.
Ehkä vähän harhaanjohtavaa tietysti sanoa, etteikö se olisi sanonut ettei ole kiinnostunut, mutta tavallaan antoi ymmärtää, että jos asiat olisi toisin, niin meikäläisen deittailu ei olisi poissuljettua. Varmasti vaan pehmittelyä, mutta joskus valehtelu on ihan jees.

Murmeli, <3.
Löytyipäs yllättäviä kommentoijia täältäkin lootasta. :)

Nollavaimo kirjoitti...

Hani bii ! Etsä lue mua enää ?! Ne yltiörakastuneet parit eroaa kumminkin, joten nou hätä ! Sinne vaan sekaan näyttämään, että sä oot rotunainen etkä mikään nössö kyhnyttäjä.

Tiina kirjoitti...

Hahaa! Niinpä tosiaan! Mussa on munaa enemmän kuin niissä yhteensä!

Täytyy sanoa kyllä, että järkiavioliitto kävi tänään mielessä. Ainoa ongelma on vaan se, etten saa huijattua ketään miestä edes sellaiseen kanssani.

Nollavaimo kirjoitti...

Siinä on asennetta, joka mua miellyttää, samaa rataa vain !

Kun järkeä omaava aikuinen mies osuu kohdalle, se ei kahta kertaa mieti ja sitten saat vain vikistä, kun sua viedään.

Ja jos mä en istu hääjuhlassanne ekarivissä, lupaan langettaa Nolliksen hirveän kirouksen päällenne seitsemänteen polveen saakka.

:D (Nauran, mutta olen Tosissani !)

- S - kirjoitti...

Mä komppaan Nollista (yllättäen). Ja tuun niihin häihin Nolliksen eskorttina.

Hei, ruikuttaa saa ja pitää sen verran kuin siltä tuntuu, mutta samalla pitää nykäistä se leuka rintaan ja suunnata kohti uusia pettymyksiä. ;)
Oikeasti, toi mies varmaan tykkäsi susta ja kaikkea, mut sit sille iski se mikä monelle äijälle iskee. Sitoutumiskammo. Ja sit se rupes pakittelemaan. Monet äijät ei vaan ymmärrä omaa parastaan.

Vaan kyllä se sunkin oikea prinssisi jostain löytyy. Tutka päälle ja kaupungille katsastamaan. Miehiä voi zuumailla vaikkei olisikaan omasta mielestään "haku päällä". Ja ne parhaathan löytyy silloin kun EI ole haku päällä, vaikka ruokakaupan kassajonosta. :)
Tsemppiä ja <3 <3 Kyl se siitä!

Anonyymi kirjoitti...

Jotkut eivät vaan tajua lähettävänsä signaaleja. Jotkut lähettää niitä tietoisesti mutta enemmänkin hyväksynnän toivossa kuin tosissaan. Sit toki on niitä kusipäitäkin.

Puhuin tuossa itse asiassa naisista, mutta yhtä hyvin se koskee meitä miehiäkin.

Tapailin erästä naista pari viikkoa varsin vakavin tarkoitusperin. Selvisi myöhemmin, että minulle niin selvät merkit kiinnostuksesta eivät niinkään olleet sitä, nainen oli vain etsimässä ystävää (ja ne signaalit olivat osin tiedostamattomia ja osin enemmän ihailun hakua, omien sanojensa mukaan). No, olin sitten ilmeisesti kuitenkin riittävän kiinnostava, että vietimme yhden ihanan, intiimin vuorokauden, mutta sen jälkeen hän tuli katumapäälle. Löi erolle niin hyvän perusteen, etten edes voinut sanoa sen olleen virhepäätös. Sattuu se silti vietävästi.

Itselleni tuo kuvio teki selväksi, että en halua olla sinkku (olen ollut sitä suurimman osan elämästäni). Matoa koukkuun vaan, mutta ei vaan pysty vielä; liikaa on tuo ihminen vielä mielessä.

(Kommentoin anonyyminä, koska en halua tämän kertomuksen yhdistyvän kumpaankaan osapuoleen julkisesti.)

Tiina kirjoitti...

Nollavaimo, sitä vikinää odotellessa. Toivottavasti siinä on sitten muitakin hyviä ominaisuuksia kuin vaan järki päässä. Olisi karmeaa joutua itse sinne rukkasten antopuolelle.
Olet siis kutsuttu eturiviin häihini. ;)

-S-, toi sitoutumiskammo olisi ihme juttu siinä mielessä, että en mielestäni kosinut tai pyytänyt esim. laittamaan palloa nilkkaan. Kyllä mä tässä olen kelaillut, että täytyihän sen musta tykätä, mutta joku nyt sitten meni vaan pieleen. Ajoitus ainakin.

Anonyymi (kauheesti nyt mietin että kukahan nimimerkki tää vois olla), kyse ei mun mielestä tässä tapauksessa ollut mistään epämääräisistä signaaleista, vaan ihan konkreettisista asioista joita se teki.
Sympatiaa sullekin. En tiedä kumpi olisi pahempi, se yksi ihana intiimi päivä ja sitten loppu vaiko eikö mitään. Olisin mä voinut pussailla edes vähän. Äh.
Matoa koukkuun sitten joskus. En itsekään ole läheskään kykeneväinen vielä edes ajattelemaan mitään uutta.
(Nyt mulle itse asiassa tuli mieleen mikä nimimerkki kommentin takana saattaisi olla, mutta saatan olla ihan hakoteillä. Riippuu siitä ollaanko tavattu livenä vai ei. Ihan vaan kirjoitustyylin perusteella, ei mistään muusta syystä.)

Anonyymi kirjoitti...

En ole nimimerkki, kommentoin yleensä omalla nimelläni (edellisestä kerrasta täällä taitaa tosin olla useampi vuosi). Tietääkseni ei olla tavattu.

Nuo merkit, joista puhuin, olivat myös ihan konkreettisia tekoja. Kutsuin niitä merkeiksi siksi, etteivät ne ole yksiselitteisiä – se meidän ihana vuorokausi alkoi siitä, kun asiasta ekaa kertaa keskusteltiin avoimesti.

Tiina kirjoitti...

No sitten saat pysyä anonyyminä. Kyllä sää tiätäisit, jos olisit mut tavannut. :)

Musta tuntuu, että toi sun tapauksesi vähän huijaa itseäänkin väittämällä, ettei muka lähetellyt mitään signaaleja, jos kerta kelpasit kuitenkin. Edes siksi vuorokaudeksi. (Ja kelpaat tietysti aina, sellaisena kuin olet, mutta ne Syyt).

Tiina kirjoitti...

Täytyy vielä lisätä, että tämä minunkin ihastukseni alkoi nimenomaan HÄNEN katseestaan, mutta se katse sai varmasti enemmän painoarvoa kuin olisi ollut tarpeen. Mutta ihan sama. Ihana mies, kaikin puolin.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän piti jo tuolloin napata kiinni: ai esitteletkö sinä kaikille kohtaamillesi ihmisille itsesi tämän blogin kirjoittajana? :-P

Nuo syyt sittemmin paljastuivat toisiksi kuin aluksi luulin. Kyseinen nainen on nyt palavasti ja julkisesti rakastunut erääseen toiseen. Mikäs siinä, mullakin on jo uusi mato koukussa ja toinen (tietty) kala kiikarissa joskaan ei (vielä?) napattuna.

Pitäisi varmaan keksiä joku nimimerkki kun tuolla myöhemmissä jutuissa on jotain jota tekisi mieli kommentoida tämän identiteettihistorian kanssa. Tästä lähtien minua pitänee kutsua Nimelliseksi. :-)

Tiina kirjoitti...

Heh, no en sentään. Oli ihan tietty tyyppi mielessä. :D

Niin on kummallista tämä ihmiselo. Olis kiva joskus olla edes jonkun kiikarissa.

Nimellinen on ihan hyvä, painan mieleen. :)