29. elokuuta 2013

Let me tell ya 'bout the birds and the bees and the flowers and the trees and the moon up above

Argh. Miten kauan kestää unohtaa tyyppi, johon on ihan rakkaudessa, mutta jota ei näe enää? Poissa silmistä, poissa mielestä, mitä, miksei se toimi?!

Muutenkin jotenkin ahdistavaa, kun joutuu harva se päivä hyvästelemään tyyppejä. Joillain loppui työt viime viikolla, toisilla tällä viikolla. Kuten itselläni. Olen nyt viikon sisällä kolmena päivänä sanonut heippoja tyypeille, joihin olen syvästi kiintynyt, ja pahin on vasta huomenna edessä. Mitä tääkin nyt on sitten taas? Mun elämä?

Olen jotenkin ihan huikentelevainen lutka nykyisin, kun nautin niin suunnattomasti mieshuomiosta, jota olen kesän ajan oppinut saamaan. Koska elämäntaparemonttini on ollut toimiva, näytän näiden tyyppien mielestä nykyisin ihan törkeän hyvältä ja ne syövät kädestäni ja kehräävät kuin pienet höpönassut. Jossain uudessa paikassa tämä ei toimisi samalla tavalla, sillä jos ei ole vertailukohtaa, niin näytän varmasti aivan tavalliselta pömppövatsaiselta naiselta. Kuten varmaankin kävi sen kesän ritarini (vähän niin kuin yön ritari, paitsi parempi) ja salamaihastukseni kanssa.

Tuntuu siis tosi ankealta lopettaa työt, koska sitten pitäisi viettää lähinnä laatuaikaa läppärin (gr***n) kanssa eikä ole enää ketään kelle jutella. Eikä varsinkaan ketään kelle flirttailla. On tämä vaan kamalaa ja niin väärin.

9 kommenttia:

Mymskä kirjoitti...

Jos oikein on rakastua räpsähtänyt, niin eihän se tyyppi koskaan unholaan jää. Laimenee se vähän ajan kanssa, mutta jos sä nyt vajaassa viikossa olisit ihan että nyt on uudessa madossa jo joku kiinni, niin asettaisin vähän kyseenalaiseksi koko jorinan ;)

Tiina kirjoitti...

Ei nyt uudessa madossa sentään, mutta olis ihan kiva unohtaa. Helpottaisi kummasti.

(Ja samaan aikaan joku ääni kuiskii takaraivossa, etten mä oikeasti halua unohtaa).

Ofelia kirjoitti...

"Etsi ylimenosuhde" on mulle viljelty neuvo... Eli se laastarisuhde, joku joka saa unohtamaan tuon tyypin. Voisko joku vain kertoa miten joku löydetään niin nopeasti ja miten se auttaa tässä asiassa?! :D Voiko itsensä pakottaa ihastumaan yhtäkkiä johonkuhun toiseen?! Ja tiedän niin tuon ajatuksen ettei ees halua unohtaa - se kai tästä tekeekin niin vaikeaa?

Tykätäänkö me kärsimyksestä kun roikutaan ihmisessä jolta ei saa mitään takaisin? Masokismia? :O

Kielikepponen kirjoitti...

(gr***n) Jaa että mitä?

Anonyymi kirjoitti...

grtähtitähtitähtin?

Tiina kirjoitti...

Ofelia, mä tarkoitin sillä että en halua unohtaa lähinnä sitä, että haluan pitää ne muistot. Koska tyyppi on yhäkin kaikin puolin ihana eikä tehnyt mitään pahaa tai väärää. En näkisi tätä roikkumisena kuitenkaan millään tavalla. Vastahan tässä viikko on toivuttu.

Kielikepponen ja anonyymi, it's a thinker, mutta kyllä sieltä vielä valaistuu...

Anonyymi kirjoitti...

graban, gracan, gradan, grafan,
gragan, grajan, grakan, gralan,
graman, granan, grapan, graqan,
graran, grasan, gratan, gravan,
grawan, graxan, ...
greban, griban, groban, gruban, gryban, graben, greben, griben,
groben, gruben, gryben, grabin,
grebin, gribin, grobin, grubin,
grybin, grabon, grebon, gribon,
grobon, grubon, grybon, ...
Häh?

Ohari kirjoitti...

Ihminen, joka kuvailee itseään huikentelevaiseksi lutkaksi, on hyviksien puolella selvästi. Kyllä se g-piste löytyy hei. Minäkin (maailman jne. jne. jne.) sen löysin. Deadline auttaa kans, ja se ajatus, että tosta nyt vaan ja pois mielestä, äkkiä sittenkin.

Tiina kirjoitti...

Semmonen mä kyllä vähän olen, huikentelevainen lutka, mutta ehdottomasti hyvisten puolella. En käytä ketään hyväkseni ja tykkään tyypeistä ihan aidosti.

Mitenkähän sitä saisi asetettua itselleen deadlinen...